Kirjailija markkinatalouden rattaissa

Klikkaa ja tutustu!

Kevät saapuu taas! Kirjailijalle keväässä on parikin hienoa hetkeä. Ensinnäkin, jos on jaksanut ahkeroida, kevään kirjat ilmestyvät kovalla vauhdilla juuri näihin aikoihin. Uudet tekijänkappaleet saapuvat laatikoissa ja se on aina yhtä suuri juhlahetki! Uusi kirja on upea ilmestys, se tuoksuu, kuulostaa ja näyttää aina yhtä hyvältä.

Myös vanhat synnit nousevat keväällä pintaan. Perinteiset kustantamot tilittävät edellisen kalenterivuoden myyntirojaltit pitkin kevättä, nopeimmat tammikuussa ja hitaimmat toukokuussa. Kirjailija saa nähdä, mitä se edellinen kirja nyt sitten myi ja tuleeko ennakon ylittävää rahaa tilille ja kuinka paljon.  Yllätyshän se on, sillä nykyään on ollut todella vaikea arvata yhtään mitään kirjan menekistä. Jos kirja ei ole päässyt esimerkiksi markettijakeluun, mitään myynnin riemuvoittoa on turha odottaa.

Kirjailijan taloudellinen tuska kiteytyy myös meitä vaivaavassa hopputaloudessa. Kun selailin tuossa vanhoja myyntitilityksiä, huomasin, että ilmestymisvuonnaan erästäkin romaania on myyty kustantamosta ulos hintaan 17,75€. Tuosta ulosmyyntihinnasta maksetaan se kirjailijan rojalti, ei siis kirjakaupan lukijalta ottamasta hinnasta. Ja kauhu tulee tässä. Kun vuosi vaihtuu, niin seuraavana vuonna samaisen romaanin ulosmyyntihinta näyttää olleen 5,70€, siis vain kolmannes siitä, mitä se oli ilmestymisvuonna. Tämä tarkoittaa sitä, että jos vuonna 2016 ilmestynyttä kirjaa myytiin ennen 31.12.2016 iloisesti vaikkapa 1500 kappaletta, se on yhtä arvokas myynti kirjailijalle kuin vuonna 2017 myydyt 4500 kappaletta. Ja moinen myynnin kolminkertaistuminen on yhtä todennäköinen kuin maitopurkin pääsy Suomen presidentiksi.

Tietysti lukemat hiukan vaihtelevat kustantamon ja kirjan mukaan, mutta nyrkkisääntö on kirjailijalle melko selvä. Jotta romaanista jäisi jotain käteen, sen pitää myydä myyntinsä nopeasti. Hitaasti syttyvät kirjat eivät enää paljoa tuota, ja nykyään tuollaista hidasta syttymistä ei edes odoteta, kun kirja jo kohtaa makulointikoneen. Kun markkinointi on aika harvalla kirjailijalla kovinkaan mittavaa, syksyllä ilmestyneen kirjan näkyvyys lepää usein suurten lehtien kritiikeissä. Aamulehti, Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat pääsevät yhdessä 500 000 kappaleen levikkiin, joten niiden kritiikkejä on syytäkin arvostaa.

Jos kirja ilmestyy syyskuun lopussa, sen taloudellisesti tuottava elinaika on vain kolme (3) kuukautta. Kun hyvä kritiikki ilmestyy vaikkapa viiden kuukauden päästä ilmestymisestä, syksyn kirjan saatavuus kivijalkakaupasta saattaa olla jo lähes nolla. Tuohon seitsemän kuukautta lisää, ja kirjan makulointia jo suunnitellaan. Ikävä kyllä makulointivimma vie kovakantisen kirjan nopeasti pois myös kirjastoista, sillä liimasidotut kirjat hajoavat noin 20 lukukerran jälkeen. Kirjastoon on vaikea ostaa uutta kappaletta tilalle, jos sellaista ei ole saatavilla.

