Kirjailija markkinatalouden rattaissa

Klikkaa ja tutustu!

Kevät saapuu taas! Kirjailijalle keväässä on parikin hienoa hetkeä. Ensinnäkin, jos on jaksanut ahkeroida, kevään kirjat ilmestyvät kovalla vauhdilla juuri näihin aikoihin. Uudet tekijänkappaleet saapuvat laatikoissa ja se on aina yhtä suuri juhlahetki! Uusi kirja on upea ilmestys, se tuoksuu, kuulostaa ja näyttää aina yhtä hyvältä.

Myös vanhat synnit nousevat keväällä pintaan. Perinteiset kustantamot tilittävät edellisen kalenterivuoden myyntirojaltit pitkin kevättä, nopeimmat tammikuussa ja hitaimmat toukokuussa. Kirjailija saa nähdä, mitä se edellinen kirja nyt sitten myi ja tuleeko ennakon ylittävää rahaa tilille ja kuinka paljon.  Yllätyshän se on, sillä nykyään on ollut todella vaikea arvata yhtään mitään kirjan menekistä. Jos kirja ei ole päässyt esimerkiksi markettijakeluun, mitään myynnin riemuvoittoa on turha odottaa.

Kirjailijan taloudellinen tuska kiteytyy myös meitä vaivaavassa hopputaloudessa. Kun selailin tuossa vanhoja myyntitilityksiä, huomasin, että ilmestymisvuonnaan erästäkin romaania on myyty kustantamosta ulos hintaan 17,75€. Tuosta ulosmyyntihinnasta maksetaan se kirjailijan rojalti, ei siis kirjakaupan lukijalta ottamasta hinnasta. Ja kauhu tulee tässä. Kun vuosi vaihtuu, niin seuraavana vuonna samaisen romaanin ulosmyyntihinta näyttää olleen 5,70€, siis vain kolmannes siitä, mitä se oli ilmestymisvuonna. Tämä tarkoittaa sitä, että jos vuonna 2016 ilmestynyttä kirjaa myytiin ennen 31.12.2016 iloisesti vaikkapa 1500 kappaletta, se on yhtä arvokas myynti kirjailijalle kuin vuonna 2017 myydyt 4500 kappaletta. Ja moinen myynnin kolminkertaistuminen on yhtä todennäköinen kuin maitopurkin pääsy Suomen presidentiksi.

Tietysti lukemat hiukan vaihtelevat kustantamon ja kirjan mukaan, mutta nyrkkisääntö on kirjailijalle melko selvä. Jotta romaanista jäisi jotain käteen, sen pitää myydä myyntinsä nopeasti. Hitaasti syttyvät kirjat eivät enää paljoa tuota, ja nykyään tuollaista hidasta syttymistä ei edes odoteta, kun kirja jo kohtaa makulointikoneen. Kun markkinointi on aika harvalla kirjailijalla kovinkaan mittavaa, syksyllä ilmestyneen kirjan näkyvyys lepää usein suurten lehtien kritiikeissä. Aamulehti, Turun Sanomat ja Helsingin Sanomat pääsevät yhdessä 500 000 kappaleen levikkiin, joten niiden kritiikkejä on syytäkin arvostaa.

Jos kirja ilmestyy syyskuun lopussa, sen taloudellisesti tuottava elinaika on vain kolme (3) kuukautta. Kun hyvä kritiikki ilmestyy vaikkapa viiden kuukauden päästä ilmestymisestä, syksyn kirjan saatavuus kivijalkakaupasta saattaa olla jo lähes nolla. Tuohon seitsemän kuukautta lisää, ja kirjan makulointia jo suunnitellaan. Ikävä kyllä makulointivimma vie kovakantisen kirjan nopeasti pois myös kirjastoista, sillä liimasidotut kirjat hajoavat noin 20 lukukerran jälkeen. Kirjastoon on vaikea ostaa uutta kappaletta tilalle, jos sellaista ei ole saatavilla.

Kirjoittamisella leipänsä tienaava huomaa melko nopeasti, ettei ns. aikuistenromaanien pykääminen kannata taloudellisesti. Työmäärä on suuri ja kirjan elinaika on kutistunut järjettömän pieneksi. Syksyllä julkaistu kirja joutuu mielettömään taistoon, jossa kolmen suuren lehden kulttuuritoimituksen peukalon suunta voi ratkaista hyvinkin paljon. Kirja katoaa nopeasti näkyvistä, kun uudet hyökyvät tilalle. Vaikka kirja on aina uusi sille lukijalle, joka tarttuu siihen ensimmäistä kertaa, painovuodella on jokin maaginen, tuhoava taika.

Ihmeellisintä koko kehityksessä on, että juuri aikuiset ovat uutuuskiiman pahimpia lietsojia. Lasten- ja nuortenkirjojen myynti on paljon tasaisempaa. Tietysti uusi kirja myy ilmestyessään parhaan myyntinsä, mutta tulevina vuosina kirjaa voi mennä ihan mukavasti, jos sitä on saatavilla. Nuorison reipasta asennetta todistaa myös lainaustilastot. Kun katsoin vuoden 2016 tilastojani, vuonna 2011 ilmestynyt romaani oli lainaustenkin puolesta hiipunut huomattavasti, mutta samana vuonna julkaistu nuortenkirja porskutti ihan omilla luvuillaan. Ilmeisesti on niin, että nuoriso löytää lukemisensa itse sen mukaan, mikä on heistä hyvää, kun aikuiset menevät lampaina uutuuksien perään, eivätkä palaa vanhoihin kirjoihin, vaikka ne olisivat hyviä ja lukematta.

