Kirjailija tervatulla katolla

Kuvan mahdollinen sisältö: 2 henkilöä, mukaan lukien Juha-Pekka KoskinenVuosi 2019 on käynnistynyt vauhdikkaasti ja hyvä niin. Elämässä meillä jokaisella on omat myrskymme ja toisten on vaikea tietää niistä mitään, eikä tarvitsekaan tietää. Kirjailijapersoonani on sipulin uloin kerros ja mitä sisällä on, se sisälle jääköön.

Sen verran sipulini suojalehdet ovat alkaneet kuivahtaa, että se on ehkä näkynyt jo vähän niin sanotulla kirjallisuuden kentällä. Olen sitkeästi pitänyt kiinni ajatuksesta, että lukijat kaipaavat hyviä kirjoja, eivät mielenkiintoista kirjailijaa. Tässä vuosien kuluessa on kyllä käynyt hyvinkin selväksi monelta taholta, että kirjat myydään ensisijaisesti kirjailijan persoonan kautta, herätetään mielenkiinto tyyppiin ja sitä kautta sitten kirjatkin nousevat esiin, jos nousevat. Mitä useammassa paikassa vierailet tai esiinnyt, sen parempi. Sinällään tuossa ei ole mitään vikaa, sillä pidän kyllä lukijoiden kohtaamisesta ja uskoisin, että tuskin viidentoista vuoden aikana olen tehnyt yhtäkään keikkaa, joka olisi jättänyt kuulijoihin nuivan vaikutelman.

Kaikessa on aina se mutta. Pitäisi esiintyä, liikkua fyysisesti paikasta toiseen promoamassa kirjaa. Jos keikka on hiukankin kauempana, keikka syö helposti noin kaksi työpäivää. Valmistaudut esiintymiseen edellisenä päivänä, matkustat neljä tuntia, olet läsnä pari tuntia, esiinnyt 45 minuuttia, matkustat takaisin neljä tuntia. Odottelua joka väliin, sämpylöitä syöden ja kahvia juoden. Seuraavana päivänä pää alkaa selkiytyä iltapäivän lopulla. Jos kirjoittaa romaania, kahden päivän tauko on aina huono juttu. Tahkoa on helpompi pyörittää ja pitää liikkeessä kuin antaa sen pysähtyä ja veivata uudestaan liikkeelle, yhä uudestaan ja uudestaan.

Fyysisen näkyvyyden lisäksi on nykykirjailijan oltava läsnä myös somessa. Jaa hyvät arvostelut, pöyristy huonoista, jaa jänniä kuvia naamastasi eri taustoilla, osoita olevasi elossa ja inessä skenessä, kaivattu, arvostettu ja menestyvä. Tämähän on suhteellisen helppoa ja hauskaakin, mutta sekin vaatii aikaa. Ja toisin kuin väitetään, aika ei ole rahaa vaan raha on aikaa. Kun ei ole rahaa, ei ole aikaa häröillä, on tehtävä töitä.

Niin hämmästyttävältä kuin se saattaa kuulostaa, kirjailijan työ on kirjoittaa kirjoja. Kaikki muu on sijaistoimintaa, myyntiä, promoamista ja vesilasin keikuttelua. Jos ei synny kirjaa, ei ole mitään. Niin niin, arvaatte, mihin tämä johtaa. Vanha (ja aina vaan yhä vanhempi) nihilisti haluaa nyt ylistää mystistä kirjailijuutta ja paeta kammariin eikä esiinny missään. Myönnettäköön,  olen keskittynyt kirjoittamiseen keikkojen kustannuksella. Siihen on tietysti ihan arkinen syy, jonka jokainen tuotantoani seurannut on havainnut. Teoksia ilmestyy tasaiseen tahtiin, mikä vaatii tietysti runsaasti työtä, eli kirjoittamista. Olen tietoisesti valinnut tämän linjan, kirjoittamisen. Radikaali veto, mutta mielenrauhan kannalta loistava valinta.

En tietenkään ole lukijoitakaan hyljännyt ja esiinnyn harvakseltaan jossakin. Mutta kaikki esiintymiset teen kirjoittamisen ehdolla. En riko enää hyviä kirjoitussessioita pieniin paloihin. Jos keikkoja tarjotaan sopivaan väliin, silloin mennään, jos ei, sitten ei mennä vaan kirjoitetaan.

