Työn jälkeen näkyy uusi työ

Klikkaa ja tutustu.

Pitkätkin matkat päättyvät joskus! Näin voin nyt todeta kahdessakin mielessä. Kirja, jonka aihiot kylvettiin jo 80-luvun lopussa, on ilmestynyt. Hukkuva maa on kirja, jonka aiheen toivoin menevän ohi, mutta eihän se mennyt. Kun seurasin pelkästään Suomen lämpenemistä (eikä nyt puhuta keskustelukulttuurista) läpi 90-luvun kitkerälle uuden vuosituhannen 10-luvulle saakka, huomasin, ettei kehitystä yritettykään pysäyttää. Jatkuva talouskasvu oli ykkösaihe läpi niiden vuosikymmenten, jolloin jotain olisi voitu vielä tehdä. Nyt, kun talouskasvun junaan on saatu Kiina ja Intiakin seuraa perässä, on peli jo käytännössä menetetty. Kun kivivyöry on liikkeellä, sitä ei voi pysäyttää ja on keskityttävä vain minimoimaan vahingot.  Ei se Antarktis kuitenkaan ihan muutamassa vuodessa sula, joten jotakin kyllä ehditään hyvin tehdä. Etelänavalla huidellaan talvella yhä -60C pakkaslukemissa ja jäävaipan paksuus on 2,5 kilometriä.

No, kirjailijathan eivät koskaan ota kantaa mihinkään, joten Niklas Vaaterin seikkailu tässä kirjassa ei ole kannanotto puoleen eikä toiseen. Ehkä kirjan tarina herättää ajatuksia, tai sitten ei. Kirja ei kuitenkaan ole saarna, joten olen aina halunnut jättää runsaasti tilaa myös lukijan ajatuksille. Ja ehkä Niklas ei olekaan niin pirun viisas kuin luulee.

“Koskisen kunnianhimoinen uutuusdekkari pui ilmastonmuutosta ja tarjoaa uskottavaa kauhua vallan huipulta. (–) Jo henkilögalleriasta huomaa, ettei Hukkuva maa ole perinteinen sukuromaani, dekkari, tai ekokatastrofilla uhkaileva teos. Notkeasti eteenpäin soljuva romaani on kyllä näitäkin, mutta vielä paljon muuta.” – Turun Sanomat

Hukkuva maa on kuitenkin osaltani tehty ja se elää omaa elämäänsä. Minä olen jatkanut matkaani jo aikoja sitten tietokirjan parissa, eräs herra Aku Ankka on vaivannut mieltäni. Lisäksi aineiston keräämisen ja haastattelujen ollessa tauolla olen saanut hiljalleen kudottua romaanin, joka voisi ilmestyä vuonna 2021. Ei voi koskaan tietää, kuinka lopulta käy, mutta tarina on kyllä lähes eeppinen. En muista, milloin viimeksi olen ihan noin muhkeaa kässäriä kirjoittanut. Tämä uusi on Tulisiipeä noin neljänneksen paksumpi, eikä Tulisiipikään ollut ihan hoikka.

Paljolti kirjailijan työtä mitataan sillä, mitä voidaan nähdä. Kirjojen kanssa pitäisi hengailla julkisuudessa, jos se suinkin on mahdollista, sillä tavalla useampi lukija voi huomata, että kirja on olemassa. Tässä lajissa olen aina ollut vähän laiska, eikä se hengailu ihan sovikaan työrytmiini. Olen näin harmaantuessa alkanut säästellä promotunnitkin kirjoittamiseen, mitä tämä meneillään oleva peruutusaika tietysti nyt hyvin tukee. Kun keikat peruuntuvat, keskittyminen itse asiaan nousee kummasti.

Mutta, katsotaan nyt, miten Hukkuva maa pysyy pinnalla ja mitä siitä pidetään. Sen verran ehkä tuossa tuotantoni kategorisoinnissa voin kaikkia auttaa, että minusta tämä kirja soittelee samaa säveltä kuin Kannibaalien keittokirja ja Matilda pelastaa maailman . Tosin kirjailija on surkein arvioimaan omia töitään, mutta siltä nyt tuntuu. Huomenna ehkä kaikki on toisin.

Äänikirja voi hyvin, kuinka voi kirjailija?

Kaunokirjallisuus sähköisten kirjojen alviton nettomyynti

Kirja-alan murroksesta on jauhettu jo niin kauan, että koko juttu on muuttunut taustakohinaksi. Vuosi on kuitenkin niin pitkällä, että kirja-alan tilastoista voi jotain taas päätellä. Ja koska aina pitää olla positiivinen, aloitetaan iloisella kuvalla.

Tuossa vieressä on Kustannusyhdistyksen tilastoista napattu kaavio siitä, kuinka kaunokirjallisuuden sähköisten kirjojen myynti on kehittynyt. Ja hyvinhän se on kehittynyt! Vuoden 2014 noin 1,5 miljoonan euron myynnistä on ponkaistu 2019 jo huikeaan 7,7 miljoonan euron myyntiin. Rahaa kaunokirjallisuuteen on tullut sähköisten julkaisujen myötä lisää peräti 6,2 miljoonan euroa! Eipä ole tyhjää puhetta äänikirjabuumi, sen päätellemme tästä!

Huonompi juttu on taas se, että jos katsotaan painetun kirjan myyntiä, suunta on toinen.

Kaunokirjallisuus painetun kirjan alviton myynti

Vastaavat luvut näyttävät, että sieltä puolelta pätäkkää on kadonnut samassa ajassa noin 9 miljoonaa euroa, joten kokonaisuudessaan kirjamyynnissä on tullut takkiin vuoteen 2014 verrattuna 2,8  miljoonaa euroa. Ei hyvä. Ja kun painetun kirjan myynnistä on kadonnut vuodesta 2018 vuoteen 2019 noin 3,7 miljoonaa, siitä on siirtynyt 2,8 miljoonaa sähköisten julkaisujen laariin. Tästä rahasta äänikirjan osuus on noin 75%. Kun vielä muistetaan, että Suomessa kaunon myynti jakautui jokseenkin tasan kotimaisen ja ulkomaisen välillä, aletaan löytää suomalaisen kaunokirjailijan paikka kartalta. Kaunokirjallisuus tuo kustantajalle siis rahaa noin 32,5 miljoonaa, joista voidaan armeliaisuuden vuoksi laskea 17 miljoonaa olevan suomalaisen kaunokirjailijan tuotto-osuu, josta kustantaja maksaa tekijänpalkkiot.

Mitä tämä muutos nyt sitten käytännössä tarkoittaa? Vuoteen 2018 verrattuna suomalaisen kaunokirjailijan jakopotista on kadonnut painetun kirjan osalta noin 1,9 miljoonaa euroa, joka tekijänpalkkioprosentin ollessa vaikkapa 22% tarkoittaa 418 000 euroa. Sähköisten kirjojen puolella lisääntynyt myynti suomalaisille kirjailijoille on e-kirjan puolella noin 350 000 euron arvoista, josta rahaa on tullut vastaavalla 22% tekijänpalkkiolla 77 000 lisää ja äänikirjan osuus noususta on noin 1,1 miljoonaa euroa, josta äänikirjojen  tekijänpalkkioprosentilla 13% rahaa on tullut 143 000 euroa. Olemme siis menettäneet 418 000 euroa ja saaneet 220 000 euroa, joten kokonaisuudessaan kaunokirjailijoiden pussista rahaa katosi vuonna 2019 vuoteen 2018 verrattuna karkeasti ottaen noin 200 000 euroa, äänikirjabuumista huolimatta.

No, kuinkas homma on kehittynyt iloisella 20-luvulla? Meillä on jo käpälissä 1Q/2020 luvut, ja kaunokirjallisuuden osalta voimme niitä verrata vaikka viime vuoden ensimmäiseen kvartaaliin (1Q/2019). Kotimaisen kaunokirjallisuuden myynti näyttää vertailussa tältä (ja nyt ei ole kotimaista ja ulkomaista eroteltu):

Kaunokirjallisuus myynti M€ 1Q2019 1Q2020
e-kirja 0,334 0,585
Äänikirja 1,018 1,913
Painettu 4,176 4,265
YHT 5,528 6,763

Kokonaismyynti näyttää nousseen verrattuna vuoden 2019 vastaavaan kvartaaliin jokaisella saralla! Sehän on huima uutinen! Nyt vain jos tahti pysyy samana koko vuoden, kevään 2021 tilityksissä kirjailijakin voi tämän nousun nähdä. Varsinkin e-kirjan 75% kasvu ja äänikirjan 88% kasvu ovat huikeita lukuja ja vaikka painetulla kirjalla tuo luku on vain 2%, on suunta kuitenkin oikea. Näistä luvuista alkaa kuitenkin vahvistua myös tilastojen valossa, että e-aineistot ovat valtaamassa alaa, ja varsinkin äänikirjat.

Ennustaminen on aina riskaabelia hommaa, mutta sitäkin pitää pienen kirjailijan harrastaa. Vallitsevassa tilanteessa on kaksi asiaa, jotka olisi hyvä saada kuntoon:
1) Äänikirjasopimukset (myös vanhat) on saatava kuntoon, ne ovat ajalta miekka ja kilpi – tämä on kirjailijan ja kustantajan  asia
2) E-aineistot olisi hyvä saada myös lainauskorvauksen piiriin – tämä on OKMn asia hoitaa homma kotiin

Kun nämä kaksi asiaa ovat kunnossa, tilanne on ihan hyvä, kunnes iskee se seuraava murros. Ai niin, ja kyllä niillä virkistysseteleillä pitäisi voida ostaa myös kirjoja.

Jos asiat kiinnostavat, tietoa löytyy:
Suomen kustannusyhdistys

 

 

Tappamisen sietämätön keveys

Oletteko koskaan lukeneet dekkareita? Aika moni on, sillä hyvin usein kuulee kirjailijaksi mielivien haaveilevan rikastumisesta juuri dekkarin kirjoittamalla. Dekkari on genre, jota ostetaan, luetaan ja lainataan enemmän kuin mitään muuta, ainakin sitkeä legenda kertoo yhä niin.

Jos katsotaan Suomen  myydyimpien kaunokirjojen listaa vuodelta 2019, niin legendalle löytyy myös pohjaa. 20 myydyimmän kirjan joukossa on 7 dekkaria/trilleriä, joten jännityskirjallisuudelle todellakin löytyy lukijoita. Lainaustilastoista en voi sanoa mitään varmaa muuta kuin omalta kohdaltani. Ja totta tosiaan, vuonna 2018 kuuden lainatuimman kirjani joukossa on viisi dekkaria! Ja mikä hämmästyttävintä, kun perusromaani hiipuu aika nopeasti kirjastossa, dekkari pitää pintansa sielläkin!

Dekkarin kirjoittava kirjailija on hyvin pian dekkaristi. Tällä tarkennuksella on helppo myydä kirjailijaa käsitteleviä juttuja. Dekkaristi kertoo jo aika tarkasti, missä mennään. Kun keikalle ilmestyy dekkaristin sijaan kirjailija, yleisöllä on paljon vähemmän tietoa, mitä tuleman pitää. Ja koska minulle joka asiasta (miksi, oi miksi?) muodostuu lopulta ongelma, niin onhan tästäkin sellainen aikojen saatossa tullut.

Olen urani alusta asti ollut pelkkä kirjailija. Genreleimat ovat tarttuneet minut melko huonosti, sillä kirjoitan milloin mitäkin. Minulla ei ole valumuottia, johon väkisin valan jokaisen tarinan vaan tarinat saavat mennä siihen muottiin, johon ne parhaiten sopivat. Murhan vuosi -dekkarisarjani on yksi iso tarina, jonka hajotin kahteentoista osaan. Ja niin minusta tuli dekkarien kirjoittaja, mutta ei dekkaristia. En muista koskaan nähneeni juttua, jossa minua olisi tituleerattu dekkaristiksi. Se ei ole hyvä eikä huono juttu, se on fakta.

Pitkän urani aikana olen oppinut sen, että kun on monessa mukana, ei lopulta ole mainosmielessä mihinkään muottiin sopiva. Kunnon hyllpaikan saaminen vaatii punkin sitkeyttä, on nakerrettava tiensä ytimeen, alan tapahtumiin, lukupiireihin ja imettävä vain ja ainoastaan sitä verta, joka tietyn genren  lukijoissa virtaa. Kirjakaupan sisäänostajan silmissä JP Koskinen näyttää tältä:

”JP Koskinen, Te olette luova ja aikaansaava. Mutta kirjoitatte todella monenlaista genreä mm dekkaria ja fantasiaa, joten ongelma kuluttajan näkökulmasta on haaste oppia tunnistamaan minkätyyppistä kirjaa on myynnissä.

