Omilla teillä

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.No niin, kaikki yllätykset eivät aina ole ikäviä! Tulisiipi otti ja voitti Vuoden kirja 2019 palkinnon! Tämän Suomalaisen kirjakaupan jakaman palkinnon voitti 2018 Yuval Noah Harari, joten ihan mukavassa seurassa ollaan.

Tulisiipi on kyllä lentänyt vauhdikkaasti koko syksyn, mistä tietenkin olen erittäin tyytyväinen. Jos ja kun kirja myy, se antaa työrauhaa tuleville teoksille. Aika on rahaa mutta ennen kaikkea raha on aikaa. Ja aikaa, sitä tässä työssä tarvitaan paljon, varsinkin jos on varustettu kovin mielikuvitusrikkaalla päällä. Hienoja tarinoita on aina enemmän kuin millään ehtisin kirjoittaa.

Tietysti olen syksyn aikana pohtinut samoja asioita, joita olen tuuminut koko urani ajan. Teen kirjan ja toivon, että se lentää lukijoiden käsiin. Jotta niin kävisi, tarvitaan sitä surullisenkuuluisaa näkyvyyttä. Ja se näkyvyys, se on Suomessa harvoissa käsissä. Vuoden 2017 tilastojen mukaan Helsingin Sanomien kokonaistavoittavuus on noin 1757000 lukijaa, Aamulehden 556000 lukijaa, Kalevan 322000 lukijaa ja Turun Sanomien 316000 lukijaa. Jo näiden neljän sanomalehden yhteiskattavuus on päällekkäisyyksien kanssakin yli 2,5 miljoonaa silmäparia. Siihen kun lisätään vaikkapa Arto Nybergin ohjelma, jossa joskus kirjailijatkin vierailevat, saadaan 813000 silmäparia lisää. Jos nämä kaikki mediat valloittaa, kirjan ilmestyminen kyllä huomataan. Tulisiiven kohdalta Aamulehti on tehnyt kirjasta jutun, näistä muut eivät, joten menestykseen ei ole menty perinteisen suurmedian kautta.

Muinoin Helsingin Sanomia sanottiin kirjallisuuden piirissä kuninkaan/kuningattarentekijäksi juuri sen vuoksi, että sen kritiikki määritteli kirjan näkyvyyden ja usein myös kohtalon. Tämä valta, kuten kaikki valta, turmeli osaltaan sekä käyttäjät että kohteet. Hesarin kritiikkiä odotettiin kuin tipattoman tammikuun loppumista. Jos Hesari ei tehnyt kritiikkiä, kirja oli auttamatta B-luokkaa. Jos teki, vaaka saattoi kallistua rajustikin suuntaan taikka toiseen. Toisinaan kritiikin pihvi oli kriitikon pakottava tarve esitellä omaa kirjallista lahjakkuuttaan, tai lahjattomuuttaan, tapauksesta riippuen.  Nythän kaikki on paremmin, ainakin joiltakin osin.

Vuodet tekevät tehtävänsä ja kirjailijan nahka kovettuu. Asioista murehtii yhä samalla tavalla kuin ennenkin, mutta nuolet eivät enää tavoita vereslihaa. Se tapahtuu, mikä tapahtuu, eikä kaikille asioille voi mitään. Loppupeleissä kukaan ei ole mitään, joten en ole alkanut polvillaan kontata median edessä. Ehkä sekin hetki vielä tulee, mutta onneksi todennäköisyys pienenee päivä päivältä.

Olen jo vuosia sitten päättänyt, että haluan kirjoittaa kirjoja. Jotta voin tehdä sen, minun pitää varastaa kaikki mahdollinen aika kirjoittamiseen. Siksi olen keikkaillut luvattoman vähän ja aina kirjoittamiseni ehdoilla. Ja keikkailu on muutoinkin vaikeaa, kun olen lasten- ja nuortenkirjailija, dekkaristi sekä tavallinen prosaisti. Tästä suunnasta ei löydy keihäänkärkeä vaan laaja ukkosrintama, jota on vaikea saada mahtumaan yhteen purkkiin. Tilanne ei muutu tulevaisuudessa, sillä töitä on paljon ja aikaa vähän. Siksi minulle on tärkeää, että kirjat myyvät omalla painollaan. Minä en ole myynnissä, kirjani ovat. Niiden pitää näkyä, minusta ei niin väliä.

Syksyn aikana olen huomannut, että jos kirjallisuutemme olisi printtilehtien varassa, ala olisi näivettymisen sijaan todennäköisesti kuollut. Kritiikkejä näkyy painetuissa lehdissä yhä vähemmän ja yhä harvempien kirjailijoiden teoksista. Lukijan on vaikea himoita kirjaa, jonka hän ei tiedä edes ilmestyneen. Tulisiiven loistava lento on todistanut minulle kirjabloggareiden voiman. Heidän innostuksensa lennätti kirjaa alkusyksyn, nyt sitä lennättää tämä palkinto hetken verran ja sen jälkeen olemme taas pimeydessä, jossa voi vaania jotakin hyvää taikka pahaa. Olipa niin tai näin, työni jatkuu. Kiitos teille, jotka jaksatte yhä innostua kirjoistani! Niin kauan kuin te jaksatte lukea, minä jaksan kirjoittaa.

Tässä näitä nyt on!

https://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html

https://kirjarouvanelamaa.blogspot.com/2019/10/jp-koskinen-tulisiipi-kauno-historia.html

JP Koskinen: Tulisiipi

Kirja-arvio: JP Koskisen Tulisiipi kertoo julmasta, mutta kauniista maailmasta

https://suomenkuvalehti.fi/kirjailijanpaivakirja/jp-koskinen-lentaa-halki-1900-luvun/?shared=1597-13b60f09-999

Ihmisen käsissä mikään kaunis ei kestä

https://kirjanvuoksi.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://lumoustaetsimassa.blogspot.com/2019/08/tulisiipi-lentaa-korkealla.html?

http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2019/08/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://savannilla.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://johiltunen.wordpress.com/2019/10/22/vihan-hedelmat-suomalaisittain-vievat-pilvien-paalle/

JP Koskinen: Tulisiipi

https://kirjakaapinkummitus.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/poika-joka-halusi-lentaa/

Kreisi boi sai siivet selkään

https://kirjakkoruispellossa.blogspot.com/2019/10/jp-koskinen-tulisiipi.html?

Kirjailija tervatulla katolla

Kuvan mahdollinen sisältö: 2 henkilöä, mukaan lukien Juha-Pekka KoskinenVuosi 2019 on käynnistynyt vauhdikkaasti ja hyvä niin. Elämässä meillä jokaisella on omat myrskymme ja toisten on vaikea tietää niistä mitään, eikä tarvitsekaan tietää. Kirjailijapersoonani on sipulin uloin kerros ja mitä sisällä on, se sisälle jääköön.

Sen verran sipulini suojalehdet ovat alkaneet kuivahtaa, että se on ehkä näkynyt jo vähän niin sanotulla kirjallisuuden kentällä. Olen sitkeästi pitänyt kiinni ajatuksesta, että lukijat kaipaavat hyviä kirjoja, eivät mielenkiintoista kirjailijaa. Tässä vuosien kuluessa on kyllä käynyt hyvinkin selväksi monelta taholta, että kirjat myydään ensisijaisesti kirjailijan persoonan kautta, herätetään mielenkiinto tyyppiin ja sitä kautta sitten kirjatkin nousevat esiin, jos nousevat. Mitä useammassa paikassa vierailet tai esiinnyt, sen parempi. Sinällään tuossa ei ole mitään vikaa, sillä pidän kyllä lukijoiden kohtaamisesta ja uskoisin, että tuskin viidentoista vuoden aikana olen tehnyt yhtäkään keikkaa, joka olisi jättänyt kuulijoihin nuivan vaikutelman.