Nykyään on mahdollista tuottaa lukijoiden iloksi (tai piinaksi) paljon eläväistä materiaalia, jota jokainen voi ihan itsekseen katsella. Talven aikana tein suurtyön ja kuvasin kaikista kirjoistani esittelyt. Ne kaikki löytyvä helposti täältä (Kirjani omin sanoin). Vuosikausia on ollut tarjolla myös KultTV:n tarinoita, joissa kuullaan  laajemmin kirjallisuuden kentän toimijoiden puhetta aina kustannusjohtajista kirjailijoihin ja kriitikoista kirjallisuusagentteihin. Olen ehkä enemmän tuollaisen esiintymisen kannalla, sillä siitä jää jälki ja nekin, jotka eivät Ypäjälle päässeet 1.3. 2008 klo 16:30, voivat esiintymiset nähdä milloin vain.

Näin olen nyt asiani päättänyt järjestää, ainakin toistaiseksi. Selkeä painopiste on kirjoittamisessa ja jos siitä joudun hinnan maksamaan, sittenpähän sen maksan. Mutta jotenkin näen urani koostuvan kirjoista, joita olen tehnyt ja joita haluan tehdä, enkä suinkaan hetkistä, jolloin istuin bussissa iskiastuskassani sämpylänmurut sylissäni ja kuolettava väsymys sielussani.

Koittakaa kestää, kyllä me silti vielä näemme, oikeassa paikassa oikeaan aikaan!

Hiilijalanjäljillä

Romaaneja varten tulee tehtyä erilaista pohjatyötä, usein todella pitkäänkin. Ilmastonmuutosta olen seurannut jo viime vuosituhannelta saakka, joten tulevan teoksen romaanihenkilön taustoitus oli kunnossa. Kun sukelsin syvemmin lukujen maailmaan, tutkimustuloksiin ja saatavilla olevaan mittausdataan, tulos oli aika karu. Vuodesta 1968 lähtien homman nimi on ollut selvä, mutta se ei ole kiinnostanut ketään. IPCC:n tavoite, että lämpötila nousisi vain +1,5C, on käytännössä jo mahdotonta saavuttaa pelkillä päästöleikkauksilla. Jos joku keksii, kuinka ilmakehästä poistetaan hiilidioksidia, sitten on vielä toivoa.

Mutta ei mennä tämän tarkemmin tieteen maailmaan. Palaan asiaan joskus romaanin muodossa, mutta voin tässä heittää noihin romaanihenkilön teorioihin ja tutkimustuloksiin perustuvan laskelman lämpötilan ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden suunnasta. Näihin siis ei mitkään päästöleikkaukset enää vaikuta tällä aikajanalla, eikä lisäpäästötkään. Hiilinielut eivät toimi ihan niin kuin luullaan, pahoittelut siitä.  Jätän tämän vain tähän, vähän kuin Nostradamus, ärsyttävästi roikkumaan vailla kunnon selitystä.

Vuosi Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ppm) Lämpötilan nousu (C⁰)
2020 413,77 0,818
2025 427,21 1,264
2030 441,48 1,612
2035 456,64 1,982
2040 473,31 2,389
2045 493,01 2,870
2050 515,16 3,410

Kotimaisten kaunokirjojen myynti 2018

Hellurei, myyntitilastot ovat jälleen täällä! Jostakin syystä jaksan seurata kotimaisten kaunokirjojen myyntitilastoja vuodesta toiseen. Ehkä se johtuu siitä, että luvut ja kirjallisuus kiinnostavat minua. Ja varsinkin kirjallisuuden generoimat luvut! Johtuukohan se siitä, että kuvittelen joskus näkeväni nimeni TOP 20 listalla. Ihme kuvitelmia, mutta voisihan sitä haaveilla jostakin pahemmasta.

No, oikeasti minulla ei ole mitään valittamista, sillä kirjojani on lähes joka kategoriassa ja silläkin pärjää ihan hyvin, vaikka lentäisi hiukan tutkan alapuolella. Sen sijaan olen piirrellyt käppyröitä siitä, miten kotimaisen kaunokirjallisuuden myynti on kehittynyt tilastojen valossa. Ja tältähän kehitys näyttää myydyimmän kirjan suhteen vuodesta 2000 vuoteen 2018.

Kun lähtötilanteessa vuoden myydyin kirja myi karvan verran alle 80 000 kappaletta vuodessa, kohosi tuo luku vuosiksi 2003 – 2008 huimiin, yli 100 000 kappaleen myynteihin. Tässä saattoi hiukan kirjakerhot antaa vetoapua ja kun ne hiipuivat, alkoi lasku. Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat puhkoi vielä vuonna 2012 myynneissä maagisen 100 000 kappaleen rajan mutta sitten on tultu aaltoillen alaspäin. Viime vuonna myydyin kirja Tuomas Kyrön Ennen oli kaikki paremmin, Mielensäpahoittaja (nomen est omen!) löysi tiensä 45 900 ostajan kassiin. Sillä olisi vuoden 2006 tilastoissa irronnut seitsemäs sija.

