Kirjailija! Luo brändi tai kuole!

Otsikko ärsyttää monia, varsinkin kun se alkaa olla totuus. Mitään ihan uuttahan tämä brändäys ei toki ole, sillä onhan taiteen tekijät ennenkin brändänneet itsensä saadakseen paremmin näkyvyyttä teoksilleen. Katleena Kortesuo on ehkä näkyvimmin ollut nostamassa esiin tämän puolen tarpeellisuutta ja tekee sen minusta hyvin. Tosin, en antaisi täyttä viinilasiani Katleenan pideltäväksi, mutta se on ihan toinen juttu.

Kirjailijalle brändääminen on keskimäärin yhtä hauskaa kuin piikkilangan syöminen.  Kirjailijan työ on jo luonteeltaan sellaista, että hiukan sulkeutunut luonne on vain avuksi, kun pitää keskittyä suuriin kokonaisuuksiin, jotka pitää myös itse tehdä. Monelle kirjailijalle itsensä esittely tuntuu pellen hommalta. Puhutaan asiaa, puhutaan kirjasta! Ikävä kyllä kirjoja ja kirjailijoita on niin paljon, että massaan hukkuvat kaikki, jotka eivät erotu joukosta edes hassun hatun tai puikkoviiksien avulla. Se on vain totuus, josta on varmasti poikkeuksia, mutta kovin vähän.

Itselläni tuo brändäys on mennyt täysin poskelleen. Vähä-älyisenä idealistina lähdin aikoinaan kirjailijaksi kirja edellä -asenteella, mitä nuoret kirjailijat varmaan nykyään kutsuvat perse edellä puuhun -tekniikaksi. Jos olisin ollut viisas, olisin tehnyt seuraavat asiat:

1) Ottanut kirjailijanimen.
2) Valinnut yhden genren ja pysynyt siinä
3) Vuodattanut perhetragediat lehtiin
4) Julistanut uudistavani suomalaisen kirjallisuuden
5) Suostunut kaikkiin haastatteluihin, kirjasta viis
6) Vähentämisen sijaan lisännyt juomistani
7) Kirjoittanut omasta elämästäni

Noilla eväillä olisin päässyt jo aika pitkälle.  Ilkka Aarnituli (1) olisi mukavasti ollut aakkosissa heti silmillä ja erikoisena nimenä jäänyt helpommin mieleen. Kirjailijaesittelyissä (2) olisin vaikkapa vain ja ainoastaan dekkaristi, nythän homma menee selittelyksi ja toimittajat nukahtavat jo puolessa välissä. Kun luurangot pysyvät kaapissa (3), kukaan ei pääse myötäelämään kohtaloani eikä etsimään yhtäläisyyksiä proosastani, kun en kirjoita omasta elämästäni (7). Tylynä ja arroganttina paskiaisena (4) olisin jäänyt paremmin mieleen kuin tällaisena sopuisana yhteistenkin asioiden hanslankarina. Hilpeä esiintymiseni (5) olisi varmasti noussut otsikoihin (6), ja tuo osuus olisi tullut ihan luonnostaan. Noh, elinvuosia tulee näin enemmän.

Henkilöbrändin osalta pidän omaa tilannettani jo menetettynä. Olen mikä olen ja tästä se ei taida muuksi muuttua. Renessanssi-ihmisenä en kyllä luovu minulle rakkaista kirjoittamisen lajeista, vaikka keskittyminen onkin päivän sana. Minä en ole mikään muurinmurtaja, minä ole koko hiton piiritysarmeija, joka on saartanut lukijat edestä ja takaa.

Klikkaa ja kuuntele!

Niin ja viimeinen, tai viimeisin, virhe oli hajottaa tätä tiivistä brändiäni entisestään. Kesken kaikkien vakavien romaanien tein komedian, joka pyörii Radioteatterin voimin eetterissä täyttä häkää. Jos olisin itseni manageri, repisin jo hiuksiani. Tai olisin varmaankin kalju, eihän tässä ole mitään mieltä. Kuinka tässä nyt voi Koskista kuvata kenelläkään kolmella sanalla, että voi olla ärsyttävä tyyppi!

Lukekaa:
Katleena Kortesuo: Tee itsestäsi brändi!

Tiedätkö mitä haluat, jos haluat kirjailijaksi?

Aiotko kirjailijaksi?

KLIKKAA itsesi kirjailijaksi!

Suomi on kirjailijoiden luvattu maa, ainakin Tilastokeskuksen mukaan. Vuonna 2009 harrasti kirjoittamista yli 10-vuotiaista suomalaisista peräti 13%. Karkeasti laskien kynäilijöitä oli siis ollut peräti 500 000, mikä tuntuu kyllä aika uskomattomalta määrältä. Tästä suuresta massasta kumpuaa myös se ikiaikainen ja kiitettävä halu saada julkaista oma kirja ja olla jonakin päivänä oikea kirjailija. Tuona samaisena vuonna 2009 Suomessa ilmestyi 722 kaunokirjaa aikuisille ja 1008 lasten- ja nuortenkirjaa, joten kyllä moni kirjoittava ihminen tavoitteessaan aina onnistuukin.

