Kirjamessuraportti 2018

Nyt on vuoden 2018 messut onnellisesti takana, sekä Turku että Helsinki. Esiintymisiä piisasi mukavasti ja mikä on tietysti parasta, yllättävän moni lukija oli tullut paikalle ja ehdittiin vähän jutella kirjoista, uusista sekä vanhoista. Lukijoillehan näitä kirjoja tehdään, joten siinä mielessä messut olivat onnistunut tapahtuma.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö ja ihmiset istuvat

(c) Kirsin kirjanurkka

Turun messut piti jättää hiukan kesken, kun hotellivaraukset eivät olleet onnistuneet niin kuin luulin ja tavaroiden ylimääräinen roudaaminen sai kyljen vielä kiukuttelemaan. Hyvä puoli tuossa oli, että kunto tuli koeteltua ja kuntoutussettiin piti etsiä lisää liikkeitä. Helsinki sujuikin sitten ilman suurempia ongelmia. Taisi olla peräti viidestoista kerta, kun osallistuin tähän Helsingin messuhulinaan esiintyjänä. Jo vuoden 2007 muistot tuntuvat esihistorialta. Kuten alla olevalta videolta voi huomata, messut vanhentavat ihmistä!

Messuaminen ei  ole sinänsä ollut minulle koskaan mikään ongelma. Kuten arvata saattaa, lukijoiden kohtaaminen on todellakin ollut vuosien saatossa mukava juttu. Esityksiä on seurannut isoja yleisöjä ja pieniä yleisöjä, kirjoja on myyty välillä enemmän ja välillä vähemmän. Messukoordinaattorien papereissa taidan olla vahvaa keskikastia, kun esiintymisiä tippuu vuodesta toiseen tasaisesti. Tietysti tuo kolmikärkeni (peruskauno, lanu-kirjallisuus, rikoskirjallisuus)  aiheuttaa sen, että mitään lipunkantajan roolia ei kohdalleni lankea. Jos messut ovat betonia, minä olen soraa, betonin runkoainetta.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö

(c) Outi Mäkinen

Pitkän kaaren aikana  olen nähnyt tähtien syttyvän ja sammuvan, messujen isoissa lakanoissa kasvot vaihtuvat. Messujen kaupallisuudesta on puhuttu aina, ja joka vuosi messut ovat sekä onnistuneet että epäonnistuneet, näkökulmasta riippuen. Itse olen jo suhteellisen turtunut kaikkeen. Jos ja kun kerran lukijat pitävät messuista, ostavat kirjoja ja tulevat juttelemaan, niin toimiihan tuo. Aina yhtä hauskaa on puhua lukijan kanssa vartin verran kirjasta, jota ei messuilla enää myydä ja kuulla, kuinka lukija on saanut siitä hillittömästi iloa ja/tai ajatuksia. Se on vaan niin mahtavaa.

Nyt juhlat on juhlittu ja meno hiljenee. Töitäkin pitää tehdä, jotta niitä kirjoja ilmestyisi tulevinakin vuosina. Näitä messuilla esiteltyjä voitte vielä ostella lahjoiksi, tai jopa itsellenne. Oli hauska nähdä, nähdään taas! Kiitos!
Helppoa rahaaKalevanpoikien kronikka : historiallinen romaaniHuhtikuun hiipuva rakkausBenjamin Hawk ja merten aaveMatilda pelastaa maailman Gabriel Hullo amp; kadonnut kummitus

 

Kirjojani on myyty yhteensä miljoona kappaletta!

Todellakin, nyt on syytä juhlia! Miljoona saattaa kuulostaa suurelta luvulta, mutta takana on sentään jo viisitoista vuotta romaanikirjailijana ja teoksia on ilmestynyt 35 kappaletta. Kun kovakantisten lisäksi kirjojani on saanut pokkareina, e-kirjoina ja äänikirjoina, pienistä puroista alkaa lopulta tulla suuria. Kuohuviinit kylmästä, tähän ei moni pysty!

Laitetaanpa jäitä hattuun. Voitteko oikeasti luottaa pelkästään sanaani? Mihin nykyään voi ylipäätään luottaa? Kun kaivelin edelliseen artikkeliini tietoja äänikirjojen myynnistä, vuoden 2017 luvut SKY:n sivuilla näyttivät mahtavilta. Äänikirjojen myynti oli kasvanut vuodesta 2016 peräti 262%! Huimaa! Tarkemmin katsottuna lisäys selittyy sillä, että Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja on myynyt yksin yli 58 000 kappaletta. Sehän on enemmän kuin vuoden 2016 äänikirjojen TOP20 myynti yhteensä. Ensin ajattelin, että hattu päästä, onpa kova suoritus. Sitten vanha epäluuloisuus heräsi, voiko tämä olla totta?

Kaivelin hiukan nettiä ja epäluuloisuuteni vain kasvoi. Kyseinen Juoppohullun päiväkirja pamahti nettiin ilmaiseen jakoon vuoden 2017 keväällä. Tämän vuoden tammikuussa kerrottiin, että kirjaa oli kuunneltu Suplassa 77 000 kertaa. Siis, onko nyt tosiaan niin, että kirja on ollut saatavissa äänikirjana ilmaiseksi, mutta sen on silti ostanut lähes 60 000 ihmistä? Vuoden aikana Juoppiksen ääniversion olisi hankkinut korviinsa tavalla taikka toisella 137 000 kuuntelijaa. Vai onko Supla maksanut ”ilmaisesta” kirjasta kuitenkin sen verran, että summa voidaan konvertoida 58 000 kappaletta vastaavaksi myynniksi? Vai onko niin, että SKY on soittanut Vuoriselle ja hän on piruuttaan heittänyt hatusta tuon luvun? Mitäs kyselevät! Propsit Vuoriselle, jos noin on tehnyt, tekisin vastaavassa tilanteessa varmasti ihan samoin.

Kaikki on tietysti mahdollista mutta mikä on todennäköistä? Spekuloida voidaan aina ja ne, jotka tietävät totuuden, nauravat matkalla pankkiin. Täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että luontainen skeptisyyteni kallistuu sen puolelle, että ehkä Juoppiksen äänikirjaa ei ole myyty rahaa vaihtamalla ihan noin paljoa. SKY:hän kerää tilastonsa soittelemalla kustantajille: Bestsellerit kerätään tiedustelemalla kustantajilta teoksia, joiden kappalemääräinen myynti riittää niiden nousemiseksi eniten myytyjen joukkoon” . Kyselyyn voi kukin vastata omatuntonsa ja uskottavuuden rajoissa. Vuorisen myynti on niin huikeaa, että isotkin luvut ovat mahdollisia, joten, ken tietää? Mutta miksi ostaa, kun se on ilmaisena… äh, antaa olla…

Kuolemat, jotka meitä huolettavat

Kuvahaun tulos haulle bbc finland stabbKuolema pysäyttää, kokijan ja näkijän. Viime aikoina surulliset uutiset ovat seuranneet toisiaan. Järjettömän väkivallan aalto on lainehtinut ympäri maapallon, ja tiukimmin sen seurauksista on uutisoitu, jos tapahtumat ovat sijoittuneet Eurooppaan. Sanottakoon tässä, että kaikki väkivalta on tuomittavaa, olipa tekijät ja motiivit mitkä tahansa. Jokainen väkivaltainen kuolema on yhtä paha ongelma, kaikkiin pitää puuttua yhtä huolella, olipa uhreja yksi tai tuhat.

Niin ikävää kuin se onkin, väkivaltainen kuolema on suosittu klikkiotsikko. Jos jotakin terrorismiin vivahtavaa tapahtuu jossakin päin Eurooppaa, se on uutinen kautta läntisen maailman. Tätä mediahuomiota tekijät juurikin tavoittelevat, terrorismi ei elä verestä vaan huomiosta. Täydellinen mediapimento todennäköisesti hillitsisi ilmiötä, ainakin sitä kannattaisi kokeilla. Ymmärrän toki, ettei niin tehdä, sillä 100 000 klikkausta on rahaa, ihminen on vain ilmaista lihaa.

Ihmisen väkivaltainen kuolema  on siis uutinen, ainakin joskus. Jos tarkastellaan ikäviä tilastoja, saamme jonkinlaisen kuvan kuoleman olemuksesta Suomessa vuonna 2015.  Kyseisenä vuonna Suomessa kuoli 52 302 henkilöä. Näistä kuolemantapauksista 866 aiheutui jonkinlaisesta tahallisesta uhrille aiheutetusta väkivallasta. Karkeasti ottaen joka päivä kuoli kaksi henkilöä väkivallan vuoksi, toisinaan kolme.

