Tässä sitä nyt ollaan, keväässä 2022. Yli puoli vuotta on mennyt melkoisessa pesukoneessa eikä suinkaan oman kirjoittamisen takia. Monia asioita on tapahtunut eikä niistä kannata kaikista edes ääneen puhua. Maailmanpolitiikan synkät kurvit saavat syystäkin pienemmät murheet painumaan unholaan.
Oman kirjoittamisen osalta on ollut hiljaista, mutta eipä aika nyt kokonaan ole mennyt hukkaan. Kuten jotkut ehkä muistavat, syksyllä 2021 Sanasto lanseerasi kirjallisuuskummihankkeen, jonka tiimoilta kirjallisuuden tekijät tapaavat kansanedustajia ja ministereitä. Tämä on sitä vaikuttamistyötä, jolla saadaan myös kirjallisuuden arki ja murheet kantautumaan valtiovallan korviin. Kirjallisuuskummit ovatkin olleet aktiivinen joukko, ja myös kansanedustajat ovat olleet erittäin kiinnostuneita murheistamme.
Tämä kummityö on keväällä kypsyttänyt jo yhden hedelmän. Kuten kaikki tiedämme, e-aineistojen lainauksista ei ole lainauskorvausta maksettu, ja tavoite on ollut saada lainauskorvauksesta teknologianeutraali. Tuohon tavoitteeseen tarvitaan tietysti lakimuutos mutta myös määräraha. Ja kuinka ollakaan, tämä vääntö on edistynyt niin, että kehysriihessä kulttuuriministeri Kurvinen toi pöytään tuon kaivatun määrärahan. Kun lakimuutos edistyy vielä omia polkujaan, on teknologianeutraalin lainauskorvauksen sokkeli jo valettu. Se on erittäin tervetullut henkivakuutus kirjailijoille ja kääntäjille, sillä Luoja yksin tietää, miten ja millä vauhdilla digivallankumous vielä etenee kirjastojen uumenissa.
Muutos on aina se otsikoihin nouseva jäävuoren huippu, mutta mitä on pinnan alla? Sanasto on luonnollisesti tehnyt valtavasti vaikuttamistyötä, joten suurin kiitos kuuluu heille. Osaltani yritin asiaa edistää parhaani mukaan, ja tapasin kummilapsiani Antti Kurvista ja Inka Hopsua jo talvella 2021. Kirjeenvaihtoakin käytiin ja pidettiin vielä teams-palavereitakin asian tiimoilta. Lainauskorvaukseen liittyvä vetoomus vietiin isommalla porukalla Kurviselle maaliskuun alussa, jotta asia ei unohtuisi. Omalta osaltani pari kehysriihtä edeltävää viikkoa valottavat ehkä parhaiten sen, mitä kirjailija järjestötyön pyörteissä voi tehdä, kun hän ei tee oikeaa työtään, eli kirjoita. Tässäpä teille viikkojen 12 ja 13 kalenterini.
21.3.
09.30-10.10: Palaveri valtiosihteerin ja OKM:n edustajien kanssa.
12.30-13.00: Palaveri OKM:n edustajien kanssa.
22.3.
Maalämpömies vierailulla, nyt pitää hankkiutua eroon Venäjän öljystä. Kalliiksi tulee, mutta tulkoon.
23.3.
09.40-10.25: Kouluvierailu Kaurialan lukio
24.3.
09.30-10.10: Palaveri kansanedustajan kanssa.
25.3.
09.00-10.00: Palaveri (Sanasto)
12.00-13.00: Palaveri kansanedustajan ja valtiosihteerin kanssa.
28.3.
09.00-10.00: Palaveri (Sanasto)
29.3.
09.00-10.00: Palaveri (Sanasto)
31.3.
10.15-17.00: Palaveri (Kirjailijaliiton johtokunta)
1.4.
09.00-12.00: Palaveri (Kirjailijaliiton johtokunta)
Tietysti tuo ajanjakso oli poikkeuksellinen, koska siihen sisältyi monen muun tärkeän asian lisäksi miljoonan euron määrärahan jahti. Mutta kuten kirjailijat tietävät, kun ei kirjoita, tekstiä ei synny ja on pakko kirjoittaa joskus toiste. Ja kun päivät pilkkoontuvat, on aika vaikea upota tekstin syvyyksiin, varsinkin kun tuona ajanjaksona täytyi kirjoitella kymmenittäin s-posteja meneillään oleviin asioihin liittyen. Joka tapauksessa rypistys kannatti, sillä lopulta kävi hyvin!
Kirjailijoiden asema tässä yhteiskunnassa ei vieläkään ole kovin vahva, ja töitä riittää. Lainauskorvaus on ollut ja tulee olemaan yksi tärkeä lenkki toimeentulon ketjussa, mutta onhan niitä muitakin. Kun lehdistä luetaan kulttuurialan voitoista (tai tappioista), on hyvä muistaa, että jäävuoressa on muutakin kuin huippu. Kuten hyvissä romaaneissa, tässäkin tarinassa suurin osa tapahtumista lymyää pinnan alla. Siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi, kohti uusia haasteita!
Savurenkaita 