Kevään 2020 kirjat

Aika on kulunut tänä keväänä oikein mukavasti,  ei ole liiemmälti ollut turhia menoja. Omat kirjoitukset ovat hyvällä mallilla, mutta lukemista kaivataan aina.  Elämä on ollut julmaa jo ennen koronaa, ihmisiä on kuollut aikaisemminkin, vaikka nyt sitä on vaikea lehtiä lukiessa uskoa. Joka tapauksessa tuoni on vienyt viime vuosina niin E. L.  Doctorowin kuin Philip Kerrin, joiden uusia kirjoja aina kovasti odotin.

Mutta eipä hätää, sillä hyvissä voimissa on vielä moni kirjailija, joiden teoksia odotan. Erityisesti olen tykästynyt Björkin seikkailuihin, joita meille tarjoilee Virpi Hämeen-Anttila. Sarjahan liikkuu sillä iloisemmaksi osoittautuneella 20-luvulla, jolloin rikostutkinta ei vielä ollut välineurheilua. Kirjoissa on mukava historiallinen tunnelma, joka vie mukanaan, kuten hyvän kirjan pitääkin.  Tyyliltäänhän Karl Axel Björk -dekkarit ovat täysin erilaisia kuin vaikkapa omat Murhan vuosi -dekkarini. Siksipä juuri ne ovat jo monen vuoden ajan tuoneet piristystä kevääseen. Tämä uusin näyttää nyt tulevan kesäkuussa, mutta hyvää jaksaa odottaa.

 

Omilla teillä

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.No niin, kaikki yllätykset eivät aina ole ikäviä! Tulisiipi otti ja voitti Vuoden kirja 2019 palkinnon! Tämän Suomalaisen kirjakaupan jakaman palkinnon voitti 2018 Yuval Noah Harari, joten ihan mukavassa seurassa ollaan.

Tulisiipi on kyllä lentänyt vauhdikkaasti koko syksyn, mistä tietenkin olen erittäin tyytyväinen. Jos ja kun kirja myy, se antaa työrauhaa tuleville teoksille. Aika on rahaa mutta ennen kaikkea raha on aikaa. Ja aikaa, sitä tässä työssä tarvitaan paljon, varsinkin jos on varustettu kovin mielikuvitusrikkaalla päällä. Hienoja tarinoita on aina enemmän kuin millään ehtisin kirjoittaa.

Tietysti olen syksyn aikana pohtinut samoja asioita, joita olen tuuminut koko urani ajan. Teen kirjan ja toivon, että se lentää lukijoiden käsiin. Jotta niin kävisi, tarvitaan sitä surullisenkuuluisaa näkyvyyttä. Ja se näkyvyys, se on Suomessa harvoissa käsissä. Vuoden 2017 tilastojen mukaan Helsingin Sanomien kokonaistavoittavuus on noin 1757000 lukijaa, Aamulehden 556000 lukijaa, Kalevan 322000 lukijaa ja Turun Sanomien 316000 lukijaa. Jo näiden neljän sanomalehden yhteiskattavuus on päällekkäisyyksien kanssakin yli 2,5 miljoonaa silmäparia. Siihen kun lisätään vaikkapa Arto Nybergin ohjelma, jossa joskus kirjailijatkin vierailevat, saadaan 813000 silmäparia lisää. Jos nämä kaikki mediat valloittaa, kirjan ilmestyminen kyllä huomataan. Tulisiiven kohdalta Aamulehti on tehnyt kirjasta jutun, näistä muut eivät, joten menestykseen ei ole menty perinteisen suurmedian kautta.

Muinoin Helsingin Sanomia sanottiin kirjallisuuden piirissä kuninkaan/kuningattarentekijäksi juuri sen vuoksi, että sen kritiikki määritteli kirjan näkyvyyden ja usein myös kohtalon. Tämä valta, kuten kaikki valta, turmeli osaltaan sekä käyttäjät että kohteet. Hesarin kritiikkiä odotettiin kuin tipattoman tammikuun loppumista. Jos Hesari ei tehnyt kritiikkiä, kirja oli auttamatta B-luokkaa. Jos teki, vaaka saattoi kallistua rajustikin suuntaan taikka toiseen. Toisinaan kritiikin pihvi oli kriitikon pakottava tarve esitellä omaa kirjallista lahjakkuuttaan, tai lahjattomuuttaan, tapauksesta riippuen.  Nythän kaikki on paremmin, ainakin joiltakin osin.

Vuodet tekevät tehtävänsä ja kirjailijan nahka kovettuu. Asioista murehtii yhä samalla tavalla kuin ennenkin, mutta nuolet eivät enää tavoita vereslihaa. Se tapahtuu, mikä tapahtuu, eikä kaikille asioille voi mitään. Loppupeleissä kukaan ei ole mitään, joten en ole alkanut polvillaan kontata median edessä. Ehkä sekin hetki vielä tulee, mutta onneksi todennäköisyys pienenee päivä päivältä.

Olen jo vuosia sitten päättänyt, että haluan kirjoittaa kirjoja. Jotta voin tehdä sen, minun pitää varastaa kaikki mahdollinen aika kirjoittamiseen. Siksi olen keikkaillut luvattoman vähän ja aina kirjoittamiseni ehdoilla. Ja keikkailu on muutoinkin vaikeaa, kun olen lasten- ja nuortenkirjailija, dekkaristi sekä tavallinen prosaisti. Tästä suunnasta ei löydy keihäänkärkeä vaan laaja ukkosrintama, jota on vaikea saada mahtumaan yhteen purkkiin. Tilanne ei muutu tulevaisuudessa, sillä töitä on paljon ja aikaa vähän. Siksi minulle on tärkeää, että kirjat myyvät omalla painollaan. Minä en ole myynnissä, kirjani ovat. Niiden pitää näkyä, minusta ei niin väliä.

