Tiedätkö mitä haluat, jos haluat kirjailijaksi?

Aiotko kirjailijaksi?

KLIKKAA itsesi kirjailijaksi!

Suomi on kirjailijoiden luvattu maa, ainakin Tilastokeskuksen mukaan. Vuonna 2009 harrasti kirjoittamista yli 10-vuotiaista suomalaisista peräti 13%. Karkeasti laskien kynäilijöitä oli siis ollut peräti 500 000, mikä tuntuu kyllä aika uskomattomalta määrältä. Tästä suuresta massasta kumpuaa myös se ikiaikainen ja kiitettävä halu saada julkaista oma kirja ja olla jonakin päivänä oikea kirjailija. Tuona samaisena vuonna 2009 Suomessa ilmestyi 722 kaunokirjaa aikuisille ja 1008 lasten- ja nuortenkirjaa, joten kyllä moni kirjoittava ihminen tavoitteessaan aina onnistuukin.

 

Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon

Klikkaa ja tutustu!

Harva kuitenkaan oikeasti tietää, mitä on olla kirjailija Suomessa. Millainen on kirjailijan päivä, mitä hän tekee? Pääsääntöisesti suomalainen kirjailija on ihan tavallinen tallaaja, hän tekee normaalia päivätyötä ja julkaisee kirjoja otona. Kirjailijoita, joiden verokortti ei ole jonkin firman palkanmaksajalla kuukaudesta toiseen, on vähän. Lukuisat tunnetut kirjailijat ovat toimittajia, opettajia tai vaikkapa juristeja, joiden elanto ei suoraan riipu julkaistuista teoksista. Jos heillä pää kestää ja aika riittää, he ovat taloudellisesti katsoen juurikin niitä vapaita kirjailijoita. Ikävä kyllä usein kahden työn tekeminen ei ole mitään herkkua, sen tiedän ihan kokemuksesta. Kahdella hevosella on aina hiukan vaikea ratsastaa. Tähän säännöllistä päivätyötä tekevien kategoriaan kuitenkin putoaa lähes kaikki kirjailijaksi päässeet ja päätyvät tekijät.

Toinen tie kirjailijana on hiukan kivikkoisempi. Jos on nähnyt pegasoksen lentävän taivaalla eikä voi tästä näystä koskaan toipua, päivätyön tekeminen muuttuu mahdottomaksi. Kirjailija haluaa ansaita leipänsä vain kirjoittamalla, mikä on ihan kunnioitettava intohimo. Jos on vakaasti ja harkiten päätynyt tähän lopputulokseen, joutuu kärsimään myös valintansa seuraukset. Tai nauttimaan niistä, ihan miten vain. Tämä on apurahojen, kirjamyynnistä taistelun, monipuolisuuden ja oman venymisen, ehkäpä silpputyönkin tie. Se on tie, joka voi muuttua kinttupoluksi, jos onni ja voimat ehtyvät.

Mitä ihmettä sitten se myyttinen, kotona uurastava kirjailija tekee? En tiedä, pakko myöntää. Kollegat, nuo pirulaiset, ovat kaikki erilaisia, joten paha on yleistää, mitä kukin tykönään puuhaa. Omat asiat tiedän juuri ja juuri, joten varminta on kai puhua niistä.

Minulla on ollut onnea geeniarpajaisissa sen verran, että olen suhteellisen nopea kirjoittaja ja omaan ihan kohtalaisen mielikuvituksen. Olen myös vuosien varrella oppinut tekemään lähes kerralla valmista, mikä avaa kalenteriin ylimääräistä aikaa yllättävän paljon. Jos joutuisin hiomaan tekstejäni yhä uudestaan ja uudestaan, en kovin montaa projektia voisi vuodessa tehdä. Tosin tämäkin nopeus johtuu siitä, että kun kirjoitan, teksti pyörii päässäni jatkuvasti ja paperille päätyvä ensimmäinen versio on jo kuudes. Kiitän geenejäni.

Vuosi on mennyt hyvin erilaisten projektien parissa. Sain viimeisteltyä vuoden alussa kaksi kirjaa, jotka ovat jo ilmestyneet. Maaliskuun mustat varjot ja Salaperäinen sirkus ovat lukijoiden käsissä, siihenhän tässä aina tähdätään. Painokoneessa on myös tuo mainio Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon, siinä suurin työ on aina kuvitus, joten minä pääsen siihen nähden jopa helpolla. Valmiiksi on väännetty myös syksyn saldo, eli Benjamin Hawk – myrsky nousee ja Kannibaalien keittokirja. Katse on kirjoittamisen suhteen vuodessa 2018, mutta niin sen pitää ollakin.

Miltä se kirjailijan päivä sitten näyttää? Mitä hän tekee, kun ei kirjoita tai kehu itseään joka mediassa? Kevääni meni suunnilleen näin. Kirjoitin uutta tekstiä (jotakin, ei nyt takerruta siihen). Kävin YLE:llä palaverissa ymv. tuon tekemäni Töissä täällä -kuunnelman tiimoilta, en nyt jatkuvasti mutta muutamia kertoja kuitenkin. Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenenä hoidin leiviskääni siellä, kokoukset ovat Helsingissä, joten matkoja niistäkin tulee. Sanastoa autan yhteisten asioiden hoidossa, jos apua tarvitaan. Neuvottelin myös Södikan kanssa äänikirjoista, ja sen tuloksena Ystäväni Rasputin on nyt ilmestynyt mainiona äänikirjana! Ja lisää tulee, kunhan jaksatte odottaa.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä leipä pitää ansaita kovalla työllä. Olen ollut jo StoryTelin syntymästä lähtien mukana touhussa, joten sielläkin on palaveerattu tiukasti. Helppoa rahaa ilmestyi jo viime vuonna, tälle vuodelle tehtiin sitten äänikirjana Paholaisen vasara, joka ilmestyy sekin ihan pian. Ja lisää on tulossa, olen tekemässä 10-osaista sarjaa, josta ehkä tulee toinenkin tuotantokausi, jos sanonta sallitaan. Likellä ravasin Kannibaalien keittokirjan tiimoilta miettimässä syntyjä syviä ja Kariston kanssa olemme myös jatkuvasti yhteydessä.  Kun setvin matkojani verottajalle, erilaisia palavereita, esiintymisiä ja sopimusneuvotteluja oli kertynyt viime vuonna keskimäärin 1,5 viikossa, 96% prosenttia näistä Helsingissä. Jaa niin, teenhän tietysti myös KultTV:tä, etten ihan pääse laiskistumaan.