On täysin selvää, että 866 väkivallan uhria on Suomessa valtava luku. Moni varmasti miettii, miksi CNN ei ole raportoinut tästä? Onko syylliset saatu kiinni, ampuma-aseiden myynti kielletty, rajat suljettu ja teräaseiden hallussapito tehty laittomaksi? Kuinka voi olla mahdollista, että meillä voi olla 866 kuolonuhria ilman kansallista hätätilaa?

Tilastokeskus paljastaa meille faktoja kylmien lukujen takaa:
Vahingoittavat tapahtumat, tahallisuus epäselvä, 65 kuollutta.
Murha, tappo tai muu tahallinen pahoinpitely, 70 kuolonuhria.
Itsemurhat, 731 kuolonuhria.

Armottomien lukujen ääressä on pakko hiljentyä. Suomessa kuolemaan johtavan väkivallan uhriksi joutuu siis todennäköisemmin omassa seurassaan. Väkivaltatilastojen merkittävään kaunisteluun ei selvästikään riitä poliisien vahvuuden lisääminen, vankilatuomioiden koventaminen tai rajojen sulkeminen. Suomalainen on vaarallinen itselleen, varsinkin jäädessään yksin. Voidaanko yksinjääminen kieltää?  En tiedä, en todellakaan tiedä.

Kuten jo tuolla aikaisemmin totesin, kaikki väkivaltaiset kuolemat tulisi estää. Tämä ei ole mikään kilpailu, jossa nostetaan kiinnostavimmat uhat toinen toisensa edelle. Jokaisella rintamalla on edettävä parhaan kyvyn mukaan. On kuitenkin hyvä hahmottaa maailman mittasuhteet, sillä usein ne unohtuvat minultakin. Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Tilaston kotisivu

Kymmenen yleisintä kuolinsyytä Suomessa 2015:
1) Iskeemiset sydäntaudit:                                                    10209
2) Dementia, Alzheimerin tauti:                                            8580
3) Aivoverisuonien sairaudet:                                                4299
4) Muut verenkiertoelinten taudit:                                     3089
5) Kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä:           2275
6) Muut syövät: (*)                                                                          1796
7) Muut pl. reumaattiset ja alkoholiset sydäntaudit: 1768
8) Alkoholiperäiset taudit ja alkoholimyrkytys:            1666
9) Muut hermoston ja aistimien taudit:                              1624
10) Keuhkoputkentulehdus ja keuhkolaajentuma:     1231

(*) Huom! Syöpiä varten on 17 tarkempaa kategoriaa, muut syövät on kokoomakategoria. Syöpiin kuoli yhteensä 12168 suomalaista.

Eturivin kirjailijat – katso koko lista!

KLIKKAA ja tutustu!

Oletteko joskus törmänneet määritelmään eturivin kirjailija? Sitähän käytetään aina, kun halutaan alleviivata, ettei tilaisuuteen saapuvat kirjailijat tai antologian kirjoittajat ole mitä tahansa kynäilijöitä vaan ihan oikeita kirjailijoita. Eturivin kirjailija saa yleisön nousemaan varpailleen, kurkkimaan toisten olan yli tai selaamaan kirjaa sormet jännityksestä täristen. Eturivin kirjailija sähköistää ilman!

Aloittelevalle kulttuuritoimittajalle on erittäin tärkeää tietää, ketkä ovat eturivin kirjailijoita. Moni lupaava journalisti on polttanut tulevaisuutensa sekoittamalla eturivin keskiriviin, tai jopa takariviin. Moni olisi myynyt mummonsa, jotta olisi saanut käsiinsä tuon salaperäisen listan, joka huhujen mukaan on ainoastaan Pekka Tarkan pöytälaatikossa.

Koska olen luonteeltani hellämielinen, päästän kaikki nykyiset ja tulevat kulttuuritoimittajat piinasta. Olen tutkinut arkistoja ja tehnyt geologisia kaivauksia sen verran, että voin nyt julkaista kolmenkymmenenneljän eturivin kirjailijan nimen. Akateemisen maisterirokon sairastaneena liitän mukaan myös todisteet listani pitävyydestä.

Aloitetaan tuoreesta päästä. Kirjapajan uunilämmin tiedote antaa meille ensimmäiset yhdeksän eturivin kirjailijaa. Listasta löytyy heti Finlandia-voittajaa ja bestseller-kirjailijaa, joten emme käy kiistämään muitakaan lähteitä. Granta numero kuusi tuo eturiviin kahdeksan nimeä, joista seitsemän ovat uusia tuttavuuksia. Heille menee siis listan numerot 10-16. Tuore novellikokoelma Nautinnon nälkä on löytänyt kahdeksan eturivin kirjailijaa, heistä seitsemän on ihan uusia, joten saakoot he numerot 17-23.  Suomen PENin gaalaillassa oli paikalla peräti 12 eturivin kirjailijaa, joista 11 ovat uusia tuttavuuksia. He vallatkoot loput paikat listasta.

TÄSSÄ ON SIIS SUOMEN ETURIVIN KIRJAILIJAT!

  1. Jukka Itkonen
  2. Riina Katajavuori
  3. Katja Kettu
  4. Tuomas Kyrö
  5. Rosa Liksom
  6. Tommi Melender
  7. Matti Rönkä
  8. Kati Tervo
  9. Hannu Väisänen
  10. Marja Björk
  11. Timo Harakka
  12. Tytti Heikkinen
  13. Laura Honkasalo
  14. Ville Iivarinen
  15. Pasi Pekkola
  16. Markku Rönkkö
  17. Virpi Hämeen-Anttila
  18. Erkka Mykkänen
  19. Miki Liukkonen
  20. Leena Parkkinen
  21. Johanna Sinisalo
  22. Tuija Välipakka
  23. JP Koskinen
  24. Anja Erämaja
  25. Vilja-Tuulia Huotarinen
  26. Anna-Leena Härkönen
  27. Juha Itkonen
  28. Sirpa Kähkönen
  29. Jani Nieminen
  30. Antti Nylén
  31. Riikka Pulkkinen
  32. Merja Virolainen
  33. Hanna Weselius
  34. Kjell Westö

Tässäpä tämä! Lista on nopeallakin vilkaisulla todella pätevä, sillä sieltä löytyy Finlandia -voittajaa ja -ehdokasta tungokseen asti, on Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoa, runouspalkintoja, Kalevi Jänttiä ja ties mitä. Kyllä minun silmiini se lista on juuri tämä, meriitit puhuvat puolestaan.

Tietysti tässä jaottelussa voi joitakin kirjailijoita hiukan sapettaa takariviin juuttuminen. Mutta kun rivejä on monta, on jonkun aina oltava eturivissä ja toisen on tyytyminen keski- tai takariviin. Sellaista se elämä on, ainakin siihen saakka, kunnes Tarkan tarkempi lista julkaistaan. Tai kun joku eturivistä piipahtaa vessaan, voi takariviläinen vallata hänen paikkansa. Kannattaa olla valppaana!

Minä ja lasten- ja nuortenkirjallisuus

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Kävin tässä taannoin Jyväskylässä puhumassa lanukirjallisuuden tiimoilta Vanhan Kirjan Talvessa Olipa kerran -osiossa. Tilaisuus oli mainio ja siellä puhuttiin kirjallisuudesta laajasti ja viisaastikin.  Yhteenvetoa en tähän tee, sillä mainio yhteenveto löytyy jo täältä.

Omalta osaltani tilaisuus oli mukava, sillä aika harvoin olen liikkeellä näiden nuorimmaisteni kanssa. Kun nyt kuitenkin olen monella uralla operoiva kirjailija, se tekemäni aikuisten kauno ja dekkarit ovat kuitenkin aina olleet median silmissä kiinnostavampia. Paljonhan tuskitellaan lasten lukemista, mutta ei niitä lukemista innostavia kirjoja ja niiden tekijöitä juurikaan esitellä.  Näkyvyys on suurin kiinnostusta herättävä seikka, näin se vaan on.  Ihminen himoitsee sitä, minkä hän voi nähdä.

benjamin

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Minulta kysyttiin, miten kirjoittaminen eroaa, kun hypätään aikuistenkirjoista nuorisoon. Se oli erittäin hyvä kysymys ja pohdin sitä itsekkäästi vain omien sisimpien tuntojeni kautta.  Välitön ajatus oli, että nuorille kirjoittaessa ei tarvitse pää punaisena miettiä toden ja fiktion rajaa. Jos tarina vaatii arkitodellisuuden rajojen venytystä, nuorempi lukijakaarti sulattaa sen, jos se sopii kirjan maailmaan ja logiikkaan. Aikuiset ovat luutuneet, ikävä kyllä, ja lukevat nykyään fiktiotakin melkein kuin tietokirjaa. Fiktiivinen teos ei kuitenkaan ole valokuva todellisuudesta, vaan taiteilijan näkemys todellisuudesta omin värein maalattuna.

hullohekla_print

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Yksi huomio oli vanha ja tuttu. Lukijakuntani on fragmentoitunut, mikä on tietysti myös hyvin ymmärrettävää. Osalle kuulijoista tuli yllätyksenä näinkin laaja (kröhöm) lanutuotanto. He olivat kyllä lukeneet romaanejani, mutta tätä puolta he eivät minusta tienneet. Sama päti kyllä myös toiseen suuntaan. Joillekin nuorisolle suunnatut kirjani olivat tuttuja, mutta romaanit tuntemattomampia. Ja sekin on ihan ymmärrettävää, sillä eihän näistä asioista puhuta juuri koskaan samassa yhteydessä. Vain omilla kirjamessuillani koko skaala on ollut nähtävillä.