Tässä minua hiukan ihmetyttää, että vuoden myydyintä kaunokirjaa ei näy lainkaan sähkö- eikä äänikirjalistoilla. Myynti taitaa sillä saralla kadota Bookbeatin lukuaikapalvelun taakse, spekuloin minä. Reijo Mäen Gekko oli seitsemänneksi myydyin fyysinen kirja, toiseksi myydyin sähkökirja sekä kolmanneksitoista myydyin äänikirja, joista yhteensä kertyi myyntiä muikeat 46 600 kappaletta (26400 + 7700 + 12500).  Jos muuten tutkii fyysisten kirjojen ja sähkö- sekä äänikirjojen listoja, myydyimpien nimikkeiden vaihtelu on aika yllättävää.  Kaikissa on eri ykkösnimi, ja syytä voi kukin pohtia ihan itse. Ehkä muutamilla kampanjoilla on sormensa pelissä.

Fyysisten kirjojen kärkimyynti siis laskee, mutta kuinkas se volyymi? Summasin myös koko TOP20 listan kappalemyynnit yhteen, jotta kehitys vuodesta 2000 vuoteen 2018 näkyy laajemmin.

Tämä käppyrä näyttää aika lailla samalta kuin kärjen myynti, suunta on alas. Vuoden 2004 huimasta 869 000 kirjasta on tultu noin 450 000 kirjaan, joten onhan tuosta kadonnut kirja poikineen. Tilalle on tietysti tullut osittain myös sähkö- ja äänikirjoja, joten ehkä tuossa kurvissa on vähän e-lisää. Joka tapauksessa fakta on se, että fyysisiä kirjoja on tällä mittarilla mennyt yhä vähemmän.

Kuinka paljon ne sähkö- ja äänikirjat ovat sitten myyneet? En jaksa oikeasti uskoa sähkökirjaan, sillä luulen, että niiden myynnin huippu on pian nähty. Äänikirjoilla sen sijaan menee lujaa, ja niinpä yhdistin samaan kuvaan fyysisten ja äänikirjojen kappalekohtaisen myynnin TOP20:n osalta vuodesta 2013 vuoteen 2018.

Aika hurjasti nuo käyrät tavoittelevat toisiaan ja suudelma on odotettavissa jo 2019. Tässä on nyt kuitenkin monia kysymysmerkkejä, joihin en tiedä vastausta. En tiedä, miten lukuaikapalveluiden (Bookbeat, Storytel) äänikirjojen kuuntelu on tilastoitu. Tuskin näihin tilastoihin. Paljonko siellä on volyymia? Ainakin omista Storytel original äänikirjoista tiedän, että kuunteluluvut ovat huomattavia.  Toinen pakkaa sekoittava seikka on Juha Vuorisen Juoppohullut. Nämähän on kuultavissa Suplassa ilmaiseksi, joten en oikein tiedä, miten tuo myynti tilastoidaan. Jos vuodelta 2017 katoaa Juoppiksen luvut, siinä häviää lähes 60 000 myytyä äänikirjaa ja vastaavasti 2018 äänikirjoja on myyty ilman Juoppiksia 140 000 vähemmän. Yllä esitetty, tipaton tilasto näyttäisi tältä.
Suuntahan on yhä sama, kurvi äänikirjoissa vain hiukan loivempi. Mutta on pakko sanoa sekin, että Vuorisen Juha on kova kirjallisuuden myyntitykki, kun yksin heiluttelee tilastoja! Pisteet Juhalle!

 

Tilastot ovat tilastoja ja niistä näkee mitä näkee. Ainahan jää näitä kysymysmerkkejä siitä, kuinka ja miten tilastot on koottu, mutta isossa kuvassa trendit ovat yleensä oikein. Sen verran täytyy kyllä iloita, että olen kahlannut kirjamyynnissä fyysisten kirjojen osalta trendiä vastaan ja äänikirjoissa onneksi sen mukana. Kyllä tämä tästä!

Vuoden 2018 yhteenveto

Kaikki loppuu aikanaan ja niinpä tämäkin vuosi 2018 alkaa olla historiaa. Vuoden hiipuessa olen perinteisesti vähän summaillut, mitä tulikaan vuoden aikana tehtyä. Tässä se siis tulee, vuoden 2018 tilinpäätös!

