Haukansilmä on täällä!

HaukansilmäKirjailijan työssä on muutamia virstanpylväitä, jotka jaksavat säväyttää vuodesta toiseen. Vaikka kirjoja on ilmestynyt vuosien saatossa jo muutama, uusi kirja on aina uusi kirja.

Kirjojen synty on mysteeri kaikille muille paitsi kirjailijalle. Kukaan muu ei tiedä niiden työtuntien määrää, jotka käsikirjoituksen ääressä on vietetty. Kalenterista ei voi päätellä mitään, sillä kahden vuoden julkaisuväli ei välttämättä tarkoita muuta kuin kahdenkymmenenkahden kuukauden pituista oluttuopin tuijottelua ja kahta kiivasta kirjoituskuukautta. Tämän tietää jokainen kirjailija, mutta melko usein ulkopuolinen tarkkailija lankeaa tuohon arvuuttelun ansaan ja kommentoi kirjojen syntyneen ”nopeasti” tai ”huolellisesti harkiten”. Tälle seikalle olen nauranut jo niin monta kertaa, että se pajatso alkaa olla tyhjä.

Jokainen kirja on kirjailijalle kuin lapsi, joka laitetaan maailmalle pelonsekaisin tuntein. Menestystä ja oikeudenmukaista kohtelua toivotaan, mutta siihen on melko mahdotonta vaikuttaa. Itse päätin jo uran alussa, että jos kirja ei myy kirjailijan vaatekaappia esittelemättä, sitten se ei myy. Mediamyllyn olen yrittänyt mustasukkaisesti pitää kirjassa, en kirjailijassa. Se taktiikka on pitänyt minut tehokkaasti pois iltapäivä- ja aikakauslehtien sivuilta, mutta omapahan oli valintani. Toki suuntaus henkilöjuttuihin kirjan kustannuksella on voimistunut niin paljon, että ehkä minunkin on jossakin vaiheessa nöyrryttävä tai muutun tyystin näkymättömäksi.

Haukansilmä on nyt kuitenkin valmis, huikea liki 450-sivuinen romaani! Se on paksuin kirjoittamani kirja tähän mennessä. Tarinan koko oli niin mittava, että lopullinen pituus yllätti minutkin, vaikka leikkasin ja hion tarinasta kaikki turhuudet pois. Siitä huolimatta kirjan jo lukeneet ovat ahmineet sen yhdeltä istumalta, mikä on erittäin hyvä merkki. Olen aina halunnut kirjoittaa kirjoja, jotka antavat lukijoilleen mahdollisuuden päästä arjesta irti. Vaatekaapin sijaan haluan tarjota matkoja maailmoihin, joihin voi päästä vain tarinoiden kautta. Sen tehtävän Haukansilmä kyllä taatusti täyttää, joten olen erittäin tyytyväinen. 

Onnea matkaan, Haukansilmä! 

Äänikirjan läpimurto vuonna 2020

Helppoa_rahaa-1No niin, odottavan aika on pitkä, mutta joskus kärsivällisyys palkitaan. Äänikirjan läpimurrosta ja suurista rahoista (Helppoa rahaa!) on kohuttu koko alkuvuosi, ja viimein kirjailijakin toukokuun alussa armon vuonna 2021 näkee, mitä myytiin vuonna 2020! Kärsivällisyys on totisesti tässä ammatissa tärkeä ominaisuus.

Ensinnäkin on kiitettävä kirjojeni lukijoita ja kuuntelijoita! Hieno vuosi takana, vanhojakin kirjoja yhä liikkuu jonkin verran, ja kun puhun vanhoista, niin tarkoitan 10-15 vuotta sitten ilmestyneitä. Varastot ovat niiden osalta pienet, mutta vielä niitäkin saattaa joitakin kymmeniä löytyä. Äänikirjojen osalta nousu kyllä näkyy nyt ja se kulminoituu juurikin tuohon julkaisun jälkeiseen vuoteen. Esimerkiksi Tulisiipi myi ilmestymisvuonnaan 2019 kahdeksan kertaa enemmän kovakantisena kuin äänikirjana. 2020 kelkka on Tulisiiven osalta jo kääntynyt ja jos pokkaria ei lasketa, äänikirjaa meni neljä kertaa enemmän kuin kovakantista. Hukkuvaa maata meni myös ilmestymisvuonna 2020 nelisen kertaa enemmän kovakantisena kuin äänikirjana, mutta todennäköisesti senkin virta kääntyy tänä vuonna.

Minulta on kysytty todella paljon sitä, mitä mahtaa jäädä kirjailijalla viivan alle, kun äänikirjat valtaavat alaa. Kuten politiikasta olemme oppineet, puheet ovat puheita ja raaka totuus paljastuu yleensä tilinauhasta. Niin on ikävä kyllä myös tämän asian suhteen. Heti kärkeen muistutan, että tämä ongelma ei ole lukijoiden/kuuntelijoiden probleemi, sillä kukin nauttii kirjansa siinä muodossa kuin haluaa, ja niin pitääkin olla. Jos tässä asiassa jotakin taistelua käydään, se käydään kirjailijoiden, kustantajien ja jälleenmyyjien kesken. Ja voi pojat, siinähän on meillä sotatanner!

Aloitetaan tutuista luvuista. Kun armas lukija osti vuonna 2019 sinä vuonna ilmestyneen uutuuskirjani kovakantisen laitoksen, minulle ropsahti joka kirjasta bruttona noin 3,90€. Vuonna 2020 oltiin jo alelaareissa, mutta yhä minulle on tullut noin 3,80€ jokaisesta kovakantisesta. Kiitos siitä! No entäpä se äänikirja? Vuonna 2019 tuon kirjan äänikirjaversio tuotti minulle 0,49€/kuuntelu. Ja koska tätä ei ole minulle viitsitty tilityslaskelmassa eritellä, tiedän vain, että tuo sisältää kaikki lukuaikapalvelut sun muut formaatit samassa luvussa. Vuonna 2020, kiitos porrastetun sopimukseni, äänikirja tuotti minulle 0,56€/kuuntelu. Auki purettuna tämä tarkoittaa seuraavaa:

Jos vuonna 2019 yksi kovakantista kirjaa hypistellyt kuluttaja päätyikin nauttimaan uutuuskirjani äänikirjana, hänen olisi tilinauhani näkökulmasta pitänyt värvätä samaan kelkkaan seitsemän uutta ostajaa äänikirjan iloihin. Eli, jos äänikirja vie yhdenkin fyysisen kirjan ostavan sielun, tarvitaan yhteensä kahdeksan sielua paikkaamaan budjettini. Vaikka suhdeluvut paranivat 2020, tarvitaan tuohon kuvattuun urakkaan yhä seitsemän sielua. 

