Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto – uhka vai mahdollisuus?

Kirjailija ja kustantaja juhlan ytimessä.

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot on jälleen jaettu. Onnittelut kaikille voittajille, on aina hienompaa saada palkinto kuin jäädä ilman sitä! Samaan aikaan ikuinen keskustelu siitä, onko kirjallisuuden ns. kilpailuttaminen ja palkitseminen tällä tavalla mitenkään järkevää, jatkui tänäkin vuonna. Asiassa on tietysti monta puolta, ja on ehkä hiukan syytä avata eri näkökulmia.

Finlandia-palkinto perustettiin 1984 ja se oli tarkoitus jakaa ansiokkaan kaunokirjallisen teoksen kirjoittajalle. Vuonna 1993 palkinto rajattiin koskemaan vain romaaneja, eli käytännössä esim. runot putosivat pois palkintoa havittelevasta joukosta. Tietokirjat saivat oman palkintonsa 1989 ja lasten- ja nuortenkirjallisuus (Finlandia Junior) vuonna 1997. Palkintokategoriat ovat eläneet siis vuosien saatossa, mutta 25 vuotta on menty jo samalla kaavalla. Palkinnon suuruus oli aikoinaan 100 000 markkaa, mikä nykyrahassa vastaa noin 36 000 euroa. Siinä mielessä nykyinen palkintosumma (30 000 euroa) on kärsinyt jo melkoisen inflaation.

Mutta mikä on lopulta Finlandia-palkinnon tarkoitus? Tarkastellaanpa muutamia relevantteja seikkoja kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon näkökulmasta (koska sen tunnen parhaiten).  

1) Kirjallisuuden myynnin lisääminen
Palkinto on Suomen Kirjasäätiön myöntämä, tuon säätiön tarkoitus on edistää ja tukea kirjallisuutta ja lukemista Suomessa. Finlandia-palkinto on ehdottomasti Suomen näkyvin kirjallisuuspalkinto ja se kiinnostaa mediaa enemmän kuin muut palkinnot yhteensä. Jos tarkastellaan viimeistä kymmentä vuotta 2012-2021 ja sitä, kuinka saatu palkinto on vaikuttanut kirjan myyntiin, tilanne näyttää painettujen kaunokirjojen osalta tältä:

2012: Ulla-Lena Lundberg: Jää (Is) / Myynti 100 600 kappaletta (2012 vuoden 2. myydyin kirja)
2013:  Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme / Myynti 45 300 (2013 vuoden 4. myydyin kirja)
2014: Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät / Myynti 73 800 (2014 vuoden 1. myydyin kirja)
2015: Laura Lindstedt: Oneiron / Myynti 46 000 (2015 vuoden 3. myydyin kirja)
2016: Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista / Myynti 42 812 (2016 vuoden 5. myydyin kirja)
2017: Juha Hurme: Niemi / Myynti 64 000 (2017 vuoden 1. myydyin kirja)
2018: Olli Jalonen: Taivaanpallo / Myynti 40 400 (2018 vuoden 3. myydyin kirja)
2019: Pajtim Statovci: Bolla / Myynti 35 100 (2019 vuoden 2. myydyin kirja)
2020: Anni Kytömäki: Margarita / Myynti 42 900 (2020 vuoden 2. myydyin kirja)
2021: Jukka Viikilä:  Taivaallinen vastaanotto / Myynti 18 600 (2021 vuoden 4. myydyin kirja)

Tarkastelujakson alkupuolella (2012-2016) voittaja on ollut myydyimpien listalla keskimäärin sijalla 3 ja kirjaa on myyty keskimäärin 61 700 kappaletta. Jakson jälkipuolella (2017-2021) voittaja on ollut myydyimpien listalla keskimäärin sijalla 2,4 ja kirjaa on myyty keskimäärin 40 200 kappaletta. Palkinto on siis säilyttänyt suhteellisesti arvostuksen kirjanystävien joukossa, mutta myyntimäärät ovat selvästi hiipumassa.

Tästä voidaan vetää karkea johtopäätös:
Finlandia-palkinnon voitto lisää voittajakirjan myyntiä kirjallisuuskuplan sisällä mutta laskevasta suunnasta päätellen se ei ole lisännyt tavallisen kansan kiinnostusta kirjaan/kirjallisuuteen. Näyttää äkkiseltään siltä, ettei palkinto houkuttele uusia lukijoita vaan ohjaa niitä entisiä keskittämään ostonsa.

2) Palkinto on voittajalle rahallisesti merkittävä
Jokainen kirjailija tietää, että raha on aikaa. Kirjailijan työssä keskittyminen pelkkään kirjoittamiseen vaatii taloudellisen pohjan, joka takaa työrauhan. Merkittävä, myyntiä nostava palkinto on siis pääsylippu seuraavaan kirjaan ja antaa hyvän mahdollisuuden keskittyä pelkkään työhön.

Valtion vuosiapurahan suuruus on nykyään noin 24 000 euroa. Tuosta summasta ei veroja makseta, mutta MYEL maksetaan (noin 13 %). Finlandia-palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa, mikä on tietysti jo huomattava summa. Siihen päälle ropsahtaa kirjojen myyntitulot, jotka sopimuksista riippuen ovat kirjailijoilla noin 3-4 euroa/painettu kirja. Tarkastelujakson alkupuolella (2012-2016) voittajat ovat siis saanet keskimäärin noin 185 000 euroa kirjamyynnistä (3 euroa per kirja). Tuohon summaan sitten verottajakin iskee kovaa, se kannattaa muistaa. Tarkastelujakson jälkipuolella (2017-2021) kirjamyynnistä samoilla oletuksilla on tullut noin 121 000 euroa. Toki keskiarvoissa hämää se, että ääripäät ovat jopa vuosina 2017-2021 kaukana toisistaan (Hurme 192000 euroa vs. Viikilä 57000 euroa). Joka tapauksessa palkinnosta jää käteen aina jotakin tavallista enemmän, minimissäänkin noin kolmen vuoden työrauha valtion laskuopin mukaan. 