Kaikessa on aina se mutta. Pitäisi esiintyä, liikkua fyysisesti paikasta toiseen promoamassa kirjaa. Jos keikka on hiukankin kauempana, keikka syö helposti noin kaksi työpäivää. Valmistaudut esiintymiseen edellisenä päivänä, matkustat neljä tuntia, olet läsnä pari tuntia, esiinnyt 45 minuuttia, matkustat takaisin neljä tuntia. Odottelua joka väliin, sämpylöitä syöden ja kahvia juoden. Seuraavana päivänä pää alkaa selkiytyä iltapäivän lopulla. Jos kirjoittaa romaania, kahden päivän tauko on aina huono juttu. Tahkoa on helpompi pyörittää ja pitää liikkeessä kuin antaa sen pysähtyä ja veivata uudestaan liikkeelle, yhä uudestaan ja uudestaan.

Fyysisen näkyvyyden lisäksi on nykykirjailijan oltava läsnä myös somessa. Jaa hyvät arvostelut, pöyristy huonoista, jaa jänniä kuvia naamastasi eri taustoilla, osoita olevasi elossa ja inessä skenessä, kaivattu, arvostettu ja menestyvä. Tämähän on suhteellisen helppoa ja hauskaakin, mutta sekin vaatii aikaa. Ja toisin kuin väitetään, aika ei ole rahaa vaan raha on aikaa. Kun ei ole rahaa, ei ole aikaa häröillä, on tehtävä töitä.

Niin hämmästyttävältä kuin se saattaa kuulostaa, kirjailijan työ on kirjoittaa kirjoja. Kaikki muu on sijaistoimintaa, myyntiä, promoamista ja vesilasin keikuttelua. Jos ei synny kirjaa, ei ole mitään. Niin niin, arvaatte, mihin tämä johtaa. Vanha (ja aina vaan yhä vanhempi) nihilisti haluaa nyt ylistää mystistä kirjailijuutta ja paeta kammariin eikä esiinny missään. Myönnettäköön,  olen keskittynyt kirjoittamiseen keikkojen kustannuksella. Siihen on tietysti ihan arkinen syy, jonka jokainen tuotantoani seurannut on havainnut. Teoksia ilmestyy tasaiseen tahtiin, mikä vaatii tietysti runsaasti työtä, eli kirjoittamista. Olen tietoisesti valinnut tämän linjan, kirjoittamisen. Radikaali veto, mutta mielenrauhan kannalta loistava valinta.

En tietenkään ole lukijoitakaan hyljännyt ja esiinnyn harvakseltaan jossakin. Mutta kaikki esiintymiset teen kirjoittamisen ehdolla. En riko enää hyviä kirjoitussessioita pieniin paloihin. Jos keikkoja tarjotaan sopivaan väliin, silloin mennään, jos ei, sitten ei mennä vaan kirjoitetaan.

Nykyään on mahdollista tuottaa lukijoiden iloksi (tai piinaksi) paljon eläväistä materiaalia, jota jokainen voi ihan itsekseen katsella. Talven aikana tein suurtyön ja kuvasin kaikista kirjoistani esittelyt. Ne kaikki löytyvä helposti täältä (Kirjani omin sanoin). Vuosikausia on ollut tarjolla myös KultTV:n tarinoita, joissa kuullaan  laajemmin kirjallisuuden kentän toimijoiden puhetta aina kustannusjohtajista kirjailijoihin ja kriitikoista kirjallisuusagentteihin. Olen ehkä enemmän tuollaisen esiintymisen kannalla, sillä siitä jää jälki ja nekin, jotka eivät Ypäjälle päässeet 1.3. 2008 klo 16:30, voivat esiintymiset nähdä milloin vain.

Näin olen nyt asiani päättänyt järjestää, ainakin toistaiseksi. Selkeä painopiste on kirjoittamisessa ja jos siitä joudun hinnan maksamaan, sittenpähän sen maksan. Mutta jotenkin näen urani koostuvan kirjoista, joita olen tehnyt ja joita haluan tehdä, enkä suinkaan hetkistä, jolloin istuin bussissa iskiastuskassani sämpylänmurut sylissäni ja kuolettava väsymys sielussani.

Koittakaa kestää, kyllä me silti vielä näemme, oikeassa paikassa oikeaan aikaan!

Kuinka aloin hiljalleen inhota itseäni

Moni asia on hyvin. Saan tehdä työtä, jota rakastan. Olen elossa. Välikatolla rapistellut hiiri on nyt poissa (okei, loukutin sen, sori!). Jokin on kuitenkin tämän vuoden aikana alkanut hiertää minua yhä pahemmin. No, katkenneet kylkiluut tietysti hiersivät, mutta ne ovat jo hiljalleen kunnossa.

Olen aina ollut innokas keksimään kaikenlaista kivaa. Kun jossakin on jokin hauska näkökulma tai idea, hommaa on mielekästä tehdä. Kirjallisuudessa innovointia todellakin tarvitaan, sillä urani alusta saakka kirja-ala on ollut jatkuvassa kriisissä milloin mistäkin syystä. Markkinatalous on markkinataloutta ja tällekin alalle se on hiljalleen valjennut, kun ajat ovat koventuneet. Vapaassa maailmassa kuluttaja on kuningas ja hänen kukkaronsa sanelee monia asioita.

Voi olla, että olen nukkunut onneni ohi, mutta jossakin välissä kirja-alan mainosponnistelut luiskahtivat kuin huomaamatta suurimmaksi osaksi kustantamon tontilta kirjailijan tontille. Tee itsestäsi myyvä -ajattelu alkoi levitä somen myötä ja jotenkin se kustantamon rahalla tehty mainostus siirtyi muutamien kärkinimien tukemiseen.  Kuka saa mitäkin tukea on monien sattumien summa, kuten aina tällä alalla.

Eihän tämä itsensä promoaminen sinänsä ollut minulle mikään ongelma. Minusta on aina ollut hauskaa värkätä kaikkea. Vuonna 2006 tarjosin luettavaksi kirjojeni ensimmäisiä lukuja vapaasti, kun silloin tuo ei ollut vielä mikään vallitseva tapa. Seuraavana vuonna organisoin jo varhaista kirjamainoskilpailua, joita nykyään kirjatrailereiksi kutsutaan. Minusta nämä olivat hauskoja juttuja ja molemmat kokeilut onnistuivat hienosti.

Vuonna 2013 halusin oman TV-kanavan ja minähän perustin sellaisen! KultTV:n idea oli antaa tilaa kirjoille ja kirjailijoille, eikä pelkästään vaahdota omista kirjoista. Viisi vuotta tuotakin jaksettiin, nyt hommaa saattaa ruostua telakalle. Omat messut tuli järjestettyä Tapani Baggen kanssa 2016 ja 2017. Maailman pienimmät kirjamessut oli huikea menestys, kirjoja myytiin ja kahdessa tapahtumassa oli puolituhatta kuuntelijaa.

Olen tehnyt kaikenlaista ja kustantajani varmaankin ovat olleet onnellisia aktiivisuudestani, ehkä. Kaiken perustalla on ollut keksimisen ilo ja luonnollinen tekeminen, ei väkisin puskeminen. Vaan ajat ovat muuttuneet. Tai minä. Tai molemmat.

En voi mitään sille, että itsemarkkinointimeno on alkanut kuvottaa minua. Me, joille kustantamon markkinointiosasto useimmiten tarjoaa ”somenostoa” olemme tapelleet vähenevästä näkyvyydestä kuin hukkuvat viimeisestä paikasta pelastusveneestä. Tarjoamme somekanavissa kuvia kirjoistamme, nostamme esiin arvosteluja ja teemme kaiken sen, mitä lastaan vaaliva vanhempi tekee. Taistelemme kynsin hampain, ettei yksikään kirja, johon uskoimme, hukkuisi vaan löytäisi lukijan. Sillä kylmä totuus on, ettei lukija voi ostaa kirjaa, jonka olemassaolosta se ei tiedä mitään. Siihen ei kustantamon somenosto, joka peittyy samaan tunnin aikana tuleviin kärkinimien tuuttauksiin, auta yhtään mitään.

