Finlandia-palkinnon nousu ja tuho?

(c) YLE Arkisto

Kirjallisuuden ja ylipäätään taiteen palkitseminen on aina ollut kuohuttava asia. Voiko kirjallisuutta mitata, jääkö lukijan aivopoimujen hiekkaan jokin merkki luetusta kirjasta? Mitä parempi kirja, sen syvemmällä jälki on ja sama jälki jää jokaisella lukijalla suunnilleen samaan kohtaan? Vaikka me tiedämme, että kovin tarkkaa ja syvällistä kirjojen arvottamista ei voida tehdä, se silti tehdään, vuodesta toiseen.

Finlandia-palkinto perustettiin vuonna 1984 Suomen Kirjasäätiön toimesta. Tämän alkuperäisen ns. kaunokirjallisen palkinnon rinnalle perustettiin 1989 Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto ja 1997 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden vastaava palkinto. Alkujaan palkinnon tarkoitus oli nostaa kirjallisuus median valokeilaan, ja/eli lisätä kirjojen myyntiä. Palkinto jaettiin ensin mille tahansa kaunokirjalliselle teokselle, mutta jo 1993 huomattiin, että väärälle teokselle annettu palkinto ei ajanut asiaansa. Edes arvovaltainen hyvän kirjan leima ei vakuuttanut epäileviä lukijoita. Palkinnosta tuli ainoastaan romaanipalkinto. Kun runot, esseet ja aforismit saatiin kilpailusta pois, pudotettiin ehdokkaidenkin määrä kahdeksasta kuuteen. Edellinen pudotus ehdokasmäärässä kymmenestä kahdeksaan tehtiin 1990. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, että uusilla säännöillä saadaan ehdokkaita kymmenessä vuodessa yhtä monta kun aiemmin saatiin kuudessa, eli valokeila on matkan varrella kaventunut huomattavasti.

Tietysti Suomen huomattavin kirjallisuuspalkinto on herättänyt huomiota niin lukijoissa kuin kirjailijoissakin. Kun kirjoja ostetaan joululahjaksi, on Finlandia-palkittu teos helppo valinta. Se on sertifioitu hyväksi ja sen löytää varmasti kirjakaupasta, kun työpäivän jälkeen ryntää tekemään ostoksia. Kirjailijalle palkinto on sekä rahallinen että henkinen helpotus. Se on tunnustus kaikista niistä vuosista, jotka kukin on uhrannut kirjoittamiseen. Et tehnyt töitä turhaan, kirjailija, sinun työlläsi on merkitystä. Kun kilpailu on kovaa, ehdokkuuskin on jo mittava meriitti, jota arvostetaan paljon.

Jos tarkastellaan palkinnon merkitystä kirjailijalle, on asiassa juuri nuo kaksi mainitsemaani puolta. Rahallinen puoli on merkittävä, varsinkin voittajalle. Monet ehdokkaaksi päässeet kirjat hyytyvät vaatimattomiin myynteihin, eikä kirjailija välttämättä näe tekijänpalkkiossa kuin muutamien tuhansien ekstran. Jos kirja ei ole myynyt kovin hyvin ennen ehdokkuutta, edes kaksinkertaistunut myynti ei tarkoita kuin 1000-2000 kappaleen lisäystä, jos sitäkään. Ehdokkuus on siis usein henkisesti suurempi juttu kuin taloudellisesti.

Voittajan kohdalla kaikki on toisin. Jos katsotaan hiukan tilastoja, niin voittajien sijoitukset myynnissä  ja myyntiluvut vuodesta 2010 vuoteen 2016 ovat seuraavat:
2010: 4. 53700 (Nenäpäivä)
2011: 3. 66100 (Hytti nro 6)
2012: 2. 100600 (Jää)
2013: 4. 45300 (Jokapäiväinen elämämme)
2014: 1. 73800 +  18. 2015, myyntiä vielä 11 700 (He eivät tiedä mitä tekevät)
2015: 3. 46000 (Oneiron)
2016: 5. 42812 (Akvarelleja Engelin kaupungista)

Edellä mainittujen kirjojen sijoitus lokakuun TOP10 myynneissä ennen julkistusta oli seuraava: Nenäpäivä (-), Hytti nro 6 (-), Jää(-), Jokapäiväinen elämämme (-), He eivät tiedä mitä tekevät (-), Oneiron (-), Akvarelleja Engelin kaupungista (-). Eli, mikään kirjoista ei ollut erityinen ostajien suosikki ennen palkinnon saamista. Silloin voidaan olettaa, että ennakko ja ehkä siihen pari tonnia päälle olisi ollut kirjan tuotto (nettona siis 3000-6000 euroa).