Äänikirjamarkkinahan kehittyy yhä, joten pengoin myös tuoreen kirjani lukuja. Nyt oli käynyt niin iloisesti, että vuonna 2020 myydyn uutuuskirjani kovakantisesta laitoksesta sain bruttona peräti 4,30€ per myyty kirja. Mutta ällistykseni oli suuri, kun katsoin, mitä se tuotti vastaavasti äänikirjana. Huikeat 0,34€ kappaleelta! Nytpä yhden kovakantisen hyljänneen pitäisi haalia peräti 12 kaveria äänikirjan ääreen, jotta päästäisiin tilityksissä niukasti plussalle. Jos siis kaikki rahaa kirjoihin hassaavat lukijani hylkäisivät painetun formaatin, pitäisi rakkaita lukijoitani olla 10 000 sielun sijaan 130 000, jotta pysyisin kutakuinkin tasoissa. Ei riitä kyllä meikäläisen vetovoima tuohon, sen tiedän kokeilemattakin. 

Varmasti moni teistä äimistelee, kuinka tässä näin on voinut käydä. Siihen on kaksi hyvää syytä. Ensinnäkin, äänikirjasopimukset ovat yleisesti huonoja, tai ainakin ne minulla ovat näissä tapauksissa huonoja. Tekijänpalkkioprosentit ovat alhaiset ja niistä voin syyttää tietysti itseäni huonona neuvottelijana tai kustantajaa kovapäisenä neuvottelijana. Toinen syy tuon rahavirran minimaalisuuteen on ulosmyyntihinta, jolla kirja myydään jälleenmyyjälle. Äänikirjani huitelevat näemmä ulosmyyntihinnoissa 2,70-3,60€ haarukassa vuoden 2020 osalta. Kun painettu kirja myydään kustantamolta ulos noin15-17 euron hintaan, tajuaa jo jokainen, että vähästä pienempi osuus alkaa olla jo aika pieni.

Jotta tässä tarkastelussa tulisi nyt jotain kuvaa myös lukuaikapalveluista, tarkistelin omat Storytelin myyntini. Minulla on suoria sopimuksia Storytelin kanssa, joten välikäsiä ei ole asiaa sotkemassa. Ikivanha Paholaisen vasara tuotti minulle kohtuullisen hyvän 0,55€ kuuntelulta, mikä on yli 50 % suurempi tuotto kuin viime vuoden uutuuskirjassani. Eli kyllähän systeemissä hiukan klappia on, kun liikkumavaraa löytyy noin paljon.

Kitinä on aina kitinää, ja luvut lukuja. Paljon puhutaan äänikirjojen tuomista rahavirroista, mutta tällä otannalla en itse vielä lähtisi varaamaan turistimatkaa Kuuhun. Positiivista kirjailijan kannalta on, että nyt vanhojakin kirjoja on saatavilla ns. uutena maailman loppuun saakka. Vanhojen kirjojen osalta äänikirjaliiketoiminta on hieno homma, jos vanhat kirjat ylipäätään löytyvät äänikirjoina eikä niille painetuille ole enää markkinarakoa (hyllytilaa kaupassa/painosta jäljellä) löytynyt. Huono homma on, että näin alkumetreillä kirjailijoiden sopimukset ovat suurelta osin vielä huonoja. Tekijänpalkkiprosentit liikkuvat itsellänikin 12,5 – 25 % haarukassa, ja se on haarukka, jossa on turhan monta piikkiä. Jos tuo sopimusevoluutio nyt hoitaa homman suhteellisen nopeasti kuntoon, olen erittäin tyytyväinen. Siihen, millä hinnalla kustantajat latovat äänikirjat jälleenmyyjille, en voi vaikuttaa, mutta ehkä hekään eivät tulevaisuudessa valtavaa hintaeroosiota suosi.

Kaikesta tästä jää käteen hyviä ja huonoja puolia. Rahanjaon suhteen huonot puolet on jo kattavasti käsitelty ja ne hoituvat kirjailija-kustantaja-jälleenmyyjä -akselilla, kulissien takana. Lukijan ei pidä niistä murhetta kantaa, kyllä minäkin hankin kirjani sieltä, mistä ne parhaiten saa, äänikirjana taikka painettuna. Jos painettua kirjaa haluaa suojata, voi äänikirjan teettää viipeellä, eli 2021 ilmestyvästä kovakantisesta olisi äänikirja saatavilla vasta vuoden 2022 alussa, jolloin kovakantiset on perinteisesti pääosin myyty jo. Äänikirja olisi siis formaattina kovakantisen jatkumo, ei kilpailija. Lisäksi toivoisin, että kustantajilla olisi halua ja resursseja tuottaa myös sitä vanhempaa tuotantoa äänikirjoiksi, jolloin tästä muutoksesta saadaan täysi hyöty irti. Ikävä kyllä tässäkin leikissä pienkustantamot voivat kulujen tähden jäädä markkinatalouden jalkoihin, koska äänikirjojen tuottaminen ei ole ihan halpaa lystiä.


Omalta osaltani olen kuitenkin tyytyväinen, että kirjoilleni löytyy yhä vaan suuri joukko sekä lukijoita että kuuntelijoita, jotka hassaavat rahaa tähän kauniiseen turhuuteen nimeltään fiktio. Lainaajia löytyy vieläkin mittavampi joukko, älkää luulko, ettenkö kiittäisi teitäkin, ystävät hyvät. Kiitos teille kaikille. Muistetaan aina, että kirja herää eloon vasta sitten, kun joku lukee sen. 

Se yksi kauhea vuosi

Työpäiväkirja on aina siitä mukava dokumentti, että sitä lukemalla voi palauttaa mieliin kaiken sen, mitä on unohtanut. Kulunut kaksitoista kuukautta on mennyt kuten kaikki sen tiedämme. Arrogantti karvaton apina on joutunut ottamaan muutaman askeleen taaksepäin harhaisesta kuvitelmastaan maailmanherruudesta. Ehkä säikähdyksessä on pieniä ylilyönnin merkkejä, mutta ainahan sitä on parempi olla liian varovainen kuin liian varomaton. Haluamme säilyttää edes tunteen kontrollista, vaikka sitä ei oikeasti olisikaan.

Keikat, kuten tuo jouluinen pikku rypistys, pääsääntöisesti peruuntuivat ja hyvä niin. Hiljaiselo ei ole minulle niinkään pahaksi, sillä olen kuitenkin parhaimmillani silloin, kun saan kirjoittaa. Työpäiväkirja tosiaan paljastaa, mitä on tullut tehtyä. Aika usein minulta kysytään juuri tuota, kuinka ja missä tahdissa kirjani valmistuvat. Ehkä nyt sitten tämän kerran avaan vähän vuodenkiertoani, näin kertoo työpäiväkirjani kuluneista 14 kuukaudesta.

Kirjat ovat sen kuun nimissä, jonka aikana ne valmistuivat, sillä kirjoitellahan voi mitä vaan, mutta jos ei tule valmista, mitäpä iloa siitä on. Ja nuo ovat raakaliuskoja, jotka siis painettuna normikirjaksi muuttuvat niin, että yhdestä liuskasta tulee noin kaksi sivua.