Kirjoittamisella leipänsä tienaava huomaa melko nopeasti, ettei ns. aikuistenromaanien pykääminen kannata taloudellisesti. Työmäärä on suuri ja kirjan elinaika on kutistunut järjettömän pieneksi. Syksyllä julkaistu kirja joutuu mielettömään taistoon, jossa kolmen suuren lehden kulttuuritoimituksen peukalon suunta voi ratkaista hyvinkin paljon. Kirja katoaa nopeasti näkyvistä, kun uudet hyökyvät tilalle. Vaikka kirja on aina uusi sille lukijalle, joka tarttuu siihen ensimmäistä kertaa, painovuodella on jokin maaginen, tuhoava taika.

Ihmeellisintä koko kehityksessä on, että juuri aikuiset ovat uutuuskiiman pahimpia lietsojia. Lasten- ja nuortenkirjojen myynti on paljon tasaisempaa. Tietysti uusi kirja myy ilmestyessään parhaan myyntinsä, mutta tulevina vuosina kirjaa voi mennä ihan mukavasti, jos sitä on saatavilla. Nuorison reipasta asennetta todistaa myös lainaustilastot. Kun katsoin vuoden 2016 tilastojani, vuonna 2011 ilmestynyt romaani oli lainaustenkin puolesta hiipunut huomattavasti, mutta samana vuonna julkaistu nuortenkirja porskutti ihan omilla luvuillaan. Ilmeisesti on niin, että nuoriso löytää lukemisensa itse sen mukaan, mikä on heistä hyvää, kun aikuiset menevät lampaina uutuuksien perään, eivätkä palaa vanhoihin kirjoihin, vaikka ne olisivat hyviä ja lukematta.

Tilanne omalta osaltani alkaa pitkälti olla se, että aikuisten romaanien kirjoittaminen on lähinnä harrastus, jota rahoitan muilla kirjoitustöillä. Vaikka dekkaritkaan eivät kovassa kilpailutilanteessa ole automaattinen kultakaivos, dekkariharrastajissa on myös se hyvä puoli, että he lukevat vanhojakin kirjoja. He pitävät kirjat elossa ostamalla ja lainaamalla vanhojakin kirjoja, mistä heille suuri kiitos.

Mutta eipä nyt pukeuduta säkkiin, eikä ripotella tuhkaa päälle. E- ja äänikirjat elävät ikuisesti, niiden saatavuus ei pääty sidoksen haurastumiseen eikä silppurin joutsenlauluun. Itse uskon vahvasti, että äänikirjat ovat piristysruiske, joka saattaa näkyä jopa tekijänkin kukkarossa. Sillä vaikka kuulostaakin kovin raadolliselta, ammattikirjailijan pitää palkkaorjuutta välttääkseen ajatella myös sitä, että viivan alle jää muutakin kuin miinusta.

Mainokset

Kirjailijaelämää vuonna 2018!

Klikkaa ja tutustu kirjaan!

Vuosi on lähtenyt todella vauhdilla liikkeelle, joku varasti minulta tammi- ja helmikuun! Töitä on piisannut, ja se on hyvä. Alkuvuodesta on edellisten vuosien hedelmiä kypsynyt ja pullahtanut painokoneesta ulos, kuten Mieletön museo ja Kalevanpoikien kronikka. Ja molemmista on jo tullut hyvät lehtiarvostelut, minkä ilolla olen huomannut. Lanu-kirjasta lehteen saakka pääsevä arvostelu on niin harvinainen, että täytyy oikein tällätä siitä kuva tähän, kas noin!

Kirjailijan elämähän on  erittäin mukavaa ja leppoisaa. Pääsääntöisesti kaikki menee hyvin, kun muistaa kirjoittaa teoksia ja hankkia niille kustantajan. Jos siltä tuntuu ja yleisöä kiinnostaa, voi käydä keikoilla puhumassa kirjoista. Siinähän se paletti onkin kasassa, ei ole monimutkaista.

