Tiedätkö mitä haluat, jos haluat kirjailijaksi?

Aiotko kirjailijaksi?

KLIKKAA itsesi kirjailijaksi!

Suomi on kirjailijoiden luvattu maa, ainakin Tilastokeskuksen mukaan. Vuonna 2009 harrasti kirjoittamista yli 10-vuotiaista suomalaisista peräti 13%. Karkeasti laskien kynäilijöitä oli siis ollut peräti 500 000, mikä tuntuu kyllä aika uskomattomalta määrältä. Tästä suuresta massasta kumpuaa myös se ikiaikainen ja kiitettävä halu saada julkaista oma kirja ja olla jonakin päivänä oikea kirjailija. Tuona samaisena vuonna 2009 Suomessa ilmestyi 722 kaunokirjaa aikuisille ja 1008 lasten- ja nuortenkirjaa, joten kyllä moni kirjoittava ihminen tavoitteessaan aina onnistuukin.

 

Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon

Klikkaa ja tutustu!

Harva kuitenkaan oikeasti tietää, mitä on olla kirjailija Suomessa. Millainen on kirjailijan päivä, mitä hän tekee? Pääsääntöisesti suomalainen kirjailija on ihan tavallinen tallaaja, hän tekee normaalia päivätyötä ja julkaisee kirjoja otona. Kirjailijoita, joiden verokortti ei ole jonkin firman palkanmaksajalla kuukaudesta toiseen, on vähän. Lukuisat tunnetut kirjailijat ovat toimittajia, opettajia tai vaikkapa juristeja, joiden elanto ei suoraan riipu julkaistuista teoksista. Jos heillä pää kestää ja aika riittää, he ovat taloudellisesti katsoen juurikin niitä vapaita kirjailijoita. Ikävä kyllä usein kahden työn tekeminen ei ole mitään herkkua, sen tiedän ihan kokemuksesta. Kahdella hevosella on aina hiukan vaikea ratsastaa. Tähän säännöllistä päivätyötä tekevien kategoriaan kuitenkin putoaa lähes kaikki kirjailijaksi päässeet ja päätyvät tekijät.

Toinen tie kirjailijana on hiukan kivikkoisempi. Jos on nähnyt pegasoksen lentävän taivaalla eikä voi tästä näystä koskaan toipua, päivätyön tekeminen muuttuu mahdottomaksi. Kirjailija haluaa ansaita leipänsä vain kirjoittamalla, mikä on ihan kunnioitettava intohimo. Jos on vakaasti ja harkiten päätynyt tähän lopputulokseen, joutuu kärsimään myös valintansa seuraukset. Tai nauttimaan niistä, ihan miten vain. Tämä on apurahojen, kirjamyynnistä taistelun, monipuolisuuden ja oman venymisen, ehkäpä silpputyönkin tie. Se on tie, joka voi muuttua kinttupoluksi, jos onni ja voimat ehtyvät.

Mitä ihmettä sitten se myyttinen, kotona uurastava kirjailija tekee? En tiedä, pakko myöntää. Kollegat, nuo pirulaiset, ovat kaikki erilaisia, joten paha on yleistää, mitä kukin tykönään puuhaa. Omat asiat tiedän juuri ja juuri, joten varminta on kai puhua niistä.

Minulla on ollut onnea geeniarpajaisissa sen verran, että olen suhteellisen nopea kirjoittaja ja omaan ihan kohtalaisen mielikuvituksen. Olen myös vuosien varrella oppinut tekemään lähes kerralla valmista, mikä avaa kalenteriin ylimääräistä aikaa yllättävän paljon. Jos joutuisin hiomaan tekstejäni yhä uudestaan ja uudestaan, en kovin montaa projektia voisi vuodessa tehdä. Tosin tämäkin nopeus johtuu siitä, että kun kirjoitan, teksti pyörii päässäni jatkuvasti ja paperille päätyvä ensimmäinen versio on jo kuudes. Kiitän geenejäni.

Vuosi on mennyt hyvin erilaisten projektien parissa. Sain viimeisteltyä vuoden alussa kaksi kirjaa, jotka ovat jo ilmestyneet. Maaliskuun mustat varjot ja Salaperäinen sirkus ovat lukijoiden käsissä, siihenhän tässä aina tähdätään. Painokoneessa on myös tuo mainio Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon, siinä suurin työ on aina kuvitus, joten minä pääsen siihen nähden jopa helpolla. Valmiiksi on väännetty myös syksyn saldo, eli Benjamin Hawk – myrsky nousee ja Kannibaalien keittokirja. Katse on kirjoittamisen suhteen vuodessa 2018, mutta niin sen pitää ollakin.

Miltä se kirjailijan päivä sitten näyttää? Mitä hän tekee, kun ei kirjoita tai kehu itseään joka mediassa? Kevääni meni suunnilleen näin. Kirjoitin uutta tekstiä (jotakin, ei nyt takerruta siihen). Kävin YLE:llä palaverissa ymv. tuon tekemäni Töissä täällä -kuunnelman tiimoilta, en nyt jatkuvasti mutta muutamia kertoja kuitenkin. Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenenä hoidin leiviskääni siellä, kokoukset ovat Helsingissä, joten matkoja niistäkin tulee. Sanastoa autan yhteisten asioiden hoidossa, jos apua tarvitaan. Neuvottelin myös Södikan kanssa äänikirjoista, ja sen tuloksena Ystäväni Rasputin on nyt ilmestynyt mainiona äänikirjana! Ja lisää tulee, kunhan jaksatte odottaa.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä leipä pitää ansaita kovalla työllä. Olen ollut jo StoryTelin syntymästä lähtien mukana touhussa, joten sielläkin on palaveerattu tiukasti. Helppoa rahaa ilmestyi jo viime vuonna, tälle vuodelle tehtiin sitten äänikirjana Paholaisen vasara, joka ilmestyy sekin ihan pian. Ja lisää on tulossa, olen tekemässä 10-osaista sarjaa, josta ehkä tulee toinenkin tuotantokausi, jos sanonta sallitaan. Likellä ravasin Kannibaalien keittokirjan tiimoilta miettimässä syntyjä syviä ja Kariston kanssa olemme myös jatkuvasti yhteydessä.  Kun setvin matkojani verottajalle, erilaisia palavereita, esiintymisiä ja sopimusneuvotteluja oli kertynyt viime vuonna keskimäärin 1,5 viikossa, 96% prosenttia näistä Helsingissä. Jaa niin, teenhän tietysti myös KultTV:tä, etten ihan pääse laiskistumaan.

