Voitot ja pettymykset

1997

Vasta eilen hoksasin, että tänä vuonna vietetään kirjailijuuteni 20-vuotisjuhlaa! Tietysti laskutapoja on monia, mutta vuonna 1997 julkaistiin novellini antologiassa, joka koottiin kirjoituskilpailun avulla. Voitin tuolloin 10 000 markkaa, mikä oli muhkea summa novellista. Nykyrahassa tuo tarkoittaa inflaatioiden läpi talutettuna 2280 euroa, mikä on vieläkin aivan huikea raha novellista. Tuosta koviin kansiin päätyneestä tarinasta voidaan siis hyvällä syyllä laittaa laskuri käyntiin.

Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika. Tuskin olisin voinut kuvitella, mihin kaikki johtaa. Minulla oli tuolloin oikeastaan kolme hiukan erilaista tavoitetta: saada romaani julkaistua hyvältä kustantamolta, löytää kirjoilleni lukijoita sekä saada jossakin vaiheessa käännössopimus teoksilleni. Jotenkin olin varma, että aiheeni sopivat laajaan maailmaan paremmin kuin Suomeen, vaikka tuolloin suomalainen kirjallisuus ei liikkunut käytännössä laajemmalti juuri Ahvenanmaata kauemmas. Mutta olin nuori ja valmis taistoon, alle kolmekymppinen on kuolematon otus.

Hyvän kustantamon löytäminen kesti kauemmin kuin olin ajatellut. Kirjoitin enimmäkseen novelleja ja nakuttelin siinä sivussa romaaneja. Novellit keräsivät tasaisen tappavasti lisää palkintoja ja suureksi ilokseni esikoisromaanini ilmestyi vuonna 2004. Olin lähettänyt käsikirjoituksia vain viisikolle  WOTGK (WSOY, Otava, Tammi, Gummerus, Karisto), sillä halusin saada kirjoilleni jonkun suuren ja/tai perinteisen kustantamon. Karisto tarttui historiallisen romaanin kirjoituskilpailussa menestyneeseen teokseeni ja siitä se lähti.  Nyt jo pelkästään romaaneita on ilmestynyt 14 kappaletta, joten tämä tavoite on saavutettu.

2013

Lukijoiden löytäminen tapahtui hiljalleen. Mitään raivoisaa myyntihittiä ei ilmaantunut, mutta uin yleisesti laskevassa kirjamyynnissä vastavirtaan. 2013 oli tietysti se riemuvuosi, kun Finlandia-palkintoehdokkuus osui kahdeksanteen romaaniini. Siitä otettiin neljä painosta, joten kyllä ne lukijat ovat kivasti löytyneet. Rasti ruutuun siis.

Hämmästyttävää kyllä, jo 2006  Saksan Random House oli minuun yhteydessä Savurenkaita -romaanin tiimoilta. Agenttiahan minulla ei ollut, joten kirjeenvaihtoa käytiin suoraan kustantamon ihmisten kanssa. Hanke hiipui henkilövaihdosten myötä, mikä oli tietysti pettymys. Sama toistui nuortenkirjojeni kohdalla, kun ranskalainen kustantaja halusi kääntää kirjojani. Ja kuinka ollakaan, taas kirjoistani innostunut henkilö vaihtoi firmaa ja hanke kuivui kokoon. Muutaman vuoden ajan olin Bonnierin Foreign Rightsin listoilla, mutta vetäjä vaihtui tuona aikana kaksi kertaa ja minusta tuntui, ettei homma etene mihinkään ja sopimus purettiin. Nyt tosin heillä on vakaampaa menoa, joten päätökseni oli varmaankin väärä. Tapasin pariin otteeseen myös vapaata agenttia Elina Ahlbackia, mutta johonkin sekin kiinnostus tuolta agentuurin suunnalta hiipui. Koskaan ei päästy allekirjoittamaan mitään, vaikka innostus tuntui välillä olevan puolin ja toisin kova.

Tämä kolmas tavoite on siis yhä saavuttamatta, ja aika vaikea uskoa, että saavutan sitä koskaan. Mikä 2006 olisi ollut melkoinen jymypaukku, suora käännössopimus suuren saksalaisen kustantajan kanssa, on sulanut kymmenessä vuodessa pannukakuksi. Minulla ei ole agenttia kirjoilleni, joten niistä mitään ei edes kaupata ulkomaille. Suorien kontaktien aika on jo ohi, ammattimaiset myyntitykit hoitavat hommat. Ei tullut rastia tähän laatikkoon. Pettymyshän se on, turha sitä on peitellä.