Alkuvuoden olen todellakin keskittynyt olennaiseen. Olen viimeistellyt joitakin viime vuonna tehtyjä suurehkoja teoksia ja korjannut tänä vuonna ilmestyvien opusten oikovedoksia. Lisäksi olen kirjoittanut kaksi suurempaa juttua, nimittäin Apuun tulevan kesädekkarin ja Storytelille uuden 10-osaisen äänikirjan, joka ilmestynee kesällä.  Hauskaa on ollut, vaikka molemmat työt ovat vaatineet kovia istumalihaksia säkenöivän ideoimisen jälkeen. Pieni työ lasten lukemisen edistämiseen tuli myös tehtyä, mutta se katosi tutkastani niin vikkelästi, etten tiedä, mikä sen tilanne mahtaa edes olla…

Muutaman kirjakeikan ehdin alkuvuodesta tehdä, ja mukavia ovat nekin olleet. Jotenkin on nyt lipsuttu puhumaan laajemmin kirjoittamisesta eikä keikoista tule enää sellaisia uusimman kirjan mainosiskuja, mikä on minusta oikein mukavaa. Ja yleisö on alkanut kysellä kysymyksiä yhä enemmän, ja siitä pidän paljon. Heitä varten olen paikalla, joten mielelläni selvennän lukijoita askarruttavia seikkoja.

Aika kuluu nopeasti, paljon ei ehdi jäädä laakereillaan lepäämään. Kirjoja ilmestyy nyt kevään aikana tasaiseen tahtiin, kaksi on tullut ja kolme on vielä tulossa. Syksyyn jää kaksi kirjaa, jotta pysytään jonkinlaisessa tasapainossa. Noista ei minulle enää vaivaa juurikaan ole, joten pitäisi kirjoittaa vuoden 2019 tuotantoa. Jotakin olen jo saanut valmiiksi, mutta en tarpeeksi.

Tässä ammatissa syntyy helposti harha, että homma on hoidossa. Kun kirjoja ilmestyy, iskee sellainen euforinen tunne, että kovaa menee, ei muuta kuin sivuikkuna auki ja antaa tuulen puhaltaa kiharat suoriksi. Mutta jos nyt jumitun sohvan pohjalle, 2019 tai viimeistään 2020 alkaa olla itku silmässä. Kun tukena ei ole toista ammattia, lekottelu näkyy ennemmin tai myöhemmin tiliotteessa. Palkka juoksee niin kauan kuin kirjailija juoksee. Ja luonteelleni sopii, että minulla on vähän juttuja varastossa, ihan vain varmuuden vuoksi. Silloin voin vapaasti tehdä ihan mitä haluan, kun on niitä sovittuja töitä tehty varastoon.

Tiedän kyllä, ettei tämä tekemisen malli sovi kaikille ja se on ihan luonnollista. Jokainen kirjailija on erilainen ja hakee oman tapansa sekä rytminsä tehdä töitä. Minulle tämä paahtaminen on juhlaa, pidä erittäin paljon kirjoittamisesta ja kun ideoita riittää ja niille myös ottajia, mikäs sen hienompaa. Tulevina vuosina tahti saattaa hiljetä, mutta katsotaan nyt. Kirjailijahan ei jää eläkkeelle koskaan! Ja minulle se olisikin vaikeaa, voiko hengittämisestä jäädä eläkkeelle?

Näin me nyt menemme tätä vuotta vauhdikkaasti eteenpäin. Alan tässä piakkoin kirjoittaa vuoden 2019 dekkaria, Toukokuun jotakin jotakin,  ja sen jälkeen mietin seuraavan työn. Tässä välissä ehdin muuten saada Murhan vuoden ensimmäisen kolmikon äänikirjoiksi, joten aina tässä yritetään kahvitauoilla lukijoita palvella ja toteuttaa heidän toiveitaan. Nykyään voidaan siis kirjallisuudenkin osalta toivottaa: ”Kuulemiin!”

 

 

Vuoden 2017 tilinpäätös

 

Kirja, joka maistui lukijoille.

Vuodet vaihtuvat nykyään yhä nopeammin. Minusta tuntuu kuin vasta muutama viikko sitten olisin istunut Radioteatterin kavereiden kanssa Radiotalossa läpilukemassa Töissä täällä -kuunnelmani käsikirjoitusta.  Tuosta tapahtumasta on jo yli vuosi. Kuunnelma on tässä välissä nauhoitettu, esitetty ja arkistoitukin.  Nyt yksin Luoja tietää, milloin se on kuunneltavissa uudestaan.

