Luomiskausia: 4. kausi, vuodet 2005 – 2009

220804 kirjailija Taija Tuominen, J.P. Koskinen , kirjanjulkistaminen, Ristin ja raudan tie

220804
kirjailija Taija Tuominen, J.P. Koskinen , kirjanjulkistaminen, Ristin ja raudan tie

Vuonna 2004 ilmestyi esikoisromaanini Ristin ja raudan tie ja siirryin julkaisseiden kirjailijoiden kastiin. Se käynnisti ensimmäisen julkisen luomiskauden, jota voi tässä ehkä nimittää heräämiskaudeksi. Julkisten luomiskausien ero edellisiin on, että niiden aikana tehdyistä teoksista julkaistaan suurin osa, kun suhde edeltävinä kausina on ollut päinvastoin.

Esikoisteokseni oli syntynyt, kuten edellisissä osissa kävi ilmi, jo vuonna 1999. Tein siitä paremman version historiallisten romaanien kirjoituskilpailuun, jossa se selviytyi finaalin vuonna 2003. On sattumaa tai kohtalon ivaa, että juuri historiallinen romaani oli lopulta esikoisteokseni, sillä kohtalaisen hyviä ehdokkaita olisi ollut tarjolla puolisen tusinaa. 

Kun kirja julkaistaan, kirjailijan asetelma muuttuu. Ennen julkaisua kirjailijaan ei kohdistu julkisia odotuksia, ei tekstin laadun sen paremmin kuin aiheiden suhteen. Tämän huomasin itsekin, sillä kun esikoinen oli historiallinen romaani, kaivoin aihevalikoimastani esiin paremmat historialliset romaanit ja hylkäsin muut aikaisemmin kehittelemäni aiheet.

Heräämiskauteni oli pitkälti muodon vakioimista. Tapani kirjoittaa oli jo muuttunut mutta vanhoja kaikuja kulki mukana ja osittain pidin niitä tietoisesti elossa. Historiallisella romaanilla on rönsyilevä muotonsa, joka periytyy kuvattavan aikakauden tavasta kertoa asiat pitkästi ja laveasti. Sen toistaminen on historiallisesti tarkkanäköistä mutta kaunokirjallisesti turhaa.

Romaanien julkaisujen myötä syntyi myös ristiriita, joka ei ole korjaantunut vieläkään. Kolme ensimmäistä romaaniani ilmestyi vuosina 2004, 2005 ja 2006. Niistä tuoreinkin oli saanut viimeisen pisteen jo kaksi vuotta ennen julkaisua, joten todellinen, piilossa tapahtuva kehitys ja näkyvä kehitys eivät olleet synkronisia.

Heräämiskaudella sopeutin kirjoittamiseni julkaisujen vaatimiin ehtoihin ja odotuksiin. Kehitys ei mielestäni hakenut uusi suuntia, vaan kehitin sitä, mikä oli jo olemassa. Kirjoitin tällä kaudella noin 20 novellia, joista kaikki julkaistiin jossakin. Romaaneja syntyi seitsemän, mikä kuulostaa valtavalta määrältä mutta työpäiväkirja ei valehtele.

Seitsemas_temppeliherra

Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan

Olin jo alun perin ajatellut historiallista ristiretkisaagaani pitkäksi tarinaksi, joten kirjoitin 2005 siihen kaksi osaa, Mustat hansikkaat ja Jerusalemin aurinko. Mustat hansikkaat ilmestyi 2007 nimellä Seitsemäs temppeliherra, Jerusalemin aurinko ei ole ilmestynyt vieläkään. 2006 rimpuilin jo pois liian pöhöttyneestä kerronnasta ja kirjoitin romaanin Kahdeksan grammaa rakkautta. Se ilmestyi nimellä Punainen talvi vasta vuonna 2010. Samana vuonna kirjoitin Sukulustoja, joka on kokeellinen sulatuskattila Jäätävälle rakkaudelle, muutamalle novellille ja uudelle tekstille. Sekään ei ole tuossa muodossa ilmestynyt.

Palasin vielä historialliseen, saagamaiseen kerrontaan Kalevanpoikien kronikan myötä 2007, mutta tuossa muodossa tarina ei löytänyt tarvittavaa kipinää. Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen maisteriohjelmaa varten kirjoitin vuonna 2008 rikosromaanin Tapaturma tammikuussa, joka oli Jäätävän rakkauden parempi versio.

Klikkaa kuvaa ja tutustu kirjaan!