Hullokansi_web

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Mukava huomio, vaikka ei suinkaan enää yllättävä, oli keskustelun taso. Juuli Niemi otti esiin monta hyvää pointtia kirjoittamisesta ja Salla Simukan huonoin puolihan on se, että hän on aina loistava. Miettikääpä sitten niitä Sallan hyviä puolia. Katri Alatalon vetämässä paneelissa saimme hyvin summattua paljon oleellisia asioita ja koska yleisökin jaksoi kysyä ja kuunnella, keskustelun oli pakko olla kiinnostava, tai tuoleissa oli liimaa. Puhetta kuitenkin piisasi lähes kolme tuntia, joten ei sellaista aikaa kukaan vastentahtoisesti istu hyvälläkään penkillä.

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Matkan aikana tajusin hyvin, että tietoisuuden lisääminen tässä kaoottisessa maailmassa on aika vaikeaa. Moni kyseli kirjoistani ja vaikka aina kuvittelen, että olen sauhunnut niistä liikaakin, olen ollut väärässä. Jatkuvasti löytyy uusia lukijoita, mistä tietenkin olen kiitollinen. Heille kymmenenkin vuotta vanhat kirjat ovat uusia, tietysti, koska eivät he ole tienneet niiden olemassaolosta yhtään mitään. Kun sitten näiltä lukijoilta tulee hyvää palautetta, tekee mieli melkein ruoskia itseään. Miksi en ole kertonut kaikille, että minulta on ilmestynyt kirja, josta ihmiset tykkäävät? Miksi, oi miksi?

Lumottu

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Mainostamisen ja tyrkyttämisen välisen raja-aidan hahmottaminen on varmasti monelle muullekin vaikeaa. Inhoan tyrkyttämistä, rakastan lempeää mainostamista. Mutta aika on osoittanut, että se, mitä olen luullut tyrkyttämiseksi, on teholtaan ollut lähinnä kainoa mainostamista. Lempeä mainostamiseni on ollut yhtä huomiota herättävää kuin mykkien kuoron konsertti pimeässä tyhjiössä. Välillä tuntuu siltä, että olen pettänyt lukijat salaamalla tekemisiäni. Hirvittävää on ollut vastata joissakin esiintymisissä uuden kirjan ilmestymistä koskevaan kysymykseen, että se on ilmestynyt puoli vuotta sitten ja jos pidät kiirettä, ehdit saada alelaarista viimeisen kappaleen.

 

6901

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Suomessa on tapana, että kirjat ostetaan, niitä ei siis myydä.  Näiden kahden tapahtuman ero on siinä, että ostava asiakas hakee sen, mistä hän jo tietää ja painuu ostoksensa kanssa ovesta ulos sivuilleen vilkuilematta. Myynti on taas sitä, että myyjät kertovat asiakkaalle uusista tuotteista ja saavat hänet ostamaan ne. Hienosti sanottuna ostotapahtuma on myyjän kannalta passiivinen ja myyntitapahtuma aktiivinen. Kun näin pieni kirjailija (188 cm, 80kg) ei voi panostaa näkyvyyteen, joka lisää ostamista, olisi oltava aktiivisempi myyjä.  Ja tämän kerrottuani älyätte, miksi tässä postauksessa vilisee kirjankansia. On se vaan ärsyttävä,  se JiiPee.

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

 

hallava kansi

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Kirjailijan yö

Helppoa rahaa 1 - JP Koskinen

Kuuntele!

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Kirjailijan työstä ovat kirjoittaneet kaikenlaiset akateemiset ja pystymetsästä singonneet kirjailijat, niin naiset kuin miehetkin ja kaikki siltä väliltä. Kirjailijan työstä on sanottu kaikki oleellinen ja epäoleellinen, totuus ja valhe. Siitä ovat kirjoittaneet kirjailijat, jotka tietävät aiheesta kaiken ja ne, jotka eivät tiedä mitään. En siis jaksa puhua kirjailijan työstä.

Kirjailijan yö on huomattavasti vähemmän käsitelty aihe. Kukapa haluaa puhua hämärän hetkistä, valottaa pimeyttä, jossa ei loista toivo muutoin kuin poissaolollaan? Vaikka kirjailijan työhuoneessa palaa usein kelmeä lamppu silloin, kun järjelliset ihmiset nukkuvat, kaipaa kirjailijakin päivänvaloa, ainakin kirjoilleen. Ja katso, median hehkuva silmä on se ihana valo, joka saa kaiken kasvamaan, kirjat ja niiden merkityksen. Pimeydessä voi toki olla paljon suuria asioita, mutta ne huomataan vasta, jos niihin törmätään vahingossa.

Vuosi 2016 on lähestymässä loppuaan. Vuoden aikana sain julki ne kirjat, joita olin edellisten vuosien aikana suunnitellut ja vähän jopa kirjoittanut. Kaksi dekkaria, kaksi lanu-kirjaa ja yksi tulevaisuuteen sijoittuva historiallinen romaani on iso määrä kirjoja. Liian iso yhdelle miehelle markkinointijumalien mielestä, älkää toki luulko, etten tajua sitä itse. Mutta jumalat voivat laskelmoida mitä tahtovat. Kuolevaiset eivät elä ikuisesti, en edes minä, joten asiat on tehtävä nyt mieluummin kuin huomenna. Sitku-elämä ei ole minua varten.

Herkkäuskoinen ihminen voisi kuvitella, että median määrä on suhteessa julkaisuihin. Lanu-kirjat menevät eri yleisölle kuin dekkarit ja dekkarit taas puolestaan usein eri yleisölle kuin tieteiskirjat. Voisi olettaa, että lehtien kulttuuripalstoilla olisi mukava määrä arvioita tuollaisesta määrästä kirjoja. Lyhyesti voin todeta, ettei näin ole. Ilman meidän mainioita kirjabloggareitamme joistakin kirjoista ei olisi ilmestynyt yhtäkään arvostelua. Sinänsä asialla ei olisi egolleni suurtakaan merkitystä, mutta näkyvyys on itseään ruokkiva peto. Ja tuo peto myös pääsääntöisesti myy kirjat, ja iso peto myy aina enemmän kuin pieni, näin se vaan on.

Käytin vuoden 2016 omasta mielestäni järkevästi ja keskityin kirjoittamiseen. En erityisesti haalinut keikkoja enkä tyrkyttänyt itseäni lehtiin, radioon tai telkkariin. Tarjotut keikat otin, tulipa ne suoraan taikka kustantajan kautta. Nyt kun saldoa ynnää, voi havaita, ettei taktiikka mennyt ihan nappiin. Lehtiarvostelujen määrä on ollut surkea ja eipä naama ole muutenkaan kulunut kulttuuriohjelmissa. Rahalla ostettavaa julkisuutta ei ostettu rahalla. Lukijani ovat ihmetelleet katoamistani ja kyselleet, miksi olen käynyt yöhön yksin.

En kuitenkaan ole erityisen pettynyt kuluneeseen vuoteen. Medianäkyvyys on ollut mitä on, mutta voittoja on silti tullut. Dekkarit ovat menneet hyvin kaupaksi ja palaute on ollut kiittävää. Sarja on selkeässä nousukiidossa. Lanu-kirjat ovat löytäneet lukijansa. Hullosta on tullut paljon riemukasta palautetta, Benjamin Hawkin painos lähenee loppua ja joulu on vielä ovella. Luciferin oppipojat kerää tasaisesti neljää tähteä viidestä eri foorumeilla ja jatko-osaa on toivottu moneen kertaan. Pimeydessä elävät pikkuötökät nykivät minua hihasta ja kuiskuttavat, että hyvin menee. Rakastan heitä kaikkia.

Maailmassa on asioita, joihin voi vaikuttaa ja niitä, joihin ei voi. Yö tulee aina, sitä on turha yrittää estää. Vuoden aikana huolestuin hämärän laskeutumisesta ja yritin saada jonkun laittamaan valot päälle. Sitten totesin, etten pilaa kirjoitushuumoriani asioilla, joita varten on omat ammattilaisensa. Keskityin kirjoittamiseen.