Tammikuu 2020:
nuortenkirja (1) 34 liuskaa
nuortenkirja (2) 32 liuskaa

Helmikuu 2020:
lastenkirja (1) 4 liuskaa
lastenkirja (2) 4 liuskaa
lastenkirja (3) 4 liuskaa

Maaliskuu 2020:
YA-kirja (1) 126 liuskaa

Huhtikuu 2020:
nuortenkirja (3) 83 liuskaa

Toukokuu 2020:
aikuistenkirja (1) 152 liuskaa

Kesäkuu 2020:
lastenkirja (4) 14 liuskaa

Heinäkuu 2020:
0 liuskaa

Elokuu 2020:
aikuistenkirja (2) 241 liuskaa

Syyskuu 2020:
0 liuskaa

Lokakuu 2020:
0 liuskaa

Marraskuu 2020:
aikuistenkirja (3) 128 liuskaa

Joulukuu 2020:
0 liuskaa

Tammikuu 2021:
0 liuskaa

Helmikuu 2021:
aikuistenkirja (4) 151 liuskaa
nuortenkirja (4) 81 liuskaa

Yhteensä tuo saldo siis näyttää näihin kuukausiin 4 aikuistenkirjaa (672 liuskaa), 4 nuortenkirjaa (230 liuskaa), 4 lastenkirjaa (26 liuskaa) ja vielä 1 YA-kirja (126 liuskaa).  Kalenterissa oli päiviä 366+59 eli 425. Liuskoja tuli yhteensä 1054, josta näkyy, että eipä se kirjoitustahtini kummoinen ole, reilusti vajaa kolme liuskaa päivässä. Olen aika maaninen tekijä ja paljon jää kalenteriin tyhjiä päivä, koska parhaimmillaan syntyy 17 liuskaa päivässä.

Siinäpä se. Mitään taikaa tähän ei sisälly. Kun on kirjan idea ja runko päässä, se pitää vain kirjoittaa. Pienelläkin päivätyöllä syntyy suuria asioita, kun on vain säännöllinen työssään.

Hyvästi, vuosi 2020!

Kaikki päättyy aikanaan, niin myös tämä mukava vuosi 2020! Tätä kirjoittaessani vuotta on jäljellä enää kymmenen tuntia. Me kaikki odotamme tulevaa vuotta 2021 ja toivomme, että se on parempi kuin 2020. Minusta se on kohtuullinen toive, sillä koska emme tunne tulevaa, odottakaamme parasta, kuten Mauno Koivisto aikoinaan muotoili.

Opin jälleen paljon vuoden 2020 aikana. Suuret luvut ovat suuria ja oma laskukoneeni on kalibroitu hiukan toisin kuin muilla. Myös uskoni siihen, ettei ihminen ole kovin kummoinen laji muiden joukossa vahvistui, kun eräskin virus pyyhki läpi maapallon, vaikka sillä ei ole edes jalkoja. Iso populaatio on iso populaatio ja siinä omat riskinsä, olipa kyseessä Homo sapiens tai Lemmus lemmus.

Töitäkin tuli tehtyä, vaikka minusta tuntui, että aika valui sormieni lomitse kuin hapan piimä. Juuri hetki sitten istuin keskikesän auringonpaisteessa miettimässä uuden romaanin käänteitä, nyt sataa räntää ja olemme menossa kohti uutta kevättä. Romaanikin on käytännössä valmis. Kun ikää karttuu, vuodet lyhenevät, näin siinä vain käy.

Kirjailijana pysyttelin olosuhteiden pakostakin poissa näkyvistä. Joitakin hajakeikkoja kai tuli tehtyä, mutta aika lailla uusi romaani Hukkuva maa sai viettää hiljaiseloa. Olin kyllä todella iloinen, että se keräsi hyvät kritiikit sieltä, missä niitä julkaistiin. Ehkä huonot ovat vielä tulossa, ken tietää. Jälleen kerran kirjabloggarit pitivät huolta, etten kuvitellut työni menneen hukkaan. Tulisiipikin nousi vielä lentoon heidän ansiostaan. Eniten minua aina ihastuttaa, että he lukevat myös vanhempia kirjoja, sillä oikeastihan kirja on aina uusi sille, joka siihen ensimmäistä kertaa tarttuu. Arvostan kovasti, että niin moni jaksaa kirjoittaa lukukokemuksistaan ja jakaa niitä myös muille.

Joitakin kirjoja tuli myös julkaistua vuoden 2020 aikana. Ehkä nyt sallitaan pieni kertaus, sillä kaikkiin näihin upposi kuitenkin paljon yksinäisiä tunteja.

1) Benjamin Hawk ja kultainen sapeli
Minusta on todella mukavaa kirjoittaa näitä merirosvotarinoita. Kultainen sapeli oli vähän veijarimainen tarina, mutta vauhtia ei siitäkään puuttunut. Näiden kirjojen tekeminen on ollut minulle kyllä suuri ilo jo vuosien ajan. Kariston kanssa olemmekin tehneet yhteistyötä jo yli 16 vuotta!

2) Gabriel Hullo ja viheltelevä vampyyri
Gabrielin tarinat ovat riimiteltyjä satuja. Tämä työ pitää aivot liikkeessä ja vaikka riimittely on runoudessa ollut mustalla listalla jo pitkään, se on hyvää aivojumppaa. Voin myöntää, että romaaneissa en tavuja laske, mutta näissä lasken. Hauskaa oli siis saada tämäkin tehdä, kiitos Haamu Kustannuksen!

3) Hugo ja lukutoukan arvoitus
Tässäpä oli myös hauska projekti, mitä hierottiin pitkään. Vaan nyt on myönnettävä, että kun tämä meni Kirjakärpänen -sarjaan, tarina ehkä jäi kuitenkin ihan aavistuksen liian vaikeaksi kohderyhmälle. Vaan saahan kirjan ostaa vaikka 7-8 vuotiaalle, jolloin ongelma poistuu. Mutta seuraavasta osasta tulee helpompi, virheistä pitää oppia.

4) Kesäkuun kalmantanssi
Murhan vuosi -projekti tuli nyt puoliväliin, hallelujaa ja aamen! Tässä osassa Auerin tapaus, joka on pyörinyt osissa 4-6, paketoidaan, pikavippisotkuja setvitään ja Arosuon suvun mysteerit aukeavat hiljalleen. Kesäinen tarina etenee tarkoituksella kesäisellä tempolla, kuten oli tarkoituskin, mutta tokihan tämmöinen hienous voi mennä ohi ammattikriitikolta. Samoin voin ihmetellä, kuinka dekkarisarjani, josta ilmestyy kirja vuodessa, on ”lujatahtinen”, kun vastaavia kirja vuodessa -sarjoja ilmestyy Suomessakin vaikka kuinka monta. No, ihminen on erehtyväinen. En kai ole tuosta arvostelusta hiukan katkera? Pois se minusta!