Esim. XXXXssa kirjat ostetaan usein heräteostoina ja tunnistettavuus on silloin tärkeää. Esimerkiksi Remes, jonka jokaisen on helppo ostaa kun tietää mitä ja minkätyyppisen kirjan saa.”

Miksi siis turhaan teen meagolmaanista rikosromaanisarjaani, kun dekkarien lukija ei sitä osaa/uskalla ostaa, koska se voi olla lastenkirja, tai historiallinen romaani? Vastaus on yksinkertainen. Teen aina ihan sitä mitä haluan ja tiedän kyllä, mikä hinta siitä maksetaan. Kyllähän tässäkin hommassa pitää olla vapaus, ja jos ette tunnista minua, ei se haittaa. Kirjan tunnistaa lukemalla! Tästäkin huolimatta, tai juuri tämän takia, erittäin hyvää dekkariviikkoa!

 

Kevään 2020 kirjat

Aika on kulunut tänä keväänä oikein mukavasti,  ei ole liiemmälti ollut turhia menoja. Omat kirjoitukset ovat hyvällä mallilla, mutta lukemista kaivataan aina.  Elämä on ollut julmaa jo ennen koronaa, ihmisiä on kuollut aikaisemminkin, vaikka nyt sitä on vaikea lehtiä lukiessa uskoa. Joka tapauksessa tuoni on vienyt viime vuosina niin E. L.  Doctorowin kuin Philip Kerrin, joiden uusia kirjoja aina kovasti odotin.

Mutta eipä hätää, sillä hyvissä voimissa on vielä moni kirjailija, joiden teoksia odotan. Erityisesti olen tykästynyt Björkin seikkailuihin, joita meille tarjoilee Virpi Hämeen-Anttila. Sarjahan liikkuu sillä iloisemmaksi osoittautuneella 20-luvulla, jolloin rikostutkinta ei vielä ollut välineurheilua. Kirjoissa on mukava historiallinen tunnelma, joka vie mukanaan, kuten hyvän kirjan pitääkin.  Tyyliltäänhän Karl Axel Björk -dekkarit ovat täysin erilaisia kuin vaikkapa omat Murhan vuosi -dekkarini. Siksipä juuri ne ovat jo monen vuoden ajan tuoneet piristystä kevääseen. Tämä uusin näyttää nyt tulevan kesäkuussa, mutta hyvää jaksaa odottaa.

 

Nollapisteestä eteenpäin

Vuoden 2020 sato

Iloinen 20-luku ei ehkä alkanut sillä tavalla kuin moni odotti. Etelä-Suomessa talvi jäi väliin ja pitkän syksyn jälkeen tuli korona. Tauti on kourinut lähipiiriäkin, mutta hengissä ovat pysyneet. Ystävien kuolinsyyt ovat tänäkin keväänä ikävä kyllä olleet ne tilastoja vuodesta toiseen hallitsevat kuninkaat.

Satoi tai paistoi, kirjailija kirjoittaa. Vapaaehtoinen karanteeni on ollut pitkä, mutta kirjailija on tottunut istumaan omien ajatustensa kanssa hiljaa ja itsekseen. Kun ei ole sitä toimistoakaan, johon pitäisi tai saisi mennä, mikään ei oikeastaan muutu. Keikkojahan ei kaltaiseni tekijä voi paljoa harrastaa, sillä muutoin jää kirjat tekemättä. Onneksi on syntynyt myös tulosta, näinä aikoina ajatus voi harhailla pahastikin.

Kun tilanne on se mikä on, talouden kannalta maailma näyttää huonolta. Kirja-ala on jo pitkään ollut vähän heikossa hapessa ja autioituvat kirjakaupat eivät ole varmaankaan kirjamyynnille mikään piristysruiske. Äänikirjoja kuunnellaan paljon näissä oloissa, mutta siinäkin kultaisessa pilvessä on kirjailijan kannalta raesade piilossa. Kevään tilitykset kertoivat, että tänne työhuoneeseen kantautuu yhdestä myydystä äänikirjasta tuottoa noin 1/8 siitä, mitä tulisi painetun kirjan myynnistä. No, se on kirjailijan ongelma, joka kirjailijan pitää ratkoa. Kaikilla ammattikunnilla on omat ongelmansa.

Tämä vuosi on osaltani jo paketissa. Kirjat, jotka nimissäni ilmestyvät armon vuonna 2020, ovat valmiit. Paljon on poterossa tehty töitä tulevia vuosia varten, ja osa nyt tehdyistä töistä saattaa ilmestyä vasta 2024 tai jopa vielä myöhemmin. Kun tasaisesti kirjoittaa, häntä venyy ja pian alkaa syntyä jo postuumia tuotantoa. Siltä ajatukselta ei voi välttyä, kun olen kerännyt vanhaa arkistoani poisvietäväksi. Kun löytää 30 vuotta vanhoja novelleja ja romaaniaihioita, tajuaa, että aika kuluu nopeasti.

Näinä aikoina ja tässä vaiheessa kirjailijanuraa on melko turha kuvitella enää mitään. Muutamia hienoja aiheita on päässä, ja ehkä ne sieltä tulevat joskus myös ulos. Kaupallisuushan on yhä voimakkaammin vallitseva trendi, kirjan julkaisun jälkeen kirjailijan pitäisi sen promoamiseen käyttää vuosi tai kaksi. Ei onnistu täällä, ei. Kun aika on rajallinen, on parempi tehdä sitä, mistä pitää eniten. Siispä kirjoitan.

 

 

Koronapäiväkirja 12.3. – 3.4. 2020

12.3.2020
Uusien koronavirustartuntojen määrä maailmalla ylitti eilen 7000 tapausta. Selkeästi mennään noin 3-4 päivän tuplaantumisilla. Italia on Euroopan jäänsärkijä, siitä sitten muut seuraavat erilaisilla viiveillä. Oli pakko laittaa disclaimeri Joukkohysterian anatomia -kirjoitukseen, koska osa ihmisistä nähtävästi ei ymmärrä lukemaansa. On täysin kaksi eri asiaa analysoida tautien ja katastrofien kokoluokkaa kuin puuttua niihin toimiin, joita kaiken estämiseksi tehdään. Jokaisessa taudissa sen leviämistä estetään ja pitääkin estää, näin on tehty rutosta lähtien. Hysterian ja rationaalisen toiminnan välillä on kuitenkin vielä, tai ainakin pitäisi olla, merkittävä ero.

Suomessa tartuntoja, siis todettuja, on nyt 109. Todellisen luvun voi kertoa jollakin vakiolla, joka asettuu taudin edetessä välille 20-500, testikattavuudesta riippuen.

Ja kaiken tämän keskellä Hugolla on edessä leikkaus 17.3. nyt mennään antibiooteilla ja kipulääkkeillä. Aina jotain.

13.3. 2020
THL:n arvio lehdistötilaisuudessa oli, että ehkä jopa 35% suomalaisista saa taudin. Näin voi toki ollakin, mutta yhä vaikuttaa, että vain 1/100 noteeraa koko tautia, koska se iskee niin lievänä. Lisäksi näyttää siltä, että varsinkin nuorison läpi aalto on mennyt vailla vaivoja siellä, mistä tilastoja saa.  Tilastojen tulkinnassa sekavuutta aiheuttaa:
– emme tiedä todellista tapausmäärää, koska vain vakavimmat pääsevät testiin saakka
– emme tiedä edellisen tähden oikeaa kuolonprosenttia missään ikäryhmässä
– emme tiedä epidemian vaihetta, joten epidemian loppuminen todennäköisesti tapahtuu ennemmin kuin on arvioitu

Joka tapauksessa Suomessa on nyt tartuntoja 155. Jos arvata pitää, tämän jälkeen vähäkin seurattavuus katoaa, koska edessä on melko varmasti testaamisen rajoittaminen, koska testattavia olisi liikaa.

Kävin kaupassa kuuliaisena kansalaisena vasta klo 21:50. Makkarat ja vessapaperi olivat lopussa, säilykkeet eivät. Tästäkin voi päätellä jotakin.

14.3.2020
Isän kuolemasta tasan vuosi. Näin se aika menee.
Kävin kaupassa taas illalla, makkaratoimitukset pelaavat taas. On tämä outoa. Ei jaksa tänään ajatella enempää.

15.3.2020
No niin, tilastot ovat pilalla. Testausjarru Suomessa on päällä, ja uusia tapauksia sen myötä on tullut tänään vähän, vain 19 (yhteensä on 244). Estimaattikurvini, joka on skaalattu Italiaan sekä ajallisesti että väestöllisesti , kärsii tästä. No, siitä ehti näkyä, että suhteellisesti kuljemme noin 55% massassa Italiaan verrattuna (tuskin sielläkään kaikkia testataan). Eli koska Italiassa on 11 kertaa enemmän populaa kuin Suomessa, käytännössä Italian 1100 sairastunutta vastaisi 100 sairastunutta Suomessa, josta tuo 55% olisi siis 55 sairastunutta. Siitä jo näkee jotain. Kurvista nyt näkee ajallisen tahdistuksen avulla, missä kohdassa epidemiaa noin suurin piirtein mennään. Eli Suomi ei ole ns. hyllyllä vielä 23.3., näillä näkymin.

Maailmalla uusia caseja tuli >11000. Näin se menee. Aalto on edennyt isosti Espanja, Saksa, Ranska -akselille, UK tulee perässä. Afrikka ja E-Amerikka alkaa nostaa päätään, heillä kurvit ovat Italiasta jäljessä taas noin 2-4 viikkoa. Euroopan maiden erot korostuvat sekä kuolleisuusprosenteissa että suhteellisia tapausmäärissä, koska kaikki testaavat miten sattuvat. Siksipä esim Norjalla, jolla rahaa on, kuolleisuus on nyt 0,24% kun se Italiassa on  7,31%, siis 30 kertaa suurempi. Norjassa kuolemia on vielä varmasti ns. putkessa, joten luvun voinee kertoa hyvällä estimaatilla 2,5 ja päästään kuolleisuuteen 0,60%. Silti tuo on samalle taudille täysin mahdoton varianssi, joten tästä voisi päätellä rohkeasti vaikka sen, että jos norjalaiset olisivat testanneet Italiassa, siellä olisi ehkä 12 kertaa enemmän löydettyjä tapauksia (joka sekään ei vielä olisi koko totuus, ei norjalaisetkaan kaikkia tapauksi saa kiinni). Noh, näitä riittää.

Kävin kaupassa taas joskus 21-22:00 välillä. Hiljaista on. Mutta aika hiljaista täällä on aina muutenkin. Keikkoja on peruttu tasaisesti ja palaverit siirtyvät etäjutuiksi.
Tein myös realitettitsekkauksen omaksi ilokseni. Koronaan on kuollut nyt tänä vuonna noin 6000 ihmistä. Samaan aikaan maailmalla on kuollut yhteensä 15,8 miljoonaa ihmistä. Eli, 0,004% kuolemista on aiheuttanut koronavirus. Luvut toki nousevat, mutta onhan tässä ihmisiltä skaalat hukassa. Meneillään on Pelastakaa sotamies Ryan -efekti.

16.3.2020
Työvire erittäin huono. Palaverit hoidetaan s-postitse ja keikat peruuntuvat yksi toisensa jälkeen. Hugolla leikkaus edessä huomenna.

Tänään hallitus kertoi, että koulut suljetaan ja valmiuslaki aiotaan ottaa käyttöön. No, taudin leviämisen kannalta siitä ei haittakaan ole, mutta kun lähtölaukaus kuultiin liian myöhään, ei voi olla varma, onko siitä enää hyötyäkään. Jos rajoitus onnistuu, tässä säästetään tietysti ihmishenkiä, Suomen mittakaavassa puhutaan ihan maksimissaan ehkä noin 10-50 ihmisestä. Tiedän kyllä, että markkina-analyytikot sanovat, että nuo 50 pelastettua ovat Suomen historian kalleimmat ihmiset, kuten varmasti ovatkin. Kausi-influenssa vie mennessään sen 400 sielua vuosittain, juurikin tätä samaa riskiryhmää.  Heillekin olisi muutamille voinut ostaa lisävuosia, jos olisi samalla tavalla pistetty karanteeneja päälle. Sattuuneesta syystä teho-osastot on nähty, siellä on aina tartuntoja välttelevää sakkia. Varmaan päässäni on vikaa, kun en ymmärrä, miten kuolemat pitäisi tässä maailmassa arvottaa.

