Vuoden 2018 yhteenveto

Kaikki loppuu aikanaan ja niinpä tämäkin vuosi 2018 alkaa olla historiaa. Vuoden hiipuessa olen perinteisesti vähän summaillut, mitä tulikaan vuoden aikana tehtyä. Tässä se siis tulee, vuoden 2018 tilinpäätös!

Vuosi alkoi vauhdikkaasti, sillä olin lupautunut kirjoittamaan Storytelille uuden originaalin. Kun lisäksi tekeillä oli Apuun kesädekkari, vuoden alku sujui tiiviisti työn merkeissä. En enää muista mitään tarkasti mistään, mutta arkistot paljastavat, että kesädekkari lähti Apuun maaliskuun toisena päivänä ja Valkoinen kevät Storyteliin viikkoa myöhemmin. Sen verran muisti pelaa, että kesädekkarin kirjoitin ensin kokonaan, laitoin sen hautumaan ja kirjoitin Valkoisen kevään. Sitten taas tsekkasin kesädekkarin läpi, korjailin sen ja laitoin matkaan. Sen jälkeen korjasin Valkoisen kevään ja laitoin matkaan. Tuossa menikin kivasti vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta ja osa kolmannesta.

Muistiinpanot paljastavat, että maalis- ja huhtikuussa kirjoitin Benjamin Hawk -kirjaa. Kirjoitusrupeaman keskeytti ainoastaan pieni juhla, mutta muutoin työskentely oli tiivistä. 16.4. muistiinpanoissa lukee vain: Hawk 81. Olen väsynyt. Seuraavana päivänä olen kuitannut, että Hawk on valmis. Kirjan valmistumisen kunniaksi osallistuin Helsingin Kaupunginteatterin käsikirjoittajapäivään ja aloin suunnitella muutamaa näytelmää. Ne jäivät nyt haaveeksi, sillä huhtikuun viimeisenä päivänä mursin pihatöissä kaksi kylkiluuta. Koska en malttanut olla aloillaan tarpeeksi pitkään, kolmen viikon kuluttua ne hajosivat uudestaan Ahvenanmaalla.

Luiden murtuminen  oli melkoisen hankala vamma, jonka takia ensimmäistä kertaa 15-vuotisen urani aikana jouduin perumaan keikkoja. Olen hoitanut esiintymiset 39 asteen kuumeessa, flunssassa ja pienempien murtumien kanssa kiitos opiaattien, mutta tämän vamman kanssa niistä ei vaan tullut mitään. Kesäkuussa hoidin yhden tärkeän Kirjailijaliiton kokouksen, mutta sielläkin jouduin makoilemaan lattialla, joten hommaan tuli todellista ruohonjuuritason näkemystä. Töitä oli kuitenkin tehtävä, joten kesäkuun lopussa olin saanut dekkarin kirjoitettua. Muistan vain, että istuminen oli vaikeaa ja noin 45 minuutin välein turvotus äityi niin pahaksi, että oli pakko mennä makuulle.

Syksyn aikana tilanne parani, vaikka vielä Turun- ja Helsingin kirjamessuilla jatkuva patsastelu ei oikein ottanut onnistuakseen. Kroppaa tuli kuritettua liikaa ja vanha vaiva rytmihäiriöineen palasi, mutta pienellä levolla siitä päästiin. Ja pakko oli päästäkin, sillä syksyllä oli vielä kirjoitettava hiukan lisää. Olin luvannut Storytelille uuden originaalin ja valmistelut olivat siinä vaiheessa, että kirjoittaminen oli sujuvinta tehdä syksyn pimeillä. Homma onnistui hyvin, vaikka huomasin selvästi hidastuneeni. Täydessä kunnossa kykenen takomaan helposti noin 12 liuskaa päivässä, nyt olin ihan tyytyväinen, jos pystyin saamaan kokoon 3-4 liuskaa. Pää kyllä pelasi, mutta fysiikka ei pysynyt perässä.

Vaikka vuodessa olikin jokin verran haasteita, kaikki kääntyi lopulta hyväksi. Töitä tuli tehtyä sen verran, että vuosi 2019 näyttää sekin jo hyvältä. Kirjailijan elämä on aaltoliikettä, joten on mukavaa, jos jotakin näkyvyyttä saa tulevaisuuteen. Sen verran tein suuriakin ratkaisuja, että solmin kustannussopimuksen seuraavasta, isosta romaanista Liken kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin toistaiseksi yhteistyöni WSOYn kanssa päättyi. Oli mukava työskennellä perinteisen kustannustalon kanssa ja saatoimme kuuden vuoden aikana maailmaan todella hienoja romaaneja. Olin nyt kuitenkin itsekäs ja arvioin, että pystyn paremmin keskittymään tuleviin vuosiin Liken huomassa.