Tilanne omalta osaltani alkaa pitkälti olla se, että aikuisten romaanien kirjoittaminen on lähinnä harrastus, jota rahoitan muilla kirjoitustöillä. Vaikka dekkaritkaan eivät kovassa kilpailutilanteessa ole automaattinen kultakaivos, dekkariharrastajissa on myös se hyvä puoli, että he lukevat vanhojakin kirjoja. He pitävät kirjat elossa ostamalla ja lainaamalla vanhojakin kirjoja, mistä heille suuri kiitos.

Mutta eipä nyt pukeuduta säkkiin, eikä ripotella tuhkaa päälle. E- ja äänikirjat elävät ikuisesti, niiden saatavuus ei pääty sidoksen haurastumiseen eikä silppurin joutsenlauluun. Itse uskon vahvasti, että äänikirjat ovat piristysruiske, joka saattaa näkyä jopa tekijänkin kukkarossa. Sillä vaikka kuulostaakin kovin raadolliselta, ammattikirjailijan pitää palkkaorjuutta välttääkseen ajatella myös sitä, että viivan alle jää muutakin kuin miinusta.

Mainokset

Vuoden 2017 tilinpäätös

 

Kirja, joka maistui lukijoille.

Vuodet vaihtuvat nykyään yhä nopeammin. Minusta tuntuu kuin vasta muutama viikko sitten olisin istunut Radioteatterin kavereiden kanssa Radiotalossa läpilukemassa Töissä täällä -kuunnelmani käsikirjoitusta.  Tuosta tapahtumasta on jo yli vuosi. Kuunnelma on tässä välissä nauhoitettu, esitetty ja arkistoitukin.  Nyt yksin Luoja tietää, milloin se on kuunneltavissa uudestaan.

Tehtyjä töitä on pakko listata hiukan, jotta pysyy edes vähän kärryillä, missä mennään. Muutoin kaikki katoaa nopeasti arjen jauhavien myllynkivien väliin, kuten tuo kuunnelmani. Listauksen huono puoli on, että joskus tehty työmäärä vaikuttaa murskaavalta. Tiedän kyllä, millä intensiteetillä töitäni teen mutta hahmotan sen yleensä vasta jälkikäteen. Henkisesti nautin siitä, että työtä on jatkuvasti, ettei arki livu ohitseni kuin loistoristeilijä, jonka matkustajat juovat, syövät ja leikkivät, tappavat aikaansa. Ikävä kyllä kylmät luvut kertovat, että fysiikka voi pian tulla vastaan, ihminen ei kuitenkaan voi loputtomiin olla kone.

En kuitenkaan viitsi murehtia asioista, jotka voivat tapahtua tai sitten ei. Rakennan kirjoitustyöni kuten valtion taloudet on rakennettu. Ollaan miinuksella jatkuvasti, mutta eteenpäin mennään, vuodesta toiseen. Ihminen elää kaikesta huolimatta tässä päivässä, ei huomisessa, ei eilisessä. Kirjoittaminen on suurimpia ilojani ja paheitani, molempia pitää ihmisellä olla.

Vuoden saldoa on jokseenkin vaikea käydä läpi. Tietysti ilmestyneet työt on helppo tarkistaa, mutta harvaa niistä on enää kirjoitettu tänä vuonna. Tekemisen ja julkisuuteen tulleiden töiden välillä on kuilu, jota lukijat tai kriitikot harvoin tulevat ajatelleeksi. Itsekin unohtaa nopeasti tekemisensä, muistikirjat ovat täynnä yllätyksiä outoine päiväyksineen.

Rehellisesti sanoen, en muista tarkasti, mitä tein vuonna 2017 enkä jaksa kaivella muistiinpanojani. Mutta luulisin, että pystyn heittämään aika hyvän arvauksen. Tässä teille lukuja, joita ei ehkä löydy ihan heti muualta. Kaksi ensimmäistä riviä on ollut siis saatavilla jo tänä vuonna, loput ehkä joskus. Vuonna 2017 siis:

– Kuvattiin ja julkaistiin 19  Kult-TV:n jaksoa
– Kirjoitin 10-osaisen äänikirjan (noin 450 000 merkkiä)
– Opetin kuusi päivää kirjoittamista Sodankylässä
– Tein noin 80 matkaa, aiheina omat kirjat, lainauskorvaus ja yhdistystoiminta
– Kirjoitin kolme nuortenkirjaa (en kuulkaa muista merkkimääriä)
– Kirjoitin yhden YA-kirjan (aika pitkä)
– Kirjoitin yhden riimikirjan (Lyhyt)
– Kirjoitin kaksi romaania (öö, nämä olivat aika pitkiä?)
– Kirjoitin näytelmän
– Kirjoitin libreton (no, tämäkin kyllä muistuttaa enemmän näytelmää)
– Luin seitsemän kirjan taittovedokset ja tein niihin korjaukset (joo, omia olivat)
– Jotain, jonka olen tyystin unohtanut

Kuten tuosta voi aavistella, kovin tylsää minulla ei ollut. Mitään suuria kirjallisuuden jumalien myöntämiä palkintoja tai huomionosoituksia en tänä vuonna saanut, mutta sain lisää innokkaita lukijoita, siitä olen kyllä erittäin kiitollinen. Kovin paljoa en ole ehtinyt sivuilleni vilkuilla, olen ollut ihan itsekseni jatkuvasti jännän äärellä.