Joka tapauksessa nämä vuodet ovat olleet mahtavia. Olen saanut kirjoittaa hienoja kirjoja, tavata innostuneita lukijoita ja nauttia menestyksestäkin ihan mukavasti. Seuraavat kaksikymmentä vuotta tuovat mukanaan ehkä uusia voittoja, mutta varmasti myös pettymyksiä. Elämä on kumpuileva maasto, niin se vain on.

Mainokset

Kilpailu!

(c) Spacehouse -Piia

Kesän kunniaksi on hyvä järjestää jotakin rennompaa tapahtumaa, ja mikäpä olisi rennompi tapahtuma kuin kilpailu! Spacehouse  -blogin Piia keksi loistavan idean yhdistää lukupäiväkirja ja värityskirja. Nämä kaksi kirjaahan ovat ehkä maailman suosituimpia, joten niiden yhdistelmästä tulee varmasti maailmanlaajuinen hitti .

Kilpailun idea on hyvin yksinkertainen.
1) Kopioi tuo juliste itsellesi.
2) Väritä julisteesta niiden kirjojen nimet, jotka olet lukenut.
3) Lähetä kuva minulle 15.7. 2017 mennessä.

Kirjailijan naamankin saa värittää, jos tuntee sisäisen taiteilijansa heräävän. Kun klikkaat kuvaa, saat siitä suuremman version käyttöösi. Valmiin kuvan voi toimittaa:

a) tämän postauksen kommentteihin
b) twitteriin @jpkoskinen ja tägi #väritäkirjailija
c) FB:hen kirjailijasivuilleni, koordinaatit ovat tuossa oikean silmäsi haminoilla

Palkintona on koko tähän mennessä ilmestynyt sarja Murhan vuotta, eli nämä kolme kirjaa:
maaliskuukansi

Ei muuta kuin hyvää kesää ja värittämään!

Kirja on seikkailu!

benjamin

Klikkaa ja tutustu!

Mahtavia uutisia vielä ihan vuoden loppuun! Benjamin Hawk -merirosvon oppipoika kilpailee Arvid Lydecken -palkinnosta vuosimallia 2017! Olen tästä erittäin iloinen, sillä kirjassa on sellainen seikkailu, että alta pois.

Muistan kuinka aloin kirjoittaa tuota kirjaa talvella. Oli pakkasta ja ulkona kova viima vei melkein korvat päästä. Ajattelin, että olisipa mukava liottaa varpaita lämpimässä merivedessä! Olin tutkinut merirosvojen historiaa suurta romaania varten ja tajusin, että minähän voin muuntua Benjaminiksi ja seilata Karibianmeren lämpöön. Ja touvit parkukoot, senhän minä tein!

Yksi kirjojen parhaista puolista on se, että niiden avulla saa halvalla lipun muihin maisemiin. Lapset ovat pitäneet tästä kirjasta juuri sen takia, että vilukissat pääsevät tarinan voimalla lämpöön, tylsistyneet seikkailuun ja rikastumisesta haaveilevat kunnon aarrejahtiin. Kirja on seikkailu ja se imee mukaansa salakavalasti niin, ettei edes huomaa ulkona puhisevaa pakkasviimaa!

Jos vain nuorelle kirjoja lahjaksi miettivä henkilö harhautuu tätä ilosanomaani lukemaan, niin voin sanoa, että tässä on hyviä vinkkejä moneen lahjapakettiin!
Kaikki ehdokkaat löydät tästä!

Kaunokirjallisuuden Finlandia 2016: Ehdokkaat

Nyt meillä on taas käsillä kirjasyksyn kuumat päivät, kun Finlandia-palkinnon ehdokkaat  julkistetaan. Koska tässä palkinnossa ja ehdokasasettelussa on oma logiikkansa, kaikki spekulaatiot ehdokkaista ovat vain sivistyneitä arvauksia.

Minulla on muutamia kirjoja, joiden oletan tänä vuonna olevan listalla. Parhaan arvauksen voi muodostaa ainoastaan, jos ei sotke subjektiivista mielipidettään objektiiviseen järkeilyyn. Eli, en anna oman lukukokemukseni liiaksi vaikuttaa tähän veikkaukseeni. Kuulostaa oudolta, mutta usein tämä toimii parhaiten juuri näin.