Poimitaan tuolta nyt konkreettisena esimerkkinä vaikka huhtikuusta viikko 15. Kirjoitin silloin sitä uutta juttua (ei nyt puhuta siitä), mutta viikosta piti varata maanantai Tampereen retkeä varten, tiistaina olin Helsingissä YLE:llä kuunnelman nauhoituksissa ja torstaina Helsingissä neuvottelemassa StoryTelin kanssa.  Muut päivät kirjoitin, noin 5-10 liuskaa päivässä. Ja tietysti hoidin sähköpostilla muita juoksevia asioita, mutta sehän on arkea ihan meille kaikille.

JP Koskinen 2017 katalogi

Mitä yritän tässä epätoivoisesti kertoa sinulle, joka haluat kirjailijaksi? Ehkä lähinnä sen, että ahkeruudesta ei ole kirjailijalle haittaa, eikä mielikuvituksesta. Kirjailijalle mielikuvitus on kuin sahanomistajalle tukkipinot. Jos on vain kaksi pölliä ristissä, sillä ei pitkälle mennä, vaikka olisi maailman paras sellukattila käytössä. Tietysti voi luottaa onneensa, että se yksi teos kolmessa vuodessa riittää ylläpitämään kirjailijaa, hänen perhettään, koiraa ja ruohonleikkuria. Mutta sitten kyllä todellakin luottaa onneensa. Suomessa on nähty monet kerrat, että hyvä kirja ei myy itsestään, tarvitaan hypeä ja onnea. Se on fakta, joka on parasta uskoa, jos aikoo tosissaan jättää päivätyönsä ja heittäytyä kirjailijaksi.

Olkaa kuitenkin positiivisia! Kaikki on mahdollista, sanoo latteuksien mankeli, mutta osittain tämä hokema on totta. Jos on riittävästi tahtoa ja kykyjä, onnistuminen on aina mahdollista. Pitää kuitenkin myös olla realisti ja tuntea omat kyvyt ja voimavarat. Jos homma ei luonnistu, on turha rääkätä itseään. Maailma on täynnä muitakin mahdollisuuksia.  Kuten jo Waltari sanoi: ”Parempi lopettaa ajoissa kuin koko elämänsä kantaa epäonnistumisen pettymystä! Nimitystä ”kirjailija” käytetään paljon väärin. Tosiasia on, että kuta huonompi kirjailija on ja kuta vähemmän hän on julkaissut, sitä mieluummin hän käyttää itsestään arvonimeä kirjailija.”

Joka tapauksessa tärkeintä on muistaa, että jokainen tallaa lopulta oman polkunsa. Kun tietää suunnilleen maaston, missä kuljetaan, voi yllättää muut löytämällä reittejä, joista muut eivät tienneet mitään. Onnea matkaan!

Aiheesta muualla, Anneli Kanto: Mitä kirjailija tekee?

Vuoden 2016 myydyimmät kirjat!

Kiirastuli

Klikkaa ja tutustu!

Kukapa ei rakastaisi tilastoja! Vuoden 2016 myydyimmät kirjat ovat taas tiedossa ja niistä voi  kukin päätellä kaikenlaista kivaa. Viisi myydyintä kotimaista kaunokirjaa löytyvät tuosta vasemmalta. Jos tilastoihin on luottamista, teillä monella ne ovat jo omassa hyllyssä.

Sikäli mikäli kun nyt kuulin oikein, kirjojen kokonaismyynti oli hiukan laskenut. Kirja-alahan on teuronut pitkään lamassa ja syitä on haettu milloin mistäkin, kuun asennosta aina paperirahan pahaan hajuun. Totuutta ei varmaan tiedä kukaan, sillä tuskinpa tautiin edes on yhtä helppoa syytä.  Tosin Harry Potter osoitti taas, että tarina kiinnostaa yhä, jos tarina on kiinnostava.

Mielensäpahoittajan hiihtokirja

Klikkaa ja tutustu!

Tilastoista löytyy kaunokirjojen osalta ainakin yksi huomio, josta ehkä voi päätellä jotakin, ehkä ei. Jos kaunokirjallisuuden myynti on jatkanut hienoista laskuaan, on hiukan yllättävää, että TOP20 kirjojen yhteenlaskettu kappalemyynti on viime vuoteen verrattuna noussut! Alla oleva käppyrä kuvaa kärjen myyntiä vuodesta 2000 lähtien ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006 kärjentop20-2016 kokonaismyynti on selkeästi nousussa. Jos ja kun kaikkien kaunokirjojen myyntimäärä laski, niin tämähän kertoo vain ja ainoastaan polarisaatiosta, eli ne harvemmat ostot keskittyvät yhä harvempiin kirjoihin.

Juurihoito

Klikkaa ja tutustu!

Onko se mielenkiintoista? Ehkä. Jos nyt rohkeasti oletamme, että jonkinlaista tihentymää on havaittavissa, niin mistä se voi johtua? Onko juuri ne kirjat, joita mainostetaan eniten, nousseet nyt TOP20 joukkoon? Onko juuri nuo kirjat olleet parhaiten esillä kirjakaupoissa ja marketeissa? Mainoslehdyköissä, televisiospoteissa ja kadunvarsimainoksissa?

 

 

Matriarkka

Klikkaa ja tutustu!

Vaikea sanoa mitään varmaa, näitä asioita pitäisi tutkia kunnolla eikä huudella tuuleen, kuten minä aina teen. Tervon mainokset toki löivät silmille, niihin Otava oli panostanut rankalla kädellä. Mutta onhan tuossa TOP5 näkyvissä jo jotakin. Remes on kestosuosikki ja hänestä on tullut Päätalon kuoltua se mies, joka tekee isälle lahjakirjan. Kokemuksesta tiedän, että kun on kerran löytänyt  hyvän lahjakirjan, siitä ei luovuta ja sillä hyvä. Kyrö, Nousiainen ja Tervo ovat TV:stä tuttuja, joten ostajalle olisi pitänyt ainakin nimi jäädä mieleen.