Olen vuoteeni tyytyväinen. Saan tehdä, mitä haluan. Into on yhä korkealla ja kirjoilleni sun muille teoksille löytyy hyvin kustantajia sekä lukijoita että kuuntelijoita. Aion jatkaa samaan malliin ainakin vielä, katsotaan nyt, mitä huominen tuo tullessaan.

Noh, onhan tähän pakko laittaa esille vielä ne 2017 julkaistut työt. Olen niistä niin kovin ylpeä! Klikkailkaa kuvia ja tutustukaa, mitä on tullut puuhailtua!

Kannibaalien keittokirjaMaaliskuun mustat varjot


Ruosteinen sankari - K1O1 - JP KoskinenRuosteinen sankari K2O1 - JP Koskinen

 

 

 

 

Kirjailijan syksy

Kirjasyksy ja varsinainen syksy eivät kulje ihan käsikkäin. Kirjasyksy alkaa jo elokuun puolessa välissä ja jatkuu jouluaattoon saakka. Monille esikoiskirjailijoille pitkä kirjasyksy on täynnä jännitystä. Kirjan julkaisu muuttaa tekijänsä julkiseksi eläimeksi, jonka teosta, ja joskus tekijääkin, voi kuka tahansa arvostella. Esiintymisiä on enemmän tai vähemmän, haastatteluja annetaan ja ehkä vieraillaan televisiossakin.

Kirjailijan tie on kuitenkin pitkä. Jo esikoiskirjan jälkeen moni laittaa kynän santaan ja varsinainen kirjallinen ura jää rakentamatta. Jos kuitenkin intoa, ideoita, onnea ja kestävyyttä riittää, kirjasyksyistä alkaa tulla rutiinia. Samat kuviot toistetaan vuodesta toiseen, pienin variaatioin, mutta kuitenkin.

1) Kirja saapuu kotiovellesi
Kohokohta! Tekijänkappaleet tulevat kotiin, jos kustantamosi on maksanut kuljetuksen. Avaat laatikon ja siinäpä se on, suuren aherruksen tulos! Uusi kirja tuoksuu hyvälle ja näyttää hienolta! Käsikirjoitusnipusta on kuoriutunut kaunis perhonen. Nyt kaikki on siis totta, tarinasi on ihmisten saatavilla.

2) Ensimmäinen arvostelu ilmestyy
Arvostelua voi joutua odottamaan kauan, tai ei yhtään. Tämä riippuu hiukan kirjallisuuden nokkimisjärjestyksestä. Jos kirjasi on etukäteen kiinnostava (tai, sinä olet kiinnostava), arvosteluja voi olla lehdissä jo ilmestymispäivänä. Normaalisti lehtiarvostelujen  ilmestymiseen menee parista viikosta kolmeen, neljään kuukauteen, jos jotakin ylipäätään lehtiin tulee. Kaikkia kirjoja ei arvostella sanomalehdissä lainkaan. Onneksi on blogit ja muu internetissä majaansa pitävä media, joka paikkaa tätä hiljaisuutta silloin tällöin.

3) Kirja leviää kirjakauppoihin
Mitä tuoreempi kirjailija on, sitä varmemmin tekee mieli tarkistaa, miltä se oma kirja siellä kirjakaupassa näyttää. Se on aivan luonnollinen mielihalu eikä sitä pidä hävetä tai kavahtaa. Sitä vartenhan kirjaa on yön pimeinä tunteina tehty, että se olisi ihmisten saatavilla! Oman kirjan bongaaminen on yleensä yllätys. Kirja on joko hyvin esillä, tai ei lainkaan.

4) Esiintymiset alkavat
Kirjan tiimoilta esiinnytään, enemmän tai vähemmän. Julkkaritkin voi pitää, jos siltä tuntuu. Tyypillisiä esiintymispaikkoja ovat kirjakaupat ja kirjastot, sekä erilaiset messut. Joskus esiintymisiä voi olla paljon, joskus vähän ja joskus voi käydä niinkin, ettei niitä ole yhtään ellei itse ole aktiivinen.  Kirjaa on hyvä esitellä ihmisille, muutoin se voi vaivihkaa vaipua unholaan. Kirjoja ilmestyy paljon, ei lukijat tiedä niistä kaikista juuri mitään ilman huutelua.