Ensi vuonna tämän vuoden aherruksen tuloksia pitäisi näkyä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niitä näkyy myös vuosina 2018 ja 2019. Kolme aika suurta juttua vei aikaani, ja jos niistä jotain kuuluu ensi vuonna, se on sitten suuri yllätys, sekä minulle että muille. Lisäksi ilmestyy varmasti kaksi romaania, dekkari Maaliskuun mustat varjot keväällä ja eräs vaikeasti määriteltävä teos syksyllä. Lanu-osastolle on tarjolla Salaperäinen sirkus kevääseen ja Benjamin Hawkin seikkailuja syksyyn. Muutakin voi vielä tulla, ken tietää, mutta noista on sopimukset allekirjoitettu. Ehkä joku hauska kuunnelma voisi kajahtaa eetteriin, kenties.

Kirjailijan yö ei siis ole hiljainen. Se on täynnä työtä ja onnistumisen iloa, ahkeruutta ja ideoita, jonkin verran epätoivoa ja alistumista kaiken turhuuteen. Mutta jos rakentaa jotain suurta, se on helpointa pitää salassa pimeyden keskellä. Ja ehkä jossakin välissä ukko ylijumala tai kaiken olevaisen ylin tuomari sanoo: Tulkoon valkeus!

Nämä ilmestyivät armon vuonna 2016, kiitos ja anteeksi!

Luciferin oppipojat

Tutustu!

Benjamin Hawk

Tutustu!

Gabriel Hullo & hirveä Hekla

Tutustu!

Tammikuun pimeä syli

Tutustu!

Helmikuun kylmä kosketus

Tutustu!

Onko kirjailija olemassa, jos hän puhuu tyhjässä salissa?

Helsingin Kirjamessut 27. - 30.10.2016Pian alkavat Helsingin kirjamessut huipentavat kirjasyksyn 2016. Tapahtuma tuo Helsinkiin satoja kirjailijoita, jotka puhuvat pääasiassa omista kirjoistaan, joita he kovan työn jälkeen ovat saaneet julkaistuksi armon vuonna 2016. Näkyminen on tärkeää, sillä ilman näkyvyyttä se oma hengentuote jää lukijoilta löytämättä. Vaikka Astraali-TV:ssä muuta väitetäänkin, aika harva ihminen on meedio, joka aistii kaiken hyvän vain sulkemalla silmänsä.

Suomessa ilmestyy hämmästyttävän paljon hämmästyttävän hyvää kirjallisuutta. Mutta Suomessa ilmestyy myös hämmästyttävän paljon hämmästyttävän huonoa kirjallisuutta. Ja koska nyt puhutaan makuasioista, minun hyväni voi olla sinun huonosi ja päinvastoin. Lopputulos on kuitenkin se, että noiden kahden kategorian suuruus on isolla otannalla vakio. Lukijan ongelma ei siis suinkaan ole, ettei hyviä kirjoja julkaistaisi. Hänen ongelmansa on, että kuinka hitossa hän voi löytää omasta mielestään hyvän kirjan. Ja uskokaa pois, kun lukija kärsii tämän ongelman äärellä, kärsii varjoissa voihkiva kirjailija tuhatkertaisesti hänen puolestaan.

Kirjan tie lukijan verkkokalvolle ja sitä kautta tietoisuuteen on suhteellisen yksinkertainen. Lukijan L täytyy tietää, että kirjailijan K uusin teos on julkaistu. Tässä häntä auttaa kustantamon mainonta (mainoksilla tiedotetaan saatavilla olevista kirjoista). Hänen täytyy löytää se kirjakaupasta (kaupassa kirjoja myydään kuluttajille) tai kirjastosta (organisaatio, joka tarjoaa kirjakokoelman lainauspalveluita). Kun nämä kaksi ehtoa toteutuvat, lukija L on iloinen.

Mutta lukijan L katseelta jää piiloon muutama seikka, jotka saattaisivat huolestuttaa häntä. Juuri se kirja, jota hän on palavasti odottanut kaikki nämä vuodet, joutuu läpäisemään monta kiirastulta. Oletetaan, että kirjailija K on jollakin ihmeen tavalla saanut kustannussopimuksen romaanilleen R. On sovittu, että romaani R ilmestyy vuoden 2017 syksyllä. Romaania ennakkomyydään kirjakauppiaille keväällä 2017, jolloin kukaan ei tietenkään ole voinut romaania edes lukea. Sisäänostajat päättävät lukijan L puolesta esittelytekstin luettuaan, haluaako lukija L kirjaa ostaa vai ei. Heistä lukija L ei halua lukea romaania R eikä kirjailija K ole kovin kiinnostava. Lukija L ei tule siis löytämään romaania R kirjakaupasta ilman viittä avustajaa. Se on päätetty jo, ennen kuin kirja on edes valmis.

Vanhojen ajoneuvojen värityskirja

Ota minut!

Eikä lukijan L kärsimykset pääty vielä tähän. Kustantaja ymmärtää nopeasti, ettei kovin paljoa mainosrahaa kannata uhrata tuotteeseen, jota on vaikea löytää kaupoista. Tutkimusten mukaan 52% ostopäätöksistä tehdään vasta kirjakaupassa, kun tuote nähdään omin silmin. Tämä bonus siis voidaan saavuttaa ilman mainostusta, kunhan kirja on esillä. Kun kirjaa mainostetaan ja se on esillä, liikutaan jo todella lämpimillä vesillä. Miksi siis mainostaa kovinkaan paljon tuotetta, joka ei ole helposti saatavilla ja potentiaalinen myyntitapahtuma on epätodennäköinen? Vastaus ei suinkaan ole siksi.

Tämä salaperäinen koneisto on siis lukijaa L kuulematta jo päättänyt, mistä lukija L on kiinnostunut. Ja jos tämä päätös ei lukijaa L miellytä, hän voi tehdä kuten tuhannet ja tuhannet hänen kaltaisensa ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet; jättää kirjat ostamatta. Kahtakymmentä myydyintä kirjaa myytiin vielä kymmenisen vuotta sitten kolme miljoonaa kappaletta, nyt aivopesuun kyllästyneet lukijan L kaltaiset ihmiset ovat jättäneet ostamatta tuosta toteemipaalusta lähes 1,3 miljoonaa kirjaa.

Principles of Human Knowledge and Three Dialogues Between Hylas and Philonous

JP, anna minun olla rauhassa!

Mitä tästä kaikesta sanoisi vanha ystäväni George Berkeley? Varmaan paljonkin, jos hän ei olisi kuollut jo 1753, mutta hänen alter egonsa Philonous sanoi: ”…aineellisten kappaleiden todellisuus on siinä, että ne havaitaan.” Tämän olen itsekin empiirisesti kokenut tavatessani lukijaa L. Hän kysyi, milloin ilmestyy se talvisodasta kertova romaani, josta olimme aikaisemmin puhuneet. Kun mainittuna ajankohtana kirjan ilmestymisestä oli kulunut yli vuosi ja se oli jo poistunut kirjakauppojen hyllystä, voidaan perustellusti epäillä, oliko se lukijan L näkökannalta koskaan ilmestynytkään?

Kaikki ihmiset, jopa kirjailijat, joutuvat sietämään sattuman kylmiä lakeja. Elämä ei suinkaan ole perusluonteeltaan oikeudenmukaista. Onni ja itsestä riippumattomat tekijät ratkaisevat paljon. Tämän moraalia rapauttavan totuuden takia ihmiskunta on kehitellyt erilaisia uskontoja, joiden avulla huono-onniset voivat lohduttaa toisiaan. Ne vääryydet, joita elämässä kohdataan, hyvitetään kuoleman jälkeen. Todisteita tästä tasauksesta ei tosin ole olemassa.

Yksin

Totta vai tarua?

Jos siis kirjailija K on jollakin universaalilla mittarilla kirjoittanut absoluuttisen hyviä teoksia, onko hän kuitenkaan hyvä tai kiinnostava? Jo Paavo Nurmi sai Pariisin olympialaisissa 1924 huomata, että paras voi olla vain silloin, kun vallitsevat olosuhteet ja päättäjät antavat siihen mahdollisuuden. Legenda kertoo, kuinka Ville Ritolan juostessa 10 000 metrin kilpailussa kultaa, joukkueenjohtajien kisasta hyllyttämä ja aavistuksen suivaantunut Paavo juoksi saman matkan harjoituskentällä maailmanennätysaikaan. Kullan vei Ritola, sillä todellisuus on sitä, että se havaitaan ja tunnustetaan vain niiden ihmisten toimesta, jotka hallitsevat virallista totuutta. 