Akvarelleja Engelin kaupungista

Klikkaa ja tutustu!

Jukka Viikilä voitti Finlandia-palkinnon, joten sijoitus TOP5:een oli vähintä, mitä kirjalta saattoi odottaa. Finkkuhan ostetaan myös joululahjaksi moneen kotiin, jossa keittiönpöytä keikkaa tai sohvasta on jalka poikki. Noh, kyllä niitä luettavaksikin menee, älkää nyt hikeentykö. Mutta joka tapauksessa aika varmoilla linjoilla tässä on edetty terävimmän kärjen suhteen. Pitäisikö siitä olla huolissaan?

Toisena seikkana tarkastelin huviini kustantamoiden menestystä TOP20 suhteen vuodesta 2000 vuoteen 2016. Kaksi giganttiahan ovat näillä listoilla lyöneet tunnetusti yhteen, Otava ja WSOY. Aikojen saatossa vaaka on kallistunut vahvasti Otavan suuntaan. Alla olevassa kuvassa sinnittelee Tammi kolmantena, mutta aika tasavahva sen kanssa on ollut Gummerus, joka tästä kuvasta puuttuu vain selkeyden vuoksi.kustantamot

Kuten kuvasta voi päätellä, Södikka on ollut pelissä hyvin mukana vuoteen 2004 asti ja vielä 2008 on sapelit kalisseet, mutta sen jälkeen Otava on näyttänyt Korkeavuorenkadun jättiläiselle Uudenmaankadun perävaloja. Tähänkin on varmasti monta syytä, kuten ehkä Suomalaisen kirjakaupan siirtyminen Otavan haltuun. Se tapahtui 2011, joten ihan kokonaan sekään ei selitä tuota eron alkua, mutta selittää varmasti osaltaan sen vahvistumisen. Joka tapauksessa TOP20:een vuosina 2000- 2016 päätyneestä 340 kirjasta  Otava, Tammi, WSOY ja Gummerus ovat kustantaneet 300, eli 88%. Mieti siis, esikoinen, mihin pumaskaasi tarjoat.

Jos nyt siis joku onneton kirjailija haluaa tunkea kirjamyynnin kärkeen, löytyy siihen pari hyvää tapaa.
A) kirjoita se hyvä kirja jaada jaada jaada, tämä on nyt tätä pakkopullaa sanoa tämä, ettei kukaan pahastu.
B) hanki kirjallesi joku noista neljästä kustantajasta.
C) pidä huoli, että naamasi näkyy televisiossa.
D) voita Finlandia-palkinto.
E) kun Remes lopettaa ja ojentaa Päätalo-kapulan eteenpäin, ota se vastaan.

Helppoa, eikö totta? Noh, ei tätä pidä ottaa liian vakavasti. Jos tosissaan haaveillaan kokonaiskirjamyynnin noususta, niin se vaatisi laajemman kirja- ja kirjailijajoukon näkymistä mainoksissa, mediassa ja kirjakaupoissa. Sitä nuo tilastotkin alkavat nyt vihjata, jos kokonaismyynti laskee mutta kärjen nousee. Ei tämä ala millään fb-sivuilla ja somenostoilla elvy. Eikä edes tällä saamarin blogiin postaamisella! Hitto!

Vuosi 2016, kiitos ja näkemiin!

Ensinnäkin, tuossa katalogi, josta selviää viime vuonna julkaistut kirjani. Mukana pieni ohjeistus, mikä kirja voisi sopia kenellekin.

Sitten se rapsa. Lyhyesti, olen hiukan väsynyt joihinkin vuoden 2016 tapahtumiin. Kirjoittamisen saralla kaikki meni loistavasti. Töitä tein paljon ja paljon tuli julkaistuakin. Uusia uria tuli vallattua ja hyvä niin, sillä kehittyminen on ollut minulle aina tärkeää.

Väsymys johtuu suurelta osin siitä, että tunsin jääväni pahasti paitsioon. Koska minulla ei juuri onnea ole (se on tärkeää joka alalla), työtä vaaditaan paljon. Nyt tuntui välillä, että jäin kovin yksin kirjojeni kanssa. Kirjailija tarvitsee mediaa ja näkyvyyttä, maailma on nykyään sellaisessa asennossa. Maailman pienimmät kirjamessut osoittivat, että kyllä ihmisiä kirjat kiinnostavat, kun järjestetään hyvä tilaisuus kiinnostua niistä. Itse tehtynä messu oli onnistunut, mutta onhan se aina raskasta järjestää tapahtumia ihan itse. Kun en jaksanut heilua, kukaan ei juurikaan kutsunut heilumaan mihinkään. Tuntui, että markkinointivankkureita oli vedettävä omin käsin, kun voisi luulla, että kirjailijan tarvitsee istua enemmänkin vain kyydissä.

Kaikki tuokin voi ja onkin osittain optista harhaa. Syksyllä sain olla mukana Dekkarifestivaaleilla, ja sehän oli mainio tilaisuus! Tuossa tilaisuudessa mietin itsekseni, miksi edes enää kirjoittaisin aikuisille romaaneja, kun minulla on suuri työsarka aloittamassani dekkarisarjassa? Dekkareilleni on selkeä tilaus, niistä on pidetty ja jokainen tietää, mitä on tulossa, jopa minäkin.

Tavallisen romaanin saralla on vuosi vuodelta ollut suurempia vaikeuksia saada niille tilaa mediasta ja jopa kirjakaupasta. Kun olen halunnut välttää jämähtämistä, romaanejani ei ole voitu markkinoida tarralla ”sen-ja-sen osa 5” tai ”jatkaa-samalla-linjalla-kuin-kirjassaan”. Tämän syksyn romaanikeikkahiljaisuus on osaltaan osoittanut, ettei tuota muuria ehkä kyetä murtamaan pienellä vaivalla.

