Kirjailija! Luo brändi tai kuole!

Otsikko ärsyttää monia, varsinkin kun se alkaa olla totuus. Mitään ihan uuttahan tämä brändäys ei toki ole, sillä onhan taiteen tekijät ennenkin brändänneet itsensä saadakseen paremmin näkyvyyttä teoksilleen. Katleena Kortesuo on ehkä näkyvimmin ollut nostamassa esiin tämän puolen tarpeellisuutta ja tekee sen minusta hyvin. Tosin, en antaisi täyttä viinilasiani Katleenan pideltäväksi, mutta se on ihan toinen juttu.

Kirjailijalle brändääminen on keskimäärin yhtä hauskaa kuin piikkilangan syöminen.  Kirjailijan työ on jo luonteeltaan sellaista, että hiukan sulkeutunut luonne on vain avuksi, kun pitää keskittyä suuriin kokonaisuuksiin, jotka pitää myös itse tehdä. Monelle kirjailijalle itsensä esittely tuntuu pellen hommalta. Puhutaan asiaa, puhutaan kirjasta! Ikävä kyllä kirjoja ja kirjailijoita on niin paljon, että massaan hukkuvat kaikki, jotka eivät erotu joukosta edes hassun hatun tai puikkoviiksien avulla. Se on vain totuus, josta on varmasti poikkeuksia, mutta kovin vähän.

Itselläni tuo brändäys on mennyt täysin poskelleen. Vähä-älyisenä idealistina lähdin aikoinaan kirjailijaksi kirja edellä -asenteella, mitä nuoret kirjailijat varmaan nykyään kutsuvat perse edellä puuhun -tekniikaksi. Jos olisin ollut viisas, olisin tehnyt seuraavat asiat:

1) Ottanut kirjailijanimen.
2) Valinnut yhden genren ja pysynyt siinä
3) Vuodattanut perhetragediat lehtiin
4) Julistanut uudistavani suomalaisen kirjallisuuden
5) Suostunut kaikkiin haastatteluihin, kirjasta viis
6) Vähentämisen sijaan lisännyt juomistani
7) Kirjoittanut omasta elämästäni

Noilla eväillä olisin päässyt jo aika pitkälle.  Ilkka Aarnituli (1) olisi mukavasti ollut aakkosissa heti silmillä ja erikoisena nimenä jäänyt helpommin mieleen. Kirjailijaesittelyissä (2) olisin vaikkapa vain ja ainoastaan dekkaristi, nythän homma menee selittelyksi ja toimittajat nukahtavat jo puolessa välissä. Kun luurangot pysyvät kaapissa (3), kukaan ei pääse myötäelämään kohtaloani eikä etsimään yhtäläisyyksiä proosastani, kun en kirjoita omasta elämästäni (7). Tylynä ja arroganttina paskiaisena (4) olisin jäänyt paremmin mieleen kuin tällaisena sopuisana yhteistenkin asioiden hanslankarina. Hilpeä esiintymiseni (5) olisi varmasti noussut otsikoihin (6), ja tuo osuus olisi tullut ihan luonnostaan. Noh, elinvuosia tulee näin enemmän.

Henkilöbrändin osalta pidän omaa tilannettani jo menetettynä. Olen mikä olen ja tästä se ei taida muuksi muuttua. Renessanssi-ihmisenä en kyllä luovu minulle rakkaista kirjoittamisen lajeista, vaikka keskittyminen onkin päivän sana. Minä en ole mikään muurinmurtaja, minä ole koko hiton piiritysarmeija, joka on saartanut lukijat edestä ja takaa.

Klikkaa ja kuuntele!

Niin ja viimeinen, tai viimeisin, virhe oli hajottaa tätä tiivistä brändiäni entisestään. Kesken kaikkien vakavien romaanien tein komedian, joka pyörii Radioteatterin voimin eetterissä täyttä häkää. Jos olisin itseni manageri, repisin jo hiuksiani. Tai olisin varmaankin kalju, eihän tässä ole mitään mieltä. Kuinka tässä nyt voi Koskista kuvata kenelläkään kolmella sanalla, että voi olla ärsyttävä tyyppi!

Lukekaa:
Katleena Kortesuo: Tee itsestäsi brändi!

Tiedätkö mitä haluat, jos haluat kirjailijaksi?

Aiotko kirjailijaksi?

KLIKKAA itsesi kirjailijaksi!

Suomi on kirjailijoiden luvattu maa, ainakin Tilastokeskuksen mukaan. Vuonna 2009 harrasti kirjoittamista yli 10-vuotiaista suomalaisista peräti 13%. Karkeasti laskien kynäilijöitä oli siis ollut peräti 500 000, mikä tuntuu kyllä aika uskomattomalta määrältä. Tästä suuresta massasta kumpuaa myös se ikiaikainen ja kiitettävä halu saada julkaista oma kirja ja olla jonakin päivänä oikea kirjailija. Tuona samaisena vuonna 2009 Suomessa ilmestyi 722 kaunokirjaa aikuisille ja 1008 lasten- ja nuortenkirjaa, joten kyllä moni kirjoittava ihminen tavoitteessaan aina onnistuukin.

 

Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon

Klikkaa ja tutustu!

Harva kuitenkaan oikeasti tietää, mitä on olla kirjailija Suomessa. Millainen on kirjailijan päivä, mitä hän tekee? Pääsääntöisesti suomalainen kirjailija on ihan tavallinen tallaaja, hän tekee normaalia päivätyötä ja julkaisee kirjoja otona. Kirjailijoita, joiden verokortti ei ole jonkin firman palkanmaksajalla kuukaudesta toiseen, on vähän. Lukuisat tunnetut kirjailijat ovat toimittajia, opettajia tai vaikkapa juristeja, joiden elanto ei suoraan riipu julkaistuista teoksista. Jos heillä pää kestää ja aika riittää, he ovat taloudellisesti katsoen juurikin niitä vapaita kirjailijoita. Ikävä kyllä usein kahden työn tekeminen ei ole mitään herkkua, sen tiedän ihan kokemuksesta. Kahdella hevosella on aina hiukan vaikea ratsastaa. Tähän säännöllistä päivätyötä tekevien kategoriaan kuitenkin putoaa lähes kaikki kirjailijaksi päässeet ja päätyvät tekijät.