 

Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon

Klikkaa ja tutustu!

Harva kuitenkaan oikeasti tietää, mitä on olla kirjailija Suomessa. Millainen on kirjailijan päivä, mitä hän tekee? Pääsääntöisesti suomalainen kirjailija on ihan tavallinen tallaaja, hän tekee normaalia päivätyötä ja julkaisee kirjoja otona. Kirjailijoita, joiden verokortti ei ole jonkin firman palkanmaksajalla kuukaudesta toiseen, on vähän. Lukuisat tunnetut kirjailijat ovat toimittajia, opettajia tai vaikkapa juristeja, joiden elanto ei suoraan riipu julkaistuista teoksista. Jos heillä pää kestää ja aika riittää, he ovat taloudellisesti katsoen juurikin niitä vapaita kirjailijoita. Ikävä kyllä usein kahden työn tekeminen ei ole mitään herkkua, sen tiedän ihan kokemuksesta. Kahdella hevosella on aina hiukan vaikea ratsastaa. Tähän säännöllistä päivätyötä tekevien kategoriaan kuitenkin putoaa lähes kaikki kirjailijaksi päässeet ja päätyvät tekijät.

Toinen tie kirjailijana on hiukan kivikkoisempi. Jos on nähnyt pegasoksen lentävän taivaalla eikä voi tästä näystä koskaan toipua, päivätyön tekeminen muuttuu mahdottomaksi. Kirjailija haluaa ansaita leipänsä vain kirjoittamalla, mikä on ihan kunnioitettava intohimo. Jos on vakaasti ja harkiten päätynyt tähän lopputulokseen, joutuu kärsimään myös valintansa seuraukset. Tai nauttimaan niistä, ihan miten vain. Tämä on apurahojen, kirjamyynnistä taistelun, monipuolisuuden ja oman venymisen, ehkäpä silpputyönkin tie. Se on tie, joka voi muuttua kinttupoluksi, jos onni ja voimat ehtyvät.

Mitä ihmettä sitten se myyttinen, kotona uurastava kirjailija tekee? En tiedä, pakko myöntää. Kollegat, nuo pirulaiset, ovat kaikki erilaisia, joten paha on yleistää, mitä kukin tykönään puuhaa. Omat asiat tiedän juuri ja juuri, joten varminta on kai puhua niistä.

Minulla on ollut onnea geeniarpajaisissa sen verran, että olen suhteellisen nopea kirjoittaja ja omaan ihan kohtalaisen mielikuvituksen. Olen myös vuosien varrella oppinut tekemään lähes kerralla valmista, mikä avaa kalenteriin ylimääräistä aikaa yllättävän paljon. Jos joutuisin hiomaan tekstejäni yhä uudestaan ja uudestaan, en kovin montaa projektia voisi vuodessa tehdä. Tosin tämäkin nopeus johtuu siitä, että kun kirjoitan, teksti pyörii päässäni jatkuvasti ja paperille päätyvä ensimmäinen versio on jo kuudes. Kiitän geenejäni.

Vuosi on mennyt hyvin erilaisten projektien parissa. Sain viimeisteltyä vuoden alussa kaksi kirjaa, jotka ovat jo ilmestyneet. Maaliskuun mustat varjot ja Salaperäinen sirkus ovat lukijoiden käsissä, siihenhän tässä aina tähdätään. Painokoneessa on myös tuo mainio Gabriel Hullo & merimatka Meksikoon, siinä suurin työ on aina kuvitus, joten minä pääsen siihen nähden jopa helpolla. Valmiiksi on väännetty myös syksyn saldo, eli Benjamin Hawk – myrsky nousee ja Kannibaalien keittokirja. Katse on kirjoittamisen suhteen vuodessa 2018, mutta niin sen pitää ollakin.