Kammottavinta tässä suuressa leikissä on, että myös menestyjät ovat ulkopuolisten tekijöiden armoilla. On kovin halpahintaista syyllistää menestyvää kirjailijaa menestyksestä. Ei ole hänen vikansa, että elämän suuri onnenpyörä on ollut hänelle suopea. Hän on tehnyt työnsä kuten kirjailija K, parhaan kykynsä ja näkemyksensä mukaan, sekä toivonut parasta. Jos suuhun mahtuu vain yksi peruna, kahdesta perunasta on valittava vain toinen, eikä se tee siitä toisesta perunasta yhtään sen huonompaa mutta ei myöskään parempaa. Tietysti kirjailija K olisi onnesta soikea, jos valinta olisi osunut häneen eikä hän ehkä enää piittaisi syistä, jotka tähän valintaan johtivat.

Tämän kaiken kaaoksen keskellä voisi luulla, että kirjailijan K mielenterveys luhistuisi. Epäoikeudenmukaisuus ja epäloogisuus aiheuttavat kaikille kädellisille turhautunutta

raivoa, joka ajan mittaan voi olla lamaannuttavaa. Ikävä kyllä joskus näin käykin, ja kirjailija laittaa hanskat naulaan ja dramaattisemmat heittävät kokonaan lusikan nurkkaan. Tätä kirjailija K ei toki tee, sillä hän ei piittaa markkinakoneistosta tai Berkeleyn filosofiasta. Luojan kiitos, kaiken kirjoittamisen ulkopuolisen roskan hoitaa hänen puolestaan ego E.

Nykyaikainen moninkertaistettu todellisuus vaati kirjailijaa uudistumaan. Kirjailijan on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähes pakko jakaantua. Vanhana jääränä kirjailija K vain ja ainoastaan kirjoittaa ja haistattaa pitkät kaikelle muulle. Hän ei kumarra mitään eikä ketään, iloitsee lapsellisen vilpittömästi lukijoistaan, vaikka niitä olisi vain 17. Hänen egonsa E hoitaa markkinoinnin. Ego kaappaa painosta tulleen kirjan kainaloonsa kuin peikko vauvan kehdosta, ja lähtee kiikuttamaan sitä maailmalle. Hän on se, joka kiroaa myyntiorganisaatiot, kirjakauppaketjut ja valtalehtien kriitikot, jotka pelon kangistamina yhä kumartavat pellon reunaan pystytettyä lahoa puupylvästä, kunhan hinnasta sovitaan. Ego E on törkeä ja hävytön, todellinen idealisti, sillä hän kamppailee olemassaolostaan eikä hyväksy mitään välistävetoja. Hän somettaa, on nokkela, hauska ja välillä sarkastinen. Hän hymyilee valokuvissa ja tunkee näkyviin kuin ylivilkas lapsi.

Matriarkka

Esillä isosti ja hyvästä syystä!

Mitä siis luulette näkevänne Helsingin kirjamessuilla? Näette todennäköisesti suurimmaksi osaksi juuri sen, mitä jo keväällä 2016 päätettiin teidän näkevän: kirjat ja kirjailijat, joiden oletettiin miellyttävän teitä. Nyt on viimeinen hetki saada myynti nousemaan niille kirjoille, joita keväällä ennakko-ostoissa päätettiin teidän ostavan. Se ei toki tarkoita, että kaikki keväiset valinnat olisivat automaattisesti vääriä ja ettei lukija L niistä pitäisi. Täytyy vain olla tarkkana, ettei suuren illuusion takia jää huomaamatta jotakin muuta, mikä saattaisi myös olla kiinnostavaa. Näette lukuisia egoja, kirjailijan K ego E esiintyy muiden mukana parhaansa mukaan. Paikalla on paljon myös  kirjailijoita ilman egoaan, he esiintyvät yleensä pienemmillä lavoilla ja torstaina. Heitä kirjailijan K ego E käy salaa katsomassa.

Helmikuun kylmä kosketus

EGO!

Luciferin oppipojat

KIRJA!

Turha on kuitenkaan luulla, että valta olisi heillä, jotka ovat sen omin lupinensa itselleen ottaneet. Ei mikään valtalehden kriitikko pakota lukijaa L ostamaan sitä kirjaa, jota on rummutettu henkilöhaastatteluissa, aamuohjelmissa tai kirjaliitteissä. Lukijan L ei ole pakko ostaa valtavasta kasasta sitä kirjaa, jonka kaikki muutkin ostavat, koska kirjakauppiaat ovat ennen kirjan ilmestymistä päättäneet niin. Sillä lukijalla L on valta, voima ja kunnia ostaa tai olla ostamatta ihan mitä hän haluaa. Hän voi torstaina avata aution Aino-salin oven ja herättää eloon kirjailijan, jota ei hetkeä aikaisemmin ollut olemassakaan. Ja katso, valkeus tulee.

Henkisesti olen kotona mutta egon valtaaman ruumiini voi tavata seuraavasti:
27.10.2016 Helsinki kirjamessut Eino Leino-lava klo 17:30
27.10.2016 Helsinki kirjamessut WSOY osasto 6b101 klo 18:10
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Mika Waltari-lava klo 11:30
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Docendo/CrimeTimen osasto klo 12:00
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Takauma-lava klo 14:30
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Storytel osasto 6m104 klo 15:30
30.10.2016 Helsinki kirjamessut Takauma-lava klo 11:00
30.10.2016 Helsinki kirjamessut Storytel osasto 6m104 klo 13:30

Nähdään messuilla!

Luomiskausia: 5. kausi, vuodet 2010 – 2013

JP-signeeraa-Paholaisen-vasaraEnsimmäisten julkaisujen aiheuttaman turbulenssin jälkeen pääsin kiinni toiseen ammattilaiskauteen. Näkemykseni siitä, mitä halusin tehdä ja miten, oli muutaman vuoden ajan kirkas. Näkyvin ulkoinen merkki, jos joku sitä haluaa etsiä, oli lukujen lyhentyminen, joka alkoi Punaisesta talvesta ja jatkui Paholaisen vasarassa. Testasin kirjojen vetävyyttä lukemalla niitä väsyneenä. Tekstin piti vetää, tätähän hokevat myös kustannustoimittajat, ja aivan syystä.

Tematiikkaani ei muuttunut, mutta aihevalinnoissa etsin omista mielenkiinnon kohteista yleisesti kiinnostavia aiheita, kuten Rasputin tai talvisota. Ne herättävät lukijassa enemmän kiinnostusta kuin mies, joka seisoo peilin edessä, näin se vaan on.

Tietty ammattimaisuuden merkki oli sekin, että rohkenin tehdä lastenkirjoja. Olin kirjoittanut niitä käsin muutaman omien lasteni iloksi, mutta nyt viimeistelin ne ja tarjosin niitäkin kaupallisen koneiston kitaan.

Tänä itsevarmuuden kulta-aikana syntyivät romaanit Luciferin oppipojat (2010), Eilispäivän sankarit (2010), Ystäväni Rasputin (2011) ja Bellum hiemale (2013). Lasten- ja nuortenkirjoja kirjoitin kolme, Kauhea Gabriel Hullo (2011), Hallava hevonen (2011) ja Haavekauppias (2012). Näistä kirjoista kaikki on jo julkaistu, viimeisimpänä Luciferin oppipojat vuonna 2016. Tuo Bellum hiemale on siis Kuinka sydän pysäytetään, jos joku ehti sitä ihmetellä.

YR kansi

Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan!

Tähän luomiskauteen osuu suurin ulkoinen tunnustus kirjoilleni, Finlandia-ehdokkuus romaanille Ystäväni Rasputin. Sitä voidaan kai juuri tuosta syystä pitää kauden pääteoksena, tosin kaikki kolme muutakin kirjaa ovat erittäin vahvoja. Kuinka sydän pysäytetään jääminen vaille mitään palkintoehdokkuutta kertoi Suomen kirjallisuuden kovasta tasosta, ainakin haluan uskoa niin.

Lastenkirjosta Hallava hevonen on jo kuvituksen takia selkeä helmi, lukevien lapsien kestosuosikki on Haavekauppias, lapsille lukevien vanhempien Gabriel Hullo. Ylipäätään oli mielenkiintoista huomata kirjastojen tilastoista, kuinka aikuisille suunnatut romaanit hiipuvat nopeasti, kun lasten- ja nuortenkirjat kiertävät sitkeästi aina uusille lukijoille.