5) Kustantamon kirjasyksyn avaus
Sosiaalisesti on terveellistä nähdä kollegoja ja kustantamon väkeä. Paikalla on usein lehdistöäkin, kustantamosta riippuen. Tilaisuuksissa kirjailija tuntee olevansa kirjailija! Uransa alussa voi nähdä omia suosikkejaan, uran lopussa nousevia, nuoria kykyjä.

6) Esiintymiset televisiossa/radiossa
Isossa mediassa on tietysti mukava kertoa kirjastaan, ja jos sellaista tilaisuutta tarjotaan, yleensä siihen kannattaa tarttua. Vanha hokema ”teeveestä tuttu” ei ole mikään löysä heitto, television kautta tavoitat ihmisiä tehokkaasti. Joskus se näkyy kirjan kysynnässä, toisinaan ei.

7) Turun- ja Helsingin kirjamessut
Kirjailijoiden kokoontumisajot ovat lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Turussa ja viimeisenä viikonloppuna Helsingissä. Näillä messuilla esiintyy suuri joukko kirjailijoita, mukana on mukava olla, tuntee olevansa osa suomalaista kirjallisuutta. Tosin kun vuodet kuluvat, alkaa tuntua, että olisi paljon mukavampaa pysyä kotona.

8) Joulu saapuu
Ennen joulua saatetaan vielä järjestää joitain tilaisuuksia, joissa kirjoja tarjotaan joululahjoja etsiville ihmisille. Lopulta jouluaattona kierros on ohi. Vuoden vaihtuessa kirjasi putoaa alelaariin ja uudet kirjat valtaavat areenan. Toivottavasti olet muistanut kirjoittaa jotain uutta kaiken tämän keskellä.

 

Kirjailija! Luo brändi tai kuole!

Otsikko ärsyttää monia, varsinkin kun se alkaa olla totuus. Mitään ihan uuttahan tämä brändäys ei toki ole, sillä onhan taiteen tekijät ennenkin brändänneet itsensä saadakseen paremmin näkyvyyttä teoksilleen. Katleena Kortesuo on ehkä näkyvimmin ollut nostamassa esiin tämän puolen tarpeellisuutta ja tekee sen minusta hyvin. Tosin, en antaisi täyttä viinilasiani Katleenan pideltäväksi, mutta se on ihan toinen juttu.

Kirjailijalle brändääminen on keskimäärin yhtä hauskaa kuin piikkilangan syöminen.  Kirjailijan työ on jo luonteeltaan sellaista, että hiukan sulkeutunut luonne on vain avuksi, kun pitää keskittyä suuriin kokonaisuuksiin, jotka pitää myös itse tehdä. Monelle kirjailijalle itsensä esittely tuntuu pellen hommalta. Puhutaan asiaa, puhutaan kirjasta! Ikävä kyllä kirjoja ja kirjailijoita on niin paljon, että massaan hukkuvat kaikki, jotka eivät erotu joukosta edes hassun hatun tai puikkoviiksien avulla. Se on vain totuus, josta on varmasti poikkeuksia, mutta kovin vähän.

Itselläni tuo brändäys on mennyt täysin poskelleen. Vähä-älyisenä idealistina lähdin aikoinaan kirjailijaksi kirja edellä -asenteella, mitä nuoret kirjailijat varmaan nykyään kutsuvat perse edellä puuhun -tekniikaksi. Jos olisin ollut viisas, olisin tehnyt seuraavat asiat:

1) Ottanut kirjailijanimen.
2) Valinnut yhden genren ja pysynyt siinä
3) Vuodattanut perhetragediat lehtiin
4) Julistanut uudistavani suomalaisen kirjallisuuden
5) Suostunut kaikkiin haastatteluihin, kirjasta viis
6) Vähentämisen sijaan lisännyt juomistani
7) Kirjoittanut omasta elämästäni

Noilla eväillä olisin päässyt jo aika pitkälle.  Ilkka Aarnituli (1) olisi mukavasti ollut aakkosissa heti silmillä ja erikoisena nimenä jäänyt helpommin mieleen. Kirjailijaesittelyissä (2) olisin vaikkapa vain ja ainoastaan dekkaristi, nythän homma menee selittelyksi ja toimittajat nukahtavat jo puolessa välissä. Kun luurangot pysyvät kaapissa (3), kukaan ei pääse myötäelämään kohtaloani eikä etsimään yhtäläisyyksiä proosastani, kun en kirjoita omasta elämästäni (7). Tylynä ja arroganttina paskiaisena (4) olisin jäänyt paremmin mieleen kuin tällaisena sopuisana yhteistenkin asioiden hanslankarina. Hilpeä esiintymiseni (5) olisi varmasti noussut otsikoihin (6), ja tuo osuus olisi tullut ihan luonnostaan. Noh, elinvuosia tulee näin enemmän.

Henkilöbrändin osalta pidän omaa tilannettani jo menetettynä. Olen mikä olen ja tästä se ei taida muuksi muuttua. Renessanssi-ihmisenä en kyllä luovu minulle rakkaista kirjoittamisen lajeista, vaikka keskittyminen onkin päivän sana. Minä en ole mikään muurinmurtaja, minä ole koko hiton piiritysarmeija, joka on saartanut lukijat edestä ja takaa.