Miltä se kirjailijan päivä sitten näyttää? Mitä hän tekee, kun ei kirjoita tai kehu itseään joka mediassa? Kevääni meni suunnilleen näin. Kirjoitin uutta tekstiä (jotakin, ei nyt takerruta siihen). Kävin YLE:llä palaverissa ymv. tuon tekemäni Töissä täällä -kuunnelman tiimoilta, en nyt jatkuvasti mutta muutamia kertoja kuitenkin. Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenenä hoidin leiviskääni siellä, kokoukset ovat Helsingissä, joten matkoja niistäkin tulee. Sanastoa autan yhteisten asioiden hoidossa, jos apua tarvitaan. Neuvottelin myös Södikan kanssa äänikirjoista, ja sen tuloksena Ystäväni Rasputin on nyt ilmestynyt mainiona äänikirjana! Ja lisää tulee, kunhan jaksatte odottaa.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä leipä pitää ansaita kovalla työllä. Olen ollut jo StoryTelin syntymästä lähtien mukana touhussa, joten sielläkin on palaveerattu tiukasti. Helppoa rahaa ilmestyi jo viime vuonna, tälle vuodelle tehtiin sitten äänikirjana Paholaisen vasara, joka ilmestyy sekin ihan pian. Ja lisää on tulossa, olen tekemässä 10-osaista sarjaa, josta ehkä tulee toinenkin tuotantokausi, jos sanonta sallitaan. Likellä ravasin Kannibaalien keittokirjan tiimoilta miettimässä syntyjä syviä ja Kariston kanssa olemme myös jatkuvasti yhteydessä.  Kun setvin matkojani verottajalle, erilaisia palavereita, esiintymisiä ja sopimusneuvotteluja oli kertynyt viime vuonna keskimäärin 1,5 viikossa, 96% prosenttia näistä Helsingissä. Jaa niin, teenhän tietysti myös KultTV:tä, etten ihan pääse laiskistumaan.

Poimitaan tuolta nyt konkreettisena esimerkkinä vaikka huhtikuusta viikko 15. Kirjoitin silloin sitä uutta juttua (ei nyt puhuta siitä), mutta viikosta piti varata maanantai Tampereen retkeä varten, tiistaina olin Helsingissä YLE:llä kuunnelman nauhoituksissa ja torstaina Helsingissä neuvottelemassa StoryTelin kanssa.  Muut päivät kirjoitin, noin 5-10 liuskaa päivässä. Ja tietysti hoidin sähköpostilla muita juoksevia asioita, mutta sehän on arkea ihan meille kaikille.

JP Koskinen 2017 katalogi

Mitä yritän tässä epätoivoisesti kertoa sinulle, joka haluat kirjailijaksi? Ehkä lähinnä sen, että ahkeruudesta ei ole kirjailijalle haittaa, eikä mielikuvituksesta. Kirjailijalle mielikuvitus on kuin sahanomistajalle tukkipinot. Jos on vain kaksi pölliä ristissä, sillä ei pitkälle mennä, vaikka olisi maailman paras sellukattila käytössä. Tietysti voi luottaa onneensa, että se yksi teos kolmessa vuodessa riittää ylläpitämään kirjailijaa, hänen perhettään, koiraa ja ruohonleikkuria. Mutta sitten kyllä todellakin luottaa onneensa. Suomessa on nähty monet kerrat, että hyvä kirja ei myy itsestään, tarvitaan hypeä ja onnea. Se on fakta, joka on parasta uskoa, jos aikoo tosissaan jättää päivätyönsä ja heittäytyä kirjailijaksi.

Olkaa kuitenkin positiivisia! Kaikki on mahdollista, sanoo latteuksien mankeli, mutta osittain tämä hokema on totta. Jos on riittävästi tahtoa ja kykyjä, onnistuminen on aina mahdollista. Pitää kuitenkin myös olla realisti ja tuntea omat kyvyt ja voimavarat. Jos homma ei luonnistu, on turha rääkätä itseään. Maailma on täynnä muitakin mahdollisuuksia.  Kuten jo Waltari sanoi: ”Parempi lopettaa ajoissa kuin koko elämänsä kantaa epäonnistumisen pettymystä! Nimitystä ”kirjailija” käytetään paljon väärin. Tosiasia on, että kuta huonompi kirjailija on ja kuta vähemmän hän on julkaissut, sitä mieluummin hän käyttää itsestään arvonimeä kirjailija.”

Joka tapauksessa tärkeintä on muistaa, että jokainen tallaa lopulta oman polkunsa. Kun tietää suunnilleen maaston, missä kuljetaan, voi yllättää muut löytämällä reittejä, joista muut eivät tienneet mitään. Onnea matkaan!

Aiheesta muualla, Anneli Kanto: Mitä kirjailija tekee?

Eturivin kirjailijat – katso koko lista!

KLIKKAA ja tutustu!

Oletteko joskus törmänneet määritelmään eturivin kirjailija? Sitähän käytetään aina, kun halutaan alleviivata, ettei tilaisuuteen saapuvat kirjailijat tai antologian kirjoittajat ole mitä tahansa kynäilijöitä vaan ihan oikeita kirjailijoita. Eturivin kirjailija saa yleisön nousemaan varpailleen, kurkkimaan toisten olan yli tai selaamaan kirjaa sormet jännityksestä täristen. Eturivin kirjailija sähköistää ilman!

