Paljon kaikkea, ei mitään liikaa

Kuvassa voi olla ainakin yksi henkilö
Helsingin kirjamessuilla isosti esillä.

Vuosi 2021 on kohdaltani ollut mielenkiintoinen. Tietenkään en ole voinut välttyä maailman megatrendeiltä, mutta k-sanaa ei jaksa enää kukaan sanoa ääneen. Oma osuuteni näihin talkoisiin on ollut rokotusten ottaminen heti, kun ne ovat olleet saatavilla ja siinäpä se. Matematiikan näkökulmasta asia on aina vähän toinen kuin lehtiotsikoissa, mutta tähän on nyt totuttu ja näillä mennään.

Vuoteni koostui aika pitkälti
kirjallisuuden osalta muutamista pääasioista. Kirjoittaminen on aina ykkösjuttuni, mutta mukana on tietysti pakolliset kuviot keikkojen muodossa. Lisäksi olen jatkanut taivaltani järjestötyön saralla, ja siinäkin on ollut omat murheensa ja ilonsa. No, ilot ovat kyllä olleet vähissä ja aiheesta voisi kirjoittaa vaikka psykologisen trillerin, mutta mitä kabineteissa puhutaan, se sinne jääköön. Ehkä ennen kuolemaani kirjoitan bioautofiktion, jossa maailman rakenteet paljastetaan.

Päätyöni on tietysti kirjoittaminen ja päiväkirjaa selaamalla vuodesta paljastuu seuraavaa. Helmikuussa valmistui Elokuun viimeinen ehtoollinen (CrimeTime 2022), Murhan vuoden osa 8. Saman kuun lopussa valmistui Benjamin Hawk ja paholaisen kirstu (Karisto 202X). Näissä kahdessa on muistiinpanojeni mukaan 231 liuskaa, eli alkuvuosi on mennyt keskimäärin kevyellä noin 4 liuskan päivävauhdilla. Tämä on muuten tyypillistä työni rytmitystä, että aikuisten kirjan jälkeen teen lanu-kirjan, koska se on aina vapauttava kokemus, ihan kuin pääsisi lomalle! Helmikuuta seurasi outo hiljaisuus, olen tehnyt vain novellin maaliskuussa. Pieniä terveydellisiä murheita oli perhepiirissä keväällä, ja sairaalan parkkipaikalla tai aulassa en kirjoittele, joten seuraava työ, Taivaan vartijat (Like 2023), valmistui kesäkuun viimeisenä päivänä. Tuossa oli 207 liuskaa, joten etenin todella löysin rantein. Heinäkuussa valmistui Hugo ja hirmuinen ihmisbakteeri (vailla kotia), pieni lastenkirja, noin 10 liuskaa. Sitten olikin paljon muuta pölyä ilmassa ja päätin tehdä etanavauhtia seuraavan työn ja Vanha ruhtinas (Like 2024) valmistui vasta marraskuun puolivälissä. Siinä on noin 150 liuskaa, joten nyt on kudottu tiheästi. Ei mikään tykkivuosi mutta onnittelen itseäni siitä, että vaikeuksista huolimatta sain pidettyä työkykyni elossa ja koneen käynnissä.

Toki vuoteen mahtui jotain silpputöitäkin, mutta niitä en ole pahemmin kirjannut. A.A:ta on hiottu jatkuvasti, mutta se on niin valmista tavaraa, ettei se ole ollut rasitus vaan ilo. Tästä päästäänkin sopimusrintamalle, joka on ollut melkoista sotkua. Tuo mainittu A.A. on yhä jumissa neuvottelupöytien takana, vaikka kirjasta ehdittiin tehdä jo kansikin. Nyt vaan peukut pystyyn, että julkaisu onnistuu ja saatte lukea sen. Tulisiivestä on solmittu vuoden aikana elokuvaoptio, mutta turha siitäkään on numeroa tehdä, nämä hankkeet voivat kaatua niin monessa kohdassa, että odotellaan rauhassa, kuinka käy. Tulisiipi lentää myös Tšekkiin ja lippuja on varattu muihinkin suuntiin, mutta kaikki aikanaan. Äänikirjasoppareita olen yrittänyt vääntää siihen suuntaan, että tännekin valuisi hiukan enemmän hilloa ja hunajaa. Jos ei tarvitsisi jatkuvasti vääntää sopimusten kanssa, vapautuisi aikaa kirjoittaa enemmän, sillä raha on myös aikaa. Mutta, pelin säännöt ovat mitä ovat, joten pelataan näillä.

Vaikka kirjoittamisen osalta vuosi jäi vähän heikoksi siihen nähden, mitä olin suunnitellut, meni se silti hyvin. En alkanut puristaa sen enempää vaan pysyin siinä omassa tahdissani, missä jälki on parasta. Kuten noista vuosiluvuista voi päätellä, kun vuonna 2024 ilmestyvä romaani on jo valmis, minulla ei todellakaan ole kiirettä mihinkään. Tahdin tasaus vei toki muutaman lanu-kirjan pois listalta, mutta kun niiden julkaisu isomman kustantajan tuutista alkaa Suomessa olla käytännössä muutaman portinvartijan takana, homma alkaa käydä minulle liian vaikeaksi. Lanua on jonossa odottamassa kotia jo kolmen romaanin ja neljän pienemmän kirjan verran, joten onko mitään mieltä tuota jonoa enää kasvattaa. Ehkä mietin tätä 2022.

Kuvassa voi olla 2 henkilöä ja seisovat ihmiset
OKM:n uumenissa minä ja kirjallisuuskummilapseni kulttuuriministeri Antti Kurvinen.

Mitä tulee tuohon järjestötyöhön, onhan siinäkin ollut oma hupinsa. Jos ei puhuta siitä, mistä ei voi puhua, niin päällimmäiseksi jää taistelu valtiovaltaa vastaan. Pitkään valmisteltu tekijänoikeuslain uudistus oli suoraan sanottuna aivan kuraa, ja sen tiimoilta on koko kulttuurikenttä lakiluonnosta kommentoinut ja antanut OKM:n suuntaan palautetta, että laki pitää luonnostella uudestaan. Sanaston lanseeraama kirjallisuuskummitoiminta lähti liikenteeseen lokakuun lopussa ja siinäpä avautui kanava jakaa tietoa kansanedustajille ja ministereille. E-aineistotkin pitäisi saada lainauskorvauksen piiriin ja muutenkin lainauskorvausten pohjoismainen taso on meiltä karannut, ynnä paljon muuta murhetta. No, yritetään nyt saada kulttuurillekin jotakin vetoapua valtion suunnasta, puheitahan on toki jo kuultu. Yleinen pohjavire on ollut viime aikoina, että kulttuuri on tärkeää, kunhan siitä ei tarvitse maksaa mitään. Toki näissä tapaamisissa on positiivisiakin asioita. Kummilapseni Inka Hopsun kanssa oli mukava puhu asioista, hän oli hyvin kartalla ja todellakin pitää kulttuurin puolta. Myös ministeri Antti Kurvinen piti lupauksensa ja tuo lakiluonnos ei edennyt eduskuntaan joulukuussa, kuten jossakin välissä oli suunnitteilla. Ihmisiä ne poliitikotkin ovat, vaikka itsekin sen välillä unohtaa.

Image
Minä Tampereen kirjafestareilla Alasen Askon haastateltavana.
Kuva: (c) Aamulehden arkistot

Keikkarintama oli kaksijakoinen. Vuoden alkupuolisko oli täysin kuollutta, joku etäkeikka siellä taisi minulla olla. Sitten syksypuolella hanat aukesivat ja vaikka se k-tilanne oli matemaattisen tartuntatautiopin näkökulmasta selvästi pahempi kuin vuonna 2020, mentiin hommiin takki auki. Seuraukset toki tiedämme, mutta mennyttä on turha itkeä. Pysyin elossa ja sovitut keikat on hoidettu. Neljät kirjamessut oli aika rypistys. Turussa sain puhua peräti neljästä eri kirjasta, mikä on etuoikeutettua touhua. Jenni Haukio vielä rupeaman päätteeksi kiitteli, että jaksoin kaikki esiintymiset vetää, mutta se oli ilo ja kunnia. Tietysti oli mukavaa tavata kollegoita ja lukijoita Vammalassa, Valkeakoskella, Urjalassa, Kouvolassa, Turussa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella, ei siinä tienpäällä enää kannata ajatella turhia. Kun on avantoon hypännyt, on parasta pitää suu kiinni ja uida.