Miltä vuosi 2018 näyttää numeroiden valossa? Yritän sen nyt kaivaa työpäiväkirjastani, sillä muistiini ei voi ikinä luottaa:
– kirjoitettu yksi dekkari (Toukokuun tuonen kukat)
– kirjoitettu yksi äänikirja (Valkoinen kevät)
– kirjoitettu yksi kesädekkari (Kultainen kesä)
– kirjoitettu yksi novelli (Katkera kastike)
– kirjoitettu yksi WA-novelli (lukutaitofoorumin juttuja)
– kirjoitettu yksi nuortenkirja (Benjamin Hawk IV)
– kirjoitettu yksi lastenkirja (Gabriel Hullo VI)
– kirjoitettu toinen äänikirja (Pieni musta hautakello)
– kirjoitettu yksi lasten jatkosarja (Noidan nuuskarasia)
– ilmestyi nuortenkirja Mieletön museo
– ilmestyi romaani Kalevanpoikien kronikka
– ilmestyi dekkari Huhtikuun hiipuva rakkaus
– ilmestyi lastenkirja Gabriel Hullo & kadonnut kummitus
– ilmestyi romaani Helppoa rahaa
– ilmestyi nuorten/lastenkirja Matilda pelastaa maailman
– ilmestyi nuortenkirja Benjamin Hawk ja merten aave
– ilmestyi äänikirja Valkoinen kevät
– ilmestyi kesädekkari Kultainen kesä
– tehtiin seitsemän jaksoa KultTV:tä
– allekirjoitin viisi kustannussopimusta vuoden 2019 kirjoista
– noin 70 matkapäivää, esiintymisiä ymv.

Tietysti tuo lista näyttää tuossa aika pitkältä, mutta kannattaa muistaa, että minulla on mahdollisuus olla kirjailija 24/7/52. Voin keskittyä pelkästään kirjoittamiseen ja se on kyllä erittäin suuri etu. Tästä kuuluu valtavan suuri kiitos kirjojeni lukijoille ja kuuntelijoille, sillä ilman heidän ostojaan ja lainauksiaan tämä ei olisi mahdollista.

Vuoteen sisältyi myös pettymyksiä ja töitä, jotka eivät valmistuneet. Niitä en kuitenkaan viitsi muistella, sillä olen tyytyväinen siihen, minkä sain tehtyä. Toivon, että jaksan pysyä ahkerana (ja pysyn ehjänä) vuonna 2019 ja että tulevat kirjani uppoavat lukijoiden huumoriin. Kohti tuntematonta!!

Valkoinen kevät - K1O1 - JP Koskinen

Mainokset

Joulun parhaat kirjat!

Mikään ei ole kyllin hyvää, pitää olla parasta! Siksipä sorruin tuohon klikkiotsikkoon, sillä haluan nyt hiukan vinkata kirjoja jouluun. Ja eihän näitä vinkkejä lue kukaan, ellei otsikko houkuttele. Tietysti parempia otsikkoja olisi ollut TIENAA MILJOONA HELPOSTI tai BB PAULIN PÄÄ KÄRÄHTI – KATSO KUVAT! Mutta yritetään nyt mennä asiaan, kiitos.

Paljon olen tänä vuonna kirjoittanut, mutta jotain olen ehtinyt lukeakin. Makujahan on monia, mutta yritän olla niin rehellinen kuin kykenen näissä suosituksissa, ettei kukaan pety, kun ryntää nämä kirjat ostamaan.

DEKKARIT:

Pikku Siperia

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Antti Tuomaisen dekkarit ole lukenut kaikki, joten eiköhän se jo ole suositus sinänsä. Antin dekkarit ovat aikojen saatossa hiukan muuntuneet ja huumorin lisääntyminen, joka alkoi kirjasta Mies joka kuoli on tehnyt näistä entistäkin parempia.
Kenelle: Reippaan dekkarin ystäville.
Kenelle ei: Paljon verta ja suolenpätkiä odottavalle.

 

 

 

Kurkopari

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Kimmo Miettisen Imatra-sarja on edennyt kolmanteen osaa. Ja kyseessä ei ole siis Imatran kaupunkiin liittyvä sarja, vaan Imatran rikollisuussuvusta kertova sarja. Kurkopari on letkeä amerikkalaistyylinen rikosromaani, suosittelen.
Kenelle: Juonikkuuden ja salaliittojen ystäville.
Kenelle ei: Malttamattomille hätähousuille.

 

 

 

Tiergartenin teurastaja

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarja on edennyt jo viidenteen osaan. Tämä mainio 1920-luvulla tapahtuva dekkarisarja on pysytellyt Helsingissä, mutta nyt poiketaan Berliiniin.
Kenelle: Perinteisiä kultakauden dekkareita rakastavalle.
Kenelle ei: Hillitöntä räiskintää kaipaavalle.