Jos kuuden ehdokkaan kiintiössä on varattu paikat esikoiselle ja toisella kotimaisella operoivalle, tästä joukostani löytyy vain neljä kuudesta ehdokkaasta. Reunaehdot on asia, johon todennäköisyyksien vedonlyönti puree heikosti.

Kyse on siis muuttujien iloisesta leikistä, etelätuulen suunnasta, enneunista ja olkavarren kutinasta. Jos listalla on nuo yllä esittämäni varaukset, olen tyytyväinen jos näistä kirjoista kaksi lunastaa paikan neljän joukosta. Yksi on heikko suoritus ja nolla osumaa alkaisi jo itkettää. Mutta, tutustukaapa näihin!

Kirkkaus

Klikkaa ja tutustu!

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Kirjan vastaanotto ja kaikki se, mitä olen arvostetuilta lukijoilta kuullut, puhuu tämän kirjan puolesta. En nyt voi tässä upota sen syvällisempään analyysiin, mutta eniten yllätyn, jos tämä kirja ei ehdokkaana ole.

 

 

 

 

Korpisoturi

Klikkaa ja tutustu!

Laura Gustafsson: Korpisoturi 

Koska minusta nyt vaan tuntuu siltä. Kuten huomaatte, sumean logiikan paljastamatta jättäminen ei tee näistä arvosteluista kovin älykkäitä. Mutta toisaalta, se antaa lukijoille pohdittavaa ja herättää varmasti hiukan kiinnostusta.

 

 

 

Uuden maailman katu

Klikkaa ja tutustu!

Markus Leikola: Uuden maailman katu

Ehdottomasti kirjavuoden jyhkein teos. Tässä sumea logiikkaa heittää pienen epäilyksen, joka johtuu maailmaan raadollisuudesta. Kirja ilmestyi syksyllä suhteellisen myöhään ja on voinut osoittautua esiraadille haasteeksi pelkästään ajallisten rajoitusten vuoksi. Kaikki vaikuttaa.

 

 

 

Frau

Klikkaa ja tutustu!

Terhi Rannela: Frau

Tässäkin on kirja, joka ehkä saattaa yllättää lukijan, ainakin sellaisen, joka ei kirjaa ole lukenut. Mutta yllätyksiin kätkeytyy aina juuri se yllätys, enkä tämän ympäripyöreämmin osaa asiaa sanoa, vaikka olisin valtionvarainministerin palkkalistoilla.

 

 

 

Mies joka kuoli

Klikkaa ja tutustu!

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Tämäkin yllättää ja varmasti aiheuttaa ristivetoa suuntaan jos toiseenkin. Mutta jos muistaa, ettei… ai niin, en saa sanoa mitään subjektiivista. Noh, lukekaa kirjallisuustiedettä ja vertailkaa sitä vaikka tutkimuksiin lukijoiden mieltymyksistä sekä kirjablogien analyyseihin, niin tiedätte kyllä.

 

 

Ihmissuden kronikka

Klikkaa ja tutustu!

Kaiho Nieminen: Ihmissuden kronikka

Koska näin nyt vain on. Joskus luulemme, että näkyminen on olemista mutta näinhän ei suinkaan ole. Puhdas ilma on näkymätöntä silmillemme, mutta silti se on meille elintärkeää. Kirjailija tekee hienoja kirjoja, vaikka ei olisikaan hassu hattu päässä joka kekkereillä.

 

 

 

Tankkien kesä

Klikkaa ja tutustu!

Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä

Kyllä vain. Mutta sumean logiikan sumeus on ikävää ja siihen vaikuttavat sumeat asiat, kuten edelliset vuodet. Sirpan edellinen ehdokkuus on vielä tuore, joten tuo muuttuja on tässä laskukaavassa pieni haitta.

 

 

 

Matriarkka

Klikkaa ja tutustu!

Jari Tervo: Matriarkka

Tässä on harvinaisen paljon ristivetoa muuttujien suhteen. Moni asia, joka teoriassa puhuu tätä vastaan, voi olla kirjan etu ja ihastuttavan mukavasti päinvastoin.

 

 

 

Lopotti

Klikkaa ja tutustu!

Tommi Kinnunen: Lopotti

Tässä vähän samaa parametrien narsketta kuin Matriarkassa. Mahdollisuuksia on utujen mukaan, mutta yllättää kyllä lievästi myös minut, jos on mukana.

Jälkinäytös

Kirjallisuuden vesilasi tosiaan loiskahti paperisen tusinatorstain aikana. Keskustelun käyminen tekemisen rajoista ja säännöistä on aina tervetullutta. Yhteenvetona minulle jäi tästä keskustelusta kouraan seuraavat seikat.