Vuosi alkoi vauhdikkaasti, sillä olin lupautunut kirjoittamaan Storytelille uuden originaalin. Kun lisäksi tekeillä oli Apuun kesädekkari, vuoden alku sujui tiiviisti työn merkeissä. En enää muista mitään tarkasti mistään, mutta arkistot paljastavat, että kesädekkari lähti Apuun maaliskuun toisena päivänä ja Valkoinen kevät Storyteliin viikkoa myöhemmin. Sen verran muisti pelaa, että kesädekkarin kirjoitin ensin kokonaan, laitoin sen hautumaan ja kirjoitin Valkoisen kevään. Sitten taas tsekkasin kesädekkarin läpi, korjailin sen ja laitoin matkaan. Sen jälkeen korjasin Valkoisen kevään ja laitoin matkaan. Tuossa menikin kivasti vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta ja osa kolmannesta.

Muistiinpanot paljastavat, että maalis- ja huhtikuussa kirjoitin Benjamin Hawk -kirjaa. Kirjoitusrupeaman keskeytti ainoastaan pieni juhla, mutta muutoin työskentely oli tiivistä. 16.4. muistiinpanoissa lukee vain: Hawk 81. Olen väsynyt. Seuraavana päivänä olen kuitannut, että Hawk on valmis. Kirjan valmistumisen kunniaksi osallistuin Helsingin Kaupunginteatterin käsikirjoittajapäivään ja aloin suunnitella muutamaa näytelmää. Ne jäivät nyt haaveeksi, sillä huhtikuun viimeisenä päivänä mursin pihatöissä kaksi kylkiluuta. Koska en malttanut olla aloillaan tarpeeksi pitkään, kolmen viikon kuluttua ne hajosivat uudestaan Ahvenanmaalla.

Luiden murtuminen  oli melkoisen hankala vamma, jonka takia ensimmäistä kertaa 15-vuotisen urani aikana jouduin perumaan keikkoja. Olen hoitanut esiintymiset 39 asteen kuumeessa, flunssassa ja pienempien murtumien kanssa kiitos opiaattien, mutta tämän vamman kanssa niistä ei vaan tullut mitään. Kesäkuussa hoidin yhden tärkeän Kirjailijaliiton kokouksen, mutta sielläkin jouduin makoilemaan lattialla, joten hommaan tuli todellista ruohonjuuritason näkemystä. Töitä oli kuitenkin tehtävä, joten kesäkuun lopussa olin saanut dekkarin kirjoitettua. Muistan vain, että istuminen oli vaikeaa ja noin 45 minuutin välein turvotus äityi niin pahaksi, että oli pakko mennä makuulle.

Syksyn aikana tilanne parani, vaikka vielä Turun- ja Helsingin kirjamessuilla jatkuva patsastelu ei oikein ottanut onnistuakseen. Kroppaa tuli kuritettua liikaa ja vanha vaiva rytmihäiriöineen palasi, mutta pienellä levolla siitä päästiin. Ja pakko oli päästäkin, sillä syksyllä oli vielä kirjoitettava hiukan lisää. Olin luvannut Storytelille uuden originaalin ja valmistelut olivat siinä vaiheessa, että kirjoittaminen oli sujuvinta tehdä syksyn pimeillä. Homma onnistui hyvin, vaikka huomasin selvästi hidastuneeni. Täydessä kunnossa kykenen takomaan helposti noin 12 liuskaa päivässä, nyt olin ihan tyytyväinen, jos pystyin saamaan kokoon 3-4 liuskaa. Pää kyllä pelasi, mutta fysiikka ei pysynyt perässä.

Vaikka vuodessa olikin jokin verran haasteita, kaikki kääntyi lopulta hyväksi. Töitä tuli tehtyä sen verran, että vuosi 2019 näyttää sekin jo hyvältä. Kirjailijan elämä on aaltoliikettä, joten on mukavaa, jos jotakin näkyvyyttä saa tulevaisuuteen. Sen verran tein suuriakin ratkaisuja, että solmin kustannussopimuksen seuraavasta, isosta romaanista Liken kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin toistaiseksi yhteistyöni WSOYn kanssa päättyi. Oli mukava työskennellä perinteisen kustannustalon kanssa ja saatoimme kuuden vuoden aikana maailmaan todella hienoja romaaneja. Olin nyt kuitenkin itsekäs ja arvioin, että pystyn paremmin keskittymään tuleviin vuosiin Liken huomassa.