Toinen tie kirjailijana on hiukan kivikkoisempi. Jos on nähnyt pegasoksen lentävän taivaalla eikä voi tästä näystä koskaan toipua, päivätyön tekeminen muuttuu mahdottomaksi. Kirjailija haluaa ansaita leipänsä vain kirjoittamalla, mikä on ihan kunnioitettava intohimo. Jos on vakaasti ja harkiten päätynyt tähän lopputulokseen, joutuu kärsimään myös valintansa seuraukset. Tai nauttimaan niistä, ihan miten vain. Tämä on apurahojen, kirjamyynnistä taistelun, monipuolisuuden ja oman venymisen, ehkäpä silpputyönkin tie. Se on tie, joka voi muuttua kinttupoluksi, jos onni ja voimat ehtyvät.

Mitä ihmettä sitten se myyttinen, kotona uurastava kirjailija tekee? En tiedä, pakko myöntää. Kollegat, nuo pirulaiset, ovat kaikki erilaisia, joten paha on yleistää, mitä kukin tykönään puuhaa. Omat asiat tiedän juuri ja juuri, joten varminta on kai puhua niistä.

Minulla on ollut onnea geeniarpajaisissa sen verran, että olen suhteellisen nopea kirjoittaja ja omaan ihan kohtalaisen mielikuvituksen. Olen myös vuosien varrella oppinut tekemään lähes kerralla valmista, mikä avaa kalenteriin ylimääräistä aikaa yllättävän paljon. Jos joutuisin hiomaan tekstejäni yhä uudestaan ja uudestaan, en kovin montaa projektia voisi vuodessa tehdä. Tosin tämäkin nopeus johtuu siitä, että kun kirjoitan, teksti pyörii päässäni jatkuvasti ja paperille päätyvä ensimmäinen versio on jo kuudes. Kiitän geenejäni.

Vuosi on mennyt hyvin erilaisten projektien parissa. Sain viimeisteltyä vuoden alussa kaksi kirjaa, jotka ovat jo ilmestyneet. Maaliskuun mustat varjot ja Salaperäinen sirkus ovat lukijoiden käsissä, siihenhän tässä aina tähdätään. Painokoneessa on myös tuo mainio Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon, siinä suurin työ on aina kuvitus, joten minä pääsen siihen nähden jopa helpolla. Valmiiksi on väännetty myös syksyn saldo, eli Benjamin Hawk – myrsky nousee ja Kannibaalien keittokirja. Katse on kirjoittamisen suhteen vuodessa 2018, mutta niin sen pitää ollakin.

Miltä se kirjailijan päivä sitten näyttää? Mitä hän tekee, kun ei kirjoita tai kehu itseään joka mediassa? Kevääni meni suunnilleen näin. Kirjoitin uutta tekstiä (jotakin, ei nyt takerruta siihen). Kävin YLE:llä palaverissa ymv. tuon tekemäni Töissä täällä -kuunnelman tiimoilta, en nyt jatkuvasti mutta muutamia kertoja kuitenkin. Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenenä hoidin leiviskääni siellä, kokoukset ovat Helsingissä, joten matkoja niistäkin tulee. Sanastoa autan yhteisten asioiden hoidossa, jos apua tarvitaan. Neuvottelin myös Södikan kanssa äänikirjoista, ja sen tuloksena Ystäväni Rasputin on nyt ilmestynyt mainiona äänikirjana! Ja lisää tulee, kunhan jaksatte odottaa.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä leipä pitää ansaita kovalla työllä. Olen ollut jo StoryTelin syntymästä lähtien mukana touhussa, joten sielläkin on palaveerattu tiukasti. Helppoa rahaa ilmestyi jo viime vuonna, tälle vuodelle tehtiin sitten äänikirjana Paholaisen vasara, joka ilmestyy sekin ihan pian. Ja lisää on tulossa, olen tekemässä 10-osaista sarjaa, josta ehkä tulee toinenkin tuotantokausi, jos sanonta sallitaan. Likellä ravasin Kannibaalien keittokirjan tiimoilta miettimässä syntyjä syviä ja Kariston kanssa olemme myös jatkuvasti yhteydessä.  Kun setvin matkojani verottajalle, erilaisia palavereita, esiintymisiä ja sopimusneuvotteluja oli kertynyt viime vuonna keskimäärin 1,5 viikossa, 96% prosenttia näistä Helsingissä. Jaa niin, teenhän tietysti myös KultTV:tä, etten ihan pääse laiskistumaan.

Poimitaan tuolta nyt konkreettisena esimerkkinä vaikka huhtikuusta viikko 15. Kirjoitin silloin sitä uutta juttua (ei nyt puhuta siitä), mutta viikosta piti varata maanantai Tampereen retkeä varten, tiistaina olin Helsingissä YLE:llä kuunnelman nauhoituksissa ja torstaina Helsingissä neuvottelemassa StoryTelin kanssa.  Muut päivät kirjoitin, noin 5-10 liuskaa päivässä. Ja tietysti hoidin sähköpostilla muita juoksevia asioita, mutta sehän on arkea ihan meille kaikille.

JP Koskinen 2017 katalogi

Mitä yritän tässä epätoivoisesti kertoa sinulle, joka haluat kirjailijaksi? Ehkä lähinnä sen, että ahkeruudesta ei ole kirjailijalle haittaa, eikä mielikuvituksesta. Kirjailijalle mielikuvitus on kuin sahanomistajalle tukkipinot. Jos on vain kaksi pölliä ristissä, sillä ei pitkälle mennä, vaikka olisi maailman paras sellukattila käytössä. Tietysti voi luottaa onneensa, että se yksi teos kolmessa vuodessa riittää ylläpitämään kirjailijaa, hänen perhettään, koiraa ja ruohonleikkuria. Mutta sitten kyllä todellakin luottaa onneensa. Suomessa on nähty monet kerrat, että hyvä kirja ei myy itsestään, tarvitaan hypeä ja onnea. Se on fakta, joka on parasta uskoa, jos aikoo tosissaan jättää päivätyönsä ja heittäytyä kirjailijaksi.

Olkaa kuitenkin positiivisia! Kaikki on mahdollista, sanoo latteuksien mankeli, mutta osittain tämä hokema on totta. Jos on riittävästi tahtoa ja kykyjä, onnistuminen on aina mahdollista. Pitää kuitenkin myös olla realisti ja tuntea omat kyvyt ja voimavarat. Jos homma ei luonnistu, on turha rääkätä itseään. Maailma on täynnä muitakin mahdollisuuksia.  Kuten jo Waltari sanoi: ”Parempi lopettaa ajoissa kuin koko elämänsä kantaa epäonnistumisen pettymystä! Nimitystä ”kirjailija” käytetään paljon väärin. Tosiasia on, että kuta huonompi kirjailija on ja kuta vähemmän hän on julkaissut, sitä mieluummin hän käyttää itsestään arvonimeä kirjailija.”