Juridisessa mielessä ongelmaa tekstin lainaamisessa ei ole, koska Inhan tekijänoikeudet ovat vanhentuneet. Hän kuoli 1930, 85 vuotta sitten, ja tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen.

Teknisesti ongelma on se, ettei sitaatteja ole merkitty selvästi. Lähdeluettelohan ei erittele kuinka paljon lainauksia on tehty kustakin mainitusta teoksesta ja kuinka ne on sijoiteltu tekstiin. Tämä oli se varsinainen teostekninen ongelma, jossa on tapahtunut selkeä arviointivirhe.

Lukijan ongelma taas on se, ettei hän voi tietää, ihaileeko hän nyt Rajalan vai Inhan lennokasta tekstiä. Toisaalta, jos lukee teosta pelkkänä tekijästä irrallisena taideteoksena, asialla ei ole merkitystä.

Hyviä puolia keskustelussa oli montakin. Ensinnäkin, nyt kirjallisuudesta edes puhuttiin, mikä on muutoin tuiki harvinaista. Toiseksi, moni varmasti kiinnostui Inhan teoksista. Niiden löytäminen omiin käsiin on toinen juttu, mutta ehkä saamme pian uusintapainoksen vaikkapa tuosta teoksesta Hellas ja helleenit.

Huono puoli oli liiallinen kuumeneminen. Kuten jo edellisessä postauksessa tuumin, virhe oli enemmänkin lapsus, kiireen tai väärään lopputulokseen päätyneen puntaroinnin tulos. Toinen huono juttu tässä oli, että Finlandian esiraadilta tämä meni läpi käsien. Nyt jo liikkuu spekulaatioita siitä, oliko raati innostunut juuri Inhan tekstistä. No, Luoja yksin tietää, vaan ei kerro.

Panu Rajalaan kohdistuu selkeästi suuria tunteita. Vaikka tässä nyt sattui kuumottava arviointivirhe, ei kannata repiä pelihousujaan totaalisesti. Minulta löytyy hyllystä myös toinen kirja, johon sisältyy Finlandia-kohua, ainakin omasta mielestäni.

Unio MysticaVuonna 2008 ilmestyi Rajalan kirjoittama Unio Mystica. Koska Waltari on suosikkini, kirja oli minulle suuri tapaus. Minusta kirja oli erittäin hyvä ja olisin halunnut nähdä sen Tieto-Finlandia ehdokkaana. Eipä näkynyt. Mutta näin se onni täällä vaihtelee. Yritetään elää siinä seassa, kukin omatuntonsa kanssa.

Tässä vielä eilistä porinaa:
WSOY:n tiedote
Leena Majander-Reenpää puolustaa Panu Rajalaa plagiointikohussa
Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho: ”Panu Rajalan teos ei ole plagiaatti”

Kun mikään ei riitä

WP_000563On sunnuntai, kun kirjoitan tätä. Tuleva viikko on uuden kirjani kannalta juhlaviikko. Kuinka sydän pysäytetään ilmestyy, esiinnyn televisiossa ja puhun radiossa uudesta kirjastani. Toivon, että romaanini saa lentävän lähdön ja ne, jotka haluavat lukea sen, löytävät kirjani helposti. Olen tyytyväinen päästyäni siihen pisteeseen, että kirjani saa jonkinlaista huomiota.

Joudun jarruttelemaan tämän postauksen julkaisua, sillä olen saanut ystävältäni Pasilta tiedon, että hän laittaa kirjamaailmaa uusiksi. En ehdi kommentoida uutista, kun se on julkinen, joten kommentoin sitä nyt ja vapautan sanani kun teitä on jo lyöty ympäri korvia.

Mistä on kysymys? Jotta tietäisitte, miksi tähän on tultu, palataan vuoteen 2006. Silloin ilmestyi sekä Pasilta että minulta romaanit, joiden suunnattomaan voimaan uskoimme. Omaa työtä on aina vaikeampi arvioida objektiivisesti, mutta Pasin romaanin kohdalla olin varma, että tälläpä se ura urkenevi ja vuoden lopussa jokin merkittävä kirjallisuuspalkinto on Pasin käpälissä. Lumikko ja yhdeksän muuta oli (ja on yhä) taitavasti rakennettu romaani, jonka tekemiseen ei pelkkä lahjakkuuskaan riitä, siinä vaaditaan myös kärsivällisyyttä. Jännittäen jäimme tahoillamme odottamaan palkintosadetta.