 

 

 

Vieras mies

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Tapani Baggen vieras mies on löyhästi Hämeenlinna -sarjaan liittyvä teos. Tässä kirjassa nainen ei todellakaan ole avuton. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu.
Kenelle: Vauhdikkaan dekkarin ystäville.
Kenelle ei: Päähenkilöiden psykoanalyysia kaipaaville.

 

 

 

 

Huhtikuun hiipuva rakkaus

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

JP Koskinen  on melko uusi tuttavuus dekkareiden saralla. Olen kuitenkin lukenut hänen teoksensa moneen kertaan ja pitänyt niistä kaikista. Murhan vuosi -sarja etenee itsenäisin osin ja paranee jatkuvasti.
Kenelle: Arvoitusten ja vetävän juonen ystäville.
Kenelle ei: Kuolleille.

 

 

 

ROMAANIT:

Lahtarit

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Annelin Kannon kuvaus vuoden 1918 tapahtumista on inhimillinen ja valottaa mainiosti historiaa ruohonjuuritasolta. Jos lähihistoria hiukan tökkii, kannattaa etsiä käsiinsä Pyöveli (siis kirja, ei tilanne nyt sentään niin huono ole).
Kenelle: Moniäänisestä kerronnasta nauttiville.
Kenelle ei: Historiaan kyllästyneille.

 

 

 

Taivaanpallo

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Olli Jalonen on kirjallisuutemme kiintotähti. Tässä kirjassa hänen päähenkilönsä kohottaa katseen taivaalle, sekä fyysisesti että henkisesti. Kirja voitti Finlandian, mutta älkää lukeko sitä haitaksi.
Kenelle: Taitavan ja syvällisen kerronnan ystäville.
Kenelle ei: Kiireisille, pitkiä lauseita kammoavalle.

 

 

 

Leväluhta

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Marko Hautala on suomalaisen kauhun musta ruhtinas. Hänen kykynsä kietoa lukijat omituiseen, erilaiseen maailmaan on loistava, mikä onkin kirjallisuuden parhaita ominaisuuksia.
Kenelle: Piinaavan jännityksen rakastajalle.
Kenelle ei: Kauhua kammoavalle.

 

 

 

 

Kalevanpoikien kronikka : historiallinen romaani

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

JP Koskinen on vanha konkari historiallisten romaanien saralla. Tällä kertaa hän on ottanut käsittelyyn Kalevalan sankarit ja kiinnittänyt ne taitavasti Euroopan kuohuvalle 1100-luvulle. Kiitetty kirja, eikä syyttä!
Kenelle: Historian myyttisten tarinoiden ystäville.
Kenelle ei: Tosikoille.

 

 

 

Tässäpä nämä!

Jos kirjat kiinnostavat, lisää vinkkejä löytyy täältä:
https://www.annelikanto.fi/kirjoittaminen/10-kirjaa-jouluksi/
https://www.kirjavinkit.fi/avainsanat/nuortenkirjat/
https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/kirjallisuus/parhaat-kirjat-lahjaksi-joulun-kirjavinkit-x-13/

 

Kuinka aloin hiljalleen inhota itseäni

Moni asia on hyvin. Saan tehdä työtä, jota rakastan. Olen elossa. Välikatolla rapistellut hiiri on nyt poissa (okei, loukutin sen, sori!). Jokin on kuitenkin tämän vuoden aikana alkanut hiertää minua yhä pahemmin. No, katkenneet kylkiluut tietysti hiersivät, mutta ne ovat jo hiljalleen kunnossa.

Olen aina ollut innokas keksimään kaikenlaista kivaa. Kun jossakin on jokin hauska näkökulma tai idea, hommaa on mielekästä tehdä. Kirjallisuudessa innovointia todellakin tarvitaan, sillä urani alusta saakka kirja-ala on ollut jatkuvassa kriisissä milloin mistäkin syystä. Markkinatalous on markkinataloutta ja tällekin alalle se on hiljalleen valjennut, kun ajat ovat koventuneet. Vapaassa maailmassa kuluttaja on kuningas ja hänen kukkaronsa sanelee monia asioita.

Voi olla, että olen nukkunut onneni ohi, mutta jossakin välissä kirja-alan mainosponnistelut luiskahtivat kuin huomaamatta suurimmaksi osaksi kustantamon tontilta kirjailijan tontille. Tee itsestäsi myyvä -ajattelu alkoi levitä somen myötä ja jotenkin se kustantamon rahalla tehty mainostus siirtyi muutamien kärkinimien tukemiseen.  Kuka saa mitäkin tukea on monien sattumien summa, kuten aina tällä alalla.