No, katsotaan nyt. Tuo 23.3. alkava viikko kertoo, olenko arvioinut tämän ihan päin persettä. Jos Italia ei sillä viikolla ala toeta, täytyy miettiä uudestaan. Onhan tästä nyt jotain oppia kerättävä. Lukuja, lukuja. Ken niitä osaa tulkita, hän tietää tulevan.

17.3.2020
Tautitapausten määrä maailmalla tasaantui (15. – 16.) mutta tuohan ei tarkoita mitään, ennen kuin nähdään viiden päivän sarja tällä tasolla. Sama tapahtui Italiassa, mutta sama virsi pätee myös siihen, perjantaina nähdään luotettavammin suunta. Muutoinkin tuo uusien tapausten kokonaismäärän tulkinta vaatii hiukan ajatustyötä. Aalto Kiinassa on ohi, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa se on hyvässä menossa mutta Afrikassa ja Etelä-Amerikassa alkutaipaleella. Kun aaltoja on monta, interferenssikuvio pitää osata tulkita. Eri aallot eivät käyttäydy samalla tavalla, aika vähän meillä on tietoa, kuinka korona edes Afrikan oloissa selviää tai leviää.

Joka tapauksessa jo nyt näkyy, että muutama alkuarvioni oli oikea mutta Kiinan osalta todennäköisesti väärä. Olen yhä sitä mieltä, että taudin suuri ässä on erittäin tehokas leviäminen. Sen koko voima selviää vasta jälkikontrolleissa. Tällöin taudin huippu tulee tietysti nopeammin kuin luullaan ja brittien himoitsema laumaimmuniteetti saavutetaan nopeammin kuin on arvioitu vaikka se on korkeampi kuin on arvioitu. Tästä taas seuraisi, että tauti on paljon vähemmän fataali kuin luullaan, sillä jos vaikka 90-95% sairastuneesta populasta ei koe itseään ollenkaan tai erityisen sairaaksi, nuo loput 5-10% hakeutuvat hoitoon, jolloin heistä ehkä noin puolet testataan positiiviksi, joko ensimmäisellä tai toisella käyntikerralla. Jos siis ajatellaan, että Suomessakin 95% tapauksista lentää tutkan alla, nykyisen 278 tapauksen sijaan meillä olisi 5560 tapausta. Tämä tietysti vaikuttaa kuolinprosentteihin, koska kaikki kuolleet kyllä saadaan haaviin vaikka kaikkia sairastuneita ei saadakaan. Ja jotta jännitys säilyy, mikään tauti ei ikinä tartu kaikkiin, jolloin tuo mainittu laumaimmuniteetin saavuttaminen on mysteeri, joka selviää vasta jälkeenpäin. Oireettomien osuus voi olla paljon hurjempikin, Kiinassa välähti arvio, että vain1/30 sairastuneista on tilastoissa.

Kiinan kohdalla tein tosiaan kaksi virhearviota, jotka kaikki linkittyvät samaan asiaan. En luottanut kiinalaisiin. Ensinnäkin, epäilin vahvasti, ettei 10M tiiviissä populaatiossa voi olla vain 80K sairastunutta, ja epäilen tuota yhä (muistetaan tuo 1/30).  Kun Wuhan oli epidemian alkupiste, juuri sieltä olisi ollut tärkeää saada mahdollisimman tarkkaa tietoa. Epäilin siis, että tauti oli riehunut huomattavasti laajemmin ja hiukan pitempään Wuhanissa kuin virallisesti ilmoitettiin. Se johti toiseen virheeseen. En uskonut, että taudin laantuminen tuolla alueella oli niinkään karanteenin ansiota, vaan enemmänkin ns. loppuun palamisen aiheuttamaa (se laumaimmuniteetti). Koronan leviäminen toki rajoittui heti, kun Kiina löi liikkumisen liinat kiinni alueiden välillä, siinä he ovat tehokkaita ja se toimii, kun seula pitää. Totuus koronan leviämistehokkuudesta ja kuolleisuusprosenteista  löytyy nyt jostakin näiden oletusten väliltä. 

Yhä näyttää kuitenkin siltä, että jäänsärkijä Italia voi olla uusien tapausten osalta hyllyllä 23.3. alkavalla viikolla. Se olisi merkki piikin taipumisesta. Arvoitus on, miten nuo muut, Euroopan ulkopuoliset, aallot lainehtivat. Ja ainahan on mahdollista, että kiinalaiset ovat pian jo myymässä meille rokotetta. Ainoa varma asia tässä on, että talous nousee, kuten aina, ja kun laiva kääntyy, pörssi leipoo meille ennen vuoden loppua uusia miljonäärejä.

Hugo meni leikkuriin 13:10, kauppa-asiat hoidettu tässä välissä. Prismassa oli väkeä kohtuullisesti, ei ruumiita eikä maskeja. Suurin osa populasta oli kyllä 70+, joten päättele nyt siitä jotain. Aina näiden koirien kanssa on tätä, kello käy ja odotellaan kämmenet hioten, milloin eläinlääkäri soittaa. Neljä tuntia alkaa olla jo sillä rajalla, että kohta on jotain kuuluttava.

Ja odottava palkitaan. Leikkaus meni hyvin. Potilas on tietysti uupunut ja tötterön kanssa mennään 10 päivää, mutta hyvältä vaikuttaa. Meillä korona, Hugolla kauluri, kaikkia koetellaan.

Vielä pitää illan päätteeksi laskea muutama estimaatti. Jos Wuhanin spekulaatiot pitävät kutinsa, siellä 2,4 miljoonasta sairastuneesta kuoli noin 3100. Tästä saadaan kuolinprosentiksi 0.13, mikä asettuu perusinfluenssan tietämiin. Se,  mikä tästä tekisi suuren, on tuo 24% kattavuus. Jos tauti riehuisi vastaavasti Suomessa, sairastuneita,  ei toki testaamalla todettuja, olisi lopulta 1,32 miljoonaa, joista kuolisi siis noin 1700. Tuo luku ei kyllä toteudu, joten voimme taas jahdata häntäämme. Emme tiedä tarttuvuutta emmekä siten myöskään kuolinprosenttia. Italiassa on testaamalla todettuja sairastuneita nyt 0.04% populasta, mikä on 600 kertaa alle Wuhanin  kauhunluvun (24%).

Ei jaksa, nyt on nukuttava.

18.3.2020
Hugo tokkurassa, mutta tästä se paraneminen alkaa.

Puhuin riskiryhmäläisen kanssa (79v), ei koe olevansa missään sen erityisemmässä vaarassa. No, tietysti kun on tehnyt aikoinaan töitä vanhusten parissa ja nähnyt myös kausi-influenssan viikatteen, nykyinen tilanne (0 kuollutta Suomessa) ei ole ihan sieltä pahimmasta päästä. Silti tekee niin kuin on pyydetty, sillä eihän siitä haittakaan ole. Kotona voi sitten pohtia asioita ihan rauhassa.

Lukujen valossa tilanne on nyt se, että maapallon populasta on sairastunut/sairastanut koronan 210 000 ihmistä, eli 0,00273% prosenttia. Heistä on kuollut 8200, eli maapallon väestöstä on kuollut koronaan 0,00011%. Suomeksi sanottuna yksi miljoonasta. On yhä hiukan epäselvää, miksi perusinfluenssa, joka tappaa keskimäärin 450 000 ihmistä maailmassa vuodessa, ei aiheuta karanteeneja ja rajojen sulkemisia. Monissa keskusteluissa on vedottu kuolleisuuteen, koronaan kuolee arviolta 3% sairastuneista, kun perusinfluenssaan kuolee noin 0,1% sairastuneista. Tästä voi jo laskea takaperin, että perusinfluenssaan sairastuu vuosittain noin 450 miljoonaa ihmistä. Tällä hetkellä korona on saavuttanut tuosta luvusta noin 0,05%. Ja, mikä jännintä, perusinfluenssaan on tarjolla rokote, mutta eihän sitä rahan takia edes käytetä joka puolella maapalloa, sillä ihmisiä kuolee aina, ovat he tuumanneet.

Lukujen valossa koronapaniikissa ei siis vieläkään ole järkeä. Tietysti taudilla on suuri potentiaali, varsinkin kun rokotetta ei ole. Sen kuolleisuus näyttää huimalta, mutta kausi-influenssan keskimääräisiin lukuihin päästäkseen koronan tautimäärien täytyisi 2000 kertaistua, jolloin tuolla kuolinprosentilla, jos se on nyt vaikka tuo kolme, kuolonuhreja tulisi luonnollisesti 30 kertaa enemmän kuin normikautena. Eli tarvittaisiin vielä huimat 11 tuplauskierrosta. Ja sitten taas tulee ajatelleeksi, miten helvetissä herkästi leviävä virustauti (R0=2,3), johon ei ole rokotetta, leviää näin pirun paljon hitaammin kuin tauti, johon on rokote (R0=1,3)?

No, uskon yhä, että tautimääristä on keskimäärin vain 1/30 haavissa. Sekin voi olla optimistinen arvaus, ja totuus voi olla 1/100 , mutta ei takerruta siihen. Jos kerromme taudin nykytilan luvulla 30, sairastuneita olisi 6,3 miljoonaa, joka jotenkin jo kävisi järkeen kausi-influenssaan verrattaessa. Silloin meillä sentään olisi koossa 1,5% kausi-influenssaan sairastuneista, mikä tässä vaiheessa toisi kuvioon edes vähän järkeä. Toisaalta, kuolleisuus putoaa 0,1%, mikä on, niin, mikä se nyt onkaan, ellei kausi-influenssan kuolleisuus.

Jos tuo edellä esitetty 30x nyt jotenkin paremmin estimoi tilannetta, niin kausi-influenssan sairastumiskattavuuteen päästään kuuden tautitapausten tuplauksen kautta. Edellinen tuplaus 100K tapauksesta 200K tapaukseen vei 12 päivää. Jos riehutaan valloillaan, tuplaustahti ei näillä massoilla enää kiihdy, eli tuo 450 miljoonaa tautitapausta veisi aikaa vähintäänkin sen huikeat 80 nousun päivää, mikä rikkoo jo minkä tahansa matemaattisen mallin, sillä sairastaneet ovat immuuneja eivätkä tartuta, karanteenit katkovat ketjuja jne. jne.. Ja mikä ihmeellisintä, tässä mallissa kuolleisuus on se 0,1%.

Mitä tästä siis jää käteen? Näillä tiedoilla näyttää siltä, että SARS-CoV-2 omaa kyllä potentiaalia, ja juuri tuota potentiaalia on pelätty ja siihen on reagoitu voimakkaasti. Mutta tautiin kuolleisuus on näillä näkymin rankasti yliarvioitu, ja jos sitä ei ole yliarvioitu, on yliarvioitu sen potentiaalinen tarttuvuus. Kuolleet (Z) muodostuvat kaavasta sairastuneet (X) *  kuolinprosentti (Y) ja tässä on kauhuskenaarioihin poimittu rusinat pullasta arvioimalla väärin X jolloin Y on suuri, koska Z me tiedetään.

On tietysti suotavaa, että ihmishenkiä yritetään pelastaa parhaan mukaan. Mutta jos ihan kylmin aivoin ajattelee noita 450 000 kausi-influenssaan vuosittain kuollutta, joista myös ison osan karanteenit olisivat voineet pelastaa, mikä heistä teki vähempiarvoisia ihmisiä? Nyt on ladattu maailmanlaajuisesti biljoonia euroja koronan hillitsemiseen, ja samalla ajetaan lukematon määrä yrittäjiä konkurssin partaalle ja mieletön määrä ihmisiä taloudelliseen ahdinkoon. Eikä se ole vain rahan ajattelua, sillä nämä ihmiset menettävät toimeentulonsa ja sen myötä on odotettavissa itsemurhia, rahaton ei myöskään voi ostaa lääkkeitä muihin sairauksiin (muitakin on kuin korona), henkisistä kärsimyksistä nyt puhumattakaan. Ja kun valtioilta palaa rahaa mielettömät määrät, se on pois kaikkialta, myös perusterveydenhoidosta, jolloin sieltä saadaan aika nopeasti esim. Suomessa takaisin kuolleina ne maksimissaan 300 ihmistä, joita tämä massiivinen operaatio todennäköisesti pelasti. Jo pelkästään ensimmäisen lisätalousarvion 100 miljoonalla laskettuna nämä sielut maksoivat siis 334 000 euroa kappaleelta. Säästettiin henkiä, varmasti, mutta asetettiin toisia henkiä kuilun partaalle ja kuolemaan. Ihmishengelle ei voi hintaa laskea, mutta globaalissa maailmassa on joku vaaka tehtävä, ettei koko maailma sorru kaaokseen liian helposti.