Mitä tapahtui? Savurenkaita myi loppuun, niin myi Lumikko ja yhdeksän muuta. Siinähän se. Finlandia-raati latasi puheenjohtajansa Stefan Mosterin suulla pöytään madonluvut, yhteenvetona mieleen jäi, että suomalainen kirjallisuus on paskaa. Itselle jäi vähän tuntuma, oliko Lymi, Moster ja Holmberg edes lukeneet kaikkia kirjoja, sillä kommentit olivat siksi ihmeellisiä. No, kirjailijan on iskut kestettävä, eipä siinä mitään. Ei ehdokkuuksia, mistään. Vuoden 2007 puolella Lumikko sai sentään Kuvastaja-palkinnon, jokin oikeus maailmassakin on.

Voin myöntää, että minun oli vaikea toipua tästä pettymyksestä. Vuosien ajan en seurannut yhtään mitään palkintohumppaa, enkä edes lehtikritiikkejä. Oman romaanin takaiskut voi ymmärtää ja laittaa subjektiivisuuden piikkiin, mutta Lumikon vaipuminen hyiseen veteen oli absurdia. Jos kirjamaailma toimii näin, siinä ei ole mitään järkeä, ei oikeutta eikä kohtuutta. Mistään ”hyvät kirjat nousevat esiin” -automaatiosta on turha puhua, puhutaan rehellisesti lotosta. Lotto osuu hyviin ja huonoihin kirjoihin melko tasapuolisesti.

Vuonna 2014 mieltäni piinaava paise viimein puhkesi. Lumikko alkoi haalia käännössopimuksia. Se  menestyi maailmalla. Vietin hiljaisen hetken itseni kanssa. Juha-Pekka, sinä pieni poika, joka luit ensimmäiset kirjasi 4-vuotiaana, kahlasit kirjastot läpi, aloit kirjoittaa ja heikkoina hetkinä jopa opiskelit kirjoittamisen jaloa ammattia, sinä tiedät sittenkin, mikä on hyvä kirja. Sinä et olekaan tollo. Et ole et, ainakaan tolloista tolloin.

Samaan aikaan toisaalla Lumikko on auttamattomasti kuollut. Suomessa kirja ei elä viikkoakaan päästyään ulos keskoskaapista. Sain juuri tilityksiä ja esimerkiksi vuonna 2010 ilmestynyt romaanini tuotti 1,49€. Jos kirja ei myy ilmestymisvuonnaan, ei kirjailija tienaa enää mitään, näin se vaan on.

Ymmärrän Pasia hyvin. On parempi kuolla seisaaltaan kuin elää lopun elämäänsä polvillaan. Kirjat on tehty luettaviksi.

—————————————————————————————————

Pasi Ilmari Jääskeläisen tiedote:

YHDEKSÄÄN MAAHAN MYYTY SUOMALAISKIRJAILIJA LUOVUTTAA UUSIMMAN ROMAANINSA VAPAASTI LEVITETTÄVÄKSI

Olen Pasi Ilmari Jääskeläinen, suomalainen kirjailija, agenttini mainoslauseen mukaan ”The best kept literary secret in Finland”. Kustantajani Atena on julkaissut kymmenen vuoden aikana minulta kolme romaania ja novellikokoelman. Taannoin aloitin yhteistyön ruotsalaisen kirjallisuusagentuurin kanssa, ja esikoisromaanini Lumikko ja yhdeksän muuta on myyty jo yhdeksään maahan: Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Saksaan, Ranskaan, Italiaan, Espanjaan, Tsekkiin, Liettuaan ja viimeksi Turkkiin. Iso-Britanniassa nimellä The Rabbit Back Literature Society julkaistuna se valittiin ainoana käännöskirjana suuren kirjakauppaketju Waterstonesin kirjakerhoon syksyllä 2014. Suomessa uusin romaanini Sielut kulkevat sateessa julkaistiin syksyllä 2013. Parnasso ja muutama kirjabloggari julistivat sen tuotantoni parhaaksi romaaniksi, paremmaksi kuin yhdeksään maahan myyty esikoiseni. Kirjoitin kirjaa kolme vuotta. Se oli markkinoilla pari kuukautta, kävin puhumassa siitä kirjamessuilla ja radiossa, mutta se ei kiinnostanut suuremmin mediaa eikä suurta yleisöä. Sitten se katosi kevään 2014 kirjojen tieltä alelaareihin ja unohduksiin, ja käytännössä lakkasi saavuttamasta uusia lukijoita kaupallisen tuotteen muodossa. Suurin osa julkaistuista kirjoista kokee jokseenkin saman – useimmat kirjat eivät itse asiassa elä markkinoilla päivääkään. En siis katso menettäväni mitään, kun annan romaanin e-kirjana nyt nettiin kaikkien vapaasti jaettavaksi. Ehkä ilmainen versio on pitkäikäisempi kuin kaupallinen julkaisu. Kirjan voi ladata epub-tiedostona täältä: http://www.kolumbus.fi/pasi.jaaskelainen/sielutkulkevatsateessa.epub