5) Hukkuva maa
Viimeisenä vaan ei suinkaan vähäisimpänä ilmestyi tämä pieni yhteiskunnallinen romaani. Tähän tuli ladattu yli 30 vuoden taustatyöt ja eihän siitä nyt ihan paska kirja tullut. Kirja ei ole loitsu, saarna eikä rukous, vaan tarina, joka kulkee maailmassa, jossa kohta olemme. Valitsin tähän hiukan niukahkon esitystavan, sillä halusin pitää päähenkilön Niklas Vaaterin kylmänä ja aavistuksen etäisenä. Olin tähän kyllä ihan tyytyväinen, vaikka tämä ei nyt edusta mitään eeppistä historiallista linjaa, jota välillä tallaan. Ja perhana, vaikka kirja on hyvä ja ajankohtainen, Hesari ei sitä arvostellut. Aika harvoin varmaan käy niin, että edellisellä teoksella Savonian ja Vuoden kirja -palkinnon sekä F-ehdokkuuden napanneen kirjailijan seuraava romaani jää ennen joulua arvioimatta maan päälehdeksi itseään tituleeraavassa aviisissa, mutta minkäs teet. Taas turhaa itkua ja märinää! Nyt se saa jäädä, kohti uutta.

Vuonna 2020 näkyviin pulpahtaneet työt eivät toki olleet niitä, joita tein 2020. Tänä tiutiu vuotena kirjoitin ja viimeistelin tulevia teoksia. Niistä ensimmäinen, Hiilijalanjäljillä, ilmestyy jo aivan pian. Kirjassa on Niklas Vaaterin luentomuistiinpanojen tiivistys, joten tuhtia tavaraa on sekin. Lisää on luvassa pitkin vuotta ja jotenkin, ehkä harhaisesti, tuntuu, että nyt ilmestyy erityisen hyvin onnistuneita kirjoja joka saralla. Mutta niin se maailmaa vaan menee, että tällä hetkellä viimeistelen 2022 ilmestyvää opusta, joka kaipaa pientä laittoa. Ja pian teen jo 2023 ilmestyvää kirjaa.

Tapahtuipa mitä tahansa, emme koskaan palaa menneeseen. Meillä on vain tämä päivä, ja tänään voimme rakentaa huomista, emme eilistä. Siispä kohti mahtavaa vuotta 2021 ja kaikkea hyvää teille kaikille!

Joulun 2020 parhaat lahjakirjat!

Niinhän siinä taas kävi, että joulu saapuu ja hiukan kulmikas vuosi 2020 lähestyy loppuaan. Moni kirjallisuuden ystävä haluaa sekä saada että ostaa kirjan lahjaksi. Vaan kun kirjoja on paljon, valinta ei aina ole niin helppo.

Vaan eipä hätää! Esittelen tässä nyt muutamia vinkkejä erilaisille lukijoille ja siitäpä on sitten jo hiukan helpompi toimia joulupukin apulaisena ja kääräistä lahjat pakettiin!

Klikkaa kuvaa ja tutustu!

Aikuiset, hyvän tarinan ystävät
Hyvä kaunokirjallinen tarina vaatii aina lukijalta
hiukan aikaa. Hyvä romaani on kuin matto, jonka
värikkäistä langoista muodostuu kiehtova tarina.
Hukkuva maa on romaani, joka vie lukijansa 2020-
luvun Suomeen keskelle Vaaterin perheen arvoitusta ja ilmastonmuutokseen liittyvää poliittista taistelua.

Tämä kirja on oiva lahja ihmiselle, joka rakastaa
jännitystä ja ajankohtaisia, ajatuksia herättäviä
aiheita.

Arvosteluja löytyy täältä!

Margarita
Klikkaa ja tutustu kirjaan!
Klikkaa ja tutustu kirjaan!

Tutustu myös näihin mainioihin opuksiin!

Finlandian voittaja 2020!
”Kun helmenpyytäjä avaa simpukan, se kuolee. Kun ihmisen kuoreen kajotaan, seuraukset voivat olla yhtä tuhoisat.”

Finlandia-ehdokas 2019!
”Syvä ja kuulaan kaunis romaani pojasta, joka tahtoo lentää.”

JP Koskisen (minun!) Tulisiipi ja Anni Kytömäen Margarita vievät lukijat huikealle retkelle!

Kesäkuun kalmantanssi
Klikkaa ja tutustu kirjaan!

Aikuiset, dekkarien ystävät
Dekkarien ystävät ovat armoton lukijakunta. He
eivät sääli romaanihenkilöitä, sillä usein jonkun on
kuoltava. Ja mitä salaperäisempi arvoitus, sen
parempi. Itsekin vannoutuneena dekkareiden
lukijana arvostan vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Kesäkuun kalmantanssi jatkaa suosittua 12-
osaista Murhan vuosi -rikosromaanisarjaa, jonka
pääosissa ovat Kalevi Arosuo ja hänen
sisarenpoikansa Juho Tulikoski. Parivaljakko
selvittelee jo murhatuomiotaan istuvan naisen
syyllisyyttä tämän veljen toimeksiannosta. Suku voi
joskus olla pahin, jopa rikostutkijoille.

Klikkaa ja tutustu kirjaan!

Lapset 5-9 vuotta
Mikäpä olisi tuskallisempaa kuin lukea lapselle
kirjaa, jossa ei ole kuvia ja jonka teksti alkaa
puuduttaa? Ei mikään, sen tiedän kokemuksesta,
sillä onhan minulla kolme lasta.

Gabriel Hullo & viheltelevä vampyyri on
loistava hankinta lapsille, joille luetaan ääneen tai
jotka ovat juuri oppineet lukemaan itse.
Riimimuotoinen, runsaasti kuvitettu, hauska ja
hiukan jännittävä tarina jää helposti mieleen niin lapselle kuin aikuisellekin.

Klikkaa kuvaa ja tutustu!

Nuoret 9-15 vuotta
Kun nuori lukee kirjaa, hän haluaa tempautua tarinan
vietäväksi. Reipas seikkailukirja on pakoa arjesta ja
toimii samalla tavalla kuin hyvä peli, se luo nuoren
mieleen elävästi uuden maailman ja sen henkilöt.
Benjamin Hawk ja kultainen sapeli on
merirosvojen kulta-aikaan 1600-luvun lopulle
sijoittuva seikkailu. Tähän tarinaan en viitsinyt
kirjoittaa tylsiä kohtia lainkaan, sillä itsekin hyppäsin
nuorena niiden yli. Ketterästi kulkeva tarina vie
lukijansa henkeäsalpaaviin Karibianmeren
maisemiin!

No, eiköhän tuossa ole jo vähän joka lähtöön suosituksia! Jos haluaa vielä tarkemmin selailla, mitä allekirjoittanut on puuhaillut, sen voi tarkistaa vaikka tuosta joulukatalogista! Onnea lahjojen metsästykseen!

Klikkaa ja tutustu katalogiin!

Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja 2020!