Heräämiskausi huipentui lopulta heräämiseen. Halusin irti kaikista kirjoittamiseeni kohdistuneista odotuksista ja raameista. Samalla halusin tuoda novelleista tutun reaalimaailman rajoja koettelevan tarinankerronnan osaksi romaania. Tarina kulkisi tarinan ehdoilla, raja-aidoista välittämättä. 2009 valmistui Lohikäärmeen veljeskunta, joka vuonna 2011 ilmestyi nimellä Paholaisen vasara.     

Neljännen tuotantokauden helmi on Paholaisen vasara. Se yhdisti vanhoja aineksia uudella tavalla. Samalla kerronnan rytmi, jota kokeilin kirjassa Kahdeksan grammaa rakkautta, alkaa toimia paremmin vahvempien tarinalinjojen avulla. Karkeasti ottaen henkilöt alkavat nousta selkeämmin esiin tarinan kudoksesta.

Julkaisut:
2005: Viisi todistajaa
2006: Savurenkaita
2007: Seitsemäs temppeliherra
2007: Kirjailija, joka ei koskaan julkaissut mitään
2009: Harkittu murha

Tärkeitä signeerauksia

JP-signeeraa-Paholaisen-vasaraViikon aikana olen allekirjoittanut muutaman kustannussopimuksen. Nehän ovat siitä vekkuleita lappuja, että kirjoittaa voi vaikka kuinka mutta unholaan jäävät suuretkin taiteelliset teokset ilman julkaisua. Tarinaa kirjoittaessa en välttämättä sopimuksista murehdi mutta kun työ on valmis, murehtiminen alkaa. Nykyään teokseni tähtäävät julkaisuun, pöytälaatikkoa minulla ei enää edes ole.

En ole vielä siirtynyt siihen vaiheeseen, että allekirjoittaisin sopimuksia teksteistä, jotka ovat vasta idean asteella. Tämä on tietysti suuri riski, sillä kokonaiseen kirjaan, olipa se romaani tai lastenkirja, uppoaa työtä aika paljon. Jos kässäri jää myymättä, ajantuhlaus menee artistin piikkiin. Näitä sattuu harvemmin, mutta sattuu kuitenkin.

No, nyt on muutama pyy pivossa. Odotettavissa on siis ainakin syksyllä 2014 lastenkirja ja keväällä 2015 romaani. Ennakot on  tienattu ja niitähän ei tarvitse takaisin maksaa. Oliko tässä jossakin lähellä baari?

Menoja ja vähän tulojakin

Viimeiset viikot ovat olleet sosiaalisesti vilkkaita. Tuossa muutama viikko sitten osallistuin WSOY:n järjestämään kirjalliseen aamiaiseen, jossa mukana oli viisi kirjailijaa ja joukko lukijoita. Tilaisuus oli rento ja ainakin kirjailijan kannalta oikein mukava. Tuollaisessa epävirallisessa tilaisuudessa voi kertoa kirjasta tavallista laveammin sekä kuulee myös muiden kirjoista. Minäkin olen yhä myös lukija, jota kiinnostaa uudet kirjat. Hieno tilaisuus, jollaisia kyllä kaipaa lisää!

Hyvät raportit tapahtumasta löytyvät Kirjasfääristä,  Ritalta ja Karon Kuvalehdestä.

Saman päivän aikana vierailin myös Kansallisarkistossa kaivamassa isoisäni tietoja. Kantakortit löytyivät (niitä oli tosiaan kaksi) ja muutama muukin dokumentti mutta kaipaamiani tietoja ei. Pitää hiukan miettiä, miten tästä voi edetä.

Illalla oli vuorossa Kariston syyskauden avajaiset, jossa oli mukava tavata suuri joukko vanhoja tuttuja ja muutama uusikin kasvo. Tästäkin tapahtumasta löytyy raportteja Kirjasfääristä ja Magdalenan blogista.

Seuraavalla viikolla olikin vuorossa Bonnierin tuparit, jossa paikalla oli siis sekä WSOY:n että Tammen väki. Vieraita oli riittävästi ja tuttuja niin paljon, että pää meinasi seota. Ja raporttia löytyy Ritalta.

Viikon kruunasi perjantaista sunnuntaihin Oriveden Opistolla vietetyt Uuden kirjan päivät, jossa olin kertomassa historiallisen romaanin rakentamisesta. Tämä tilaisuus löi minut ällikällä monestakin syystä.

Esiintymiseni oli lauantaina klo 9:30. Odotin aamutunneiksi seitsemää kuulijaa, mutta sali olikin täynnä, 60 tuolia varattuna ja vain muutama vapaana! Lisäksi yleisö oli erittäin kiinnostunutta, kysymyksiä esitettiin runsaasti vielä kahvi- ja lounastauollakin.