Syksyn aikana olen huomannut, että jos kirjallisuutemme olisi printtilehtien varassa, ala olisi näivettymisen sijaan todennäköisesti kuollut. Kritiikkejä näkyy painetuissa lehdissä yhä vähemmän ja yhä harvempien kirjailijoiden teoksista. Lukijan on vaikea himoita kirjaa, jonka hän ei tiedä edes ilmestyneen. Tulisiiven loistava lento on todistanut minulle kirjabloggareiden voiman. Heidän innostuksensa lennätti kirjaa alkusyksyn, nyt sitä lennättää tämä palkinto hetken verran ja sen jälkeen olemme taas pimeydessä, jossa voi vaania jotakin hyvää taikka pahaa. Olipa niin tai näin, työni jatkuu. Kiitos teille, jotka jaksatte yhä innostua kirjoistani! Niin kauan kuin te jaksatte lukea, minä jaksan kirjoittaa.

Tässä näitä nyt on!

https://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html

https://kirjarouvanelamaa.blogspot.com/2019/10/jp-koskinen-tulisiipi-kauno-historia.html

JP Koskinen: Tulisiipi

Kirja-arvio: JP Koskisen Tulisiipi kertoo julmasta, mutta kauniista maailmasta

https://suomenkuvalehti.fi/kirjailijanpaivakirja/jp-koskinen-lentaa-halki-1900-luvun/?shared=1597-13b60f09-999

Ihmisen käsissä mikään kaunis ei kestä

https://kirjanvuoksi.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://lumoustaetsimassa.blogspot.com/2019/08/tulisiipi-lentaa-korkealla.html?

http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2019/08/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://savannilla.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://johiltunen.wordpress.com/2019/10/22/vihan-hedelmat-suomalaisittain-vievat-pilvien-paalle/

JP Koskinen: Tulisiipi

https://kirjakaapinkummitus.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/poika-joka-halusi-lentaa/

Kreisi boi sai siivet selkään

https://kirjakkoruispellossa.blogspot.com/2019/10/jp-koskinen-tulisiipi.html?

Joulun parhaat kirjat!

Mikään ei ole kyllin hyvää, pitää olla parasta! Siksipä sorruin tuohon klikkiotsikkoon, sillä haluan nyt hiukan vinkata kirjoja jouluun. Ja eihän näitä vinkkejä lue kukaan, ellei otsikko houkuttele. Tietysti parempia otsikkoja olisi ollut TIENAA MILJOONA HELPOSTI tai BB PAULIN PÄÄ KÄRÄHTI – KATSO KUVAT! Mutta yritetään nyt mennä asiaan, kiitos.

Paljon olen tänä vuonna kirjoittanut, mutta jotain olen ehtinyt lukeakin. Makujahan on monia, mutta yritän olla niin rehellinen kuin kykenen näissä suosituksissa, ettei kukaan pety, kun ryntää nämä kirjat ostamaan.

DEKKARIT:

Pikku Siperia

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Antti Tuomaisen dekkarit ole lukenut kaikki, joten eiköhän se jo ole suositus sinänsä. Antin dekkarit ovat aikojen saatossa hiukan muuntuneet ja huumorin lisääntyminen, joka alkoi kirjasta Mies joka kuoli on tehnyt näistä entistäkin parempia.
Kenelle: Reippaan dekkarin ystäville.
Kenelle ei: Paljon verta ja suolenpätkiä odottavalle.

 

 

 

Kurkopari

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Kimmo Miettisen Imatra-sarja on edennyt kolmanteen osaa. Ja kyseessä ei ole siis Imatran kaupunkiin liittyvä sarja, vaan Imatran rikollisuussuvusta kertova sarja. Kurkopari on letkeä amerikkalaistyylinen rikosromaani, suosittelen.
Kenelle: Juonikkuuden ja salaliittojen ystäville.
Kenelle ei: Malttamattomille hätähousuille.

 

 

 

Tiergartenin teurastaja

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarja on edennyt jo viidenteen osaan. Tämä mainio 1920-luvulla tapahtuva dekkarisarja on pysytellyt Helsingissä, mutta nyt poiketaan Berliiniin.
Kenelle: Perinteisiä kultakauden dekkareita rakastavalle.
Kenelle ei: Hillitöntä räiskintää kaipaavalle.

 

 

 

Vieras mies

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Tapani Baggen vieras mies on löyhästi Hämeenlinna -sarjaan liittyvä teos. Tässä kirjassa nainen ei todellakaan ole avuton. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu.
Kenelle: Vauhdikkaan dekkarin ystäville.
Kenelle ei: Päähenkilöiden psykoanalyysia kaipaaville.

 

 

 

 

Huhtikuun hiipuva rakkaus

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

JP Koskinen  on melko uusi tuttavuus dekkareiden saralla. Olen kuitenkin lukenut hänen teoksensa moneen kertaan ja pitänyt niistä kaikista. Murhan vuosi -sarja etenee itsenäisin osin ja paranee jatkuvasti.
Kenelle: Arvoitusten ja vetävän juonen ystäville.
Kenelle ei: Kuolleille.

 

 

 

ROMAANIT:

Lahtarit

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Annelin Kannon kuvaus vuoden 1918 tapahtumista on inhimillinen ja valottaa mainiosti historiaa ruohonjuuritasolta. Jos lähihistoria hiukan tökkii, kannattaa etsiä käsiinsä Pyöveli (siis kirja, ei tilanne nyt sentään niin huono ole).
Kenelle: Moniäänisestä kerronnasta nauttiville.
Kenelle ei: Historiaan kyllästyneille.

 

 

 

Taivaanpallo

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Olli Jalonen on kirjallisuutemme kiintotähti. Tässä kirjassa hänen päähenkilönsä kohottaa katseen taivaalle, sekä fyysisesti että henkisesti. Kirja voitti Finlandian, mutta älkää lukeko sitä haitaksi.
Kenelle: Taitavan ja syvällisen kerronnan ystäville.
Kenelle ei: Kiireisille, pitkiä lauseita kammoavalle.