Joka tapauksessa tärkeintä on muistaa, että jokainen tallaa lopulta oman polkunsa. Kun tietää suunnilleen maaston, missä kuljetaan, voi yllättää muut löytämällä reittejä, joista muut eivät tienneet mitään. Onnea matkaan!

Aiheesta muualla, Anneli Kanto: Mitä kirjailija tekee?

Eturivin kirjailijat – katso koko lista!

KLIKKAA ja tutustu!

Oletteko joskus törmänneet määritelmään eturivin kirjailija? Sitähän käytetään aina, kun halutaan alleviivata, ettei tilaisuuteen saapuvat kirjailijat tai antologian kirjoittajat ole mitä tahansa kynäilijöitä vaan ihan oikeita kirjailijoita. Eturivin kirjailija saa yleisön nousemaan varpailleen, kurkkimaan toisten olan yli tai selaamaan kirjaa sormet jännityksestä täristen. Eturivin kirjailija sähköistää ilman!

Aloittelevalle kulttuuritoimittajalle on erittäin tärkeää tietää, ketkä ovat eturivin kirjailijoita. Moni lupaava journalisti on polttanut tulevaisuutensa sekoittamalla eturivin keskiriviin, tai jopa takariviin. Moni olisi myynyt mummonsa, jotta olisi saanut käsiinsä tuon salaperäisen listan, joka huhujen mukaan on ainoastaan Pekka Tarkan pöytälaatikossa.

Koska olen luonteeltani hellämielinen, päästän kaikki nykyiset ja tulevat kulttuuritoimittajat piinasta. Olen tutkinut arkistoja ja tehnyt geologisia kaivauksia sen verran, että voin nyt julkaista kolmenkymmenenneljän eturivin kirjailijan nimen. Akateemisen maisterirokon sairastaneena liitän mukaan myös todisteet listani pitävyydestä.

Aloitetaan tuoreesta päästä. Kirjapajan uunilämmin tiedote antaa meille ensimmäiset yhdeksän eturivin kirjailijaa. Listasta löytyy heti Finlandia-voittajaa ja bestseller-kirjailijaa, joten emme käy kiistämään muitakaan lähteitä. Granta numero kuusi tuo eturiviin kahdeksan nimeä, joista seitsemän ovat uusia tuttavuuksia. Heille menee siis listan numerot 10-16. Tuore novellikokoelma Nautinnon nälkä on löytänyt kahdeksan eturivin kirjailijaa, heistä seitsemän on ihan uusia, joten saakoot he numerot 17-23.  Suomen PENin gaalaillassa oli paikalla peräti 12 eturivin kirjailijaa, joista 11 ovat uusia tuttavuuksia. He vallatkoot loput paikat listasta.

TÄSSÄ ON SIIS SUOMEN ETURIVIN KIRJAILIJAT!

  1. Jukka Itkonen
  2. Riina Katajavuori
  3. Katja Kettu
  4. Tuomas Kyrö
  5. Rosa Liksom
  6. Tommi Melender
  7. Matti Rönkä
  8. Kati Tervo
  9. Hannu Väisänen
  10. Marja Björk
  11. Timo Harakka
  12. Tytti Heikkinen
  13. Laura Honkasalo
  14. Ville Iivarinen
  15. Pasi Pekkola
  16. Markku Rönkkö
  17. Virpi Hämeen-Anttila
  18. Erkka Mykkänen
  19. Miki Liukkonen
  20. Leena Parkkinen
  21. Johanna Sinisalo
  22. Tuija Välipakka
  23. JP Koskinen
  24. Anja Erämaja
  25. Vilja-Tuulia Huotarinen
  26. Anna-Leena Härkönen
  27. Juha Itkonen
  28. Sirpa Kähkönen
  29. Jani Nieminen
  30. Antti Nylén
  31. Riikka Pulkkinen
  32. Merja Virolainen
  33. Hanna Weselius
  34. Kjell Westö

Tässäpä tämä! Lista on nopeallakin vilkaisulla todella pätevä, sillä sieltä löytyy Finlandia -voittajaa ja -ehdokasta tungokseen asti, on Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoa, runouspalkintoja, Kalevi Jänttiä ja ties mitä. Kyllä minun silmiini se lista on juuri tämä, meriitit puhuvat puolestaan.

Tietysti tässä jaottelussa voi joitakin kirjailijoita hiukan sapettaa takariviin juuttuminen. Mutta kun rivejä on monta, on jonkun aina oltava eturivissä ja toisen on tyytyminen keski- tai takariviin. Sellaista se elämä on, ainakin siihen saakka, kunnes Tarkan tarkempi lista julkaistaan. Tai kun joku eturivistä piipahtaa vessaan, voi takariviläinen vallata hänen paikkansa. Kannattaa olla valppaana!

Kirjailijan yö

Helppoa rahaa 1 - JP Koskinen

Kuuntele!

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Kirjailijan työstä ovat kirjoittaneet kaikenlaiset akateemiset ja pystymetsästä singonneet kirjailijat, niin naiset kuin miehetkin ja kaikki siltä väliltä. Kirjailijan työstä on sanottu kaikki oleellinen ja epäoleellinen, totuus ja valhe. Siitä ovat kirjoittaneet kirjailijat, jotka tietävät aiheesta kaiken ja ne, jotka eivät tiedä mitään. En siis jaksa puhua kirjailijan työstä.

Kirjailijan yö on huomattavasti vähemmän käsitelty aihe. Kukapa haluaa puhua hämärän hetkistä, valottaa pimeyttä, jossa ei loista toivo muutoin kuin poissaolollaan? Vaikka kirjailijan työhuoneessa palaa usein kelmeä lamppu silloin, kun järjelliset ihmiset nukkuvat, kaipaa kirjailijakin päivänvaloa, ainakin kirjoilleen. Ja katso, median hehkuva silmä on se ihana valo, joka saa kaiken kasvamaan, kirjat ja niiden merkityksen. Pimeydessä voi toki olla paljon suuria asioita, mutta ne huomataan vasta, jos niihin törmätään vahingossa.

Vuosi 2016 on lähestymässä loppuaan. Vuoden aikana sain julki ne kirjat, joita olin edellisten vuosien aikana suunnitellut ja vähän jopa kirjoittanut. Kaksi dekkaria, kaksi lanu-kirjaa ja yksi tulevaisuuteen sijoittuva historiallinen romaani on iso määrä kirjoja. Liian iso yhdelle miehelle markkinointijumalien mielestä, älkää toki luulko, etten tajua sitä itse. Mutta jumalat voivat laskelmoida mitä tahtovat. Kuolevaiset eivät elä ikuisesti, en edes minä, joten asiat on tehtävä nyt mieluummin kuin huomenna. Sitku-elämä ei ole minua varten.