Jälleen on kirjallisuudessa suurten palkintojen aika! Meillähän jaetaan Finlandia-palkintoja kolmessa kategoriassa, jotka ovat tietokirjallisuus, lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä kaunokirjallisuus. Kaikkien kategorioiden ehdokkaat ovat nyt selvillä, mutta keskitytään kaunokirjallisuuteen.

Aika usein kaunokirjallisuuden voittajan voi ennakoida jo hyvissä ajoin, sillä tässä kategoriassa vaikuttavat muutamat salaperäiset, pinnan alla virtaavat seikat. Ikävä kyllä noiden seikkojen avaaminen vaatisi pitkän esseen, joten en aio niitä käydä tässä sen tarkemmin lävitse. Kyse ei ole siis mistään salaliitosta tai kähminnästä, vaan kirjan hyviin ominaisuuksiin ja vallitsevan makuun perustuvista seikoista. Vaikka valinnan tekee diktaattori, se ei asiaa juurikaan muuta, sillä ihmisen vapaa tahto on usein illuusio.

Tänä vuonna ehdokkaana ovat seuraavat kuusi teosta:

Heiman-teoksen kansikuva. Jänis harmaasävyisellä taustalla.
Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan
Raija-teoksen kansi. Kaksi ihmishahmoa punasävyisellä taustalla.
Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan
Ei kertonut katuvansa -kirjan kansikuva. Matkalaukkua kantavan naisen ääriviivat.
Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan
Margarita-kirjan kansi. Simpukoita merenvihreällä taustalla.
Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan
Runoilija-kirjan kansi. Kirkkaanvihreä, piirretty karhuhahmo.
Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan
Mustaa jäätä -kirjan kansi. Tummalla taustalla ylhäältä kuvattu maantie sekä teoksen nimi suurin kirjaimin.
Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan

Hyvät perustelut näiden kirjojen ehdokkuudelle löytyy Suomen kirjasäätiön sivuilta. Kannattaa lukea, perustelut on ajatuksella laadittu. Oma veikkaukseni, joka perustuu pitkään kokemukseen sekä siihen, että olen jonkin verran lukenut kirjallisuutta ja joskus sitä kirjoittanutkin, on tässä:

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaa 50 % todennäköisyydellä Tommi Kinnunen ja 40 % todennäköisyydellä Anni Kytömäki. Loput 10 % on varattu yllätyksille.

Älkää nyt käsittäkö tätä niin, etteikö kaikki teokset olisi hienoja ja tasavertaisia kaunokirjallisuuden jumalten edessä. Näin on, ja mikä tahansa niistä on kirkkaasti voittonsa ansainnut. Voin olla väärässä, mutta tilanne on nyt tämä. Pientä vahvistusta monimutkaiselle päättelyketjulle, jota en tässä avaa, löytyy täältä:

Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset 15.11.2019:
”JP: – Olen koko syksyn arvellut, että voittaja on Pajtim Statovci teoksellaan Bolla. Se on kaunis ja hyvin kirjoitettu kirja.”

Twitter 8.11.2018:
”Minulla on vain yksi suosikki, ei ole tällä listalla. Olli Jalosen Taivaanpallo.”

Finlandia-palkinnon nousu ja tuho? 12.11.2017:
Sitä odotellessa toivotan Juha Hurmeelle onnea jo etukäteen!”


Olipa voittaja kuka tahansa, onnittelut hänelle! Ja kaikki ehdokkaat, tuo on aivan mahtava huomionosoitus! Kirjailija tekee työnsä ja muut mekkaloivat, mutta ainahan se on keskimäärin mukavampaa olla Finlandia-ehdokas kuin olla olematta. Kokemusta on molempiin suuntiin!

Ja tässäpä vielä muistojen virtaan nämä kaksi lapsukaistani, jotka ovat tässä samassa myllyssä olleet. Lukemisiin!

Tulisiipi
Ehdokas 2019!
Klikkaa ja tutustu!
Ystäväni Rasputin
Ehdokas 2013!
Klikkaa ja tutustu!

Neljä seuraavaa vuotta

Ilmastokin muuttuu, hitto soikoon.

Meistä tuntuu juuri nyt, että elämme historian käännekohdassa. Näin voikin olla, vaikka lopulta se tiedetään vasta jälkeenpäin. Suuret mullistukset laimentavat ne pienemmät ja vasta tulevat sukupolvet asettavat käännekohdat suurempaan kontekstiin.

Pian tiedämme ainakin sen, kuka johtaa Yhdysvaltoja seuraavat neljä vuotta. Kamppailu Joe Bidenin ja Donald Trumpin välillä huipentuu vaalipäivänä kolmas marraskuuta, tai hiukan sen jälkeen tai oikeudessa. Joka tapauksessa se ratkeaa viimeistään joulukuun aikana tavalla taikka toisella. Tämä taistelu on hyvä tiivistelmä siitä ajasta, jossa nyt elämme. Amerikkalaiset ovat keskellä faktan ja fiktion sekamelskaa, tunnekuohujen ja mielikuvien pyörteessä, joiden keskeltä on enää hyvin vaikea erottaa mitään selvästi.

Joe Biden edustaa kiistämättä mennyttä maailmaa siinä mielessä, että hän on ammattipoliitikko, jonka ura on kestänyt jo huikeat 47 vuotta. Hän toimi senaattorina 36 vuotta ja 8 vuotta vierähti Barak Obaman varapresidenttinä. Tämä on jo kolmas kerta, kun Biden yrittää Yhdysvaltain presidentiksi. Vuonna 1987 ja 2008 yritys hiipui jo demokraattien esivaaleihin. Aika ei ole kohdellut Bidenia kovin hellästi ja kun 78. syntymäpäivä on jo ovella, ei Bidenkaan ole enää ihan parhaimmillaan.

Bidenin poliittinen ura on tyypillinen poliitikon ura. Kohuja on riittänyt ihan kohtuullisesti, pieniä valheita on tullut lipsauteltua siellä ja täällä, pikkuisen on plagioitu toisten tekstejä ja tallottu muiden ihmisten henkilökohtaiselle reviirille. Tuo kaikki on vanhan maailman tavallista poliitikon toimintaa aikana, jolloin vanhat synnit yleensä jäivät piiloon tai hautautuivat nopeasti. Verkostot on luotu huolella ja ne ovat miestä kannatelleet hyvin. Hän ei halua loukata ketään ja vanhan poliittisen tavan mukaan pyrkii olemaan kaikkien puolella olematta kuitenkaan ketään vastaan.

Donald Trump on aivan toista maata. Hän ei edes ole poliitikko, vaan liikemies. Presidentinvaalit vuonna 2016 oli hänelle yksi suuri projekti, joka saattoi onnistua tai sitten ei, mutta riski kannatti ottaa. Ehkä hän yllätti kaikkien lisäksi myös hiukan itsensä voittamalla vaalit, mikä kertoo lähinnä kansan syvästä kyllästymisestä poliitikkoihin.