Poimitaan tuolta nyt konkreettisena esimerkkinä vaikka huhtikuusta viikko 15. Kirjoitin silloin sitä uutta juttua (ei nyt puhuta siitä), mutta viikosta piti varata maanantai Tampereen retkeä varten, tiistaina olin Helsingissä YLE:llä kuunnelman nauhoituksissa ja torstaina Helsingissä neuvottelemassa StoryTelin kanssa.  Muut päivät kirjoitin, noin 5-10 liuskaa päivässä. Ja tietysti hoidin sähköpostilla muita juoksevia asioita, mutta sehän on arkea ihan meille kaikille.

JP Koskinen 2017 katalogi

Mitä yritän tässä epätoivoisesti kertoa sinulle, joka haluat kirjailijaksi? Ehkä lähinnä sen, että ahkeruudesta ei ole kirjailijalle haittaa, eikä mielikuvituksesta. Kirjailijalle mielikuvitus on kuin sahanomistajalle tukkipinot. Jos on vain kaksi pölliä ristissä, sillä ei pitkälle mennä, vaikka olisi maailman paras sellukattila käytössä. Tietysti voi luottaa onneensa, että se yksi teos kolmessa vuodessa riittää ylläpitämään kirjailijaa, hänen perhettään, koiraa ja ruohonleikkuria. Mutta sitten kyllä todellakin luottaa onneensa. Suomessa on nähty monet kerrat, että hyvä kirja ei myy itsestään, tarvitaan hypeä ja onnea. Se on fakta, joka on parasta uskoa, jos aikoo tosissaan jättää päivätyönsä ja heittäytyä kirjailijaksi.

Olkaa kuitenkin positiivisia! Kaikki on mahdollista, sanoo latteuksien mankeli, mutta osittain tämä hokema on totta. Jos on riittävästi tahtoa ja kykyjä, onnistuminen on aina mahdollista. Pitää kuitenkin myös olla realisti ja tuntea omat kyvyt ja voimavarat. Jos homma ei luonnistu, on turha rääkätä itseään. Maailma on täynnä muitakin mahdollisuuksia.  Kuten jo Waltari sanoi: ”Parempi lopettaa ajoissa kuin koko elämänsä kantaa epäonnistumisen pettymystä! Nimitystä ”kirjailija” käytetään paljon väärin. Tosiasia on, että kuta huonompi kirjailija on ja kuta vähemmän hän on julkaissut, sitä mieluummin hän käyttää itsestään arvonimeä kirjailija.”

Joka tapauksessa tärkeintä on muistaa, että jokainen tallaa lopulta oman polkunsa. Kun tietää suunnilleen maaston, missä kuljetaan, voi yllättää muut löytämällä reittejä, joista muut eivät tienneet mitään. Onnea matkaan!

Aiheesta muualla, Anneli Kanto: Mitä kirjailija tekee?

Kirja-ala sairastaa, häntä hellikäämme

Bigini

OSTA RUNOUTTA!

Paljon on taas ollut puhetta suomalaisen kirjallisuuden kaupallisesta tilasta. Taiteessa kaupallisuus ei kiinnosta ketään kakkakikkareen vertaa, ellei se syö pohjaa taiteen monimuotoisuudelta. Antti Majander toteaa Helsingin Sanomissa, että: Runous on siivottu pois kevään kustannusohjelmista – onko tappolistalla seuraavaksi proosa?” Kustantajat, nuo kirotut paskiaiset, ovat siis jo tappaneet runouden.

Olen ollut tekemisissä aika monen kustantajan kanssa, ja läpeensä pahaa kirjallisuuden hirttäjää en ole vielä tavannut. Innokkaimmat pilvilinnan rakentajat ovat kuitenkin usein joutuneet reivaamaan kurssiaan, ettei liikelaiva ole ajautunut siihen kuuluisaan kurssiin, konkurssiin. Onhan kustantajissakin kaikenlaista hiihtäjää, mutta harvoin kukaan nyt ehdoin tahdoin itseään ampuu jalkaan. No, jotkut kyllä, mutta ei puhuta heistä.

Kustantaminen on likaista liiketoimintaa. Jos ja kun kirjat eivät myy, niiden kustantaminen ei kannata. Mitä vähemmän kirjoja myydään, sitä vähemmän löytyy myös bestsellereitä, joilla voidaan kattaa kaupallisesti kannattamattomien kirjojen kustantaminen. Suomessa runoutta ovat tukeneet Ilkka Remes, Laila Hirvisaari ja Kalle Päätalo enemmän kuin koko muu kulttuuriväki yhteensä.

Kannattaa myös hiukan vilkaista peruutuspeiliin ja tuumia, miksi painokset pienenevät ja myynti putoaa kipurajan alle. Suomessa oli vielä vuonna 1960 peräti 4007 kirjastoa. 2015 niistä oli jäljellä 765. Wanhat kollegat muistelivat, että ennen kirjasta kuin kirjasta otettiin 3000 kappaleen painos, koska kirjastoihin meni kirjoja 1000-1500 kappaletta. Totta vai tarua, en tiedä, mutta se on ainakin totta, että kirjastojen määrä on romahtanut. Jossakin sekin tuntuu, että yli 80% kirjastoista on kadonnut. Kymmenen kirjastoa saattoi ostaa kukin yhden kappaleen jotakin marginaalista kirjaa, mutta yksi kirjasto ei kyllä osta sitä samaa kirjaa kymmentä kappaletta.

