Kirjastuskausi on nyt!


Kuvahaun tulos haulle kirjallisuuden finlandia ehdokkaat 2013

Muisto vuodelta 2013!

Finlandia-palkinnot on jaettu ja joulu lähestyy! Kirjojen paras sesonki on käsillä. Nyt kirjoja myydään kuin jäätelöä hellekautena. Koko vuoden kirjamääristä on tavallisesti myyty jopa 35% isänpäivän ja joulun välissä, joten elämme kriittisiä aikoja, ystävä hyvä.

Omalta osaltani vuosi alkaa kirjallisuuden promoamisen vinkkelistä olla jo paketissa. Keikkoja kertyi vuoteen jotakin 60 ja 70 välille, joten jalkatyötä on tehty. Kun kevään romaanini sai erinomaiset arvostelut joka suunnalta, tuntuu siltä, että oma osuus on hoidettu kunnialla. Lopputulos on aina kuitenkin korkeammassa kädessä, ja se käsi ei tainnut minua tänä vuonna suuremmin silitellä.

Saa tilata jo.

Mutta itkemällä ei  voita mitään, joten eteenpäin ollaan jo menossa. Ensi vuonna ilmestyy monta pitkän ahkeroinnin tulosta. Paljon pohjatyötä vaativa historia ei jätä minua rauhaan, mutta tällä kertaa paketoin sen vähän nuoremmille lukijoille. Benjamin Hawkin seikkailujen tallentaminen kansien väliin oli todella mukavaa! Hänhän on seikkaillut päässäni pitkään, joten oli jo aikakin päästää poika maailmalle.

Rikosromaanien saralla vuodesta 2008 asti hieromani sarja alkaa. Murhan vuosi starttaa vuoden alussa Tammikuun pimeän sylin voimin ja se on menoa eikä meininkiä. Katsotaan nyt, josko kakkososa laitetaan räväkän alun merkeissä pihalle jo vuoden 2016 syksyllä, ken tietää.

Kuinka sydän pysäytetään

Osta pukinkonttiin!

Ehkä syksyllä ilmestyy vielä muutakin, se jää nyt nähtäväksi. Joka tapauksessa odotettavissa on mukava ja jännittävä kirjavuosi, jälleen kerran. Niin, ja kyllä tuota Kuinka sydän pysäytetään romaania kannattaa vielä pukinkonttiin hankkia, sen verran hyvän vastaanoton se on saanut.  Vuoden viimeisillä keikoilla nimmareitakin voi hakea, jos siltä tuntuu!

Kohti uusia haasteita, täydellä vauhdilla.

 

Jätä kommentti