Jollakin tavalla vuotta leimasi tunne, että nyt JP paukutti hattutempun mutta yleisö olikin naapurinkentällä katsomassa, kuinka Ypäjän Yritys nyhjäsi maalittoman tasapelin. Kaikkea tapahtui pinnan alla, mutta onneksi ei sentään mullan alla.

Vuodet eivät ole veljiä keskenään ja uskon, että vuosi 2017 sisältää uusia kujeita. Inhoan taatusti myös vuonna 2017 itsetehtyä tyrkkymainontaa yhtä paljon kuin nyt, mutta siitä ei voi kokonaan luopuakaan. Jollakin tavalla on yritettävä edistää kirjalastensa elämää tässä hektisessä maailmassa. Ainakin sen verran, että lukijat edes huomaavat niiden ilmestyneen.

Tutustu!

Lukijoille kuuluu tästä vuodesta suuri kiitos! Teidän palauteenne on ollut kannustavaa ja se on ollut runsasta. Ei teistä kaikki olleet katsomassa Ypäjän Yritystä, vaan rohkeasti siellä, missä suuret massat eivät olleet. Kiitos ja näkemiin!

Kirjailijan yö

Helppoa rahaa 1 - JP Koskinen

Kuuntele!

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Kirjailijan työstä ovat kirjoittaneet kaikenlaiset akateemiset ja pystymetsästä singonneet kirjailijat, niin naiset kuin miehetkin ja kaikki siltä väliltä. Kirjailijan työstä on sanottu kaikki oleellinen ja epäoleellinen, totuus ja valhe. Siitä ovat kirjoittaneet kirjailijat, jotka tietävät aiheesta kaiken ja ne, jotka eivät tiedä mitään. En siis jaksa puhua kirjailijan työstä.

Kirjailijan yö on huomattavasti vähemmän käsitelty aihe. Kukapa haluaa puhua hämärän hetkistä, valottaa pimeyttä, jossa ei loista toivo muutoin kuin poissaolollaan? Vaikka kirjailijan työhuoneessa palaa usein kelmeä lamppu silloin, kun järjelliset ihmiset nukkuvat, kaipaa kirjailijakin päivänvaloa, ainakin kirjoilleen. Ja katso, median hehkuva silmä on se ihana valo, joka saa kaiken kasvamaan, kirjat ja niiden merkityksen. Pimeydessä voi toki olla paljon suuria asioita, mutta ne huomataan vasta, jos niihin törmätään vahingossa.

Vuosi 2016 on lähestymässä loppuaan. Vuoden aikana sain julki ne kirjat, joita olin edellisten vuosien aikana suunnitellut ja vähän jopa kirjoittanut. Kaksi dekkaria, kaksi lanu-kirjaa ja yksi tulevaisuuteen sijoittuva historiallinen romaani on iso määrä kirjoja. Liian iso yhdelle miehelle markkinointijumalien mielestä, älkää toki luulko, etten tajua sitä itse. Mutta jumalat voivat laskelmoida mitä tahtovat. Kuolevaiset eivät elä ikuisesti, en edes minä, joten asiat on tehtävä nyt mieluummin kuin huomenna. Sitku-elämä ei ole minua varten.

Herkkäuskoinen ihminen voisi kuvitella, että median määrä on suhteessa julkaisuihin. Lanu-kirjat menevät eri yleisölle kuin dekkarit ja dekkarit taas puolestaan usein eri yleisölle kuin tieteiskirjat. Voisi olettaa, että lehtien kulttuuripalstoilla olisi mukava määrä arvioita tuollaisesta määrästä kirjoja. Lyhyesti voin todeta, ettei näin ole. Ilman meidän mainioita kirjabloggareitamme joistakin kirjoista ei olisi ilmestynyt yhtäkään arvostelua. Sinänsä asialla ei olisi egolleni suurtakaan merkitystä, mutta näkyvyys on itseään ruokkiva peto. Ja tuo peto myös pääsääntöisesti myy kirjat, ja iso peto myy aina enemmän kuin pieni, näin se vaan on.

Käytin vuoden 2016 omasta mielestäni järkevästi ja keskityin kirjoittamiseen. En erityisesti haalinut keikkoja enkä tyrkyttänyt itseäni lehtiin, radioon tai telkkariin. Tarjotut keikat otin, tulipa ne suoraan taikka kustantajan kautta. Nyt kun saldoa ynnää, voi havaita, ettei taktiikka mennyt ihan nappiin. Lehtiarvostelujen määrä on ollut surkea ja eipä naama ole muutenkaan kulunut kulttuuriohjelmissa. Rahalla ostettavaa julkisuutta ei ostettu rahalla. Lukijani ovat ihmetelleet katoamistani ja kyselleet, miksi olen käynyt yöhön yksin.

En kuitenkaan ole erityisen pettynyt kuluneeseen vuoteen. Medianäkyvyys on ollut mitä on, mutta voittoja on silti tullut. Dekkarit ovat menneet hyvin kaupaksi ja palaute on ollut kiittävää. Sarja on selkeässä nousukiidossa. Lanu-kirjat ovat löytäneet lukijansa. Hullosta on tullut paljon riemukasta palautetta, Benjamin Hawkin painos lähenee loppua ja joulu on vielä ovella. Luciferin oppipojat kerää tasaisesti neljää tähteä viidestä eri foorumeilla ja jatko-osaa on toivottu moneen kertaan. Pimeydessä elävät pikkuötökät nykivät minua hihasta ja kuiskuttavat, että hyvin menee. Rakastan heitä kaikkia.

Maailmassa on asioita, joihin voi vaikuttaa ja niitä, joihin ei voi. Yö tulee aina, sitä on turha yrittää estää. Vuoden aikana huolestuin hämärän laskeutumisesta ja yritin saada jonkun laittamaan valot päälle. Sitten totesin, etten pilaa kirjoitushuumoriani asioilla, joita varten on omat ammattilaisensa. Keskityin kirjoittamiseen.