Olin iloisesti yllättynyt myös siitä, että ohjelmisto oli ovelasti rakennettu niin, että aamupäivän muut esiintyjät, Heidi Köngäs ja Sirpa Kähkönen, tavallaan täydensivät luentoani tai minä pohjustin heitä, ihan miten haluatte. Esittelyt ja juonnot hoiti Kristiina Wallin niin sutjakkaasti, että aikataulustakaan ei lipsuttu eikä mitään olennaista jäänyt sanomatta.

Ja kun näin paljon oli viikolla menoja, oli todella mukavaa, että tästä tilaisuudesta koitui myös tuloja, sillä esiintymispalkkio, matkat ja ateriat maksettiin. Loistavan tilaisuuden ainoa murhe oli itseaiheutettu, sillä jouduin palaamaan romaanin ääreen heti lounaan jälkeen. Iltapäivän ja illan ohjelma olisi myös ollut mainio, mutta kun pitää kirjoittaa niin minkäs teet.

Aivan loistava tilaisuus, oli todella mukava saada olla mukana! Kiitokset Jyrki ja Kristiina!

Nyt on palattu arkeen ja vastassa on tutut arjen murheet. Mutta kuolema tulee kummiskin, joten leuka pystyyn ja eteenpäin.

Osa 6: Käsikirjoituksesta kirjaksi

Käsikirjoituksesi on valmis lähetettäväksi kustantamoon. Et halua tarvepainatusta etkä omakustannetta, vaan luotat tekstiisi, itseesi ja hermoihisi joten haet kirjallesi kustantamoa, joka maksaa sinulle oikeaa rahaa.

Julkaisukynnyksen läpäiseminen ei ole helppoa. Suurimpiin kustantamoihin voi saapua noin 1000 käsikirjoitusta vuodessa. Yli 99% käsikirjoituksista hylätään. Mutta tässä vaiheessa on turha murehtia hylkäämistä, olet kyllä tiennyt, ettei haaste ole helppo.

Ota selvää, millainen linja kullakin kustantamolla on. Huomaat pian, että harvalla kustantamolla on mitään kovin hienojakoista linjaa. Jotkut eivät julkaise runoja, toiset eivät lastenkirjoja ja kolmas karttaa tieteiskirjallisuutta mutta perusproosan linjanvetoa tuskin löydät.

Isot kustantamot on helppo listata, ne ovat WSOY, Tammi ja Otava. Gummerus on hiukan vajoamassa neljän suuren joukosta keskikastiin, josta löytyy muun muassa Like, Teos, Atena ja KaristoKustannusyhdistyksen sivuilta voit bongata suuren joukon kustantamoita, joista mikä tahansa voi olla sinulle sopiva. Harkitse, haluatko olla suuri kala pienessä lammikossa vai pieni kala suuressa lammikossa.

Käsikirjoituksen mukana on lähetettävä saatekirje. On hyvä kertoa lyhyesti itsestään ja ansioistaan kirjoittamisen saralla. Jos olet menestynyt kirjoituskilpailuissa, mainitse saavutuksesi. Lyhyt kuvaus romaanista ei ole pahitteeksi. Jos tuntuu siltä, että saatekirjeesi venyy tai saa anovan sävyn, polta se. Huono saatekirje on pahempi kuin pelkät asialliset yhteystiedot.

Älä soittele käsikirjoituksesi perään ainakaan kolmeen kuukauteen. Suomen posti tuskin hukkaa lähetystäsi, todennäköisempää on, että se juuttuu kustantamon pinoihin. Sähköpostiin taas saa useimmiten kuittauksen, perille tuli. Anna kustannustoimittajille aikaa järjestää pöytänsä. Tuskaasi voit lievittää sillä, että laitat käsikirjoituksen samaan aikaan useaan paikkaan. Mitään herrasmiessääntöä ei ole ja tällä tavalla säästät aikaasi.

Jos tunnet kustannustaloissa ihmisiä, voit lähestyä suoraan heitä. Kirjailijoista ei sinulle ole apua, heidän sanallaan on harvoin painoarvoa kustannustalon sisällä, ainakaan sen jälkeen kun he kerran ovat suositelleet jotakin hankalaa tyyppiä tai surkeaa käsikirjoitusta. Nyrkkisääntö on, että jos sinulla on suhteita, käytä niitä.