Toisen ammattilaiskauden kirjoittamisessasi alkoi olla rutinoitua varmuutta. Työpäiväkirjojen merkinnät ovat entisestään vähentyneet ja tästä eteenpäin on yhä hankalampi jäljittää tekstien historiaa, koska en ole enää kirjannut niitä kunnolla. Olisikohan mieleeni hiipinyt kuumottava ajatus, että nämä julkaistaan kaikki ja siitä ne muistetaan? Novellituotanto alkoi hiipua, niitä syntyi enää 11. Tosin huomaan niidenkin ylös kirjaamisen olevan puutteellista, joten saattoi niitä syntyä enemmän.

iltasanomatVaikka viides luomiskausi on varmasti suuren yleisön silmissä menestyksekkäin, siinä on eräs huolestuttava piirre. Kun novellikauden lopulla aloin uudestaan kirjoittaa romaaneja, niitä syntyi vähintään yksi vuodessa. Vuonna 2012 oli ensimmäinen kerta 15 vuoteen kun en kirjoittanut romaania lainkaan. Ehkä tämä oli jo ensimmäinen merkki luomisvoiman hiipumisesta?

Julkaisut:
2010: Punainen talvi
2011: Eilispäivän sankarit
2011: Paholaisen vasara
2011: Pariisinvihreä työhuone
2011: Kauhea Gabriel Hullo
2013: Hallava hevonen
2013: Haavekauppias
2013: Ystäväni Rasputin

Puun ja kuoren välissä

Lucufer_frontcover_final

Tutustu Luciferiin!

Mikään ei ole vaikeampaa kuin kustannustoiminta. Syksy saapuu ja me kirjailijat iloitsemme ilmestyvistä kirjoistamme. Ilo jää kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä harvoin kirjamme saavat niin paljon julkisuutta, jota ne taidokkuutensa ja nerouden puolesta ansaitsisivat. Koska me olemme kirjailijoina tehneet työmme hyvin, epäonnistumisen syy löytyy tietenkin kustantamosta, vai löytyykö?

Kustannussopimuksessa määritellään markkinoinnin kuuluvan kustantamolle, joka päättää mainostamisen laajuudesta ja yksityiskohdista. Samoin kirjan saattaminen myyntikanaviin on kustantajan tehtävä. Kun kyseessä on perinteinen kustantamo, jolle kirjailija ei siis maksa yhtään mitään vaan kustantamo maksaa kirjailijalle ennakkoa, on kustantamo lähtöruudussa miinuksella ja kirjailija plussalla.

Jokainen markkinatalouden realiteetit hämärästikin hahmottava ymmärtää, että kustantamon intressi on myydä jokaista julkaistua kirjaa niin paljon, että se tuottaisi voittoa. Tietysti liiketoiminta voidaan rakentaa myös niin, että tehdään voittoa muutamalla kirjalla ja sillä voitolla maksellaan toisten kirjojen tappioita. Näinhän käytännössä tapahtuukin, vaikka sitä tuskin tavoittelee kukaan.

Kustantamo haluaa myydä kirjaa, kirjailija haluaa sitä myytävän. Edut ovat yhteiset, mutta silti juuri tästä asiasta syntyy melkein aina mehevimmät riidat. Lähes jokainen kirjailija on sitä mieltä, ettei kustantamo markkinoi hänen kirjaansa tarpeeksi paljon. Tämä ei-markkinointi sisältää puuttuvat mainokset maksetussa mediassa, puuttuvat pressitilaisuudet, järjestämättömät kirjamessu- ja kirjakauppaesiintymiset. Lisäksi kirjaa ei saada esille myymälöihin, ei kirjakauppaan eikä marketteihin. Ottamatta vielä kantaa syvemmin siihen, miksi näin käy tai ei käy, tarkastellaan näitä ongelmia tarkemmin.

Jokainen markkinoille lanseerattava tuote vaatii taakseen markkinointia. Mainostaminen maksaa, mutta pitkässä juoksussa ja suurilla asiakasmassoilla sen katsotaan maksavan itsensä takaisin ja jopa tuovan voittoa. Hyvä tuote tulee hiljalleen tutuksi ja sanakin alkaa levitä. Kirjamarkkinat poikkeavat kaikista muista markkinoista, sillä yleisesti ei uskota, että voidaan synnyttää kysyntää tuotteelle, jos sillä ei ole jo ennestään kysyntää. Eli, kylmästä tuotteesta ei saada edes markkinoimalla haaleaa, lämpimästä voidaan ehkä saada kuuma.

Syy markkinoimisen vaikeuteen voi olla tässä: kirjoilta puuttuvat tavallisen tuotteen menestyksen avaimet. Kirjamarkkinoilla ei ole suuria asiakasmassoja eikä kirjalla ole pitkää juoksua. Massojen suuruudesta kertoo paljon se, että kun pudotaan ulos TOP20 myyntilistalta vuositasolla, puhutaan jo alle 10 000 kappaleen kirjamyynnistä. Kirjan pitkä juoksu puolestaan katkeaa aina uudenvuodenyönä, eli myynti-ikkuna on pisimmilläänkin 12 kuukautta. Sen jälkeen kutsuu ale, jossa voittajia ovat vain ostajat. Yksittäisen kirjan markkinointi ei siis kannata, mutta kirjan markkinointi kirjailijan brändin siivellä voi jotenkin kannattaa.

Markkinoinnin matematiikka on myös julmaa. Jos mainostamalla saadaan myytyä 1000 kirjaa enemmän, kustantajalle jää käteen noin 10 000 lisäeuroa. Suurin piirtein tuon verran maksaa yksi kokosivun mainos MeNaisten takakannessa. Ehkä takasivun ostamalla saa 1000 uutta ostajaa kirjalle, todennäköisesti ei. Markkinointi on aina laukaus pimeään, ikävä kyllä.

Kustantaja voi saada kirjoille myös ilmaista mainosta kutsumalla toimittajia julkaisun yhteydessä pressiin. Tässäkin pätee viidakon säännöt. Jos raato haiskahtaa, saalistajat saapuvat, muuten ei. Kustantaja ei voi pakottaa mediaa paikalle, ellei kustantaja omista mediaa. Harva kustantaja omistaa ja vaikka omistaisikin, kaikista kirjoista ja kirjailijoista ei tehtäisi juttua sittenkään, ei varsinkaan jos kustantamo ei kutsu omista kirjailijoistaan paikalle kuin muutaman. Uutisen idea on nostaa esiin jotain tavallisuudesta poikkeavaa ja niinhän ei tietenkään tapahdu, jos nostetaan esiin kaikki. Meri ei kokonaisuutena kiinnosta, ainoastaan laiturin rikkova aalto.

Kirjan promotilaisuuksien järjestäminen kirjailijalle on myös tärkeää. Kun kirjailija kohtaa lukijoita, voi syntyä henkilökohtaisia kontakteja, joita ei korvaa mikään mainos tai kritiikki. Kirjakauppavierailujen järjestäminen on jälleen monimutkaista. Jos kirjakauppa ei usko kirjailijan vetävän kauppaan asiakkaita, häntä ei välttämättä haluta vieraaksi. Tietysti kustantaja voi maksaa kirjakaupalle tilaisuuksista, mutta olemattomat signeerausjonot nähneet tietävät, että se harvoin kannattaa, ainakaan taloudellisesti. Kirjamessujen ohjelmiston rakentavat puolestaan messuorganisaatiot, jolloin kustantamo on järjestäjien armoilla. Uhkailu ja kiristys auttavat joskus, mutta ei aina.

Kirjan tarjoaminen asiakkaalle on vielä vaikeampaa. Harva lukija pystyy ostamaan kirjakaupasta kirjaa, jota siellä ei ole. Jos kirjaa olisi tarkoitus saada myytyä, sen pitäisi olla kirjakaupassa jotenkin esillä ja saatavilla. Kirjakaupat ja marketit päättävät valikoimistaan jo ennen kirjan ilmestymistä. Kustantajan markkinointiosasto tekee myyntikierroksensa hyvissä ajoin ennen painokoneen laulamista ja kirjan, joka ei ole edes vielä ilmestynyt, myyntilukuhaarukkaa sinetöityy. Jos kirjakauppa ei ennakkomyynnissä ota kirjaa valikoimiin, myös painosta saatetaan tarkistaa alaspäin.

Kustantamon tärkein tehtävä kirjan valmistumisen jälkeen on siis tehdä tiettäväksi, että kirja on olemassa ja pitää huolta, että kirjaa voi ostaa mahdollisimman monesta paikasta. Kaikki edellä kuvattu on kustantamolle tuttua, sillä he toistavat saman tanssin joka kevät ja syksy useita kymmeniä kertoja. Kuinka sitten on mahdollista, että pääsääntöisesti markkinointi ja myynti eivät suju niin hyvin kuin kirjailija odottaa?