Aloittelevalle kulttuuritoimittajalle on erittäin tärkeää tietää, ketkä ovat eturivin kirjailijoita. Moni lupaava journalisti on polttanut tulevaisuutensa sekoittamalla eturivin keskiriviin, tai jopa takariviin. Moni olisi myynyt mummonsa, jotta olisi saanut käsiinsä tuon salaperäisen listan, joka huhujen mukaan on ainoastaan Pekka Tarkan pöytälaatikossa.

Koska olen luonteeltani hellämielinen, päästän kaikki nykyiset ja tulevat kulttuuritoimittajat piinasta. Olen tutkinut arkistoja ja tehnyt geologisia kaivauksia sen verran, että voin nyt julkaista kolmenkymmenenneljän eturivin kirjailijan nimen. Akateemisen maisterirokon sairastaneena liitän mukaan myös todisteet listani pitävyydestä.

Aloitetaan tuoreesta päästä. Kirjapajan uunilämmin tiedote antaa meille ensimmäiset yhdeksän eturivin kirjailijaa. Listasta löytyy heti Finlandia-voittajaa ja bestseller-kirjailijaa, joten emme käy kiistämään muitakaan lähteitä. Granta numero kuusi tuo eturiviin kahdeksan nimeä, joista seitsemän ovat uusia tuttavuuksia. Heille menee siis listan numerot 10-16. Tuore novellikokoelma Nautinnon nälkä on löytänyt kahdeksan eturivin kirjailijaa, heistä seitsemän on ihan uusia, joten saakoot he numerot 17-23.  Suomen PENin gaalaillassa oli paikalla peräti 12 eturivin kirjailijaa, joista 11 ovat uusia tuttavuuksia. He vallatkoot loput paikat listasta.

TÄSSÄ ON SIIS SUOMEN ETURIVIN KIRJAILIJAT!

  1. Jukka Itkonen
  2. Riina Katajavuori
  3. Katja Kettu
  4. Tuomas Kyrö
  5. Rosa Liksom
  6. Tommi Melender
  7. Matti Rönkä
  8. Kati Tervo
  9. Hannu Väisänen
  10. Marja Björk
  11. Timo Harakka
  12. Tytti Heikkinen
  13. Laura Honkasalo
  14. Ville Iivarinen
  15. Pasi Pekkola
  16. Markku Rönkkö
  17. Virpi Hämeen-Anttila
  18. Erkka Mykkänen
  19. Miki Liukkonen
  20. Leena Parkkinen
  21. Johanna Sinisalo
  22. Tuija Välipakka
  23. JP Koskinen
  24. Anja Erämaja
  25. Vilja-Tuulia Huotarinen
  26. Anna-Leena Härkönen
  27. Juha Itkonen
  28. Sirpa Kähkönen
  29. Jani Nieminen
  30. Antti Nylén
  31. Riikka Pulkkinen
  32. Merja Virolainen
  33. Hanna Weselius
  34. Kjell Westö

Tässäpä tämä! Lista on nopeallakin vilkaisulla todella pätevä, sillä sieltä löytyy Finlandia -voittajaa ja -ehdokasta tungokseen asti, on Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoa, runouspalkintoja, Kalevi Jänttiä ja ties mitä. Kyllä minun silmiini se lista on juuri tämä, meriitit puhuvat puolestaan.

Tietysti tässä jaottelussa voi joitakin kirjailijoita hiukan sapettaa takariviin juuttuminen. Mutta kun rivejä on monta, on jonkun aina oltava eturivissä ja toisen on tyytyminen keski- tai takariviin. Sellaista se elämä on, ainakin siihen saakka, kunnes Tarkan tarkempi lista julkaistaan. Tai kun joku eturivistä piipahtaa vessaan, voi takariviläinen vallata hänen paikkansa. Kannattaa olla valppaana!

Minä ja lasten- ja nuortenkirjallisuus

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Kävin tässä taannoin Jyväskylässä puhumassa lanukirjallisuuden tiimoilta Vanhan Kirjan Talvessa Olipa kerran -osiossa. Tilaisuus oli mainio ja siellä puhuttiin kirjallisuudesta laajasti ja viisaastikin.  Yhteenvetoa en tähän tee, sillä mainio yhteenveto löytyy jo täältä.