On kolme asiaa, joita aktiivinen kirjailija ei voi välttää: kuolema, veromätkyt ja hylkäyskirje. Jokainen saa hylsyn joskus. Jopa julkaisevien kirjailijoiden käsikirjoituksia hylätään. On siis suuri todennäköisyys, että ensimmäinen palautteesi kustantamolta noudattaa kaavaa: ”Olemme tutustuneet… ikävä kyllä… ei sovi kustannusohjelmaamme.” Jos sinulle on annettu hiukan enemmän palautetta, ole tyytyväinen, olet herättänyt mielenkiintoa.

Hylsystä on vaikea riemastua, eikä siitä tarvitse väkisin vääntää mitään positiivista muka-opetusta. Lopputulos ratkaisee, joten sinun on turha uskotella itsellesi, että kässärisi luki joku, joka ei pitänyt nimestäsi tai joku, joka ei tykännyt käyttämästäsi fontista. Älä jää rypemään itsesäälissä vaan muista, että kustantamoita on monia ja usein oikea kirja hakee oikeaa lukijaa. Ja jos olet tehnyt hyvää työtä, kirjasi kyllä julkaistaan.

Jos keräät kierroksellasi koko hylsysarjan, kannattaa sinun istua alas ja miettiä hiukan, mitä kannattaa tehdä. Voit korjailla käsikirjoitustasi, jos sinusta yhä tuntuu siltä, että aihe on kiinnostava ja teksti kulkee komeasti. Voit myös tehdä kokonaan uuden tarinan, jos sellainen polttelee mielessäsi. Mieti rauhassa. Ehkä sinä aikana saat iloisen kirjeen kustantamosta, johon et muistanut kässäriäsi lähettäneesikään.

Omat kokemukset!
On niitä hylsyjä nähty. Aikoinaan laitoin ensimmäisen käsikirjoituksen kaikkiin suuriin kustantamoihin samalla postireissulla. Kun hylsyt tulivat, ei siinä riemusta hypitty. Ja ihan varmasti jossakin jätettiin kässärini kokonaan lukematta…

Olisin säästänyt paljon aikaa ja vaivaa, jos olisin hionut palautetun kässärin paremmaksi. Mutta olin niin hätäinen, että hylsyjen saapuessa olin jo seuraavan työn kimpussa enkä palannut vanhaan. Hölmö minä.

Pisin hylsykirjeen mukana saapunut analyysi romaanistani oli neljä liuskaa pitkä. En hionut sitäkään kässäriä. Hölmö minä.

 

Osa 3: Kirjan suunnittelu

Osaat kirjoittaa, onnittelut siitä! Mutta niin osaa moni muukin. Kirjan synnyttämiseen ei riitä se, että osaat latoa kauniita sanoja peräkkäin. Sinulla on oltava joku idea. Kun puhutaan kirjailijan lahjakkuudesta ja mielikuvituksesta, se piilee juuri tässä. Kyky keksiä ideoita ja toteuttaa ne omalla tavallaan on taito, jota ei voi kunnolla opettaa

Mutta ei hätää. Kun olet lukenut paljon ja pitänyt silmäsi auki, on sinulla varmasti runsaasti ideoita, tai ituja niihin. Älä päästä itseäsi vähällä tässä vaiheessa. Kirjan idea on erittäin tärkeä. Huonosta aiheesta hyvin kirjoitettu kirja ei kiinnosta ikinä niin paljon kuin hyvästä aiheesta huonosti kirjoitettu kirja. Uhraa aikaa sille, että otat selvää, mitä ja miten on kirjoitettu niistä aiheista, jotka kiinnostavat sinua. Oletko itse jäänyt kaipaamaan jotakin aihetta, josta ei ole kirjoitettu, jotakin näkökulmaa?

Jos haluat erikoistua johonkin genreen, kuten rikosromaaneihin tai historiallisiin romaaneihin, sinulla on jo raamit kasassa. Hae ideaa alueelta, johon haluat mennä. Usein on niin, että hyvä idea on synteesi monista mielessäsi velloneista asioista ja huomaatkin suunnittelevasi aivan jotain muuta, mitä aluksi luulit tekeväsi. Se ei ole katastrofi vaan lupaava alku.

Kun sinulla on omasta mielestäsi hyvä idea, mieti vielä kerran. Raaka totuus on se, että jos samasta aiheesta ilmestyy samana syksynä kymmenen kirjaa, kauneinkin lumihiutale katoaa kinokseen.

Sinulla on kuin onkin idea, jonka ympärille voit alkaa rakentaa romaania. Luun lihottamiseen tarvitset taustamateriaalia, joskus enemmän, joskus vähemmän. Taustatyö voi olla faktojen keräämistä, ajankuvan rakentamista, omien muistiinpanojen läpikäyntiä, joskus jopa haastatteluja. Havainnoi ja paina mieleesi. Ole imuri.