Kaikki tämä on tietysti turhaa pyöritystä, ja minkä helvetin takia edes teen tätä?  Varmaan aivovammani vaatii logiikkaa maailmassa, jossa logiikka ei ole. Joka tapauksessa virustaudit ovat arkipäivää ja jos tämän mittaluokan pelastustoimiin lähdetään, olisi hyvä keskustella, mitä sillä oikeasti saavutetaan. Näyttää tietysti herooiselta pelastaa ihmishenkiä, mutta maailma on niin suuri, että luvut hämäävät. Suurin ongelma ei ole korona, jos kaikki sielut ovat yhtä arvokkaita pelastettaviksi. Kun nälkään kuolee 21000 lasta joka helvetin päivä, niin se kuolleiden määrä ei nyt sitten nähtävästi ole mikään ongelma. Jopa Suomessa saatiin hätätila päälle, vaikka esim. 2018 kuoli luokassa ”41 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys” 1683 sielua. Viinaan kuoleminen ei siis ole ongelma, ei hätätilaa, ei Alkoja kiinni, itseaiheutettu ongelma. Luvut ovat lahjomattomia, moraalista ja etiikasta en tiedä. Turha miettiä enempää. Minulla on selvästi liikaa aikaa.

Hugo vielä hiukan noiveaa poikaa, mutta häntä heiluu. Hän katsoi minua ja ihmetteli, mitä ihminen lasket. Sanoin, että WHO on tehnyt aivan helvetin suuren arviointivirheen. Hugo totesi, että niinhän ihmiset aina tekevät, myös sinä. Kai se sitten niin on.

19.3.2020
No niin, eihän se 17.3. näkynyt tasaantuminen pitänyt, kuten vähän aavistelinkin. Aina sitä haluaa olla optimisti, vaikka järki sanoo muuta.  Nyt maailman uudet tautitapaukset ovat tuplaantuneet näin: 24.2. (882)-> 1.3.  (1981) -> 7.3.  ( 4049) ->  12.3. (8342) -> 17.3. (15744), eli kaavalla 6-6-5-5, mikä on tietysti kiihtyvä trendi, mutta kaunis sarja. 32000 uutta tapausta ylittyy siis 22.3. Täytyy toki muistaa, tässä jyllää eri synkronissa olevia aaltoja, joten muutos voi olla nopea, siis parempaankin päin.

Selkeä uhka on toinen aalto, joka iskiessään Kiinaan olisi huono juttu. Siellä nyt makaa kuitenkin 20% maapallon väestä, joten mittakaavat ovat isot. Tämä uhka tuli pieneen mieleen, kun Singaporen tautiluvut ovat uudessa nousussa. Tällä ei Euroopan lukuihin ole suurtakaan vaikutusta, sillä täällä palaa jo täysi liekki ja Italia iskee jopa laskennalliseen laumaimmuniteettiin (55%) hyvin pian, olettaen, että vain murto-osa tapauksista löytyy. Jos löydetään/varmennetaan 1/500 tapauksista, 60 000 virallista tapausta tuo jarruviivalle, jos vaikkapa 1/100, 300 000 virallista tapausta ajaa saman asian jne. Jos tarkastellaan Diamond Princess tapausta, jossa koko populaatio oli laivalla jumissa, saatiin 3700 yksilöstä noin 740 sairastunutta (20%), joista kuoli 7 eli sairastuneista 1%. Siitä voidaan taas päätellä jotain jarruista sun muista, mutta ei tänään, ei tänään.

Hugon haava näyttää hyvältä. Hiljalleen se siitä toipuu, vaan vielä on 8 sairaspäivää jäljellä. Kirjajuttuja on vähän edistetty, ja pitäisi edistää enemmänkin. Muistaakseni olen nykyään kirjailija, en matemaatikko. Tosin molemmista taitaa kertyä nyt tuloa ihan yhtä paljon tai vähän.

Illan kysymys on taas, mihin Italian luvut menevät?

20.3.2020
Italiassa mennään yhä ylös. Kuten nyt tässä olen itselleni jankannut, mitäpä muuta voisi odottaa, kun laskelmat osoittavat, että aalto tasaantuu viikolla 13? Nähtävästi itselläkin sääli (tunne) toivoo ihmettä, vaikka matematiikka (järki) näyttää, ettei helpotusta voi vielä olla tulossakaan.

Nyt alkaa näyttää yhä enemmän siltä, että aavistukseni pinnan alla piilee -ilmiöstä on totta. Ongelma tämän taudin kanssa on siis:
a) äärimmäisen nopea leviäminen, mikä johtaa suureen massaan yhtäaikaisia tapauksia.
b) oireettomien tai vähäoireisten tartuttajien suuri määrä
Kun sairastuneista näkyy tilastoissa vain huippu, arvioidaan kuolleisuus liian suureksi.  Kausi-influenssaan nähden sairastapauksia (siis testattuja, vakavia, merkitseviä) ilmenee lopulta koronassa vain murto-osa, ja kuolleita ei missään nimessä tule sitä 450M * 0,1% = 450 000 mitä kausi-influenssa niittää.

Koronan huono puoli on siis valtava kapasiteetti levitä tehokkaasti ja nopeasti, mikä aiheuttaa tautitsunamin. Jos kaikki Suomen perusinfluenssakuolemat, ne noin 420 , pakattaisiin yhtäkkiä kahdeksaan viikkoon, ruumiita tulisi  tasaisestikin jaettuna 7-8 päivässä.  Juuri tämä tsunami on ollut Italian turma, kapasiteetti loppuu, jolloin hoitoa ei voida antaa tehokkaasti. Sellaisessa tilanteessa sairaana kuollaan jo ilman virustakin sillä ruuhka ja kiire ovat kuoleman katalysaattoreita.

Hyvä (tai hyvä ja hyvä) puoli tässä on (jos oletus osuu maaliin), että aalto on nopeampi kuin on luultu ja tauti laantuu ällistyttävän nopeasti. Jos immuniteetti syntyy, se voi olla jo niin monella, ettei toinen aalto enää pääse riemuvoittoon. Paitsi Kiinassa.

Hugo piristyy vauhdilla. Leikkaus siis onnistui, eikä toteutunut isä-vainaani lentävä lause: ”Leikkaus onnistui hyvin, mutta potilas kuoli.”

Valtioneuvoston kolme ennustetta epidemian vaikutuksista (Suomessa) ovat hurjia kaikki. Muuten hyvä, mutta kaikki nämä luvut (sairaanhoitojaksoja, tehohoitojaksoja ja kuolemantapauksia) saa  suurella todennäköisyydellä jakaa ainakin kymmenellä, jolloin ollaan lähellä totuutta. Koska, jäävuori-ilmiö. Mutta piruako tätä jankkaan, aika näyttää.

21.3.2020
Koronankin osalta tilastot osoittavat, että jos haluaa pysyä elossa, kannattaa olla nuori ja terve. Aikamoinen yllätys. Mutta jos ja kun kyynisyys iskee tämän aallon jälkeen, kuten se varmaankin talouden tuhojen takia iskee, WHO:lta vaaditaan jotain tarkennusta tautien riskiluokitukseen. En olisi yllättynyt, jos se päätyisi seuraavaan laskutapaan, jossa lasketaan kuolinprosentin lisäksi todennäköisesti menetettyjen elinvuosien määrä. Siinä kaaviossa Espanjantauti on omaa luokkaansa.
Tuo menetettyjen elinvuosien kaava on yksinkertaistettuna (tietyn ikäluokan kuolleet) * (menetetty keskimääräinen elinaika) ja summa läpi ikäryhmien. Eli, jos odotettu elinaika on vaikkapa 75 vuotta, ikäryhmässä 1-5 kuolleet menettävät kukin keskimäärin 72 vuotta elämästään. Ikäryhmässä 80+ menetys on -5 vuotta. Jos taas elinajan odote on 80 vuotta, nuo vastaavat luvut ovat 77 ja 0.  Kun noilla parametreilla lasketaan tämä WHO:n uusi MVE (Menetetyt Vuodet Estimaatti), saadaan seuraavat vertailuluvut:
Espanjantauti MVE(75): 4177/Espanjantauti MVE(80): 4692
SARS-CoV-2 MVE(75):       215/SARS-CoV-2 MVE(80):      751
Eli Espanjantauti oli noin 19 kertaa tappavampi MVE(75) luokassa ja 6 kertaa tappavampi MVE(80) luokassa.

Tästä taudista opitaan paljon, kuten aina opitaan, jotta voidaan unohtaa. Mutta en tosiaan olisi yllättynyt, jos tuollainen hiukan koleahko MVE-mittari ilmestyisi muiden mittarien rinnalle. Markkinatalous ei todellakaan kestä montaa maailman sulkua, joten tarkempaa analytiikkaa rakennetaan varmasti. Pandemiat ovat tulleet jäädäkseen, sillä lentokoneet ovat neuloja joilla matkustusvimmaisen ihmislangan avulla kurotaan koko maailma yhdeksi kyläksi.

Hugo paranee vauhdilla. Kontrolliin on vielä matkaa, joten siihen nähden näyttää hyvältä. Kevätkin näyttää hyvältä, aurinko paistaa.

Nyt jännitys sitten tiivistyy, ja todellakin toivon, että Italian kelkka kääntyy jo tulevalla viikolla. Vaikka se olisi monelle meediolle ja katastrofianalyytikolle suuri takaisku, olisi se inhimillisesti loistava uutinen. Tuskin koskaan olen toivoinut näin paljon olevani oikeassa. On olemassa myös valkeita joutsenia, odotan niitä.

22.3.2020
On Hugo vaan melkoinen koira. Nyt alkaa surut ja murheet unohtua, vaikka haavaa on vaikka muille jakaa. Paraneminen edistyy siis hyvin ja tikkaus pitää. Toivotaan yhä vaan parasta.

Korona ei eilen esittänyt yllätyksiä. Italia nousee, uusien tapausten maailmanlaajuinen määrä jäi polkemaan paikoillaan. Se toki taitaa johtua viikonlopusta, joten kohta ollaan taas viisaampia. Jos tänään menee rikki 32000 uutta tautitapausta, on meillä kasassa tuplaantumisen sarja 6-6-5-5-5, mikä on matemaattisesti kaunis ja kertoo, että olipa aaltojen sykli mikä tahansa, nousuvauhti on nyt vakio.

Kuolleissa ylitettiin se 12 000 uhria, jota veikkasin optimistisimmaksi perälaudaksi. Toki sen vuotaminen oli selviö jo siinä vaiheessa, kun Kiinan tapaus tarkentui. Samasta nurkasta nämä kaikki vuotaa. Nyt sitten ollaan haarukassa, jossa oletan, ettei maailmassa 231 000 kuollutta ylitetä, vaikka mennään massaliikkeenä loppuun saakka. Sama yläraja Suomessa on 165 uhria. Yksi on tullut jo, eikä kukaan tietenkään halua yhtäkään lisää. Ensin palaa aina helppo maa, sitten tauti on vaikeuksissa, joten osa aalloista alkaa olla jo aivan huipun tuntumassa.

Vaan mitäpä tuumaan, jos viikko 13 ei Italiassa näy, kuten oletan? Se on hyvä kysymys. Nythän joka päivä muuttujat tarkentuvat. Italiassa tiedetään laskennallisena faktana, että tällä hetkellä voi maksimissaan olla jokaista löydettyä sairastunutta kohti 1128 löytämätöntä tapausta. Tämähän on idioottimaista raja-arvojen etsintää, mutta hiljalleen se alkaa karsia pois spekulaatiota. Eli jos oletetaan, että taudin leviäminen perinteisesti tilttaa, kun noin 60% massasta on kahlattu ja 1/30 sairastuneesta on tilastoissa, Italian nykyinen vertailuluku 886 sairastunutta /1M olisi silloin 20 000, kun suurempi hiipuminen alkaa. Jos tilastoissa on vain 1/100 sairastunutta, tuo vertailuluku olisi siis 6000. Toivoa sopii, ettei edes tuohon asti tarvitse mennä, joku 3000 (1/200 sairastunutta tilastoitu) olisi hyvä, sillä sehän tarkoittaisi, että lieviä tapauksia on paljon, eikä tässä kukaan kenenkään kuolemaa kaipaa, ja lisäksi se alkaa olla jo kahden tuplaantumisen päässä.