Tehtyjä töitä on pakko listata hiukan, jotta pysyy edes vähän kärryillä, missä mennään. Muutoin kaikki katoaa nopeasti arjen jauhavien myllynkivien väliin, kuten tuo kuunnelmani. Listauksen huono puoli on, että joskus tehty työmäärä vaikuttaa murskaavalta. Tiedän kyllä, millä intensiteetillä töitäni teen mutta hahmotan sen yleensä vasta jälkikäteen. Henkisesti nautin siitä, että työtä on jatkuvasti, ettei arki livu ohitseni kuin loistoristeilijä, jonka matkustajat juovat, syövät ja leikkivät, tappavat aikaansa. Ikävä kyllä kylmät luvut kertovat, että fysiikka voi pian tulla vastaan, ihminen ei kuitenkaan voi loputtomiin olla kone.

En kuitenkaan viitsi murehtia asioista, jotka voivat tapahtua tai sitten ei. Rakennan kirjoitustyöni kuten valtion taloudet on rakennettu. Ollaan miinuksella jatkuvasti, mutta eteenpäin mennään, vuodesta toiseen. Ihminen elää kaikesta huolimatta tässä päivässä, ei huomisessa, ei eilisessä. Kirjoittaminen on suurimpia ilojani ja paheitani, molempia pitää ihmisellä olla.

Vuoden saldoa on jokseenkin vaikea käydä läpi. Tietysti ilmestyneet työt on helppo tarkistaa, mutta harvaa niistä on enää kirjoitettu tänä vuonna. Tekemisen ja julkisuuteen tulleiden töiden välillä on kuilu, jota lukijat tai kriitikot harvoin tulevat ajatelleeksi. Itsekin unohtaa nopeasti tekemisensä, muistikirjat ovat täynnä yllätyksiä outoine päiväyksineen.

Rehellisesti sanoen, en muista tarkasti, mitä tein vuonna 2017 enkä jaksa kaivella muistiinpanojani. Mutta luulisin, että pystyn heittämään aika hyvän arvauksen. Tässä teille lukuja, joita ei ehkä löydy ihan heti muualta. Kaksi ensimmäistä riviä on ollut siis saatavilla jo tänä vuonna, loput ehkä joskus. Vuonna 2017 siis:

– Kuvattiin ja julkaistiin 19  Kult-TV:n jaksoa
– Kirjoitin 10-osaisen äänikirjan (noin 450 000 merkkiä)
– Opetin kuusi päivää kirjoittamista Sodankylässä
– Tein noin 80 matkaa, aiheina omat kirjat, lainauskorvaus ja yhdistystoiminta
– Kirjoitin kolme nuortenkirjaa (en kuulkaa muista merkkimääriä)
– Kirjoitin yhden YA-kirjan (aika pitkä)
– Kirjoitin yhden riimikirjan (Lyhyt)
– Kirjoitin kaksi romaania (öö, nämä olivat aika pitkiä?)
– Kirjoitin näytelmän
– Kirjoitin libreton (no, tämäkin kyllä muistuttaa enemmän näytelmää)
– Luin seitsemän kirjan taittovedokset ja tein niihin korjaukset (joo, omia olivat)
– Jotain, jonka olen tyystin unohtanut

Kuten tuosta voi aavistella, kovin tylsää minulla ei ollut. Mitään suuria kirjallisuuden jumalien myöntämiä palkintoja tai huomionosoituksia en tänä vuonna saanut, mutta sain lisää innokkaita lukijoita, siitä olen kyllä erittäin kiitollinen. Kovin paljoa en ole ehtinyt sivuilleni vilkuilla, olen ollut ihan itsekseni jatkuvasti jännän äärellä.

Olen vuoteeni tyytyväinen. Saan tehdä, mitä haluan. Into on yhä korkealla ja kirjoilleni sun muille teoksille löytyy hyvin kustantajia sekä lukijoita että kuuntelijoita. Aion jatkaa samaan malliin ainakin vielä, katsotaan nyt, mitä huominen tuo tullessaan.

Noh, onhan tähän pakko laittaa esille vielä ne 2017 julkaistut työt. Olen niistä niin kovin ylpeä! Klikkailkaa kuvia ja tutustukaa, mitä on tullut puuhailtua!