Klikkaa ja kuuntele!

Niin ja viimeinen, tai viimeisin, virhe oli hajottaa tätä tiivistä brändiäni entisestään. Kesken kaikkien vakavien romaanien tein komedian, joka pyörii Radioteatterin voimin eetterissä täyttä häkää. Jos olisin itseni manageri, repisin jo hiuksiani. Tai olisin varmaankin kalju, eihän tässä ole mitään mieltä. Kuinka tässä nyt voi Koskista kuvata kenelläkään kolmella sanalla, että voi olla ärsyttävä tyyppi!

Lukekaa:
Katleena Kortesuo: Tee itsestäsi brändi!

Tiedätkö mitä haluat, jos haluat kirjailijaksi?

Aiotko kirjailijaksi?

KLIKKAA itsesi kirjailijaksi!

Suomi on kirjailijoiden luvattu maa, ainakin Tilastokeskuksen mukaan. Vuonna 2009 harrasti kirjoittamista yli 10-vuotiaista suomalaisista peräti 13%. Karkeasti laskien kynäilijöitä oli siis ollut peräti 500 000, mikä tuntuu kyllä aika uskomattomalta määrältä. Tästä suuresta massasta kumpuaa myös se ikiaikainen ja kiitettävä halu saada julkaista oma kirja ja olla jonakin päivänä oikea kirjailija. Tuona samaisena vuonna 2009 Suomessa ilmestyi 722 kaunokirjaa aikuisille ja 1008 lasten- ja nuortenkirjaa, joten kyllä moni kirjoittava ihminen tavoitteessaan aina onnistuukin.

 

Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon

Klikkaa ja tutustu!

Harva kuitenkaan oikeasti tietää, mitä on olla kirjailija Suomessa. Millainen on kirjailijan päivä, mitä hän tekee? Pääsääntöisesti suomalainen kirjailija on ihan tavallinen tallaaja, hän tekee normaalia päivätyötä ja julkaisee kirjoja otona. Kirjailijoita, joiden verokortti ei ole jonkin firman palkanmaksajalla kuukaudesta toiseen, on vähän. Lukuisat tunnetut kirjailijat ovat toimittajia, opettajia tai vaikkapa juristeja, joiden elanto ei suoraan riipu julkaistuista teoksista. Jos heillä pää kestää ja aika riittää, he ovat taloudellisesti katsoen juurikin niitä vapaita kirjailijoita. Ikävä kyllä usein kahden työn tekeminen ei ole mitään herkkua, sen tiedän ihan kokemuksesta. Kahdella hevosella on aina hiukan vaikea ratsastaa. Tähän säännöllistä päivätyötä tekevien kategoriaan kuitenkin putoaa lähes kaikki kirjailijaksi päässeet ja päätyvät tekijät.

Toinen tie kirjailijana on hiukan kivikkoisempi. Jos on nähnyt pegasoksen lentävän taivaalla eikä voi tästä näystä koskaan toipua, päivätyön tekeminen muuttuu mahdottomaksi. Kirjailija haluaa ansaita leipänsä vain kirjoittamalla, mikä on ihan kunnioitettava intohimo. Jos on vakaasti ja harkiten päätynyt tähän lopputulokseen, joutuu kärsimään myös valintansa seuraukset. Tai nauttimaan niistä, ihan miten vain. Tämä on apurahojen, kirjamyynnistä taistelun, monipuolisuuden ja oman venymisen, ehkäpä silpputyönkin tie. Se on tie, joka voi muuttua kinttupoluksi, jos onni ja voimat ehtyvät.

Mitä ihmettä sitten se myyttinen, kotona uurastava kirjailija tekee? En tiedä, pakko myöntää. Kollegat, nuo pirulaiset, ovat kaikki erilaisia, joten paha on yleistää, mitä kukin tykönään puuhaa. Omat asiat tiedän juuri ja juuri, joten varminta on kai puhua niistä.

Minulla on ollut onnea geeniarpajaisissa sen verran, että olen suhteellisen nopea kirjoittaja ja omaan ihan kohtalaisen mielikuvituksen. Olen myös vuosien varrella oppinut tekemään lähes kerralla valmista, mikä avaa kalenteriin ylimääräistä aikaa yllättävän paljon. Jos joutuisin hiomaan tekstejäni yhä uudestaan ja uudestaan, en kovin montaa projektia voisi vuodessa tehdä. Tosin tämäkin nopeus johtuu siitä, että kun kirjoitan, teksti pyörii päässäni jatkuvasti ja paperille päätyvä ensimmäinen versio on jo kuudes. Kiitän geenejäni.

Vuosi on mennyt hyvin erilaisten projektien parissa. Sain viimeisteltyä vuoden alussa kaksi kirjaa, jotka ovat jo ilmestyneet. Maaliskuun mustat varjot ja Salaperäinen sirkus ovat lukijoiden käsissä, siihenhän tässä aina tähdätään. Painokoneessa on myös tuo mainio Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon, siinä suurin työ on aina kuvitus, joten minä pääsen siihen nähden jopa helpolla. Valmiiksi on väännetty myös syksyn saldo, eli Benjamin Hawk – myrsky nousee ja Kannibaalien keittokirja. Katse on kirjoittamisen suhteen vuodessa 2018, mutta niin sen pitää ollakin.