 

 

 

Leväluhta

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

Marko Hautala on suomalaisen kauhun musta ruhtinas. Hänen kykynsä kietoa lukijat omituiseen, erilaiseen maailmaan on loistava, mikä onkin kirjallisuuden parhaita ominaisuuksia.
Kenelle: Piinaavan jännityksen rakastajalle.
Kenelle ei: Kauhua kammoavalle.

 

 

 

 

Kalevanpoikien kronikka : historiallinen romaani

Klikkaa ja tutustu kirjaan.

JP Koskinen on vanha konkari historiallisten romaanien saralla. Tällä kertaa hän on ottanut käsittelyyn Kalevalan sankarit ja kiinnittänyt ne taitavasti Euroopan kuohuvalle 1100-luvulle. Kiitetty kirja, eikä syyttä!
Kenelle: Historian myyttisten tarinoiden ystäville.
Kenelle ei: Tosikoille.

 

 

 

Tässäpä nämä!

Jos kirjat kiinnostavat, lisää vinkkejä löytyy täältä:
https://www.annelikanto.fi/kirjoittaminen/10-kirjaa-jouluksi/
https://www.kirjavinkit.fi/avainsanat/nuortenkirjat/
https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/kirjallisuus/parhaat-kirjat-lahjaksi-joulun-kirjavinkit-x-13/

 

Kirjailija omalla maallaan

Aika harvoin tulee mietittyä kirjailijauransa vaiheita ja päätöksiä, jotka ovat nykyisyyden muokanneet. Jokaisella kirjailijalla on varmasti ollut omat valintansa, miten tehdä työtä, mitä haluaa kirjoittaa, mitä kustantamoita kutitella vai julkaistako itse, yrittääkö vielä vai jättääkö kaikki sikseen. Nuoret kirjailijat osaavat ehkä perehtyä näihin asioihin tarkemmin ja miettiä etukäteen, mikä on paras taktiikka seilata uralla eteenpäin.

Minulla oli ilo ja kunnia käydä Ylen aamu-tv:n vieraana puhumassa viimeisen kahdentoista kuukauden julkaisuista, joita kieltämättä olikin sangen paljon. Kun juttua valmisteltiin, kaivelin esiin ilmestyneet teokset ja olin itsekin hiukan hämmästynyt. Paljon on kahdessatoista kuukaudessa tarinoita ilmestynyt ja genrevalikoima on kieltämättä laaja. Mikään itsestäänselvyys tämäkään matka ei ole ollut, enkä kyllä ollut sitä näin edes suunnitellut.

Kun tuota saldoa räknättiin, heräsi tietysti kysymys, kuinka tämä on mahdollista? Yhdeksän painettua kirjaa, kesädekkari, kaksi originaalia äänikirjaa. Olin vähän jo pakenemassa varjoihin aiheen edessä, sillä touhu näyttää ulospäin suhteellisen maaniselta. Sitten mietin ihan oikeasti, miten tässä on näin käynyt ja keksin muutaman tärkeän seikan.

GENRE

Yhdeksän painettua teosta sisältää kaksi lastenkirjaa, kolme nuortenkirjaa, yhden dekkarin, yhden trillerin, yhden historiallisen romaanin ja yhden keittokirjan. Vaihtelu tosiaan virkistää ja minulle olisi täysin mahdotonta kirjoittaa esimerkiksi vain dekkareita. Kone hyytyisi aika nopeasti, ei voi mitään.

KUSTANTAJAT
Näillä kirjoilla on ollut peräti kuusi eri kustantajaa. Lanu-osasto on tullut Karistolta, lasten riimikirja Haamukustannukselta, vähän viistommat kirjat Likeltä, dekkari CrimeTimelta ja historiallinen romaani WSOY:ltä. Niin, ja äänikirjat Storytelin huomasta. Olisi täysin mahdotonta julkaista näin kirjavaa valikoimaa saman kustantajan siipien suojista, se ei ainakaan minulta onnistuisi.

LUKIJAT
Tässäpä se tärkein kivijalka. Jos lukijoita ei olisi juttuni kiinnostaneet, kustantamot olisivat jo raapineet niskaansa ja paenneet takavasemmalle. Niin se vain on, että jos lukijoita ei kirjalle löydy, ei pian löydy kustantajaakaan. Nöyräksi vetää, ja syystä. Joku päivä näin voi käydä, mistäs sen tietää.

Nuo kolme seikkaa mahdollistavat myllyn pyörimisen, loppu on raakaa työtä. Liuskojahan ei romaaneissani ihan mahdottomasti ole, taitaapa Miki Liukkosen O syödä merkkimäärässä sisäänsä kaikki edellä mainitut kirjani. Lanukirjat ovat minulla suhteellisen ohuita, koska haluan helliä niitä hiukan huonompiakin lukijoita, jotka kavahtavat tiiliskiviä. Ideoita tässä tarvitaan, mutta niistä ei ole vielä ollut pulaa. Ja hyvä on muistaa myös optinen harha, sillä kirjat on kirjoitettu milloin sattuu ja julkaisu osuu johonkin. Kalevanpoikien kronikkaa kirjoitin pitkät pätkät jo 2008, loppurutistus oli 2016. Helppoa rahaa oli valmista kauraa 2015 jne.

Mikään laskelmoitu valinta tämä laajuus ei ole. Ja jos olisi, se olisi aika idioottimainen valinta. Markkinointihenkilöt vihaavat minua, sillä jos edustaa montaa eri genreä, ei edusta lopulta mitään, mitä voisi täysillä markkinoida. Mutta en voi mitään sille, että olen kiinnostunut kirjoittamaan erilaisia tarinoita, jotka istuvat parhaiten eri genreihin. Olisi pitänyt ottaa käyttöön taiteilijanimiä, mutta enpä älynnyt sitä ajoissa. Näillä mennään, ei voi mitään. Brändini on varmaan se, ettei minulla ole brändiä.