Kannibaalien keittokirjaMaaliskuun mustat varjot


Ruosteinen sankari - K1O1 - JP KoskinenRuosteinen sankari K2O1 - JP Koskinen

 

 

 

 

Hirvittävä haaste kirjabloggareille!

Tuotantoa anno domini MMXVII

Uudistu, kirjailija! Näinhän sitä tavataan silloin tällöin huudella kriitikoiden toimesta. Ja kirjailijahan uudistuu, tai palaa vanhoja jälkiään pitkin takaisin, tai jopa eksyy harhapoluille. Kun yksi kriitikko kaipaa jotain ihmeellistä uutta ja kirjailija erehtyy toiveen toteuttamaan seuraavassa kirjassaan, toiveen esittänyt kriitikko ei kirjaa lue vaan sen lukee joku toinen, joka kaipaa taas jotain ihan muuta.  Niinpä kaikki tuo kirjailijan kehitysihanuus jää monesti huomaamatta, sillä harva (jos kukaan), kriitikko arvostelee kirjailijan erityylisiä kirjoja. Dekkareita arvostelee X, tieteiskirjoja Y, kovaa kaunoa Z ja lastenkirjoja, noh, yleensä ei kukaan. Mitään kokonaiskuvaa ei oikeasti synny, paitsi ehkä post mortem.

Haluaako kirjailija tietää, miltä samasta lukijasta vaikuttavat eri tyylilajin kirjat? Haluaa, sillä sehän olisi pirun mielenkiintoista! Onko kirjailijalla muka se oma ääni, joka väräjää teoksesta toiseen, tai peräti sielu? Ja juuri siksi esitän tässä nyt nöyrän haasteen, johon toivon muutaman iki-ihanan kirjabloggarin tarttuvan. Miltä vaikuttavat samoin silmin luetut eri tyylilajin kirjat? Onko niissä jokin yhteinen punainen lanka vai ei? Jotain omaäänistä, uutta, lainattua, vanhaa ja sinistä? Tahtoo tietää, joten, tässä se on:

HAASTE  (#luekoskinen2017)
Lue JP Koskisen vuonna 2017 julkaistu tuotanto ja kerro mielipiteesi. Onko vahvuuksia, heikkouksia, jotakin yhdistävää tekijää, jotain muuta metkaa, jota huomasit? Pitääkö kaverin ihan oikeasti luopua jostakin ja keskittyä johonkin? Saatavilla on kuusi eri teosta, jotka saa toki lukea/kuunnella kaikki tai poimia yhden joka korista:

Kori 1 – Dekkarit: 

– Maaliskuun mustat varjot (kirja, e-kirja)
– Ruosteinen sankari (äänikirja, StoryTel)

Kori 2 – Kaunokirjat:
– Kannibaalien keittokirja (kirja, e-kirja)

Kori 3 – Lasten- ja nuortenkirjat:

– Salaperäinen sirkus (kirja, e-kirja)
– Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon (kirja)
– Benjamin Hawk – myrsky nousee (kirja, e-kirja)

Kaikki kirjat löytyvät ainakin kirjastosta, paitsi tuo Ruosteinen sankari, sillä sitä ei ole painettuna. Kuunnelma Töissä täällä olisi ollut mukava lisä tähän, mutta sitä ei ikävä kyllä ole enää saatavilla. Minimissään tästä tuskasta pääsee siis lukemalla kolme kirjaa, työn sankari voi kiskoa koko sixpackin!

En kyllä osaa yhtään arvailla, kiinnostaako tämä ketään, mutta ei voi tietää, jos ei kysy. Vastaavaa ei ole kukaan kriitikko koskaan tehnyt (koska X,Y,Z) ja siksipä tämä on todella kiinnostava koe. Laitan tähän vielä muutamia suoria haasteita, älkää pahastuko niistä. Teidät on valittu, koska olette lievästi (ehkä mielenhäiriössä) olleet kiinnostuneet tästä kokeesta tai olette muutoin arvostelleet kirjojani lähiaikoina. Voitte jakaa tätä ilosanomaa eteenpäin, sillä haastehan on avoin, siihen saa tarttua (tai jättää tarttumatta) kuka vain! Kiitos!