Olen todella surullinen, että kirjailijat on puettu väkisin markkinamiehen haalareihin. Minä en ainakaan ole hyvä markkinoija, jos edellä kuvatun kaltaista ideaa ei päähäni syty. Voin myöntää, että sieluni mätänee, jos joudun aivottomasti postaamaan jatkuvana virtana kuvia kirjastani. Haluaisin, että mainoksessa on aina jokin hauska juttu. Mutta jos et tee mitään, maailman kiihkeä palo peittää kirjasi unohduksen tuhkaan. Ja sitten suret, ettet tehnyt kaikkeasi kirjasi eteen, olisit, saatana, mainostanut ENEMMÄN!

Tietysti on mukavaa puhua kirjoista kiinnostuneelle yleisölle. On mukavaa esitellä kirjoja niille, jotka haluavat niistä kuulla. Mutta välillä minusta tuntuu, että kirjailija on valjastettu ovelta ovelle kulkevaksi pölyimurikauppiaaksi, jonka tyrkyttämiseen sadasta ihmisestä 99 kyllästyy totaalisesti ja se yksi ehkä on aidosti iloinen.

Niinpä tämän vuoden aikana olen hiljalleen alkanut inhota itseäni. Jos postailen mainoskuvia, tekee mieli mennä pesemään kädet. Jos en tee mitään, tunnen itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Kun en kirjoita ja ajattelen kirjojen saattamista markkinoille, olen kuin harakka tervatulla katolla. Jos nokka ei jää tervaan kiinni, pyrstö jää ja syyllisyys on jatkuva vieras.

Markkinointi on hieno asia ja se on tarpeellista sekä hyödyllistä. Kun ajattelen kuinka tamperelainen puuhamies Hannu Peltonen hoitaa homman sata kertaa paremmin kuin keskiverto kirjailija, eron huomaa välittömästi. Hannu kertoo tapahtumista, kirjailijoista ja kirjoista laajasti, eikä mainostuksessa ole tyrkyttämisen vaan tiedottamisen maku. Kun itse myy omia juttujaan, tyrkkytunnelmaa on vaikea välttää, ainakaan henkisesti. Sitä vaan olen miettinyt, miksi hannupeltosia ei löydy joka kustantamosta kaksin kappalein? Miksi meille kirjailijoille tuntuu usein jäävän kouraan vasaran lisäksi myös alasin?

En tiedä, kärsiikö tästä ongelmasta kukaan muu kuin minä. Ihminen erehtyy usein kuvittelemaan omat ongelmansa joko ainutlaatuisiksi tai koko maailmaa puisteleviksi. Joka tapauksessa tämä vuosi on näyttänyt marraskuulta monessakin mielessä. Jotakin uutta pitäisi keksiä, mutta taitaa jäädä keksimättä. Onpahan pelastusvenepaikasta yksi tappelija vähemmän.

Hyvää pohdintaa löytyy myös täältä:
https://jsmeresmaa.blogspot.com/2018/11/vapaa-kirjailija-lentaa-raskaassa.html
https://www.annelikanto.fi/kirjoittaminen/epatoivo/

 

Kirjamessuraportti 2018

Nyt on vuoden 2018 messut onnellisesti takana, sekä Turku että Helsinki. Esiintymisiä piisasi mukavasti ja mikä on tietysti parasta, yllättävän moni lukija oli tullut paikalle ja ehdittiin vähän jutella kirjoista, uusista sekä vanhoista. Lukijoillehan näitä kirjoja tehdään, joten siinä mielessä messut olivat onnistunut tapahtuma.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö ja ihmiset istuvat

(c) Kirsin kirjanurkka

Turun messut piti jättää hiukan kesken, kun hotellivaraukset eivät olleet onnistuneet niin kuin luulin ja tavaroiden ylimääräinen roudaaminen sai kyljen vielä kiukuttelemaan. Hyvä puoli tuossa oli, että kunto tuli koeteltua ja kuntoutussettiin piti etsiä lisää liikkeitä. Helsinki sujuikin sitten ilman suurempia ongelmia. Taisi olla peräti viidestoista kerta, kun osallistuin tähän Helsingin messuhulinaan esiintyjänä. Jo vuoden 2007 muistot tuntuvat esihistorialta. Kuten alla olevalta videolta voi huomata, messut vanhentavat ihmistä!

Messuaminen ei  ole sinänsä ollut minulle koskaan mikään ongelma. Kuten arvata saattaa, lukijoiden kohtaaminen on todellakin ollut vuosien saatossa mukava juttu. Esityksiä on seurannut isoja yleisöjä ja pieniä yleisöjä, kirjoja on myyty välillä enemmän ja välillä vähemmän. Messukoordinaattorien papereissa taidan olla vahvaa keskikastia, kun esiintymisiä tippuu vuodesta toiseen tasaisesti. Tietysti tuo kolmikärkeni (peruskauno, lanu-kirjallisuus, rikoskirjallisuus)  aiheuttaa sen, että mitään lipunkantajan roolia ei kohdalleni lankea. Jos messut ovat betonia, minä olen soraa, betonin runkoainetta.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö

(c) Outi Mäkinen

Pitkän kaaren aikana  olen nähnyt tähtien syttyvän ja sammuvan, messujen isoissa lakanoissa kasvot vaihtuvat. Messujen kaupallisuudesta on puhuttu aina, ja joka vuosi messut ovat sekä onnistuneet että epäonnistuneet, näkökulmasta riippuen. Itse olen jo suhteellisen turtunut kaikkeen. Jos ja kun kerran lukijat pitävät messuista, ostavat kirjoja ja tulevat juttelemaan, niin toimiihan tuo. Aina yhtä hauskaa on puhua lukijan kanssa vartin verran kirjasta, jota ei messuilla enää myydä ja kuulla, kuinka lukija on saanut siitä hillittömästi iloa ja/tai ajatuksia. Se on vaan niin mahtavaa.

Nyt juhlat on juhlittu ja meno hiljenee. Töitäkin pitää tehdä, jotta niitä kirjoja ilmestyisi tulevinakin vuosina. Näitä messuilla esiteltyjä voitte vielä ostella lahjoiksi, tai jopa itsellenne. Oli hauska nähdä, nähdään taas! Kiitos!
Helppoa rahaaKalevanpoikien kronikka : historiallinen romaaniHuhtikuun hiipuva rakkausBenjamin Hawk ja merten aaveMatilda pelastaa maailman Gabriel Hullo amp; kadonnut kummitus

 

Kirjailija omalla maallaan

Aika harvoin tulee mietittyä kirjailijauransa vaiheita ja päätöksiä, jotka ovat nykyisyyden muokanneet. Jokaisella kirjailijalla on varmasti ollut omat valintansa, miten tehdä työtä, mitä haluaa kirjoittaa, mitä kustantamoita kutitella vai julkaistako itse, yrittääkö vielä vai jättääkö kaikki sikseen. Nuoret kirjailijat osaavat ehkä perehtyä näihin asioihin tarkemmin ja miettiä etukäteen, mikä on paras taktiikka seilata uralla eteenpäin.

Minulla oli ilo ja kunnia käydä Ylen aamu-tv:n vieraana puhumassa viimeisen kahdentoista kuukauden julkaisuista, joita kieltämättä olikin sangen paljon. Kun juttua valmisteltiin, kaivelin esiin ilmestyneet teokset ja olin itsekin hiukan hämmästynyt. Paljon on kahdessatoista kuukaudessa tarinoita ilmestynyt ja genrevalikoima on kieltämättä laaja. Mikään itsestäänselvyys tämäkään matka ei ole ollut, enkä kyllä ollut sitä näin edes suunnitellut.