Trump ei noudata mitään pelisääntöjä. Hän valehtelee surutta eikä edes häpeä sitä. Jos hänellä on päämäärä, hän pyrkii siihen kaikin keinoin välittämättä vähääkään, onko keinot laillisia vai eivät. Hän kyseenalaistaa virallisen median jatkuvasti, aiheuttaa hämminkiä ja epävarmuutta. Kun Biden yrittää vedota järkeen, vetoaa Trump aina tunteisiin.

Tiedämme riittävästi näistä kahdesta ehdokkaasta, heidän heikkouksistaan ja vahvuuksistaan. Me emme näissä vaaleissa äänestä, se päänvaiva jää Yhdysvaltain kansalaisille. Gallupit ovat jo pitkään julistaneet Bidenin voittavan vaalit, mutta voiko mihinkään enää luottaa? Viimeisten viikkojen kampanjat ovat osoittaneet järkyttävän selvästi, että Trump saa kannattajansa liikkeelle, Bidenin tilaisuudet muistuttavat hautajaisia. Olkoonkin, että Biden rajoittaa osallistujien määrää, mutta kun Minnesotassa kuvernööri rajoitti Trumpin kampanjan osallistujamäärän 250 henkilöön, paikalle saapui silti tuhansittain Trumpin kannattajia parveilemaan aitojen taakse. Toisaalta, innottoman ja innokkaan äänestäjän ääni on tismalleen samanarvoinen.

Bidenin selkein vahvuus näissä vaaleissa on Trump. Ihmiset siis äänestävät Trumpia pois virasta, ja sen voi tehdä vain äänestämällä Bidenia. Vaikka Bidenin tilalla olisi limsapullo, limsapullo keräisi miljoonittain ääniä. Mutta riittääkö pakoilmiö, kun vastassa on vetoilmiö? Trumpin kannattajat ovat lojaaleja eikä heidän päätään käännä mikään. Voisiko käydä niin, että Bidenin kannattajat eivät sitten jaksakaan äänestää, koska Biden ei sinällään vetoa heihin ja he ajattelevat, että etumatka riittää, äänestäkööt muut.

Koko roska ei kuulu minulle, mutta se on kiinnostava jo sosiologisena ja tilastollisena ilmiönä. Yhdysvaltain vaalijärjestelmä tekee tilanteesta mielenkiintoisen, sillä voitto vaaleissa koostuu osavaltioiden valitsijamiehistä. Valitsijamiehiä saa eri osavaltioista eri määrän ja voittoon riittää 270 valitsijamiestä. Osavaltioita voi hävitä 100 – 0, jos voittaa niitä riittävästi 51 – 49. Ja juuri niukkojen voittojen mestari Trump viime vaaleissa oli. Tällä hetkellä tilanne näyttäisi tältä:

Biden varmatBiden melko varmatTasanTrump melko varmatTrump varmat
203701404283

Trump on siis gallupien mukaan erittäin pahasti alakynnessä, sillä varmojen osavaltioiden kääntäminen on lähes mahdotonta. Ero on siellä niin suuri, että moista virhemarginaalia on vaikea kuvitella. Sen sijaan osavaltioissa, joissa Bidenin voitto on melko varma, Trumpin kampanjat ovat iskeneet hiukan kiilaa. 20 edustajan Pennsylvaniassa ero on Biden hyväksi yhä 51-46 (epävarmoja äänestäjiä 3 %), mutta se on hiukan kutistunut. Michiganin 16 edustajaa ovat menossa Bidenille 51-44 (epävarmoja 5 %) ja Minnesotan 10 edustajaa 50 – 42 (epävarmoja 8 %). Bidenin kannalta huono juttu on, että epävarmat ovat viime vaaleissa kääntyneet lopulta Trumpille ja yllätys yllätys, juuri näitä osavaltioita Trumpin puheralli on myllännyt. Jos Trump kykenisi ihmeeseen ja siirtäisi nämä 46 valitsijamiestä leiriinsä, laskennallinen tilanne 273 – 125 olisikin jo 227 – 171.

Vaa’ankieliosavaltioissa on jaettavana huikeat 140 valitsijamiestä. Näistä 101 on jaossa Teksasissa (39), Floridassa (28), Ohiossa (18) ja Georgiassa (16). Tällä hetkellä Trump on siirtynyt johtoon Teksasissa 48-46 (epävarmoja 6 %), Biden johtaa Floridassa 49-46 (epävarmoja 5 %) sekä Georgiassa 49-46 (epävarmoja 5 %) ja Ohiossa tilanne on tasan 47-47 (epävarmoja 6 %). Jos Trump kääntää nämä kaikki itselleen ja kaappaa Pennsylvanian, Michiganin ja Minnesotan, hänellä on 272 valitsijamiestä ja hän voittaa vaalit. Pientä variaatiotakin sallitaan, sillä Arizonassa on jaossa 11 valitsijamiestä ja tilanne siellä on 47-47 (epävarmoja 6 %), Pohjois-Carolinassa jaossa on 15 valitsijamiestä ja Biden johtaa 48-47 (epävarmoja 5 %)

Tästä pienestä esimerkistä jo näkyy, että Trumpilla on iso vuori kiivettävänä. Jos hän kääntää kaikki tiukat osavaltiot itselleen, on hänen silti voitettava Bidenilta joku osavaltio kuusikosta Pennsylvania, Michigan, Minnesota, Wisconsin, Colorado tai New Hampshire. Jos hän ei saa näistä yhtäkään, hän häviää varmasti.

Ennustaminen on aina vaikeaa puuhaa, mutta sitä on mukava harrastaa. Trumpin kampanjajuna tietää tarkalleen tilanteen. Vaaleihin ei ole aikaa enää juuri mitään, mutta Trump pitää vielä peräti neljä (4) vaalitilaisuutta Pennsylvaniassa, josta hän voi ryöstää ne 20 valitsijamiestä, Michiganissa kolme (3) tilaisuutta, saaliina 16 ryöstettyä valitsijamiestä, Wisconsinin 10 valitsijamiestä yritetään ryöstää yhdellä tilaisuudella. Epävarmoja äänestäjiä käännytetään Pohjois-Carolinassa kahden (2) tilaisuuden verran, Georgiassa ja Floridassa yhden tilaisuuden verran. Hän siis tavoittelee juuri noiden 46 valitsijamiehen ryöstöä sekä 59 valitsijamiehen varmistelua vaa’ankieliosavaltioissa.

Trump todella tekee töitä voittonsa eteen, mutta kuten edellä jo perkasimme, se on kiven takana. Biden ei ihmisiä ole juurikaan kohdannut ja se voi olla kohtalokas virhe. Tosin, sillä etumatkalla, joka hänellä on, virheisiinkin on varaa. Mutta jos Trumpin vastustajat ovat kyllästyneet Bideniin ja ajattelevat, että muut hoitavat homman kotiin, huonosti käy. Trumpin kannattajat todellakin painuvat vaaliuurnille.