Tulevaa vuotta varten on tässä vaiheessa syytä valmistautua. Vuonna 2022 ilmestyvät kirjat on kaikki jo tehty, kahdesta on taittovedoksetkin korjattu. Mitään kiirettä ei siis ole, ja juuri siksi ei pidä jäädä vetelehtimään. Luonnostelen työsuunnitelman vuodelle 2022, ja jos kaikki käy hyvin, saan kirjoitettua BH:n, ST5:n, RAEn, KM:n, S:n ja toivottavasti myös H:n. Aika kuluu nykyään niin nopeasti, että jos tammikuussa istuu huokaisemaan onkin yhtäkkiä kesäkuu, kun nousee tuolista ylös. Toki vain Ukko ylijumala tietää, kuinka töiden kanssa lopulta käy, mutta toivotaan parasta!

Nollapisteestä eteenpäin

Vuoden 2020 sato

Iloinen 20-luku ei ehkä alkanut sillä tavalla kuin moni odotti. Etelä-Suomessa talvi jäi väliin ja pitkän syksyn jälkeen tuli korona. Tauti on kourinut lähipiiriäkin, mutta hengissä ovat pysyneet. Ystävien kuolinsyyt ovat tänäkin keväänä ikävä kyllä olleet ne tilastoja vuodesta toiseen hallitsevat kuninkaat.

Satoi tai paistoi, kirjailija kirjoittaa. Vapaaehtoinen karanteeni on ollut pitkä, mutta kirjailija on tottunut istumaan omien ajatustensa kanssa hiljaa ja itsekseen. Kun ei ole sitä toimistoakaan, johon pitäisi tai saisi mennä, mikään ei oikeastaan muutu. Keikkojahan ei kaltaiseni tekijä voi paljoa harrastaa, sillä muutoin jää kirjat tekemättä. Onneksi on syntynyt myös tulosta, näinä aikoina ajatus voi harhailla pahastikin.

Kun tilanne on se mikä on, talouden kannalta maailma näyttää huonolta. Kirja-ala on jo pitkään ollut vähän heikossa hapessa ja autioituvat kirjakaupat eivät ole varmaankaan kirjamyynnille mikään piristysruiske. Äänikirjoja kuunnellaan paljon näissä oloissa, mutta siinäkin kultaisessa pilvessä on kirjailijan kannalta raesade piilossa. Kevään tilitykset kertoivat, että tänne työhuoneeseen kantautuu yhdestä myydystä äänikirjasta tuottoa noin 1/8 siitä, mitä tulisi painetun kirjan myynnistä. No, se on kirjailijan ongelma, joka kirjailijan pitää ratkoa. Kaikilla ammattikunnilla on omat ongelmansa.

Tämä vuosi on osaltani jo paketissa. Kirjat, jotka nimissäni ilmestyvät armon vuonna 2020, ovat valmiit. Paljon on poterossa tehty töitä tulevia vuosia varten, ja osa nyt tehdyistä töistä saattaa ilmestyä vasta 2024 tai jopa vielä myöhemmin. Kun tasaisesti kirjoittaa, häntä venyy ja pian alkaa syntyä jo postuumia tuotantoa. Siltä ajatukselta ei voi välttyä, kun olen kerännyt vanhaa arkistoani poisvietäväksi. Kun löytää 30 vuotta vanhoja novelleja ja romaaniaihioita, tajuaa, että aika kuluu nopeasti.

Näinä aikoina ja tässä vaiheessa kirjailijanuraa on melko turha kuvitella enää mitään. Muutamia hienoja aiheita on päässä, ja ehkä ne sieltä tulevat joskus myös ulos. Kaupallisuushan on yhä voimakkaammin vallitseva trendi, kirjan julkaisun jälkeen kirjailijan pitäisi sen promoamiseen käyttää vuosi tai kaksi. Ei onnistu täällä, ei. Kun aika on rajallinen, on parempi tehdä sitä, mistä pitää eniten. Siispä kirjoitan.

 

 

Äänikirja tulee – tili menee?

JP näyttää maailmanlopun lähestyvän

Vuoden 2019 myyntiluvut tulevat pian kirjailijoillekin, mutta jo nyt on kantautunut viestejä, että äänikirjat ovat todellakin lyöneet itsensä läpi. Varsinkin lukuaikapalvelut ovat kasvattaneet suosiotaan ja esimerkiksi Bookbeat ylitti viime vuonna 100 000 maksavan asiakkaan rajan.  Painetun kirjan myynti on laskenut tasaisesti, mutta äänikirja on alkanut paikata ainakin kappalemääräistä myyntiä.

Kirjailijoille painetun kirjan myynti on ollut se syömähammas, jolla tiliä on tehty, jos sitä ylipäänsä on tehty. Kun hieman oiotaan mutkia, voidaan sanoa, että uutuusromaanin myyntihinta kustantamosta ulos on noin 15 euroa ja siitä kirjailijan osuus sopimuksesta riippuen on 3-4 euroa tekijänpalkkiona.  Kun taannoin tutkailin vuoden 2018 vastaavia lukuja lukuaikapalvelujen suhteen, huomasin, että lukuaikapalveluun uusikin kirja meni noin 5,20 euron kappalehinnalla. Kun kirjailijoiden äänikirjasopimukset ovat lähes poikkeuksetta paljon huonompia kuin painetusta kirjasta, lukuaikakappaleena myydystä kirjasta jäi kirjailijan käteen noin 0,65 euroa. Voidaan siis karkeasti sanoa, että jos lukuaikapalvelun vuoksi yksi painettu kirja jää ostamatta, tarvitaan kuusi kuuntelijaa paikkaamaan tuo aukko.

Tässä vaiheessa on vaikea arvioida, miten paljon lukuaikapalvelun yleistyminen vaikuttaa kirjailijan toimeentuloon. On selvää, että äänikirja on saatavilla vielä silloinkin, kun painettu kirja on jo poistunut myynnistä. Tämä mahdollistaa, että kirjailijan vanha tuotanto on saatavilla jatkuvasti, jos se on ylipäätään saatavilla äänikirjana. Paljonko tämä ns. backlist lopulta tuottaa, jää nähtäväksi. En oikein usko, että se kovin suuri kultakaivos on yksittäiselle kirjailijalle, kun muistetaan, kuinka vaikeaa on saada edes uudelle kirjalle merkittävää huomiota.

Vaikka usein minua sanotaan pessimistiksi, olen lähinnä realisti. On totta, että äänikirja on tuonut mukanaan jonkin verran uusia kirjallisuuden käyttäjiä. Osa heistä ostaa kuuntelemansa kirjan myös painettuna versiona. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että jokaista ostamatonta painettua kirjaa kohti tarvittaisiin kuusi uutta kuuntelua. Jo ajatellaan vaikka kaunokirjallisuuden yhteenlaskettua TOP20 myyntilistaa, vuonna 2019 katosi vuoteen 2018 verrattuna 135 000 myytyä kirjaa. Pelkästään tuon aukon rahalliseen paikkaamiseen olisi tarvittu noin 800 000 kuuntelua lukuaikapalvelussa. Jokainen voi jo tuosta itse päätellä jotain. Niin, ja e-aineistosta, eli e-kirjasta ja e-äänikirjasta ei makseta myöskään lainauskorvausta, joten kakkosviulukin soittaa mollia.

Onko kirjailijan nyt lopullisesti mahdotonta saada kirjamyynnistä mitään järkevää tiliä aikaiseksi? Sanotaanko nyt näin, ettei se ainakaan helpommaksi muutu. Äänikirjojen ja lukuaikapalvelujen suurimmat ongelmat kirjailijan vinkkelistä ovat muinaiset äänikirjasopimukset, joissa palkkioprosentit ovat liian alhaiset. Toinen ongelma on tuo maksu per kuuntelu, jonka lukuaikapalvelu tilittää kustantajalle. Se on niin alhainen, ettei hyvälläkään sopimuksella päästä vielä pitkälle, ellei volyymit triplaannu. Myös aloittelevien kirjailijoiden taival vaikeutuu. Heillä ei ole mitään backlistaa, ja jos jo esikoiskirjasta jää käteen vain rakot, voi tulevaisuus näyttää turhan synkältä.