Kirsin kirjanurkka
Kulttuuri kukoistaa
Kujerruksia
Lukupino
Yöpöydän kirjat
Kirjakaapin kummitus

Voitot ja pettymykset

1997

Vasta eilen hoksasin, että tänä vuonna vietetään kirjailijuuteni 20-vuotisjuhlaa! Tietysti laskutapoja on monia, mutta vuonna 1997 julkaistiin novellini antologiassa, joka koottiin kirjoituskilpailun avulla. Voitin tuolloin 10 000 markkaa, mikä oli muhkea summa novellista. Nykyrahassa tuo tarkoittaa inflaatioiden läpi talutettuna 2280 euroa, mikä on vieläkin aivan huikea raha novellista. Tuosta koviin kansiin päätyneestä tarinasta voidaan siis hyvällä syyllä laittaa laskuri käyntiin.

Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika. Tuskin olisin voinut kuvitella, mihin kaikki johtaa. Minulla oli tuolloin oikeastaan kolme hiukan erilaista tavoitetta: saada romaani julkaistua hyvältä kustantamolta, löytää kirjoilleni lukijoita sekä saada jossakin vaiheessa käännössopimus teoksilleni. Jotenkin olin varma, että aiheeni sopivat laajaan maailmaan paremmin kuin Suomeen, vaikka tuolloin suomalainen kirjallisuus ei liikkunut käytännössä laajemmalti juuri Ahvenanmaata kauemmas. Mutta olin nuori ja valmis taistoon, alle kolmekymppinen on kuolematon otus.

Hyvän kustantamon löytäminen kesti kauemmin kuin olin ajatellut. Kirjoitin enimmäkseen novelleja ja nakuttelin siinä sivussa romaaneja. Novellit keräsivät tasaisen tappavasti lisää palkintoja ja suureksi ilokseni esikoisromaanini ilmestyi vuonna 2004. Olin lähettänyt käsikirjoituksia vain viisikolle  WOTGK (WSOY, Otava, Tammi, Gummerus, Karisto), sillä halusin saada kirjoilleni jonkun suuren ja/tai perinteisen kustantamon. Karisto tarttui historiallisen romaanin kirjoituskilpailussa menestyneeseen teokseeni ja siitä se lähti.  Nyt jo pelkästään romaaneita on ilmestynyt 14 kappaletta, joten tämä tavoite on saavutettu.

2013

Lukijoiden löytäminen tapahtui hiljalleen. Mitään raivoisaa myyntihittiä ei ilmaantunut, mutta uin yleisesti laskevassa kirjamyynnissä vastavirtaan. 2013 oli tietysti se riemuvuosi, kun Finlandia-palkintoehdokkuus osui kahdeksanteen romaaniini. Siitä otettiin neljä painosta, joten kyllä ne lukijat ovat kivasti löytyneet. Rasti ruutuun siis.

Hämmästyttävää kyllä, jo 2006  Saksan Random House oli minuun yhteydessä Savurenkaita -romaanin tiimoilta. Agenttiahan minulla ei ollut, joten kirjeenvaihtoa käytiin suoraan kustantamon ihmisten kanssa. Hanke hiipui henkilövaihdosten myötä, mikä oli tietysti pettymys. Sama toistui nuortenkirjojeni kohdalla, kun ranskalainen kustantaja halusi kääntää kirjojani. Ja kuinka ollakaan, taas kirjoistani innostunut henkilö vaihtoi firmaa ja hanke kuivui kokoon. Muutaman vuoden ajan olin Bonnierin Foreign Rightsin listoilla, mutta vetäjä vaihtui tuona aikana kaksi kertaa ja minusta tuntui, ettei homma etene mihinkään ja sopimus purettiin. Nyt tosin heillä on vakaampaa menoa, joten päätökseni oli varmaankin väärä. Tapasin pariin otteeseen myös vapaata agenttia Elina Ahlbackia, mutta johonkin sekin kiinnostus tuolta agentuurin suunnalta hiipui. Koskaan ei päästy allekirjoittamaan mitään, vaikka innostus tuntui välillä olevan puolin ja toisin kova.