Muutama oppi tässä viikkojen aikana on tullut. Me olemme vieraantuneet kuolemasta jollakin hysteerisellä tavalla, jota en osaa selittää. Tietysti Italian tilanne on murheellinen ja kammottava, mutta WHO on uhannut pandemialla tasaisesti vuosien ajan. Siihen varustautuminen olisi pitänyt johtaa tehohoitokapasiteetin nostoon, mutta eihän meillä eikä muilla siihen ole varaa. On siis passiivisesti hyväksytty se, että kuolleisuus nousee, kun pandemia iskee. Mutta näiden mustien otsikoiden keskellä on unohdettu iso kuva, kuinka paljon meillä on sairaaloissa sitä viimeistä vuottaan elävää porukkaa jo muutenkin. Kun on noilla osastoilla vieraillut, tietää, että siellä on joka huoneessa joka päivä henkilöitä, joilla lähtö on lähellä, olipa koronaa tai ei. Nyt kuolleisuuteen tule varmaan piikki, mutta +1000 voi olla jo -1000 ensi vuonna tilastonikkareiden kaavioissa. Julmaahan tuo, vaan luvut ovat tunteettomia.

Tietysti on selvää, että kuolema on surullinen asia, sen meistä kaikki tietää kokemuksesta, eikä kukaan kaipaa turhia kuolemia. Mutta kuolemaa ei voi välttää, ainoastaan lykätä.

Kun ihminen kuolee, on se hänelle itselleen absoluuttinen maailmanloppu (olettaen, että tämä kaikki on tässä). Hänen kannaltaan on yhdentekevää, kuinka moni muu kuolee tai ei kuole, hänen maailmanloppunsa ei siitä muutu.
Kun ihminen kuolee, on se hänen läheisilleen erittäin raskas isku ja monelle siinä ajanhetkessä myös lähes maailmanloppu. Jos läheisiä kuolee monta lyhyessä ajassa, tilanne on entistäkin raskaampi. Ympäröivän maailman tilanne ei tähän tunteeseen juurikaan vaikuta, ellei koko yhteiskunta ole romahtamassa kuolinkellojen jatkuvaan kuminaan.
Kun populaatiosta kuolee suurin osa ja sinä vain sitkuttelet hengissä, kaikki voi tuntua maailmanlopulta, ja tällä kertaa voit olla oikeassa. Tuossa pisteessä on vaikea kuvitella, missä tunnelmissa kukin on, mutta luultavasti asiantila on jo hyväksytty ja yritetään katsoa vain eteenpäin. Sodassa tätä on testattu joukko-osastojen tasolla, sitkeä ihminen keskittyy seuraaviin minuutteihin, tunteihin, päiviin.

Globalisaation huono puoli on, että me emme voi elää omaa pientä elämäämme. Meidän on ymmärrettävä suuret luvut, tajuttava, mitä voi ja kannattaa uhrata, jotta valtaosa populaatiosta voi pysyä elinvoimaisena. Järki sanoo jo nyt, että koronan takia on uhrattu monen toimeentulo ja poltettu rahaa niin paljon, ettei niitä tehohoitopaikkoja saada lisää pitkään aikaan. Moni menettää työpaikkansa, perheet ovat taloudellisessa ahdingossa ja syrjäytyminen lisääntyy. Se ei johda mihinkään hyvään ja lasku voi olla karmea. Jos kerran halutaan puhua koronasta kuten sodasta, olisi myös toimittava kuten sodassa. Jos 1000 ratsusotilasta uhraamalla voi pelastaa 100 000 jalkaväkisotilasta, sen kenraali  tekee. Koska teimme taloudesta jumalan, jonka kädessä on kaikkien hyvinvointi, emme voi sitä hyljätä ilman kunnon suunnitelmaa.

23.3.2020
No niin, se kaunis sarja uusien tautitapausten tuplaantumisiin (6-6-5-5-5) toteutui. Tämä kertoo, että massaa on jo sen verran, että laskennalliset estimaatit tarkentuvat kiivasta tahtia.

Mitä enemmän mietin tuota sotaretoriikkaa, sitä typerämmältä se tuntuu. Virus ei ole mikään älyllinen vastustaja, se ei taktikoi eikä juonittele. Viruksen suurimmat voitot johtuvat meidän virheistämme, ei viruksen oveluudesta.  Se, että pandemiat ovat täällä jäädäkseen, on ikävä ja hysteriaa (juuri sitä) aiheuttava ilmiö. Mutta meidän on sopeuduttava siihen, ettemme voi hajottaa sadepilviä, joten meidän on varauduttava sateeseen.

Jos uskomme Kiinan karanteenioppiin, on tulevissa epidemioissa selkeät sävelet.
A) Liikkumista on helpoin valvoa maan rajoilla, jolloin rajat on suljettava ensin ja sisääntulijat nakattava karanteeniin. Maan sisällä kontrolli on jo vaikeampaa, paitsi Kiinassa.
B) Kun tieto epidemiasta tulee julki, jokaisen on syytä HETI välttää matkustamista yhtään mihinkään ulkomaille, vaikka rajoja ei olisi vielä suljettu.
C) Lisäksi jokaisen on pidettävä huoli siitä omasta hygieniastaan sekä unohtaa sankarilliset työpäivät, koska on vain vähän sairas ja korvaamaton avainhenkilö

Näistä erittäin tärkeistä toimenpiteistä kaksi kolmesta vaati yksilön järkevää käytöstä, johon olisi mukava luottaa. Nyt koronan aikana ei ikävä kyllä luottamus yksilön järkeen ainakaan kasvanut. Mutku on pakko lentää Italiaan, koska ahistaa. Just joo.

Missä siis mennään nyt? Suomessa on testattu 10500 henkilöä. Kun Suomen testausstrategia on mitä on, testatuilla on varmaan ollut jo pää kainalossa. Heistä on löytynyt 700 sairastunutta (6,67%), joista sairaalahoidossa on 50 (7,14% sairastuneista), joista teho-hoidossa 13 (1,86% sairastuneista) ja kuolleita yksi (0,14% sairastuneista). Tilanne tietysti elää, mutta näin mennään nyt.

Jos sormiharjoituksen vuoksi lasketaan, että 6,67% suomalaisista sairastuisi, potilaita olisi yhteensä 366 667 (eri vaiheissa, ei yhtä aikaa), heistä sairaalaan joutuisi 26 180, joista teholle 6820 ja lopulta kuolisi  513. Nyt on vaikea sanoa sitä taikka tätä, sillä todellista sairastavuuskattavuutta emme tiedä. Faktahan on, että tapauksia on paljon enemmän, jolloin sairastuneiden prosenttiosuus on korkeampi mutta vastaavasti sairaalan joutuvien prosenttiosuus huomattavasti matalampi ja sama madaltuminen menee läpi ketjun. Siis, suhteellisesti voidaan olettaa, kun estimaatit kumoavat toisiaan, että nyt näyttäisi kuolleita tulevan maksimissaan 513. Mutta en usko, että tulee noin paljon. Miksi en usko, kun kerran itse lasken, että tulee? Koska en tahdo, en tahdo! Ei, on siihen järkevätkin syynsä, kuten aallon hiipuminen. Nyt ollaan hiukan kiivaammassa vaiheessa kuin luullaan, jolloin loppuhäntä on vastassa aikaisemmin.

Hugo on kovassa vedossa jo. Kipulääkitys on lopetettu, mutta eipä näy kipuja olevan. Hyvä niin. Ehkä päästään vielä kesällä mustikkaan, tai vaan makailemaan sammalikkoon ja nauttimaan auringonpaisteesta ja eväistä. Toivotaan, ettei elämä tai kuolema taas yllätä.

Nyt siis alkoi se oletettu taittumisen viikko, jota on odotettu. Eilen Italiassa oli jo hiukan vähemmän uusia tapauksia kuin lauantaina. Vaan tarvitaan monta ilon päivää, ennen kuin käänne on oikeasti merkittävä. Viikon 13 pylväs ei saa taas olla kertoimella 2,8 suurempi, vaikka aallot jylläävät eri tahdissa. Tasaantumisen on syytä näkyä myös globaalilla tasolla.

24.3.2020
Taisteluväsymys vaivaa. Mutta eilen Italiassa oli taas vähemmän tapauksia kuin edellisenä päivä. Kahden perättäisen päivän lasku on jo jotain. Vaan nyt tuli uudet luvut, taas hiukan ylöspäin, +500 eiliseen verrattuna. Se ei ole vielä katastrofi, jos suunta on huomenna alaspäin. Aaltoillen tämä menee, mutta joka tapauksessa trendi olisi oltava tällä viikolla Italiassa laskeva. Jos ei ole, horisontti etääntyy ja sitten en kyllä tiedä, missä se on.

On se kyllä kaikesta huolimatta masentavaa, että tässä suurten lukujen maailmassa kuolemalla ja kuolemalla on ihan eri painoarvot. Koronan aikana on kuollut nyt noin 18 000 ihmistä, mikä on surullista sekä järkyttävää. Mutta nälkään on kuollut pelkästään maaliskuussa tähän mennessä 0,5 miljoonaa ihmistä. Kun jostakin tulee arkipäivää, siihen turrutaan. Katastrofilla pitää olla uutisarvoa, näin se menee. Ja tokihan nälkä ei tartu, luoja nähköön, olemme turvassa.

Huomenna etäpalaveri. Lystiä on.

25.3.2020
Eilen kauppareissu 22:50. Hiljaista oli, parvekkeilla jouluvaloja, vaan ihmisiä ei näkynyt. Marketissa minun lisäkseni yksi asiakas. Hyllyistä löytyi kaikkea, mitä tarvitsin. Kotimatkalla seurana vain oma varjoni.

Hugon koepalat oli patologi pöyhinyt. Rujoa oli, mutta leikkaus vei tod. näk. kaiken ja etiäiset epätodennäköisiä. Vaan sepä on hänessä taas, miten kaikki jatkuu. Onhan näitä nähty. Riski kuolla nousee rajusti, kun syntyy.

Italiassa eilistä alemmat luvat. Kyllä se huojuva trendi näyttää alaspäin. Oi iloa! Auguurin onni hyvien uutisten natsaaminen.

Ruotsin taktiikka hämmästyttää Suomessa. Perustelut ovat kyllä ihan pätevät. Ruotsi on ottanut sen kannan, että koska sadetta ei voi estää, ei kannata tuhlata paukkuja pilvien ampumiseen, vaan varustauduttava sateeseen. Sehän on heillä diskuteerattu, että on kovin vaikea nähdä pitävästi, kuinka paljon karanteeneista ja kaiken sulkemisesta on hyötyä, jos ja kun kissa on jo karannut pussista. Vertailu muihin kertoo sen pelin lopussa, mutta Ruotsi minimoi taloudellista katastrofia, jolloin sieltä on jokin voitto tulossa. Kannattaa muistaa, että ruotsalaiset ovat kelluneet läpi kaaosten viimeiset 200 vuotta. He eivät panikoi, tai ainakin näyttelevät hienosti.

Mitä on siis koossa? Ainakin korona on nyt lyönyt takalautaan asti, 196 maata on saanut osansa. Sitten mennään alueittain mihin mennään, ja kaikki hiipuu aalloissa. Mutta Kiinaa hiukan pelkään, siellä kun maan sisäinen sulku loi valtion valtioon, ja muu osa on kyntämättä. Katsotaan ja kuunnellaan. Toivotaan parasta. Nyt Italiassa on sairastunut/sairastanut 0,123% populasta. Jos leviäminen sakkaa kokonaan, piilotartuntojen määrää voi alkaa arvailla. Nyt ei vielä jaksa, eikä kannata jaksaakaan.

26.3.2020
Illan luvut Italiasta, uudet tapaukset nousivat. Huono merkki, vaan ei ihan hirveä, koska heilahdus oli pienehkö. Näyttää siltä, että maailman sairastuneiden luvuissa tuplaus tapahtuu taas viidessä päivässä, 27.3. nähdään se. Sitten tuplaussarja olisi tämä 6-6-5-5-5-5.

Huomenna Hugon kontrolli. Elvytään.

27.3.2020
Aamun tyhjät tiet katsottu ja Hugon homma hoidettu. Hyvin edistyy. Viikko vielä rauhallisempaa, ja haava kestää kunnon liikkumisen.

Korona etenee kuten virukset etenevät. Vielä on hyvin vaikea nähdä, onko karanteeneista oikeasti mitään hyötyä. Ruostin ja Suomen vertailu on mielenkiintoinen. Suomen tiukempi karanteeni pitäisi luoda loivemman kurvin kuin Ruotsin löysempi karanteeni. Nyt, kun suhteutetaan väkiluvut ja synkronoidaan kurvit, ei näytä siltä. Suomi on matalammalla lentoradalla mutta muuten identtisellä linjalla. Syy voi olla se, etteivät ainakaan maan sisäiset karanteenit vaikuta, koska ne vuotavat aina, tapahtuu tavallaan nollapotilaan karkaus yhä uudestaan ja uudestaan. Se olisi sikäli ikävä havainto, sillä siinä tapauksessa karanteenin isku kohdistuisi vain vapauteen ja talouteen eikä tautiin. Ei saavuteta mitään hyötyä, ainoastaan haittaa. Mutta ei tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.