Omalta osaltani tilaisuus oli mukava, sillä aika harvoin olen liikkeellä näiden nuorimmaisteni kanssa. Kun nyt kuitenkin olen monella uralla operoiva kirjailija, se tekemäni aikuisten kauno ja dekkarit ovat kuitenkin aina olleet median silmissä kiinnostavampia. Paljonhan tuskitellaan lasten lukemista, mutta ei niitä lukemista innostavia kirjoja ja niiden tekijöitä juurikaan esitellä.  Näkyvyys on suurin kiinnostusta herättävä seikka, näin se vaan on.  Ihminen himoitsee sitä, minkä hän voi nähdä.

benjamin

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Minulta kysyttiin, miten kirjoittaminen eroaa, kun hypätään aikuistenkirjoista nuorisoon. Se oli erittäin hyvä kysymys ja pohdin sitä itsekkäästi vain omien sisimpien tuntojeni kautta.  Välitön ajatus oli, että nuorille kirjoittaessa ei tarvitse pää punaisena miettiä toden ja fiktion rajaa. Jos tarina vaatii arkitodellisuuden rajojen venytystä, nuorempi lukijakaarti sulattaa sen, jos se sopii kirjan maailmaan ja logiikkaan. Aikuiset ovat luutuneet, ikävä kyllä, ja lukevat nykyään fiktiotakin melkein kuin tietokirjaa. Fiktiivinen teos ei kuitenkaan ole valokuva todellisuudesta, vaan taiteilijan näkemys todellisuudesta omin värein maalattuna.

hullohekla_print

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Yksi huomio oli vanha ja tuttu. Lukijakuntani on fragmentoitunut, mikä on tietysti myös hyvin ymmärrettävää. Osalle kuulijoista tuli yllätyksenä näinkin laaja (kröhöm) lanutuotanto. He olivat kyllä lukeneet romaanejani, mutta tätä puolta he eivät minusta tienneet. Sama päti kyllä myös toiseen suuntaan. Joillekin nuorisolle suunnatut kirjani olivat tuttuja, mutta romaanit tuntemattomampia. Ja sekin on ihan ymmärrettävää, sillä eihän näistä asioista puhuta juuri koskaan samassa yhteydessä. Vain omilla kirjamessuillani koko skaala on ollut nähtävillä.

Hullokansi_web

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Mukava huomio, vaikka ei suinkaan enää yllättävä, oli keskustelun taso. Juuli Niemi otti esiin monta hyvää pointtia kirjoittamisesta ja Salla Simukan huonoin puolihan on se, että hän on aina loistava. Miettikääpä sitten niitä Sallan hyviä puolia. Katri Alatalon vetämässä paneelissa saimme hyvin summattua paljon oleellisia asioita ja koska yleisökin jaksoi kysyä ja kuunnella, keskustelun oli pakko olla kiinnostava, tai tuoleissa oli liimaa. Puhetta kuitenkin piisasi lähes kolme tuntia, joten ei sellaista aikaa kukaan vastentahtoisesti istu hyvälläkään penkillä.

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Matkan aikana tajusin hyvin, että tietoisuuden lisääminen tässä kaoottisessa maailmassa on aika vaikeaa. Moni kyseli kirjoistani ja vaikka aina kuvittelen, että olen sauhunnut niistä liikaakin, olen ollut väärässä. Jatkuvasti löytyy uusia lukijoita, mistä tietenkin olen kiitollinen. Heille kymmenenkin vuotta vanhat kirjat ovat uusia, tietysti, koska eivät he ole tienneet niiden olemassaolosta yhtään mitään. Kun sitten näiltä lukijoilta tulee hyvää palautetta, tekee mieli melkein ruoskia itseään. Miksi en ole kertonut kaikille, että minulta on ilmestynyt kirja, josta ihmiset tykkäävät? Miksi, oi miksi?

Lumottu

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Mainostamisen ja tyrkyttämisen välisen raja-aidan hahmottaminen on varmasti monelle muullekin vaikeaa. Inhoan tyrkyttämistä, rakastan lempeää mainostamista. Mutta aika on osoittanut, että se, mitä olen luullut tyrkyttämiseksi, on teholtaan ollut lähinnä kainoa mainostamista. Lempeä mainostamiseni on ollut yhtä huomiota herättävää kuin mykkien kuoron konsertti pimeässä tyhjiössä. Välillä tuntuu siltä, että olen pettänyt lukijat salaamalla tekemisiäni. Hirvittävää on ollut vastata joissakin esiintymisissä uuden kirjan ilmestymistä koskevaan kysymykseen, että se on ilmestynyt puoli vuotta sitten ja jos pidät kiirettä, ehdit saada alelaarista viimeisen kappaleen.

 

6901

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Suomessa on tapana, että kirjat ostetaan, niitä ei siis myydä.  Näiden kahden tapahtuman ero on siinä, että ostava asiakas hakee sen, mistä hän jo tietää ja painuu ostoksensa kanssa ovesta ulos sivuilleen vilkuilematta. Myynti on taas sitä, että myyjät kertovat asiakkaalle uusista tuotteista ja saavat hänet ostamaan ne. Hienosti sanottuna ostotapahtuma on myyjän kannalta passiivinen ja myyntitapahtuma aktiivinen. Kun näin pieni kirjailija (188 cm, 80kg) ei voi panostaa näkyvyyteen, joka lisää ostamista, olisi oltava aktiivisempi myyjä.  Ja tämän kerrottuani älyätte, miksi tässä postauksessa vilisee kirjankansia. On se vaan ärsyttävä,  se JiiPee.