Rahallisesti palkinto on siis kirjailijalle todella kova juttu. Palkinto itsessään on 30 000 euroa. Kun kirjailija saa myydystä kirjasta nettona 3-4 euroa kappale, on myynnistä saatu varovaisesti arvioiden vähintään 130 000 euroa ja enimmillään 300 000 euroa vuodesta riippuen. 300 000 euroa on monelle ehdokkaalle se tulo, jonka he saavat yleensä sadasta romaanista. Lisäksi palkinto on avain käännösmarkkinoille, jossa voi olla paljonkin voitettavaa. Joten, kun diktaattori tekee päätöksensä, hänen vallassaan on myös suuri rahallinen ratkaisu ja kirjailijan taloudellinen tulevaisuus.

Mitä meille siis jää Finlandia-palkinnosta käteen? Jos tarkastellaan myyntilukuja, alkaa palkinnon arvostus myyntiin suhteutettuna olla hiukan laskussa muutamia piikkejä lukuun ottamatta. Palkinto selkeästi edistää myyntiä, voittajan osalta, mutta sekin vaikutus on hiipumaan päin. Lukijoiden luottamus hyvään valintaa on selvästi vähenemässä. Palkinnotta jääneille ehdokkaille valokeilan voimakkuus ei riitä, se on selvää. Lukijat ovat tyytyväisiä (vai ovatko?) saadessaan selkeän lahjakirjan, jonka voi ostaa ystävälleen joka vuosi saman brändin leimalla.

Henkisesti Finlandia-palkinto  aiheuttaa kirjailijakunnassa ahdistusta. Raadit vaihtuvat vuosittain, joten mitään yhteismitallisuutta on mahdotonta löytää ehdokasasettelussa. Monelle ansioituneelle tekijälle se, ettei ehdokkuutta tule vaikka vuodet vaihtuvat ja julkaistut romaanit saavat erittäin hyviä kritiikkejä, on tuskallista. Kirjailijan ammatti on yksinäistä puuhaa, jossa arvostus ja leimat tulevat ulkopuolelta. Vaikka palaute olisi muutoin loistavaa, on suurimman ja kauneimman palkinnon ehdokaslistoilta ulosjääminen aina henkisesti raskasta. Kirjailija pohtii, mikä hänessä tai teoksissa on vikana, kun joku muu kerää 4-6 ehdokkuutta ja hänelle ei suoda edes sitä yhtä. Käytännössä kahden esiraatilaisen miellyttäminen riittää ja kohtalon pyörä voi kääntyä arvaamattomaan suuntaan.

Onko Finlandia-palkinnon aika siis ohi? Onko konsepti kaluttu ja kannattaako tämä vaiva nähdä yhden teoksen myyntilukujen nostamiseksi? Kuten aina, kysymyksiä on aina enemmän kuin vastauksia. On hyvä, että vuosittain edes se yksi kirja nousee sieltä kumpujen yöstä ja  viisi muuta saa päänsilityksen. Mutta näin ajatellessamme emme laske mitään arvoa sille henkiselle tuholle, jonka palkinto mahdollisesti aiheuttaa kirjailijakunnassa. Toivonpilkahdus saa aina osattomaksi jääneen elämän näyttämään entistä synkemmältä. Toisaalta, meidän aikuisten ihmisten pitää vain kestää elämän kolhut, sillä ne ovat runsaat ja kovat joka tapauksessa.

Jos joku (hullu) herättäisi minut keskellä yötä ja kysyisi, onko Finlandia-palkinto tullut tässä muodossa tiensä päähän, vastaisin: kyllä. Miten sitä pitäisi uudistaa, on kokonaan toinen juttu. Sitä pohdintaa tehdään varmasti Suomen Kirjasäätiössä, jos palkinnon status myynnin edistäjänä jatkaa laskuaan.

Sitä odotellessa toivotan Juha Hurmeelle onnea jo etukäteen!

Niemi

Osta voittaja jo nyt!

 

Mainokset

Kilpailu!