Mutta maailmahan ei  ole koskaan valmis, joten parempaa kohti voidaan mennä. Jos seuraavat kolme seikka saadaan kuntoon, voi jo hiukan helpottaa:

1) Kirjailija ei voi vaikuttaa siihen, minkä hinnan kustantaja onnistuu saamaan kirjoista lukuaikapalvelun tarjoavilta yrityksiltä. Kustantaja tietysti neuvottelee parhaan mahdollisen sopimuksen palvelun tarjoajien kanssa, mutta markkinatalouden raja on sielläkin vastassa. Kun kuukausimaksut ovat alhaiset, paljoa jaettavaa ei jää. Toivoa sopii, että sitä jäisi kuitenkin hiukan enemmän kuin miltä nyt näyttää.

2) Kirjailijan kontolle jää neuvotella oman tekijänpalkkioprosentin nosto äänikirjojen osalta. Joka on näistä asioista neuvotellut kustantajan kanssa, tietää, ettei tehtävä ole helppo.

3)  E-aineistot pitäisi saada myös lainauskorvauksen piiriin. Tämän asian varmaankin OKM hoitaa kuntoon ihan piakkoin, kun kansallista e-kirjastoakin jo tutkitaan.

Jään jännityksellä odottamaan vuoden 2019 tilityksiä. Se kertoo ihan toisella tavalla, missä mennään. Käytäntö on ikävä kyllä usein paljon karumpi kuin teoria.

 

Omilla teillä

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.No niin, kaikki yllätykset eivät aina ole ikäviä! Tulisiipi otti ja voitti Vuoden kirja 2019 palkinnon! Tämän Suomalaisen kirjakaupan jakaman palkinnon voitti 2018 Yuval Noah Harari, joten ihan mukavassa seurassa ollaan.

Tulisiipi on kyllä lentänyt vauhdikkaasti koko syksyn, mistä tietenkin olen erittäin tyytyväinen. Jos ja kun kirja myy, se antaa työrauhaa tuleville teoksille. Aika on rahaa mutta ennen kaikkea raha on aikaa. Ja aikaa, sitä tässä työssä tarvitaan paljon, varsinkin jos on varustettu kovin mielikuvitusrikkaalla päällä. Hienoja tarinoita on aina enemmän kuin millään ehtisin kirjoittaa.

Tietysti olen syksyn aikana pohtinut samoja asioita, joita olen tuuminut koko urani ajan. Teen kirjan ja toivon, että se lentää lukijoiden käsiin. Jotta niin kävisi, tarvitaan sitä surullisenkuuluisaa näkyvyyttä. Ja se näkyvyys, se on Suomessa harvoissa käsissä. Vuoden 2017 tilastojen mukaan Helsingin Sanomien kokonaistavoittavuus on noin 1757000 lukijaa, Aamulehden 556000 lukijaa, Kalevan 322000 lukijaa ja Turun Sanomien 316000 lukijaa. Jo näiden neljän sanomalehden yhteiskattavuus on päällekkäisyyksien kanssakin yli 2,5 miljoonaa silmäparia. Siihen kun lisätään vaikkapa Arto Nybergin ohjelma, jossa joskus kirjailijatkin vierailevat, saadaan 813000 silmäparia lisää. Jos nämä kaikki mediat valloittaa, kirjan ilmestyminen kyllä huomataan. Tulisiiven kohdalta Aamulehti on tehnyt kirjasta jutun, näistä muut eivät, joten menestykseen ei ole menty perinteisen suurmedian kautta.

Muinoin Helsingin Sanomia sanottiin kirjallisuuden piirissä kuninkaan/kuningattarentekijäksi juuri sen vuoksi, että sen kritiikki määritteli kirjan näkyvyyden ja usein myös kohtalon. Tämä valta, kuten kaikki valta, turmeli osaltaan sekä käyttäjät että kohteet. Hesarin kritiikkiä odotettiin kuin tipattoman tammikuun loppumista. Jos Hesari ei tehnyt kritiikkiä, kirja oli auttamatta B-luokkaa. Jos teki, vaaka saattoi kallistua rajustikin suuntaan taikka toiseen. Toisinaan kritiikin pihvi oli kriitikon pakottava tarve esitellä omaa kirjallista lahjakkuuttaan, tai lahjattomuuttaan, tapauksesta riippuen.  Nythän kaikki on paremmin, ainakin joiltakin osin.

Vuodet tekevät tehtävänsä ja kirjailijan nahka kovettuu. Asioista murehtii yhä samalla tavalla kuin ennenkin, mutta nuolet eivät enää tavoita vereslihaa. Se tapahtuu, mikä tapahtuu, eikä kaikille asioille voi mitään. Loppupeleissä kukaan ei ole mitään, joten en ole alkanut polvillaan kontata median edessä. Ehkä sekin hetki vielä tulee, mutta onneksi todennäköisyys pienenee päivä päivältä.

Olen jo vuosia sitten päättänyt, että haluan kirjoittaa kirjoja. Jotta voin tehdä sen, minun pitää varastaa kaikki mahdollinen aika kirjoittamiseen. Siksi olen keikkaillut luvattoman vähän ja aina kirjoittamiseni ehdoilla. Ja keikkailu on muutoinkin vaikeaa, kun olen lasten- ja nuortenkirjailija, dekkaristi sekä tavallinen prosaisti. Tästä suunnasta ei löydy keihäänkärkeä vaan laaja ukkosrintama, jota on vaikea saada mahtumaan yhteen purkkiin. Tilanne ei muutu tulevaisuudessa, sillä töitä on paljon ja aikaa vähän. Siksi minulle on tärkeää, että kirjat myyvät omalla painollaan. Minä en ole myynnissä, kirjani ovat. Niiden pitää näkyä, minusta ei niin väliä.

Syksyn aikana olen huomannut, että jos kirjallisuutemme olisi printtilehtien varassa, ala olisi näivettymisen sijaan todennäköisesti kuollut. Kritiikkejä näkyy painetuissa lehdissä yhä vähemmän ja yhä harvempien kirjailijoiden teoksista. Lukijan on vaikea himoita kirjaa, jonka hän ei tiedä edes ilmestyneen. Tulisiiven loistava lento on todistanut minulle kirjabloggareiden voiman. Heidän innostuksensa lennätti kirjaa alkusyksyn, nyt sitä lennättää tämä palkinto hetken verran ja sen jälkeen olemme taas pimeydessä, jossa voi vaania jotakin hyvää taikka pahaa. Olipa niin tai näin, työni jatkuu. Kiitos teille, jotka jaksatte yhä innostua kirjoistani! Niin kauan kuin te jaksatte lukea, minä jaksan kirjoittaa.

Tässä näitä nyt on!

https://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html

https://kirjarouvanelamaa.blogspot.com/2019/10/jp-koskinen-tulisiipi-kauno-historia.html

JP Koskinen: Tulisiipi

Kirja-arvio: JP Koskisen Tulisiipi kertoo julmasta, mutta kauniista maailmasta

https://suomenkuvalehti.fi/kirjailijanpaivakirja/jp-koskinen-lentaa-halki-1900-luvun/?shared=1597-13b60f09-999

Ihmisen käsissä mikään kaunis ei kestä

https://kirjanvuoksi.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://lumoustaetsimassa.blogspot.com/2019/08/tulisiipi-lentaa-korkealla.html?

http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2019/08/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://savannilla.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://johiltunen.wordpress.com/2019/10/22/vihan-hedelmat-suomalaisittain-vievat-pilvien-paalle/

JP Koskinen: Tulisiipi

https://kirjakaapinkummitus.blogspot.com/2019/09/jp-koskinen-tulisiipi.html?

https://vapaavuoro.uusisuomi.fi/jormamelleri/poika-joka-halusi-lentaa/

Kreisi boi sai siivet selkään

https://kirjakkoruispellossa.blogspot.com/2019/10/jp-koskinen-tulisiipi.html?

Kotimaisten kaunokirjojen myynti 2018

Hellurei, myyntitilastot ovat jälleen täällä! Jostakin syystä jaksan seurata kotimaisten kaunokirjojen myyntitilastoja vuodesta toiseen. Ehkä se johtuu siitä, että luvut ja kirjallisuus kiinnostavat minua. Ja varsinkin kirjallisuuden generoimat luvut! Johtuukohan se siitä, että kuvittelen joskus näkeväni nimeni TOP 20 listalla. Ihme kuvitelmia, mutta voisihan sitä haaveilla jostakin pahemmasta.