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

 

hallava kansi

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Riemu, jota ei mikään haalista

Karisto : Salaperäinen sirkus : 9789512362462

Klikkaa ja tutustu uutuuteen!

Vaikka kirja-alan vesilasi usein läikkyy ja hiukan loiskahtelee, perusasiat pysyvät. Kirjailija kirjoittaa ja kustantaja kustantaa. Kun tämän loistavan yhteistyön tuloksena kirja on kovissa kansissa, aukenee uudelle tarinalle koko avara maailma.

Kirjan ilmestymisen nostattama ilo ei ole minulla näinä vuosina laimentunut tippaakaan. Vaikka uraa on takana vuosissa ja teoksissa mitattuna melkoisesti, uusi kirja on aina uusi kirja! Kun ne tekijänkappaleet kuoriutuvat pahvilaatikosta kannet kiiltäen ja sivut vielä tuoreina rahisten, sydäntä lämmittää oudosti. Tästäkin tuli valmis työ, ideasta, joka leijui jossakin korvien välissä ja sai lopulta hahmon. Ja kun lukijat vielä saavat käsiinsä samaisen kirjan ja mukavaa palautetta alkaa saapua, kirja on totisesti herännyt  eloon.

Kaltaiselleni moniottelijalle on tarjolla iloa monella eli pelikentällä. Lasten- ja nuortenkirjojen tekeminen on hauskaa omalla tavallaan, sillä lapsukaiset eivät kuvia kumartele. Kun he tykkäävät kirjasta, he lukevat sen kymmenen kertaa ja kehuvat sitä, vaikka joku suurempi guru sanoisi, ettei tarinan substanssi riitä perustelmaan peripetiaa. Nuoret ovat viimeinen villi lukijalauma, joka uskaltaa lukea ja sanoa mielipiteensä vilkuilematta jatkuvasti olkansa yli peläten, mitä muut sanovat.

Salaperäinen sirkus liikkuu jälleen Jonin, Liisan ja Samin maailmassa. Näitä veijareita on välillä oikein ikävä, sillä he ovat todellakin heränneet eloon ja seikkailevat jo ilman lupaani. Häpeäkseni on pakko myöntää, että tätä uutta kirjaa viimeistellessäni purskahdin välillä nauruun, kun eräs kirjan henkilöistä on aivan mahdoton vääräleuka. Omalle tekstille nauraminen on aina vakavasti otettavalle kirjailijalle suuri synti, mutta näin vain pääsi käymään. Saattaa olla, että lukijat sortuvat samaan, siltä vahvasti näyttää.

Olen siis hiukan häpeällisenkin tyytyväinen tähän uuteen kirjaan. Ja ehkä vähän ylpeäkin, että jälleen uusi kirja aloittaa taipaleensa maailman tuulissa. Toivon lujasti, että joku nuori, jolla on ollut rankka päivä, tarttuu illalla tähän kirjaan ja pääsee tarinan avulla irti murheistaan. Jos sieltä huoneen oven takaa kuuluu muutama nauruntyrskähdys, täällä kyllä ollaan erittäin iloisia.

 

 

Kirjailijan yö

Helppoa rahaa 1 - JP Koskinen

Kuuntele!

Ei, otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä. Kirjailijan työstä ovat kirjoittaneet kaikenlaiset akateemiset ja pystymetsästä singonneet kirjailijat, niin naiset kuin miehetkin ja kaikki siltä väliltä. Kirjailijan työstä on sanottu kaikki oleellinen ja epäoleellinen, totuus ja valhe. Siitä ovat kirjoittaneet kirjailijat, jotka tietävät aiheesta kaiken ja ne, jotka eivät tiedä mitään. En siis jaksa puhua kirjailijan työstä.

Kirjailijan yö on huomattavasti vähemmän käsitelty aihe. Kukapa haluaa puhua hämärän hetkistä, valottaa pimeyttä, jossa ei loista toivo muutoin kuin poissaolollaan? Vaikka kirjailijan työhuoneessa palaa usein kelmeä lamppu silloin, kun järjelliset ihmiset nukkuvat, kaipaa kirjailijakin päivänvaloa, ainakin kirjoilleen. Ja katso, median hehkuva silmä on se ihana valo, joka saa kaiken kasvamaan, kirjat ja niiden merkityksen. Pimeydessä voi toki olla paljon suuria asioita, mutta ne huomataan vasta, jos niihin törmätään vahingossa.