Eihän tämä itsensä promoaminen sinänsä ollut minulle mikään ongelma. Minusta on aina ollut hauskaa värkätä kaikkea. Vuonna 2006 tarjosin luettavaksi kirjojeni ensimmäisiä lukuja vapaasti, kun silloin tuo ei ollut vielä mikään vallitseva tapa. Seuraavana vuonna organisoin jo varhaista kirjamainoskilpailua, joita nykyään kirjatrailereiksi kutsutaan. Minusta nämä olivat hauskoja juttuja ja molemmat kokeilut onnistuivat hienosti.

Vuonna 2013 halusin oman TV-kanavan ja minähän perustin sellaisen! KultTV:n idea oli antaa tilaa kirjoille ja kirjailijoille, eikä pelkästään vaahdota omista kirjoista. Viisi vuotta tuotakin jaksettiin, nyt hommaa saattaa ruostua telakalle. Omat messut tuli järjestettyä Tapani Baggen kanssa 2016 ja 2017. Maailman pienimmät kirjamessut oli huikea menestys, kirjoja myytiin ja kahdessa tapahtumassa oli puolituhatta kuuntelijaa.

Olen tehnyt kaikenlaista ja kustantajani varmaankin ovat olleet onnellisia aktiivisuudestani, ehkä. Kaiken perustalla on ollut keksimisen ilo ja luonnollinen tekeminen, ei väkisin puskeminen. Vaan ajat ovat muuttuneet. Tai minä. Tai molemmat.

En voi mitään sille, että itsemarkkinointimeno on alkanut kuvottaa minua. Me, joille kustantamon markkinointiosasto useimmiten tarjoaa ”somenostoa” olemme tapelleet vähenevästä näkyvyydestä kuin hukkuvat viimeisestä paikasta pelastusveneestä. Tarjoamme somekanavissa kuvia kirjoistamme, nostamme esiin arvosteluja ja teemme kaiken sen, mitä lastaan vaaliva vanhempi tekee. Taistelemme kynsin hampain, ettei yksikään kirja, johon uskoimme, hukkuisi vaan löytäisi lukijan. Sillä kylmä totuus on, ettei lukija voi ostaa kirjaa, jonka olemassaolosta se ei tiedä mitään. Siihen ei kustantamon somenosto, joka peittyy samaan tunnin aikana tuleviin kärkinimien tuuttauksiin, auta yhtään mitään.

Olen todella surullinen, että kirjailijat on puettu väkisin markkinamiehen haalareihin. Minä en ainakaan ole hyvä markkinoija, jos edellä kuvatun kaltaista ideaa ei päähäni syty. Voin myöntää, että sieluni mätänee, jos joudun aivottomasti postaamaan jatkuvana virtana kuvia kirjastani. Haluaisin, että mainoksessa on aina jokin hauska juttu. Mutta jos et tee mitään, maailman kiihkeä palo peittää kirjasi unohduksen tuhkaan. Ja sitten suret, ettet tehnyt kaikkeasi kirjasi eteen, olisit, saatana, mainostanut ENEMMÄN!

Tietysti on mukavaa puhua kirjoista kiinnostuneelle yleisölle. On mukavaa esitellä kirjoja niille, jotka haluavat niistä kuulla. Mutta välillä minusta tuntuu, että kirjailija on valjastettu ovelta ovelle kulkevaksi pölyimurikauppiaaksi, jonka tyrkyttämiseen sadasta ihmisestä 99 kyllästyy totaalisesti ja se yksi ehkä on aidosti iloinen.

Niinpä tämän vuoden aikana olen hiljalleen alkanut inhota itseäni. Jos postailen mainoskuvia, tekee mieli mennä pesemään kädet. Jos en tee mitään, tunnen itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Kun en kirjoita ja ajattelen kirjojen saattamista markkinoille, olen kuin harakka tervatulla katolla. Jos nokka ei jää tervaan kiinni, pyrstö jää ja syyllisyys on jatkuva vieras.

Markkinointi on hieno asia ja se on tarpeellista sekä hyödyllistä. Kun ajattelen kuinka tamperelainen puuhamies Hannu Peltonen hoitaa homman sata kertaa paremmin kuin keskiverto kirjailija, eron huomaa välittömästi. Hannu kertoo tapahtumista, kirjailijoista ja kirjoista laajasti, eikä mainostuksessa ole tyrkyttämisen vaan tiedottamisen maku. Kun itse myy omia juttujaan, tyrkkytunnelmaa on vaikea välttää, ainakaan henkisesti. Sitä vaan olen miettinyt, miksi hannupeltosia ei löydy joka kustantamosta kaksin kappalein? Miksi meille kirjailijoille tuntuu usein jäävän kouraan vasaran lisäksi myös alasin?

En tiedä, kärsiikö tästä ongelmasta kukaan muu kuin minä. Ihminen erehtyy usein kuvittelemaan omat ongelmansa joko ainutlaatuisiksi tai koko maailmaa puisteleviksi. Joka tapauksessa tämä vuosi on näyttänyt marraskuulta monessakin mielessä. Jotakin uutta pitäisi keksiä, mutta taitaa jäädä keksimättä. Onpahan pelastusvenepaikasta yksi tappelija vähemmän.