Yhdysvaltain presidentinvaalit ratkeavat tunnetasolla. Riittääkö Bidenin voittoon se, että vastustajaa inhotaan syvästi vai käykö niin, ettei työntövoima päihitä vetovoimaa. Viikon kuluessa olemme viisaampia, tai ehkä käy niin, että asia ratkeaa vasta oikeudessa. Popcornit esiin.

Työn jälkeen näkyy uusi työ

Klikkaa ja tutustu.

Pitkätkin matkat päättyvät joskus! Näin voin nyt todeta kahdessakin mielessä. Kirja, jonka aihiot kylvettiin jo 80-luvun lopussa, on ilmestynyt. Hukkuva maa on kirja, jonka aiheen toivoin menevän ohi, mutta eihän se mennyt. Kun seurasin pelkästään Suomen lämpenemistä (eikä nyt puhuta keskustelukulttuurista) läpi 90-luvun kitkerälle uuden vuosituhannen 10-luvulle saakka, huomasin, ettei kehitystä yritettykään pysäyttää. Jatkuva talouskasvu oli ykkösaihe läpi niiden vuosikymmenten, jolloin jotain olisi voitu vielä tehdä. Nyt, kun talouskasvun junaan on saatu Kiina ja Intiakin seuraa perässä, on peli jo käytännössä menetetty. Kun kivivyöry on liikkeellä, sitä ei voi pysäyttää ja on keskityttävä vain minimoimaan vahingot.  Ei se Antarktis kuitenkaan ihan muutamassa vuodessa sula, joten jotakin kyllä ehditään hyvin tehdä. Etelänavalla huidellaan talvella yhä -60C pakkaslukemissa ja jäävaipan paksuus on 2,5 kilometriä.

No, kirjailijathan eivät koskaan ota kantaa mihinkään, joten Niklas Vaaterin seikkailu tässä kirjassa ei ole kannanotto puoleen eikä toiseen. Ehkä kirjan tarina herättää ajatuksia, tai sitten ei. Kirja ei kuitenkaan ole saarna, joten olen aina halunnut jättää runsaasti tilaa myös lukijan ajatuksille. Ja ehkä Niklas ei olekaan niin pirun viisas kuin luulee.

“Koskisen kunnianhimoinen uutuusdekkari pui ilmastonmuutosta ja tarjoaa uskottavaa kauhua vallan huipulta. (–) Jo henkilögalleriasta huomaa, ettei Hukkuva maa ole perinteinen sukuromaani, dekkari, tai ekokatastrofilla uhkaileva teos. Notkeasti eteenpäin soljuva romaani on kyllä näitäkin, mutta vielä paljon muuta.” – Turun Sanomat

Hukkuva maa on kuitenkin osaltani tehty ja se elää omaa elämäänsä. Minä olen jatkanut matkaani jo aikoja sitten tietokirjan parissa, eräs herra Aku Ankka on vaivannut mieltäni. Lisäksi aineiston keräämisen ja haastattelujen ollessa tauolla olen saanut hiljalleen kudottua romaanin, joka voisi ilmestyä vuonna 2021. Ei voi koskaan tietää, kuinka lopulta käy, mutta tarina on kyllä lähes eeppinen. En muista, milloin viimeksi olen ihan noin muhkeaa kässäriä kirjoittanut. Tämä uusi on Tulisiipeä noin neljänneksen paksumpi, eikä Tulisiipikään ollut ihan hoikka.

Paljolti kirjailijan työtä mitataan sillä, mitä voidaan nähdä. Kirjojen kanssa pitäisi hengailla julkisuudessa, jos se suinkin on mahdollista, sillä tavalla useampi lukija voi huomata, että kirja on olemassa. Tässä lajissa olen aina ollut vähän laiska, eikä se hengailu ihan sovikaan työrytmiini. Olen näin harmaantuessa alkanut säästellä promotunnitkin kirjoittamiseen, mitä tämä meneillään oleva peruutusaika tietysti nyt hyvin tukee. Kun keikat peruuntuvat, keskittyminen itse asiaan nousee kummasti.

Mutta, katsotaan nyt, miten Hukkuva maa pysyy pinnalla ja mitä siitä pidetään. Sen verran ehkä tuossa tuotantoni kategorisoinnissa voin kaikkia auttaa, että minusta tämä kirja soittelee samaa säveltä kuin Kannibaalien keittokirja ja Matilda pelastaa maailman . Tosin kirjailija on surkein arvioimaan omia töitään, mutta siltä nyt tuntuu. Huomenna ehkä kaikki on toisin.

Äänikirja voi hyvin, kuinka voi kirjailija?

Kaunokirjallisuus sähköisten kirjojen alviton nettomyynti

Kirja-alan murroksesta on jauhettu jo niin kauan, että koko juttu on muuttunut taustakohinaksi. Vuosi on kuitenkin niin pitkällä, että kirja-alan tilastoista voi jotain taas päätellä. Ja koska aina pitää olla positiivinen, aloitetaan iloisella kuvalla.

Tuossa vieressä on Kustannusyhdistyksen tilastoista napattu kaavio siitä, kuinka kaunokirjallisuuden sähköisten kirjojen myynti on kehittynyt. Ja hyvinhän se on kehittynyt! Vuoden 2014 noin 1,5 miljoonan euron myynnistä on ponkaistu 2019 jo huikeaan 7,7 miljoonan euron myyntiin. Rahaa kaunokirjallisuuteen on tullut sähköisten julkaisujen myötä lisää peräti 6,2 miljoonan euroa! Eipä ole tyhjää puhetta äänikirjabuumi, sen päätellemme tästä!

Huonompi juttu on taas se, että jos katsotaan painetun kirjan myyntiä, suunta on toinen.

Kaunokirjallisuus painetun kirjan alviton myynti

Vastaavat luvut näyttävät, että sieltä puolelta pätäkkää on kadonnut samassa ajassa noin 9 miljoonaa euroa, joten kokonaisuudessaan kirjamyynnissä on tullut takkiin vuoteen 2014 verrattuna 2,8  miljoonaa euroa. Ei hyvä. Ja kun painetun kirjan myynnistä on kadonnut vuodesta 2018 vuoteen 2019 noin 3,7 miljoonaa, siitä on siirtynyt 2,8 miljoonaa sähköisten julkaisujen laariin. Tästä rahasta äänikirjan osuus on noin 75%. Kun vielä muistetaan, että Suomessa kaunon myynti jakautui jokseenkin tasan kotimaisen ja ulkomaisen välillä, aletaan löytää suomalaisen kaunokirjailijan paikka kartalta. Kaunokirjallisuus tuo kustantajalle siis rahaa noin 32,5 miljoonaa, joista voidaan armeliaisuuden vuoksi laskea 17 miljoonaa olevan suomalaisen kaunokirjailijan tuotto-osuu, josta kustantaja maksaa tekijänpalkkiot.