Ensi vuonna tämän vuoden aherruksen tuloksia pitäisi näkyä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niitä näkyy myös vuosina 2018 ja 2019. Kolme aika suurta juttua vei aikaani, ja jos niistä jotain kuuluu ensi vuonna, se on sitten suuri yllätys, sekä minulle että muille. Lisäksi ilmestyy varmasti kaksi romaania, dekkari Maaliskuun mustat varjot keväällä ja eräs vaikeasti määriteltävä teos syksyllä. Lanu-osastolle on tarjolla Salaperäinen sirkus kevääseen ja Benjamin Hawkin seikkailuja syksyyn. Muutakin voi vielä tulla, ken tietää, mutta noista on sopimukset allekirjoitettu. Ehkä joku hauska kuunnelma voisi kajahtaa eetteriin, kenties.

Kirjailijan yö ei siis ole hiljainen. Se on täynnä työtä ja onnistumisen iloa, ahkeruutta ja ideoita, jonkin verran epätoivoa ja alistumista kaiken turhuuteen. Mutta jos rakentaa jotain suurta, se on helpointa pitää salassa pimeyden keskellä. Ja ehkä jossakin välissä ukko ylijumala tai kaiken olevaisen ylin tuomari sanoo: Tulkoon valkeus!

Nämä ilmestyivät armon vuonna 2016, kiitos ja anteeksi!

Luciferin oppipojat

Tutustu!

Benjamin Hawk

Tutustu!

Gabriel Hullo & hirveä Hekla

Tutustu!

Tammikuun pimeä syli

Tutustu!

Helmikuun kylmä kosketus

Tutustu!

Onko kirjailija olemassa, jos hän puhuu tyhjässä salissa?

Helsingin Kirjamessut 27. - 30.10.2016Pian alkavat Helsingin kirjamessut huipentavat kirjasyksyn 2016. Tapahtuma tuo Helsinkiin satoja kirjailijoita, jotka puhuvat pääasiassa omista kirjoistaan, joita he kovan työn jälkeen ovat saaneet julkaistuksi armon vuonna 2016. Näkyminen on tärkeää, sillä ilman näkyvyyttä se oma hengentuote jää lukijoilta löytämättä. Vaikka Astraali-TV:ssä muuta väitetäänkin, aika harva ihminen on meedio, joka aistii kaiken hyvän vain sulkemalla silmänsä.

Suomessa ilmestyy hämmästyttävän paljon hämmästyttävän hyvää kirjallisuutta. Mutta Suomessa ilmestyy myös hämmästyttävän paljon hämmästyttävän huonoa kirjallisuutta. Ja koska nyt puhutaan makuasioista, minun hyväni voi olla sinun huonosi ja päinvastoin. Lopputulos on kuitenkin se, että noiden kahden kategorian suuruus on isolla otannalla vakio. Lukijan ongelma ei siis suinkaan ole, ettei hyviä kirjoja julkaistaisi. Hänen ongelmansa on, että kuinka hitossa hän voi löytää omasta mielestään hyvän kirjan. Ja uskokaa pois, kun lukija kärsii tämän ongelman äärellä, kärsii varjoissa voihkiva kirjailija tuhatkertaisesti hänen puolestaan.

Kirjan tie lukijan verkkokalvolle ja sitä kautta tietoisuuteen on suhteellisen yksinkertainen. Lukijan L täytyy tietää, että kirjailijan K uusin teos on julkaistu. Tässä häntä auttaa kustantamon mainonta (mainoksilla tiedotetaan saatavilla olevista kirjoista). Hänen täytyy löytää se kirjakaupasta (kaupassa kirjoja myydään kuluttajille) tai kirjastosta (organisaatio, joka tarjoaa kirjakokoelman lainauspalveluita). Kun nämä kaksi ehtoa toteutuvat, lukija L on iloinen.

Mutta lukijan L katseelta jää piiloon muutama seikka, jotka saattaisivat huolestuttaa häntä. Juuri se kirja, jota hän on palavasti odottanut kaikki nämä vuodet, joutuu läpäisemään monta kiirastulta. Oletetaan, että kirjailija K on jollakin ihmeen tavalla saanut kustannussopimuksen romaanilleen R. On sovittu, että romaani R ilmestyy vuoden 2017 syksyllä. Romaania ennakkomyydään kirjakauppiaille keväällä 2017, jolloin kukaan ei tietenkään ole voinut romaania edes lukea. Sisäänostajat päättävät lukijan L puolesta esittelytekstin luettuaan, haluaako lukija L kirjaa ostaa vai ei. Heistä lukija L ei halua lukea romaania R eikä kirjailija K ole kovin kiinnostava. Lukija L ei tule siis löytämään romaania R kirjakaupasta ilman viittä avustajaa. Se on päätetty jo, ennen kuin kirja on edes valmis.

Vanhojen ajoneuvojen värityskirja

Ota minut!

Eikä lukijan L kärsimykset pääty vielä tähän. Kustantaja ymmärtää nopeasti, ettei kovin paljoa mainosrahaa kannata uhrata tuotteeseen, jota on vaikea löytää kaupoista. Tutkimusten mukaan 52% ostopäätöksistä tehdään vasta kirjakaupassa, kun tuote nähdään omin silmin. Tämä bonus siis voidaan saavuttaa ilman mainostusta, kunhan kirja on esillä. Kun kirjaa mainostetaan ja se on esillä, liikutaan jo todella lämpimillä vesillä. Miksi siis mainostaa kovinkaan paljon tuotetta, joka ei ole helposti saatavilla ja potentiaalinen myyntitapahtuma on epätodennäköinen? Vastaus ei suinkaan ole siksi.

Tämä salaperäinen koneisto on siis lukijaa L kuulematta jo päättänyt, mistä lukija L on kiinnostunut. Ja jos tämä päätös ei lukijaa L miellytä, hän voi tehdä kuten tuhannet ja tuhannet hänen kaltaisensa ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet; jättää kirjat ostamatta. Kahtakymmentä myydyintä kirjaa myytiin vielä kymmenisen vuotta sitten kolme miljoonaa kappaletta, nyt aivopesuun kyllästyneet lukijan L kaltaiset ihmiset ovat jättäneet ostamatta tuosta toteemipaalusta lähes 1,3 miljoonaa kirjaa.