Vuosi 2016 on lähestymässä loppuaan. Vuoden aikana sain julki ne kirjat, joita olin edellisten vuosien aikana suunnitellut ja vähän jopa kirjoittanut. Kaksi dekkaria, kaksi lanu-kirjaa ja yksi tulevaisuuteen sijoittuva historiallinen romaani on iso määrä kirjoja. Liian iso yhdelle miehelle markkinointijumalien mielestä, älkää toki luulko, etten tajua sitä itse. Mutta jumalat voivat laskelmoida mitä tahtovat. Kuolevaiset eivät elä ikuisesti, en edes minä, joten asiat on tehtävä nyt mieluummin kuin huomenna. Sitku-elämä ei ole minua varten.

Herkkäuskoinen ihminen voisi kuvitella, että median määrä on suhteessa julkaisuihin. Lanu-kirjat menevät eri yleisölle kuin dekkarit ja dekkarit taas puolestaan usein eri yleisölle kuin tieteiskirjat. Voisi olettaa, että lehtien kulttuuripalstoilla olisi mukava määrä arvioita tuollaisesta määrästä kirjoja. Lyhyesti voin todeta, ettei näin ole. Ilman meidän mainioita kirjabloggareitamme joistakin kirjoista ei olisi ilmestynyt yhtäkään arvostelua. Sinänsä asialla ei olisi egolleni suurtakaan merkitystä, mutta näkyvyys on itseään ruokkiva peto. Ja tuo peto myös pääsääntöisesti myy kirjat, ja iso peto myy aina enemmän kuin pieni, näin se vaan on.

Käytin vuoden 2016 omasta mielestäni järkevästi ja keskityin kirjoittamiseen. En erityisesti haalinut keikkoja enkä tyrkyttänyt itseäni lehtiin, radioon tai telkkariin. Tarjotut keikat otin, tulipa ne suoraan taikka kustantajan kautta. Nyt kun saldoa ynnää, voi havaita, ettei taktiikka mennyt ihan nappiin. Lehtiarvostelujen määrä on ollut surkea ja eipä naama ole muutenkaan kulunut kulttuuriohjelmissa. Rahalla ostettavaa julkisuutta ei ostettu rahalla. Lukijani ovat ihmetelleet katoamistani ja kyselleet, miksi olen käynyt yöhön yksin.

En kuitenkaan ole erityisen pettynyt kuluneeseen vuoteen. Medianäkyvyys on ollut mitä on, mutta voittoja on silti tullut. Dekkarit ovat menneet hyvin kaupaksi ja palaute on ollut kiittävää. Sarja on selkeässä nousukiidossa. Lanu-kirjat ovat löytäneet lukijansa. Hullosta on tullut paljon riemukasta palautetta, Benjamin Hawkin painos lähenee loppua ja joulu on vielä ovella. Luciferin oppipojat kerää tasaisesti neljää tähteä viidestä eri foorumeilla ja jatko-osaa on toivottu moneen kertaan. Pimeydessä elävät pikkuötökät nykivät minua hihasta ja kuiskuttavat, että hyvin menee. Rakastan heitä kaikkia.

Maailmassa on asioita, joihin voi vaikuttaa ja niitä, joihin ei voi. Yö tulee aina, sitä on turha yrittää estää. Vuoden aikana huolestuin hämärän laskeutumisesta ja yritin saada jonkun laittamaan valot päälle. Sitten totesin, etten pilaa kirjoitushuumoriani asioilla, joita varten on omat ammattilaisensa. Keskityin kirjoittamiseen.

Ensi vuonna tämän vuoden aherruksen tuloksia pitäisi näkyä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niitä näkyy myös vuosina 2018 ja 2019. Kolme aika suurta juttua vei aikaani, ja jos niistä jotain kuuluu ensi vuonna, se on sitten suuri yllätys, sekä minulle että muille. Lisäksi ilmestyy varmasti kaksi romaania, dekkari Maaliskuun mustat varjot keväällä ja eräs vaikeasti määriteltävä teos syksyllä. Lanu-osastolle on tarjolla Salaperäinen sirkus kevääseen ja Benjamin Hawkin seikkailuja syksyyn. Muutakin voi vielä tulla, ken tietää, mutta noista on sopimukset allekirjoitettu. Ehkä joku hauska kuunnelma voisi kajahtaa eetteriin, kenties.

Kirjailijan yö ei siis ole hiljainen. Se on täynnä työtä ja onnistumisen iloa, ahkeruutta ja ideoita, jonkin verran epätoivoa ja alistumista kaiken turhuuteen. Mutta jos rakentaa jotain suurta, se on helpointa pitää salassa pimeyden keskellä. Ja ehkä jossakin välissä ukko ylijumala tai kaiken olevaisen ylin tuomari sanoo: Tulkoon valkeus!