(c) Spacehouse -Piia

Kesän kunniaksi on hyvä järjestää jotakin rennompaa tapahtumaa, ja mikäpä olisi rennompi tapahtuma kuin kilpailu! Spacehouse  -blogin Piia keksi loistavan idean yhdistää lukupäiväkirja ja värityskirja. Nämä kaksi kirjaahan ovat ehkä maailman suosituimpia, joten niiden yhdistelmästä tulee varmasti maailmanlaajuinen hitti .

Kilpailun idea on hyvin yksinkertainen.
1) Kopioi tuo juliste itsellesi.
2) Väritä julisteesta niiden kirjojen nimet, jotka olet lukenut.
3) Lähetä kuva minulle 15.7. 2017 mennessä.

Kirjailijan naamankin saa värittää, jos tuntee sisäisen taiteilijansa heräävän. Kun klikkaat kuvaa, saat siitä suuremman version käyttöösi. Valmiin kuvan voi toimittaa:

a) tämän postauksen kommentteihin
b) twitteriin @jpkoskinen ja tägi #väritäkirjailija
c) FB:hen kirjailijasivuilleni, koordinaatit ovat tuossa oikean silmäsi haminoilla

Palkintona on koko tähän mennessä ilmestynyt sarja Murhan vuotta, eli nämä kolme kirjaa:
maaliskuukansi

Ei muuta kuin hyvää kesää ja värittämään!

Kirja on seikkailu!

benjamin

Klikkaa ja tutustu!

Mahtavia uutisia vielä ihan vuoden loppuun! Benjamin Hawk -merirosvon oppipoika kilpailee Arvid Lydecken -palkinnosta vuosimallia 2017! Olen tästä erittäin iloinen, sillä kirjassa on sellainen seikkailu, että alta pois.

Muistan kuinka aloin kirjoittaa tuota kirjaa talvella. Oli pakkasta ja ulkona kova viima vei melkein korvat päästä. Ajattelin, että olisipa mukava liottaa varpaita lämpimässä merivedessä! Olin tutkinut merirosvojen historiaa suurta romaania varten ja tajusin, että minähän voin muuntua Benjaminiksi ja seilata Karibianmeren lämpöön. Ja touvit parkukoot, senhän minä tein!

Yksi kirjojen parhaista puolista on se, että niiden avulla saa halvalla lipun muihin maisemiin. Lapset ovat pitäneet tästä kirjasta juuri sen takia, että vilukissat pääsevät tarinan voimalla lämpöön, tylsistyneet seikkailuun ja rikastumisesta haaveilevat kunnon aarrejahtiin. Kirja on seikkailu ja se imee mukaansa salakavalasti niin, ettei edes huomaa ulkona puhisevaa pakkasviimaa!

Jos vain nuorelle kirjoja lahjaksi miettivä henkilö harhautuu tätä ilosanomaani lukemaan, niin voin sanoa, että tässä on hyviä vinkkejä moneen lahjapakettiin!
Kaikki ehdokkaat löydät tästä!

Kaunokirjallisuuden Finlandia 2016: Ehdokkaat

Nyt meillä on taas käsillä kirjasyksyn kuumat päivät, kun Finlandia-palkinnon ehdokkaat  julkistetaan. Koska tässä palkinnossa ja ehdokasasettelussa on oma logiikkansa, kaikki spekulaatiot ehdokkaista ovat vain sivistyneitä arvauksia.

Minulla on muutamia kirjoja, joiden oletan tänä vuonna olevan listalla. Parhaan arvauksen voi muodostaa ainoastaan, jos ei sotke subjektiivista mielipidettään objektiiviseen järkeilyyn. Eli, en anna oman lukukokemukseni liiaksi vaikuttaa tähän veikkaukseeni. Kuulostaa oudolta, mutta usein tämä toimii parhaiten juuri näin.

Jos kuuden ehdokkaan kiintiössä on varattu paikat esikoiselle ja toisella kotimaisella operoivalle, tästä joukostani löytyy vain neljä kuudesta ehdokkaasta. Reunaehdot on asia, johon todennäköisyyksien vedonlyönti puree heikosti.

Kyse on siis muuttujien iloisesta leikistä, etelätuulen suunnasta, enneunista ja olkavarren kutinasta. Jos listalla on nuo yllä esittämäni varaukset, olen tyytyväinen jos näistä kirjoista kaksi lunastaa paikan neljän joukosta. Yksi on heikko suoritus ja nolla osumaa alkaisi jo itkettää. Mutta, tutustukaapa näihin!

