Finlandia-palkinnon nousu ja tuho?


(c) YLE Arkisto

Kirjallisuuden ja ylipäätään taiteen palkitseminen on aina ollut kuohuttava asia. Voiko kirjallisuutta mitata, jääkö lukijan aivopoimujen hiekkaan jokin merkki luetusta kirjasta? Mitä parempi kirja, sen syvemmällä jälki on ja sama jälki jää jokaisella lukijalla suunnilleen samaan kohtaan? Vaikka me tiedämme, että kovin tarkkaa ja syvällistä kirjojen arvottamista ei voida tehdä, se silti tehdään, vuodesta toiseen.

Finlandia-palkinto perustettiin vuonna 1984 Suomen Kirjasäätiön toimesta. Tämän alkuperäisen ns. kaunokirjallisen palkinnon rinnalle perustettiin 1989 Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto ja 1997 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden vastaava palkinto. Alkujaan palkinnon tarkoitus oli nostaa kirjallisuus median valokeilaan, ja/eli lisätä kirjojen myyntiä. Palkinto jaettiin ensin mille tahansa kaunokirjalliselle teokselle, mutta jo 1993 huomattiin, että väärälle teokselle annettu palkinto ei ajanut asiaansa. Edes arvovaltainen hyvän kirjan leima ei vakuuttanut epäileviä lukijoita. Palkinnosta tuli ainoastaan romaanipalkinto. Kun runot, esseet ja aforismit saatiin kilpailusta pois, pudotettiin ehdokkaidenkin määrä kahdeksasta kuuteen. Edellinen pudotus ehdokasmäärässä kymmenestä kahdeksaan tehtiin 1990. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, että uusilla säännöillä saadaan ehdokkaita kymmenessä vuodessa yhtä monta kun aiemmin saatiin kuudessa, eli valokeila on matkan varrella kaventunut huomattavasti.

Tietysti Suomen huomattavin kirjallisuuspalkinto on herättänyt huomiota niin lukijoissa kuin kirjailijoissakin. Kun kirjoja ostetaan joululahjaksi, on Finlandia-palkittu teos helppo valinta. Se on sertifioitu hyväksi ja sen löytää varmasti kirjakaupasta, kun työpäivän jälkeen ryntää tekemään ostoksia. Kirjailijalle palkinto on sekä rahallinen että henkinen helpotus. Se on tunnustus kaikista niistä vuosista, jotka kukin on uhrannut kirjoittamiseen. Et tehnyt töitä turhaan, kirjailija, sinun työlläsi on merkitystä. Kun kilpailu on kovaa, ehdokkuuskin on jo mittava meriitti, jota arvostetaan paljon.

Jos tarkastellaan palkinnon merkitystä kirjailijalle, on asiassa juuri nuo kaksi mainitsemaani puolta. Rahallinen puoli on merkittävä, varsinkin voittajalle. Monet ehdokkaaksi päässeet kirjat hyytyvät vaatimattomiin myynteihin, eikä kirjailija välttämättä näe tekijänpalkkiossa kuin muutamien tuhansien ekstran. Jos kirja ei ole myynyt kovin hyvin ennen ehdokkuutta, edes kaksinkertaistunut myynti ei tarkoita kuin 1000-2000 kappaleen lisäystä, jos sitäkään. Ehdokkuus on siis usein henkisesti suurempi juttu kuin taloudellisesti.

Voittajan kohdalla kaikki on toisin. Jos katsotaan hiukan tilastoja, niin voittajien sijoitukset myynnissä  ja myyntiluvut vuodesta 2010 vuoteen 2016 ovat seuraavat:
2010: 4. 53700 (Nenäpäivä)
2011: 3. 66100 (Hytti nro 6)
2012: 2. 100600 (Jää)
2013: 4. 45300 (Jokapäiväinen elämämme)
2014: 1. 73800 +  18. 2015, myyntiä vielä 11 700 (He eivät tiedä mitä tekevät)
2015: 3. 46000 (Oneiron)
2016: 5. 42812 (Akvarelleja Engelin kaupungista)

Edellä mainittujen kirjojen sijoitus lokakuun TOP10 myynneissä ennen julkistusta oli seuraava: Nenäpäivä (-), Hytti nro 6 (-), Jää(-), Jokapäiväinen elämämme (-), He eivät tiedä mitä tekevät (-), Oneiron (-), Akvarelleja Engelin kaupungista (-). Eli, mikään kirjoista ei ollut erityinen ostajien suosikki ennen palkinnon saamista. Silloin voidaan olettaa, että ennakko ja ehkä siihen pari tonnia päälle olisi ollut kirjan tuotto (nettona siis 3000-6000 euroa).