Miltä vuosi 2018 näyttää numeroiden valossa? Yritän sen nyt kaivaa työpäiväkirjastani, sillä muistiini ei voi ikinä luottaa:
– kirjoitettu yksi dekkari (Toukokuun tuonen kukat)
– kirjoitettu yksi äänikirja (Valkoinen kevät)
– kirjoitettu yksi kesädekkari (Kultainen kesä)
– kirjoitettu yksi novelli (Katkera kastike)
– kirjoitettu yksi WA-novelli (lukutaitofoorumin juttuja)
– kirjoitettu yksi nuortenkirja (Benjamin Hawk IV)
– kirjoitettu yksi lastenkirja (Gabriel Hullo VI)
– kirjoitettu toinen äänikirja (Pieni musta hautakello)
– kirjoitettu yksi lasten jatkosarja (Noidan nuuskarasia)
– ilmestyi nuortenkirja Mieletön museo
– ilmestyi romaani Kalevanpoikien kronikka
– ilmestyi dekkari Huhtikuun hiipuva rakkaus
– ilmestyi lastenkirja Gabriel Hullo & kadonnut kummitus
– ilmestyi romaani Helppoa rahaa
– ilmestyi nuorten/lastenkirja Matilda pelastaa maailman
– ilmestyi nuortenkirja Benjamin Hawk ja merten aave
– ilmestyi äänikirja Valkoinen kevät
– ilmestyi kesädekkari Kultainen kesä
– tehtiin seitsemän jaksoa KultTV:tä
– allekirjoitin viisi kustannussopimusta vuoden 2019 kirjoista
– noin 70 matkapäivää, esiintymisiä ymv.

Tietysti tuo lista näyttää tuossa aika pitkältä, mutta kannattaa muistaa, että minulla on mahdollisuus olla kirjailija 24/7/52. Voin keskittyä pelkästään kirjoittamiseen ja se on kyllä erittäin suuri etu. Tästä kuuluu valtavan suuri kiitos kirjojeni lukijoille ja kuuntelijoille, sillä ilman heidän ostojaan ja lainauksiaan tämä ei olisi mahdollista.

Vuoteen sisältyi myös pettymyksiä ja töitä, jotka eivät valmistuneet. Niitä en kuitenkaan viitsi muistella, sillä olen tyytyväinen siihen, minkä sain tehtyä. Toivon, että jaksan pysyä ahkerana (ja pysyn ehjänä) vuonna 2019 ja että tulevat kirjani uppoavat lukijoiden huumoriin. Kohti tuntematonta!!

Valkoinen kevät - K1O1 - JP Koskinen

Joulun parhaat kirjat!

Mikään ei ole kyllin hyvää, pitää olla parasta! Siksipä sorruin tuohon klikkiotsikkoon, sillä haluan nyt hiukan vinkata kirjoja jouluun. Ja eihän näitä vinkkejä lue kukaan, ellei otsikko houkuttele. Tietysti parempia otsikkoja olisi ollut TIENAA MILJOONA HELPOSTI tai BB PAULIN PÄÄ KÄRÄHTI – KATSO KUVAT! Mutta yritetään nyt mennä asiaan, kiitos.

Paljon olen tänä vuonna kirjoittanut, mutta jotain olen ehtinyt lukeakin. Makujahan on monia, mutta yritän olla niin rehellinen kuin kykenen näissä suosituksissa, ettei kukaan pety, kun ryntää nämä kirjat ostamaan.

DEKKARIT:

Pikku Siperia

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Antti Tuomaisen dekkarit ole lukenut kaikki, joten eiköhän se jo ole suositus sinänsä. Antin dekkarit ovat aikojen saatossa hiukan muuntuneet ja huumorin lisääntyminen, joka alkoi kirjasta Mies joka kuoli on tehnyt näistä entistäkin parempia.
Kenelle: Reippaan dekkarin ystäville.
Kenelle ei: Paljon verta ja suolenpätkiä odottavalle.

 

 

 

Kurkopari

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Kimmo Miettisen Imatra-sarja on edennyt kolmanteen osaa. Ja kyseessä ei ole siis Imatran kaupunkiin liittyvä sarja, vaan Imatran rikollisuussuvusta kertova sarja. Kurkopari on letkeä amerikkalaistyylinen rikosromaani, suosittelen.
Kenelle: Juonikkuuden ja salaliittojen ystäville.
Kenelle ei: Malttamattomille hätähousuille.

 

 

 

Tiergartenin teurastaja

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarja on edennyt jo viidenteen osaan. Tämä mainio 1920-luvulla tapahtuva dekkarisarja on pysytellyt Helsingissä, mutta nyt poiketaan Berliiniin.
Kenelle: Perinteisiä kultakauden dekkareita rakastavalle.
Kenelle ei: Hillitöntä räiskintää kaipaavalle.