No, oikeasti minulla ei ole mitään valittamista, sillä kirjojani on lähes joka kategoriassa ja silläkin pärjää ihan hyvin, vaikka lentäisi hiukan tutkan alapuolella. Sen sijaan olen piirrellyt käppyröitä siitä, miten kotimaisen kaunokirjallisuuden myynti on kehittynyt tilastojen valossa. Ja tältähän kehitys näyttää myydyimmän kirjan suhteen vuodesta 2000 vuoteen 2018.

Kun lähtötilanteessa vuoden myydyin kirja myi karvan verran alle 80 000 kappaletta vuodessa, kohosi tuo luku vuosiksi 2003 – 2008 huimiin, yli 100 000 kappaleen myynteihin. Tässä saattoi hiukan kirjakerhot antaa vetoapua ja kun ne hiipuivat, alkoi lasku. Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat puhkoi vielä vuonna 2012 myynneissä maagisen 100 000 kappaleen rajan mutta sitten on tultu aaltoillen alaspäin. Viime vuonna myydyin kirja Tuomas Kyrön Ennen oli kaikki paremmin, Mielensäpahoittaja (nomen est omen!) löysi tiensä 45 900 ostajan kassiin. Sillä olisi vuoden 2006 tilastoissa irronnut seitsemäs sija.

Tässä minua hiukan ihmetyttää, että vuoden myydyintä kaunokirjaa ei näy lainkaan sähkö- eikä äänikirjalistoilla. Myynti taitaa sillä saralla kadota Bookbeatin lukuaikapalvelun taakse, spekuloin minä. Reijo Mäen Gekko oli seitsemänneksi myydyin fyysinen kirja, toiseksi myydyin sähkökirja sekä kolmanneksitoista myydyin äänikirja, joista yhteensä kertyi myyntiä muikeat 46 600 kappaletta (26400 + 7700 + 12500).  Jos muuten tutkii fyysisten kirjojen ja sähkö- sekä äänikirjojen listoja, myydyimpien nimikkeiden vaihtelu on aika yllättävää.  Kaikissa on eri ykkösnimi, ja syytä voi kukin pohtia ihan itse. Ehkä muutamilla kampanjoilla on sormensa pelissä.

Fyysisten kirjojen kärkimyynti siis laskee, mutta kuinkas se volyymi? Summasin myös koko TOP20 listan kappalemyynnit yhteen, jotta kehitys vuodesta 2000 vuoteen 2018 näkyy laajemmin.

Tämä käppyrä näyttää aika lailla samalta kuin kärjen myynti, suunta on alas. Vuoden 2004 huimasta 869 000 kirjasta on tultu noin 450 000 kirjaan, joten onhan tuosta kadonnut kirja poikineen. Tilalle on tietysti tullut osittain myös sähkö- ja äänikirjoja, joten ehkä tuossa kurvissa on vähän e-lisää. Joka tapauksessa fakta on se, että fyysisiä kirjoja on tällä mittarilla mennyt yhä vähemmän.

Kuinka paljon ne sähkö- ja äänikirjat ovat sitten myyneet? En jaksa oikeasti uskoa sähkökirjaan, sillä luulen, että niiden myynnin huippu on pian nähty. Äänikirjoilla sen sijaan menee lujaa, ja niinpä yhdistin samaan kuvaan fyysisten ja äänikirjojen kappalekohtaisen myynnin TOP20:n osalta vuodesta 2013 vuoteen 2018.

Aika hurjasti nuo käyrät tavoittelevat toisiaan ja suudelma on odotettavissa jo 2019. Tässä on nyt kuitenkin monia kysymysmerkkejä, joihin en tiedä vastausta. En tiedä, miten lukuaikapalveluiden (Bookbeat, Storytel) äänikirjojen kuuntelu on tilastoitu. Tuskin näihin tilastoihin. Paljonko siellä on volyymia? Ainakin omista Storytel original äänikirjoista tiedän, että kuunteluluvut ovat huomattavia.  Toinen pakkaa sekoittava seikka on Juha Vuorisen Juoppohullut. Nämähän on kuultavissa Suplassa ilmaiseksi, joten en oikein tiedä, miten tuo myynti tilastoidaan. Jos vuodelta 2017 katoaa Juoppiksen luvut, siinä häviää lähes 60 000 myytyä äänikirjaa ja vastaavasti 2018 äänikirjoja on myyty ilman Juoppiksia 140 000 vähemmän. Yllä esitetty, tipaton tilasto näyttäisi tältä.
Suuntahan on yhä sama, kurvi äänikirjoissa vain hiukan loivempi. Mutta on pakko sanoa sekin, että Vuorisen Juha on kova kirjallisuuden myyntitykki, kun yksin heiluttelee tilastoja! Pisteet Juhalle!

 

Tilastot ovat tilastoja ja niistä näkee mitä näkee. Ainahan jää näitä kysymysmerkkejä siitä, kuinka ja miten tilastot on koottu, mutta isossa kuvassa trendit ovat yleensä oikein. Sen verran täytyy kyllä iloita, että olen kahlannut kirjamyynnissä fyysisten kirjojen osalta trendiä vastaan ja äänikirjoissa onneksi sen mukana. Kyllä tämä tästä!

Vuoden 2018 yhteenveto

Kaikki loppuu aikanaan ja niinpä tämäkin vuosi 2018 alkaa olla historiaa. Vuoden hiipuessa olen perinteisesti vähän summaillut, mitä tulikaan vuoden aikana tehtyä. Tässä se siis tulee, vuoden 2018 tilinpäätös!

Vuosi alkoi vauhdikkaasti, sillä olin lupautunut kirjoittamaan Storytelille uuden originaalin. Kun lisäksi tekeillä oli Apuun kesädekkari, vuoden alku sujui tiiviisti työn merkeissä. En enää muista mitään tarkasti mistään, mutta arkistot paljastavat, että kesädekkari lähti Apuun maaliskuun toisena päivänä ja Valkoinen kevät Storyteliin viikkoa myöhemmin. Sen verran muisti pelaa, että kesädekkarin kirjoitin ensin kokonaan, laitoin sen hautumaan ja kirjoitin Valkoisen kevään. Sitten taas tsekkasin kesädekkarin läpi, korjailin sen ja laitoin matkaan. Sen jälkeen korjasin Valkoisen kevään ja laitoin matkaan. Tuossa menikin kivasti vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta ja osa kolmannesta.

Muistiinpanot paljastavat, että maalis- ja huhtikuussa kirjoitin Benjamin Hawk -kirjaa. Kirjoitusrupeaman keskeytti ainoastaan pieni juhla, mutta muutoin työskentely oli tiivistä. 16.4. muistiinpanoissa lukee vain: Hawk 81. Olen väsynyt. Seuraavana päivänä olen kuitannut, että Hawk on valmis. Kirjan valmistumisen kunniaksi osallistuin Helsingin Kaupunginteatterin käsikirjoittajapäivään ja aloin suunnitella muutamaa näytelmää. Ne jäivät nyt haaveeksi, sillä huhtikuun viimeisenä päivänä mursin pihatöissä kaksi kylkiluuta. Koska en malttanut olla aloillaan tarpeeksi pitkään, kolmen viikon kuluttua ne hajosivat uudestaan Ahvenanmaalla.

Luiden murtuminen  oli melkoisen hankala vamma, jonka takia ensimmäistä kertaa 15-vuotisen urani aikana jouduin perumaan keikkoja. Olen hoitanut esiintymiset 39 asteen kuumeessa, flunssassa ja pienempien murtumien kanssa kiitos opiaattien, mutta tämän vamman kanssa niistä ei vaan tullut mitään. Kesäkuussa hoidin yhden tärkeän Kirjailijaliiton kokouksen, mutta sielläkin jouduin makoilemaan lattialla, joten hommaan tuli todellista ruohonjuuritason näkemystä. Töitä oli kuitenkin tehtävä, joten kesäkuun lopussa olin saanut dekkarin kirjoitettua. Muistan vain, että istuminen oli vaikeaa ja noin 45 minuutin välein turvotus äityi niin pahaksi, että oli pakko mennä makuulle.