Kirjakauppojen kriisistä ollaan puhuttu jo niin paljon, ettei pirukaan jaksa jauhaa siitä enempää. Sanotaan nyt kuitenkin se, että 2008 kirjakauppoja oli 279 kappaletta ja 2015 enää 179, eli seitsemässä vuodessa noin 35% katosi taivaan tuuliin. Vaikka kirjakaupassa myydäänkin nykyään kaikkea sontaa kirjojen lisäksi, on niiden kmyyntikanavairjavalikoima taatusti laajempi kuin markettien. Ja katso, vuodesta 1997 kirjamyynti kirjakaupoista oli markkinasta vielä 37% kun marketeista meni 10% kirjoista. 2014 kirjakaupoista myytiin 27% kakusta ja marketeista 22%. Kehityksen suuntaa voitte ihan itse tuumia tuosta kuvasta. Onko marketissa runohylly?

Suomalainen kirjallisuus on aina uhanalainen laji. Musiikkimme on jo syntyessään kansainvälistä, samoin kuvataide, mutta mitäpä jenkki ymmärtää kirjallisista pupelluksistamme ilman käännöstä. Siksi meidän pitää vähillä voimillamme vaalia sitä vähää, mitä kirjallisuudesta on jäljellä.

Rahaa tarvitaan, niinpä niin! Ja tähän voi kukin jo huutaa, että mikä ei myy, sitä ei kaivata, menkää oikeisiin töihin. Vaan kulttuuri ilman omaa kieltä ja kirjallisuutta on kuin alkoholiton olut, onhan se olevinaan olutta mutta limua se on, sori vaan. Kuinka sitten saamme kaupalliselta tappolistalta pois proosan ja voimme herättää runoudenkin kuolleista? Kirjoja on yksinkertaisesti saatava myytyä enemmän, ei niitä muutoin paina mikään kustantamo.

En usko, että voimme mitenkään uudelleen rakentaa mahtavaa kirjastokoneistoa, jonka turvin moni kirja sitkutteli kannattavaksi. Myyntikanavien muutos on kapitalistisen evoluution tulos, sille ei edes ukko ylijumala voi mitään. Miten siis elvyttää vähälevikkisten kirjojen myyntiä? Pitäisikö valtion tukea suoraan kustantamoita, jotka julkaisevat vähälevikkistä kirjallisuutta, sillä siellä ne päätökset julkaisuista lopulta tehdään.

Jos olisin kunnallisvaaliehdokas, väittäisin tietäväni varmat ratkaisut tähänkin ongelmaan. Koska en ole, listaan neljä ajatusta, joita kukin voi vapaasti makustella.

  1. Ostakaa kirjoja! Jos olet huolestunut runouden kuihtumisesta, osta runokirja kerran kuussa.
  2. Yrityksille kirjahankinnat verovähennyskelpoisiksi. Ai että 1325 meidän äitiä Saarioisilla ilahtuu, kun saa firmalta joululahjaksi kirjan!
  3. Lainaa edes se kirja! Kirjasto tekee hankintoja myös kysynnän mukaan. Jos jotakin kirjaa lainaava yleisö kaipaa, kyllä kirjasto sen ostaa.
  4. Uuden kirjan hintaa alaspäin. ALV% pudotetaan nollaan ja koko myyntiketju tarkistaa marginaalinsa.

    Nythän käy karkeasti ottaen näin, jos uusi kirja maksaa lähtökohtaisesti 30 euroa (myyntihinta on keskimäärin 90% tuosta eli 27 euroa):
    alennus: 3 euroa
    valtio saa: 2,7 euroa
    kirjakauppa saa: 9,3 euroa
    kustantaja saa: 15 euroa
    josta
    tuotantoon menee: 5 euroa
    markkinointiin menee: 1,5 euroa
    logistiikkaan menee: 1,05 euroa
    yleiskuluihin ja voittoon menee: 3,75 euroa
    ja kirjailija saa: 3,70 euroa

Jos nyt pitää arvata, kohdat kaksi ja neljä voisivat tuoda uusia lukijoita, kohdat yksi ja kolme ovat vain meidän kirjallisuuskuplassa lilluvien omaa puuhastelua. Mutta olen varma, että pian joku keksii oikeasti jonkin nerokkaan, huomattavasti paremman tavan jakaa kirjallisuuden ilosanomaa suurille massoille. Sitä odotellessa!

Luciferin oppipojat – historia jatkuu huomiseen

Lucufer_frontcover_final

Tutustu kirjaan!

Olen aina ollut kiinnostunut historian pitkistä linjoista. Minua kiinnostaa, mistä olemme tulleet, mihin päätyneet ja myös se, mihin olemme menossa. Kirjallisuudessa tarinoita kerrotaan mielellään menneestä tai tästä päivästä. Tarinat eivät kuitenkaan pääty edes huomiseen ja mielikuvituksen voimalla voimme kurkistaa tulevaisuuteen Jules Vernen ja George Orwellin tapaan.

Luciferin oppipojissa harppaamme 150 vuoden päähän tulevaisuuteen. Kun mietin, miltä maailma näytti 150 vuotta sitten, totesin, ettei kirjan maailma eroa nykypäivästä niin radikaalisti kuin nykypäivä vuodesta 1866. Tekniikkaa muuttuu ja kehittyy, ihminen ei niinkään. Ihmiskunta toistaa sitkeästi samoja virheitä, vaikka tukka- ja takkimuoti vaihtuu tiheään.