Nämä ilmestyivät armon vuonna 2016, kiitos ja anteeksi!

Luciferin oppipojat

Tutustu!

Benjamin Hawk

Tutustu!

Gabriel Hullo & hirveä Hekla

Tutustu!

Tammikuun pimeä syli

Tutustu!

Helmikuun kylmä kosketus

Tutustu!

Luomiskausia: tulevaisuus

JP akateeminenOnnistuin siis hahmottelemaan uraani kuusi enemmän tai vähemmän selvärajaista luomiskautta. Vaikka huomaan, että objektiivinen arviointi on sitä vaikeampaa, mitä tuoreemmasta ajasta puhutaan, uskon edes jollakin tavalla pystyneeni jäsentämään tapahtunutta kehitystä.

Jokainen kausi on toiminut portaana seuraavalle vaiheelle. Askelmien korkeus vaihtelee, mutta uskon suunnan silti olevan vielä ylöspäin. Laajeneminen proosasta draamaan on harkittua ja myös hyödyllistä kehitykseni kannalta, samoin kokeelliset projektit, kuten Säkenöivä Sibelius ja Kannibaalin keittokirja.

Kuinka monta luomiskautta arvelen vielä olevan edessä? Olen melko varma, että enintään neljä. Toivoa sopii, ettei niistä mikään ole jäähdyttelyä tai peräti taantumista. Muutamia suuria projekteja minulla on vielä varastossa, mutta niiden toteutuksen kanssa on pakko noudattaa malttia. Ammattikirjailijana kaikki taiteelliset riskit revitään omasta selkänahasta, joten vähänkin markkinatalouden takalaitonta kutittelevat hankkeet on tehtävä vaivihkaa muun tuotannon ohessa. Se ei ole mikään haitta eikä sodi mitään muuta kuin kärsimätöntä luonnettani vastaan.

Mikäs tää nyt on?

Palaan tässä vielä ajatukseen, olisiko ollut parempi ladata kaikki ruuti yhteen suureen paukkuun, jonka olisin julkaissut kuolinvuoteella? Jos jätetään laskuista taloudellinen mahdottomuus, en silti usko ajatuksen järkevyyteen. Jo tässä yhteenvedossa olette huomanneet, ettei vanha teksti pysy hengissä usean luomiskauden yli, vaan sen julkituominen huomattavasti kirjoitusajankohtaa myöhemmin vaati täydellisen uudelleenkirjoituksen. Jos saisitte lukea vaikkapa Viides evankeliumi, Jeesus N. ja Viisi todistajaa kirjat yhtä soittoa, näkisitte, että kyseessä on kyllä sama aihe mutta kolme erilaista kirjaa. Voi olla, ettei kaikkien mielestä Viisi todistajaa olisi niistä edes paras.

Mielestäni pelkkä ajatus yksittäisen, megalomaanisen suurteoksen luomisesta ei ole kestävä. Suurteosta kutova kirjailija, jonka statuksen määrittelee lopulta vain lukija, asettuisi koko luomisensa ajaksi lukijoiden yläpuolelle antamatta heille yhtään mitään. Jokainen syntynyt kirja on kuitenkin sen hetkisen kehityksen paras edustaja ja voin kokemuksesta sanoa, että jokaiselle kirjalle myös löytyy vannoutuneet lukijat. Julkisuuden myötä uusimmat kirjat tietysti ovat useamman lukijan suosikkeja, mutta on lukijoita, jotka pitävät sitkeästi vanhempia kirjoja parempina.

En luo kirjallisuutta kriitikoita tai kirjallisuushistoriaa varten. Tarkoitukseni ei ole puristaa poisIMG_0069 tuotannostani kaikkea särmikästä, kaikkea, mikä ei istu kauniisti kiillotettuun kirjailijakuvaan historiallisen romaanin takojana tai rikosromaanin punojana. Kirjoitan lukijoille parhaan kykyni mukaan niitä tarinoita, joita koen osaavani tehdä kulloisellakin ajanhetkellä parhaiten. En pakota tarinaa edes mihinkään genreen, jos sillä tavalla kaunis alkuidea pitäisi uhrata. Kirjailija valjastaa kykynsä palvelemaan lukijoita, sillä ilman lukijoita kirjailija on kirjoittaja, ei kirjailija.   

Tulevaisuus on aina hämärän peitossa, mutta toivokaamme parasta. Muutamia kirjoja tahtoisin palavasti vielä kirjoittaa. Neljä luomiskautta voi olla utopistinen haave, mutta pitäähän ihmisellä haaveita olla. Ehkä toiveeni toteutuu, ehkä ei.

Tulevaisuuteen sovitut julkaisut:
2017: Salaperäinen sirkus
2017: Maaliskuun mustat varjot
2017: Kannibaalin keittokirja