Syksyn aikana tilanne parani, vaikka vielä Turun- ja Helsingin kirjamessuilla jatkuva patsastelu ei oikein ottanut onnistuakseen. Kroppaa tuli kuritettua liikaa ja vanha vaiva rytmihäiriöineen palasi, mutta pienellä levolla siitä päästiin. Ja pakko oli päästäkin, sillä syksyllä oli vielä kirjoitettava hiukan lisää. Olin luvannut Storytelille uuden originaalin ja valmistelut olivat siinä vaiheessa, että kirjoittaminen oli sujuvinta tehdä syksyn pimeillä. Homma onnistui hyvin, vaikka huomasin selvästi hidastuneeni. Täydessä kunnossa kykenen takomaan helposti noin 12 liuskaa päivässä, nyt olin ihan tyytyväinen, jos pystyin saamaan kokoon 3-4 liuskaa. Pää kyllä pelasi, mutta fysiikka ei pysynyt perässä.

Vaikka vuodessa olikin jokin verran haasteita, kaikki kääntyi lopulta hyväksi. Töitä tuli tehtyä sen verran, että vuosi 2019 näyttää sekin jo hyvältä. Kirjailijan elämä on aaltoliikettä, joten on mukavaa, jos jotakin näkyvyyttä saa tulevaisuuteen. Sen verran tein suuriakin ratkaisuja, että solmin kustannussopimuksen seuraavasta, isosta romaanista Liken kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin toistaiseksi yhteistyöni WSOYn kanssa päättyi. Oli mukava työskennellä perinteisen kustannustalon kanssa ja saatoimme kuuden vuoden aikana maailmaan todella hienoja romaaneja. Olin nyt kuitenkin itsekäs ja arvioin, että pystyn paremmin keskittymään tuleviin vuosiin Liken huomassa.

Miltä vuosi 2018 näyttää numeroiden valossa? Yritän sen nyt kaivaa työpäiväkirjastani, sillä muistiini ei voi ikinä luottaa:
– kirjoitettu yksi dekkari (Toukokuun tuonen kukat)
– kirjoitettu yksi äänikirja (Valkoinen kevät)
– kirjoitettu yksi kesädekkari (Kultainen kesä)
– kirjoitettu yksi novelli (Katkera kastike)
– kirjoitettu yksi WA-novelli (lukutaitofoorumin juttuja)
– kirjoitettu yksi nuortenkirja (Benjamin Hawk IV)
– kirjoitettu yksi lastenkirja (Gabriel Hullo VI)
– kirjoitettu toinen äänikirja (Pieni musta hautakello)
– kirjoitettu yksi lasten jatkosarja (Noidan nuuskarasia)
– ilmestyi nuortenkirja Mieletön museo
– ilmestyi romaani Kalevanpoikien kronikka
– ilmestyi dekkari Huhtikuun hiipuva rakkaus
– ilmestyi lastenkirja Gabriel Hullo & kadonnut kummitus
– ilmestyi romaani Helppoa rahaa
– ilmestyi nuorten/lastenkirja Matilda pelastaa maailman
– ilmestyi nuortenkirja Benjamin Hawk ja merten aave
– ilmestyi äänikirja Valkoinen kevät
– ilmestyi kesädekkari Kultainen kesä
– tehtiin seitsemän jaksoa KultTV:tä
– allekirjoitin viisi kustannussopimusta vuoden 2019 kirjoista
– noin 70 matkapäivää, esiintymisiä ymv.

Tietysti tuo lista näyttää tuossa aika pitkältä, mutta kannattaa muistaa, että minulla on mahdollisuus olla kirjailija 24/7/52. Voin keskittyä pelkästään kirjoittamiseen ja se on kyllä erittäin suuri etu. Tästä kuuluu valtavan suuri kiitos kirjojeni lukijoille ja kuuntelijoille, sillä ilman heidän ostojaan ja lainauksiaan tämä ei olisi mahdollista.

Vuoteen sisältyi myös pettymyksiä ja töitä, jotka eivät valmistuneet. Niitä en kuitenkaan viitsi muistella, sillä olen tyytyväinen siihen, minkä sain tehtyä. Toivon, että jaksan pysyä ahkerana (ja pysyn ehjänä) vuonna 2019 ja että tulevat kirjani uppoavat lukijoiden huumoriin. Kohti tuntematonta!!

Valkoinen kevät - K1O1 - JP Koskinen

Kirjailija omalla maallaan

Aika harvoin tulee mietittyä kirjailijauransa vaiheita ja päätöksiä, jotka ovat nykyisyyden muokanneet. Jokaisella kirjailijalla on varmasti ollut omat valintansa, miten tehdä työtä, mitä haluaa kirjoittaa, mitä kustantamoita kutitella vai julkaistako itse, yrittääkö vielä vai jättääkö kaikki sikseen. Nuoret kirjailijat osaavat ehkä perehtyä näihin asioihin tarkemmin ja miettiä etukäteen, mikä on paras taktiikka seilata uralla eteenpäin.

Minulla oli ilo ja kunnia käydä Ylen aamu-tv:n vieraana puhumassa viimeisen kahdentoista kuukauden julkaisuista, joita kieltämättä olikin sangen paljon. Kun juttua valmisteltiin, kaivelin esiin ilmestyneet teokset ja olin itsekin hiukan hämmästynyt. Paljon on kahdessatoista kuukaudessa tarinoita ilmestynyt ja genrevalikoima on kieltämättä laaja. Mikään itsestäänselvyys tämäkään matka ei ole ollut, enkä kyllä ollut sitä näin edes suunnitellut.

Kun tuota saldoa räknättiin, heräsi tietysti kysymys, kuinka tämä on mahdollista? Yhdeksän painettua kirjaa, kesädekkari, kaksi originaalia äänikirjaa. Olin vähän jo pakenemassa varjoihin aiheen edessä, sillä touhu näyttää ulospäin suhteellisen maaniselta. Sitten mietin ihan oikeasti, miten tässä on näin käynyt ja keksin muutaman tärkeän seikan.

GENRE

Yhdeksän painettua teosta sisältää kaksi lastenkirjaa, kolme nuortenkirjaa, yhden dekkarin, yhden trillerin, yhden historiallisen romaanin ja yhden keittokirjan. Vaihtelu tosiaan virkistää ja minulle olisi täysin mahdotonta kirjoittaa esimerkiksi vain dekkareita. Kone hyytyisi aika nopeasti, ei voi mitään.

KUSTANTAJAT
Näillä kirjoilla on ollut peräti kuusi eri kustantajaa. Lanu-osasto on tullut Karistolta, lasten riimikirja Haamukustannukselta, vähän viistommat kirjat Likeltä, dekkari CrimeTimelta ja historiallinen romaani WSOY:ltä. Niin, ja äänikirjat Storytelin huomasta. Olisi täysin mahdotonta julkaista näin kirjavaa valikoimaa saman kustantajan siipien suojista, se ei ainakaan minulta onnistuisi.

LUKIJAT
Tässäpä se tärkein kivijalka. Jos lukijoita ei olisi juttuni kiinnostaneet, kustantamot olisivat jo raapineet niskaansa ja paenneet takavasemmalle. Niin se vain on, että jos lukijoita ei kirjalle löydy, ei pian löydy kustantajaakaan. Nöyräksi vetää, ja syystä. Joku päivä näin voi käydä, mistäs sen tietää.

Nuo kolme seikkaa mahdollistavat myllyn pyörimisen, loppu on raakaa työtä. Liuskojahan ei romaaneissani ihan mahdottomasti ole, taitaapa Miki Liukkosen O syödä merkkimäärässä sisäänsä kaikki edellä mainitut kirjani. Lanukirjat ovat minulla suhteellisen ohuita, koska haluan helliä niitä hiukan huonompiakin lukijoita, jotka kavahtavat tiiliskiviä. Ideoita tässä tarvitaan, mutta niistä ei ole vielä ollut pulaa. Ja hyvä on muistaa myös optinen harha, sillä kirjat on kirjoitettu milloin sattuu ja julkaisu osuu johonkin. Kalevanpoikien kronikkaa kirjoitin pitkät pätkät jo 2008, loppurutistus oli 2016. Helppoa rahaa oli valmista kauraa 2015 jne.