—————————————————————————————————

Kuinka meistä tuli köyhiä

JPK_3_092009_VOlen elämäni aikana ihmetellyt monia asioita. Ihmettely on terveellistä. Jos maailman ottaa vastaan kritiikittömästi sellaisena kuin se on, voi löytää itsensä aika synkästä paikasta.

Meitä on nyt vuosikausia hakattu päähän talousnuijalla. Ei ole uutista, jossa ei ihmeteltäisi, mitä kaikki maksaa. Joku kuolee, mitä se maksaa yhteiskunnalle. Joku mellakoi, mitä se maksaa yhteiskunnalle. Ilmasto lämpenee, mitä se maksaa yhteiskunnalle. Kouluvierailulla on ala-asteikäistenkin vakiokysymykseksi tullut, kuinka paljon kirjailija ansaitsee.

Raha on tiukassa, olen huomannut sen itsekin, kiitos vain. Mutta samalla olen huomannut, että kyllä sitä vielä löytyy, kun pintaa rapsuttaa. Siksi olin melko tyrmistynyt, kun luin uutisen, että Pirkanmaan kirjoituskilpailukin aiotaan lopettaa, koska ei ole rahaa. Kilpailua on järjestetty jo vuodesta 1952 lähtien ja palkittujen joukossa on mittavan uran tehneitä kirjailijoita sekä runoilijoita. Kilpailu on ollut monelle kirjoittajalle merkittävä kannustin.

Tampere 1950Mitä on tapahtunut? Vuonna 1952 Tampereella oli rahaa rutkasti enemmän kuin nyt. Katukuvasta voimme nähdä ostovoimaisten ihmisten sankat joukot. Koko Suomi oli täynnä rahaa, kulttuuria tuettiin ja yhteiskunta alkoi nousta kohti mahtavaa kukoistusta.

 

Tampere 2010Saapui ankea 2000-luku. Nyt kaikilla on kännykät, televisiot, Xboxit ja autot, firmojen toimitusjohtajat kuittaavat vuodessa sen, mitä he ennen saivat kasaan kymmenessä vuodessa. Mutta rahaa ei ole. RAHAA EI OLE! 1950-luvulla oli varaa pitää yllä Pirkanmaan kirjoituskilpailua, mutta nyt ei ole. Oletteko tosissanne?

Onko tämä komiikkaa? Pitäisikö itkeä vai nauraa? Onko ainoa ratkaisu pulmiimme aikakone, jolla pääsemme takaisin 50-luvulle? En harrasta politiikkaa mutta sen verran voin sanoa, että jotain on nyt pahasti pielessä. Mihin rahamme menevät? Tampereen kaupungin verotulot olivat 2013 noin 831 000 000 euroa. Tuo kisan kaatava kymppitonni on verotulopotista promillen murto-osia. Onhan se säästöä, tietenkin.

Metsossa käy asiakkaita 3000-4000 päivittäin. Jos heistä jokainen lahjoittaisi tyhjän oluttölkin kirjastolle, huononakin kautena 10 000 euroa olisi saatu kasaan 23 päivässä. Ehkä tämä on suunta, johon meidän on mentävä, että edes jotain jää kulttuuristamme jäljelle. Mutta jos haluat vielä yrittää taistella kurjistumista vastaan, voit allekirjoittaa adressin TÄÄLLÄ. Ehkä se saa Tampereen kaupungin harkitsemaan asiaa vielä kerran.

On asioita ja on asioita. Kannattaa muistaa, mitä Sir Winston Churchill sanoi II maailmansodan aikana, kun häntä painostettiin siirtämään varoja kulttuurista asevoimille: ”Minkä puolesta me sitten taistelisimme?” No, onhan meillä globaali markkinatalous, jumala, joka kylmästi käänsi meille selkänsä.