Tiedätkö mitä haluat, jos haluat kirjailijaksi?

KLIKKAA itsesi kirjailijaksi!

Suomi on kirjailijoiden luvattu maa, ainakin Tilastokeskuksen mukaan. Vuonna 2009 harrasti kirjoittamista yli 10-vuotiaista suomalaisista peräti 13%. Karkeasti laskien kynäilijöitä oli siis ollut peräti 500 000, mikä tuntuu kyllä aika uskomattomalta määrältä. Tästä suuresta massasta kumpuaa myös se ikiaikainen ja kiitettävä halu saada julkaista oma kirja ja olla jonakin päivänä oikea kirjailija. Tuona samaisena vuonna 2009 Suomessa ilmestyi 722 kaunokirjaa aikuisille ja 1008 lasten- ja nuortenkirjaa, joten kyllä moni kirjoittava ihminen tavoitteessaan aina onnistuukin.

 

Klikkaa ja tutustu!

Harva kuitenkaan oikeasti tietää, mitä on olla kirjailija Suomessa. Millainen on kirjailijan päivä, mitä hän tekee? Pääsääntöisesti suomalainen kirjailija on ihan tavallinen tallaaja, hän tekee normaalia päivätyötä ja julkaisee kirjoja otona. Kirjailijoita, joiden verokortti ei ole jonkin firman palkanmaksajalla kuukaudesta toiseen, on vähän. Lukuisat tunnetut kirjailijat ovat toimittajia, opettajia tai vaikkapa juristeja, joiden elanto ei suoraan riipu julkaistuista teoksista. Jos heillä pää kestää ja aika riittää, he ovat taloudellisesti katsoen juurikin niitä vapaita kirjailijoita. Ikävä kyllä usein kahden työn tekeminen ei ole mitään herkkua, sen tiedän ihan kokemuksesta. Kahdella hevosella on aina hiukan vaikea ratsastaa. Tähän säännöllistä päivätyötä tekevien kategoriaan kuitenkin putoaa lähes kaikki kirjailijaksi päässeet ja päätyvät tekijät.

Toinen tie kirjailijana on hiukan kivikkoisempi. Jos on nähnyt pegasoksen lentävän taivaalla eikä voi tästä näystä koskaan toipua, päivätyön tekeminen muuttuu mahdottomaksi. Kirjailija haluaa ansaita leipänsä vain kirjoittamalla, mikä on ihan kunnioitettava intohimo. Jos on vakaasti ja harkiten päätynyt tähän lopputulokseen, joutuu kärsimään myös valintansa seuraukset. Tai nauttimaan niistä, ihan miten vain. Tämä on apurahojen, kirjamyynnistä taistelun, monipuolisuuden ja oman venymisen, ehkäpä silpputyönkin tie. Se on tie, joka voi muuttua kinttupoluksi, jos onni ja voimat ehtyvät.

Mitä ihmettä sitten se myyttinen, kotona uurastava kirjailija tekee? En tiedä, pakko myöntää. Kollegat, nuo pirulaiset, ovat kaikki erilaisia, joten paha on yleistää, mitä kukin tykönään puuhaa. Omat asiat tiedän juuri ja juuri, joten varminta on kai puhua niistä.

Minulla on ollut onnea geeniarpajaisissa sen verran, että olen suhteellisen nopea kirjoittaja ja omaan ihan kohtalaisen mielikuvituksen. Olen myös vuosien varrella oppinut tekemään lähes kerralla valmista, mikä avaa kalenteriin ylimääräistä aikaa yllättävän paljon. Jos joutuisin hiomaan tekstejäni yhä uudestaan ja uudestaan, en kovin montaa projektia voisi vuodessa tehdä. Tosin tämäkin nopeus johtuu siitä, että kun kirjoitan, teksti pyörii päässäni jatkuvasti ja paperille päätyvä ensimmäinen versio on jo kuudes. Kiitän geenejäni.

Vuosi on mennyt hyvin erilaisten projektien parissa. Sain viimeisteltyä vuoden alussa kaksi kirjaa, jotka ovat jo ilmestyneet. Maaliskuun mustat varjot ja Salaperäinen sirkus ovat lukijoiden käsissä, siihenhän tässä aina tähdätään. Painokoneessa on myös tuo mainio Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon, siinä suurin työ on aina kuvitus, joten minä pääsen siihen nähden jopa helpolla. Valmiiksi on väännetty myös syksyn saldo, eli Benjamin Hawk – myrsky nousee ja Kannibaalien keittokirja. Katse on kirjoittamisen suhteen vuodessa 2018, mutta niin sen pitää ollakin.