Kun tuota saldoa räknättiin, heräsi tietysti kysymys, kuinka tämä on mahdollista? Yhdeksän painettua kirjaa, kesädekkari, kaksi originaalia äänikirjaa. Olin vähän jo pakenemassa varjoihin aiheen edessä, sillä touhu näyttää ulospäin suhteellisen maaniselta. Sitten mietin ihan oikeasti, miten tässä on näin käynyt ja keksin muutaman tärkeän seikan.

GENRE

Yhdeksän painettua teosta sisältää kaksi lastenkirjaa, kolme nuortenkirjaa, yhden dekkarin, yhden trillerin, yhden historiallisen romaanin ja yhden keittokirjan. Vaihtelu tosiaan virkistää ja minulle olisi täysin mahdotonta kirjoittaa esimerkiksi vain dekkareita. Kone hyytyisi aika nopeasti, ei voi mitään.

KUSTANTAJAT
Näillä kirjoilla on ollut peräti kuusi eri kustantajaa. Lanu-osasto on tullut Karistolta, lasten riimikirja Haamukustannukselta, vähän viistommat kirjat Likeltä, dekkari CrimeTimelta ja historiallinen romaani WSOY:ltä. Niin, ja äänikirjat Storytelin huomasta. Olisi täysin mahdotonta julkaista näin kirjavaa valikoimaa saman kustantajan siipien suojista, se ei ainakaan minulta onnistuisi.

LUKIJAT
Tässäpä se tärkein kivijalka. Jos lukijoita ei olisi juttuni kiinnostaneet, kustantamot olisivat jo raapineet niskaansa ja paenneet takavasemmalle. Niin se vain on, että jos lukijoita ei kirjalle löydy, ei pian löydy kustantajaakaan. Nöyräksi vetää, ja syystä. Joku päivä näin voi käydä, mistäs sen tietää.

Nuo kolme seikkaa mahdollistavat myllyn pyörimisen, loppu on raakaa työtä. Liuskojahan ei romaaneissani ihan mahdottomasti ole, taitaapa Miki Liukkosen O syödä merkkimäärässä sisäänsä kaikki edellä mainitut kirjani. Lanukirjat ovat minulla suhteellisen ohuita, koska haluan helliä niitä hiukan huonompiakin lukijoita, jotka kavahtavat tiiliskiviä. Ideoita tässä tarvitaan, mutta niistä ei ole vielä ollut pulaa. Ja hyvä on muistaa myös optinen harha, sillä kirjat on kirjoitettu milloin sattuu ja julkaisu osuu johonkin. Kalevanpoikien kronikkaa kirjoitin pitkät pätkät jo 2008, loppurutistus oli 2016. Helppoa rahaa oli valmista kauraa 2015 jne.

Mikään laskelmoitu valinta tämä laajuus ei ole. Ja jos olisi, se olisi aika idioottimainen valinta. Markkinointihenkilöt vihaavat minua, sillä jos edustaa montaa eri genreä, ei edusta lopulta mitään, mitä voisi täysillä markkinoida. Mutta en voi mitään sille, että olen kiinnostunut kirjoittamaan erilaisia tarinoita, jotka istuvat parhaiten eri genreihin. Olisi pitänyt ottaa käyttöön taiteilijanimiä, mutta enpä älynnyt sitä ajoissa. Näillä mennään, ei voi mitään. Brändini on varmaan se, ettei minulla ole brändiä.

Täytyy silti sanoa, että olen tyytyväinen tilanteeseeni. Saan tehdä mitä haluan ja riekkua eri genreissä jos jaksan ja kykenen. Omassa päässäni nämä pikku puroset ovat ihan eri lokeroissa ja näen aina vain yhden linjan kerrallaan. Siksi tuo kirjojen kokoaminen studion pöydälle hiukan hirvitti. Kas minä näen nämä polut vain näin:

1) Dekkarit
– Murhan vuosi -sarja, Crime Time
– Ruosteinen sankari, Storytel

2) Nuortenkirjat
– Haavekaupunki ja Benjamin Hawk -sarja, Karisto

3) Lastenkirjat
– Gabriel Hullo -sarja, Haamukustannus

4) Romaanit
– Kalevanpoikien kronikka ymv., WSOY

5) Äkkiväärät kirjat
– Kannibaalien keittokirja ymv., Like

Kaikki puroset elävät omaa elämäänsä omaan tahtiinsa. Kyllä niistä joku voi kuivuakin ja lopulta ne kuivuvat kaikki, mutta sellaista se elämä on. Olen nyt ainakin hetkeksi raivannut kirjallisuudesta itselleni oman tontin, jossa tunne olevani kotonani. Näin se menee.

He lukevat puolestasi

 

TOP20 myynti

20 eniten myytyä kirjaa yhteensä 2000 -2017

Kirja-ala ei ole tunnettu tinkimättömän objektiivisestä rehellisyydestä. Kun kaunokirjallisuuden myynti kääntyi laskuun 2000-luvulla, Kustannusyhdistyksen tiedotteet puhuivat yhä hyvistä kirjavuosista. Muutama vuosi sitten kirjoitin tästä todellisuuden ja tiedottamisen ristiriidasta ja sain puhelinsoiton eräältä Finlandia-palkinnon voittajalta, joka kehui kirjoitustani. Pitkässä puhelussa hän ihmetteli, että jos kaikilla menee niin hiton hyvin, kuinka hänen tilityksissään näkyy vuosi vuodelta yhä vähemmän myytyjä kirjoja. Miten voi olla, että kirjailijalla menee yhä huonommin, jos alalla menee niin helkkarin hyvin?

Myynnin alamäkeen on etsitty ja löydetty monia syitä. Laskuvuosien aikana jälleenmyynti alkoi keskittyä, sillä Suomalainen kirjakauppa jäi ainoaksi koko maan kattavaksi kirjakauppaketjuksi. Myynnin kannalta oli ratkaisevaa, ottiko Suomalainen kirjakauppa romaanin laajaan jakeluun vai ei. Lisäksi kivijalkakauppojen määrä laski siten, että kun 2008 oli vielä 279 kirjakauppaa, niitä oli 2015 enää 179. Nettikirjakauppojen oletettiin paikkaavan vajetta, mutta kirjan fyysisellä näkyvyydellä on yhä suuri merkitys. Vuoden 2013 tutkimuksen mukaan 52% asiakkaista tekee ostopäätöksen vasta kirjakaupassa ja selvää on, ettei päätös voi kohdistua kirjaan, jota kaupassa ei ole. Sekös kirjailijaa harmittaa.

Samoihin aikoihin kirjakerhotoiminta alkoi lakastua. Kirjakerhojen kautta (pakko)myytiin merkittävä määrä kirjallisuutta ja kuukauden kirjoja löytyi monesta kodista. Jos kirjan unohti peruttaa, se kolahti kotiin ja usein minäkin nielin tappioni ja maksoin möllärin, jota en koskaan lukenut. Kirjakerhot saivat aikaan myös kauniita tilastoharhoja. Kun kirjakerho lykkäsi loppuvuoden kuukauden kirjaksi Maija Mehiläisen Hunajan ihana tuoksu -kirjan, se komeili takuuvarmasti vuoden myydyimpien kirjojen listalla. Vitsi piili siinä, että palautukset kirjautuvat vasta seuraavalle vuodelle ja tilastojuna oli jo mennyt.

Lukemisen vähentyminen siellä, mistä lukijoita kasvaa, oli näkyvissä jo aikaisemmin. Sarjakuva- ja lukemistolehtien katoaminen kioskien valikoimista olisi pitänyt kilauttaa hälytyskelloa. Huolestumisen sijaan moni kulttuuri-ihminen taisi salaa riemuita, että niin sanottu roskaviihde teki viimeinkin kuolemaa. Mustanaamiot, Jerry Cottonit ja Yöjutut saivat painua hautaan, onhan meillä Alastalon salissa ja Karamazovin veljekset. Ikävä kyllä juuri nuo lehdet opettivat monta sukupolvea pysähtymään paperiin painetun hiukan lyhyemmän tarinan ääreen. Kun tuo lukemisen silta romahti, moni nuori lukija totesi, että loikka tekstiviestistä romaanikirjallisuuteen on liian pitkä. Samaan aikaan kirjallisuus on kadonnut lähes kokonaan televisiosta, joten pian kukaan ei edes tiedä, mitä kirjailija tekee ja että Suomessakin on sellaisia.