Mieti kirjasi henkilöitä. Ketä tarvitset tarinan kuljettamiseen, ketä et. Lukijan muistissa pysyy hyvin seitsemän keskeistä henkilöä, kahdeksas alkaa jo vaipua varjoihin. Sivuhenkilöitä voi tietysti olla enemmänkin, mutta ei niitäkään pidä vaivata turhaan. Jokaisen henkilön pitää elää, älä luo yhtään turhaa henkilöä.

Valitse hyvä näkökulma, mitä haluat kertoa, mitä jättää kertomatta. Tarvitsetko monta kertojaa, miksi? Kertoja määrittelee kirjan tyylin, joten mieti sitä tarkasti. Kokeile, millä tavalla alku lähtee liikkeelle parhaiten.

Muista, että idea on alkukuva joka sisältää aiheen, näin tulee käymään tässä miljöössä. Varsinainen kirjan teema syntyy siitä, kuinka käsittelet aihettasi. Miten, miksi, mihin, milloin? Jos aiheesi on vallankumous, voi teemasi olla vallanhimo ja ahneus. Teema on hyvä pitää mielessä koko ajan, se on kirjasi mehukkainta ydintä.

Tapahtumien rytmittäminen on tärkeää. Draaman kaari pitää lukijan hereillä, älä yritä selittää itsellesi, ettet tarvitse sitä. Jännityksen kiristäminen, suvanto, jännitys kiristyy uudestaan, iloa, surua, kaikkea sopivassa suhteessa. Tee hyvä suunnitelma myös rytmityksen suhteen. Muistele, mitä olet oppinut, joko koulunpenkillä tai lukiessasi.

Älä turhaan rasita itseäsi aloittamalla varsinaista kirjoitustyötä kun valmistelut ovat kesken. Silläkin tavalla voi syntyä hyvä kirja, mutta prosessi lyhentää varmasti elämääsi enemmän kuin työ, johon lähdet hyvin valmistautuneena.

Kirjan suunnitelmaa ei ole pakko kirjoittaa paperille. Se mahtuu hyvin kallonkin sisään, mutta paperille luonnostelusta ei tietenkään ole haittaa, jos pelkää hukkaavansa päänsä. Älä kuitenkaan maalaa itseäsi nurkkaan suunnitelmiesi kanssa. Suunnitelma on kartta, joka estää sinua eksymästä. Se ei todellakaan kerro sinulle sitä, miltä maisema oikeasti näyttää kun pääset matkaan. Kun tarina alkaa elää, se kyllä menee sinne minne haluat, mutta omilla ehdoillaan.

Tuntuuko yhä, ettei aiheesi ole hyvä? Ei tämäkään idea kuulostanut aikoinaan kummoiselta. Saarelta löytyy valtava apina, joka rakastuu naiseen. Apina tuodaan kaupunkiin ja se karkaa. Silti kaikki tietävät, mistä on kyse.

Jos et itse luota itseesi, sinuun ei luota kukaan muukaan.

Omat kokemukset!
Täytyy näin jälkikäteen myöntää, että oma esikoiseni ei aihevalinnalta ollut täysosuma. Kirja palkittiin historiallisen romaanin     kirjoituskilpailussa ja kilpailussa olleista kirjoista se oli kaupallisesti ylivoimaisesti menestynein. Mutta, historiallinen ristiretkiromaani ei herättänyt aiheena suuria tunteita kriitikoissa.

Esikoispaukut tuli siis tuhlattua huolettomasti mutta erittäin tyylikkäästi.

Osa 2: Miten opin kirjoittamaan?

Lottosi ei tärpännyt ja tässä sitä ollaan. Mietit kuumeisesti, miten oppisit kirjoittamaan paremmin. Tai vielä paremmin. Vaikka jokainen meistä tietää, että Sibelius opiskeli ankarasti tullakseen hyväksi säveltäjäksi, kirjailijan opiskelut ovat kauhistus. Luonnonlapsi on pilalla, jos joku opettaa häntä kirjoittamaan. Tässä meillä on myytti ja tässä tulee selvitys myytin syntyyn.