 

 

 

Vieras mies

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Tapani Baggen vieras mies on löyhästi Hämeenlinna -sarjaan liittyvä teos. Tässä kirjassa nainen ei todellakaan ole avuton. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu.
Kenelle: Vauhdikkaan dekkarin ystäville.
Kenelle ei: Päähenkilöiden psykoanalyysia kaipaaville.

 

 

 

 

Huhtikuun hiipuva rakkaus

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

JP Koskinen  on melko uusi tuttavuus dekkareiden saralla. Olen kuitenkin lukenut hänen teoksensa moneen kertaan ja pitänyt niistä kaikista. Murhan vuosi -sarja etenee itsenäisin osin ja paranee jatkuvasti.
Kenelle: Arvoitusten ja vetävän juonen ystäville.
Kenelle ei: Kuolleille.

 

 

 

ROMAANIT:

Lahtarit

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Annelin Kannon kuvaus vuoden 1918 tapahtumista on inhimillinen ja valottaa mainiosti historiaa ruohonjuuritasolta. Jos lähihistoria hiukan tökkii, kannattaa etsiä käsiinsä Pyöveli (siis kirja, ei tilanne nyt sentään niin huono ole).
Kenelle: Moniäänisestä kerronnasta nauttiville.
Kenelle ei: Historiaan kyllästyneille.

 

 

 

Taivaanpallo

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Olli Jalonen on kirjallisuutemme kiintotähti. Tässä kirjassa hänen päähenkilönsä kohottaa katseen taivaalle, sekä fyysisesti että henkisesti. Kirja voitti Finlandian, mutta älkää lukeko sitä haitaksi.
Kenelle: Taitavan ja syvällisen kerronnan ystäville.
Kenelle ei: Kiireisille, pitkiä lauseita kammoavalle.

 

 

 

Leväluhta

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Marko Hautala on suomalaisen kauhun musta ruhtinas. Hänen kykynsä kietoa lukijat omituiseen, erilaiseen maailmaan on loistava, mikä onkin kirjallisuuden parhaita ominaisuuksia.
Kenelle: Piinaavan jännityksen rakastajalle.
Kenelle ei: Kauhua kammoavalle.

 

 

 

 

Kalevanpoikien kronikka : historiallinen romaani

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

JP Koskinen on vanha konkari historiallisten romaanien saralla. Tällä kertaa hän on ottanut käsittelyyn Kalevalan sankarit ja kiinnittänyt ne taitavasti Euroopan kuohuvalle 1100-luvulle. Kiitetty kirja, eikä syyttä!
Kenelle: Historian myyttisten tarinoiden ystäville.
Kenelle ei: Tosikoille.

 

 

 

Tässäpä nämä!

Jos kirjat kiinnostavat, lisää vinkkejä löytyy täältä:
https://www.annelikanto.fi/kirjoittaminen/10-kirjaa-jouluksi/
https://www.kirjavinkit.fi/avainsanat/nuortenkirjat/
https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/kirjallisuus/parhaat-kirjat-lahjaksi-joulun-kirjavinkit-x-13/

 

Kuinka aloin hiljalleen inhota itseäni

Moni asia on hyvin. Saan tehdä työtä, jota rakastan. Olen elossa. Välikatolla rapistellut hiiri on nyt poissa (okei, loukutin sen, sori!). Jokin on kuitenkin tämän vuoden aikana alkanut hiertää minua yhä pahemmin. No, katkenneet kylkiluut tietysti hiersivät, mutta ne ovat jo hiljalleen kunnossa.

Olen aina ollut innokas keksimään kaikenlaista kivaa. Kun jossakin on jokin hauska näkökulma tai idea, hommaa on mielekästä tehdä. Kirjallisuudessa innovointia todellakin tarvitaan, sillä urani alusta saakka kirja-ala on ollut jatkuvassa kriisissä milloin mistäkin syystä. Markkinatalous on markkinataloutta ja tällekin alalle se on hiljalleen valjennut, kun ajat ovat koventuneet. Vapaassa maailmassa kuluttaja on kuningas ja hänen kukkaronsa sanelee monia asioita.

Voi olla, että olen nukkunut onneni ohi, mutta jossakin välissä kirja-alan mainosponnistelut luiskahtivat kuin huomaamatta suurimmaksi osaksi kustantamon tontilta kirjailijan tontille. Tee itsestäsi myyvä -ajattelu alkoi levitä somen myötä ja jotenkin se kustantamon rahalla tehty mainostus siirtyi muutamien kärkinimien tukemiseen.  Kuka saa mitäkin tukea on monien sattumien summa, kuten aina tällä alalla.