Taistelu vapaa-ajasta on 2010-luvulla hiukan toisenlaista kuin 1980-luvulla. Kulttuurin kulutus tapahtuu juuri vapaa-ajalla ja vapaa-ajalla ihminen haluaa useimmiten rentoutua ja viihtyä. Hyvä tarina viehättää yhä, mutta tarinoihin voi sukeltaa monessa muodossa. Pelien visuaalinen maailma on kiehtova ja moniin peleihin sisältyy pitkiä ja monimutkaisiakin tarinoita. Elokuva- ja televisiosarjatarjonta on myös huikeaa. Kun vielä kolmekymmentä vuotta sitten katsottiin Dallasia kerran viikossa tunnin verran, nyt voidaan ahmia kokonaisten sarjojen useita tuotantokausia sen samaisen viikon aikana. Tietysti voidaan väittää mitä tahansa, mutta peleihin ja televisiosarjoihin käytetty aika on noussut. Se on pois monestakin asiasta, varmasti myös kirjojen lukemisesta.

Mikä sitten on syy ja mikä seuraus, sitä voi kukin miettiä. Keskittyikö kirjakauppa pakon edessä, kun kirjojen myynti laski ja kannattavuus heikkeni? Hakeutuiko nuoriso ja nuoret aikuiset pois kirjojen parista, koska niiden tarjoamat tarinat eivät olleet tarpeeksi kiinnostavia? Jos massoja tavoitellaan, täytyy kirjankin kiinnostaa. Käpertyivätkö suomalaiset kirjailijat liiaksi kirjoittamaan toinen toisilleen akateemista sanataidetta, jossa pilkut, hamartia ja päälle liimattu syvällisyys ovat kohdallaan, mutta itse tarina on kuivakka kuin autiotaloon unohtunut pulla? En tiedä, ihan kaikkea Suomessa ilmestynyttä kirjallisuutta en ole ehtinyt lukea. Ehkä kirjallisuuden hyljänneet voisivat vastata tähän? Tai ihmiset, jotka valitsevat kirjan sijaan iltaseurakseen HBOn ja Netflixin pitkät sarjat?

Tosiasioiden myöntäminen on viisauden alku. Ajat ovat muuttuneet, sitä on turha kiistää. Painettujen kaunokirjojen menekin ja kustantamoiden liiketuloksen paljastavat kylmät tilastot. Jos haluaa pysyä kuivana, on parempi hankkia sateenvarjo kuin yrittää puhumalla saada sadepilvet hajaantumaan. Voidaanko jo siis suosiolla unohtaa, että vuoden myydyin kaunokirja kutittelisi vielä joskus sadantuhannen kappaleen rajapyykkiä? Ehkä, mutta…

Muutokset eivät aina ole vain huonoja. Samaan aikaan, kun kirjakauppaverkosto on hiukan kutistunut, markettien kirjaosastot ovat laajentuneet. Tänä vuonna on varmaankin edessä hetki, jolloin marketit myyvät kirjoja enemmän kuin kirjakaupat. MyyntikanavatTietysti markettien valikoima on suppea, sillä ne myyvät vain kärkituotteita. Mutta myyty kirja on aina myyty kirja, ja ehkä tyytyväinen lukija ostaa toisenkin kirjan. Nettikirjakaupat ja divarit tarjoavat ehtymättömän valikoiman kirjoja niille, jotka osaavat niitä etsiä. Jos ja kun kirjojen markkinointiin löytyisi kirja-alalta jonkinlainen yhtyeinen sävel, voitaisiin kirjojen saatavuuden esittelyyn panostaa. Sillä kirjoja on saatavilla, tieto siitä, mistä ja millaisia kirjoja löytyy, on usein se puuttuva rengas kirjan ja kuluttajan välillä.

Uskokaa tai älkää, kaikesta tästä huolimatta meillä on meneillään suuri kirjallisuuden nousukiito! Lukeminen on varmasti vähentynyt, mutta kuunteleminen on lisääntynyt huimasti. Ääni kaunoKirjojen pariin on löytänyt tiensä ihmisiä, jotka eivät ole jaksaneet lukea painettuja kirjoja. Kuten jo muutama vuosi sitten sanoin eräässä haastattelussa, lukemattomuuttaan ei tarvitse hävetä, kirjoja voi myös kuunnella. Ja onhan äänikirja erittäin näppärä. Autoa ajaessa, tiskatessa tai nurmikkoa leikatessa on aika vaikea lukea kirjaa, mutta kuunteleminen onnistuu helposti. Kun vanhat kovakantiset opukset katoavat makulointikoneen uumeniin, äänikirja on yhä saatavilla. Eikä kerry kirjoja nurkkiin tai muuttolaatikoiden painoksi.

Kirjailijana moni iloitsee, että kirja saa äänikirjan muodossa pitemmän elämän. Huono puoli valkenee lähivuosina, jos ja kun myynti alkaa painottua äänikirjan puolelle. Vilkaisu vanhoihin sopimuksiin paljastaa, että äänikirjan tekijänpalkkioprosentit ovat kirjailijalle yleensä paljon huonompia kuin painetusta saatavat. Mutta ei hätää, tämähän on vain neuvottelukysymys. Eikä polku äänikirjaan kulje edes välttämättä painetun kirjan kautta. Olen itsekin ollut mukana StoryTelin toiminnassa heti sen rantauduttua Suomeen. Tähän mennessä olen kirjoittanut heille kaksi romaania (Valkoinen kevät ja Ruosteinen sankari II) , jotka ovat saatavilla vain ja ainoastaan äänikirjoina. Tulevaisuus on siis jo täällä!

Jos et jaksa itse lukea kirjoja, anna ammattilaisen lukea ne puolestasi ja pidä vain korvasi auki. Näin se menee.

Äänikirjojani löytyy:
Storytel

Bookbeat

Elisa

Lue:
Kirjallisuuden myynti on laskenut jo kolmatta vuotta (2016)

Suomi lukee – ja ostaa kirjoja

Helppoa rahaa – kirjailijan iloja!

Helppoa_rahaa-1

Tutustu kirjaan!

Kevät on kulunut vauhdilla. Tälle vuodelle tuli ladattua kovat työodotukset ja alkuvuosi olikin melkoista ahkerointia. Tilanne ei ole parantunut vaan paremminkin pahentunut, kun kalenteriin on tullut lennosta pakollisia töitä. Tai pakollisia ja pakollisia, ehkä kyse on lähinnä siitä, että tarjolla olevat rahat on hyvä ottaa pois. Ja kirsikkana kakun päällä on murtunut kylkiluu, joka ei kyllä helpota työntekoa, vaikka tässä ei sementtisäkkejä tarvitsekaan nostella. Lomittajaa ei tässä ammatissa tunneta, diilit raukeavat jos töitä ei tehdä.

Ahkeroinnin keskellä olen myös jaksanut jonkin verran keikkailla. Tänä keväänä on kyllä ollut erityisen hyviä keikkoja (Pirkkalassa, Kangasalla ja Helsingissä) joissa on puhuttu laajemminkin kirjoittamisesta eikä yritetty pakkosyöttää kuulijoille uusinta kirjaa. Lukijoiden kysymykset ovat aina keikkojen kohokohtia, sillä saarnaaminen on puuduttavaa. Keikoilla on noussut nyt säännöllisesti esiin tekemiseni eräs puoli, joka jaksaa hämmästyttää monia, nimittäin suhteellisen kiivas julkaisutahtini.