Mikään laskelmoitu valinta tämä laajuus ei ole. Ja jos olisi, se olisi aika idioottimainen valinta. Markkinointihenkilöt vihaavat minua, sillä jos edustaa montaa eri genreä, ei edusta lopulta mitään, mitä voisi täysillä markkinoida. Mutta en voi mitään sille, että olen kiinnostunut kirjoittamaan erilaisia tarinoita, jotka istuvat parhaiten eri genreihin. Olisi pitänyt ottaa käyttöön taiteilijanimiä, mutta enpä älynnyt sitä ajoissa. Näillä mennään, ei voi mitään. Brändini on varmaan se, ettei minulla ole brändiä.

Täytyy silti sanoa, että olen tyytyväinen tilanteeseeni. Saan tehdä mitä haluan ja riekkua eri genreissä jos jaksan ja kykenen. Omassa päässäni nämä pikku puroset ovat ihan eri lokeroissa ja näen aina vain yhden linjan kerrallaan. Siksi tuo kirjojen kokoaminen studion pöydälle hiukan hirvitti. Kas minä näen nämä polut vain näin:

1) Dekkarit
– Murhan vuosi -sarja, Crime Time
– Ruosteinen sankari, Storytel

2) Nuortenkirjat
– Haavekaupunki ja Benjamin Hawk -sarja, Karisto

3) Lastenkirjat
– Gabriel Hullo -sarja, Haamukustannus

4) Romaanit
– Kalevanpoikien kronikka ymv., WSOY

5) Äkkiväärät kirjat
– Kannibaalien keittokirja ymv., Like

Kaikki puroset elävät omaa elämäänsä omaan tahtiinsa. Kyllä niistä joku voi kuivuakin ja lopulta ne kuivuvat kaikki, mutta sellaista se elämä on. Olen nyt ainakin hetkeksi raivannut kirjallisuudesta itselleni oman tontin, jossa tunne olevani kotonani. Näin se menee.

He lukevat puolestasi

 

TOP20 myynti

20 eniten myytyä kirjaa yhteensä 2000 -2017

Kirja-ala ei ole tunnettu tinkimättömän objektiivisestä rehellisyydestä. Kun kaunokirjallisuuden myynti kääntyi laskuun 2000-luvulla, Kustannusyhdistyksen tiedotteet puhuivat yhä hyvistä kirjavuosista. Muutama vuosi sitten kirjoitin tästä todellisuuden ja tiedottamisen ristiriidasta ja sain puhelinsoiton eräältä Finlandia-palkinnon voittajalta, joka kehui kirjoitustani. Pitkässä puhelussa hän ihmetteli, että jos kaikilla menee niin hiton hyvin, kuinka hänen tilityksissään näkyy vuosi vuodelta yhä vähemmän myytyjä kirjoja. Miten voi olla, että kirjailijalla menee yhä huonommin, jos alalla menee niin helkkarin hyvin?

Myynnin alamäkeen on etsitty ja löydetty monia syitä. Laskuvuosien aikana jälleenmyynti alkoi keskittyä, sillä Suomalainen kirjakauppa jäi ainoaksi koko maan kattavaksi kirjakauppaketjuksi. Myynnin kannalta oli ratkaisevaa, ottiko Suomalainen kirjakauppa romaanin laajaan jakeluun vai ei. Lisäksi kivijalkakauppojen määrä laski siten, että kun 2008 oli vielä 279 kirjakauppaa, niitä oli 2015 enää 179. Nettikirjakauppojen oletettiin paikkaavan vajetta, mutta kirjan fyysisellä näkyvyydellä on yhä suuri merkitys. Vuoden 2013 tutkimuksen mukaan 52% asiakkaista tekee ostopäätöksen vasta kirjakaupassa ja selvää on, ettei päätös voi kohdistua kirjaan, jota kaupassa ei ole. Sekös kirjailijaa harmittaa.

Samoihin aikoihin kirjakerhotoiminta alkoi lakastua. Kirjakerhojen kautta (pakko)myytiin merkittävä määrä kirjallisuutta ja kuukauden kirjoja löytyi monesta kodista. Jos kirjan unohti peruttaa, se kolahti kotiin ja usein minäkin nielin tappioni ja maksoin möllärin, jota en koskaan lukenut. Kirjakerhot saivat aikaan myös kauniita tilastoharhoja. Kun kirjakerho lykkäsi loppuvuoden kuukauden kirjaksi Maija Mehiläisen Hunajan ihana tuoksu -kirjan, se komeili takuuvarmasti vuoden myydyimpien kirjojen listalla. Vitsi piili siinä, että palautukset kirjautuvat vasta seuraavalle vuodelle ja tilastojuna oli jo mennyt.

Lukemisen vähentyminen siellä, mistä lukijoita kasvaa, oli näkyvissä jo aikaisemmin. Sarjakuva- ja lukemistolehtien katoaminen kioskien valikoimista olisi pitänyt kilauttaa hälytyskelloa. Huolestumisen sijaan moni kulttuuri-ihminen taisi salaa riemuita, että niin sanottu roskaviihde teki viimeinkin kuolemaa. Mustanaamiot, Jerry Cottonit ja Yöjutut saivat painua hautaan, onhan meillä Alastalon salissa ja Karamazovin veljekset. Ikävä kyllä juuri nuo lehdet opettivat monta sukupolvea pysähtymään paperiin painetun hiukan lyhyemmän tarinan ääreen. Kun tuo lukemisen silta romahti, moni nuori lukija totesi, että loikka tekstiviestistä romaanikirjallisuuteen on liian pitkä. Samaan aikaan kirjallisuus on kadonnut lähes kokonaan televisiosta, joten pian kukaan ei edes tiedä, mitä kirjailija tekee ja että Suomessakin on sellaisia.

Taistelu vapaa-ajasta on 2010-luvulla hiukan toisenlaista kuin 1980-luvulla. Kulttuurin kulutus tapahtuu juuri vapaa-ajalla ja vapaa-ajalla ihminen haluaa useimmiten rentoutua ja viihtyä. Hyvä tarina viehättää yhä, mutta tarinoihin voi sukeltaa monessa muodossa. Pelien visuaalinen maailma on kiehtova ja moniin peleihin sisältyy pitkiä ja monimutkaisiakin tarinoita. Elokuva- ja televisiosarjatarjonta on myös huikeaa. Kun vielä kolmekymmentä vuotta sitten katsottiin Dallasia kerran viikossa tunnin verran, nyt voidaan ahmia kokonaisten sarjojen useita tuotantokausia sen samaisen viikon aikana. Tietysti voidaan väittää mitä tahansa, mutta peleihin ja televisiosarjoihin käytetty aika on noussut. Se on pois monestakin asiasta, varmasti myös kirjojen lukemisesta.

Mikä sitten on syy ja mikä seuraus, sitä voi kukin miettiä. Keskittyikö kirjakauppa pakon edessä, kun kirjojen myynti laski ja kannattavuus heikkeni? Hakeutuiko nuoriso ja nuoret aikuiset pois kirjojen parista, koska niiden tarjoamat tarinat eivät olleet tarpeeksi kiinnostavia? Jos massoja tavoitellaan, täytyy kirjankin kiinnostaa. Käpertyivätkö suomalaiset kirjailijat liiaksi kirjoittamaan toinen toisilleen akateemista sanataidetta, jossa pilkut, hamartia ja päälle liimattu syvällisyys ovat kohdallaan, mutta itse tarina on kuivakka kuin autiotaloon unohtunut pulla? En tiedä, ihan kaikkea Suomessa ilmestynyttä kirjallisuutta en ole ehtinyt lukea. Ehkä kirjallisuuden hyljänneet voisivat vastata tähän? Tai ihmiset, jotka valitsevat kirjan sijaan iltaseurakseen HBOn ja Netflixin pitkät sarjat?