Eihän tämä itsensä promoaminen sinänsä ollut minulle mikään ongelma. Minusta on aina ollut hauskaa värkätä kaikkea. Vuonna 2006 tarjosin luettavaksi kirjojeni ensimmäisiä lukuja vapaasti, kun silloin tuo ei ollut vielä mikään vallitseva tapa. Seuraavana vuonna organisoin jo varhaista kirjamainoskilpailua, joita nykyään kirjatrailereiksi kutsutaan. Minusta nämä olivat hauskoja juttuja ja molemmat kokeilut onnistuivat hienosti.

Vuonna 2013 halusin oman TV-kanavan ja minähän perustin sellaisen! KultTV:n idea oli antaa tilaa kirjoille ja kirjailijoille, eikä pelkästään vaahdota omista kirjoista. Viisi vuotta tuotakin jaksettiin, nyt hommaa saattaa ruostua telakalle. Omat messut tuli järjestettyä Tapani Baggen kanssa 2016 ja 2017. Maailman pienimmät kirjamessut oli huikea menestys, kirjoja myytiin ja kahdessa tapahtumassa oli puolituhatta kuuntelijaa.

Olen tehnyt kaikenlaista ja kustantajani varmaankin ovat olleet onnellisia aktiivisuudestani, ehkä. Kaiken perustalla on ollut keksimisen ilo ja luonnollinen tekeminen, ei väkisin puskeminen. Vaan ajat ovat muuttuneet. Tai minä. Tai molemmat.

En voi mitään sille, että itsemarkkinointimeno on alkanut kuvottaa minua. Me, joille kustantamon markkinointiosasto useimmiten tarjoaa ”somenostoa” olemme tapelleet vähenevästä näkyvyydestä kuin hukkuvat viimeisestä paikasta pelastusveneestä. Tarjoamme somekanavissa kuvia kirjoistamme, nostamme esiin arvosteluja ja teemme kaiken sen, mitä lastaan vaaliva vanhempi tekee. Taistelemme kynsin hampain, ettei yksikään kirja, johon uskoimme, hukkuisi vaan löytäisi lukijan. Sillä kylmä totuus on, ettei lukija voi ostaa kirjaa, jonka olemassaolosta se ei tiedä mitään. Siihen ei kustantamon somenosto, joka peittyy samaan tunnin aikana tuleviin kärkinimien tuuttauksiin, auta yhtään mitään.

Olen todella surullinen, että kirjailijat on puettu väkisin markkinamiehen haalareihin. Minä en ainakaan ole hyvä markkinoija, jos edellä kuvatun kaltaista ideaa ei päähäni syty. Voin myöntää, että sieluni mätänee, jos joudun aivottomasti postaamaan jatkuvana virtana kuvia kirjastani. Haluaisin, että mainoksessa on aina jokin hauska juttu. Mutta jos et tee mitään, maailman kiihkeä palo peittää kirjasi unohduksen tuhkaan. Ja sitten suret, ettet tehnyt kaikkeasi kirjasi eteen, olisit, saatana, mainostanut ENEMMÄN!

Tietysti on mukavaa puhua kirjoista kiinnostuneelle yleisölle. On mukavaa esitellä kirjoja niille, jotka haluavat niistä kuulla. Mutta välillä minusta tuntuu, että kirjailija on valjastettu ovelta ovelle kulkevaksi pölyimurikauppiaaksi, jonka tyrkyttämiseen sadasta ihmisestä 99 kyllästyy totaalisesti ja se yksi ehkä on aidosti iloinen.

Niinpä tämän vuoden aikana olen hiljalleen alkanut inhota itseäni. Jos postailen mainoskuvia, tekee mieli mennä pesemään kädet. Jos en tee mitään, tunnen itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Kun en kirjoita ja ajattelen kirjojen saattamista markkinoille, olen kuin harakka tervatulla katolla. Jos nokka ei jää tervaan kiinni, pyrstö jää ja syyllisyys on jatkuva vieras.