Ymmärrän hyvin, että varsinkin tämän vuoden saldo hämmästyttää monia. Minulta ilmestyy kaksi lastenkirjaa, kaksi nuortenkirja, yksi dekkari, yksi historiallinen romaani ja yksi dekkari. Lisäksi eetteriin saadaan tuore äänikirja ja Apuun on tulossa kesädekkari. Miksi, oi, miksi JP julkaiset näin hirvittävällä vauhdilla? Tässähän kärsii laatukin, näin ainakin usein uskotaan. Romaania pitää kypsytellä vuosikausia, muutoin se on raakile.

Syitä ja seurauksia on tosiaan hyvä hiukan miettiä. Motiiveita urakointiin on oikeastaan kaksi. Tietysti kiivaan julkaisutahdin takana on osittain raha, sillä olen ammattikirjailija, joka saa maksun vain julkaistuista ja myydyistä töistä. Jos töitä ei ole, ei ole myytävää. Tällä hetkellä olen vuosiapurahalla, mutta sukanvarteen on kerättävä hiukan puskuria, sillä apurahan saaminen ei ole automaatio. Kun apurahoitus loppuu, uuden alkamista ei tiedä oraakkelikaan. Rahaa ihanampi syy on tietysti se, että pidän kirjoittamisesta eri lajeihin erittäin paljon. En ole yhden tempun poni ja siksi persoonani on jakautunut. Voidaankin sanoa, että minulla on kolme alter egoa: nuorisokirjailija, dekkaristi ja syvämietteinen kaunokirjailija. Näiden egojen teot eivät kosketa toisiaan, joten jo noilla asetuksilla julkaisut kolminkertaistuvat.

Minulla on myös muutamia puhtaasti teknisiä etuja. Olen nopea kirjoittaja ja ideani syntyvät melko valmiina. Minun ei tarvitse käydä jaakopinpainia kustannustoimittajien kanssa lukemattomien editointikierrosten kera, vaan yleensä päästään suhteellisen vähällä. Lisäksi aika on puolellani. En tosiaankaan ole töissä, joten vuorokauden kaikki tunnit ovat käytössäni. Tiedän kokemuksesta, että jos joutuu pakertamaan päivätyössä arkipäivät, yksi romaani vuodessa tai joka toinen vuosi on hyvä saavutus. Kalenteriaika ei tee käsikirjoituksesta hyvää vaan sen ääressä vietetyt tunnit. Työläinen ei arkena voi laittaa romaanin tekemiseen yhtään tuoreaivoista tuntia, kun minä voin tykittää niitä päivässä kuusikin pienten taukojen kera. Se on erittäin suuri etu, kuten raskaan työn raatajat varmasti tietävät.

Jos kirjailija pystyy ja ehtii kirjoittaa eri lajityyppejä, aivot pysyvät virkeinä. On paljon helpompaa kirjoittaa dekkarin jälkeen lastenkirja kuin toinen dekkari, tai lastenkirjan jälkeen dekkari kuin toinen lastenkirja. Tai peräti näytelmä, tai kuunnelma. Tietysti on oma vaivansa ottaa haltuun eri lajityypit, mutta kun tuska on kerran nähty, homma alkaa sujua helpommin.

Tiedän kyllä, että sarjat ja kiivas tuotantotahti saavat muutamilla tahoilla nenät nyrpistymään. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa, että jokaisella on oma, luontainen kirjoitusrytminsä. Mikä jollekin on nopeaa, on toiselle hidasta ja päinvastoin. Valkoisen paperin edessä istumiseen voi mennä yllättävän pitkiä aikoja, jos ajatukset eivät ole selkeitä.  Kirjojen julkaisuväleistä ei voi päätellä mitään, jos ei tunne tekijää ja hänen työtapojaan.

Seuraava romaanini, joka ilmestynee ensi syksynä, on jo valmis. Se saa siis kypsyä ihan rauhassa, vaikka näennäisesti taas vaikuttaa siltä, että se on sudittu kasaan hyvin lyhyessä ajassa. Kaikki ensi vuonna ilmestyvät kirjani ovat jo valmiita, sillä olen noin vuoden tai kaksi edellä julkaisusuunnitelmaani. Näitä editoidaan sopivassa välissä lähempänä julkaisua, jotkin osiot syvenevät, toiset katoavat, mutta mitään uudelleenkirjoitusta ei tarvitse tehdä.

Helppoa rahaa me kaikki tietysti kaipaamme. Kirjailijana sellaista ei kyllä usein ole tarjolla, sillä kirjoittaminen käy työstä, olipa kuinka innostunut tahansa. Kaltaisellani kirjailijalla, jonka kaikkien vuoden aikana julkaistujen kirjojen myynti yhteensä saattaa raapaista vuoden myydyimpien kirjojen TOP 20 listaa, ei tule houkutusta levätä laakereilla. Ja toisaalta, en edes halua katsella katossa pörrääviä kärpäsiä. Teen työtä, josta pidän ja jollakin sairaalla tavalla rakastan tarinoita. Mikään ei ole niin mukavaa kuin kuulla, kuinka lukijat ovat nauraneet, saaneet lohtua, pysähtyneet ajattelemaan tai unohtaneet arkihuolet kirjojeni parissa. Juuri siihen tähtään. Kirjoja jokaiseen makuun, vaikka markkinaosasto itkee verisiä kyyneleitä! Kiitos!

Kannattaa vilkaista:
Mitä kirjailija tekee? – Anneli Kanto
3+1 ajatusta kirjoittamisesta: Pikkuasiat (#2) – Saara Henriksson 

Mistä löydän itselleni sopivan kirjan?

Toinen tuntematon

Klikkaa ja tutustu!

Emme ole edes vielä kunnolla päässeet kevääseen, kun kirjasyksyn lämmin tuuli jo puhaltaa kirjakatalogien muodossa. Paljon hyviä kirjoja on ilmestymässä, mutta pirustako lukija saa tietää, mitä ja keneltä! Onhan noita kaikenlaisia sivuja ympäri nettiä, vaan niiden avulla ei mitään kokonaiskuvaa helposti saa, mitä on menossa ja mitä tulossa. Ongelma on siinä, että miten osaa etsiä asiaa, jonka olemassaolosta ei tiedä mitään?

Olen kirjailija, olen lukija. Lukijana olen jopa ahkerampi kuin kirjailijana, vaikka sitä voi joskus olla vaikea uskoa. Kärsin samasta ongelmasta kuin monet muutkin lukijat. Mikä on se kirja, johon haluan panostaa aikaani, lukea ja upota kirjan maailmaan? Mistä löydän ne oikeat kirjat juuri minulle? Kyllähän kirjoja aina muutamalla lauseella mainostetaan, mutta kun kaikki ovat herkullisia, aistivoimaisia, vimmaisia, hykerryttäviä, riipaisevia, monikerroksisia ja latautuneita, alkaa korvat humista ja silmiä kivistää. Ja kun oikeasti noitakaan mainoslauseita ei näe kuin muutamasta kirjasta, ellei lapion ja kuokan kanssa kaiva sitä helkkarin katalogia netistä, on löytämisen ilo yhä vaikeampaa.

Joskus muinoin luin kritiikkejä sillä silmällä, että niiden perusteella saattoi päätellä jotakin ja ostaa suhteellisen hyvän kirjan. Vaan nykyajan klikkijournalismin tai muun aivoruton myötä ei lehtikritiikkeihinkään voi luottaa. Otsikoiden mukaan joka toinen teos on Vuosikymmenen paras romaani tai Kirjavuoden mestariteos. Joka toinen taas Vetämätön tarina arkipäivästä tai Ontuva yritys romaaniksi. Koska kaiken pitää olla tulikuumaa tai jääkylmää herättääkseen huomiota, luotto kritiikkeihin on mennyt lähes kokonaan. Moni mestariteos on jäänyt kesken, ja tuskinpa ainoastaan minulta.