Principles of Human Knowledge and Three Dialogues Between Hylas and Philonous

JP, anna minun olla rauhassa!

Mitä tästä kaikesta sanoisi vanha ystäväni George Berkeley? Varmaan paljonkin, jos hän ei olisi kuollut jo 1753, mutta hänen alter egonsa Philonous sanoi: ”…aineellisten kappaleiden todellisuus on siinä, että ne havaitaan.” Tämän olen itsekin empiirisesti kokenut tavatessani lukijaa L. Hän kysyi, milloin ilmestyy se talvisodasta kertova romaani, josta olimme aikaisemmin puhuneet. Kun mainittuna ajankohtana kirjan ilmestymisestä oli kulunut yli vuosi ja se oli jo poistunut kirjakauppojen hyllystä, voidaan perustellusti epäillä, oliko se lukijan L näkökannalta koskaan ilmestynytkään?

Kaikki ihmiset, jopa kirjailijat, joutuvat sietämään sattuman kylmiä lakeja. Elämä ei suinkaan ole perusluonteeltaan oikeudenmukaista. Onni ja itsestä riippumattomat tekijät ratkaisevat paljon. Tämän moraalia rapauttavan totuuden takia ihmiskunta on kehitellyt erilaisia uskontoja, joiden avulla huono-onniset voivat lohduttaa toisiaan. Ne vääryydet, joita elämässä kohdataan, hyvitetään kuoleman jälkeen. Todisteita tästä tasauksesta ei tosin ole olemassa.

Yksin

Totta vai tarua?

Jos siis kirjailija K on jollakin universaalilla mittarilla kirjoittanut absoluuttisen hyviä teoksia, onko hän kuitenkaan hyvä tai kiinnostava? Jo Paavo Nurmi sai Pariisin olympialaisissa 1924 huomata, että paras voi olla vain silloin, kun vallitsevat olosuhteet ja päättäjät antavat siihen mahdollisuuden. Legenda kertoo, kuinka Ville Ritolan juostessa 10 000 metrin kilpailussa kultaa, joukkueenjohtajien kisasta hyllyttämä ja aavistuksen suivaantunut Paavo juoksi saman matkan harjoituskentällä maailmanennätysaikaan. Kullan vei Ritola, sillä todellisuus on sitä, että se havaitaan ja tunnustetaan vain niiden ihmisten toimesta, jotka hallitsevat virallista totuutta. 

Kammottavinta tässä suuressa leikissä on, että myös menestyjät ovat ulkopuolisten tekijöiden armoilla. On kovin halpahintaista syyllistää menestyvää kirjailijaa menestyksestä. Ei ole hänen vikansa, että elämän suuri onnenpyörä on ollut hänelle suopea. Hän on tehnyt työnsä kuten kirjailija K, parhaan kykynsä ja näkemyksensä mukaan, sekä toivonut parasta. Jos suuhun mahtuu vain yksi peruna, kahdesta perunasta on valittava vain toinen, eikä se tee siitä toisesta perunasta yhtään sen huonompaa mutta ei myöskään parempaa. Tietysti kirjailija K olisi onnesta soikea, jos valinta olisi osunut häneen eikä hän ehkä enää piittaisi syistä, jotka tähän valintaan johtivat.

Tämän kaiken kaaoksen keskellä voisi luulla, että kirjailijan K mielenterveys luhistuisi. Epäoikeudenmukaisuus ja epäloogisuus aiheuttavat kaikille kädellisille turhautunutta

raivoa, joka ajan mittaan voi olla lamaannuttavaa. Ikävä kyllä joskus näin käykin, ja kirjailija laittaa hanskat naulaan ja dramaattisemmat heittävät kokonaan lusikan nurkkaan. Tätä kirjailija K ei toki tee, sillä hän ei piittaa markkinakoneistosta tai Berkeleyn filosofiasta. Luojan kiitos, kaiken kirjoittamisen ulkopuolisen roskan hoitaa hänen puolestaan ego E.

Nykyaikainen moninkertaistettu todellisuus vaati kirjailijaa uudistumaan. Kirjailijan on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähes pakko jakaantua. Vanhana jääränä kirjailija K vain ja ainoastaan kirjoittaa ja haistattaa pitkät kaikelle muulle. Hän ei kumarra mitään eikä ketään, iloitsee lapsellisen vilpittömästi lukijoistaan, vaikka niitä olisi vain 17. Hänen egonsa E hoitaa markkinoinnin. Ego kaappaa painosta tulleen kirjan kainaloonsa kuin peikko vauvan kehdosta, ja lähtee kiikuttamaan sitä maailmalle. Hän on se, joka kiroaa myyntiorganisaatiot, kirjakauppaketjut ja valtalehtien kriitikot, jotka pelon kangistamina yhä kumartavat pellon reunaan pystytettyä lahoa puupylvästä, kunhan hinnasta sovitaan. Ego E on törkeä ja hävytön, todellinen idealisti, sillä hän kamppailee olemassaolostaan eikä hyväksy mitään välistävetoja. Hän somettaa, on nokkela, hauska ja välillä sarkastinen. Hän hymyilee valokuvissa ja tunkee näkyviin kuin ylivilkas lapsi.

Matriarkka

Esillä isosti ja hyvästä syystä!

Mitä siis luulette näkevänne Helsingin kirjamessuilla? Näette todennäköisesti suurimmaksi osaksi juuri sen, mitä jo keväällä 2016 päätettiin teidän näkevän: kirjat ja kirjailijat, joiden oletettiin miellyttävän teitä. Nyt on viimeinen hetki saada myynti nousemaan niille kirjoille, joita keväällä ennakko-ostoissa päätettiin teidän ostavan. Se ei toki tarkoita, että kaikki keväiset valinnat olisivat automaattisesti vääriä ja ettei lukija L niistä pitäisi. Täytyy vain olla tarkkana, ettei suuren illuusion takia jää huomaamatta jotakin muuta, mikä saattaisi myös olla kiinnostavaa. Näette lukuisia egoja, kirjailijan K ego E esiintyy muiden mukana parhaansa mukaan. Paikalla on paljon myös  kirjailijoita ilman egoaan, he esiintyvät yleensä pienemmillä lavoilla ja torstaina. Heitä kirjailijan K ego E käy salaa katsomassa.