Ongelma saa alkunsa ennen kuin mitään toimenpiteitä on edes tehty. Kustantajalla on aina jokin realistinen tavoite jokaisen kirjan myynnille, sillä budjetointi ilman tavoitetta on mahdottomuus. Kuinka moni kirjailija tietää ennakolta, mihin myyntiin kustantaja uskoo pääsevänsä? Voisin lyödä vetoa, että tuskin kovinkaan moni. Jos kirjailija tietäisi, että kirjan uskotaan myyvän 2000 kappaletta, hän varmasti arvaa ihan itse, ettei markkinointibudjetti tule olemaan kovinkaan valtava. Ja kun saa tietää myös sen, ettei Suomen suurin kirjakauppaketju ota kirjaa muuta kuin yhden kappaleen myyntivaraston lattialle ja marketitkin sanovat ei, kirja tuskin voi olla myyntimenestys.

Jokaisen kirjan kohdalla tehdään myös jonkinlainen suunnitelma niistä tapahtumista, joihin kirjailijaa tyrkytetään ja joita järjestetään. Kirjailijan on siis turha odottaa pääsevänsä kirjakauppakiertueelle ja pressitilaisuuksiin, jos sellaista ei ole aikomustakaan järjestää. Tässäkin tapauksessa tietämättömyys lisää kirjailijan tuskaa.

Kustantamoiden suurin virhe onkin se, että he jättävät kertomatta kirjailijalle olennaisia asioita. On totta, että karu totuus voi tuntua ikävältä, mutta vielä ikävämpää on odottaa junaa, joka ei koskaan edes lähtenyt matkaan. Jos kustantajaa haluaa syyttää jostakin, se on ensisijaisesti kommunikaation puute. Kirjailijalla on oikeus tietää, mitä hänen teoksensa eteen aiotaan tehdä, vaikka tekojen vähyys olisi pettymys. Kirjailija voisi jopa ehdottaa, mihin vähät markkinointirahat käytetään ja huomata itse, kuinka helppoa on tehdä turhia tempauksia ja hassata rahansa. Tai todeta, ettei peli vetele ja suunnata toiseen kustantamoon.

Tietysti kustantamoilla on ammattitaitoa median ja kirjakauppamyyntien suhteen. Jos kustantamo yrittää parhaansa eikä saa tuolla rintamalla aikaan mitään, se näyttää kirjailijasta aivan samalta kuin pikkupuulaaki, joka ei edes yrittänyt mitään. Lopputulos on sama, vaikka toiset valuttivat hikeä ja toiset eivät. Tässä kohtaa kustantamon on pakko katsoa peiliin. Jos johonkin asiaan satsataan, tuloksiakin pitäisi tulla.

Yksittäisen kirjailijan kohdalla ongelma tietysti kärjistyy. Kustantamo voi onnistua kaikessa joidenkin kirjojen osalta joka vuosi, mutta tietyn kirjailijan kohdalla ei koskaan. Onko kustantamo siis hyvä vai huono? Jos kommunikaatio ei pelaa, kustantamo on kirjailijan silmissä huono, sillä epäonnistumisen näkevä kirjailija voi luulla, ettei mitään ei edes yritetty.

Kustantamo on kirja-alalla pahasti puun ja kuoren välissä. Se ylläpitää taiteellista alaa, kirjallisuutta, johon likaiset markkinavoimat eivät saa vaikuttaa. Jotta se voi tämän tehdä, sen on myös tuotettava voittoa. Lopputulos on, että kaunokirjallinen osasto hoitaa taiteellisen työn ja markkinointiosasto pelaa likaisen pelin, jossa raha näyttelee aina pääosaa. Se, kuinka menestys tai menestymättömyys heijastuu kustantamon sisällä, ei varmasti ole aivan yksinkertainen asia. Jos kustannettaviksi valitaan toivottomia kirjoja, markkinointiosasto on pulassa. Jos taas markkinointiosastolla on nuotit hukassa, paraskin kirjasetti jää myymättä.

Oletetaan, että kirjailija tekee kaunokirjallisen osaston kanssa täydellistä työtä ja saa kasaan lukijoita ja kriitikoita miellyttävän kirjan. Nyt markkinointiosaston pitää kyetä niihin temppuihin, joista aikaisemmin on puhuttu. Kirjan olemassaolo pitää tehdä tiettäväksi. Kirjaa pitää olla kaupoissa myynnissä. Siinä kaikki. Sitten voidaankin listata, mihin asioihin kustantamo voi vaikuttaa:

1) Mainokset: maksetut sekä esim. somekanavien ilmaiset nostot

2) Vapaakappaleet: paperilehdistölle ja bloggaajille lähetetyt arvostelukappaleet

3) Tilaisuudet: julkkarit, pressi, kohderyhmäillat, kirjakaupat, messut

4) Myyntikanavat: kirjakaupat, nettikaupat, marketit

Näistä kohdista täysin omissa käsissä on kaksi ensimmäistä kohtaa, joten niissä epäonnistumista (jos unohdetaan raha) voi syyttää puhtaasti kustantamoa. Kohta kolme vaatii aktiivisuutta, mutta sekään ei takaa menestystä. Tilaisuuksiin ei voi hakea väkisin ihmisiä ja kirjakaupat ja messut ovat pahasti muiden käpälissä. Nelosen kanssa ollaan täysin muiden armoilla, jos kustantamo ei omista kirjakauppaketjua. Tietysti hyvä myyntimies myy kirjoja aina paremmin kuin huono, mutta mikään temppu ei tuota taattua lopputulosta.

Jos siis kirjailija tietää ennakolta, kuinka nuo neljä kohtaa on hoidettu ja suunniteltu, hänellä on pienempi tila pahastua. Takaiskut tuntuvat pienemmiltä, kun kirjailijalle ei ole syntynyt turhia luuloja. Tietysti kirjailija syyttää myyntiorganisaatiota, jos neloskohta kyykkää, ja syytös voi olla oikeutettu tai sitten ei. Joka tapauksessa kolme neljästä on onnistuttava, jotta kirja elää edes kohtalaisen elämän.

Mutta kaikki tämä on ollut kirjailijan spekulointia, ja vaikka kirjailija ei ole koskaan väärässä, päätin kysyä asioiden laitaa myös WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantajalta Anna-Riikka Carlsonilta. Anna-Riikka perusti aikoinaan Avain-kustantamon ja on nähnyt sekä pienen että suuren kustantamon metkut.

1) Kerrotaanko kustantamossa kirjailijalle avoimesti kirjan myyntitavoitteista?

Emme kerro täsmällisiä lukuja, koska sellaisia ei ole. On erikseen budjettia varten mietityt luvut ja myyntitavoitteet (joiden on hyvä olla vähän optimistisempia) ja kumpikin luku muuttuu usein sen jälkeen, kun ennakkomyyntiluvut ovat selvillä. Ja mikään luku ei ole kiveen hakattu, vaan suunnitelmia muutetaan matkan varrella, kun nähdään, miten lukijat ottavat kirjan vastaan. Kaikesta tästä olemme valmiita keskustelemaan avoimesti mutta emme anna mitään yksittäistä lukua, koska mekin elämme monen eri arvion kanssa.

 2) Mikä kirjailijoita kalvaa eniten kustantamon toiminnassa?

Varmasti juuri mainitsemasi kommunikaation puute, mitä voi aina parantaa. Ja ehkä luulo siitä, että kustantamossa on etukäteen päätetty jättää osa kirjoista vaille mitään markkinointi- ja viestintätoimenpiteitä. Kirjailija kokee, ettei mitään tehdä, kustantamo kokee tekevänsä paljon, ja tästä aiheutuu ristiriitaa, jota voi varmasti puhumalla parantaa.

3) Saako kaunokirjallinen osasto palautetta markkinointiosastolta, että julkaistavien kirjojen myyntipotentiaali on liian heikko?

Siinä vaiheessa, kun käymme läpi markkinointi- ja viestintätoimenpiteitä, markkinointiosasto toki perustelee suunnitelmiaan myyntipotentiaalilla.Kustannuspäätöksistä vastaa kuitenkin toimitus.

4) Rahalla saa kaikkea, mutta saako sillä kirjakaupasta kirjalle paremman myyntipaikan?

Ei suoraan niin, että maksaisimme jonkin tietyn summan esimerkiksi ikkunapaikasta, mutta tietenkin myymälöistä saa paremmin näkyvyyttä ja enemmän hyllytilaa, jos kirjan markkinointiin panostetaan paljon. (Eikä tämäkään tietenkään tarkoita sitä,että panostaminen kirjan markkinointiin takaisin hyvää myymälänäkyvyyttä). Kirjakaupan on helpompi myydä kirjoja, joilla on näkyvyyttä muuallakin. Heidän on vaikea nostaa näkyvästi esille kirjoja, jotka jäävät muualla vähälle huomiolle, mutta olisi tietenkin hienoa, jos kirjakaupat tekisivät yhä enemmän omia ”kirjakauppias suosittelee” -tyylisiä valintoja. Maailmalta kuulee esimerkkejä kirjoista, jotka ovat nousseet yleisön tietoisuuteen nimenomaan kirjakauppavetoisesti. Meillä bestsellerit syntyvät useimmiten kaikkien toimijoiden yhteistyönä. Ja lukijat lopulta päättävät, mihin kirjaan tarttuvat. Kustantamo ja kirjakauppa voivat helpottaa tätä valintaa mutta lopullinen valta on tietenkin lukijalla.