Miltä se kirjailijan päivä sitten näyttää? Mitä hän tekee, kun ei kirjoita tai kehu itseään joka mediassa? Kevääni meni suunnilleen näin. Kirjoitin uutta tekstiä (jotakin, ei nyt takerruta siihen). Kävin YLE:llä palaverissa ymv. tuon tekemäni Töissä täällä -kuunnelman tiimoilta, en nyt jatkuvasti mutta muutamia kertoja kuitenkin. Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenenä hoidin leiviskääni siellä, kokoukset ovat Helsingissä, joten matkoja niistäkin tulee. Sanastoa autan yhteisten asioiden hoidossa, jos apua tarvitaan. Neuvottelin myös Södikan kanssa äänikirjoista, ja sen tuloksena Ystäväni Rasputin on nyt ilmestynyt mainiona äänikirjana! Ja lisää tulee, kunhan jaksatte odottaa.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä leipä pitää ansaita kovalla työllä. Olen ollut jo StoryTelin syntymästä lähtien mukana touhussa, joten sielläkin on palaveerattu tiukasti. Helppoa rahaa ilmestyi jo viime vuonna, tälle vuodelle tehtiin sitten äänikirjana Paholaisen vasara, joka ilmestyy sekin ihan pian. Ja lisää on tulossa, olen tekemässä 10-osaista sarjaa, josta ehkä tulee toinenkin tuotantokausi, jos sanonta sallitaan. Likellä ravasin Kannibaalien keittokirjan tiimoilta miettimässä syntyjä syviä ja Kariston kanssa olemme myös jatkuvasti yhteydessä.  Kun setvin matkojani verottajalle, erilaisia palavereita, esiintymisiä ja sopimusneuvotteluja oli kertynyt viime vuonna keskimäärin 1,5 viikossa, 96% prosenttia näistä Helsingissä. Jaa niin, teenhän tietysti myös KultTV:tä, etten ihan pääse laiskistumaan.

Poimitaan tuolta nyt konkreettisena esimerkkinä vaikka huhtikuusta viikko 15. Kirjoitin silloin sitä uutta juttua (ei nyt puhuta siitä), mutta viikosta piti varata maanantai Tampereen retkeä varten, tiistaina olin Helsingissä YLE:llä kuunnelman nauhoituksissa ja torstaina Helsingissä neuvottelemassa StoryTelin kanssa.  Muut päivät kirjoitin, noin 5-10 liuskaa päivässä. Ja tietysti hoidin sähköpostilla muita juoksevia asioita, mutta sehän on arkea ihan meille kaikille.

JP Koskinen 2017 katalogi

Mitä yritän tässä epätoivoisesti kertoa sinulle, joka haluat kirjailijaksi? Ehkä lähinnä sen, että ahkeruudesta ei ole kirjailijalle haittaa, eikä mielikuvituksesta. Kirjailijalle mielikuvitus on kuin sahanomistajalle tukkipinot. Jos on vain kaksi pölliä ristissä, sillä ei pitkälle mennä, vaikka olisi maailman paras sellukattila käytössä. Tietysti voi luottaa onneensa, että se yksi teos kolmessa vuodessa riittää ylläpitämään kirjailijaa, hänen perhettään, koiraa ja ruohonleikkuria. Mutta sitten kyllä todellakin luottaa onneensa. Suomessa on nähty monet kerrat, että hyvä kirja ei myy itsestään, tarvitaan hypeä ja onnea. Se on fakta, joka on parasta uskoa, jos aikoo tosissaan jättää päivätyönsä ja heittäytyä kirjailijaksi.

Olkaa kuitenkin positiivisia! Kaikki on mahdollista, sanoo latteuksien mankeli, mutta osittain tämä hokema on totta. Jos on riittävästi tahtoa ja kykyjä, onnistuminen on aina mahdollista. Pitää kuitenkin myös olla realisti ja tuntea omat kyvyt ja voimavarat. Jos homma ei luonnistu, on turha rääkätä itseään. Maailma on täynnä muitakin mahdollisuuksia.  Kuten jo Waltari sanoi: ”Parempi lopettaa ajoissa kuin koko elämänsä kantaa epäonnistumisen pettymystä! Nimitystä ”kirjailija” käytetään paljon väärin. Tosiasia on, että kuta huonompi kirjailija on ja kuta vähemmän hän on julkaissut, sitä mieluummin hän käyttää itsestään arvonimeä kirjailija.”

Joka tapauksessa tärkeintä on muistaa, että jokainen tallaa lopulta oman polkunsa. Kun tietää suunnilleen maaston, missä kuljetaan, voi yllättää muut löytämällä reittejä, joista muut eivät tienneet mitään. Onnea matkaan!

Aiheesta muualla, Anneli Kanto: Mitä kirjailija tekee?

Eturivin kirjailijat – katso koko lista!

KLIKKAA ja tutustu!