Mitä tämä muutos nyt sitten käytännössä tarkoittaa? Vuoteen 2018 verrattuna suomalaisen kaunokirjailijan jakopotista on kadonnut painetun kirjan osalta noin 1,9 miljoonaa euroa, joka tekijänpalkkioprosentin ollessa vaikkapa 22% tarkoittaa 418 000 euroa. Sähköisten kirjojen puolella lisääntynyt myynti suomalaisille kirjailijoille on e-kirjan puolella noin 350 000 euron arvoista, josta rahaa on tullut vastaavalla 22% tekijänpalkkiolla 77 000 lisää ja äänikirjan osuus noususta on noin 1,1 miljoonaa euroa, josta äänikirjojen  tekijänpalkkioprosentilla 13% rahaa on tullut 143 000 euroa. Olemme siis menettäneet 418 000 euroa ja saaneet 220 000 euroa, joten kokonaisuudessaan kaunokirjailijoiden pussista rahaa katosi vuonna 2019 vuoteen 2018 verrattuna karkeasti ottaen noin 200 000 euroa, äänikirjabuumista huolimatta.

No, kuinkas homma on kehittynyt iloisella 20-luvulla? Meillä on jo käpälissä 1Q/2020 luvut, ja kaunokirjallisuuden osalta voimme niitä verrata vaikka viime vuoden ensimmäiseen kvartaaliin (1Q/2019). Kotimaisen kaunokirjallisuuden myynti näyttää vertailussa tältä (ja nyt ei ole kotimaista ja ulkomaista eroteltu):

Kaunokirjallisuus myynti M€ 1Q2019 1Q2020
e-kirja 0,334 0,585
Äänikirja 1,018 1,913
Painettu 4,176 4,265
YHT 5,528 6,763

Kokonaismyynti näyttää nousseen verrattuna vuoden 2019 vastaavaan kvartaaliin jokaisella saralla! Sehän on huima uutinen! Nyt vain jos tahti pysyy samana koko vuoden, kevään 2021 tilityksissä kirjailijakin voi tämän nousun nähdä. Varsinkin e-kirjan 75% kasvu ja äänikirjan 88% kasvu ovat huikeita lukuja ja vaikka painetulla kirjalla tuo luku on vain 2%, on suunta kuitenkin oikea. Näistä luvuista alkaa kuitenkin vahvistua myös tilastojen valossa, että e-aineistot ovat valtaamassa alaa, ja varsinkin äänikirjat.

Ennustaminen on aina riskaabelia hommaa, mutta sitäkin pitää pienen kirjailijan harrastaa. Vallitsevassa tilanteessa on kaksi asiaa, jotka olisi hyvä saada kuntoon:
1) Äänikirjasopimukset (myös vanhat) on saatava kuntoon, ne ovat ajalta miekka ja kilpi – tämä on kirjailijan ja kustantajan  asia
2) E-aineistot olisi hyvä saada myös lainauskorvauksen piiriin – tämä on OKMn asia hoitaa homma kotiin

Kun nämä kaksi asiaa ovat kunnossa, tilanne on ihan hyvä, kunnes iskee se seuraava murros. Ai niin, ja kyllä niillä virkistysseteleillä pitäisi voida ostaa myös kirjoja.

Jos asiat kiinnostavat, tietoa löytyy:
Suomen kustannusyhdistys

 

 

Tappamisen sietämätön keveys

Oletteko koskaan lukeneet dekkareita? Aika moni on, sillä hyvin usein kuulee kirjailijaksi mielivien haaveilevan rikastumisesta juuri dekkarin kirjoittamalla. Dekkari on genre, jota ostetaan, luetaan ja lainataan enemmän kuin mitään muuta, ainakin sitkeä legenda kertoo yhä niin.

Jos katsotaan Suomen  myydyimpien kaunokirjojen listaa vuodelta 2019, niin legendalle löytyy myös pohjaa. 20 myydyimmän kirjan joukossa on 7 dekkaria/trilleriä, joten jännityskirjallisuudelle todellakin löytyy lukijoita. Lainaustilastoista en voi sanoa mitään varmaa muuta kuin omalta kohdaltani. Ja totta tosiaan, vuonna 2018 kuuden lainatuimman kirjani joukossa on viisi dekkaria! Ja mikä hämmästyttävintä, kun perusromaani hiipuu aika nopeasti kirjastossa, dekkari pitää pintansa sielläkin!

Dekkarin kirjoittava kirjailija on hyvin pian dekkaristi. Tällä tarkennuksella on helppo myydä kirjailijaa käsitteleviä juttuja. Dekkaristi kertoo jo aika tarkasti, missä mennään. Kun keikalle ilmestyy dekkaristin sijaan kirjailija, yleisöllä on paljon vähemmän tietoa, mitä tuleman pitää. Ja koska minulle joka asiasta (miksi, oi miksi?) muodostuu lopulta ongelma, niin onhan tästäkin sellainen aikojen saatossa tullut.

Olen urani alusta asti ollut pelkkä kirjailija. Genreleimat ovat tarttuneet minut melko huonosti, sillä kirjoitan milloin mitäkin. Minulla ei ole valumuottia, johon väkisin valan jokaisen tarinan vaan tarinat saavat mennä siihen muottiin, johon ne parhaiten sopivat. Murhan vuosi -dekkarisarjani on yksi iso tarina, jonka hajotin kahteentoista osaan. Ja niin minusta tuli dekkarien kirjoittaja, mutta ei dekkaristia. En muista koskaan nähneeni juttua, jossa minua olisi tituleerattu dekkaristiksi. Se ei ole hyvä eikä huono juttu, se on fakta.

Pitkän urani aikana olen oppinut sen, että kun on monessa mukana, ei lopulta ole mainosmielessä mihinkään muottiin sopiva. Kunnon hyllpaikan saaminen vaatii punkin sitkeyttä, on nakerrettava tiensä ytimeen, alan tapahtumiin, lukupiireihin ja imettävä vain ja ainoastaan sitä verta, joka tietyn genren  lukijoissa virtaa. Kirjakaupan sisäänostajan silmissä JP Koskinen näyttää tältä:

”JP Koskinen, Te olette luova ja aikaansaava. Mutta kirjoitatte todella monenlaista genreä mm dekkaria ja fantasiaa, joten ongelma kuluttajan näkökulmasta on haaste oppia tunnistamaan minkätyyppistä kirjaa on myynnissä.

Esim. XXXXssa kirjat ostetaan usein heräteostoina ja tunnistettavuus on silloin tärkeää. Esimerkiksi Remes, jonka jokaisen on helppo ostaa kun tietää mitä ja minkätyyppisen kirjan saa.”

Miksi siis turhaan teen meagolmaanista rikosromaanisarjaani, kun dekkarien lukija ei sitä osaa/uskalla ostaa, koska se voi olla lastenkirja, tai historiallinen romaani? Vastaus on yksinkertainen. Teen aina ihan sitä mitä haluan ja tiedän kyllä, mikä hinta siitä maksetaan. Kyllähän tässäkin hommassa pitää olla vapaus, ja jos ette tunnista minua, ei se haittaa. Kirjan tunnistaa lukemalla! Tästäkin huolimatta, tai juuri tämän takia, erittäin hyvää dekkariviikkoa!