Kirjan päähenkilö, Gabriel Bonhomme XIV, on ensimmäinen ihminen, joka on voinut omin silmin todentaa, ettemme todellakaan ole universumissa yksin. Hänen uskalias matkansa kaukaiselle planeetalle varmistamaan älyllisten olentojen meille jättämää viestiä on kirjan tapahtuma-aikana jo historiaa. Bonhomme on saanut kantaa sitä taakkaa, mikä koitui aikoinaan Galileo Galilein ja Charles Darwinin osaksi. Tieto lisää tuskaa ja tuskan lisääjää ei rakasta kukaan.

Bonhommen tehtäväksi lankeaa palata omille jäljilleen uuden retkikunnan mukana. Ihmiskunnan synnyn salaisuus vaatii uudelleentulkintaa, sillä Bonhommen kertoma versio on aikojen saatossa alkanut herättää epäilyksiä. Ehkä syystä, ehkä syyttä.

Moni lukijani on kysynyt minulta, miksi halusin kirjoittaa tulevaisuuteen sijoittuvan romaanin, varsinkin nyt, kun historialliset romaanit ovat jälleen muotia. Tähän on yksinkertainen vastaus: juuri siksi ja siitä huolimatta. Vaikka Luciferin oppipojat kertoo ajasta, joka on vielä tuleva, se on tulevaisuuteen sijoittuva historiallinen romaani. Kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat ankkuroituneet meidän aikaamme ja aikaan ennen meitä. He ovat lapsiamme ja lapsenlapsiamme, kuten mekin olemme menneiden aikojen sankareiden lapsia ja lapsenlapsia.

Olen usein kääntänyt lukijoiden katseet kohti menneisyyttä. Menneisyyden tarkasteleminen hyvien tarinoiden kautta opettaa meitä ymmärtämään maailmaa ympärillämme. Emme suinkaan ole syntyneet tyhjiöön vaan maailmaan, joka on rakentunut edellisten sukupolvien tekojen seurauksena. Mutta jos katse on jatkuvasti menneisyydessä, kuljemme selkä edellä kohti tulevaisuutta. Takaperin kulkiessa kompastumisen vaara on suuri.

Mielikuvitus on ihmisen lahjoista suurin. Sen avulla voimme nähdä asioita, joita ei enää ole, mutta myös sellaisia asioita, joita ei vielä ole. Luciferin oppipoikien myötä haluan antaa lukijoille mahdollisuuden kurkistaa maailmaan, joka voi olla heidän jälkeläistensä arkipäivää.

Tätä mieltä kirjasta ovat olleet muut:
#Kirja
Risingshadow
Tuomon kuva ja sana
Lukutoukan kulttuuriblogi
Lukupino
Kirjakko ruispellossa
Kirjavinkit
Rouva Blanka ja Neiti Niilo
Normandiani
Kirjallisia
Kirjakaapin kummitus
Kulttuuri kukoistaa

Vuosi 2016, kiitos ja näkemiin!

Ensinnäkin, tuossa katalogi, josta selviää viime vuonna julkaistut kirjani. Mukana pieni ohjeistus, mikä kirja voisi sopia kenellekin.

Sitten se rapsa. Lyhyesti, olen hiukan väsynyt joihinkin vuoden 2016 tapahtumiin. Kirjoittamisen saralla kaikki meni loistavasti. Töitä tein paljon ja paljon tuli julkaistuakin. Uusia uria tuli vallattua ja hyvä niin, sillä kehittyminen on ollut minulle aina tärkeää.

Väsymys johtuu suurelta osin siitä, että tunsin jääväni pahasti paitsioon. Koska minulla ei juuri onnea ole (se on tärkeää joka alalla), työtä vaaditaan paljon. Nyt tuntui välillä, että jäin kovin yksin kirjojeni kanssa. Kirjailija tarvitsee mediaa ja näkyvyyttä, maailma on nykyään sellaisessa asennossa. Maailman pienimmät kirjamessut osoittivat, että kyllä ihmisiä kirjat kiinnostavat, kun järjestetään hyvä tilaisuus kiinnostua niistä. Itse tehtynä messu oli onnistunut, mutta onhan se aina raskasta järjestää tapahtumia ihan itse. Kun en jaksanut heilua, kukaan ei juurikaan kutsunut heilumaan mihinkään. Tuntui, että markkinointivankkureita oli vedettävä omin käsin, kun voisi luulla, että kirjailijan tarvitsee istua enemmänkin vain kyydissä.

Kaikki tuokin voi ja onkin osittain optista harhaa. Syksyllä sain olla mukana Dekkarifestivaaleilla, ja sehän oli mainio tilaisuus! Tuossa tilaisuudessa mietin itsekseni, miksi edes enää kirjoittaisin aikuisille romaaneja, kun minulla on suuri työsarka aloittamassani dekkarisarjassa? Dekkareilleni on selkeä tilaus, niistä on pidetty ja jokainen tietää, mitä on tulossa, jopa minäkin.

Tavallisen romaanin saralla on vuosi vuodelta ollut suurempia vaikeuksia saada niille tilaa mediasta ja jopa kirjakaupasta. Kun olen halunnut välttää jämähtämistä, romaanejani ei ole voitu markkinoida tarralla ”sen-ja-sen osa 5” tai ”jatkaa-samalla-linjalla-kuin-kirjassaan”. Tämän syksyn romaanikeikkahiljaisuus on osaltaan osoittanut, ettei tuota muuria ehkä kyetä murtamaan pienellä vaivalla.

Jollakin tavalla vuotta leimasi tunne, että nyt JP paukutti hattutempun mutta yleisö olikin naapurinkentällä katsomassa, kuinka Ypäjän Yritys nyhjäsi maalittoman tasapelin. Kaikkea tapahtui pinnan alla, mutta onneksi ei sentään mullan alla.