Oletteko joskus törmänneet määritelmään eturivin kirjailija? Sitähän käytetään aina, kun halutaan alleviivata, ettei tilaisuuteen saapuvat kirjailijat tai antologian kirjoittajat ole mitä tahansa kynäilijöitä vaan ihan oikeita kirjailijoita. Eturivin kirjailija saa yleisön nousemaan varpailleen, kurkkimaan toisten olan yli tai selaamaan kirjaa sormet jännityksestä täristen. Eturivin kirjailija sähköistää ilman!

Aloittelevalle kulttuuritoimittajalle on erittäin tärkeää tietää, ketkä ovat eturivin kirjailijoita. Moni lupaava journalisti on polttanut tulevaisuutensa sekoittamalla eturivin keskiriviin, tai jopa takariviin. Moni olisi myynyt mummonsa, jotta olisi saanut käsiinsä tuon salaperäisen listan, joka huhujen mukaan on ainoastaan Pekka Tarkan pöytälaatikossa.

Koska olen luonteeltani hellämielinen, päästän kaikki nykyiset ja tulevat kulttuuritoimittajat piinasta. Olen tutkinut arkistoja ja tehnyt geologisia kaivauksia sen verran, että voin nyt julkaista kolmenkymmenenneljän eturivin kirjailijan nimen. Akateemisen maisterirokon sairastaneena liitän mukaan myös todisteet listani pitävyydestä.

Aloitetaan tuoreesta päästä. Kirjapajan uunilämmin tiedote antaa meille ensimmäiset yhdeksän eturivin kirjailijaa. Listasta löytyy heti Finlandia-voittajaa ja bestseller-kirjailijaa, joten emme käy kiistämään muitakaan lähteitä. Granta numero kuusi tuo eturiviin kahdeksan nimeä, joista seitsemän ovat uusia tuttavuuksia. Heille menee siis listan numerot 10-16. Tuore novellikokoelma Nautinnon nälkä on löytänyt kahdeksan eturivin kirjailijaa, heistä seitsemän on ihan uusia, joten saakoot he numerot 17-23.  Suomen PENin gaalaillassa oli paikalla peräti 12 eturivin kirjailijaa, joista 11 ovat uusia tuttavuuksia. He vallatkoot loput paikat listasta.

TÄSSÄ ON SIIS SUOMEN ETURIVIN KIRJAILIJAT!

  1. Jukka Itkonen
  2. Riina Katajavuori
  3. Katja Kettu
  4. Tuomas Kyrö
  5. Rosa Liksom
  6. Tommi Melender
  7. Matti Rönkä
  8. Kati Tervo
  9. Hannu Väisänen
  10. Marja Björk
  11. Timo Harakka
  12. Tytti Heikkinen
  13. Laura Honkasalo
  14. Ville Iivarinen
  15. Pasi Pekkola
  16. Markku Rönkkö
  17. Virpi Hämeen-Anttila
  18. Erkka Mykkänen
  19. Miki Liukkonen
  20. Leena Parkkinen
  21. Johanna Sinisalo
  22. Tuija Välipakka
  23. JP Koskinen
  24. Anja Erämaja
  25. Vilja-Tuulia Huotarinen
  26. Anna-Leena Härkönen
  27. Juha Itkonen
  28. Sirpa Kähkönen
  29. Jani Nieminen
  30. Antti Nylén
  31. Riikka Pulkkinen
  32. Merja Virolainen
  33. Hanna Weselius
  34. Kjell Westö

Tässäpä tämä! Lista on nopeallakin vilkaisulla todella pätevä, sillä sieltä löytyy Finlandia -voittajaa ja -ehdokasta tungokseen asti, on Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoa, runouspalkintoja, Kalevi Jänttiä ja ties mitä. Kyllä minun silmiini se lista on juuri tämä, meriitit puhuvat puolestaan.

Tietysti tässä jaottelussa voi joitakin kirjailijoita hiukan sapettaa takariviin juuttuminen. Mutta kun rivejä on monta, on jonkun aina oltava eturivissä ja toisen on tyytyminen keski- tai takariviin. Sellaista se elämä on, ainakin siihen saakka, kunnes Tarkan tarkempi lista julkaistaan. Tai kun joku eturivistä piipahtaa vessaan, voi takariviläinen vallata hänen paikkansa. Kannattaa olla valppaana!

Minä ja lasten- ja nuortenkirjallisuus

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Kävin tässä taannoin Jyväskylässä puhumassa lanukirjallisuuden tiimoilta Vanhan Kirjan Talvessa Olipa kerran -osiossa. Tilaisuus oli mainio ja siellä puhuttiin kirjallisuudesta laajasti ja viisaastikin.  Yhteenvetoa en tähän tee, sillä mainio yhteenveto löytyy jo täältä.