Herkkäuskoinen ihminen voisi kuvitella, että median määrä on suhteessa julkaisuihin. Lanu-kirjat menevät eri yleisölle kuin dekkarit ja dekkarit taas puolestaan usein eri yleisölle kuin tieteiskirjat. Voisi olettaa, että lehtien kulttuuripalstoilla olisi mukava määrä arvioita tuollaisesta määrästä kirjoja. Lyhyesti voin todeta, ettei näin ole. Ilman meidän mainioita kirjabloggareitamme joistakin kirjoista ei olisi ilmestynyt yhtäkään arvostelua. Sinänsä asialla ei olisi egolleni suurtakaan merkitystä, mutta näkyvyys on itseään ruokkiva peto. Ja tuo peto myös pääsääntöisesti myy kirjat, ja iso peto myy aina enemmän kuin pieni, näin se vaan on.

Käytin vuoden 2016 omasta mielestäni järkevästi ja keskityin kirjoittamiseen. En erityisesti haalinut keikkoja enkä tyrkyttänyt itseäni lehtiin, radioon tai telkkariin. Tarjotut keikat otin, tulipa ne suoraan taikka kustantajan kautta. Nyt kun saldoa ynnää, voi havaita, ettei taktiikka mennyt ihan nappiin. Lehtiarvostelujen määrä on ollut surkea ja eipä naama ole muutenkaan kulunut kulttuuriohjelmissa. Rahalla ostettavaa julkisuutta ei ostettu rahalla. Lukijani ovat ihmetelleet katoamistani ja kyselleet, miksi olen käynyt yöhön yksin.

En kuitenkaan ole erityisen pettynyt kuluneeseen vuoteen. Medianäkyvyys on ollut mitä on, mutta voittoja on silti tullut. Dekkarit ovat menneet hyvin kaupaksi ja palaute on ollut kiittävää. Sarja on selkeässä nousukiidossa. Lanu-kirjat ovat löytäneet lukijansa. Hullosta on tullut paljon riemukasta palautetta, Benjamin Hawkin painos lähenee loppua ja joulu on vielä ovella. Luciferin oppipojat kerää tasaisesti neljää tähteä viidestä eri foorumeilla ja jatko-osaa on toivottu moneen kertaan. Pimeydessä elävät pikkuötökät nykivät minua hihasta ja kuiskuttavat, että hyvin menee. Rakastan heitä kaikkia.

Maailmassa on asioita, joihin voi vaikuttaa ja niitä, joihin ei voi. Yö tulee aina, sitä on turha yrittää estää. Vuoden aikana huolestuin hämärän laskeutumisesta ja yritin saada jonkun laittamaan valot päälle. Sitten totesin, etten pilaa kirjoitushuumoriani asioilla, joita varten on omat ammattilaisensa. Keskityin kirjoittamiseen.

Ensi vuonna tämän vuoden aherruksen tuloksia pitäisi näkyä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niitä näkyy myös vuosina 2018 ja 2019. Kolme aika suurta juttua vei aikaani, ja jos niistä jotain kuuluu ensi vuonna, se on sitten suuri yllätys, sekä minulle että muille. Lisäksi ilmestyy varmasti kaksi romaania, dekkari Maaliskuun mustat varjot keväällä ja eräs vaikeasti määriteltävä teos syksyllä. Lanu-osastolle on tarjolla Salaperäinen sirkus kevääseen ja Benjamin Hawkin seikkailuja syksyyn. Muutakin voi vielä tulla, ken tietää, mutta noista on sopimukset allekirjoitettu. Ehkä joku hauska kuunnelma voisi kajahtaa eetteriin, kenties.

Kirjailijan yö ei siis ole hiljainen. Se on täynnä työtä ja onnistumisen iloa, ahkeruutta ja ideoita, jonkin verran epätoivoa ja alistumista kaiken turhuuteen. Mutta jos rakentaa jotain suurta, se on helpointa pitää salassa pimeyden keskellä. Ja ehkä jossakin välissä ukko ylijumala tai kaiken olevaisen ylin tuomari sanoo: Tulkoon valkeus!

Nämä ilmestyivät armon vuonna 2016, kiitos ja anteeksi!

Luciferin oppipojat

Tutustu!

Benjamin Hawk

Tutustu!

Gabriel Hullo & hirveä Hekla

Tutustu!

Tammikuun pimeä syli

Tutustu!

Helmikuun kylmä kosketus

Tutustu!

Onko kirjailija olemassa, jos hän puhuu tyhjässä salissa?

Helsingin Kirjamessut 27. - 30.10.2016Pian alkavat Helsingin kirjamessut huipentavat kirjasyksyn 2016. Tapahtuma tuo Helsinkiin satoja kirjailijoita, jotka puhuvat pääasiassa omista kirjoistaan, joita he kovan työn jälkeen ovat saaneet julkaistuksi armon vuonna 2016. Näkyminen on tärkeää, sillä ilman näkyvyyttä se oma hengentuote jää lukijoilta löytämättä. Vaikka Astraali-TV:ssä muuta väitetäänkin, aika harva ihminen on meedio, joka aistii kaiken hyvän vain sulkemalla silmänsä.

Suomessa ilmestyy hämmästyttävän paljon hämmästyttävän hyvää kirjallisuutta. Mutta Suomessa ilmestyy myös hämmästyttävän paljon hämmästyttävän huonoa kirjallisuutta. Ja koska nyt puhutaan makuasioista, minun hyväni voi olla sinun huonosi ja päinvastoin. Lopputulos on kuitenkin se, että noiden kahden kategorian suuruus on isolla otannalla vakio. Lukijan ongelma ei siis suinkaan ole, ettei hyviä kirjoja julkaistaisi. Hänen ongelmansa on, että kuinka hitossa hän voi löytää omasta mielestään hyvän kirjan. Ja uskokaa pois, kun lukija kärsii tämän ongelman äärellä, kärsii varjoissa voihkiva kirjailija tuhatkertaisesti hänen puolestaan.

Kirjan tie lukijan verkkokalvolle ja sitä kautta tietoisuuteen on suhteellisen yksinkertainen. Lukijan L täytyy tietää, että kirjailijan K uusin teos on julkaistu. Tässä häntä auttaa kustantamon mainonta (mainoksilla tiedotetaan saatavilla olevista kirjoista). Hänen täytyy löytää se kirjakaupasta (kaupassa kirjoja myydään kuluttajille) tai kirjastosta (organisaatio, joka tarjoaa kirjakokoelman lainauspalveluita). Kun nämä kaksi ehtoa toteutuvat, lukija L on iloinen.