Vuodet eivät ole veljiä keskenään ja uskon, että vuosi 2017 sisältää uusia kujeita. Inhoan taatusti myös vuonna 2017 itsetehtyä tyrkkymainontaa yhtä paljon kuin nyt, mutta siitä ei voi kokonaan luopuakaan. Jollakin tavalla on yritettävä edistää kirjalastensa elämää tässä hektisessä maailmassa. Ainakin sen verran, että lukijat edes huomaavat niiden ilmestyneen.

Tutustu!

Lukijoille kuuluu tästä vuodesta suuri kiitos! Teidän palauteenne on ollut kannustavaa ja se on ollut runsasta. Ei teistä kaikki olleet katsomassa Ypäjän Yritystä, vaan rohkeasti siellä, missä suuret massat eivät olleet. Kiitos ja näkemiin!

Kaunokirjallisuuden Finlandia 2016: Ehdokkaat

Nyt meillä on taas käsillä kirjasyksyn kuumat päivät, kun Finlandia-palkinnon ehdokkaat  julkistetaan. Koska tässä palkinnossa ja ehdokasasettelussa on oma logiikkansa, kaikki spekulaatiot ehdokkaista ovat vain sivistyneitä arvauksia.

Minulla on muutamia kirjoja, joiden oletan tänä vuonna olevan listalla. Parhaan arvauksen voi muodostaa ainoastaan, jos ei sotke subjektiivista mielipidettään objektiiviseen järkeilyyn. Eli, en anna oman lukukokemukseni liiaksi vaikuttaa tähän veikkaukseeni. Kuulostaa oudolta, mutta usein tämä toimii parhaiten juuri näin.

Jos kuuden ehdokkaan kiintiössä on varattu paikat esikoiselle ja toisella kotimaisella operoivalle, tästä joukostani löytyy vain neljä kuudesta ehdokkaasta. Reunaehdot on asia, johon todennäköisyyksien vedonlyönti puree heikosti.

Kyse on siis muuttujien iloisesta leikistä, etelätuulen suunnasta, enneunista ja olkavarren kutinasta. Jos listalla on nuo yllä esittämäni varaukset, olen tyytyväinen jos näistä kirjoista kaksi lunastaa paikan neljän joukosta. Yksi on heikko suoritus ja nolla osumaa alkaisi jo itkettää. Mutta, tutustukaapa näihin!

Kirkkaus

Klikkaa ja tutustu!

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Kirjan vastaanotto ja kaikki se, mitä olen arvostetuilta lukijoilta kuullut, puhuu tämän kirjan puolesta. En nyt voi tässä upota sen syvällisempään analyysiin, mutta eniten yllätyn, jos tämä kirja ei ehdokkaana ole.

 

 

 

 

Korpisoturi

Klikkaa ja tutustu!

Laura Gustafsson: Korpisoturi 

Koska minusta nyt vaan tuntuu siltä. Kuten huomaatte, sumean logiikan paljastamatta jättäminen ei tee näistä arvosteluista kovin älykkäitä. Mutta toisaalta, se antaa lukijoille pohdittavaa ja herättää varmasti hiukan kiinnostusta.

 

 

 

Uuden maailman katu

Klikkaa ja tutustu!

Markus Leikola: Uuden maailman katu

Ehdottomasti kirjavuoden jyhkein teos. Tässä sumea logiikkaa heittää pienen epäilyksen, joka johtuu maailmaan raadollisuudesta. Kirja ilmestyi syksyllä suhteellisen myöhään ja on voinut osoittautua esiraadille haasteeksi pelkästään ajallisten rajoitusten vuoksi. Kaikki vaikuttaa.

 

 

 

Frau

Klikkaa ja tutustu!

Terhi Rannela: Frau

Tässäkin on kirja, joka ehkä saattaa yllättää lukijan, ainakin sellaisen, joka ei kirjaa ole lukenut. Mutta yllätyksiin kätkeytyy aina juuri se yllätys, enkä tämän ympäripyöreämmin osaa asiaa sanoa, vaikka olisin valtionvarainministerin palkkalistoilla.

 

 

 

Mies joka kuoli

Klikkaa ja tutustu!

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Tämäkin yllättää ja varmasti aiheuttaa ristivetoa suuntaan jos toiseenkin. Mutta jos muistaa, ettei… ai niin, en saa sanoa mitään subjektiivista. Noh, lukekaa kirjallisuustiedettä ja vertailkaa sitä vaikka tutkimuksiin lukijoiden mieltymyksistä sekä kirjablogien analyyseihin, niin tiedätte kyllä.

 

 

Ihmissuden kronikka

Klikkaa ja tutustu!

Kaiho Nieminen: Ihmissuden kronikka

Koska näin nyt vain on. Joskus luulemme, että näkyminen on olemista mutta näinhän ei suinkaan ole. Puhdas ilma on näkymätöntä silmillemme, mutta silti se on meille elintärkeää. Kirjailija tekee hienoja kirjoja, vaikka ei olisikaan hassu hattu päässä joka kekkereillä.

 

 

 

Tankkien kesä

Klikkaa ja tutustu!

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

Kyllä vain. Mutta sumean logiikan sumeus on ikävää ja siihen vaikuttavat sumeat asiat, kuten edelliset vuodet. Sirpan edellinen ehdokkuus on vielä tuore, joten tuo muuttuja on tässä laskukaavassa pieni haitta.

 

 

 

Matriarkka

Klikkaa ja tutustu!

Jari Tervo: Matriarkka

Tässä on harvinaisen paljon ristivetoa muuttujien suhteen. Moni asia, joka teoriassa puhuu tätä vastaan, voi olla kirjan etu ja ihastuttavan mukavasti päinvastoin.