Kirkkaus

Klikkaa ja tutustu!

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Kirjan vastaanotto ja kaikki se, mitä olen arvostetuilta lukijoilta kuullut, puhuu tämän kirjan puolesta. En nyt voi tässä upota sen syvällisempään analyysiin, mutta eniten yllätyn, jos tämä kirja ei ehdokkaana ole.

 

 

 

 

Korpisoturi

Klikkaa ja tutustu!

Laura Gustafsson: Korpisoturi 

Koska minusta nyt vaan tuntuu siltä. Kuten huomaatte, sumean logiikan paljastamatta jättäminen ei tee näistä arvosteluista kovin älykkäitä. Mutta toisaalta, se antaa lukijoille pohdittavaa ja herättää varmasti hiukan kiinnostusta.

 

 

 

Uuden maailman katu

Klikkaa ja tutustu!

Markus Leikola: Uuden maailman katu

Ehdottomasti kirjavuoden jyhkein teos. Tässä sumea logiikkaa heittää pienen epäilyksen, joka johtuu maailmaan raadollisuudesta. Kirja ilmestyi syksyllä suhteellisen myöhään ja on voinut osoittautua esiraadille haasteeksi pelkästään ajallisten rajoitusten vuoksi. Kaikki vaikuttaa.

 

 

 

Frau

Klikkaa ja tutustu!

Terhi Rannela: Frau

Tässäkin on kirja, joka ehkä saattaa yllättää lukijan, ainakin sellaisen, joka ei kirjaa ole lukenut. Mutta yllätyksiin kätkeytyy aina juuri se yllätys, enkä tämän ympäripyöreämmin osaa asiaa sanoa, vaikka olisin valtionvarainministerin palkkalistoilla.

 

 

 

Mies joka kuoli

Klikkaa ja tutustu!

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Tämäkin yllättää ja varmasti aiheuttaa ristivetoa suuntaan jos toiseenkin. Mutta jos muistaa, ettei… ai niin, en saa sanoa mitään subjektiivista. Noh, lukekaa kirjallisuustiedettä ja vertailkaa sitä vaikka tutkimuksiin lukijoiden mieltymyksistä sekä kirjablogien analyyseihin, niin tiedätte kyllä.

 

 

Ihmissuden kronikka

Klikkaa ja tutustu!

Kaiho Nieminen: Ihmissuden kronikka

Koska näin nyt vain on. Joskus luulemme, että näkyminen on olemista mutta näinhän ei suinkaan ole. Puhdas ilma on näkymätöntä silmillemme, mutta silti se on meille elintärkeää. Kirjailija tekee hienoja kirjoja, vaikka ei olisikaan hassu hattu päässä joka kekkereillä.

 

 

 

Tankkien kesä

Klikkaa ja tutustu!

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

Kyllä vain. Mutta sumean logiikan sumeus on ikävää ja siihen vaikuttavat sumeat asiat, kuten edelliset vuodet. Sirpan edellinen ehdokkuus on vielä tuore, joten tuo muuttuja on tässä laskukaavassa pieni haitta.

 

 

 

Matriarkka

Klikkaa ja tutustu!

Jari Tervo: Matriarkka

Tässä on harvinaisen paljon ristivetoa muuttujien suhteen. Moni asia, joka teoriassa puhuu tätä vastaan, voi olla kirjan etu ja ihastuttavan mukavasti päinvastoin.

 

 

 

Lopotti

Klikkaa ja tutustu!

Tommi Kinnunen: Lopotti

Tässä vähän samaa parametrien narsketta kuin Matriarkassa. Mahdollisuuksia on utujen mukaan, mutta yllättää kyllä lievästi myös minut, jos on mukana.

Luomiskausia: 5. kausi, vuodet 2010 – 2013

JP-signeeraa-Paholaisen-vasaraEnsimmäisten julkaisujen aiheuttaman turbulenssin jälkeen pääsin kiinni toiseen ammattilaiskauteen. Näkemykseni siitä, mitä halusin tehdä ja miten, oli muutaman vuoden ajan kirkas. Näkyvin ulkoinen merkki, jos joku sitä haluaa etsiä, oli lukujen lyhentyminen, joka alkoi Punaisesta talvesta ja jatkui Paholaisen vasarassa. Testasin kirjojen vetävyyttä lukemalla niitä väsyneenä. Tekstin piti vetää, tätähän hokevat myös kustannustoimittajat, ja aivan syystä.