Hyvää pohdintaa löytyy myös täältä:
https://jsmeresmaa.blogspot.com/2018/11/vapaa-kirjailija-lentaa-raskaassa.html
https://www.annelikanto.fi/kirjoittaminen/epatoivo/

 

Kirjamessuraportti 2018

Nyt on vuoden 2018 messut onnellisesti takana, sekä Turku että Helsinki. Esiintymisiä piisasi mukavasti ja mikä on tietysti parasta, yllättävän moni lukija oli tullut paikalle ja ehdittiin vähän jutella kirjoista, uusista sekä vanhoista. Lukijoillehan näitä kirjoja tehdään, joten siinä mielessä messut olivat onnistunut tapahtuma.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö ja ihmiset istuvat

(c) Kirsin kirjanurkka

Turun messut piti jättää hiukan kesken, kun hotellivaraukset eivät olleet onnistuneet niin kuin luulin ja tavaroiden ylimääräinen roudaaminen sai kyljen vielä kiukuttelemaan. Hyvä puoli tuossa oli, että kunto tuli koeteltua ja kuntoutussettiin piti etsiä lisää liikkeitä. Helsinki sujuikin sitten ilman suurempia ongelmia. Taisi olla peräti viidestoista kerta, kun osallistuin tähän Helsingin messuhulinaan esiintyjänä. Jo vuoden 2007 muistot tuntuvat esihistorialta. Kuten alla olevalta videolta voi huomata, messut vanhentavat ihmistä!

Messuaminen ei  ole sinänsä ollut minulle koskaan mikään ongelma. Kuten arvata saattaa, lukijoiden kohtaaminen on todellakin ollut vuosien saatossa mukava juttu. Esityksiä on seurannut isoja yleisöjä ja pieniä yleisöjä, kirjoja on myyty välillä enemmän ja välillä vähemmän. Messukoordinaattorien papereissa taidan olla vahvaa keskikastia, kun esiintymisiä tippuu vuodesta toiseen tasaisesti. Tietysti tuo kolmikärkeni (peruskauno, lanu-kirjallisuus, rikoskirjallisuus)  aiheuttaa sen, että mitään lipunkantajan roolia ei kohdalleni lankea. Jos messut ovat betonia, minä olen soraa, betonin runkoainetta.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö

(c) Outi Mäkinen

Pitkän kaaren aikana  olen nähnyt tähtien syttyvän ja sammuvan, messujen isoissa lakanoissa kasvot vaihtuvat. Messujen kaupallisuudesta on puhuttu aina, ja joka vuosi messut ovat sekä onnistuneet että epäonnistuneet, näkökulmasta riippuen. Itse olen jo suhteellisen turtunut kaikkeen. Jos ja kun kerran lukijat pitävät messuista, ostavat kirjoja ja tulevat juttelemaan, niin toimiihan tuo. Aina yhtä hauskaa on puhua lukijan kanssa vartin verran kirjasta, jota ei messuilla enää myydä ja kuulla, kuinka lukija on saanut siitä hillittömästi iloa ja/tai ajatuksia. Se on vaan niin mahtavaa.

Nyt juhlat on juhlittu ja meno hiljenee. Töitäkin pitää tehdä, jotta niitä kirjoja ilmestyisi tulevinakin vuosina. Näitä messuilla esiteltyjä voitte vielä ostella lahjoiksi, tai jopa itsellenne. Oli hauska nähdä, nähdään taas! Kiitos!
Helppoa rahaaKalevanpoikien kronikka : historiallinen romaaniHuhtikuun hiipuva rakkausBenjamin Hawk ja merten aaveMatilda pelastaa maailman Gabriel Hullo amp; kadonnut kummitus

 

Kirjailija omalla maallaan

Aika harvoin tulee mietittyä kirjailijauransa vaiheita ja päätöksiä, jotka ovat nykyisyyden muokanneet. Jokaisella kirjailijalla on varmasti ollut omat valintansa, miten tehdä työtä, mitä haluaa kirjoittaa, mitä kustantamoita kutitella vai julkaistako itse, yrittääkö vielä vai jättääkö kaikki sikseen. Nuoret kirjailijat osaavat ehkä perehtyä näihin asioihin tarkemmin ja miettiä etukäteen, mikä on paras taktiikka seilata uralla eteenpäin.

Minulla oli ilo ja kunnia käydä Ylen aamu-tv:n vieraana puhumassa viimeisen kahdentoista kuukauden julkaisuista, joita kieltämättä olikin sangen paljon. Kun juttua valmisteltiin, kaivelin esiin ilmestyneet teokset ja olin itsekin hiukan hämmästynyt. Paljon on kahdessatoista kuukaudessa tarinoita ilmestynyt ja genrevalikoima on kieltämättä laaja. Mikään itsestäänselvyys tämäkään matka ei ole ollut, enkä kyllä ollut sitä näin edes suunnitellut.