Tämä kolmas tavoite on siis yhä saavuttamatta, ja aika vaikea uskoa, että saavutan sitä koskaan. Mikä 2006 olisi ollut melkoinen jymypaukku, suora käännössopimus suuren saksalaisen kustantajan kanssa, on sulanut kymmenessä vuodessa pannukakuksi. Minulla ei ole agenttia kirjoilleni, joten niistä mitään ei edes kaupata ulkomaille. Suorien kontaktien aika on jo ohi, ammattimaiset myyntitykit hoitavat hommat. Ei tullut rastia tähän laatikkoon. Pettymyshän se on, turha sitä on peitellä.

Joka tapauksessa nämä vuodet ovat olleet mahtavia. Olen saanut kirjoittaa hienoja kirjoja, tavata innostuneita lukijoita ja nauttia menestyksestäkin ihan mukavasti. Seuraavat kaksikymmentä vuotta tuovat mukanaan ehkä uusia voittoja, mutta varmasti myös pettymyksiä. Elämä on kumpuileva maasto, niin se vain on.

Kirjailijan syksy

Kirjasyksy ja varsinainen syksy eivät kulje ihan käsikkäin. Kirjasyksy alkaa jo elokuun puolessa välissä ja jatkuu jouluaattoon saakka. Monille esikoiskirjailijoille pitkä kirjasyksy on täynnä jännitystä. Kirjan julkaisu muuttaa tekijänsä julkiseksi eläimeksi, jonka teosta, ja joskus tekijääkin, voi kuka tahansa arvostella. Esiintymisiä on enemmän tai vähemmän, haastatteluja annetaan ja ehkä vieraillaan televisiossakin.

Kirjailijan tie on kuitenkin pitkä. Jo esikoiskirjan jälkeen moni laittaa kynän santaan ja varsinainen kirjallinen ura jää rakentamatta. Jos kuitenkin intoa, ideoita, onnea ja kestävyyttä riittää, kirjasyksyistä alkaa tulla rutiinia. Samat kuviot toistetaan vuodesta toiseen, pienin variaatioin, mutta kuitenkin.

1) Kirja saapuu kotiovellesi
Kohokohta! Tekijänkappaleet tulevat kotiin, jos kustantamosi on maksanut kuljetuksen. Avaat laatikon ja siinäpä se on, suuren aherruksen tulos! Uusi kirja tuoksuu hyvälle ja näyttää hienolta! Käsikirjoitusnipusta on kuoriutunut kaunis perhonen. Nyt kaikki on siis totta, tarinasi on ihmisten saatavilla.

2) Ensimmäinen arvostelu ilmestyy
Arvostelua voi joutua odottamaan kauan, tai ei yhtään. Tämä riippuu hiukan kirjallisuuden nokkimisjärjestyksestä. Jos kirjasi on etukäteen kiinnostava (tai, sinä olet kiinnostava), arvosteluja voi olla lehdissä jo ilmestymispäivänä. Normaalisti lehtiarvostelujen  ilmestymiseen menee parista viikosta kolmeen, neljään kuukauteen, jos jotakin ylipäätään lehtiin tulee. Kaikkia kirjoja ei arvostella sanomalehdissä lainkaan. Onneksi on blogit ja muu internetissä majaansa pitävä media, joka paikkaa tätä hiljaisuutta silloin tällöin.

3) Kirja leviää kirjakauppoihin
Mitä tuoreempi kirjailija on, sitä varmemmin tekee mieli tarkistaa, miltä se oma kirja siellä kirjakaupassa näyttää. Se on aivan luonnollinen mielihalu eikä sitä pidä hävetä tai kavahtaa. Sitä vartenhan kirjaa on yön pimeinä tunteina tehty, että se olisi ihmisten saatavilla! Oman kirjan bongaaminen on yleensä yllätys. Kirja on joko hyvin esillä, tai ei lainkaan.