Ennen ei ollut mahdollisuutta opiskella luovaa kirjoittamista kursseilla saatikka yliopistossa. Se oli aikaa kun miehet olivat miehiä, naiset naisia ja kirjailijat kirjailijoita! Kirjailijat elivät elämän ja alkoivat kirjoittaa, tai syntyivät valmiina. Harvemmin muistetaan kertoa, että kustannustoimittajan ja kirjailijan suhde oli ennen intensiivisempi. Kustannustoimittaja oli monen kirjailijan yksityisopettaja. Kustantamojen arkistoista löytyy vereslihalla kirjoitettuja kirjeitä, joissa kirjailija purkaa tuntojaan jouduttuaan kustannustoimittajan lempeän mutta määrätietoisen ohjauksen kohteeksi.

Moni kirjailija kasvoi myös lehtitoimituksissa kirjoittamisen konkareiden keskellä. Hemingwayn lakoninen tyyli syntyi Kansas City Starissa, jossa artikkelien piti muodostua selkeistä, lyhyistä lauseista ja kappaleista ja niissä piti olla välittömyyttä. Hemingway itse totesi myöhemmin: ”…parhaat säännöt, jotka koskaan opin kirjoitustyötä varten”.

Nykyään kustantamoilla ei ole enää aikaa eikä halua kasvattaa kirjailijoita. Sen sijaan meillä on mahdollisuus opiskella kirjoittamista. Kirjoituskursseja järjestetään eri puolilla maata erilaisille kohderyhmille. Kirjailijaksi tähtäävät suosivat Oriveden opiston kursseja, Kriittistä korkeakoulua, Viita-akatemiaa sekä tietysti myös paikallisten kansanopistojen kursseja. Kirjoittamista on mahdollista opiskella myös sekä Turun että Jyväskylän yliopistoissa. Edellisessä järjestetään perus- ja aineopintoja mutta tutkintoon saakka voi lukea vain Jyväskylän yliopistossa, josta on valmistunut jo kattava joukko kirjoittamisen maistereita.

Jos kirjoittamisen opiskelu kiinnostaa, koulutusta kannattaa vakavasti harkita. Useimmiten kursseille tarvitaan jonkinlainen tekstinäyte, jonka perusteella hakijoita voidaan karsia. Kurssimaksut eivät ole aivan hirveitä, rahansa voisi sijoittaa huonomminkin. Mutta jos osallistut kursseille tai alat opiskella pitemmän kaavan mukaan, ole ahkera. Tee vaaditut tehtävät, kunnioita aikarajoja, ota vastaan palautetta. Jos et kykene edes kurssin ajan noudattamaan näitä perussääntöjä, ei tuleva kirjailijanurasi ole kovin ruusuinen eikä pitkä, olitpa kuinka lahjakas hyvänsä.

Opiskelun etuna on tietysti se, että pätevät opettajat tietävät mistä puhuvat. Heillä on kokemusta, jota on syytä kunnioittaa. Lisäksi ryhmässä työskenteleminen on usein kannustavaa. Luetaan omia tekstejä ja saadaan suoraa palautetta. Mikään ei korvaa sitä välitöntä reaktiota, jonka voit nähdä kuulijoiden kasvoilta kun luet heille tekstejäsi.

Virallinen koulutus ei kuitenkaan ole mikään välttämättömyys. Jos olet paljon lukeva ihminen, osaat varmasti jo hahmottaa kirjan rakenteen, näet draaman kaaren ja henkilöhahmojen kasvun. Hyvää kieliasuakin voi oppia lukemalla. Jos purat hyviä kirjoja osiin tapahtumien tasolle, opit jo paljon. Itseopiskelun vaarana on tosin langeta niihin kuoppiin, joista opettaja olisi heti osannut sinua varoittaa. Karkeasti sanottuna itseopiskelu voi olla, ja usein on, pitempi polku perille mutta kuten aina, poikkeus vahvistaa säännöt.

Jos opiskelu kiinnostaa, tutustu ainakin näihin opinahjoihin:

Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulu
Viita-akatemia
Oriveden Opiston vapaa kirjoittajakoulu
Jyväskylän yliopisto
Turun yliopisto 

Niin, ja kannattaa googlettaa, missä ja milloin luovan kirjoittamisen  instituutio Taija Tuominen pitää kirjoittajakursseja.        

Kuva: (c) Nea Ilmevalta

Kuva: (c) Nea Ilmevalta

Omat kokemukset!
Olin juntti. Kirjoitin romaaneja ja otin virheistä opikseni. Vasta kun olin voittanut palkintoja novellikilpailuista, kävin kirjoittajakursseilla.  Lopulta suoritin kirjoittamisen opintoja avoimessa yliopistossa. Kirjoittamisen maisteriksi valmistuin Jyväskylän yliopistosta 2008. Silloin minulta oli jo julkaistu neljä romaania ja yksi novellikokoelma.