Tosiasioiden myöntäminen on viisauden alku. Ajat ovat muuttuneet, sitä on turha kiistää. Painettujen kaunokirjojen menekin ja kustantamoiden liiketuloksen paljastavat kylmät tilastot. Jos haluaa pysyä kuivana, on parempi hankkia sateenvarjo kuin yrittää puhumalla saada sadepilvet hajaantumaan. Voidaanko jo siis suosiolla unohtaa, että vuoden myydyin kaunokirja kutittelisi vielä joskus sadantuhannen kappaleen rajapyykkiä? Ehkä, mutta…

Muutokset eivät aina ole vain huonoja. Samaan aikaan, kun kirjakauppaverkosto on hiukan kutistunut, markettien kirjaosastot ovat laajentuneet. Tänä vuonna on varmaankin edessä hetki, jolloin marketit myyvät kirjoja enemmän kuin kirjakaupat. MyyntikanavatTietysti markettien valikoima on suppea, sillä ne myyvät vain kärkituotteita. Mutta myyty kirja on aina myyty kirja, ja ehkä tyytyväinen lukija ostaa toisenkin kirjan. Nettikirjakaupat ja divarit tarjoavat ehtymättömän valikoiman kirjoja niille, jotka osaavat niitä etsiä. Jos ja kun kirjojen markkinointiin löytyisi kirja-alalta jonkinlainen yhtyeinen sävel, voitaisiin kirjojen saatavuuden esittelyyn panostaa. Sillä kirjoja on saatavilla, tieto siitä, mistä ja millaisia kirjoja löytyy, on usein se puuttuva rengas kirjan ja kuluttajan välillä.

Uskokaa tai älkää, kaikesta tästä huolimatta meillä on meneillään suuri kirjallisuuden nousukiito! Lukeminen on varmasti vähentynyt, mutta kuunteleminen on lisääntynyt huimasti. Ääni kaunoKirjojen pariin on löytänyt tiensä ihmisiä, jotka eivät ole jaksaneet lukea painettuja kirjoja. Kuten jo muutama vuosi sitten sanoin eräässä haastattelussa, lukemattomuuttaan ei tarvitse hävetä, kirjoja voi myös kuunnella. Ja onhan äänikirja erittäin näppärä. Autoa ajaessa, tiskatessa tai nurmikkoa leikatessa on aika vaikea lukea kirjaa, mutta kuunteleminen onnistuu helposti. Kun vanhat kovakantiset opukset katoavat makulointikoneen uumeniin, äänikirja on yhä saatavilla. Eikä kerry kirjoja nurkkiin tai muuttolaatikoiden painoksi.

Kirjailijana moni iloitsee, että kirja saa äänikirjan muodossa pitemmän elämän. Huono puoli valkenee lähivuosina, jos ja kun myynti alkaa painottua äänikirjan puolelle. Vilkaisu vanhoihin sopimuksiin paljastaa, että äänikirjan tekijänpalkkioprosentit ovat kirjailijalle yleensä paljon huonompia kuin painetusta saatavat. Mutta ei hätää, tämähän on vain neuvottelukysymys. Eikä polku äänikirjaan kulje edes välttämättä painetun kirjan kautta. Olen itsekin ollut mukana StoryTelin toiminnassa heti sen rantauduttua Suomeen. Tähän mennessä olen kirjoittanut heille kaksi romaania (Valkoinen kevät ja Ruosteinen sankari II) , jotka ovat saatavilla vain ja ainoastaan äänikirjoina. Tulevaisuus on siis jo täällä!

Jos et jaksa itse lukea kirjoja, anna ammattilaisen lukea ne puolestasi ja pidä vain korvasi auki. Näin se menee.

Äänikirjojani löytyy:
Storytel

Bookbeat

Elisa

Lue:
Kirjallisuuden myynti on laskenut jo kolmatta vuotta (2016)

Suomi lukee – ja ostaa kirjoja

Helppoa rahaa – kirjailijan iloja!

Helppoa_rahaa-1

Tutustu kirjaan!

Kevät on kulunut vauhdilla. Tälle vuodelle tuli ladattua kovat työodotukset ja alkuvuosi olikin melkoista ahkerointia. Tilanne ei ole parantunut vaan paremminkin pahentunut, kun kalenteriin on tullut lennosta pakollisia töitä. Tai pakollisia ja pakollisia, ehkä kyse on lähinnä siitä, että tarjolla olevat rahat on hyvä ottaa pois. Ja kirsikkana kakun päällä on murtunut kylkiluu, joka ei kyllä helpota työntekoa, vaikka tässä ei sementtisäkkejä tarvitsekaan nostella. Lomittajaa ei tässä ammatissa tunneta, diilit raukeavat jos töitä ei tehdä.

Ahkeroinnin keskellä olen myös jaksanut jonkin verran keikkailla. Tänä keväänä on kyllä ollut erityisen hyviä keikkoja (Pirkkalassa, Kangasalla ja Helsingissä) joissa on puhuttu laajemminkin kirjoittamisesta eikä yritetty pakkosyöttää kuulijoille uusinta kirjaa. Lukijoiden kysymykset ovat aina keikkojen kohokohtia, sillä saarnaaminen on puuduttavaa. Keikoilla on noussut nyt säännöllisesti esiin tekemiseni eräs puoli, joka jaksaa hämmästyttää monia, nimittäin suhteellisen kiivas julkaisutahtini.

Ymmärrän hyvin, että varsinkin tämän vuoden saldo hämmästyttää monia. Minulta ilmestyy kaksi lastenkirjaa, kaksi nuortenkirja, yksi dekkari, yksi historiallinen romaani ja yksi dekkari. Lisäksi eetteriin saadaan tuore äänikirja ja Apuun on tulossa kesädekkari. Miksi, oi, miksi JP julkaiset näin hirvittävällä vauhdilla? Tässähän kärsii laatukin, näin ainakin usein uskotaan. Romaania pitää kypsytellä vuosikausia, muutoin se on raakile.

Syitä ja seurauksia on tosiaan hyvä hiukan miettiä. Motiiveita urakointiin on oikeastaan kaksi. Tietysti kiivaan julkaisutahdin takana on osittain raha, sillä olen ammattikirjailija, joka saa maksun vain julkaistuista ja myydyistä töistä. Jos töitä ei ole, ei ole myytävää. Tällä hetkellä olen vuosiapurahalla, mutta sukanvarteen on kerättävä hiukan puskuria, sillä apurahan saaminen ei ole automaatio. Kun apurahoitus loppuu, uuden alkamista ei tiedä oraakkelikaan. Rahaa ihanampi syy on tietysti se, että pidän kirjoittamisesta eri lajeihin erittäin paljon. En ole yhden tempun poni ja siksi persoonani on jakautunut. Voidaankin sanoa, että minulla on kolme alter egoa: nuorisokirjailija, dekkaristi ja syvämietteinen kaunokirjailija. Näiden egojen teot eivät kosketa toisiaan, joten jo noilla asetuksilla julkaisut kolminkertaistuvat.

Minulla on myös muutamia puhtaasti teknisiä etuja. Olen nopea kirjoittaja ja ideani syntyvät melko valmiina. Minun ei tarvitse käydä jaakopinpainia kustannustoimittajien kanssa lukemattomien editointikierrosten kera, vaan yleensä päästään suhteellisen vähällä. Lisäksi aika on puolellani. En tosiaankaan ole töissä, joten vuorokauden kaikki tunnit ovat käytössäni. Tiedän kokemuksesta, että jos joutuu pakertamaan päivätyössä arkipäivät, yksi romaani vuodessa tai joka toinen vuosi on hyvä saavutus. Kalenteriaika ei tee käsikirjoituksesta hyvää vaan sen ääressä vietetyt tunnit. Työläinen ei arkena voi laittaa romaanin tekemiseen yhtään tuoreaivoista tuntia, kun minä voin tykittää niitä päivässä kuusikin pienten taukojen kera. Se on erittäin suuri etu, kuten raskaan työn raatajat varmasti tietävät.

Jos kirjailija pystyy ja ehtii kirjoittaa eri lajityyppejä, aivot pysyvät virkeinä. On paljon helpompaa kirjoittaa dekkarin jälkeen lastenkirja kuin toinen dekkari, tai lastenkirjan jälkeen dekkari kuin toinen lastenkirja. Tai peräti näytelmä, tai kuunnelma. Tietysti on oma vaivansa ottaa haltuun eri lajityypit, mutta kun tuska on kerran nähty, homma alkaa sujua helpommin.

Tiedän kyllä, että sarjat ja kiivas tuotantotahti saavat muutamilla tahoilla nenät nyrpistymään. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa, että jokaisella on oma, luontainen kirjoitusrytminsä. Mikä jollekin on nopeaa, on toiselle hidasta ja päinvastoin. Valkoisen paperin edessä istumiseen voi mennä yllättävän pitkiä aikoja, jos ajatukset eivät ole selkeitä.  Kirjojen julkaisuväleistä ei voi päätellä mitään, jos ei tunne tekijää ja hänen työtapojaan.