 

 

 

Lopotti

Klikkaa ja tutustu!

Tommi Kinnunen: Lopotti

Tässä vähän samaa parametrien narsketta kuin Matriarkassa. Mahdollisuuksia on utujen mukaan, mutta yllättää kyllä lievästi myös minut, jos on mukana.

Onko kirjailija olemassa, jos hän puhuu tyhjässä salissa?

Helsingin Kirjamessut 27. - 30.10.2016Pian alkavat Helsingin kirjamessut huipentavat kirjasyksyn 2016. Tapahtuma tuo Helsinkiin satoja kirjailijoita, jotka puhuvat pääasiassa omista kirjoistaan, joita he kovan työn jälkeen ovat saaneet julkaistuksi armon vuonna 2016. Näkyminen on tärkeää, sillä ilman näkyvyyttä se oma hengentuote jää lukijoilta löytämättä. Vaikka Astraali-TV:ssä muuta väitetäänkin, aika harva ihminen on meedio, joka aistii kaiken hyvän vain sulkemalla silmänsä.

Suomessa ilmestyy hämmästyttävän paljon hämmästyttävän hyvää kirjallisuutta. Mutta Suomessa ilmestyy myös hämmästyttävän paljon hämmästyttävän huonoa kirjallisuutta. Ja koska nyt puhutaan makuasioista, minun hyväni voi olla sinun huonosi ja päinvastoin. Lopputulos on kuitenkin se, että noiden kahden kategorian suuruus on isolla otannalla vakio. Lukijan ongelma ei siis suinkaan ole, ettei hyviä kirjoja julkaistaisi. Hänen ongelmansa on, että kuinka hitossa hän voi löytää omasta mielestään hyvän kirjan. Ja uskokaa pois, kun lukija kärsii tämän ongelman äärellä, kärsii varjoissa voihkiva kirjailija tuhatkertaisesti hänen puolestaan.

Kirjan tie lukijan verkkokalvolle ja sitä kautta tietoisuuteen on suhteellisen yksinkertainen. Lukijan L täytyy tietää, että kirjailijan K uusin teos on julkaistu. Tässä häntä auttaa kustantamon mainonta (mainoksilla tiedotetaan saatavilla olevista kirjoista). Hänen täytyy löytää se kirjakaupasta (kaupassa kirjoja myydään kuluttajille) tai kirjastosta (organisaatio, joka tarjoaa kirjakokoelman lainauspalveluita). Kun nämä kaksi ehtoa toteutuvat, lukija L on iloinen.

Mutta lukijan L katseelta jää piiloon muutama seikka, jotka saattaisivat huolestuttaa häntä. Juuri se kirja, jota hän on palavasti odottanut kaikki nämä vuodet, joutuu läpäisemään monta kiirastulta. Oletetaan, että kirjailija K on jollakin ihmeen tavalla saanut kustannussopimuksen romaanilleen R. On sovittu, että romaani R ilmestyy vuoden 2017 syksyllä. Romaania ennakkomyydään kirjakauppiaille keväällä 2017, jolloin kukaan ei tietenkään ole voinut romaania edes lukea. Sisäänostajat päättävät lukijan L puolesta esittelytekstin luettuaan, haluaako lukija L kirjaa ostaa vai ei. Heistä lukija L ei halua lukea romaania R eikä kirjailija K ole kovin kiinnostava. Lukija L ei tule siis löytämään romaania R kirjakaupasta ilman viittä avustajaa. Se on päätetty jo, ennen kuin kirja on edes valmis.

Vanhojen ajoneuvojen värityskirja

Ota minut!

Eikä lukijan L kärsimykset pääty vielä tähän. Kustantaja ymmärtää nopeasti, ettei kovin paljoa mainosrahaa kannata uhrata tuotteeseen, jota on vaikea löytää kaupoista. Tutkimusten mukaan 52% ostopäätöksistä tehdään vasta kirjakaupassa, kun tuote nähdään omin silmin. Tämä bonus siis voidaan saavuttaa ilman mainostusta, kunhan kirja on esillä. Kun kirjaa mainostetaan ja se on esillä, liikutaan jo todella lämpimillä vesillä. Miksi siis mainostaa kovinkaan paljon tuotetta, joka ei ole helposti saatavilla ja potentiaalinen myyntitapahtuma on epätodennäköinen? Vastaus ei suinkaan ole siksi.

Tämä salaperäinen koneisto on siis lukijaa L kuulematta jo päättänyt, mistä lukija L on kiinnostunut. Ja jos tämä päätös ei lukijaa L miellytä, hän voi tehdä kuten tuhannet ja tuhannet hänen kaltaisensa ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet; jättää kirjat ostamatta. Kahtakymmentä myydyintä kirjaa myytiin vielä kymmenisen vuotta sitten kolme miljoonaa kappaletta, nyt aivopesuun kyllästyneet lukijan L kaltaiset ihmiset ovat jättäneet ostamatta tuosta toteemipaalusta lähes 1,3 miljoonaa kirjaa.

Principles of Human Knowledge and Three Dialogues Between Hylas and Philonous

JP, anna minun olla rauhassa!

Mitä tästä kaikesta sanoisi vanha ystäväni George Berkeley? Varmaan paljonkin, jos hän ei olisi kuollut jo 1753, mutta hänen alter egonsa Philonous sanoi: ”…aineellisten kappaleiden todellisuus on siinä, että ne havaitaan.” Tämän olen itsekin empiirisesti kokenut tavatessani lukijaa L. Hän kysyi, milloin ilmestyy se talvisodasta kertova romaani, josta olimme aikaisemmin puhuneet. Kun mainittuna ajankohtana kirjan ilmestymisestä oli kulunut yli vuosi ja se oli jo poistunut kirjakauppojen hyllystä, voidaan perustellusti epäillä, oliko se lukijan L näkökannalta koskaan ilmestynytkään?