Täytyy silti sanoa, että olen tyytyväinen tilanteeseeni. Saan tehdä mitä haluan ja riekkua eri genreissä jos jaksan ja kykenen. Omassa päässäni nämä pikku puroset ovat ihan eri lokeroissa ja näen aina vain yhden linjan kerrallaan. Siksi tuo kirjojen kokoaminen studion pöydälle hiukan hirvitti. Kas minä näen nämä polut vain näin:

1) Dekkarit
– Murhan vuosi -sarja, Crime Time
– Ruosteinen sankari, Storytel

2) Nuortenkirjat
– Haavekaupunki ja Benjamin Hawk -sarja, Karisto

3) Lastenkirjat
– Gabriel Hullo -sarja, Haamukustannus

4) Romaanit
– Kalevanpoikien kronikka ymv., WSOY

5) Äkkiväärät kirjat
– Kannibaalien keittokirja ymv., Like

Kaikki puroset elävät omaa elämäänsä omaan tahtiinsa. Kyllä niistä joku voi kuivuakin ja lopulta ne kuivuvat kaikki, mutta sellaista se elämä on. Olen nyt ainakin hetkeksi raivannut kirjallisuudesta itselleni oman tontin, jossa tunne olevani kotonani. Näin se menee.

Helppoa rahaa – kirjailijan iloja!

Helppoa_rahaa-1

Tutustu kirjaan!

Kevät on kulunut vauhdilla. Tälle vuodelle tuli ladattua kovat työodotukset ja alkuvuosi olikin melkoista ahkerointia. Tilanne ei ole parantunut vaan paremminkin pahentunut, kun kalenteriin on tullut lennosta pakollisia töitä. Tai pakollisia ja pakollisia, ehkä kyse on lähinnä siitä, että tarjolla olevat rahat on hyvä ottaa pois. Ja kirsikkana kakun päällä on murtunut kylkiluu, joka ei kyllä helpota työntekoa, vaikka tässä ei sementtisäkkejä tarvitsekaan nostella. Lomittajaa ei tässä ammatissa tunneta, diilit raukeavat jos töitä ei tehdä.

Ahkeroinnin keskellä olen myös jaksanut jonkin verran keikkailla. Tänä keväänä on kyllä ollut erityisen hyviä keikkoja (Pirkkalassa, Kangasalla ja Helsingissä) joissa on puhuttu laajemminkin kirjoittamisesta eikä yritetty pakkosyöttää kuulijoille uusinta kirjaa. Lukijoiden kysymykset ovat aina keikkojen kohokohtia, sillä saarnaaminen on puuduttavaa. Keikoilla on noussut nyt säännöllisesti esiin tekemiseni eräs puoli, joka jaksaa hämmästyttää monia, nimittäin suhteellisen kiivas julkaisutahtini.

Ymmärrän hyvin, että varsinkin tämän vuoden saldo hämmästyttää monia. Minulta ilmestyy kaksi lastenkirjaa, kaksi nuortenkirja, yksi dekkari, yksi historiallinen romaani ja yksi dekkari. Lisäksi eetteriin saadaan tuore äänikirja ja Apuun on tulossa kesädekkari. Miksi, oi, miksi JP julkaiset näin hirvittävällä vauhdilla? Tässähän kärsii laatukin, näin ainakin usein uskotaan. Romaania pitää kypsytellä vuosikausia, muutoin se on raakile.

Syitä ja seurauksia on tosiaan hyvä hiukan miettiä. Motiiveita urakointiin on oikeastaan kaksi. Tietysti kiivaan julkaisutahdin takana on osittain raha, sillä olen ammattikirjailija, joka saa maksun vain julkaistuista ja myydyistä töistä. Jos töitä ei ole, ei ole myytävää. Tällä hetkellä olen vuosiapurahalla, mutta sukanvarteen on kerättävä hiukan puskuria, sillä apurahan saaminen ei ole automaatio. Kun apurahoitus loppuu, uuden alkamista ei tiedä oraakkelikaan. Rahaa ihanampi syy on tietysti se, että pidän kirjoittamisesta eri lajeihin erittäin paljon. En ole yhden tempun poni ja siksi persoonani on jakautunut. Voidaankin sanoa, että minulla on kolme alter egoa: nuorisokirjailija, dekkaristi ja syvämietteinen kaunokirjailija. Näiden egojen teot eivät kosketa toisiaan, joten jo noilla asetuksilla julkaisut kolminkertaistuvat.

Minulla on myös muutamia puhtaasti teknisiä etuja. Olen nopea kirjoittaja ja ideani syntyvät melko valmiina. Minun ei tarvitse käydä jaakopinpainia kustannustoimittajien kanssa lukemattomien editointikierrosten kera, vaan yleensä päästään suhteellisen vähällä. Lisäksi aika on puolellani. En tosiaankaan ole töissä, joten vuorokauden kaikki tunnit ovat käytössäni. Tiedän kokemuksesta, että jos joutuu pakertamaan päivätyössä arkipäivät, yksi romaani vuodessa tai joka toinen vuosi on hyvä saavutus. Kalenteriaika ei tee käsikirjoituksesta hyvää vaan sen ääressä vietetyt tunnit. Työläinen ei arkena voi laittaa romaanin tekemiseen yhtään tuoreaivoista tuntia, kun minä voin tykittää niitä päivässä kuusikin pienten taukojen kera. Se on erittäin suuri etu, kuten raskaan työn raatajat varmasti tietävät.