Olen siis oppinut itsekseni sekä siihen akateemiset opinnot päälle. Ja kyllä, Taija luki myös minun tekstejäni jo viisitoista vuotta sitten.

Osa 1: Kirjoittamisen tavoitteet

Miksi kukaan haluaa kirjailijaksi, tai ylipäätään kehittyä kirjoittajana? Kirjoittava ihminen joutuu hyvin usein perustelemaan muille, miksi hän haluaa kirjoittaa. Hän, joka halajaa kirjailijaksi, on sukulaisten ja tuttavien ihmettelyn kohde niin kauan, kunnes jotakin näkyvää on julkaistu.

Kirjoittajalla voi olla useita tavoitteita, joita kannattaa miettiä rauhassa. Mitä haluan, mikä on tavoitteeni? Ihminen voi kirjoittaa päiväkirjaa, tarinoita tai runoja omaksi ilokseen. Se ei suinkaan ole huono harrastus, verrattuna vaikkapa yleisesti hyväksyttyihin kaljanjuontiin tai television katseluun, joihin uppoaa valtava määrä suomalaisten vapaa-ajasta.

Jos sinulla ei ole aikomustakaan julkaista tekstejäsi, voit ottaa hiukan rennommin. Julkaistun tekstin tai julkaistavaksi tarkoitetun tekstin on tarkoitus puhutella myös muita kuin kirjoittajaa. Päiväkirjan ei tarvitse avautua muille kuin kirjoittajalle itselleen. Runot voivat olla täysin henkilökohtaisia, sulkeutuneita. Kirjoittaja voi olettaa lukijan tietävän kaiken sen, mitä hän itse tietää, sillä lähde ja kohde sijaitsevat saman kallon sisällä.

Itselleen kirjoittava ihminen voi kehittyä ja kehittyykin kirjoittaessaan. Kirjoituskursseilla voi oppia lisää, omia tekstejä ei ole pakko lukea ääneen eikä jakaa muiden kuin opettajan kanssa. Kun tietää tavoitteensa, kaikki sujuu oikein hyvin.

Kirjoittajissa on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät välttämättä halua tekstiensä kaupallista (ja hidasta) julkaisua mutta haluavat teksteilleen lukijoita. Blogien kirjoittajat muodostavat suuren osan tästä kirjoittajajoukosta. Heille on tärkeää, että teksti on huoliteltua, aiheet kiinnostavia ja esitystapa jäsennelty. Blogistien joukko kirjoittaa usein paljon, mikä luo kirjoittajalle hyvän rutiinin. Monet blogit sisältävät erittäin hyvin jäsenneltyjä ja taustoitettuja kirjoituksia, jotka vetävät asiantuntevuudessa vertoja tiede- ja kulttuurilehtien artikkeleille ja laajuudessa usein ylittävät ne.

Kaksi edellistä kirjoittajajoukkoa muodostavat tietysti myös sekoituksen, jossa julkaisukanava voi olla yleinen blogi vaikka kyseessä on päiväkirja tai muistivihko. Kaikkea kirjoittamista ei suunnitella dogmaattisesti, vaan annetaan mennä kun siihen on mahdollisuus ja hyvä niin.

Kolmas ja usein näkyvin kirjoittamisen tavoite on tulla kirjailijaksi. Kirjailija voidaan määritellä monella eri tavalla, mutta käytän tässä kaupallista määritelmää: kirjoittaja ei maksa kustantajalle tuotoksensa julkaisusta, vaan kustantaja maksaa kirjailijalle. Tiedän, että tämä määritelmä aiheuttaa suuria tunteita, mutta haluan käyttää sitä, jotta kirjailija olisi tässä yhteydessä ammattinimike.

Kirjailijaksi voidaan haluta monesta eri syystä, mutta tärkeimmät ovat kautta aikojen olleet kirjoittamisen ja tarinankertomisen halu tai/sekä raha ja kuuluisuus. Olipa perimmäinen motiivi mikä tahansa, kirjoittamisen tavoitteet ovat samat. Jos haluat kirjailijaksi, sinun on kyettävä tuottamaan tekstiä, joka kiinnostaa, on ymmärrettävää ja jossa on jokin idea. Tekstin on avauduttava lukevalle yleisölle, ei välttämättä ihan jokaiselle mutta suurelle osalle. Jos pidät suurimpana saavutuksenasi tekstiä, joka avautuu vain yhdelle lukijalle sukupolven aikana, siinä ei ole mitään pahaa. Et vain ole, etkä haluakaan olla, julkaiseva kirjailija, väititpä mitä tahansa.