Kaikki ihmiset, jopa kirjailijat, joutuvat sietämään sattuman kylmiä lakeja. Elämä ei suinkaan ole perusluonteeltaan oikeudenmukaista. Onni ja itsestä riippumattomat tekijät ratkaisevat paljon. Tämän moraalia rapauttavan totuuden takia ihmiskunta on kehitellyt erilaisia uskontoja, joiden avulla huono-onniset voivat lohduttaa toisiaan. Ne vääryydet, joita elämässä kohdataan, hyvitetään kuoleman jälkeen. Todisteita tästä tasauksesta ei tosin ole olemassa.

Yksin

Totta vai tarua?

Jos siis kirjailija K on jollakin universaalilla mittarilla kirjoittanut absoluuttisen hyviä teoksia, onko hän kuitenkaan hyvä tai kiinnostava? Jo Paavo Nurmi sai Pariisin olympialaisissa 1924 huomata, että paras voi olla vain silloin, kun vallitsevat olosuhteet ja päättäjät antavat siihen mahdollisuuden. Legenda kertoo, kuinka Ville Ritolan juostessa 10 000 metrin kilpailussa kultaa, joukkueenjohtajien kisasta hyllyttämä ja aavistuksen suivaantunut Paavo juoksi saman matkan harjoituskentällä maailmanennätysaikaan. Kullan vei Ritola, sillä todellisuus on sitä, että se havaitaan ja tunnustetaan vain niiden ihmisten toimesta, jotka hallitsevat virallista totuutta. 

Kammottavinta tässä suuressa leikissä on, että myös menestyjät ovat ulkopuolisten tekijöiden armoilla. On kovin halpahintaista syyllistää menestyvää kirjailijaa menestyksestä. Ei ole hänen vikansa, että elämän suuri onnenpyörä on ollut hänelle suopea. Hän on tehnyt työnsä kuten kirjailija K, parhaan kykynsä ja näkemyksensä mukaan, sekä toivonut parasta. Jos suuhun mahtuu vain yksi peruna, kahdesta perunasta on valittava vain toinen, eikä se tee siitä toisesta perunasta yhtään sen huonompaa mutta ei myöskään parempaa. Tietysti kirjailija K olisi onnesta soikea, jos valinta olisi osunut häneen eikä hän ehkä enää piittaisi syistä, jotka tähän valintaan johtivat.

Tämän kaiken kaaoksen keskellä voisi luulla, että kirjailijan K mielenterveys luhistuisi. Epäoikeudenmukaisuus ja epäloogisuus aiheuttavat kaikille kädellisille turhautunutta

raivoa, joka ajan mittaan voi olla lamaannuttavaa. Ikävä kyllä joskus näin käykin, ja kirjailija laittaa hanskat naulaan ja dramaattisemmat heittävät kokonaan lusikan nurkkaan. Tätä kirjailija K ei toki tee, sillä hän ei piittaa markkinakoneistosta tai Berkeleyn filosofiasta. Luojan kiitos, kaiken kirjoittamisen ulkopuolisen roskan hoitaa hänen puolestaan ego E.

Nykyaikainen moninkertaistettu todellisuus vaati kirjailijaa uudistumaan. Kirjailijan on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähes pakko jakaantua. Vanhana jääränä kirjailija K vain ja ainoastaan kirjoittaa ja haistattaa pitkät kaikelle muulle. Hän ei kumarra mitään eikä ketään, iloitsee lapsellisen vilpittömästi lukijoistaan, vaikka niitä olisi vain 17. Hänen egonsa E hoitaa markkinoinnin. Ego kaappaa painosta tulleen kirjan kainaloonsa kuin peikko vauvan kehdosta, ja lähtee kiikuttamaan sitä maailmalle. Hän on se, joka kiroaa myyntiorganisaatiot, kirjakauppaketjut ja valtalehtien kriitikot, jotka pelon kangistamina yhä kumartavat pellon reunaan pystytettyä lahoa puupylvästä, kunhan hinnasta sovitaan. Ego E on törkeä ja hävytön, todellinen idealisti, sillä hän kamppailee olemassaolostaan eikä hyväksy mitään välistävetoja. Hän somettaa, on nokkela, hauska ja välillä sarkastinen. Hän hymyilee valokuvissa ja tunkee näkyviin kuin ylivilkas lapsi.

Matriarkka

Esillä isosti ja hyvästä syystä!

Mitä siis luulette näkevänne Helsingin kirjamessuilla? Näette todennäköisesti suurimmaksi osaksi juuri sen, mitä jo keväällä 2016 päätettiin teidän näkevän: kirjat ja kirjailijat, joiden oletettiin miellyttävän teitä. Nyt on viimeinen hetki saada myynti nousemaan niille kirjoille, joita keväällä ennakko-ostoissa päätettiin teidän ostavan. Se ei toki tarkoita, että kaikki keväiset valinnat olisivat automaattisesti vääriä ja ettei lukija L niistä pitäisi. Täytyy vain olla tarkkana, ettei suuren illuusion takia jää huomaamatta jotakin muuta, mikä saattaisi myös olla kiinnostavaa. Näette lukuisia egoja, kirjailijan K ego E esiintyy muiden mukana parhaansa mukaan. Paikalla on paljon myös  kirjailijoita ilman egoaan, he esiintyvät yleensä pienemmillä lavoilla ja torstaina. Heitä kirjailijan K ego E käy salaa katsomassa.

Helmikuun kylmä kosketus

EGO!

Luciferin oppipojat

KIRJA!