Tematiikkaani ei muuttunut, mutta aihevalinnoissa etsin omista mielenkiinnon kohteista yleisesti kiinnostavia aiheita, kuten Rasputin tai talvisota. Ne herättävät lukijassa enemmän kiinnostusta kuin mies, joka seisoo peilin edessä, näin se vaan on.

Tietty ammattimaisuuden merkki oli sekin, että rohkenin tehdä lastenkirjoja. Olin kirjoittanut niitä käsin muutaman omien lasteni iloksi, mutta nyt viimeistelin ne ja tarjosin niitäkin kaupallisen koneiston kitaan.

Tänä itsevarmuuden kulta-aikana syntyivät romaanit Luciferin oppipojat (2010), Eilispäivän sankarit (2010), Ystäväni Rasputin (2011) ja Bellum hiemale (2013). Lasten- ja nuortenkirjoja kirjoitin kolme, Kauhea Gabriel Hullo (2011), Hallava hevonen (2011) ja Haavekauppias (2012). Näistä kirjoista kaikki on jo julkaistu, viimeisimpänä Luciferin oppipojat vuonna 2016. Tuo Bellum hiemale on siis Kuinka sydän pysäytetään, jos joku ehti sitä ihmetellä.

YR kansi

Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan!

Tähän luomiskauteen osuu suurin ulkoinen tunnustus kirjoilleni, Finlandia-ehdokkuus romaanille Ystäväni Rasputin. Sitä voidaan kai juuri tuosta syystä pitää kauden pääteoksena, tosin kaikki kolme muutakin kirjaa ovat erittäin vahvoja. Kuinka sydän pysäytetään jääminen vaille mitään palkintoehdokkuutta kertoi Suomen kirjallisuuden kovasta tasosta, ainakin haluan uskoa niin.

Lastenkirjosta Hallava hevonen on jo kuvituksen takia selkeä helmi, lukevien lapsien kestosuosikki on Haavekauppias, lapsille lukevien vanhempien Gabriel Hullo. Ylipäätään oli mielenkiintoista huomata kirjastojen tilastoista, kuinka aikuisille suunnatut romaanit hiipuvat nopeasti, kun lasten- ja nuortenkirjat kiertävät sitkeästi aina uusille lukijoille.

Toisen ammattilaiskauden kirjoittamisessasi alkoi olla rutinoitua varmuutta. Työpäiväkirjojen merkinnät ovat entisestään vähentyneet ja tästä eteenpäin on yhä hankalampi jäljittää tekstien historiaa, koska en ole enää kirjannut niitä kunnolla. Olisikohan mieleeni hiipinyt kuumottava ajatus, että nämä julkaistaan kaikki ja siitä ne muistetaan? Novellituotanto alkoi hiipua, niitä syntyi enää 11. Tosin huomaan niidenkin ylös kirjaamisen olevan puutteellista, joten saattoi niitä syntyä enemmän.

iltasanomatVaikka viides luomiskausi on varmasti suuren yleisön silmissä menestyksekkäin, siinä on eräs huolestuttava piirre. Kun novellikauden lopulla aloin uudestaan kirjoittaa romaaneja, niitä syntyi vähintään yksi vuodessa. Vuonna 2012 oli ensimmäinen kerta 15 vuoteen kun en kirjoittanut romaania lainkaan. Ehkä tämä oli jo ensimmäinen merkki luomisvoiman hiipumisesta?

Julkaisut:
2010: Punainen talvi
2011: Eilispäivän sankarit
2011: Paholaisen vasara
2011: Pariisinvihreä työhuone
2011: Kauhea Gabriel Hullo
2013: Hallava hevonen
2013: Haavekauppias
2013: Ystäväni Rasputin

Luomiskausia: 3. kausi, vuodet 2000 – 2004

Ensimmäisen novellikauden kauden jälkeen olin jo saanut varmuutta sekä romaanien että novellien kirjoittajana. Tekstini oli todistettavasti merkittävää myös muille. Mikään ei ole rehellisempää kuin tekstien arvotus silloin, kun arvottaja ei tiedä, kuka tekijä on. Kun kirjailija julkaisee teoksia omalla nimellään, arvostelu ei enää perustu ainoastaan tekstiin vaan kirjailijan persoona ja aikaisempi tuotanto värittävät kritiikkejä, halusipa arvostelija sitä taikka ei. 