Kun tavoitteena on suurelle tai keskikokoiselle yleisölle tarkoitettu fiktiivinen tai faktaan perustuva julkaisu, sinulla on oltava nöyryyttä. Yleisö ja kustannustoimittaja antavat kipakampaa palautetta kuin pöytälaatikko. Sinun on osattava ottaa opiksesi palautteesta. Jos sinusta tuntuu, että kaikki muut ovat aina väärässä ja sinä yksin oikeassa, tarkista asenteesi ja tavoitteesi. Julkaisevan kirjailijan on kuunneltava palautetta herkällä korvalla. Kuten on kokin ammattitaitoa lisätä ruokaan suolaa sopivassa suhteessa paljastamatta reseptiään, on kirjailijan annettava lukijoilleen nautittavaa omalla tyylillään.

Määrittele siis tavoitteesi. Kun tiedät, mitä haluat, voit selvittää itsellesi mitä se vaatii. Jos vaatimuksia on mielestäsi liikaa, tarkista tavoitteesi. Kaikkien ei ole pakko olla kirjailijoita, ei edes blogisteja. Kirjailijaksi haluavan kannattaa kuitenkin muistaa, ettei mitään saavuteta ilmaiseksi. Tietysti joukossamme on aina onnekkaita, joille kaikki ovet aukeavat etelätuulen henkäistessä. Mutta jos luotat onneesi, rikastut helpommin lottokuponkeja rustaamalla kuin kirjoja kirjoittamalla.

Jos siis haluat kirjailijaksi, sinun kannattaa lukea seuraavatkin osat. Lottokupongit löytyvät veikkauksen sivuilta.

Omat kokemukset!
Minun tavoitteeni oli kirjoittaa hyvä tarina ja tulla kirjailijaksi.
Olin lukenut paljon hyviä kirjoja ja ilmeisesti liikaa huonoja, joten päätin kirjoittaa itse paremman.
Jotenkin heti, kun rullasin paperin kirjoituskoneeseen(!), tunsin olevani omalla alalla.

Et kai halua kirjailijaksi?

Minulta, kuten monelta muultakin kirjailijalta, on usein kysytty, kuinka heistä tuli kirjailijoita. Kysymys on hyvä ja sen tiimoilta on kirjoitettu kaksi klassikkoteosta, Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi?  (WSOY 1935) ja Jyri ja Jera Hännisen Haluatko todella kirjailijaksi? (Helsinki-kirjat 2012). Minulla on nuo molemmat kirjat, Waltarin kirjasta toinen painos vuodelta 1994, jonka sain tuoreeltaan äidiltäni tehokkaaksi osoittautuneeksi kannustukseksi, sekä Hännisten teos tekijöiden lahjoittamana.

Molemmat kirjat voi ja kannattaakin lukea, ei niistä ainakaan haittaa ole. Tietysti Waltarin yksityiskohtaisista käytännönneuvoista osa on jo vanhentuneita (Tavallinen, suunnilleen 19 mk. 200 kpl:ta. maksava paperi on parasta) mutta jokainen tolkun ihminen erottaa kirjasta yhä ne toimivat neuvot. Hännisten sanakirjan muotoon kirjoitettu teos on tässä ajassa kiinni ja sisältää paljon hyvää asiaa, joukossa on toki jonkin verran myös knoppitietoa. Mutta tämä kirja kannattaa ehdottomasti hankkia!

Olen kirjoittanut artikkeleita kirjoittamisesta Säröön, Parnassoon ja Kirjailija–lehteen. Olen asiasta jonkun verran puhunutkin, Viita-akatemiassa viimeksi muutamia vuosia sitten. Aihehan on aina akuutti, sillä kirjoittavia ihmisiä syntyy ja kuolee joka päivä. Eräässä kirjallisessa tapaamisessa sain syystäkin pyyhkeitä siitä, että blogini kasvaa jo sammalta. Tulin puolittain luvanneeksi, että yritän aktivoitua. Hahmottelin tuossa kynällä ja paperilla omaa versiotani kirjailijaksi haluavien opastukseksi ja ehkä jaksan suunnitelman myös toteuttaa. Tarkoitus on julkaista artikkelisarja tästä aiheesta, juttu kerran viikossa. Vaikka minulla on nyt paljon kirjoitustöitä jonossa, yritän pitää lupaukseni.

Kirjailijaksi päädytään kuten Roomaan. On monia teitä, monia liikkeelle ajavia intohimoja, eikä mikään niistä ole ainoa oikea eikä totaalisen väärä. Ensimmäisessä juttusarjan osassa kysytään aiheellisesti, miksi kukaan haluaa kirjoittaa.