Kun tuota saldoa räknättiin, heräsi tietysti kysymys, kuinka tämä on mahdollista? Yhdeksän painettua kirjaa, kesädekkari, kaksi originaalia äänikirjaa. Olin vähän jo pakenemassa varjoihin aiheen edessä, sillä touhu näyttää ulospäin suhteellisen maaniselta. Sitten mietin ihan oikeasti, miten tässä on näin käynyt ja keksin muutaman tärkeän seikan.

GENRE

Yhdeksän painettua teosta sisältää kaksi lastenkirjaa, kolme nuortenkirjaa, yhden dekkarin, yhden trillerin, yhden historiallisen romaanin ja yhden keittokirjan. Vaihtelu tosiaan virkistää ja minulle olisi täysin mahdotonta kirjoittaa esimerkiksi vain dekkareita. Kone hyytyisi aika nopeasti, ei voi mitään.

KUSTANTAJAT
Näillä kirjoilla on ollut peräti kuusi eri kustantajaa. Lanu-osasto on tullut Karistolta, lasten riimikirja Haamukustannukselta, vähän viistommat kirjat Likeltä, dekkari CrimeTimelta ja historiallinen romaani WSOY:ltä. Niin, ja äänikirjat Storytelin huomasta. Olisi täysin mahdotonta julkaista näin kirjavaa valikoimaa saman kustantajan siipien suojista, se ei ainakaan minulta onnistuisi.

LUKIJAT
Tässäpä se tärkein kivijalka. Jos lukijoita ei olisi juttuni kiinnostaneet, kustantamot olisivat jo raapineet niskaansa ja paenneet takavasemmalle. Niin se vain on, että jos lukijoita ei kirjalle löydy, ei pian löydy kustantajaakaan. Nöyräksi vetää, ja syystä. Joku päivä näin voi käydä, mistäs sen tietää.

Nuo kolme seikkaa mahdollistavat myllyn pyörimisen, loppu on raakaa työtä. Liuskojahan ei romaaneissani ihan mahdottomasti ole, taitaapa Miki Liukkosen O syödä merkkimäärässä sisäänsä kaikki edellä mainitut kirjani. Lanukirjat ovat minulla suhteellisen ohuita, koska haluan helliä niitä hiukan huonompiakin lukijoita, jotka kavahtavat tiiliskiviä. Ideoita tässä tarvitaan, mutta niistä ei ole vielä ollut pulaa. Ja hyvä on muistaa myös optinen harha, sillä kirjat on kirjoitettu milloin sattuu ja julkaisu osuu johonkin. Kalevanpoikien kronikkaa kirjoitin pitkät pätkät jo 2008, loppurutistus oli 2016. Helppoa rahaa oli valmista kauraa 2015 jne.

Mikään laskelmoitu valinta tämä laajuus ei ole. Ja jos olisi, se olisi aika idioottimainen valinta. Markkinointihenkilöt vihaavat minua, sillä jos edustaa montaa eri genreä, ei edusta lopulta mitään, mitä voisi täysillä markkinoida. Mutta en voi mitään sille, että olen kiinnostunut kirjoittamaan erilaisia tarinoita, jotka istuvat parhaiten eri genreihin. Olisi pitänyt ottaa käyttöön taiteilijanimiä, mutta enpä älynnyt sitä ajoissa. Näillä mennään, ei voi mitään. Brändini on varmaan se, ettei minulla ole brändiä.

Täytyy silti sanoa, että olen tyytyväinen tilanteeseeni. Saan tehdä mitä haluan ja riekkua eri genreissä jos jaksan ja kykenen. Omassa päässäni nämä pikku puroset ovat ihan eri lokeroissa ja näen aina vain yhden linjan kerrallaan. Siksi tuo kirjojen kokoaminen studion pöydälle hiukan hirvitti. Kas minä näen nämä polut vain näin:

1) Dekkarit
– Murhan vuosi -sarja, Crime Time
– Ruosteinen sankari, Storytel

2) Nuortenkirjat
– Haavekaupunki ja Benjamin Hawk -sarja, Karisto

3) Lastenkirjat
– Gabriel Hullo -sarja, Haamukustannus

4) Romaanit
– Kalevanpoikien kronikka ymv., WSOY

5) Äkkiväärät kirjat
– Kannibaalien keittokirja ymv., Like

Kaikki puroset elävät omaa elämäänsä omaan tahtiinsa. Kyllä niistä joku voi kuivuakin ja lopulta ne kuivuvat kaikki, mutta sellaista se elämä on. Olen nyt ainakin hetkeksi raivannut kirjallisuudesta itselleni oman tontin, jossa tunne olevani kotonani. Näin se menee.