Mutta lukijan L katseelta jää piiloon muutama seikka, jotka saattaisivat huolestuttaa häntä. Juuri se kirja, jota hän on palavasti odottanut kaikki nämä vuodet, joutuu läpäisemään monta kiirastulta. Oletetaan, että kirjailija K on jollakin ihmeen tavalla saanut kustannussopimuksen romaanilleen R. On sovittu, että romaani R ilmestyy vuoden 2017 syksyllä. Romaania ennakkomyydään kirjakauppiaille keväällä 2017, jolloin kukaan ei tietenkään ole voinut romaania edes lukea. Sisäänostajat päättävät lukijan L puolesta esittelytekstin luettuaan, haluaako lukija L kirjaa ostaa vai ei. Heistä lukija L ei halua lukea romaania R eikä kirjailija K ole kovin kiinnostava. Lukija L ei tule siis löytämään romaania R kirjakaupasta ilman viittä avustajaa. Se on päätetty jo, ennen kuin kirja on edes valmis.

Vanhojen ajoneuvojen värityskirja

Ota minut!

Eikä lukijan L kärsimykset pääty vielä tähän. Kustantaja ymmärtää nopeasti, ettei kovin paljoa mainosrahaa kannata uhrata tuotteeseen, jota on vaikea löytää kaupoista. Tutkimusten mukaan 52% ostopäätöksistä tehdään vasta kirjakaupassa, kun tuote nähdään omin silmin. Tämä bonus siis voidaan saavuttaa ilman mainostusta, kunhan kirja on esillä. Kun kirjaa mainostetaan ja se on esillä, liikutaan jo todella lämpimillä vesillä. Miksi siis mainostaa kovinkaan paljon tuotetta, joka ei ole helposti saatavilla ja potentiaalinen myyntitapahtuma on epätodennäköinen? Vastaus ei suinkaan ole siksi.

Tämä salaperäinen koneisto on siis lukijaa L kuulematta jo päättänyt, mistä lukija L on kiinnostunut. Ja jos tämä päätös ei lukijaa L miellytä, hän voi tehdä kuten tuhannet ja tuhannet hänen kaltaisensa ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet; jättää kirjat ostamatta. Kahtakymmentä myydyintä kirjaa myytiin vielä kymmenisen vuotta sitten kolme miljoonaa kappaletta, nyt aivopesuun kyllästyneet lukijan L kaltaiset ihmiset ovat jättäneet ostamatta tuosta toteemipaalusta lähes 1,3 miljoonaa kirjaa.

Principles of Human Knowledge and Three Dialogues Between Hylas and Philonous

JP, anna minun olla rauhassa!

Mitä tästä kaikesta sanoisi vanha ystäväni George Berkeley? Varmaan paljonkin, jos hän ei olisi kuollut jo 1753, mutta hänen alter egonsa Philonous sanoi: ”…aineellisten kappaleiden todellisuus on siinä, että ne havaitaan.” Tämän olen itsekin empiirisesti kokenut tavatessani lukijaa L. Hän kysyi, milloin ilmestyy se talvisodasta kertova romaani, josta olimme aikaisemmin puhuneet. Kun mainittuna ajankohtana kirjan ilmestymisestä oli kulunut yli vuosi ja se oli jo poistunut kirjakauppojen hyllystä, voidaan perustellusti epäillä, oliko se lukijan L näkökannalta koskaan ilmestynytkään?

Kaikki ihmiset, jopa kirjailijat, joutuvat sietämään sattuman kylmiä lakeja. Elämä ei suinkaan ole perusluonteeltaan oikeudenmukaista. Onni ja itsestä riippumattomat tekijät ratkaisevat paljon. Tämän moraalia rapauttavan totuuden takia ihmiskunta on kehitellyt erilaisia uskontoja, joiden avulla huono-onniset voivat lohduttaa toisiaan. Ne vääryydet, joita elämässä kohdataan, hyvitetään kuoleman jälkeen. Todisteita tästä tasauksesta ei tosin ole olemassa.

Yksin

Totta vai tarua?

Jos siis kirjailija K on jollakin universaalilla mittarilla kirjoittanut absoluuttisen hyviä teoksia, onko hän kuitenkaan hyvä tai kiinnostava? Jo Paavo Nurmi sai Pariisin olympialaisissa 1924 huomata, että paras voi olla vain silloin, kun vallitsevat olosuhteet ja päättäjät antavat siihen mahdollisuuden. Legenda kertoo, kuinka Ville Ritolan juostessa 10 000 metrin kilpailussa kultaa, joukkueenjohtajien kisasta hyllyttämä ja aavistuksen suivaantunut Paavo juoksi saman matkan harjoituskentällä maailmanennätysaikaan. Kullan vei Ritola, sillä todellisuus on sitä, että se havaitaan ja tunnustetaan vain niiden ihmisten toimesta, jotka hallitsevat virallista totuutta. 

Kammottavinta tässä suuressa leikissä on, että myös menestyjät ovat ulkopuolisten tekijöiden armoilla. On kovin halpahintaista syyllistää menestyvää kirjailijaa menestyksestä. Ei ole hänen vikansa, että elämän suuri onnenpyörä on ollut hänelle suopea. Hän on tehnyt työnsä kuten kirjailija K, parhaan kykynsä ja näkemyksensä mukaan, sekä toivonut parasta. Jos suuhun mahtuu vain yksi peruna, kahdesta perunasta on valittava vain toinen, eikä se tee siitä toisesta perunasta yhtään sen huonompaa mutta ei myöskään parempaa. Tietysti kirjailija K olisi onnesta soikea, jos valinta olisi osunut häneen eikä hän ehkä enää piittaisi syistä, jotka tähän valintaan johtivat.

Tämän kaiken kaaoksen keskellä voisi luulla, että kirjailijan K mielenterveys luhistuisi. Epäoikeudenmukaisuus ja epäloogisuus aiheuttavat kaikille kädellisille turhautunutta

raivoa, joka ajan mittaan voi olla lamaannuttavaa. Ikävä kyllä joskus näin käykin, ja kirjailija laittaa hanskat naulaan ja dramaattisemmat heittävät kokonaan lusikan nurkkaan. Tätä kirjailija K ei toki tee, sillä hän ei piittaa markkinakoneistosta tai Berkeleyn filosofiasta. Luojan kiitos, kaiken kirjoittamisen ulkopuolisen roskan hoitaa hänen puolestaan ego E.