Tästä voidaan vetää karkea johtopäätös:
Finlandia-palkinto on voittajalle rahallisesti merkittävä (yllätys!). 

3) Finlandia-palkinto lisää/edistää lukemista
On selvää, etteivät ihmiset voi kiinnostua asioista, joiden olemassaolosta he eivät tiedä mitään. Finlandia-palkinto on onnistunut nostamaan kirjallisuuden mediaan ainakin niiksi hetkiksi, kun ehdokkaat ja voittaja julkistetaan. Mutta onko tämä näkyvyys lisännyt kiinnostusta kirjallisuuteen, pitänyt sitä ennallaan vai jarruttanut hitaasti hiipuvaa kiinnostusta?

Mitään absoluuttista mittaria, jolla tätä kehitystä voisi tarkkailla, on vaikea löytää. On kuitenkin huomattava, että tarkastelujaksomme (2012-2021) aikana Finlandia-palkinnon voittaja on ollut vuoden myydyin kirja vain 20 %  tapauksista. Kirja on kuitenkin saanut suurimman huomion ja mainokset kyseisenä vuonna, joten tulos ei ole mitenkään loistava. Jos katsotaan TOP3 myyntiä, silloin voittajakirja on sentään onnistunut 70 % kampeamaan itsensä palkintopallille.

Voisi kuvitella, että parhaan mediahuomion saanut kirja olisi juuri se, joka lisäisi kiinnostusta kirjallisuuteen kirjallisuuspiirien ulkopuolella. Juuri tätä joukkoa tarvittaisiin, jos tarkoitus on edistää/lisätä lukemista. Uusilla voimilla voittajan pitäisi aina olla kirkkaasti ykkönen tilastoissa. Toki nyt tarkastelemme vain myyntejä, mutta lainausluvutkaan eivät Suomessa ole nousussa vaan jopa hiukan laskussa. Vuonna 2012 suomenkielisiä kirjoja lainattiin yleisistä kirjastoista 64,4 miljoonaa kertaa kun vuonna 2021 lainauksia oli 58,8 miljoonaa. 

Tästä voidaan vetää karkea johtopäätös:
Finlandia-palkinto ei näytä yleisesti lisäävän lukemista. 

4) Finlandia-palkinto ylläpitää korkeatasoista kaunokirjallisuutta
Kaunokirjallisuuden tasosta on oltu huolissaan aina painokoneen keksimisestä lähtien. Huonon kirjallisuuden on pelätty pilaavan kansan moraalin ja järjen vuosisatojen ajan. Suomessa ollaan nyt siinä tilanteessa, että lukutaidon rapautuessa huonokaan kirjallisuus ei voi pilata ihmisiä, sillä he eivät lue mitään.

Koska olen ollut Finlandia -palkintoehdokkaana peräti kaksi kertaa (2013 ja 2019), palkinto vaalii tietenkin aivan loistavasti korkeatasoista kaunokirjallisuutta. Hyvä kysymys onkin, miten määritellään korkeatasoinen kirjallisuus?

Tästä asiasta on käyty, ja olen itsekin käynyt, melko turhaa debattia monien tahojen kanssa. Tietysti voidaan kiistää, ettei taiteessa ole mitään määritelmiä huono/hyvä -akselilla ja sellainen näkemys toki sopii tähän aikaan oikein hyvin. Joka tapauksessa Finlandia-palkinto on muotoutunut tavalla, jossa voi olla liki 97 % varma, mitä kirjoja kolmihenkinen raati ei ainakaan valitse kuuden ehdokkaan joukkoon. On syntynyt se salaperäinen kollektiivinen maku ja traditio, jonka läpi vaihtuvat raadit tiedostamattaan ajattelevat. Tietysti joskus on poikkeuksia, mutta harvoin. En siis edes yritä tässä käydä taistoon kirjanoppineita vastaan, sillä se on täysin turhaa. Esitän vain muutaman hyvin ärsyttävän kysymyksen hyvien kirjojen luonteesta:

a) Onko kirjan oltava niin kiinnostava, että se halutaan lukea lukemisen ilosta?
b) Onko kirja, jonka lukee loppuun 3 ihmistä, taidokkaampi kuin kirja, jonka lukee loppuun 267 900 ihmistä?
c) Onko tosiaan niin, että maailmalla palkintoehdokkuuksia ja palkintoja saaneet dekkarimme ovat huonoa kaunokirjallisuutta?

Tästä voidaan vetää karkea johtopäätös:
Finlandia-palkinto ylläpitää Finlandia-tasoista kaunokirjallisuutta. 

Lopuksi on hyvä miettiä myös otsikon kysymystä. Absoluuttista totuutta en voi tietenkään tarjoilla, ainostaan oman mielipiteeni. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Finlandia-palkinto on ainakin kaunokirjallisuudelle tarpeellinen ja hyvä asia. Ilman sitä kirjallisuus menettää vähänkin näkyvyytensä. Sen sijaan Suomen Kirjasäätiö voisi miettiä hiukan palkinnon uudistamista:

1) Lyhytlistalle 8 kirjaa
2) Esiraadin lukijoiden määrän nosto kolmesta kuuteen
3) Palkinnon voittajan valitsee kuusihenkinen raati, vaikkapa edellisen vuoden esiraati
4) Voittosumman nosto 40 000 euroon
5) Lyhytlistalle pääsy tuo kullekin kirjailijalle 2000 euroa. 

Näillä mennään, keskustelu jatkuu!