Helmikuun kylmä kosketus

EGO!

Luciferin oppipojat

KIRJA!

Turha on kuitenkaan luulla, että valta olisi heillä, jotka ovat sen omin lupinensa itselleen ottaneet. Ei mikään valtalehden kriitikko pakota lukijaa L ostamaan sitä kirjaa, jota on rummutettu henkilöhaastatteluissa, aamuohjelmissa tai kirjaliitteissä. Lukijan L ei ole pakko ostaa valtavasta kasasta sitä kirjaa, jonka kaikki muutkin ostavat, koska kirjakauppiaat ovat ennen kirjan ilmestymistä päättäneet niin. Sillä lukijalla L on valta, voima ja kunnia ostaa tai olla ostamatta ihan mitä hän haluaa. Hän voi torstaina avata aution Aino-salin oven ja herättää eloon kirjailijan, jota ei hetkeä aikaisemmin ollut olemassakaan. Ja katso, valkeus tulee.

Henkisesti olen kotona mutta egon valtaaman ruumiini voi tavata seuraavasti:
27.10.2016 Helsinki kirjamessut Eino Leino-lava klo 17:30
27.10.2016 Helsinki kirjamessut WSOY osasto 6b101 klo 18:10
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Mika Waltari-lava klo 11:30
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Docendo/CrimeTimen osasto klo 12:00
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Takauma-lava klo 14:30
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Storytel osasto 6m104 klo 15:30
30.10.2016 Helsinki kirjamessut Takauma-lava klo 11:00
30.10.2016 Helsinki kirjamessut Storytel osasto 6m104 klo 13:30

Nähdään messuilla!

Kirjojen TOP30 – mahdoton tehtävä?

lista

Musiikkiteollisuus listaa näin

Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että Suomessakin kirja-alalla on muutama koko alan kattava järjestö. Yksi näistä, Kirjakauppaliitto, esittelee itsensä näin: ”Kirjakauppaliiton toiminnan tarkoituksena on parantaa kirjakauppojen toimintaedellytyksiä sekä valvoa kirjakaupan etuja suhteessa julkishallintoon ja muihin alan kannalta keskeisiin sidosryhmiin. Kirjakauppaliitto turvaa kirjakaupan asemaa kirjojen jakelutienä, seuraa aktiivisesti alan kansainvälistä kehitystä ja nostaa kirjakauppaa esille mediassa.”

Ehkäpä tunnetuin tavallisen lukijan havainnoima ulostulo Kirjakauppaliitolta on kuukausilistaus Suomen myydyimmistä kirjoista. Se kerätään myyjiltä otoksena, eli ei se nyt ihan mikään absoluuttinen totuus ole, mutta mikäpä olisi. Mitä Suomi lukee? -lista julkaistaan kymmenen kertaa vuodessa ja se sisältää kokonaisuudessaan viisi listaa:
– TOP10 listaus kotimaisesta kaunokirjallisuudesta
– TOP10 listaus käännetystä kaunokirjallisuudesta
– TOP10 listaus lasten- ja nuortenkirjoista
– TOP10 listaus pokkareista
– TOP20 listaus tietokirjoista

Toinen koko alaa syleilevä toimija on Suomen Kustannusyhdistys. Sekin edistää kirjallisuutta omasta vinkkelistään ja julkaisee bestseller -listaa, joka käsittää siis (kustannusyhdistyksen jäsenten)  Suomen myydyimmät kirjat vuositasolla. Tuo lista on TOP20 listaus ja kategorioita on hiukan enemmän, kuten vuonna 2015 uutena jännänä tulokkaana värityskirjat. Kustannusyhdistys on ollut perustamassa myös Suomen Kirjasäätiötä, jonka näkyvimmät ponnistukset ovat ne kaikki Finlandia-palkinnot.

Meillä siis on jo listoja, ja listojahan ihmiset rakastavat. Mutta minulle ei kelpaa listamikään, kuten monet jo hyvin tietävät. Olen muutaman vuoden ajan varovaisesti kysellyt sekä Kirjakauppaliitosta että Kustannusyhdistyksestä, olisiko mitenkään mahdollista saada tilastoja hiukan useammin ja hiukan laajemmin. Kymmenen listaa vuodessa ei ole hirveän paljon näinä viivakoodien ja reaaliaikaisen varastokirjanpidon aikoina, jolloin myyntilukujen kerääminen sujuu huomattavasti sukkelammin kuin lyijykynän ja ruutuvihkon avulla. Lisäksi olisi mukavaa nähdä laajempi lista TOP30, TOP40 tai jopa TOP50. Kuten musiikissakin, ostajat haluavat nähdä myös pinnan alle, eikä aina vain sitä vaahtoa aallon harjalla.

Minusta näille listoille olisi käyttöä monestakin syystä. Ensinnäkin, laajempi listaus antaisi bloggareille ja muille innostuneilla kirjaihmisille mahdollisuuden laatia omia listojaan, kuten myydyimmät runokirjat, myydyimmät esseet, myydyimmät dekkarit, myydyimmät historialliset romaanit, myydyimmät YA kirjat jne.  Tällä tavalla tietoisuus siitä, että Suomessa julkaistaan paljon hyvää kirjallisuutta, leviäisi tehokkaammin. Niiden tuttujen kymmenen nimen sijaan löytyisi listoilta muitakin nimiä, lukijoiden etsimisen tuska saattaisi hiukan helpottaa. Kirjojen näkyvyys paranisi halvalla ja helposti.

Melkoinen shokki olisi nähdä listan ilmestyvän useammin kuin kerran kuussa. En edes kuvittele, että kirja-ala voisi rynniä kertaheitolla 2000-luvulle ja julkaista listan joka viikko, mutta hyvä uudistus olisi julkaista se vaikkapa parillisina viikkoina. Silloin listalla vilahtavien nimien määrä vain lisääntyisi ja taas saataisiin näkyvyyttä uusille kirjoille.