Markkinointi on hieno asia ja se on tarpeellista sekä hyödyllistä. Kun ajattelen kuinka tamperelainen puuhamies Hannu Peltonen hoitaa homman sata kertaa paremmin kuin keskiverto kirjailija, eron huomaa välittömästi. Hannu kertoo tapahtumista, kirjailijoista ja kirjoista laajasti, eikä mainostuksessa ole tyrkyttämisen vaan tiedottamisen maku. Kun itse myy omia juttujaan, tyrkkytunnelmaa on vaikea välttää, ainakaan henkisesti. Sitä vaan olen miettinyt, miksi hannupeltosia ei löydy joka kustantamosta kaksin kappalein? Miksi meille kirjailijoille tuntuu usein jäävän kouraan vasaran lisäksi myös alasin?

En tiedä, kärsiikö tästä ongelmasta kukaan muu kuin minä. Ihminen erehtyy usein kuvittelemaan omat ongelmansa joko ainutlaatuisiksi tai koko maailmaa puisteleviksi. Joka tapauksessa tämä vuosi on näyttänyt marraskuulta monessakin mielessä. Jotakin uutta pitäisi keksiä, mutta taitaa jäädä keksimättä. Onpahan pelastusvenepaikasta yksi tappelija vähemmän.

Hyvää pohdintaa löytyy myös täältä:
https://jsmeresmaa.blogspot.com/2018/11/vapaa-kirjailija-lentaa-raskaassa.html
https://www.annelikanto.fi/kirjoittaminen/epatoivo/

 

Kirjamessuraportti 2018

Nyt on vuoden 2018 messut onnellisesti takana, sekä Turku että Helsinki. Esiintymisiä piisasi mukavasti ja mikä on tietysti parasta, yllättävän moni lukija oli tullut paikalle ja ehdittiin vähän jutella kirjoista, uusista sekä vanhoista. Lukijoillehan näitä kirjoja tehdään, joten siinä mielessä messut olivat onnistunut tapahtuma.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö ja ihmiset istuvat

(c) Kirsin kirjanurkka

Turun messut piti jättää hiukan kesken, kun hotellivaraukset eivät olleet onnistuneet niin kuin luulin ja tavaroiden ylimääräinen roudaaminen sai kyljen vielä kiukuttelemaan. Hyvä puoli tuossa oli, että kunto tuli koeteltua ja kuntoutussettiin piti etsiä lisää liikkeitä. Helsinki sujuikin sitten ilman suurempia ongelmia. Taisi olla peräti viidestoista kerta, kun osallistuin tähän Helsingin messuhulinaan esiintyjänä. Jo vuoden 2007 muistot tuntuvat esihistorialta. Kuten alla olevalta videolta voi huomata, messut vanhentavat ihmistä!

Messuaminen ei  ole sinänsä ollut minulle koskaan mikään ongelma. Kuten arvata saattaa, lukijoiden kohtaaminen on todellakin ollut vuosien saatossa mukava juttu. Esityksiä on seurannut isoja yleisöjä ja pieniä yleisöjä, kirjoja on myyty välillä enemmän ja välillä vähemmän. Messukoordinaattorien papereissa taidan olla vahvaa keskikastia, kun esiintymisiä tippuu vuodesta toiseen tasaisesti. Tietysti tuo kolmikärkeni (peruskauno, lanu-kirjallisuus, rikoskirjallisuus)  aiheuttaa sen, että mitään lipunkantajan roolia ei kohdalleni lankea. Jos messut ovat betonia, minä olen soraa, betonin runkoainetta.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö

(c) Outi Mäkinen

Pitkän kaaren aikana  olen nähnyt tähtien syttyvän ja sammuvan, messujen isoissa lakanoissa kasvot vaihtuvat. Messujen kaupallisuudesta on puhuttu aina, ja joka vuosi messut ovat sekä onnistuneet että epäonnistuneet, näkökulmasta riippuen. Itse olen jo suhteellisen turtunut kaikkeen. Jos ja kun kerran lukijat pitävät messuista, ostavat kirjoja ja tulevat juttelemaan, niin toimiihan tuo. Aina yhtä hauskaa on puhua lukijan kanssa vartin verran kirjasta, jota ei messuilla enää myydä ja kuulla, kuinka lukija on saanut siitä hillittömästi iloa ja/tai ajatuksia. Se on vaan niin mahtavaa.

Nyt juhlat on juhlittu ja meno hiljenee. Töitäkin pitää tehdä, jotta niitä kirjoja ilmestyisi tulevinakin vuosina. Näitä messuilla esiteltyjä voitte vielä ostella lahjoiksi, tai jopa itsellenne. Oli hauska nähdä, nähdään taas! Kiitos!
Helppoa rahaaKalevanpoikien kronikka : historiallinen romaaniHuhtikuun hiipuva rakkausBenjamin Hawk ja merten aaveMatilda pelastaa maailman Gabriel Hullo amp; kadonnut kummitus