Rahallisesti palkinto on siis kirjailijalle todella kova juttu. Palkinto itsessään on 30 000 euroa. Kun kirjailija saa myydystä kirjasta nettona 3-4 euroa kappale, on myynnistä saatu varovaisesti arvioiden vähintään 130 000 euroa ja enimmillään 300 000 euroa vuodesta riippuen. 300 000 euroa on monelle ehdokkaalle se tulo, jonka he saavat yleensä sadasta romaanista. Lisäksi palkinto on avain käännösmarkkinoille, jossa voi olla paljonkin voitettavaa. Joten, kun diktaattori tekee päätöksensä, hänen vallassaan on myös suuri rahallinen ratkaisu ja kirjailijan taloudellinen tulevaisuus.

Mitä meille siis jää Finlandia-palkinnosta käteen? Jos tarkastellaan myyntilukuja, alkaa palkinnon arvostus myyntiin suhteutettuna olla hiukan laskussa muutamia piikkejä lukuun ottamatta. Palkinto selkeästi edistää myyntiä, voittajan osalta, mutta sekin vaikutus on hiipumaan päin. Lukijoiden luottamus hyvään valintaa on selvästi vähenemässä. Palkinnotta jääneille ehdokkaille valokeilan voimakkuus ei riitä, se on selvää. Lukijat ovat tyytyväisiä (vai ovatko?) saadessaan selkeän lahjakirjan, jonka voi ostaa ystävälleen joka vuosi saman brändin leimalla.

Henkisesti Finlandia-palkinto  aiheuttaa kirjailijakunnassa ahdistusta. Raadit vaihtuvat vuosittain, joten mitään yhteismitallisuutta on mahdotonta löytää ehdokasasettelussa. Monelle ansioituneelle tekijälle se, ettei ehdokkuutta tule vaikka vuodet vaihtuvat ja julkaistut romaanit saavat erittäin hyviä kritiikkejä, on tuskallista. Kirjailijan ammatti on yksinäistä puuhaa, jossa arvostus ja leimat tulevat ulkopuolelta. Vaikka palaute olisi muutoin loistavaa, on suurimman ja kauneimman palkinnon ehdokaslistoilta ulosjääminen aina henkisesti raskasta. Kirjailija pohtii, mikä hänessä tai teoksissa on vikana, kun joku muu kerää 4-6 ehdokkuutta ja hänelle ei suoda edes sitä yhtä. Käytännössä kahden esiraatilaisen miellyttäminen riittää ja kohtalon pyörä voi kääntyä arvaamattomaan suuntaan.

Onko Finlandia-palkinnon aika siis ohi? Onko konsepti kaluttu ja kannattaako tämä vaiva nähdä yhden teoksen myyntilukujen nostamiseksi? Kuten aina, kysymyksiä on aina enemmän kuin vastauksia. On hyvä, että vuosittain edes se yksi kirja nousee sieltä kumpujen yöstä ja  viisi muuta saa päänsilityksen. Mutta näin ajatellessamme emme laske mitään arvoa sille henkiselle tuholle, jonka palkinto mahdollisesti aiheuttaa kirjailijakunnassa. Toivonpilkahdus saa aina osattomaksi jääneen elämän näyttämään entistä synkemmältä. Toisaalta, meidän aikuisten ihmisten pitää vain kestää elämän kolhut, sillä ne ovat runsaat ja kovat joka tapauksessa.

Jos joku (hullu) herättäisi minut keskellä yötä ja kysyisi, onko Finlandia-palkinto tullut tässä muodossa tiensä päähän, vastaisin: kyllä. Miten sitä pitäisi uudistaa, on kokonaan toinen juttu. Sitä pohdintaa tehdään varmasti Suomen Kirjasäätiössä, jos palkinnon status myynnin edistäjänä jatkaa laskuaan.

Sitä odotellessa toivotan Juha Hurmeelle onnea jo etukäteen!

Niemi

Osta voittaja jo nyt!

 

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Finlandia-palkinnon nousu ja tuho?

  1. Paluuviite: Ihana, kamala Finlandia! – Hidas kirjailija

  2. Kuinka optimistinen tämä kolme euroa on? Käsittääkseni kirjailija saa tietyn prosentin myydyn kirjan hinnasta, eli tämä kolme euroa olettaa kirjan hinnan pysyneen samana (eikä menneen alelaariin) koko vuoden. Tyypillisesti kirjaahan myydään täyteen hintaan vain kuukausia, mutta takaako Finlandia-voitto usein myös sen, että kirjaa pidetään seuraavaan voittajaan asti kirjakaupoissa esillä?

    • Kolme euroa on suunnilleen se, mitä kirjailija kirjasta saa julkaisuvuonna. Kustantamo ei yleensä myy kirjaa ulos kovilla alennuksella kirjan ilmestymisvuonna, mutta kirjakaupathan saavat sen myydä millä hinnalla haluavat. Tekijä saa tilityksensä siis siitä hinnasta, jolla kustantamo myy kirjat eteenpäin. Tekijänpalkkioprosentin jokainen kirjailija neuvottelee itse, joten se voi vaihdella paljonkin. Jos kirjaa ostetaan suht hyvin, sitä ei alennuksiin kovinkaan hanakasti laiteta. Mutta ei Finlandia-voittaja yleensä ”elä” seuraavan voittajan valintaan saakka, mutta hyviä poikkeuksiakin on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s