Joka tapauksessa pandemiaretoriikka on hiukan hakoteillä. Kyse ei ole sodasta, virus ei ole viekas vastustaja, joka juonii ovelasti. Se toimii, kuten virukset toimivat. Se ei leviä itsestään, sitä levittävät ihmiset, vahingossa tai tyhmyyttään. Toiseksi, virus ei ole ajanut meitä taloudelliseen kaaokseen.

Jos ajatellaan, että yritykset pysähtyvät vasta, kun työvoima sairastaa ja katoaa työpaikoilta suurina massoina, niin ei olisi ilman karanteeneja tapahtunut. Testattuja sairastapauksia on 0,008% maailman väestöstä juuri nyt, ja sairaana on 0,006% prosenttia väestöstä. Vaikka oikea luku on todennäköisesti satakertainen, 0,6% sairasmassa ei pysäytä teollisuutta, poissaoloihin lasketaan yleensä jopa 5% marginaali. Puhumattakaan siitä, ettei tuo koko sairastuneiden massa ole työikäisiä. Korona ei siis aiheuttanut pörssiromahdusta, vaan ihmisten reagoiminen siihen. Se, että yritetään hillitä tai pysäyttää koronan leviäminen aiheuttaa talouden sakkaamisen, ei itse virus.

Vaikka tuo kaikki vaikuttaa tyhjältä sematiikalta, on tärkeä nähdä asioiden ero. Jos osoittautuu, ettei karanteeneista ollut käytännön hyötyä vaan viruksen leviäminen tapahtuu voimalla kaikesta huolimatta, pitää tulevaisuudessa miettiä toimintatapoja uudestaan. Ruotsi tekee sitä jo nyt.

Olemme osa ekosysteemiä, emme egosysteemiä.

28.3.2020
Eilen saimme luvut, tuplaussarja jatkaa kauniina (6-6-5-5-5-5). Tuo viittaa siihen, että vapaa pudotus maailmanlaajuisesti on yhä käynnissä. Toivotaan, että tänään Italia painuu jo lähemmäs viittätuhatta uutta tapausta, mieluusti alle. Trendi on ollut toiveikkaan heiluva oikeaan suuntaan. Jäänsärkijä näyttää Euroopan suuntaa.

Uusimaa on eristettiin eilen. Tosin, jos eilen  yli 3000 ajoneuvoa on ollut rajalla ja vain 120 on käännytetty, onhan tuossa virtausta. Varmasti kaikilla on hyvä syy ja lupa liikkua, mutta he voivat silti olla sairaita. Pussi joko on ehjä tai siinä on reikä, muu on harhaa. Mutta noudatetaan määräyksiä.

29.3.2020

Italian luvut saatiin juuri. Viikko 13 on kasassa. Ja kyllä, hiipuminen uusissa sairastapauksissa alkoi, kuten ennakoin jo kolme viikkoa sitten. Vaikuttivatko karanteenit? Loivensivatko ne kurvia? Vaikea sanoa, varsinkin kun huippu näyttää osuvan juuri siihen mihin sen piti muutoinkin osua. Jos viikolla 14 tiputaan jo huomattavasti, alkaa taivaanranta Euroopassa kirkastua. Hyvä niin. Nyt kyllä näyttää siltä kurvin muodosta päätellen, etteivät karanteenit oikein pure, tai ainakaan se ei purrut Italiassa. Syy voi olla se jäävuori-ilmiö. Tauti iski kovemmin ja laajemmin kuin uskottiin ja oireettomat olivat avainasemassa. Kuiva ruoho paloi nopeasti ja karanteenit olivat Italian osalta myöhässä heti lähdössä. Sama vika saattaa olla kaikkialla. Vaan katsellaan nyt.

Hugon hiukan masentunut, vaikka toipuminen edistyy hyvin. Kun ei saa tehdä paljon mitään vielä, alkaa selkeästi koirankin huumori haihtua. Mutta kyllä se siitä.

30.3.2020
Italia sulaa, kuten oli odotettavissa, tänään noin 4000 casea. Toivotaan, että trendi pitää. Maailmallakin alkaa meno hyytyä, kun kasvukerroin lähenee ykköstä, ja hiipua, kun painutaan alle.

Mikä vaikutti mihinkin, se vielä täytyy penkoa ja seurata Ruotsin kehitystä. Suomen tilanne voi olla nyt se, että nollapotilaita karkaa maakuntiin ja pieniä purskeita syntyy siellä ja täällä. Tai sitten aalto on jo mennyt.

31.3.2020
Ruotsin ihmiskoe lähenee ratkaisuhetkiä. Suomi ja Ruotsi eivät nyt ihan identtisiä ole, mutta suhteutetussa käppyrässä alkaa orastaa eroa, Suomen hyväksi. Eli, karanteenit ovat tehonneet. Pari seuraavaa päivää kertoo, repeääkö ero. Jos repeää, Ruotsi saa alkaa selitellä ratkaisujaan.

Italiassa taas 4000 casea, eli taso on tippunut. Oi onnea. Suomessa jo 17 kuollutta, se ei ikinä ole hyvä. Mutta aalto on aalto, pahin on vielä edessä.

Hugon on yhä vaan pirteämpi. Koiruuden rajoitukset päättyvät kolmen päivän päästä. Kaikki olemme rajoitusten vallassa.

1.4.2020
Lukuja lukuja lukuja. Tauti rullaa, kuten tauti rullaa. Suomessa näyttäisi karanteenit purreen yllättävän hyvin ja toivotaan, että suunta jatkuu, vaikka olin hiukan epäileväinen. Faktahan on, että kun kontaktit vähenevät, taudin leviäminen vähenee, mutten ihan luottanut populaation itsekuriin. Varmaan vielä nähdään nousua, mutta toivotaan parasta. Nyt näyttää, että kuria löytyy, hyvä näin. Hiljalleen tähän vyörytykseen alkaa väsyä, mutta tuskin olen ihan ainoa tämän vaivan kanssa. Italiassa taas 4000+ tapausta, joten hiipuminen etenee keikkuen. Tällä viikolla pitäisi vilahtaa jo 3000+ päivä. Se olisi hyvä juttu se.

2.4.2020
Se, mitä olen aikaisemminkin jauhanut mittaluokista, tulee esiin THL:n Hanna Nohynekin haastattelusta. Kausi-influenssat ovat kovia, ne vaan eivät ylitä uutiskynnystä, sillä koko valtakunta ei tunne olevansa uhattuna. Suomen 500-2000 vuosittaista kuolemaa on paljon, mutta se ei yllätä, jos on sairaalan vuodeosastoja nähnyt. Yhä mietityttää tuo kuoleman arvottaminen, kuoleeko ihminen lainkaan, jos joku ei huomaa sitä? Onko tauti paha, jos siitä ei kirjoiteta otsikoita?

Nyt löydetyistä koronatapauksista 69% on kuudessa maassa ja kuolleista peräti 76%, kun tartuntoja on löytynyt 200 maasta. Nämä kuusi maata ovat Kiina ja viisi länsimaata (Saksa, USA, Italia, Espanja, Ranska), joten riesan painopiste on aika selvä. Jos suluissa oleva viisikko olisi Nigeria, Chile, Kuuba, Kenia ja Etiopia, otsikoita olisi huomattavasti vähemmän, näin se vaan on.

No, maailma on mitä on ja näillä säännöillä mennään. Korona on ainakin paljastanut, että terveydenhoitokapasiteettia tarvitaan lisää virusepidemioiden varalta ja sitä pitää mieluusti pystyä siirtämään valtion sisällä ja jopa valtioiden välillä. Kun eletään globaalissa kylässä, pitää myös tavaroita pystyä lainaamaan muillekin kuin naapurin Eskolle. Suuret, yhtäaikaiset potilasmäärät aiheuttavat lisäkuolemia.

Korona on paljastanut myös sen, kuinka vähän ihmiset tietävät kuolemasta ja siitä, kuinka paljon mikäkin sairaus tappaa läheisiämme silloinkin, kun lehtien otsikot kertovat juhamaijaeskon eronneen anniheikkielinasta. Monille on tullut täysin yllätyksenä sekin, että pelkästään suomen kansalaisuuteen sairastuneen todennäköisyys kuolla on joka vuosi 1%. Koronassahan se on meillä nyt 0,0003%, josta toki noustaan vähintään noin 0,009% kieppeille.

Virusepidemiaan, ainakin siihen seuraavaksi tulevaan, pitää siis suhtautua vakavasti mutta vailla hysteriaa. Täytyy vain rehellisesti (vink vink, Kiina) jakaa tietoa heti, jotta tiedetään taudin mittaluokat. Jos rokotetta ei ole, suljetaan hallitusti valtioiden rajat heti, koska valtioiden rajoja on helpompi valvoa kuin säntäilyä valtion sisällä. Karenssiaika on sitten mitä on, mutta se on kärsittävä. Ruumiskasoja kaduille manaavat kolumnistit voi asettaa hiukan tarkempaan karanteeniin.

Tämä on tätä. Hugo on huomenna terveiden kirjoissa. Tikit ovat sulaneet, haava ummessa, liikkumisrajoitukset päättyvät. Toivotaan parasta.

Maailman uusien tautitapausten viiden päivän liukuva keskiarvo kasvukertoimelle on lupaava. Vaan aaltoja on monia, joten katsellaan, pitääkö suunta.

3.4.2020
Kaikelle on aikansa ja paikkansa, niin myös tälle päiväkirjalle. Kaikkeen kyllästyy, näin se vaan menee. Tilanne koronan kanssa etenee kuten etenee, virus on virus. Italian luvut saatiin juuri, siellä poljetaan paikoillaan uusien tapausten suhteen, joten tuskallinen hännäntappaminen on alkanut. Euroopan osalta tuo kestänee (ilman toista aaltoa, kop kop) noin 6 -8 viikkoa. Kiinassa häntää on nyt nuijittu 5 viikkoa, ja uusia tautitapauksia löytyy pääsääntöisesti maahan palaavilta kansalaisilta.

Mutta mitä ihmettä opimme tästä? Ainakin sen, että yksi ihminen voi vaikuttaa asioihin paljonkin, kuten se mies Kiinassa, joka tykkäsi syödä villieläimiä ja Italian kuuluisa potilas nolla. Opimme myös sen, ettemme todellakaan ole luomakunnan koskemattomia kuninkaita, jotka ovat immuuneja satunnaiselle kuolemalle. Lääketieteen kehityksen myötä tuo harhaluulo on täyttänyt päämme eikä vähiten siksi, että kuolema on lakaistu piiloon laitoksiin ja tilastoihin, emmekä me juurikaan ole kiinnostuneita kumpaisestakaan. Arrogantti karvaton apina on osa ekosysteemiä, halusipa tai ei.

Jokainen kuolema on aina ikävä, mutta elämästä ei selviä kukaan hengissä. Globaalissa kylässämme kuolema on ahkera vieras ja suuressa populaatiossa kaikki luvut ovat suuria. Kun niitä seurataan päivästä päivään, perspektiivi katoaa, kuten korona on osoittanut. On totta, että SARS-CoV-2 on ilkeä virus, joka tappaa turhankin tehokkaasti meitä poloisia, sukulaisia ja tuttaviamme, ystäviä ja vihamiehiä, ehkä jopa minut ja sinut. Mutta maailma on aina ollut kauhea paikka, kuten tuosta ylläolevasta kuvasta näkyy. Maailmaa rautaisessa otteessaan neljännesvuoden pitänyt korona on kivunnut kuolleisuudessa listan häntään, lämpötilan ja myrkytysten väliin. Toki se menee vielä ylöspäin, mutta tuskin (toivon mukaan ei) saavuttaa murhia, itsemurhista puhumattakaan. Yllätyksiä toki aina tapahtuu, ja useimmiten ikäviä.

Olisi tietysti mielenkiintoista nähdä, minkälaisen hysterian aiheuttaisi reaaliajassa raksuttava mittari, jopa paljastaisi syöpään kuolevien määrät kautta maapallon. Luvut olisivat suurempia, mutta emme me niistä huolestuisi, sillä syöpä ei tartu. Todennäköisyys kuolla syöpään on kuitenkin suurempi kuin todennäköisyys kuolla koronaan. Kuljemme hengitysmaskin kanssa kaupassa, mutta tupakasta emme toki luovu, tai kovista rasvoista, auringonotosta ja mitä näitä kaikkia nyt onkaan. Kylmiä lukuja, mutta luvut eivät politikoi, ne vain ovat.