Seuraava romaanini, joka ilmestynee ensi syksynä, on jo valmis. Se saa siis kypsyä ihan rauhassa, vaikka näennäisesti taas vaikuttaa siltä, että se on sudittu kasaan hyvin lyhyessä ajassa. Kaikki ensi vuonna ilmestyvät kirjani ovat jo valmiita, sillä olen noin vuoden tai kaksi edellä julkaisusuunnitelmaani. Näitä editoidaan sopivassa välissä lähempänä julkaisua, jotkin osiot syvenevät, toiset katoavat, mutta mitään uudelleenkirjoitusta ei tarvitse tehdä.

Helppoa rahaa me kaikki tietysti kaipaamme. Kirjailijana sellaista ei kyllä usein ole tarjolla, sillä kirjoittaminen käy työstä, olipa kuinka innostunut tahansa. Kaltaisellani kirjailijalla, jonka kaikkien vuoden aikana julkaistujen kirjojen myynti yhteensä saattaa raapaista vuoden myydyimpien kirjojen TOP 20 listaa, ei tule houkutusta levätä laakereilla. Ja toisaalta, en edes halua katsella katossa pörrääviä kärpäsiä. Teen työtä, josta pidän ja jollakin sairaalla tavalla rakastan tarinoita. Mikään ei ole niin mukavaa kuin kuulla, kuinka lukijat ovat nauraneet, saaneet lohtua, pysähtyneet ajattelemaan tai unohtaneet arkihuolet kirjojeni parissa. Juuri siihen tähtään. Kirjoja jokaiseen makuun, vaikka markkinaosasto itkee verisiä kyyneleitä! Kiitos!

Kannattaa vilkaista:
Mitä kirjailija tekee? – Anneli Kanto
3+1 ajatusta kirjoittamisesta: Pikkuasiat (#2) – Saara Henriksson 

Kirjailija markkinatalouden rattaissa

Klikkaa ja tutustu!

Kevät saapuu taas! Kirjailijalle keväässä on parikin hienoa hetkeä. Ensinnäkin, jos on jaksanut ahkeroida, kevään kirjat ilmestyvät kovalla vauhdilla juuri näihin aikoihin. Uudet tekijänkappaleet saapuvat laatikoissa ja se on aina yhtä suuri juhlahetki! Uusi kirja on upea ilmestys, se tuoksuu, kuulostaa ja näyttää aina yhtä hyvältä.

Myös vanhat synnit nousevat keväällä pintaan. Perinteiset kustantamot tilittävät edellisen kalenterivuoden myyntirojaltit pitkin kevättä, nopeimmat tammikuussa ja hitaimmat toukokuussa. Kirjailija saa nähdä, mitä se edellinen kirja nyt sitten myi ja tuleeko ennakon ylittävää rahaa tilille ja kuinka paljon.  Yllätyshän se on, sillä nykyään on ollut todella vaikea arvata yhtään mitään kirjan menekistä. Jos kirja ei ole päässyt esimerkiksi markettijakeluun, mitään myynnin riemuvoittoa on turha odottaa.

Kirjailijan taloudellinen tuska kiteytyy myös meitä vaivaavassa hopputaloudessa. Kun selailin tuossa vanhoja myyntitilityksiä, huomasin, että ilmestymisvuonnaan erästäkin romaania on myyty kustantamosta ulos hintaan 17,75€. Tuosta ulosmyyntihinnasta maksetaan se kirjailijan rojalti, ei siis kirjakaupan lukijalta ottamasta hinnasta. Ja kauhu tulee tässä. Kun vuosi vaihtuu, niin seuraavana vuonna samaisen romaanin ulosmyyntihinta näyttää olleen 5,70€, siis vain kolmannes siitä, mitä se oli ilmestymisvuonna. Tämä tarkoittaa sitä, että jos vuonna 2016 ilmestynyttä kirjaa myytiin ennen 31.12.2016 iloisesti vaikkapa 1500 kappaletta, se on yhtä arvokas myynti kirjailijalle kuin vuonna 2017 myydyt 4500 kappaletta. Ja moinen myynnin kolminkertaistuminen on yhtä todennäköinen kuin maitopurkin pääsy Suomen presidentiksi.

Tietysti lukemat hiukan vaihtelevat kustantamon ja kirjan mukaan, mutta nyrkkisääntö on kirjailijalle melko selvä. Jotta romaanista jäisi jotain käteen, sen pitää myydä myyntinsä nopeasti. Hitaasti syttyvät kirjat eivät enää paljoa tuota, ja nykyään tuollaista hidasta syttymistä ei edes odoteta, kun kirja jo kohtaa makulointikoneen. Kun markkinointi on aika harvalla kirjailijalla kovinkaan mittavaa, syksyllä ilmestyneen kirjan näkyvyys lepää usein suurten lehtien kritiikeissä. Aamulehti, Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat pääsevät yhdessä 500 000 kappaleen levikkiin, joten niiden kritiikkejä on syytäkin arvostaa.

Jos kirja ilmestyy syyskuun lopussa, sen taloudellisesti tuottava elinaika on vain kolme (3) kuukautta. Kun hyvä kritiikki ilmestyy vaikkapa viiden kuukauden päästä ilmestymisestä, syksyn kirjan saatavuus kivijalkakaupasta saattaa olla jo lähes nolla. Tuohon seitsemän kuukautta lisää, ja kirjan makulointia jo suunnitellaan. Ikävä kyllä makulointivimma vie kovakantisen kirjan nopeasti pois myös kirjastoista, sillä liimasidotut kirjat hajoavat noin 20 lukukerran jälkeen. Kirjastoon on vaikea ostaa uutta kappaletta tilalle, jos sellaista ei ole saatavilla.

Kirjoittamisella leipänsä tienaava huomaa melko nopeasti, ettei ns. aikuistenromaanien pykääminen kannata taloudellisesti. Työmäärä on suuri ja kirjan elinaika on kutistunut järjettömän pieneksi. Syksyllä julkaistu kirja joutuu mielettömään taistoon, jossa kolmen suuren lehden kulttuuritoimituksen peukalon suunta voi ratkaista hyvinkin paljon. Kirja katoaa nopeasti näkyvistä, kun uudet hyökyvät tilalle. Vaikka kirja on aina uusi sille lukijalle, joka tarttuu siihen ensimmäistä kertaa, painovuodella on jokin maaginen, tuhoava taika.

Ihmeellisintä koko kehityksessä on, että juuri aikuiset ovat uutuuskiiman pahimpia lietsojia. Lasten- ja nuortenkirjojen myynti on paljon tasaisempaa. Tietysti uusi kirja myy ilmestyessään parhaan myyntinsä, mutta tulevina vuosina kirjaa voi mennä ihan mukavasti, jos sitä on saatavilla. Nuorison reipasta asennetta todistaa myös lainaustilastot. Kun katsoin vuoden 2016 tilastojani, vuonna 2011 ilmestynyt romaani oli lainaustenkin puolesta hiipunut huomattavasti, mutta samana vuonna julkaistu nuortenkirja porskutti ihan omilla luvuillaan. Ilmeisesti on niin, että nuoriso löytää lukemisensa itse sen mukaan, mikä on heistä hyvää, kun aikuiset menevät lampaina uutuuksien perään, eivätkä palaa vanhoihin kirjoihin, vaikka ne olisivat hyviä ja lukematta.

Tilanne omalta osaltani alkaa pitkälti olla se, että aikuisten romaanien kirjoittaminen on lähinnä harrastus, jota rahoitan muilla kirjoitustöillä. Vaikka dekkaritkaan eivät kovassa kilpailutilanteessa ole automaattinen kultakaivos, dekkariharrastajissa on myös se hyvä puoli, että he lukevat vanhojakin kirjoja. He pitävät kirjat elossa ostamalla ja lainaamalla vanhojakin kirjoja, mistä heille suuri kiitos.

Mutta eipä nyt pukeuduta säkkiin, eikä ripotella tuhkaa päälle. E- ja äänikirjat elävät ikuisesti, niiden saatavuus ei pääty sidoksen haurastumiseen eikä silppurin joutsenlauluun. Itse uskon vahvasti, että äänikirjat ovat piristysruiske, joka saattaa näkyä jopa tekijänkin kukkarossa. Sillä vaikka kuulostaakin kovin raadolliselta, ammattikirjailijan pitää palkkaorjuutta välttääkseen ajatella myös sitä, että viivan alle jää muutakin kuin miinusta.