Mitä tässä sitten voi tehdä? Kun kustantamot mainostavat aktiivisesti vain muutamia kirjojaan muualla kuin venäläisessä instagramissa, on pakko kaivella niitä katalogeja.  Onneksi sentään niiden kevytversiot postitetaan kotiin, kuten Viherpeukaloiden kevätkuvasto. Kuvastoja on aina hauska selailla. Paitsi eihän mikään kustantamo postita kotiin yhtään mitään. No, netistähän ne kaikkien kustantamoiden kuvastot löytyvät kätevästi jostakin yhdestä paikasta? Eivät todellakaan löydy, tekniikka voi olla olemassa mutta lukijan kannalta tärkeä yhteistyö puuttuu.

Lucufer_frontcover_final

JP Koskinen kirjoitti yhden Suomi-scifin vuoden helmistä

Niinpä niin, ei ole lukijankaan elämä helppoa. Ja kirjailijaakin ottaa oikein sydämestä, kun puoli vuotta kirjan ilmestyminen jälkeen joku kysyy, milloin se Luciferin oppipojat  ilmestyy. Meni ohi, katalogi oli jäänyt kaivamatta.  Näin se käy.

Mutta eipä elämässä ole mitään niin suurta murhetta, jota ei jollakin konstilla voisi edes vähän lievittää! Onhan se tieto netissä, tiedetään, tiedetään, mutta ei kaikki koko päiväänsä jaksa käyttää siihen, että hakukoneella haravoi aukkoisen verkkoavaruuden nurkat ja kääntöpuolet löytääkseen sopivan kirjan. Ei millään pahalla, mutta aika kiinnostava saa olla se kirja, jota joku sokkona lähtee etsimään. Vaan tässä teille nyt apua, katalogit samalla sivulla. En minäkään tähän kaikkia jaksa kaivaa, mikä puuttuu, se löytyy netistä!

Atena, kevät 2017.
Atena, syksy 2017. 
CrimeTime, kevät 2017.
Gummerus, kevät 2017.
Gummerus, syksy 2017.
Jalava, kevät 2017.
Jalava, syksy 2017.
Karisto, kevät 2017.
Like, kevät 2017.
Myllylahti, kevät 2017.
Myllylahti, syksy 2017.
Otava, kevät 2017.
Tammi, kevät 2017.
Tammi, syksy 2017.
Teos, kevät 2017.
WSOY, kevät 2017.
WSOY, syksy 2017.

Kirja-ala sairastaa, häntä hellikäämme

Bigini

OSTA RUNOUTTA!

Paljon on taas ollut puhetta suomalaisen kirjallisuuden kaupallisesta tilasta. Taiteessa kaupallisuus ei kiinnosta ketään kakkakikkareen vertaa, ellei se syö pohjaa taiteen monimuotoisuudelta. Antti Majander toteaa Helsingin Sanomissa, että: Runous on siivottu pois kevään kustannusohjelmista – onko tappolistalla seuraavaksi proosa?” Kustantajat, nuo kirotut paskiaiset, ovat siis jo tappaneet runouden.

Olen ollut tekemisissä aika monen kustantajan kanssa, ja läpeensä pahaa kirjallisuuden hirttäjää en ole vielä tavannut. Innokkaimmat pilvilinnan rakentajat ovat kuitenkin usein joutuneet reivaamaan kurssiaan, ettei liikelaiva ole ajautunut siihen kuuluisaan kurssiin, konkurssiin. Onhan kustantajissakin kaikenlaista hiihtäjää, mutta harvoin kukaan nyt ehdoin tahdoin itseään ampuu jalkaan. No, jotkut kyllä, mutta ei puhuta heistä.

Kustantaminen on likaista liiketoimintaa. Jos ja kun kirjat eivät myy, niiden kustantaminen ei kannata. Mitä vähemmän kirjoja myydään, sitä vähemmän löytyy myös bestsellereitä, joilla voidaan kattaa kaupallisesti kannattamattomien kirjojen kustantaminen. Suomessa runoutta ovat tukeneet Ilkka Remes, Laila Hirvisaari ja Kalle Päätalo enemmän kuin koko muu kulttuuriväki yhteensä.

Kannattaa myös hiukan vilkaista peruutuspeiliin ja tuumia, miksi painokset pienenevät ja myynti putoaa kipurajan alle. Suomessa oli vielä vuonna 1960 peräti 4007 kirjastoa. 2015 niistä oli jäljellä 765. Wanhat kollegat muistelivat, että ennen kirjasta kuin kirjasta otettiin 3000 kappaleen painos, koska kirjastoihin meni kirjoja 1000-1500 kappaletta. Totta vai tarua, en tiedä, mutta se on ainakin totta, että kirjastojen määrä on romahtanut. Jossakin sekin tuntuu, että yli 80% kirjastoista on kadonnut. Kymmenen kirjastoa saattoi ostaa kukin yhden kappaleen jotakin marginaalista kirjaa, mutta yksi kirjasto ei kyllä osta sitä samaa kirjaa kymmentä kappaletta.

Kirjakauppojen kriisistä ollaan puhuttu jo niin paljon, ettei pirukaan jaksa jauhaa siitä enempää. Sanotaan nyt kuitenkin se, että 2008 kirjakauppoja oli 279 kappaletta ja 2015 enää 179, eli seitsemässä vuodessa noin 35% katosi taivaan tuuliin. Vaikka kirjakaupassa myydäänkin nykyään kaikkea sontaa kirjojen lisäksi, on niiden kmyyntikanavairjavalikoima taatusti laajempi kuin markettien. Ja katso, vuodesta 1997 kirjamyynti kirjakaupoista oli markkinasta vielä 37% kun marketeista meni 10% kirjoista. 2014 kirjakaupoista myytiin 27% kakusta ja marketeista 22%. Kehityksen suuntaa voitte ihan itse tuumia tuosta kuvasta. Onko marketissa runohylly?

Suomalainen kirjallisuus on aina uhanalainen laji. Musiikkimme on jo syntyessään kansainvälistä, samoin kuvataide, mutta mitäpä jenkki ymmärtää kirjallisista pupelluksistamme ilman käännöstä. Siksi meidän pitää vähillä voimillamme vaalia sitä vähää, mitä kirjallisuudesta on jäljellä.

Rahaa tarvitaan, niinpä niin! Ja tähän voi kukin jo huutaa, että mikä ei myy, sitä ei kaivata, menkää oikeisiin töihin. Vaan kulttuuri ilman omaa kieltä ja kirjallisuutta on kuin alkoholiton olut, onhan se olevinaan olutta mutta limua se on, sori vaan. Kuinka sitten saamme kaupalliselta tappolistalta pois proosan ja voimme herättää runoudenkin kuolleista? Kirjoja on yksinkertaisesti saatava myytyä enemmän, ei niitä muutoin paina mikään kustantamo.

En usko, että voimme mitenkään uudelleen rakentaa mahtavaa kirjastokoneistoa, jonka turvin moni kirja sitkutteli kannattavaksi. Myyntikanavien muutos on kapitalistisen evoluution tulos, sille ei edes ukko ylijumala voi mitään. Miten siis elvyttää vähälevikkisten kirjojen myyntiä? Pitäisikö valtion tukea suoraan kustantamoita, jotka julkaisevat vähälevikkistä kirjallisuutta, sillä siellä ne päätökset julkaisuista lopulta tehdään.

Jos olisin kunnallisvaaliehdokas, väittäisin tietäväni varmat ratkaisut tähänkin ongelmaan. Koska en ole, listaan neljä ajatusta, joita kukin voi vapaasti makustella.