Mitä siis voi sanoa mittaluokista? Kun tapaturmaisiin kaatumisiin ja putoamisiin kuoli Suomessa vuonna 2018 peräti 1237 ihmistä, alamme käsittää, mistä on kyse. Koronatilastoja on rullattu Suomessa nyt  koko alkuvuosi. Ikävä kyllä, kuolleita on tullut 20, ja älkää surko, verenjanoiset, lisää tulee. Mutta kahdessa kuukaudessa juurikin kaatumisien ja putoamisen vuoksi on Suomessa kuollut 200 ihmistä. Suomikin on suuri maa, siksi luvut ovat mitä ovat.

On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että jokaiseen tautiin on suhtauduttava vakavasti. Viruksia tulee ja menee, niiltä on osattava suojautua järkevästi. Samalla tavalla kuin kukaan täysjärkinen ei ryntää Mannerheimintien yli ruuhka-aikana silmät sidottuna, pitäisi jokaisen osata pestä käsiään, yskiä kyynärtaipeeseen ja pysyä kotona, jos on sairas.  Mutta pelko ei voi myöskään halvaannuttaa meitä, sillä teitä on ylitettävä, jotta elämä jatkuu.

Pandemiat ovat tulleet jäädäkseen, sikainfluenssasta ei ole kuin kymmenisen vuotta. Matkustuskiimaiset ihmiset ovat neuloneet maailman kasaan ja tämä on se hinta, Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.jonka ylitiheästi ahtautunut populaatio maksaa virusten ja bakteerien vaihdosta. Ihminen ei ole tässä suhteessa sopulia kummempi, kun tautiin ei löydy rokotetta, näin se vaan on. Meidän on siedettävä tämä riesa parhaamme mukaan. Meidän on kestettävä se, että virukset ovat osa arkipäiväämme, tulevat ja tappavat, kokoluokka vain vaihtelee.

Tietysti me teemme aina parhaamme sen tiedon valossa, mitä meillä on. Matemaatikot laskevat ennusteita ja sohvanvaltaajat laskevat kaiken uudestaan ja paremmin. Siinä välissä keikkuvat valtiot ja hallitukset, pitää tehdä parhaat mahdolliset päätökset niin, että kansakunnan kokonaisetu tulee otettua huomioon. Ihmishenkiä pitää punnita samalla vaa’alla kuin taloutta, sillä ihminen ei elä pelkästä hengestä, hän tarvitsee myös leipää. Jos yrittää kuuden hengen kumiveneellä viedä myrskyävän meren yli turvaan kaksitoista ihmistä, kaikki hukkuvat. Valtiohenkilö ei voi ajaa asioita tunteella, vaan järjellä. Kylmäävää, mutta näin se vaan on.

Olemme missä olemme eikä jälkiviisastelu auta meitä eteenpäin. Itse olen ihan tyytyväinen valtiomme toimiin. Asioita on tehty sen tiedon valossa, jota heillä on. Linja on ollut pääsääntöisesti johdonmukainen, mikä on aina hyvä asia. Koronan etenemisestä on monta eri skenaariota, ja jotkut niistä ovat oikeita, suurin osa vääriä. Johonkin on hallituksenkin luotettava, on parempi erehtyä nopeasti kuin tehdä oikea päätös liian myöhään. Se, onko toimista ollut hyötyä, paljastuu vasta, kun peli on pelattu.

Veikkaaminen on aina riskaabeli laji, vaikka siihen käyttäisi matematiikkaa. Kun arvioin koronan voimaa kuukausi sitten, estimoin sen tappavan maksimissaan noin 230 000 ihmistä koko maailmasta ja niistä 165 Suomesta. Muutamat parametrit ovat matkalla muuttuneet, pahempaan suuntaan, mutta aikaa on myös kulunut kohtuullisen paljon. Tauti on hiipumaan päin Italiassa, joka on Euroopan jäänsärkijä. Jos suunta jatkuu, nuo luvut ovat lähellä oikeaa. Jos hiipuminen ei tapahdu siinä tahdissa kuin odotin, voi kaiken kertoa kahdella. Jos Kiinaan (ja muuallekin) iskee uusi aalto, kerroin voi olla mikä vain 5 ja 15 väliltä.

Jaaha, Hugo on paranemisen tiellä. Haavat paranevat hyvin. Liikkua voi mielin määrin, mutta tarkkailu ei lopu. Sen sijaan tämä tarkkailu loppuu tähän. Korona saa jatkaa matkaa ilman minua. Paljon jäi vielä pohdittavaa, mutta pohdin karanteenin rauhassa kaikkea nyt itsekseni. Näin sinua stalkkasin, korona.

Pysykää terveinä.

 

 

 

Äänikirja tulee – tili menee?

JP näyttää maailmanlopun lähestyvän

Vuoden 2019 myyntiluvut tulevat pian kirjailijoillekin, mutta jo nyt on kantautunut viestejä, että äänikirjat ovat todellakin lyöneet itsensä läpi. Varsinkin lukuaikapalvelut ovat kasvattaneet suosiotaan ja esimerkiksi Bookbeat ylitti viime vuonna 100 000 maksavan asiakkaan rajan.  Painetun kirjan myynti on laskenut tasaisesti, mutta äänikirja on alkanut paikata ainakin kappalemääräistä myyntiä.

Kirjailijoille painetun kirjan myynti on ollut se syömähammas, jolla tiliä on tehty, jos sitä ylipäänsä on tehty. Kun hieman oiotaan mutkia, voidaan sanoa, että uutuusromaanin myyntihinta kustantamosta ulos on noin 15 euroa ja siitä kirjailijan osuus sopimuksesta riippuen on 3-4 euroa tekijänpalkkiona.  Kun taannoin tutkailin vuoden 2018 vastaavia lukuja lukuaikapalvelujen suhteen, huomasin, että lukuaikapalveluun uusikin kirja meni noin 5,20 euron kappalehinnalla. Kun kirjailijoiden äänikirjasopimukset ovat lähes poikkeuksetta paljon huonompia kuin painetusta kirjasta, lukuaikakappaleena myydystä kirjasta jäi kirjailijan käteen noin 0,65 euroa. Voidaan siis karkeasti sanoa, että jos lukuaikapalvelun vuoksi yksi painettu kirja jää ostamatta, tarvitaan kuusi kuuntelijaa paikkaamaan tuo aukko.

Tässä vaiheessa on vaikea arvioida, miten paljon lukuaikapalvelun yleistyminen vaikuttaa kirjailijan toimeentuloon. On selvää, että äänikirja on saatavilla vielä silloinkin, kun painettu kirja on jo poistunut myynnistä. Tämä mahdollistaa, että kirjailijan vanha tuotanto on saatavilla jatkuvasti, jos se on ylipäätään saatavilla äänikirjana. Paljonko tämä ns. backlist lopulta tuottaa, jää nähtäväksi. En oikein usko, että se kovin suuri kultakaivos on yksittäiselle kirjailijalle, kun muistetaan, kuinka vaikeaa on saada edes uudelle kirjalle merkittävää huomiota.

Vaikka usein minua sanotaan pessimistiksi, olen lähinnä realisti. On totta, että äänikirja on tuonut mukanaan jonkin verran uusia kirjallisuuden käyttäjiä. Osa heistä ostaa kuuntelemansa kirjan myös painettuna versiona. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että jokaista ostamatonta painettua kirjaa kohti tarvittaisiin kuusi uutta kuuntelua. Jo ajatellaan vaikka kaunokirjallisuuden yhteenlaskettua TOP20 myyntilistaa, vuonna 2019 katosi vuoteen 2018 verrattuna 135 000 myytyä kirjaa. Pelkästään tuon aukon rahalliseen paikkaamiseen olisi tarvittu noin 800 000 kuuntelua lukuaikapalvelussa. Jokainen voi jo tuosta itse päätellä jotain. Niin, ja e-aineistosta, eli e-kirjasta ja e-äänikirjasta ei makseta myöskään lainauskorvausta, joten kakkosviulukin soittaa mollia.

Onko kirjailijan nyt lopullisesti mahdotonta saada kirjamyynnistä mitään järkevää tiliä aikaiseksi? Sanotaanko nyt näin, ettei se ainakaan helpommaksi muutu. Äänikirjojen ja lukuaikapalvelujen suurimmat ongelmat kirjailijan vinkkelistä ovat muinaiset äänikirjasopimukset, joissa palkkioprosentit ovat liian alhaiset. Toinen ongelma on tuo maksu per kuuntelu, jonka lukuaikapalvelu tilittää kustantajalle. Se on niin alhainen, ettei hyvälläkään sopimuksella päästä vielä pitkälle, ellei volyymit triplaannu. Myös aloittelevien kirjailijoiden taival vaikeutuu. Heillä ei ole mitään backlistaa, ja jos jo esikoiskirjasta jää käteen vain rakot, voi tulevaisuus näyttää turhan synkältä.

Mutta maailmahan ei  ole koskaan valmis, joten parempaa kohti voidaan mennä. Jos seuraavat kolme seikka saadaan kuntoon, voi jo hiukan helpottaa:

1) Kirjailija ei voi vaikuttaa siihen, minkä hinnan kustantaja onnistuu saamaan kirjoista lukuaikapalvelun tarjoavilta yrityksiltä. Kustantaja tietysti neuvottelee parhaan mahdollisen sopimuksen palvelun tarjoajien kanssa, mutta markkinatalouden raja on sielläkin vastassa. Kun kuukausimaksut ovat alhaiset, paljoa jaettavaa ei jää. Toivoa sopii, että sitä jäisi kuitenkin hiukan enemmän kuin miltä nyt näyttää.

2) Kirjailijan kontolle jää neuvotella oman tekijänpalkkioprosentin nosto äänikirjojen osalta. Joka on näistä asioista neuvotellut kustantajan kanssa, tietää, ettei tehtävä ole helppo.

3)  E-aineistot pitäisi saada myös lainauskorvauksen piiriin. Tämän asian varmaankin OKM hoitaa kuntoon ihan piakkoin, kun kansallista e-kirjastoakin jo tutkitaan.

Jään jännityksellä odottamaan vuoden 2019 tilityksiä. Se kertoo ihan toisella tavalla, missä mennään. Käytäntö on ikävä kyllä usein paljon karumpi kuin teoria.

 

Ilmaista rahaa vuonna 2019!

 

Tutustu kirjaan tästä!

Vuodet eivät ole veljeksiä, eikä varsinkaan kirjailijan vuodet. Koskaan ei voi tietää, miten hommat luistavat ja mikä on julkaistujen kirjojen vastaanotto. Paljon on aina tuuristakin kiinni, sen on jo tähän ikään mennessä oppinut. Moni huikea juttu sujahtaa ohi niin läheltä, että käsivarteen jää nirhauma, mutta suuri yleisö ei saa koskaan tietää niistä mitään.

Tämä vuosi oli selkeästi Tulisiiven vuosi. Kirja todellakin lensi ja keräsi matkalla Vuoden kirja 2019 ja Savonia-palkinnot sekä Finlandia-ehdokkuuden. Finlandia-ehdokkuus oli minulle jo toinen, mikä sekin on saavutus sinänsä. Huikeinta oli kuitenkin, että lukijat löysivät Tulisiiven jo ennen mitään ehdokkuuksia ja sitä jopa ostettiin niin, että Kuvahaun tulos haulle jp koskinen savoniauusintapainos oli menossa uutisten julkitulon hetkellä. Tämä kaikki oli pitkälti kirjabloggarien ansiota, sillä he ihastuivat kirjaan jo heti sen ilmestyttyä ja myös kertoivat sen muille. Legendaarinen viidakkorumpu kumisi ja tyytyväiset lukijat suosittelivat kirjaa ystävilleen. Nythän kirjasta on menossa kuudes painos ja se on marraskuun myydyimpien kaunokirjojen listalla sijalla seitsemän! Tulipahan tämäkin ihme nyt nähtyä!

Olen sanonut tämän aikaisemminkin mutta sanotaan vielä uudestaan. Arvostan todella paljon kirjabloggarien pyyteetöntä työtä kirjallisuuden esille nostajina. Kun suurten sanomalehtien kulttuuritoimitukset tekevät työtään kuukausipalkalla, kirjabloggarien palkka on useimmiten hyvä mieli ja kirjan arvostelukappale, jos sitäkään. Ilman kirjabloggareita kirjallisuutemme laaja kirjo jäisi kyllä melkoiseen varjoon ja monista kirjoista ei ilmestyisi yhtäkään arviota. Lasten-, nuorten- ja YA-kirjallisuus vaeltaisi käytännössä lähes täydellisessä uutispimennossa ilman kirjabloggarien työtä. Siispä suuri kiitos teille, blogistanian joukot!