Nykyaikainen moninkertaistettu todellisuus vaati kirjailijaa uudistumaan. Kirjailijan on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähes pakko jakaantua. Vanhana jääränä kirjailija K vain ja ainoastaan kirjoittaa ja haistattaa pitkät kaikelle muulle. Hän ei kumarra mitään eikä ketään, iloitsee lapsellisen vilpittömästi lukijoistaan, vaikka niitä olisi vain 17. Hänen egonsa E hoitaa markkinoinnin. Ego kaappaa painosta tulleen kirjan kainaloonsa kuin peikko vauvan kehdosta, ja lähtee kiikuttamaan sitä maailmalle. Hän on se, joka kiroaa myyntiorganisaatiot, kirjakauppaketjut ja valtalehtien kriitikot, jotka pelon kangistamina yhä kumartavat pellon reunaan pystytettyä lahoa puupylvästä, kunhan hinnasta sovitaan. Ego E on törkeä ja hävytön, todellinen idealisti, sillä hän kamppailee olemassaolostaan eikä hyväksy mitään välistävetoja. Hän somettaa, on nokkela, hauska ja välillä sarkastinen. Hän hymyilee valokuvissa ja tunkee näkyviin kuin ylivilkas lapsi.

Matriarkka

Esillä isosti ja hyvästä syystä!

Mitä siis luulette näkevänne Helsingin kirjamessuilla? Näette todennäköisesti suurimmaksi osaksi juuri sen, mitä jo keväällä 2016 päätettiin teidän näkevän: kirjat ja kirjailijat, joiden oletettiin miellyttävän teitä. Nyt on viimeinen hetki saada myynti nousemaan niille kirjoille, joita keväällä ennakko-ostoissa päätettiin teidän ostavan. Se ei toki tarkoita, että kaikki keväiset valinnat olisivat automaattisesti vääriä ja ettei lukija L niistä pitäisi. Täytyy vain olla tarkkana, ettei suuren illuusion takia jää huomaamatta jotakin muuta, mikä saattaisi myös olla kiinnostavaa. Näette lukuisia egoja, kirjailijan K ego E esiintyy muiden mukana parhaansa mukaan. Paikalla on paljon myös  kirjailijoita ilman egoaan, he esiintyvät yleensä pienemmillä lavoilla ja torstaina. Heitä kirjailijan K ego E käy salaa katsomassa.

Helmikuun kylmä kosketus

EGO!

Luciferin oppipojat

KIRJA!

Turha on kuitenkaan luulla, että valta olisi heillä, jotka ovat sen omin lupinensa itselleen ottaneet. Ei mikään valtalehden kriitikko pakota lukijaa L ostamaan sitä kirjaa, jota on rummutettu henkilöhaastatteluissa, aamuohjelmissa tai kirjaliitteissä. Lukijan L ei ole pakko ostaa valtavasta kasasta sitä kirjaa, jonka kaikki muutkin ostavat, koska kirjakauppiaat ovat ennen kirjan ilmestymistä päättäneet niin. Sillä lukijalla L on valta, voima ja kunnia ostaa tai olla ostamatta ihan mitä hän haluaa. Hän voi torstaina avata aution Aino-salin oven ja herättää eloon kirjailijan, jota ei hetkeä aikaisemmin ollut olemassakaan. Ja katso, valkeus tulee.

Henkisesti olen kotona mutta egon valtaaman ruumiini voi tavata seuraavasti:
27.10.2016 Helsinki kirjamessut Eino Leino-lava klo 17:30
27.10.2016 Helsinki kirjamessut WSOY osasto 6b101 klo 18:10
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Mika Waltari-lava klo 11:30
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Docendo/CrimeTimen osasto klo 12:00
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Takauma-lava klo 14:30
29.10.2016 Helsinki kirjamessut Storytel osasto 6m104 klo 15:30
30.10.2016 Helsinki kirjamessut Takauma-lava klo 11:00
30.10.2016 Helsinki kirjamessut Storytel osasto 6m104 klo 13:30

Nähdään messuilla!

Aikuiset, ostakaa lapselle kirja!

6901LumottukirottuJuhlapuheissa aika usein hehkutetaan, että lasten- ja nuorten lukeminen on tärkeää. Ja onhan se, eikä pelkästään minkään sivistymisen takia vaan kirjan parissa voi oikeasti viihtyä. Kirja on hyvä vaihtoehto muiden viihdykkeiden rinnalla, keppihevosten ja käpylehmien, PS4:n, Spotifyn, YouTuben ja mitä näitä kaikkia nyt on.

Mutta vaikka lapset ja nuoret ovat taitavia, hekään eivät ole telepaatteja. Samaan aikaan kun mediassa siunaillaan lasten lukuinnon hiipumista, lasten- ja nuortenkirjojen näkyvyys on ajettu ihan minimiin. Lanu-kirjailijan on turha odottaa printtilehdessä kirjansa arvosteluja, niitä näkee harvemmin kuin mustia joutsenia. Voin ihan kokemuksesta sanoa, että jokainen romaanini on saanut enemmän arvosteluja kuin lähes koko lasten- ja nuortenkirjatuotantoni yhteensä. Jos kirja ei näy, vaikea on nuortenkaan niitä löytää ja niistä innostua, vielä vaikeampi aikuisten ostaa jälkikasvulleen.

Lasten- ja nuortenkirjallisuutta on pidetty jännänä puuhasteluna ja aika vähän sitä kirjoittavista kirjailijoista tehdään juttuja. Hyviä poikkeuksia on nyt viime aikoina ollut, mutta aika kovat paukut täytyi Salla Simukan ladata, että kynnys ylittyi komeasti. Suomessa ei ehkä tätä YA -kategoriaa (Young Adult) ole kovin hyvin hahmotettu, mutta eiköhän tuokin ala näiden menestysten myötä selkiytyä. Uskon siis, että parempaan suuntaan mennään!

Sinänsä tuntuu oudolta, että aikuisten hallitsema media ei noteeraa hirveästi nuorisoa. Jotenkin olen luullut, että kaikki aikuiset ovat joskus olleet lapsia. Osa jopa muistaa, kuinka mukavaa oli lukea niitä nuorisolle suunnattuja kirjoja. Se ainakin olisi hyvä muistaa, että niitä kirjaesittelyjä olisi mukavampi lukea kuin siunailua siitä, ettei nuoriso lue.

Kuten kaikki ongelmat, tämäkin on aika simppelisti ratkaistu. Nostetaan vähän enemmän esiin lanu-kirjallisuutta ja ostetaan niitä kirjoja omalle ja tuttavien jälkikasvulle! Lapset ja nuoret pitävät sarjoista (niin pidän minäkin), joten kirjoja voi ostaa useamman kerralla. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole.