Mitä jäljelle jää

Olen ehkä surullisen kuuluisa siitä, ettei syvällinen kirjallisuuskeskustelu hirveästi innosta minua. En ole myöskään kirjoittanut saarnakirjoja enkä tehnyt niihin selitysosia, sillä uskon yhä, että ihminen tekee itse hyviä johtopäätöksiä, kun hänellä on asioista riittävästi tietoa. Olen luottanut aina lukijoihini, enkä suotta.

Ajoittain minua on syytetty nihilismistä, koska en ota kantaa juuri mihinkään enkä näytä olevan kiinnostunut mistään. Se johtuu enimmäkseen siitä, ettei minulla ole nykyihmisen geenimutaatiota R18EX, jonka avulla voisin muodostaa asioista mielipiteen viidessä minuutissa lukemalla iltapäivälehtien otsikot. Ja kun etanan lailla syvennyn asioihin, kuumat puheenaiheet ovat jo jäätyneet. Pahus!

Vaan eipä hätää! On eräs asia, jota olen seurannut muistiinpanojeni mukaan yli 20 vuotta vähintään kerran viikossa.  Kaikki alkoi viattomasti, kun laskeskelin Suomen kuukausilämpötilojen keskiarvojen summia vuosina 1960-1990 ja huomasin, että niissä alkoi näkyä melkoista nousua. Tuolloin keskilämpötilojen poikkeamia laskettiin vielä 1961-80 sarjasta, joten yllä näkyvä kuva oli huomattavasti punaisempi. Luvut kertoivat kiistatta, että lämpötila nousee (30 viime vuoden aikana keskiarvo on ylitetty 22 kertaa, alitettu 8 kertaa), mutta miksi ihmeessä?

Vuosien saatossa ilmastokeskustelu kuumeni ja kaasuuntui, kuten hyvin tiedetään. Olen tasaisesti seuraillut kaikkea, mitä käsiini olen saanut ja yrittänyt ymmärtää ilmastodatan syntyä, johon minulla ei ole koulutusta, tilastojen avulla, johon minulla on koulutus. Ja tietoahan löytyy, ainoa ongelma on haravoida totuus tiedon valtamerestä.

Kaikissa asioissa on aina voima ja vastavoima. Kun ilmaston lämpenemisen mittausdata alkoi näyttää pahalta, kiista syntyi siitä, kuinka paljon ihminen voi asiaan vaikuttaa. Tapetilla ovat olleet kasvihuonekaasut, jotka nostavat ilmakehän lämpötilaa. Varsinkin hiilidioksidin määrän nousu ilmakehässä on laitettu ihmisen piikkiin, koska me nyt vaan polttelemme niitä fossiilisia polttoaineita, joihin hiilidioksidia on sitoutunut. Ja CO2 nousu on linkattu suoraan lämpötilan nousuun. Alla näette maapallon (klikkaamalla jo erottaa jotakin) keksilämpötilan vuosittain ja nollalinjaksi on asetettu vuosien 1901-2000 keskiarvo:

 

 

Nousua siis on vajaan asteen verran tuohon keskiarvoon verrattuna. Ja kuvahan käy melkein yksiin tuolla ylhäällä olevan CO2 kuvan kanssa. Melkein, ja sekös skeptikkoja häiritsee.

Miksi tuo lupaavasti alkanut nousu häiriintyy 1945-80? Jos asioilla A ja B on suora yhteys, mikä oli C, joka sekoitti asioita 35 vuotta? Tietysti luonnollista vaihtelua lämpötiloissa esiintyy, varsinkin kun puhutaan asteen kymmenyksistä, vaan kun tuo kuvio menee rikki melko silmiinpistävästi. Mutta ah, tässäpä meillä on jo aihetta kiistaan!

Teorioita on monia ja kuten tiedämme, suuret tulivuorenpurkaukset viilentävät ilmakehää. Mitään valtavaa piikkiä purkauksissa ei kyllä tuolla aikavälillä ole, joten se ei tunnu sopivan kuvioon. No, ehkä kylmä sota viilensi ilmaa… no mutta, ehkä siinä on ajatusta! Kun tarkastelee noina aikoina tehtyjä ydinkokeita, niiden määrän huippu osuun kylmän kauden keskelle ja kun posautteluinto hiipuu, nousu alkaa taas. Vaikea sanoa, mikä vaikutus ydinpommeilla oli ilmakehään, varsinkin kun kokeita tehtiin niin monella eri tavalla ja erikokoisilla pommeilla. En kuitenkaan lähtisi ilmastoa viilentämään pommeilla, sen verran hutera teoriani on.