Jos kirjailija pystyy ja ehtii kirjoittaa eri lajityyppejä, aivot pysyvät virkeinä. On paljon helpompaa kirjoittaa dekkarin jälkeen lastenkirja kuin toinen dekkari, tai lastenkirjan jälkeen dekkari kuin toinen lastenkirja. Tai peräti näytelmä, tai kuunnelma. Tietysti on oma vaivansa ottaa haltuun eri lajityypit, mutta kun tuska on kerran nähty, homma alkaa sujua helpommin.

Tiedän kyllä, että sarjat ja kiivas tuotantotahti saavat muutamilla tahoilla nenät nyrpistymään. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa, että jokaisella on oma, luontainen kirjoitusrytminsä. Mikä jollekin on nopeaa, on toiselle hidasta ja päinvastoin. Valkoisen paperin edessä istumiseen voi mennä yllättävän pitkiä aikoja, jos ajatukset eivät ole selkeitä.  Kirjojen julkaisuväleistä ei voi päätellä mitään, jos ei tunne tekijää ja hänen työtapojaan.

Seuraava romaanini, joka ilmestynee ensi syksynä, on jo valmis. Se saa siis kypsyä ihan rauhassa, vaikka näennäisesti taas vaikuttaa siltä, että se on sudittu kasaan hyvin lyhyessä ajassa. Kaikki ensi vuonna ilmestyvät kirjani ovat jo valmiita, sillä olen noin vuoden tai kaksi edellä julkaisusuunnitelmaani. Näitä editoidaan sopivassa välissä lähempänä julkaisua, jotkin osiot syvenevät, toiset katoavat, mutta mitään uudelleenkirjoitusta ei tarvitse tehdä.

Helppoa rahaa me kaikki tietysti kaipaamme. Kirjailijana sellaista ei kyllä usein ole tarjolla, sillä kirjoittaminen käy työstä, olipa kuinka innostunut tahansa. Kaltaisellani kirjailijalla, jonka kaikkien vuoden aikana julkaistujen kirjojen myynti yhteensä saattaa raapaista vuoden myydyimpien kirjojen TOP 20 listaa, ei tule houkutusta levätä laakereilla. Ja toisaalta, en edes halua katsella katossa pörrääviä kärpäsiä. Teen työtä, josta pidän ja jollakin sairaalla tavalla rakastan tarinoita. Mikään ei ole niin mukavaa kuin kuulla, kuinka lukijat ovat nauraneet, saaneet lohtua, pysähtyneet ajattelemaan tai unohtaneet arkihuolet kirjojeni parissa. Juuri siihen tähtään. Kirjoja jokaiseen makuun, vaikka markkinaosasto itkee verisiä kyyneleitä! Kiitos!

Kannattaa vilkaista:
Mitä kirjailija tekee? – Anneli Kanto
3+1 ajatusta kirjoittamisesta: Pikkuasiat (#2) – Saara Henriksson 

Kirjailijaelämää vuonna 2018!

Klikkaa ja tutustu kirjaan!

Vuosi on lähtenyt todella vauhdilla liikkeelle, joku varasti minulta tammi- ja helmikuun! Töitä on piisannut, ja se on hyvä. Alkuvuodesta on edellisten vuosien hedelmiä kypsynyt ja pullahtanut painokoneesta ulos, kuten Mieletön museo ja Kalevanpoikien kronikka. Ja molemmista on jo tullut hyvät lehtiarvostelut, minkä ilolla olen huomannut. Lanu-kirjasta lehteen saakka pääsevä arvostelu on niin harvinainen, että täytyy oikein tällätä siitä kuva tähän, kas noin!

Kirjailijan elämähän on  erittäin mukavaa ja leppoisaa. Pääsääntöisesti kaikki menee hyvin, kun muistaa kirjoittaa teoksia ja hankkia niille kustantajan. Jos siltä tuntuu ja yleisöä kiinnostaa, voi käydä keikoilla puhumassa kirjoista. Siinähän se paletti onkin kasassa, ei ole monimutkaista.

Alkuvuoden olen todellakin keskittynyt olennaiseen. Olen viimeistellyt joitakin viime vuonna tehtyjä suurehkoja teoksia ja korjannut tänä vuonna ilmestyvien opusten oikovedoksia. Lisäksi olen kirjoittanut kaksi suurempaa juttua, nimittäin Apuun tulevan kesädekkarin ja Storytelille uuden 10-osaisen äänikirjan, joka ilmestynee kesällä.  Hauskaa on ollut, vaikka molemmat työt ovat vaatineet kovia istumalihaksia säkenöivän ideoimisen jälkeen. Pieni työ lasten lukemisen edistämiseen tuli myös tehtyä, mutta se katosi tutkastani niin vikkelästi, etten tiedä, mikä sen tilanne mahtaa edes olla…

Muutaman kirjakeikan ehdin alkuvuodesta tehdä, ja mukavia ovat nekin olleet. Jotenkin on nyt lipsuttu puhumaan laajemmin kirjoittamisesta eikä keikoista tule enää sellaisia uusimman kirjan mainosiskuja, mikä on minusta oikein mukavaa. Ja yleisö on alkanut kysellä kysymyksiä yhä enemmän, ja siitä pidän paljon. Heitä varten olen paikalla, joten mielelläni selvennän lukijoita askarruttavia seikkoja.

Aika kuluu nopeasti, paljon ei ehdi jäädä laakereillaan lepäämään. Kirjoja ilmestyy nyt kevään aikana tasaiseen tahtiin, kaksi on tullut ja kolme on vielä tulossa. Syksyyn jää kaksi kirjaa, jotta pysytään jonkinlaisessa tasapainossa. Noista ei minulle enää vaivaa juurikaan ole, joten pitäisi kirjoittaa vuoden 2019 tuotantoa. Jotakin olen jo saanut valmiiksi, mutta en tarpeeksi.