Osa omasta panostuksestani näkyy tässä alla. Neljäs osa tähän joukkoon, Salaperäinen sirkus, on tekeillä, mutta ei sen ilmestyminen kirkossa kuulutettu ole. Jos kirjoja ei osteta tarpeeksi, ei niitä sitten kannata julkaistakaan. Vaikka kirjastoissa sarjat kuluvat puhki, kirjastojen hankinnat eivät enää nykyään riitä turvaamaan mitään.  Joten, saa ostaa!

6901Haavekauppias (2013)
Arvid Lydecken -ehdokas
Jonin, Samin ja Liisan seikkailut ovat taattua tavaraa! Olen erittäin iloinen, että vekarat tykkäävät näistä. Kun aloin kirjoittaa tätä sarjaa, ohjenuorani oli, että jätän tylsät kohdat kirjoittamatta. Siitä ratkaisusta on pidetty.

Lumottu

Lumottu lelutehdas (2014)
Anni Polva -ehdokas
Jonin, Samin ja Liisan seikkailut jatkuivat! Nalle Valassaareen lelutehdas on purku-uhan alla. Nerokas markkinointisuunnitelma löi aikoinaan korville ja kultarahojen katoamisen myötä koko tehdas jouduttiin sulkemaan. Mutta Sami uskoo, että hän voi pelastaa tehtaan!

kirottuKirottu kartano (2015)
Kolmas episodi Jonin, Samin ja Liisan seikkailuja. Mikään ei ole mukavampaa kuin kunnon kesälomaretki ihanien sukulaisten luo! Tosin kun Sami ja Liisa pääsevät Jonin isotädin vieraaksi, asiat eivät suju ihan niin kuin normaalisti. Tai epänormaalihan on Wirtasten suvun normaali…

Salaperäinen sirkus (201?)
Sami rakastaa sirkusta, mutta kaikki eivät. Joku vainoaa sirkuslaisia ja aiheuttaa pahaa verta esiintyjien joukossa. Ernesto Hallin mystinen sirkus ajautuu vaikeuksiin, kun lippukassa varastetaan. Ernesto epäilee vanhaa kilpailijaansa, Hannu Hattaa, kirppusirkuksen omistajaa. Sami, Joni ja Liisa rientävät apuun, kun maailman vahvin mies Jalmari Kivi, salaperäinen taikuri Nanna Kohtalo ja painovoimaa uhmaava Viola Pääsky tarvitsevat apua.

Minä ja kustantamo(t)

jppaa

Minä ja Olavi, WSOY:n tiloissa.

Kirjailijan tie on usein pitkä ja kivinen tai lyhyt ja kivinen.  Ala muuttuu jatkuvasti ja kilpailu tuntuu vain kovenevan kaikilla rintamilla. Kun raha lähtee ovesta, lentää rakkaus ikkunasta.

Kollegani Tiina Raevaara kirjoitti Hesariin kolumnin otsikolla Ammattikirjailija etsii ammattimaista kustantamoa. En sen enempää kommentoi Tiinan huomioita tai johtopäätöksiä, mutta innostuin muistelemaan omia kokemuksiani kustannusmaailmasta. Aika monta kustantamoa olen jo ehtinyt nähdä, kuinka monta lie vielä tulee nähtyä.

Kokemukseni ovat aika simppeleitä. Kustantamolla on yleensä se suuri tai pieni rahallinen kehys, jonka puitteissa liikutaan. Siihen pitää kaikkien nöyrtyä. Sitten on eri työtehtävät, joita ihmiset hoitavat parhaan kykynsä mukaan. Jos kyseessä on suuri kustantamo, puhutaan osastoista, jos pieni, sama ihminen voi hoitaa useita rooleja. Kustantamo ei ole monoliitti, vaan se on työntekijöidensä summa. Kustantamo ei sinällään ole hyvä tai huono, ellei sen kaikki työntekijät ole hyviä tai huonoja.

Kustantaminen jakautuu pääasiassa kahteen jykevään pilariin, taiteelliseen ja taloudelliseen. Kaikki alkaa kaunokirjallisesta toiminnasta. On käsikirjoitus, joka halutaan julkaista. Sitä hiotaan kirjailijan kanssa niin hyväksi, kuin suinkin mahdollista. Yhdessä sovitaan aikarajoja, milloin kirjailija tekee työnsä ja milloin kustantaja. Huono kustannustoimittaja voi jo kättelyssä leimata kustantamon huonoksi. Se onnistuu aika helposti. Kirjailija ei saa palautetta silloin kun on sovittu. Kirjailijan saama palaute on sekavaa. Kustannustoimittaja ei vastaa, kun kysytään, missä mennään.

Tässä vaiheessa kirjailija olisi tietysti valmis manaamaan kustantamon alimpaan helvettiin. Mutta käykin niin, että talon sisältä hommaan laitetaan toinen kuistannustoimittaja. Nyt palaute saapuu ajallaan. Kommentit ovat oivaltavia, käsikirjoitus kehittyy. Kun kirjailija kysyy, kustannustoimittaja vastaa viimeistään muutaman arkipäivän aikana. No hitto, kustantamo onkin aivan mahtava.

Kun kirja on saatu kustannustoimittajan kanssa valmiiksi (tai yleensä kyllä jo ennen sitäkin), astuu kuvioon markkinointi ja viestintä. Kuinka tämä kirja myydään maailmalle. Nyt markkinatalouden realiteetit iskevät vastaan. Pienessä kustantamossa mainostamiseen ei paukkuja ole, se menee minimillä mutta mahdollisimman tehokkaasti muutamilla mainoksilla. Siinä ei paljoa neuvotteluja tarvita. Isossa kustantamossa kirjailija on sitten joko A, B tai C -korissa. C-kori on sama kuin pienessä kustantamossa, ei istuta, mennään minimillä. B-korissa istutaan alas ja mietitään jotain, mihin raha riittää. A-korissa kadunvarret paukkuvat mainoksista ja apuna on muutama ylimääräinen ammattilainen. Jako A,B ja C-koriin tulee edellisten kirjojen myynnin mukaan, noin karkeasti ottaen.

Markkinointi on seuraava vaihe, jossa kustantamo voi leimautua paskaksi. Kirjailija voi olla sitä mieltä, että hän on väärässä korissa. Kustantaja torpedoi menestyksen liian vähäisellä panostuksella markkinointiin. Voi myös olla, että panostus olisi riittävä, mutta keinot huonot ja kaikki ilmainenkin mainos missataan markkinahenkilön visioiden takia. Voi käydä niin, ettei markkinointihenkilökään vastaile kirjailijalle, joka haluaisi tietää, miksi kirja on kadonnut kokonaan tutkasta. Kun markkinahenkilö vaihdetaan, homma toimii paremmin ja muutama kirjailija muuttuu tyytymättömästä tyytyväiseksi. Kaikki eivät, sillä C-korista halutaan B-koriin ja B-korista A-koriin, niin se vain menee. Mutta paska kustantamo voi taas olla ihan hyvä kustantamo.