Kolmas luomiskauteni oli ensimmäinen ammattimainen kausi. Kirjoittamisen riemu ja lahjakkuus kirjoittaa tuli koeteltua oppivuosien aikana samalla kun tekniikka hioutui luonnostaan tekemisen kautta. Jokainen kirjailija kokee tekemisissään epätoivon hetkiä, syystä tai syyttä. Jos usko omaan tekemiseen ei lepää vahvalla pohjalla, edessä voi olla vaikeitakin kriisejä. Jonkinlainen murtumaton peruskivi on hyvä olla, ja sitä rakensin kolmannen luomiskauden aikana. 

Sen verran olen aina ollut realisti, etten anna oman kuvitellun erinomaisuuteni sokaista itseäni. Tai annan, mutta epäilyksen hetkellä tarvitsen myös maailman todistusta siitä, ettei kaikki ole vain harhaa. Tätä todistusta hain viiden vuoden ajan ja jos se olisi jäänyt saamatta, olisin aika varmasti laittanut pillit pussiin.

KunniakirjatSelkänojani on ehkä hiukan ulkokultainen, mutta se oli minulle tarpeellinen. Jatkoin kirjoituskilpailujen kahlaamista ja haaviini jäi eri kilpailuista palkintoja ja kunniamainintoja peräti yksitoista kappaletta. Lyhyt teksti, johon kärsivällisyyteni riitti paremmin, löysi muotonsa ja sorruin jo korjailemaan tekstejäni, mikä oli tietysti merkki lahjakkuuden puutteesta. Viimeistellyt tekstit, joiden aiheen ja teemojen ääreen olin malttanut pysähtyä, miellyttivät harvaa lukijakuntaani (siis kilpailujen tuomareita).

Novelleja kirjoitin tällä kaudella peräti 29 kappaletta. Niistä on julkaistu suurin osa novellikokoelmissani, erilaisissa antologioissa ja lehdissä. Tarinavetoisuus alkoi nostaa päätään ja syvälliset pohdinnat nousivat esiin vain tarinan ehdoilla. Särmä ja tarinan koukut alkoivat löytää paikkansa.

Romaaneissa, joita jaksolla syntyi viisi, tämä suuntaus ei vielä alussa kirkastunut. Huomaan kirjoittaneeni tämä kauden alussa kohtalaisen kryptisiä romaaneja. Saarnaaja on totaalisen puuduttava psykologinen tutkielma hyvän ihmisen ympärilleen aiheuttamasta pahasta. Sitä seurasi Kummajaiset, jossa muita hyväksikäyttävän ihmisen analyysi on upotettu jo sentään suhteellisen liikkuvaan tarinaan. Seuraava romaani, Jeesus N., on uusi versio Viidennestä evankeliumista. Se alkoi jo muistuttaa aika lailla Viittä todistajaa, raskaita ja liian yliälyllisiä rakenteita oli purettu pois.

Kauden kaksi viimeistä romaania ovat Peili ja Savurenkaita. Peili on mystinen, lähes kauhuun putoava kuvaus ihmisestä, joka jää hiljalleen arkipäivän vaatimusten vangiksi. Savurenkaita on juuri se, miltä se kuulostaakin. Vuonna 2006 julkaistu sukusaaga myytiin loppuun ja se tuo postiini yhä kiittävää lukijapalautetta.

savupokkari

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Kolmannen kauden ehdoton pääteos on Savurenkaita. Tämä arvioni ei perustu ainoastaan sen kaupalliseen menestykseen vaan siihen, että se kiteytti parhaiten noiden haudattujen romaanien teemat ja toi ne esiin kiinnostavaan tarinaan upotettuina. Savurenkaita ei olisi voinut syntyä hiomalla loputtomasti Saarnaajaa tai Kummajaisia. Nämä erilliset teokset toimisivat yhä omina romaaneinaan, jos viitsisin niitä korjailla (en viitsi, sen voitte uskoa). Niiden henkinen muistijälki oli siemen Savurenkaisiin, välttämätön askelma kohti vanhan loppua ja uuden alkua. 