Tässä ammatissa syntyy helposti harha, että homma on hoidossa. Kun kirjoja ilmestyy, iskee sellainen euforinen tunne, että kovaa menee, ei muuta kuin sivuikkuna auki ja antaa tuulen puhaltaa kiharat suoriksi. Mutta jos nyt jumitun sohvan pohjalle, 2019 tai viimeistään 2020 alkaa olla itku silmässä. Kun tukena ei ole toista ammattia, lekottelu näkyy ennemmin tai myöhemmin tiliotteessa. Palkka juoksee niin kauan kuin kirjailija juoksee. Ja luonteelleni sopii, että minulla on vähän juttuja varastossa, ihan vain varmuuden vuoksi. Silloin voin vapaasti tehdä ihan mitä haluan, kun on niitä sovittuja töitä tehty varastoon.

Tiedän kyllä, ettei tämä tekemisen malli sovi kaikille ja se on ihan luonnollista. Jokainen kirjailija on erilainen ja hakee oman tapansa sekä rytminsä tehdä töitä. Minulle tämä paahtaminen on juhlaa, pidä erittäin paljon kirjoittamisesta ja kun ideoita riittää ja niille myös ottajia, mikäs sen hienompaa. Tulevina vuosina tahti saattaa hiljetä, mutta katsotaan nyt. Kirjailijahan ei jää eläkkeelle koskaan! Ja minulle se olisikin vaikeaa, voiko hengittämisestä jäädä eläkkeelle?

Näin me nyt menemme tätä vuotta vauhdikkaasti eteenpäin. Alan tässä piakkoin kirjoittaa vuoden 2019 dekkaria, Toukokuun jotakin jotakin,  ja sen jälkeen mietin seuraavan työn. Tässä välissä ehdin muuten saada Murhan vuoden ensimmäisen kolmikon äänikirjoiksi, joten aina tässä yritetään kahvitauoilla lukijoita palvella ja toteuttaa heidän toiveitaan. Nykyään voidaan siis kirjallisuudenkin osalta toivottaa: ”Kuulemiin!”

 

 

Vuoden 2017 tilinpäätös

 

Kirja, joka maistui lukijoille.

Vuodet vaihtuvat nykyään yhä nopeammin. Minusta tuntuu kuin vasta muutama viikko sitten olisin istunut Radioteatterin kavereiden kanssa Radiotalossa läpilukemassa Töissä täällä -kuunnelmani käsikirjoitusta.  Tuosta tapahtumasta on jo yli vuosi. Kuunnelma on tässä välissä nauhoitettu, esitetty ja arkistoitukin.  Nyt yksin Luoja tietää, milloin se on kuunneltavissa uudestaan.

Tehtyjä töitä on pakko listata hiukan, jotta pysyy edes vähän kärryillä, missä mennään. Muutoin kaikki katoaa nopeasti arjen jauhavien myllynkivien väliin, kuten tuo kuunnelmani. Listauksen huono puoli on, että joskus tehty työmäärä vaikuttaa murskaavalta. Tiedän kyllä, millä intensiteetillä töitäni teen mutta hahmotan sen yleensä vasta jälkikäteen. Henkisesti nautin siitä, että työtä on jatkuvasti, ettei arki livu ohitseni kuin loistoristeilijä, jonka matkustajat juovat, syövät ja leikkivät, tappavat aikaansa. Ikävä kyllä kylmät luvut kertovat, että fysiikka voi pian tulla vastaan, ihminen ei kuitenkaan voi loputtomiin olla kone.

En kuitenkaan viitsi murehtia asioista, jotka voivat tapahtua tai sitten ei. Rakennan kirjoitustyöni kuten valtion taloudet on rakennettu. Ollaan miinuksella jatkuvasti, mutta eteenpäin mennään, vuodesta toiseen. Ihminen elää kaikesta huolimatta tässä päivässä, ei huomisessa, ei eilisessä. Kirjoittaminen on suurimpia ilojani ja paheitani, molempia pitää ihmisellä olla.

Vuoden saldoa on jokseenkin vaikea käydä läpi. Tietysti ilmestyneet työt on helppo tarkistaa, mutta harvaa niistä on enää kirjoitettu tänä vuonna. Tekemisen ja julkisuuteen tulleiden töiden välillä on kuilu, jota lukijat tai kriitikot harvoin tulevat ajatelleeksi. Itsekin unohtaa nopeasti tekemisensä, muistikirjat ovat täynnä yllätyksiä outoine päiväyksineen.

Rehellisesti sanoen, en muista tarkasti, mitä tein vuonna 2017 enkä jaksa kaivella muistiinpanojani. Mutta luulisin, että pystyn heittämään aika hyvän arvauksen. Tässä teille lukuja, joita ei ehkä löydy ihan heti muualta. Kaksi ensimmäistä riviä on ollut siis saatavilla jo tänä vuonna, loput ehkä joskus. Vuonna 2017 siis:

– Kuvattiin ja julkaistiin 19  Kult-TV:n jaksoa
– Kirjoitin 10-osaisen äänikirjan (noin 450 000 merkkiä)
– Opetin kuusi päivää kirjoittamista Sodankylässä
– Tein noin 80 matkaa, aiheina omat kirjat, lainauskorvaus ja yhdistystoiminta
– Kirjoitin kolme nuortenkirjaa (en kuulkaa muista merkkimääriä)
– Kirjoitin yhden YA-kirjan (aika pitkä)
– Kirjoitin yhden riimikirjan (Lyhyt)
– Kirjoitin kaksi romaania (öö, nämä olivat aika pitkiä?)
– Kirjoitin näytelmän
– Kirjoitin libreton (no, tämäkin kyllä muistuttaa enemmän näytelmää)
– Luin seitsemän kirjan taittovedokset ja tein niihin korjaukset (joo, omia olivat)
– Jotain, jonka olen tyystin unohtanut

Kuten tuosta voi aavistella, kovin tylsää minulla ei ollut. Mitään suuria kirjallisuuden jumalien myöntämiä palkintoja tai huomionosoituksia en tänä vuonna saanut, mutta sain lisää innokkaita lukijoita, siitä olen kyllä erittäin kiitollinen. Kovin paljoa en ole ehtinyt sivuilleni vilkuilla, olen ollut ihan itsekseni jatkuvasti jännän äärellä.