Kirjailijan ongelma on aina se, että kirjassa on 100% hänen vuoden tuotannostaan. Suurelle kustantamolle se on ehkä 2% vuoden koko kakusta, suurikaan katastrofi ei vielä suista firmaa turmioon. Siksipä kirjailija reagoi kaikkeen kuin hukkuva. Jos jotakin menee pieleen, peli on pelattu. Kustantaja lohduttaa, että seuraavalla kerralla kaikki sujuu paremmin. Ehkä sujuukin, mutta kirjailijan rajallisten voimavarojen tähden hänen koko tuotannostaan on voinut palaa 1/10 kustantamon huonojen rekrytointien koeponnistuksessa tai kokeellisten markkinointitaktiikoiden uhrialttarilla. Tarkkana pitää siis olla, puolin ja toisin.

Kustantamo on kuitenkin joukko ihmisiä. Toiset ovat parempia kuin toiset, kolmannet jopa väärällä alalla. Sopivat tiimit syntyvät ajan kuluessa ja ikävä kyllä myös hajoavat. Maailmassa tarvitaan aina taidon lisäksi myös rahaa ja onnea. Kirjailija, jolla on onni työskennellä kustantamossa juuri silloin, kun kaikki palaset on siellä kohdallaan, ei kohtaa koskaan ongelmia. Kivitalo ei tee töitä, eikä logo, vaan ihmiset.

IMG_0010

Jyri, Jan ja Eetu.

Mitä siis voisin kertoa kustantamoistani? Nykyisistä ja jo menneistä? Ehkä jotain. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Helsinki-kirjat, jonka siipien suojissa sain tehdä Paholaisen vasaran. Kustannustoimittaminen oli loistavaa, visiointi räiskyvää ja markkinointi briljanttia. Kustantamon ydinkolmikko oli parasta A-ryhmää, mutta rahoitus sakkasi juuri siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt katsoa kortit, mennäänkö ylös vai ajetaanko alas. Lämmöllä muistelen tuota puulaakia, kuten varmaan myös Antti.

Kirjasyksyn avajaiset 2011 171

Minä ja Sanna.

Nykyisistä yhteistyökumppaneista pitkäaikaisin on jo kunnioitettavaan 116 vuoden ikään ponnistava Karisto. Tuon kustantamon kautta julkaisin esikoisteokseni, joka on jokaiselle kirjailijalle se suuri kynnys ja merkkipaalu. Karistokin on näiden kuluneiden vuosien aikana kokenut suuria muutoksia. Välillä on mennyt paremmin, välillä huonommin. Se on kuitenkin onnistunut pitämään pintansa ja varsinkin sen julkaisema lasten- ja nuortenkirjallisuus on noussut maan huippuluokkaan. Itsekin julkaisen yhä Kariston siipien suojista lasten- ja nuortenkirjoja. Aikuisten kaunon kanssa siirryin aikoinaan muualle, mutta eipä siihen suurta draamaa sisältynyt. Minusta kirja, jota ei haluttu julkaista, oli julkaisemisen arvoinen, ja se menikin juuri Helsinki-kirjoille. Onnistuneen yhteistyön takana on pitkä historiamme, tunnemme kustannusjohtajan Sanna Niemen kanssa toistemme vinkeet aika hyvin. Ja minä tiedän kustantamon rajat.

JPWaltari3

Mika ja minä Bulevardilla.

Kovaa kaunokirjallisuuttani kustantaa WSOY. Voin aivan rehellisesti myöntää, että kirjailijaurani alussa tavoitteeni oli päästä juuri WSOY:n kirjailijaksi. Tuo haave on siis toteutunut ja siitä olen ollut, ja olen yhä, onnellinen. WSOY on minun aikanani läpikäynyt kovat muutokset mutta selvinnyt niistä, ja minusta suunta on nyt taas ylöspäin. WSOY:n kanssa meillä on ollut kaikenlaista vääntöä. Odotukseni suureen taloon siirtymisen jälkeen olivat tietysti katossa ja osittain odotuksiini myös vastattiin. Haasteet ovat kovat, kun kirjailijana asetan riman korkealle, onhan Södikka kustantamoiden aatelia. Realiteetit lyövät joskus vastaan, ja niitä aina kärkkäästi myös haastan, syystä tai syyttä. Kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson on ollut aina tukenani heikkoina hetkinä. Jos yhteistyömme joskus loppuu, en siitä varmasti ainakaan iloitse.

HaamuTiina

Minä ja Tiina.

Lisäksi teen töitä myös  Haamu Kustannuksen kanssa. Haamu on Tiina Hautalan perustama kustantamo, joka jo pienuutensa vuoksi on todellinen rakkaudesta kirjoihin -yritys! Järki jo sanoo, ettei Haamu varmaankaan osta minulle Hesarin etusivua, mutta sen sijaan Haamun kautta tulleet Gariel Hullo -kirjat kiertävät maata ahkerasti eri tilaisuuksissa. Juuri se onkin hämmentävää, että pieni kustantamo voi pitää kirjat näkyvissä ja myynnissä tehokkaasti, jolloin kirja myykin yllättävän hyvin! Siksi onkin hyvä miettiä, kannattaako olla mitätön silli suuressa meressä vai iso hauki pienessä lammessa.

Sanomattakin lie selvää, että näiden kustantamoiden kanssa minulla on kirjoista asialliset sopimukset. Ennakot ja tilitykset on aina hoidettu ajallaan, kuten ammattilaiset tekevät. Se on kirjailijan elinehto ja puulaaki, joka ei näitä hoida, ei ole oikeasti kustantamo, edes paska sellainen.

Mitä tästä nyt jäi käteen? Aika usein olen vaatimassa parannuksia vähän kaikkeen. Ja parannettavaa tietysti onkin. Mutta yritän muistaa myös sen, että kustantamo koostuu ihmisistä, ei kivestä ja laastista. Jotkut asiat takkuavat henkilökemian vuoksi, ei firman logon takia. Joskus vikaa on varmasti ollut myös minussa. Kaikesta huolimatta olen joka aamu todella onnellinen, että minulla on lupa ja mahdollisuus tehdä työtä, josta eniten pidän. Kirjojen kaupallinen julkaiseminen on lopulta melkoista tiimityötä.

PS. Silti se Hesarin etusivun mainos…

crime1

Jouni, Harri, Marko ja minä.

PSS. Crime Timesta on vielä liian aikaista sanoa mitään.