Kuten sanottu, ole tätä asiaa jo kutitellut ja lähestynyt noita puulaakeja keväästä 2015 lähtien. Sain tiedon, että kuukausilista kerätään (tai kerättiin 2015) kahdeksan toimijan tuottamasta datasta ja heidän siis pitäisi kyetä toteuttamaan tuo muutos kohti laajempaa listausta. Nykytekniikalla se tietysti onnistuu, mutta voi vaatia pientä (siis joillakin vaatii) päivitystä kunkin käyttämään järjestelmään, kuten vaihtamalla muuttuja x=10 => x=40. Mutta sehän tietysti maksaa. Eli, tähän pisteeseen pääsimme, ei voi tehdä, se maksaa, kuka maksaa, en minä, etkö sinä, miksi ei vain olla hissun kissun, niin kuin ennenkin.

Tämän saagan myötä heräsi tietysti sellainenkin kerettiläinen ajatus, että mihin näin pienessä maassa tarvitaan erillistä Kirjakauppaliittoa ja Kustannusyhdistystä, jotka siis keräävät näitä tilastojaankin eri tavoilla ja eri tahdissa?  Onkohan alan edistämisen tahtotila kuitenkaan ihan kohdallaan, jos ei löydy rahaa tukea tuota muutosta, joka minusta olisi ”lukemista ja kirjallisuutta edistävä tapahtuma ja kampanja” tai ”toimisi suomalaisten lukemisharrastuksen parhaaksi”. Eikö kuitenkin kirja-alan etu olisi parempi näkyvyys? Ei kai näkyvyys voisi tämän uudistuksen myötä ainakaan vähetä? Jos yhteen hiileen olisi puhaltamassa yksi suu kahden sijaan, näinkin yksinkertaisen asian järjestäminen  olisi varmasti vähän helpompaa, ehkä?

Suunnattomassa tiedonjanossani haluaisin vielä tietää, kuinka moni bloggaaja olisi valmis koostamaan oman myydyimmät kirjat -genrelistansa, jos tuota tietoa olisi enemmän tarjolla? Itse tekisin ainakin dekkarilistausta ja todennäköisesti myös listaa historiallisista romaaneista. Kiinnostavaa olisi kuulla, onko muilla samoja mielihaluja, vai olenko yksin tilastoperversioni kanssa? Ehkä kirjabloggaajien suuri huuto verkon uumenista voisi antaa vauhtia tälle uudistukselle?

Sirkushuveja, leipää ja kirjoja

v3Tuossa on uusin kirjani. Vanhana jääränä yhä jänkään, että se on se juttu, jota kirjailija onnellisena esittelee ja myy. Mutta vaikka olen vanha, en ole tyhmä ja tiedän olevani väärässä. Kirjallisuus ei ole enää kirjoja vaan kirjailijoita. Sillä onhan se vaan niin, että tarinat tarinoiden takana kiinnostavat lukijoita. Vain Petri Pykälä on onnistunut sekä pysymään varjoissa että saamaan kirjansa mittavasti kaupaksi.

Julkisuus sinällään ei ole mikään ongelma. Paitsi jos kirjailija haluaa olla rauhassa. On varmasti aika piinaavaa kirjoittaa hyviä kirjoja ja nähdä niiden vaipuvan unholaan, koska ei halua vastata puhelimeen eikä kiertää kirjastoja. Sellaisiakin kirjailijoita on vielä, mutta tuskin enää 20 vuoden kuluttua. Esiintymisvalmius alkaa olla pian tärkeämpi ominaisuus, kuin kyky kirjoittaa loistavaa proosaa tai lyriikkaa.

Tietysti voi mussuttaa, että ennen kaikki oli paremmin. Ehkä olikin, mutta koska tämä on suuntaus, jota lukijatkin suosivat, se on hyväksyttävä. Monissa yhteyksissä on tullut ilmi, että lukijoita oikeasti kiinnostaa tietää jotakin myös kirjailijasta. Kirjailijat ovat ammattikuntana siirtyneet esiripun takaa estradille. On aina hauska nähdä, onko kirjailija lihavampi, lyhyempi ja kaljumpi, kuin tuli kuviteltua.

Asia ei tietenkään ole ihan mustavalkoinen. Ääripäiden väliin mahtuu paljon kaikenlaista tapaa suhtautua julkisuuteen. Itse en varmasti makaa kummassakaan ääripäässä vaan jossakin siellä välillä. Ei esiintyminen ole minulle kirous, mutta en nyt viitsi ihan pelleksikään ruveta julkisuuden saamiseksi. Mutta ymmärrän kollegoiden, joille itse kirjoittaminen on vain ja ainoastaan SE juttu, suuren tuskan. Ajat muuttuvat, niin se vain on.

johnnydeppsalainenikkuna580d5Ennen kirjailija oli siis yksinäisyydessä viihtyvä tekstinikkari, jolle tärkeintä oli saada teksti soljumaan ja mielikuvitus laukkaamaan. Kun kirja oli valmis, se meni menojaan ja kirjailija saattoi pienen hymyilyn ja nollauksen jälkeen palata työnsä ääreen.

Johnny alice2Nyt kirjailija on hassun hauska ilmiö, joka kääntää päät missä tahansa kulkeekin. Teko- tai aito hulluus on meriitti ja kaikki temppuilu suurta plussaa. Jos henkilökohtaisia ongelmia ei ole, niitä kannattaa keksiä tai hankkia. Jokainen avioero tietää vähintään 2000 uutta myytyä kirjaa.

No, siinähän ne ääripäät ovat. Jonnekin tuonne väliin suurin osa kirjailijoista tunkee. Ja kun katsoo, mitä mainokset maksavat, on ihan ymmärrettävää, että ihan pian kerron kahdella aukeamalla hermoromahduksestani ja juomaongelmastani. Tuskin tuota 30000 euroa asialliseen kirjamainokseen löytyy minkään kustantamon markkinointibudjetista. 

Siispä! Hassu hattu päähän, känni päälle ja baanalle!