Jo tästä pienestä ajatusharjoituksesta huomaa, kuinka vaikeaa on rakentaa mistään täysin aukotonta teoriaa. Sen verran me tiedämme varmasti, että maan akselikallistuma ja kiertorata auringon ympäri vaikuttavat ilmastoon, kas kun nekään eivät ihan vakaat ole. Ja tietysti itse Aurinko, jonka aktiivisuus myös vaihtelee hiukan. Ja Maan oma termodynamiikka tekee asioista vielä hiukan mutkikkaampia.

Voiko kehenkään tai mihinkään luottaa, on hyvä kysymys! Ihmisen pitää aina epäillä kaikkea, ensisijaiseti omaa kykyään ymmärtää asioita. Liian helposti kuvittelemme, että olemme löytäneet yleispätevä ratkaisun asiaan, johon ei ole yleispätevää ratkaisua. Siksi tieteen tekeminen on tärkeää, tutkijan on auottava kaikkien komeroiden ovet, kerättävä kaikki mahdollinen tieto ja uskottava lukuja. Sillä luvut eivät valehtele. Ilmasto on lämpenemässä ja se tekijä, johon voisimme vaikuttaa… no, se on tuolla ensimmäisessä kuvassa. Pitikö sen mennä alaspäin?

Lisää tietoa kaikesta:
https://scripps.ucsd.edu/programs/keelingcurve/
http://nsidc.org/arcticseaicenews/
https://www.ncdc.noaa.gov/cag/global/time-series
http://www.theworldcounts.com/counters/shocking_environmental_facts_and_statistics/world_population_clock_live

Kirjojani on myyty yhteensä miljoona kappaletta!

Todellakin, nyt on syytä juhlia! Miljoona saattaa kuulostaa suurelta luvulta, mutta takana on sentään jo viisitoista vuotta romaanikirjailijana ja teoksia on ilmestynyt 35 kappaletta. Kun kovakantisten lisäksi kirjojani on saanut pokkareina, e-kirjoina ja äänikirjoina, pienistä puroista alkaa lopulta tulla suuria. Kuohuviinit kylmästä, tähän ei moni pysty!

Laitetaanpa jäitä hattuun. Voitteko oikeasti luottaa pelkästään sanaani? Mihin nykyään voi ylipäätään luottaa? Kun kaivelin edelliseen artikkeliini tietoja äänikirjojen myynnistä, vuoden 2017 luvut SKY:n sivuilla näyttivät mahtavilta. Äänikirjojen myynti oli kasvanut vuodesta 2016 peräti 262%! Huimaa! Tarkemmin katsottuna lisäys selittyy sillä, että Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja on myynyt yksin yli 58 000 kappaletta. Sehän on enemmän kuin vuoden 2016 äänikirjojen TOP20 myynti yhteensä. Ensin ajattelin, että hattu päästä, onpa kova suoritus. Sitten vanha epäluuloisuus heräsi, voiko tämä olla totta?

Kaivelin hiukan nettiä ja epäluuloisuuteni vain kasvoi. Kyseinen Juoppohullun päiväkirja pamahti nettiin ilmaiseen jakoon vuoden 2017 keväällä. Tämän vuoden tammikuussa kerrottiin, että kirjaa oli kuunneltu Suplassa 77 000 kertaa. Siis, onko nyt tosiaan niin, että kirja on ollut saatavissa äänikirjana ilmaiseksi, mutta sen on silti ostanut lähes 60 000 ihmistä? Vuoden aikana Juoppiksen ääniversion olisi hankkinut korviinsa tavalla taikka toisella 137 000 kuuntelijaa. Vai onko Supla maksanut ”ilmaisesta” kirjasta kuitenkin sen verran, että summa voidaan konvertoida 58 000 kappaletta vastaavaksi myynniksi? Vai onko niin, että SKY on soittanut Vuoriselle ja hän on piruuttaan heittänyt hatusta tuon luvun? Mitäs kyselevät! Propsit Vuoriselle, jos noin on tehnyt, tekisin vastaavassa tilanteessa varmasti ihan samoin.

Kaikki on tietysti mahdollista mutta mikä on todennäköistä? Spekuloida voidaan aina ja ne, jotka tietävät totuuden, nauravat matkalla pankkiin. Täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että luontainen skeptisyyteni kallistuu sen puolelle, että ehkä Juoppiksen äänikirjaa ei ole myyty rahaa vaihtamalla ihan noin paljoa. SKY:hän kerää tilastonsa soittelemalla kustantajille: Bestsellerit kerätään tiedustelemalla kustantajilta teoksia, joiden kappalemääräinen myynti riittää niiden nousemiseksi eniten myytyjen joukkoon” . Kyselyyn voi kukin vastata omatuntonsa ja uskottavuuden rajoissa. Vuorisen myynti on niin huikeaa, että isotkin luvut ovat mahdollisia, joten, ken tietää? Mutta miksi ostaa, kun se on ilmaisena… äh, antaa olla…