4) Esiintymiset alkavat
Kirjan tiimoilta esiinnytään, enemmän tai vähemmän. Julkkaritkin voi pitää, jos siltä tuntuu. Tyypillisiä esiintymispaikkoja ovat kirjakaupat ja kirjastot, sekä erilaiset messut. Joskus esiintymisiä voi olla paljon, joskus vähän ja joskus voi käydä niinkin, ettei niitä ole yhtään ellei itse ole aktiivinen.  Kirjaa on hyvä esitellä ihmisille, muutoin se voi vaivihkaa vaipua unholaan. Kirjoja ilmestyy paljon, ei lukijat tiedä niistä kaikista juuri mitään ilman huutelua.

5) Kustantamon kirjasyksyn avaus
Sosiaalisesti on terveellistä nähdä kollegoja ja kustantamon väkeä. Paikalla on usein lehdistöäkin, kustantamosta riippuen. Tilaisuuksissa kirjailija tuntee olevansa kirjailija! Uransa alussa voi nähdä omia suosikkejaan, uran lopussa nousevia, nuoria kykyjä.

6) Esiintymiset televisiossa/radiossa
Isossa mediassa on tietysti mukava kertoa kirjastaan, ja jos sellaista tilaisuutta tarjotaan, yleensä siihen kannattaa tarttua. Vanha hokema ”teeveestä tuttu” ei ole mikään löysä heitto, television kautta tavoitat ihmisiä tehokkaasti. Joskus se näkyy kirjan kysynnässä, toisinaan ei.

7) Turun- ja Helsingin kirjamessut
Kirjailijoiden kokoontumisajot ovat lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Turussa ja viimeisenä viikonloppuna Helsingissä. Näillä messuilla esiintyy suuri joukko kirjailijoita, mukana on mukava olla, tuntee olevansa osa suomalaista kirjallisuutta. Tosin kun vuodet kuluvat, alkaa tuntua, että olisi paljon mukavampaa pysyä kotona.

8) Joulu saapuu
Ennen joulua saatetaan vielä järjestää joitain tilaisuuksia, joissa kirjoja tarjotaan joululahjoja etsiville ihmisille. Lopulta jouluaattona kierros on ohi. Vuoden vaihtuessa kirjasi putoaa alelaariin ja uudet kirjat valtaavat areenan. Toivottavasti olet muistanut kirjoittaa jotain uutta kaiken tämän keskellä.

 

Maailman (toiseksi) pienimmät kirjamessut 25.8.2017!

Klikkaa ja tutustu!

Mitäpä olisi vuosi ilman omia kirjamessuja? Ei yhtään mitään, sehän on selvä. Kesän aikana on kiirettä piisannut kaikenlaisessa puuhastelussa, kuten kirjoittamisessa, mutta siitä huolimatta nuo messut saadaan järjestettyä. Samoihin aikoihin ilmestyy uusin (<—–) kirjani, ehkä saan sen tuotua jo messuille. Ja saanhan minä, pidetään sen kunniaksi julkkarit samalla!

Viime vuonna maailman pienimmät kirjamessut epäonnistuivat surkeasti. Yleisötavoite oli viisi ihmistä, mutta illan aikana paikalla pyöri lähes kaksisataa kuulijaa. Menetimme pienimpien messujen statuksen, joten nyt voimme järjestää vain toiseksi pienimmät messut. No, onnittelut Turun kirjamessuille, joka vei tämän tittelin ansaitusti itselleen.

Messujemme ohjelma alkaa olla piakkoin valmis, mutta messuväen ei oikeastaan tarvitse tietää muuta kuin nämä viisi seikkaa:
1) Aika:              25.8.2017 klo 19:00
2) Paikka:         Hämeenlinnan kaupunginteatterin lämpiö, Pikkuhuvila.
3) Tarjoilu:       Rahalla saa juotavaa ja syötävää
4) Kirjat:           Kirjoja myydään, uusia ja vanhoja
5) Esiintyjät:   Tapani Bagge, Matti Rönkä ja Leena Lehtolainen 

Viime vuonna myyntiin toivottiin esiintyjien vanhoja kirjoja ja nytkin sellaisia toivomuksia saa esittää. Kaivamme kaappeja ja tuomme paikalle ne, mitä löytyy. Keskustelu on totutun leppoisaa ja yleisö voi kysellä mitä haluaa ja esiintyjät vastaavat mitä huvittaa. Siispä, tervetuloa!