Tulisiiven hurja lento oli luonnollisesti tämän vuoden kohokohta. Muut tekemiseni jäivät sen varjoon, mutta ahkeroitu on, monellakin saralla. Vaikka yritin ja yritän yhä pitää keikkailut minimissä, kävin syksyllä juontamassa Mikkelin sotakirjallisuustapahtuman. Siitä huolimatta, että olin suhteellisen huonossa hapessa, onnistuin pitämään luut pystysuorassa riittävän pitkään. Tapahtuma oli todella hyvä, joten jos ja kun se taas järjestetään syksyllä 2020, suosittelen sitä lämpimästi.

Lasten- ja nuortenkirjasaralla minulta ilmestyi tänä vuonna kolme kirjaa. Näistä aika harva tietää mitään, mutta Omituinen ooppera, Gabriel Hullo ja pihistelevä peikko sekä Benjamin Hawk ja timanttitasangon arvoitus ovat nekin löytäneet muutamia uskollisia lukijoita, vaikka lehtitietojen mukaan kotimainen lanu-tarjonta on aina vaan vähäistä. Dekkarisarjani sai jatkoa, ja Toukokuun tuonen kukat on sekin miellyttänyt niitä kaikkia (kolmea?) lukijoita, joita Murhan vuosi -sarjalla on.

Ruosteinen sankari 3 - JP KoskinenTänä vuonna tein myös muutaman uuden originaalin äänikirjan. Hautakello ja Ruosteinen sankari 3 löytyvät ainoastaan Storytelin uumenista, niistä ei siis ole paperiversiota. Tulevana vuonna pidän taukoa tällä puolella, sillä nuo äänikirjat vastaavat pituudeltaan romaania, joten niiden tekeminen ei ole ihan mikään pikkujuttu.

Kaiken kaikkiaan tästä vuodesta jäi minulle kirjallisella puolella positiiviset tunnelmat. Tulisiipi löysi lukijansa ja koska kirjan yksi perimmäinen tarkoitus on tulla luetuksi, palattiin ihan perusasioihin. Vuoden aikana törmäsin samoihin vanhoihin kysymyksiin siitä, kuinka voin julkaista niin monta teosta vuodessa. Ahkeruus ja tehokkuus kirjallisuudessa ovat yhä joillekin hankalasti hyväksyttäviä ominaisuuksia, mutta minkäs teet. Jokaisella meillä on omat vahvuutemme ja heikkoutemme eikä varsinkaan vahvuuksien selittelyssä ja anteeksipyytelyssä ole mitään mieltä. Ehkä tiukkapipoisimmatkin kriitikot joskus oppivat lukemaan kirjat kirjoina hokematta sitä, kuinka paljon muuta Koskinen on julkaissut samana tai edellisenä vuonna. Totuus on kuitenkin se, ettei yksikään kriitikko tiedä niitä tuntimääriä, joita teoksiini on upotettu.

Kirjailijakahvit eduskunnassa

Kirjallisuuden järjestöpuolella heiluin myös suhteellisen ahkerasti. Olen yrittänyt ajaa kirjailijoiden asioita yleisestikin kohti kirkkaampaa tulevaisuutta. Olen ollut mukana Kirjailijaliiton johtokunnassa sekä Sanaston että Lukukeskuksen hallituksessa. Luottamustoimista ei tietenkään voi huudella sen tarkemmin, mutta jotain on saatu aikaiseksi. Kun itse aloitin kirjailijana, turhan moni asia piti oppia kantapään kautta. Ehkä siksi haluan vähän tasoittaa tulevien kirjailijapolvien tietä.

 Iloinen 20-luku on siis pian täällä. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Aion yhä jatkaa kirjoittamista omalla tavallani ja omalla rytmilläni. Jos tulevana vuonna saan murto-osaakaan siitä positiivisesta lukijapalautteesta, jota satoi tänä vuonna, olen enemmän kuin tyytyväinen. Mielikuvitus on minulle rakas ja kuljen yhä tarinan ja oikkujeni ehdoilla. Toivotaan, että se tuottaa myös tulevina vuosina lukijoille iloa ja elämyksiä!

PS. Konsultit sanovat aina, että (klikki)otsikko pitää olla myyvä, liittyipä se juttuun taikka ei.

Hautakello K1O2 - JP KoskinenRuosteinen sankari 3 - JP Koskinen

Tulisiipi lentää!

Tutustu kirjaan!

No niin, Tulisiipi todellakin lentää! Aika huimaa on ollut meno tämän kirjan kanssa, se on pakko myöntää. Tulisiipi on kerännyt lentonsa aikana jo Vuoden kirja 2019 -palkinnon, Finlandia-palkintoehdokkuuden ja Savonia-palkintoehdokkuuden. Joskus voi käydä näinkin.

Kirja sai mainion startin julkkareissa, kun moni ystävä oli myrskystä huolimatta saapunut paikalle juhlistamaan Tulisiipeä. Se tilaisuus oli jo niin mukava, että ehkä siellä kirjaan tarttui hyvä karma. Ystävät tekevät aina juhlan, näin se vaan on!

Kaikkihan on minulle helppoa. Kirja on tehty, ja se mitä tapahtuu nyt, tapahtuu muiden toimesta ja siihen en voi vaikuttaa millään lailla. Autoa ajavat muut, minä istun kyydissä ja katson kuinka maisema vaihtuu ja mihin päädytään. Hiukan tietysti välillä väsymys iskee vanhukseen, mutta eiköhän tästäkin selvitä.

Mutta, työ jatkuu ja 2020 kirjat ovat jo vahvasti tekeillä. Kiitän taas lukijoita, sillä ilman heidän intoaan en ehkä minäkään jaksaisi sauhuta näin paljon. On hienoa, että voin tuottaa muille iloa ja elämyksiä kirjojen parissa. Ja kyllä se arki kajahtaa päälle viimeistään tammikuussa, ketään ei kiinnosta enää mikään, tämän vuoden urotyöt ovat historiaa. Mutta iloitaan nyt vielä hetki, hip ja huraa. Tulisiipi lentää!

Omilla teillä

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.No niin, kaikki yllätykset eivät aina ole ikäviä! Tulisiipi otti ja voitti Vuoden kirja 2019 palkinnon! Tämän Suomalaisen kirjakaupan jakaman palkinnon voitti 2018 Yuval Noah Harari, joten ihan mukavassa seurassa ollaan.

Tulisiipi on kyllä lentänyt vauhdikkaasti koko syksyn, mistä tietenkin olen erittäin tyytyväinen. Jos ja kun kirja myy, se antaa työrauhaa tuleville teoksille. Aika on rahaa mutta ennen kaikkea raha on aikaa. Ja aikaa, sitä tässä työssä tarvitaan paljon, varsinkin jos on varustettu kovin mielikuvitusrikkaalla päällä. Hienoja tarinoita on aina enemmän kuin millään ehtisin kirjoittaa.

Tietysti olen syksyn aikana pohtinut samoja asioita, joita olen tuuminut koko urani ajan. Teen kirjan ja toivon, että se lentää lukijoiden käsiin. Jotta niin kävisi, tarvitaan sitä surullisenkuuluisaa näkyvyyttä. Ja se näkyvyys, se on Suomessa harvoissa käsissä. Vuoden 2017 tilastojen mukaan Helsingin Sanomien kokonaistavoittavuus on noin 1757000 lukijaa, Aamulehden 556000 lukijaa, Kalevan 322000 lukijaa ja Turun Sanomien 316000 lukijaa. Jo näiden neljän sanomalehden yhteiskattavuus on päällekkäisyyksien kanssakin yli 2,5 miljoonaa silmäparia. Siihen kun lisätään vaikkapa Arto Nybergin ohjelma, jossa joskus kirjailijatkin vierailevat, saadaan 813000 silmäparia lisää. Jos nämä kaikki mediat valloittaa, kirjan ilmestyminen kyllä huomataan. Tulisiiven kohdalta Aamulehti on tehnyt kirjasta jutun, näistä muut eivät, joten menestykseen ei ole menty perinteisen suurmedian kautta.

Muinoin Helsingin Sanomia sanottiin kirjallisuuden piirissä kuninkaan/kuningattarentekijäksi juuri sen vuoksi, että sen kritiikki määritteli kirjan näkyvyyden ja usein myös kohtalon. Tämä valta, kuten kaikki valta, turmeli osaltaan sekä käyttäjät että kohteet. Hesarin kritiikkiä odotettiin kuin tipattoman tammikuun loppumista. Jos Hesari ei tehnyt kritiikkiä, kirja oli auttamatta B-luokkaa. Jos teki, vaaka saattoi kallistua rajustikin suuntaan taikka toiseen. Toisinaan kritiikin pihvi oli kriitikon pakottava tarve esitellä omaa kirjallista lahjakkuuttaan, tai lahjattomuuttaan, tapauksesta riippuen.  Nythän kaikki on paremmin, ainakin joiltakin osin.

Vuodet tekevät tehtävänsä ja kirjailijan nahka kovettuu. Asioista murehtii yhä samalla tavalla kuin ennenkin, mutta nuolet eivät enää tavoita vereslihaa. Se tapahtuu, mikä tapahtuu, eikä kaikille asioille voi mitään. Loppupeleissä kukaan ei ole mitään, joten en ole alkanut polvillaan kontata median edessä. Ehkä sekin hetki vielä tulee, mutta onneksi todennäköisyys pienenee päivä päivältä.

Olen jo vuosia sitten päättänyt, että haluan kirjoittaa kirjoja. Jotta voin tehdä sen, minun pitää varastaa kaikki mahdollinen aika kirjoittamiseen. Siksi olen keikkaillut luvattoman vähän ja aina kirjoittamiseni ehdoilla. Ja keikkailu on muutoinkin vaikeaa, kun olen lasten- ja nuortenkirjailija, dekkaristi sekä tavallinen prosaisti. Tästä suunnasta ei löydy keihäänkärkeä vaan laaja ukkosrintama, jota on vaikea saada mahtumaan yhteen purkkiin. Tilanne ei muutu tulevaisuudessa, sillä töitä on paljon ja aikaa vähän. Siksi minulle on tärkeää, että kirjat myyvät omalla painollaan. Minä en ole myynnissä, kirjani ovat. Niiden pitää näkyä, minusta ei niin väliä.

Syksyn aikana olen huomannut, että jos kirjallisuutemme olisi printtilehtien varassa, ala olisi näivettymisen sijaan todennäköisesti kuollut. Kritiikkejä näkyy painetuissa lehdissä yhä vähemmän ja yhä harvempien kirjailijoiden teoksista. Lukijan on vaikea himoita kirjaa, jonka hän ei tiedä edes ilmestyneen. Tulisiiven loistava lento on todistanut minulle kirjabloggareiden voiman. Heidän innostuksensa lennätti kirjaa alkusyksyn, nyt sitä lennättää tämä palkinto hetken verran ja sen jälkeen olemme taas pimeydessä, jossa voi vaania jotakin hyvää taikka pahaa. Olipa niin tai näin, työni jatkuu. Kiitos teille, jotka jaksatte yhä innostua kirjoistani! Niin kauan kuin te jaksatte lukea, minä jaksan kirjoittaa.

Tässä näitä nyt on!

https://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html

https://kirjarouvanelamaa.blogspot.com/2019/10/jp-koskinen-tulisiipi-kauno-historia.html

JP Koskinen: Tulisiipi

Kirja-arvio: JP Koskisen Tulisiipi kertoo julmasta, mutta kauniista maailmasta

https://suomenkuvalehti.fi/kirjailijanpaivakirja/jp-koskinen-lentaa-halki-1900-luvun/?shared=1597-13b60f09-999

Ihmisen käsissä mikään kaunis ei kestä

https://kirjanvuoksi.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://lumoustaetsimassa.blogspot.com/2019/08/tulisiipi-lentaa-korkealla.html?

http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2019/08/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://savannilla.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://johiltunen.wordpress.com/2019/10/22/vihan-hedelmat-suomalaisittain-vievat-pilvien-paalle/

JP Koskinen: Tulisiipi

https://kirjakaapinkummitus.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/poika-joka-halusi-lentaa/

Kreisi boi sai siivet selkään

https://kirjakkoruispellossa.blogspot.com/2019/10/jp-koskinen-tulisiipi.html?