5) Onko median kiinnostus kirja-alaa kohtaan hiipunut?

Minusta ei. Kirjailijat ja kirjat kiinnostavat, mutta koska resursseja on leikattu kaikkialla, se vaikuttaa mm. kirja-arvioiden ja laajempien kirjallisuusjuttujen määrään. Hyviä, kirjallisuutta käsitteleviä juttuja on, mutta niitä on etsittävä monesta paikasta, ne eivät samalla tavalla vyöry syliin kuin joskus aiemmin. 

6) Suomen markkinat ovat pienet. Ilmestyykö kirjoja liikaa siihen nähden, kuinka suuret odotukset jokaisella kirjailijalla on oman näkyvyytensä suhteen?

Suomessa kyllä ilmestyy poikkeuksellisen paljon kirjoja väestön kokoon nähden.Toisaalta kirjallisuuden kannalta on hienoa, että näin pienellä kielialueella ilmestyy niin paljon ja kaiken tyyppistä kirjallisuutta, mutta kovin monelle ei riitä tuhansia lukijoita. Kun tämä harmittaa, on hyvä kysyä itseltä, kuinka monta uutuusteosta on itse ostanut vuoden aikana. Harva ostaa kymmeniä. Eli kaupallisesta näkökulmasta katsottuna kirjoja voisi ilmestyä vähän vähemmän, mutta tämähän ei tässä toiminnassa ole ainoa näkökulma.

Kustantamo on kieltämättä pahassa välikädessä. Se tosiasia ei toki vapauta kustantajaa vastuusta epäonnistumisen suhteen, mutta kaikille asioille kustantajakaan ei voi mitään. Ja ainahan kirjailija, joka on tyytymätön kustantajaan, voi vaihtaa kustantajaa, laskea odotusarvojaan tai lopettaa kokonaan. Maailma on täynnä vaihtoehtoja, toinen toistaan parempia tai huonompia.


EDIT: Palaan saamani palautteen myötä tähän: ”Tilaisuuksiin ei voi hakea väkisin ihmisiä ja kirjakaupat ja messut ovat pahasti muiden käpälissä.”

Kustantamoiden valta on suurempi kuin kuvittelin. Menneiden vuosien ja messujen  ohjelmatoimikunnilta saamani viestin mukaan he  tekivät kierroksia kustantajien luona ja saivat tietoa kirjoista, joita kustantaja toivoi nostettavan ohjelmiin lavoille. Kustantajat siis määrittelivät ne kirjailijat, joille toivoivat aikoja. Ohjelmatoimikunta saattoi vielä noukkia kirjailijoita, jotka eivät olleet kustantajien preferenssilistalla.

En tietenkään voi tietää, kuinka asia on nyt, kun messuja vetävät eri henkilöt. Alan muutoshalukkuudesta voisi ehkä päätellä, ettei mikään välttämättä ole muuttunut. Eli, jos et ole edes oman kustantajasi listalla, messujen ohjelmatoimikunta ei ehkä tiedä sinun olevan edes elossa, siksi et messuille kutsua saa. Ei, kyllä tämä nyt on toisin, onhan?

 

 

Aikuiset, ostakaa lapselle kirja!

6901LumottukirottuJuhlapuheissa aika usein hehkutetaan, että lasten- ja nuorten lukeminen on tärkeää. Ja onhan se, eikä pelkästään minkään sivistymisen takia vaan kirjan parissa voi oikeasti viihtyä. Kirja on hyvä vaihtoehto muiden viihdykkeiden rinnalla, keppihevosten ja käpylehmien, PS4:n, Spotifyn, YouTuben ja mitä näitä kaikkia nyt on.

Mutta vaikka lapset ja nuoret ovat taitavia, hekään eivät ole telepaatteja. Samaan aikaan kun mediassa siunaillaan lasten lukuinnon hiipumista, lasten- ja nuortenkirjojen näkyvyys on ajettu ihan minimiin. Lanu-kirjailijan on turha odottaa printtilehdessä kirjansa arvosteluja, niitä näkee harvemmin kuin mustia joutsenia. Voin ihan kokemuksesta sanoa, että jokainen romaanini on saanut enemmän arvosteluja kuin lähes koko lasten- ja nuortenkirjatuotantoni yhteensä. Jos kirja ei näy, vaikea on nuortenkaan niitä löytää ja niistä innostua, vielä vaikeampi aikuisten ostaa jälkikasvulleen.

Lasten- ja nuortenkirjallisuutta on pidetty jännänä puuhasteluna ja aika vähän sitä kirjoittavista kirjailijoista tehdään juttuja. Hyviä poikkeuksia on nyt viime aikoina ollut, mutta aika kovat paukut täytyi Salla Simukan ladata, että kynnys ylittyi komeasti. Suomessa ei ehkä tätä YA -kategoriaa (Young Adult) ole kovin hyvin hahmotettu, mutta eiköhän tuokin ala näiden menestysten myötä selkiytyä. Uskon siis, että parempaan suuntaan mennään!

Sinänsä tuntuu oudolta, että aikuisten hallitsema media ei noteeraa hirveästi nuorisoa. Jotenkin olen luullut, että kaikki aikuiset ovat joskus olleet lapsia. Osa jopa muistaa, kuinka mukavaa oli lukea niitä nuorisolle suunnattuja kirjoja. Se ainakin olisi hyvä muistaa, että niitä kirjaesittelyjä olisi mukavampi lukea kuin siunailua siitä, ettei nuoriso lue.

Kuten kaikki ongelmat, tämäkin on aika simppelisti ratkaistu. Nostetaan vähän enemmän esiin lanu-kirjallisuutta ja ostetaan niitä kirjoja omalle ja tuttavien jälkikasvulle! Lapset ja nuoret pitävät sarjoista (niin pidän minäkin), joten kirjoja voi ostaa useamman kerralla. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.

Osa omasta panostuksestani näkyy tässä alla. Neljäs osa tähän joukkoon, Salaperäinen sirkus, on tekeillä, mutta ei sen ilmestyminen kirkossa kuulutettu ole. Jos kirjoja ei osteta tarpeeksi, ei niitä sitten kannata julkaistakaan. Vaikka kirjastoissa sarjat kuluvat puhki, kirjastojen hankinnat eivät enää nykyään riitä turvaamaan mitään.  Joten, saa ostaa!

6901Haavekauppias (2013)
Arvid Lydecken -ehdokas
Jonin, Samin ja Liisan seikkailut ovat taattua tavaraa! Olen erittäin iloinen, että vekarat tykkäävät näistä. Kun aloin kirjoittaa tätä sarjaa, ohjenuorani oli, että jätän tylsät kohdat kirjoittamatta. Siitä ratkaisusta on pidetty.

Lumottu

Lumottu lelutehdas (2014)
Anni Polva -ehdokas
Jonin, Samin ja Liisan seikkailut jatkuivat! Nalle Valassaareen lelutehdas on purku-uhan alla. Nerokas markkinointisuunnitelma löi aikoinaan korville ja kultarahojen katoamisen myötä koko tehdas jouduttiin sulkemaan. Mutta Sami uskoo, että hän voi pelastaa tehtaan!

kirottuKirottu kartano (2015)
Kolmas episodi Jonin, Samin ja Liisan seikkailuja. Mikään ei ole mukavampaa kuin kunnon kesälomaretki ihanien sukulaisten luo! Tosin kun Sami ja Liisa pääsevät Jonin isotädin vieraaksi, asiat eivät suju ihan niin kuin normaalisti. Tai epänormaalihan on Wirtasten suvun normaali…

Salaperäinen sirkus (201?)
Sami rakastaa sirkusta, mutta kaikki eivät. Joku vainoaa sirkuslaisia ja aiheuttaa pahaa verta esiintyjien joukossa. Ernesto Hallin mystinen sirkus ajautuu vaikeuksiin, kun lippukassa varastetaan. Ernesto epäilee vanhaa kilpailijaansa, Hannu Hattaa, kirppusirkuksen omistajaa. Sami, Joni ja Liisa rientävät apuun, kun maailman vahvin mies Jalmari Kivi, salaperäinen taikuri Nanna Kohtalo ja painovoimaa uhmaava Viola Pääsky tarvitsevat apua.