Turha on kuitenkaan luulla, että valta olisi heillä, jotka ovat sen omin lupinensa itselleen ottaneet. Ei mikään valtalehden kriitikko pakota lukijaa L ostamaan sitä kirjaa, jota on rummutettu henkilöhaastatteluissa, aamuohjelmissa tai kirjaliitteissä. Lukijan L ei ole pakko ostaa valtavasta kasasta sitä kirjaa, jonka kaikki muutkin ostavat, koska kirjakauppiaat ovat ennen kirjan ilmestymistä päättäneet niin. Sillä lukijalla L on valta, voima ja kunnia ostaa tai olla ostamatta ihan mitä hän haluaa. Hän voi torstaina avata aution Aino-salin oven ja herättää eloon kirjailijan, jota ei hetkeä aikaisemmin ollut olemassakaan. Ja katso, valkeus tulee.

Henkisesti olen kotona mutta egon valtaaman ruumiini voi tavata seuraavasti:
27.10.2016 Helsinki kirjamessut Eino Leino-lava klo 17:30
27.10.2016 Helsinki kirjamessut WSOY osasto 6b101 klo 18:10
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Mika Waltari-lava klo 11:30
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Docendo/CrimeTimen osasto klo 12:00
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Takauma-lava klo 14:30
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Storytel osasto 6m104 klo 15:30
30.10.2016 Helsinki kirjamessut Takauma-lava klo 11:00
30.10.2016 Helsinki kirjamessut Storytel osasto 6m104 klo 13:30

Nähdään messuilla!

Luomiskausia: 5. kausi, vuodet 2010 – 2013

JP-signeeraa-Paholaisen-vasaraEnsimmäisten julkaisujen aiheuttaman turbulenssin jälkeen pääsin kiinni toiseen ammattilaiskauteen. Näkemykseni siitä, mitä halusin tehdä ja miten, oli muutaman vuoden ajan kirkas. Näkyvin ulkoinen merkki, jos joku sitä haluaa etsiä, oli lukujen lyhentyminen, joka alkoi Punaisesta talvesta ja jatkui Paholaisen vasarassa. Testasin kirjojen vetävyyttä lukemalla niitä väsyneenä. Tekstin piti vetää, tätähän hokevat myös kustannustoimittajat, ja aivan syystä.

Tematiikkaani ei muuttunut, mutta aihevalinnoissa etsin omista mielenkiinnon kohteista yleisesti kiinnostavia aiheita, kuten Rasputin tai talvisota. Ne herättävät lukijassa enemmän kiinnostusta kuin mies, joka seisoo peilin edessä, näin se vaan on.

Tietty ammattimaisuuden merkki oli sekin, että rohkenin tehdä lastenkirjoja. Olin kirjoittanut niitä käsin muutaman omien lasteni iloksi, mutta nyt viimeistelin ne ja tarjosin niitäkin kaupallisen koneiston kitaan.

Tänä itsevarmuuden kulta-aikana syntyivät romaanit Luciferin oppipojat (2010), Eilispäivän sankarit (2010), Ystäväni Rasputin (2011) ja Bellum hiemale (2013). Lasten- ja nuortenkirjoja kirjoitin kolme, Kauhea Gabriel Hullo (2011), Hallava hevonen (2011) ja Haavekauppias (2012). Näistä kirjoista kaikki on jo julkaistu, viimeisimpänä Luciferin oppipojat vuonna 2016. Tuo Bellum hiemale on siis Kuinka sydän pysäytetään, jos joku ehti sitä ihmetellä.

YR kansi

Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan!

Tähän luomiskauteen osuu suurin ulkoinen tunnustus kirjoilleni, Finlandia-ehdokkuus romaanille Ystäväni Rasputin. Sitä voidaan kai juuri tuosta syystä pitää kauden pääteoksena, tosin kaikki kolme muutakin kirjaa ovat erittäin vahvoja. Kuinka sydän pysäytetään jääminen vaille mitään palkintoehdokkuutta kertoi Suomen kirjallisuuden kovasta tasosta, ainakin haluan uskoa niin.

Lastenkirjosta Hallava hevonen on jo kuvituksen takia selkeä helmi, lukevien lapsien kestosuosikki on Haavekauppias, lapsille lukevien vanhempien Gabriel Hullo. Ylipäätään oli mielenkiintoista huomata kirjastojen tilastoista, kuinka aikuisille suunnatut romaanit hiipuvat nopeasti, kun lasten- ja nuortenkirjat kiertävät sitkeästi aina uusille lukijoille.

Toisen ammattilaiskauden kirjoittamisessasi alkoi olla rutinoitua varmuutta. Työpäiväkirjojen merkinnät ovat entisestään vähentyneet ja tästä eteenpäin on yhä hankalampi jäljittää tekstien historiaa, koska en ole enää kirjannut niitä kunnolla. Olisikohan mieleeni hiipinyt kuumottava ajatus, että nämä julkaistaan kaikki ja siitä ne muistetaan? Novellituotanto alkoi hiipua, niitä syntyi enää 11. Tosin huomaan niidenkin ylös kirjaamisen olevan puutteellista, joten saattoi niitä syntyä enemmän.

iltasanomatVaikka viides luomiskausi on varmasti suuren yleisön silmissä menestyksekkäin, siinä on eräs huolestuttava piirre. Kun novellikauden lopulla aloin uudestaan kirjoittaa romaaneja, niitä syntyi vähintään yksi vuodessa. Vuonna 2012 oli ensimmäinen kerta 15 vuoteen kun en kirjoittanut romaania lainkaan. Ehkä tämä oli jo ensimmäinen merkki luomisvoiman hiipumisesta?

Julkaisut:
2010: Punainen talvi
2011: Eilispäivän sankarit
2011: Paholaisen vasara
2011: Pariisinvihreä työhuone
2011: Kauhea Gabriel Hullo
2013: Hallava hevonen
2013: Haavekauppias
2013: Ystäväni Rasputin