Olen vuoteeni tyytyväinen. Saan tehdä, mitä haluan. Into on yhä korkealla ja kirjoilleni sun muille teoksille löytyy hyvin kustantajia sekä lukijoita että kuuntelijoita. Aion jatkaa samaan malliin ainakin vielä, katsotaan nyt, mitä huominen tuo tullessaan.

Noh, onhan tähän pakko laittaa esille vielä ne 2017 julkaistut työt. Olen niistä niin kovin ylpeä! Klikkailkaa kuvia ja tutustukaa, mitä on tullut puuhailtua!

Kannibaalien keittokirjaMaaliskuun mustat varjot


Ruosteinen sankari - K1O1 - JP KoskinenRuosteinen sankari K2O1 - JP Koskinen

 

 

 

 

Hirvittävä haaste kirjabloggareille!

Tuotantoa anno domini MMXVII

Uudistu, kirjailija! Näinhän sitä tavataan silloin tällöin huudella kriitikoiden toimesta. Ja kirjailijahan uudistuu, tai palaa vanhoja jälkiään pitkin takaisin, tai jopa eksyy harhapoluille. Kun yksi kriitikko kaipaa jotain ihmeellistä uutta ja kirjailija erehtyy toiveen toteuttamaan seuraavassa kirjassaan, toiveen esittänyt kriitikko ei kirjaa lue vaan sen lukee joku toinen, joka kaipaa taas jotain ihan muuta.  Niinpä kaikki tuo kirjailijan kehitysihanuus jää monesti huomaamatta, sillä harva (jos kukaan), kriitikko arvostelee kirjailijan erityylisiä kirjoja. Dekkareita arvostelee X, tieteiskirjoja Y, kovaa kaunoa Z ja lastenkirjoja, noh, yleensä ei kukaan. Mitään kokonaiskuvaa ei oikeasti synny, paitsi ehkä post mortem.

Haluaako kirjailija tietää, miltä samasta lukijasta vaikuttavat eri tyylilajin kirjat? Haluaa, sillä sehän olisi pirun mielenkiintoista! Onko kirjailijalla muka se oma ääni, joka väräjää teoksesta toiseen, tai peräti sielu? Ja juuri siksi esitän tässä nyt nöyrän haasteen, johon toivon muutaman iki-ihanan kirjabloggarin tarttuvan. Miltä vaikuttavat samoin silmin luetut eri tyylilajin kirjat? Onko niissä jokin yhteinen punainen lanka vai ei? Jotain omaäänistä, uutta, lainattua, vanhaa ja sinistä? Tahtoo tietää, joten, tässä se on:

HAASTE  (#luekoskinen2017)
Lue JP Koskisen vuonna 2017 julkaistu tuotanto ja kerro mielipiteesi. Onko vahvuuksia, heikkouksia, jotakin yhdistävää tekijää, jotain muuta metkaa, jota huomasit? Pitääkö kaverin ihan oikeasti luopua jostakin ja keskittyä johonkin? Saatavilla on kuusi eri teosta, jotka saa toki lukea/kuunnella kaikki tai poimia yhden joka korista:

Kori 1 – Dekkarit: 

– Maaliskuun mustat varjot (kirja, e-kirja)
– Ruosteinen sankari (äänikirja, StoryTel)

Kori 2 – Kaunokirjat:
– Kannibaalien keittokirja (kirja, e-kirja)

Kori 3 – Lasten- ja nuortenkirjat:

– Salaperäinen sirkus (kirja, e-kirja)
– Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon (kirja)
– Benjamin Hawk – myrsky nousee (kirja, e-kirja)

Kaikki kirjat löytyvät ainakin kirjastosta, paitsi tuo Ruosteinen sankari, sillä sitä ei ole painettuna. Kuunnelma Töissä täällä olisi ollut mukava lisä tähän, mutta sitä ei ikävä kyllä ole enää saatavilla. Minimissään tästä tuskasta pääsee siis lukemalla kolme kirjaa, työn sankari voi kiskoa koko sixpackin!

En kyllä osaa yhtään arvailla, kiinnostaako tämä ketään, mutta ei voi tietää, jos ei kysy. Vastaavaa ei ole kukaan kriitikko koskaan tehnyt (koska X,Y,Z) ja siksipä tämä on todella kiinnostava koe. Laitan tähän vielä muutamia suoria haasteita, älkää pahastuko niistä. Teidät on valittu, koska olette lievästi (ehkä mielenhäiriössä) olleet kiinnostuneet tästä kokeesta tai olette muutoin arvostelleet kirjojani lähiaikoina. Voitte jakaa tätä ilosanomaa eteenpäin, sillä haastehan on avoin, siihen saa tarttua (tai jättää tarttumatta) kuka vain! Kiitos!

Kirsin kirjanurkka
Kulttuuri kukoistaa
Kujerruksia
Lukupino
Yöpöydän kirjat
Kirjakaapin kummitus

Voitot ja pettymykset

1997

Vasta eilen hoksasin, että tänä vuonna vietetään kirjailijuuteni 20-vuotisjuhlaa! Tietysti laskutapoja on monia, mutta vuonna 1997 julkaistiin novellini antologiassa, joka koottiin kirjoituskilpailun avulla. Voitin tuolloin 10 000 markkaa, mikä oli muhkea summa novellista. Nykyrahassa tuo tarkoittaa inflaatioiden läpi talutettuna 2280 euroa, mikä on vieläkin aivan huikea raha novellista. Tuosta koviin kansiin päätyneestä tarinasta voidaan siis hyvällä syyllä laittaa laskuri käyntiin.

Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika. Tuskin olisin voinut kuvitella, mihin kaikki johtaa. Minulla oli tuolloin oikeastaan kolme hiukan erilaista tavoitetta: saada romaani julkaistua hyvältä kustantamolta, löytää kirjoilleni lukijoita sekä saada jossakin vaiheessa käännössopimus teoksilleni. Jotenkin olin varma, että aiheeni sopivat laajaan maailmaan paremmin kuin Suomeen, vaikka tuolloin suomalainen kirjallisuus ei liikkunut käytännössä laajemmalti juuri Ahvenanmaata kauemmas. Mutta olin nuori ja valmis taistoon, alle kolmekymppinen on kuolematon otus.

Hyvän kustantamon löytäminen kesti kauemmin kuin olin ajatellut. Kirjoitin enimmäkseen novelleja ja nakuttelin siinä sivussa romaaneja. Novellit keräsivät tasaisen tappavasti lisää palkintoja ja suureksi ilokseni esikoisromaanini ilmestyi vuonna 2004. Olin lähettänyt käsikirjoituksia vain viisikolle  WOTGK (WSOY, Otava, Tammi, Gummerus, Karisto), sillä halusin saada kirjoilleni jonkun suuren ja/tai perinteisen kustantamon. Karisto tarttui historiallisen romaanin kirjoituskilpailussa menestyneeseen teokseeni ja siitä se lähti.  Nyt jo pelkästään romaaneita on ilmestynyt 14 kappaletta, joten tämä tavoite on saavutettu.

2013

Lukijoiden löytäminen tapahtui hiljalleen. Mitään raivoisaa myyntihittiä ei ilmaantunut, mutta uin yleisesti laskevassa kirjamyynnissä vastavirtaan. 2013 oli tietysti se riemuvuosi, kun Finlandia-palkintoehdokkuus osui kahdeksanteen romaaniini. Siitä otettiin neljä painosta, joten kyllä ne lukijat ovat kivasti löytyneet. Rasti ruutuun siis.

Hämmästyttävää kyllä, jo 2006  Saksan Random House oli minuun yhteydessä Savurenkaita -romaanin tiimoilta. Agenttiahan minulla ei ollut, joten kirjeenvaihtoa käytiin suoraan kustantamon ihmisten kanssa. Hanke hiipui henkilövaihdosten myötä, mikä oli tietysti pettymys. Sama toistui nuortenkirjojeni kohdalla, kun ranskalainen kustantaja halusi kääntää kirjojani. Ja kuinka ollakaan, taas kirjoistani innostunut henkilö vaihtoi firmaa ja hanke kuivui kokoon. Muutaman vuoden ajan olin Bonnierin Foreign Rightsin listoilla, mutta vetäjä vaihtui tuona aikana kaksi kertaa ja minusta tuntui, ettei homma etene mihinkään ja sopimus purettiin. Nyt tosin heillä on vakaampaa menoa, joten päätökseni oli varmaankin väärä. Tapasin pariin otteeseen myös vapaata agenttia Elina Ahlbackia, mutta johonkin sekin kiinnostus tuolta agentuurin suunnalta hiipui. Koskaan ei päästy allekirjoittamaan mitään, vaikka innostus tuntui välillä olevan puolin ja toisin kova.

Tämä kolmas tavoite on siis yhä saavuttamatta, ja aika vaikea uskoa, että saavutan sitä koskaan. Mikä 2006 olisi ollut melkoinen jymypaukku, suora käännössopimus suuren saksalaisen kustantajan kanssa, on sulanut kymmenessä vuodessa pannukakuksi. Minulla ei ole agenttia kirjoilleni, joten niistä mitään ei edes kaupata ulkomaille. Suorien kontaktien aika on jo ohi, ammattimaiset myyntitykit hoitavat hommat. Ei tullut rastia tähän laatikkoon. Pettymyshän se on, turha sitä on peitellä.

Joka tapauksessa nämä vuodet ovat olleet mahtavia. Olen saanut kirjoittaa hienoja kirjoja, tavata innostuneita lukijoita ja nauttia menestyksestäkin ihan mukavasti. Seuraavat kaksikymmentä vuotta tuovat mukanaan ehkä uusia voittoja, mutta varmasti myös pettymyksiä. Elämä on kumpuileva maasto, niin se vain on.

Kilpailu!

(c) Spacehouse -Piia

Kesän kunniaksi on hyvä järjestää jotakin rennompaa tapahtumaa, ja mikäpä olisi rennompi tapahtuma kuin kilpailu! Spacehouse  -blogin Piia keksi loistavan idean yhdistää lukupäiväkirja ja värityskirja. Nämä kaksi kirjaahan ovat ehkä maailman suosituimpia, joten niiden yhdistelmästä tulee varmasti maailmanlaajuinen hitti .

Kilpailun idea on hyvin yksinkertainen.
1) Kopioi tuo juliste itsellesi.
2) Väritä julisteesta niiden kirjojen nimet, jotka olet lukenut.
3) Lähetä kuva minulle 15.7. 2017 mennessä.

Kirjailijan naamankin saa värittää, jos tuntee sisäisen taiteilijansa heräävän. Kun klikkaat kuvaa, saat siitä suuremman version käyttöösi. Valmiin kuvan voi toimittaa:

a) tämän postauksen kommentteihin
b) twitteriin @jpkoskinen ja tägi #väritäkirjailija
c) FB:hen kirjailijasivuilleni, koordinaatit ovat tuossa oikean silmäsi haminoilla

Palkintona on koko tähän mennessä ilmestynyt sarja Murhan vuotta, eli nämä kolme kirjaa:
maaliskuukansi

Ei muuta kuin hyvää kesää ja värittämään!