  1. Ostakaa kirjoja! Jos olet huolestunut runouden kuihtumisesta, osta runokirja kerran kuussa.
  2. Yrityksille kirjahankinnat verovähennyskelpoisiksi. Ai että 1325 meidän äitiä Saarioisilla ilahtuu, kun saa firmalta joululahjaksi kirjan!
  3. Lainaa edes se kirja! Kirjasto tekee hankintoja myös kysynnän mukaan. Jos jotakin kirjaa lainaava yleisö kaipaa, kyllä kirjasto sen ostaa.
  4. Uuden kirjan hintaa alaspäin. ALV% pudotetaan nollaan ja koko myyntiketju tarkistaa marginaalinsa.

    Nythän käy karkeasti ottaen näin, jos uusi kirja maksaa lähtökohtaisesti 30 euroa (myyntihinta on keskimäärin 90% tuosta eli 27 euroa):
    alennus: 3 euroa
    valtio saa: 2,7 euroa
    kirjakauppa saa: 9,3 euroa
    kustantaja saa: 15 euroa
    josta
    tuotantoon menee: 5 euroa
    markkinointiin menee: 1,5 euroa
    logistiikkaan menee: 1,05 euroa
    yleiskuluihin ja voittoon menee: 3,75 euroa
    ja kirjailija saa: 3,70 euroa

Jos nyt pitää arvata, kohdat kaksi ja neljä voisivat tuoda uusia lukijoita, kohdat yksi ja kolme ovat vain meidän kirjallisuuskuplassa lilluvien omaa puuhastelua. Mutta olen varma, että pian joku keksii oikeasti jonkin nerokkaan, huomattavasti paremman tavan jakaa kirjallisuuden ilosanomaa suurille massoille. Sitä odotellessa!

Vuoden 2016 myydyimmät kirjat!

Kiirastuli

Klikkaa ja tutustu!

Kukapa ei rakastaisi tilastoja! Vuoden 2016 myydyimmät kirjat ovat taas tiedossa ja niistä voi  kukin päätellä kaikenlaista kivaa. Viisi myydyintä kotimaista kaunokirjaa löytyvät tuosta vasemmalta. Jos tilastoihin on luottamista, teillä monella ne ovat jo omassa hyllyssä.

Sikäli mikäli kun nyt kuulin oikein, kirjojen kokonaismyynti oli hiukan laskenut. Kirja-alahan on teuronut pitkään lamassa ja syitä on haettu milloin mistäkin, kuun asennosta aina paperirahan pahaan hajuun. Totuutta ei varmaan tiedä kukaan, sillä tuskinpa tautiin edes on yhtä helppoa syytä.  Tosin Harry Potter osoitti taas, että tarina kiinnostaa yhä, jos tarina on kiinnostava.

Mielensäpahoittajan hiihtokirja

Klikkaa ja tutustu!

Tilastoista löytyy kaunokirjojen osalta ainakin yksi huomio, josta ehkä voi päätellä jotakin, ehkä ei. Jos kaunokirjallisuuden myynti on jatkanut hienoista laskuaan, on hiukan yllättävää, että TOP20 kirjojen yhteenlaskettu kappalemyynti on viime vuoteen verrattuna noussut! Alla oleva käppyrä kuvaa kärjen myyntiä vuodesta 2000 lähtien ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006 kärjentop20-2016 kokonaismyynti on selkeästi nousussa. Jos ja kun kaikkien kaunokirjojen myyntimäärä laski, niin tämähän kertoo vain ja ainoastaan polarisaatiosta, eli ne harvemmat ostot keskittyvät yhä harvempiin kirjoihin.

Juurihoito

Klikkaa ja tutustu!

Onko se mielenkiintoista? Ehkä. Jos nyt rohkeasti oletamme, että jonkinlaista tihentymää on havaittavissa, niin mistä se voi johtua? Onko juuri ne kirjat, joita mainostetaan eniten, nousseet nyt TOP20 joukkoon? Onko juuri nuo kirjat olleet parhaiten esillä kirjakaupoissa ja marketeissa? Mainoslehdyköissä, televisiospoteissa ja kadunvarsimainoksissa?

 

 

Matriarkka

Klikkaa ja tutustu!

Vaikea sanoa mitään varmaa, näitä asioita pitäisi tutkia kunnolla eikä huudella tuuleen, kuten minä aina teen. Tervon mainokset toki löivät silmille, niihin Otava oli panostanut rankalla kädellä. Mutta onhan tuossa TOP5 näkyvissä jo jotakin. Remes on kestosuosikki ja hänestä on tullut Päätalon kuoltua se mies, joka tekee isälle lahjakirjan. Kokemuksesta tiedän, että kun on kerran löytänyt  hyvän lahjakirjan, siitä ei luovuta ja sillä hyvä. Kyrö, Nousiainen ja Tervo ovat TV:stä tuttuja, joten ostajalle olisi pitänyt ainakin nimi jäädä mieleen.

Akvarelleja Engelin kaupungista

Klikkaa ja tutustu!

Jukka Viikilä voitti Finlandia-palkinnon, joten sijoitus TOP5:een oli vähintä, mitä kirjalta saattoi odottaa. Finkkuhan ostetaan myös joululahjaksi moneen kotiin, jossa keittiönpöytä keikkaa tai sohvasta on jalka poikki. Noh, kyllä niitä luettavaksikin menee, älkää nyt hikeentykö. Mutta joka tapauksessa aika varmoilla linjoilla tässä on edetty terävimmän kärjen suhteen. Pitäisikö siitä olla huolissaan?

Toisena seikkana tarkastelin huviini kustantamoiden menestystä TOP20 suhteen vuodesta 2000 vuoteen 2016. Kaksi giganttiahan ovat näillä listoilla lyöneet tunnetusti yhteen, Otava ja WSOY. Aikojen saatossa vaaka on kallistunut vahvasti Otavan suuntaan. Alla olevassa kuvassa sinnittelee Tammi kolmantena, mutta aika tasavahva sen kanssa on ollut Gummerus, joka tästä kuvasta puuttuu vain selkeyden vuoksi.kustantamot

Kuten kuvasta voi päätellä, Södikka on ollut pelissä hyvin mukana vuoteen 2004 asti ja vielä 2008 on sapelit kalisseet, mutta sen jälkeen Otava on näyttänyt Korkeavuorenkadun jättiläiselle Uudenmaankadun perävaloja. Tähänkin on varmasti monta syytä, kuten ehkä Suomalaisen kirjakaupan siirtyminen Otavan haltuun. Se tapahtui 2011, joten ihan kokonaan sekään ei selitä tuota eron alkua, mutta selittää varmasti osaltaan sen vahvistumisen. Joka tapauksessa TOP20:een vuosina 2000- 2016 päätyneestä 340 kirjasta  Otava, Tammi, WSOY ja Gummerus ovat kustantaneet 300, eli 88%. Mieti siis, esikoinen, mihin pumaskaasi tarjoat.

Jos nyt siis joku onneton kirjailija haluaa tunkea kirjamyynnin kärkeen, löytyy siihen pari hyvää tapaa.
A) kirjoita se hyvä kirja jaada jaada jaada, tämä on nyt tätä pakkopullaa sanoa tämä, ettei kukaan pahastu.
B) hanki kirjallesi joku noista neljästä kustantajasta.
C) pidä huoli, että naamasi näkyy televisiossa.
D) voita Finlandia-palkinto.
E) kun Remes lopettaa ja ojentaa Päätalo-kapulan eteenpäin, ota se vastaan.

Helppoa, eikö totta? Noh, ei tätä pidä ottaa liian vakavasti. Jos tosissaan haaveillaan kokonaiskirjamyynnin noususta, niin se vaatisi laajemman kirja- ja kirjailijajoukon näkymistä mainoksissa, mediassa ja kirjakaupoissa. Sitä nuo tilastotkin alkavat nyt vihjata, jos kokonaismyynti laskee mutta kärjen nousee. Ei tämä ala millään fb-sivuilla ja somenostoilla elvy. Eikä edes tällä saamarin blogiin postaamisella! Hitto!