2022 Annus horribilis


OKMVuoden summauksessa olisi tietysti trendikästä ylistää kaikkia hienoja saavutuksia myydyistä kirjoista, juostuista kilometreistä aina onnistuneisiin elokuvadiileihin ja saatuihin palkintoihin. Mielelläni sen tekisinkin, mutta vuosi 2022 on ollut kokonaisuudessaan yhtä helvettiä, joten pienet hyvät hetket ovat jääneet kaiken kaaoksen tsunamin alle.

Vuoden 2022 teemana näytti allekirjoittaneen kohdalla olevan Ukko ylijumalan toimesta henkisen, fyysisen sekä taloudellisen pohjan romahduttaminen monin eri pikku kepposin. Suhteellisen hyvin se onnistukin, joten enpä jää vuotta 2022 kaipaamaan. Varmasti muistelmissani, joita en kirjoita, olisi monta kiinnostavaa juttua tästäkin vuodesta. Yleistä väsymistä kuvannee parhaiten se, etten ole työpäiväkirjaani tehnyt kuin seitsemän merkintää koko vuonna. Yleensä kirjoittelen sinne jotakin lähes päivittäin, tai ainakin kerran viikossa.

Vuoteen 2022 oli ladattu paljon toiveita. Omakotitaloasujan suurin remontti on näinä aikoina lämmitysjärjestelmän muutos vanhasta uuteen. Se aloitettiin toki jo tammikuussa paperisodalla, mutta lystiä riitti viivästysten ja säätöjen takia aina syksyyn asti. Vähän aikaa se tuossa toimikin, sitten sekin alkoi nikotella ja huoltoa on kaivattu jo enemmän kuin keskimäärin tässä systeemissä muilla tarvitaan kymmenessä vuodessa. Eiköhän se kohta raiteille saada, kun tämä vuosi on haudattu.

Kirjoittamisen osalta olin varannut itselleni mahtavan, paineettoman vuoden. Minullahan on/oli jo vuoden 2023 kirjatkin paketissa, joten 2022 oli aikaa tehdä rauhassa suuria juttuja. Suuria juttuja toki tehtiinkin, mutta vähän eri suunnalla kuin oletin. Luottamustoimien huono puoli tuli tutuksi, kun muutaman järjestön pelikuviot menivät uusiksi ihmeellisten mutkien kautta. Kirjoittaminen on kuitenkin henkistä puuhaa, joten jos vintillä on liikaa tavaraa, ei keskittyminen oikein onnistu. Kirjailija ei voi vaihtaa vasaraa, jos siitä katkeaa varsi. Lisäksi muutamat uudet innostavat tilaustyöt olivat täyttä ajanhukkaa ja liittyivät siihen harmaaseen laahukseen, jossa on jo runsaasti vanhoja ruumiita. Toki pahoitteluja on saatu kaikesta, mutta eihän postexcusate herätä ketään henkiin eikä tuo menetettyä aikaa takaisin, niin ikävää kuin se onkin.

Krooninen vaivani, jota kai migreeniksi kutsutaan, oli kurissa alkuvuoden mutta loppuvuoden täydessä vauhdissa. Lääkkeiden avulla tuli muutamia edustustilaisuuksia hoidettua mutta muistikuvat niistä ovat hataria tai olemattomia. Muutoinkin muistini kärsi lisävaurioita jonkin verran, mutta sepä ei kai ihme ole, kun tavaraa pursusi yli laitojen.

Hyviä puolia vuodessa oli toki jonkin verran. Ensinnäkin, kun on paskaan joutunut sen yli on kahlattava aina jossakin vaiheessa, sille ei vaan voi mitään. Tulisiipi julkaistiin Tšekeissä. Elokuun viimeinen ehtoollinen on Vuoden johtolanka ehdokkaana. Vanha ahkeruus jaksoi kantaa vuoden yli, joten kirjoja ilmestyi ja ilmestyy 2023. Saatiin e-aineiston lainauskorvaus yleisiin kirjastoihin. Onhan sekin jotain.

Tuleva vuosi ei näytä yhtään miltään. On turha kuvitella enää minkään menevän millään lailla. Vuoden 2024 romaani jäi kirjoittamatta ja saa nähdä, löytyykö se tuolta korvien välistä enää näin vuoden takamatkalta. Hyvä suunnitelma on kahlata heinikossa näkymättömissä eteenpäin ja toivoa, että Ukko ylijumalalla olisi jotakin muuta puuhaa. Pudotan vuoden 2022 pimeyteen ja unohdan sen nyt totaalisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s