Omalta osaltani tilaisuus oli mukava, sillä aika harvoin olen liikkeellä näiden nuorimmaisteni kanssa. Kun nyt kuitenkin olen monella uralla operoiva kirjailija, se tekemäni aikuisten kauno ja dekkarit ovat kuitenkin aina olleet median silmissä kiinnostavampia. Paljonhan tuskitellaan lasten lukemista, mutta ei niitä lukemista innostavia kirjoja ja niiden tekijöitä juurikaan esitellä.  Näkyvyys on suurin kiinnostusta herättävä seikka, näin se vaan on.  Ihminen himoitsee sitä, minkä hän voi nähdä.

benjamin

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Minulta kysyttiin, miten kirjoittaminen eroaa, kun hypätään aikuistenkirjoista nuorisoon. Se oli erittäin hyvä kysymys ja pohdin sitä itsekkäästi vain omien sisimpien tuntojeni kautta.  Välitön ajatus oli, että nuorille kirjoittaessa ei tarvitse pää punaisena miettiä toden ja fiktion rajaa. Jos tarina vaatii arkitodellisuuden rajojen venytystä, nuorempi lukijakaarti sulattaa sen, jos se sopii kirjan maailmaan ja logiikkaan. Aikuiset ovat luutuneet, ikävä kyllä, ja lukevat nykyään fiktiotakin melkein kuin tietokirjaa. Fiktiivinen teos ei kuitenkaan ole valokuva todellisuudesta, vaan taiteilijan näkemys todellisuudesta omin värein maalattuna.

hullohekla_print

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Yksi huomio oli vanha ja tuttu. Lukijakuntani on fragmentoitunut, mikä on tietysti myös hyvin ymmärrettävää. Osalle kuulijoista tuli yllätyksenä näinkin laaja (kröhöm) lanutuotanto. He olivat kyllä lukeneet romaanejani, mutta tätä puolta he eivät minusta tienneet. Sama päti kyllä myös toiseen suuntaan. Joillekin nuorisolle suunnatut kirjani olivat tuttuja, mutta romaanit tuntemattomampia. Ja sekin on ihan ymmärrettävää, sillä eihän näistä asioista puhuta juuri koskaan samassa yhteydessä. Vain omilla kirjamessuillani koko skaala on ollut nähtävillä.

Hullokansi_web

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Mukava huomio, vaikka ei suinkaan enää yllättävä, oli keskustelun taso. Juuli Niemi otti esiin monta hyvää pointtia kirjoittamisesta ja Salla Simukan huonoin puolihan on se, että hän on aina loistava. Miettikääpä sitten niitä Sallan hyviä puolia. Katri Alatalon vetämässä paneelissa saimme hyvin summattua paljon oleellisia asioita ja koska yleisökin jaksoi kysyä ja kuunnella, keskustelun oli pakko olla kiinnostava, tai tuoleissa oli liimaa. Puhetta kuitenkin piisasi lähes kolme tuntia, joten ei sellaista aikaa kukaan vastentahtoisesti istu hyvälläkään penkillä.

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Matkan aikana tajusin hyvin, että tietoisuuden lisääminen tässä kaoottisessa maailmassa on aika vaikeaa. Moni kyseli kirjoistani ja vaikka aina kuvittelen, että olen sauhunnut niistä liikaakin, olen ollut väärässä. Jatkuvasti löytyy uusia lukijoita, mistä tietenkin olen kiitollinen. Heille kymmenenkin vuotta vanhat kirjat ovat uusia, tietysti, koska eivät he ole tienneet niiden olemassaolosta yhtään mitään. Kun sitten näiltä lukijoilta tulee hyvää palautetta, tekee mieli melkein ruoskia itseään. Miksi en ole kertonut kaikille, että minulta on ilmestynyt kirja, josta ihmiset tykkäävät? Miksi, oi miksi?

Lumottu

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Mainostamisen ja tyrkyttämisen välisen raja-aidan hahmottaminen on varmasti monelle muullekin vaikeaa. Inhoan tyrkyttämistä, rakastan lempeää mainostamista. Mutta aika on osoittanut, että se, mitä olen luullut tyrkyttämiseksi, on teholtaan ollut lähinnä kainoa mainostamista. Lempeä mainostamiseni on ollut yhtä huomiota herättävää kuin mykkien kuoron konsertti pimeässä tyhjiössä. Välillä tuntuu siltä, että olen pettänyt lukijat salaamalla tekemisiäni. Hirvittävää on ollut vastata joissakin esiintymisissä uuden kirjan ilmestymistä koskevaan kysymykseen, että se on ilmestynyt puoli vuotta sitten ja jos pidät kiirettä, ehdit saada alelaarista viimeisen kappaleen.

 

6901

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Suomessa on tapana, että kirjat ostetaan, niitä ei siis myydä.  Näiden kahden tapahtuman ero on siinä, että ostava asiakas hakee sen, mistä hän jo tietää ja painuu ostoksensa kanssa ovesta ulos sivuilleen vilkuilematta. Myynti on taas sitä, että myyjät kertovat asiakkaalle uusista tuotteista ja saavat hänet ostamaan ne. Hienosti sanottuna ostotapahtuma on myyjän kannalta passiivinen ja myyntitapahtuma aktiivinen. Kun näin pieni kirjailija (188 cm, 80kg) ei voi panostaa näkyvyyteen, joka lisää ostamista, olisi oltava aktiivisempi myyjä.  Ja tämän kerrottuani älyätte, miksi tässä postauksessa vilisee kirjankansia. On se vaan ärsyttävä,  se JiiPee.

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

 

hallava kansi

Klikkaa kuvaa ja OSTA!