Miltä se kirjailijan päivä sitten näyttää? Mitä hän tekee, kun ei kirjoita tai kehu itseään joka mediassa? Kevääni meni suunnilleen näin. Kirjoitin uutta tekstiä (jotakin, ei nyt takerruta siihen). Kävin YLE:llä palaverissa ymv. tuon tekemäni Töissä täällä -kuunnelman tiimoilta, en nyt jatkuvasti mutta muutamia kertoja kuitenkin. Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenenä hoidin leiviskääni siellä, kokoukset ovat Helsingissä, joten matkoja niistäkin tulee. Sanastoa autan yhteisten asioiden hoidossa, jos apua tarvitaan. Neuvottelin myös Södikan kanssa äänikirjoista, ja sen tuloksena Ystäväni Rasputin on nyt ilmestynyt mainiona äänikirjana! Ja lisää tulee, kunhan jaksatte odottaa.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä leipä pitää ansaita kovalla työllä. Olen ollut jo StoryTelin syntymästä lähtien mukana touhussa, joten sielläkin on palaveerattu tiukasti. Helppoa rahaa ilmestyi jo viime vuonna, tälle vuodelle tehtiin sitten äänikirjana Paholaisen vasara, joka ilmestyy sekin ihan pian. Ja lisää on tulossa, olen tekemässä 10-osaista sarjaa, josta ehkä tulee toinenkin tuotantokausi, jos sanonta sallitaan. Likellä ravasin Kannibaalien keittokirjan tiimoilta miettimässä syntyjä syviä ja Kariston kanssa olemme myös jatkuvasti yhteydessä.  Kun setvin matkojani verottajalle, erilaisia palavereita, esiintymisiä ja sopimusneuvotteluja oli kertynyt viime vuonna keskimäärin 1,5 viikossa, 96% prosenttia näistä Helsingissä. Jaa niin, teenhän tietysti myös KultTV:tä, etten ihan pääse laiskistumaan.

Poimitaan tuolta nyt konkreettisena esimerkkinä vaikka huhtikuusta viikko 15. Kirjoitin silloin sitä uutta juttua (ei nyt puhuta siitä), mutta viikosta piti varata maanantai Tampereen retkeä varten, tiistaina olin Helsingissä YLE:llä kuunnelman nauhoituksissa ja torstaina Helsingissä neuvottelemassa StoryTelin kanssa.  Muut päivät kirjoitin, noin 5-10 liuskaa päivässä. Ja tietysti hoidin sähköpostilla muita juoksevia asioita, mutta sehän on arkea ihan meille kaikille.

JP Koskinen 2017 katalogi

Mitä yritän tässä epätoivoisesti kertoa sinulle, joka haluat kirjailijaksi? Ehkä lähinnä sen, että ahkeruudesta ei ole kirjailijalle haittaa, eikä mielikuvituksesta. Kirjailijalle mielikuvitus on kuin sahanomistajalle tukkipinot. Jos on vain kaksi pölliä ristissä, sillä ei pitkälle mennä, vaikka olisi maailman paras sellukattila käytössä. Tietysti voi luottaa onneensa, että se yksi teos kolmessa vuodessa riittää ylläpitämään kirjailijaa, hänen perhettään, koiraa ja ruohonleikkuria. Mutta sitten kyllä todellakin luottaa onneensa. Suomessa on nähty monet kerrat, että hyvä kirja ei myy itsestään, tarvitaan hypeä ja onnea. Se on fakta, joka on parasta uskoa, jos aikoo tosissaan jättää päivätyönsä ja heittäytyä kirjailijaksi.

Olkaa kuitenkin positiivisia! Kaikki on mahdollista, sanoo latteuksien mankeli, mutta osittain tämä hokema on totta. Jos on riittävästi tahtoa ja kykyjä, onnistuminen on aina mahdollista. Pitää kuitenkin myös olla realisti ja tuntea omat kyvyt ja voimavarat. Jos homma ei luonnistu, on turha rääkätä itseään. Maailma on täynnä muitakin mahdollisuuksia.  Kuten jo Waltari sanoi: ”Parempi lopettaa ajoissa kuin koko elämänsä kantaa epäonnistumisen pettymystä! Nimitystä ”kirjailija” käytetään paljon väärin. Tosiasia on, että kuta huonompi kirjailija on ja kuta vähemmän hän on julkaissut, sitä mieluummin hän käyttää itsestään arvonimeä kirjailija.”

Joka tapauksessa tärkeintä on muistaa, että jokainen tallaa lopulta oman polkunsa. Kun tietää suunnilleen maaston, missä kuljetaan, voi yllättää muut löytämällä reittejä, joista muut eivät tienneet mitään. Onnea matkaan!

Aiheesta muualla, Anneli Kanto: Mitä kirjailija tekee?