Julkaisut:
2004: Ristin ja raudan tie

Luomiskausia: 2. kausi, vuodet 1996 – 1999

Ensimmäisten romaanikokeilujen jälkeen olin jo löytänyt ne teemat, joiden kehittelyä jatkoin toisella luomiskaudella, novellikaudella. Hain tekstin rytmiin tiiviyttä, enemmän eteenpäin vieviä kuin liian syvälle uppoavia elementtejä. Kehityksen mittaaminen oli tietysti vaikeaa ilman ulkopuolista tuomaria, joten päädyin tuottamaan novelleja erilaisiin kilpailuihin.

Kirjoittavan ihmisen suurin ongelma on saada objektiivista, ankaraa mutta rakentavaa palautetta. Tekstejäni luki vielä tuolloin ainoastaan rakas vaimoni, jonka mielestä ne olivat loistavia. Hänhän oli lopulta oikeassa, kuten tiedämme, mutta tuolloin kukaan muu ei uskonut häntä. Koska kirjoituskilpailujen idea on arvottaa nimimerkin taakse piiloutuvien kirjoittajien tekstejä, niistä kerättävä kokemus on arvokasta.

Joudun taas luottamaan arkistoihini, vaikka muistini on ristiriidassa muistiinpanojeni kanssa. Novellikauden aikana kirjoitin ainakin 19 novellia. Minulla on ollut paha tapa vaihtaa novellien nimiä, joten kaikkien kohtaloa on vaikea jäljittää. Näistä novelleista viidellä osallistuin johonkin kilpailuun ja kolme niistä palkittiin.

Novelleissa on selkeästi aikaisempaa enemmän realismin rikkovia elementtejä. Osa on kirjoitettu Portti -lehden kilpailuun, jolloin spekulatiiviset ja tulevaisuuteen liittyvät aiheet ovat pääosassa kilpailun luonteen vuoksi. Tämä ei suinkaan ollut huono asia, sillä kuvattavan maailman laajentaminen realismin tuolle puolen ja vallitsevasta ajasta tulevaan aikaan antoivat teksteihin uusia ulottuvuuksia. Valta, raha ja petos pysyivät yhä tarinoiden ytimessä mutta mukaan tuli myös ihmisen pienuus kohtalon edessä.

Novellikauden helmiä voidaan etsiä jälleen monella tavalla. Jos onnistumista mitataan rahassa, Yhtyneitten kuvalehtien novellikisassa jaetun ensimmäisen palkinnon saanut Ihme oli 10 000 markan arvoinen (noin 1 700 euroa). Taiteellisesti kovatasoinen on varmasti Paholainen, joka sai 3. palkinnon Pirkanmaan kirjoituskilpailussa. 

IMG_0990Voin kyllä myöntää, että jos nyt kävisin näitä novelleja lävitse, punakynä tekisi tuhojaan. Joka tapauksessa jo näistä teksteistä huomaa jonkinlaisen kehityksen suunnan, kun vertaa kauden alussa kirjoitettua Ihmettä vaikkapa kauden lopun tuotokseen Paholainen. Eikä nuo alkupään novellit ihan kuraa olleet, muistaakseni Asvalttihiiristä ja Enkelinmunasta kaavailtiin TV2:een pientä proggista. Sen kariutuminen sisältää jo välähdyksen tulevien vuosien nurjasta onnestani.

Klikkaa ja OSTA!

Talvi on yksi näistä varhaisista novelleista, sen sisällytin 2011 ilmestyneeseen novellikokoelmaan Pariisinvihreä työhuone. Palkittujen novellien lisäksi näitä muita ei löydy kuin arkistoistani. Tai voi olla, ettei löydy sieltäkään.

Novellikauden aikana kirjoitin kyllä kolme romaaniakin. Jäätävä rakkaus, Olemattomuuden varjo sekä Ristin tie eivät päässeet enää sellaiselle kustantamokiertueelle kuin esiromaanisen kauden käsikirjoitukset. Muutama pistokoe suurimpiin kustantamoihin poiki jo pitkät vasteet, mutta en jaksanut vieläkään työstää vanhaa, kun halusin tehdä uutta. Näiden aika koitti myöhemmin, kuten tulette huomaamaan.  

Julkaisut:
1997: Suomalaisten uudet joulutarinat (Ihme)