Tappamisen sietämätön keveys


Oletteko koskaan lukeneet dekkareita? Aika moni on, sillä hyvin usein kuulee kirjailijaksi mielivien haaveilevan rikastumisesta juuri dekkarin kirjoittamalla. Dekkari on genre, jota ostetaan, luetaan ja lainataan enemmän kuin mitään muuta, ainakin sitkeä legenda kertoo yhä niin.

Jos katsotaan Suomen  myydyimpien kaunokirjojen listaa vuodelta 2019, niin legendalle löytyy myös pohjaa. 20 myydyimmän kirjan joukossa on 7 dekkaria/trilleriä, joten jännityskirjallisuudelle todellakin löytyy lukijoita. Lainaustilastoista en voi sanoa mitään varmaa muuta kuin omalta kohdaltani. Ja totta tosiaan, vuonna 2018 kuuden lainatuimman kirjani joukossa on viisi dekkaria! Ja mikä hämmästyttävintä, kun perusromaani hiipuu aika nopeasti kirjastossa, dekkari pitää pintansa sielläkin!

Dekkarin kirjoittava kirjailija on hyvin pian dekkaristi. Tällä tarkennuksella on helppo myydä kirjailijaa käsitteleviä juttuja. Dekkaristi kertoo jo aika tarkasti, missä mennään. Kun keikalle ilmestyy dekkaristin sijaan kirjailija, yleisöllä on paljon vähemmän tietoa, mitä tuleman pitää. Ja koska minulle joka asiasta (miksi, oi miksi?) muodostuu lopulta ongelma, niin onhan tästäkin sellainen aikojen saatossa tullut.

Olen urani alusta asti ollut pelkkä kirjailija. Genreleimat ovat tarttuneet minut melko huonosti, sillä kirjoitan milloin mitäkin. Minulla ei ole valumuottia, johon väkisin valan jokaisen tarinan vaan tarinat saavat mennä siihen muottiin, johon ne parhaiten sopivat. Murhan vuosi -dekkarisarjani on yksi iso tarina, jonka hajotin kahteentoista osaan. Ja niin minusta tuli dekkarien kirjoittaja, mutta ei dekkaristia. En muista koskaan nähneeni juttua, jossa minua olisi tituleerattu dekkaristiksi. Se ei ole hyvä eikä huono juttu, se on fakta.

Pitkän urani aikana olen oppinut sen, että kun on monessa mukana, ei lopulta ole mainosmielessä mihinkään muottiin sopiva. Kunnon hyllpaikan saaminen vaatii punkin sitkeyttä, on nakerrettava tiensä ytimeen, alan tapahtumiin, lukupiireihin ja imettävä vain ja ainoastaan sitä verta, joka tietyn genren  lukijoissa virtaa. Kirjakaupan sisäänostajan silmissä JP Koskinen näyttää tältä:

”JP Koskinen, Te olette luova ja aikaansaava. Mutta kirjoitatte todella monenlaista genreä mm dekkaria ja fantasiaa, joten ongelma kuluttajan näkökulmasta on haaste oppia tunnistamaan minkätyyppistä kirjaa on myynnissä.

Esim. XXXXssa kirjat ostetaan usein heräteostoina ja tunnistettavuus on silloin tärkeää. Esimerkiksi Remes, jonka jokaisen on helppo ostaa kun tietää mitä ja minkätyyppisen kirjan saa.”

Miksi siis turhaan teen meagolmaanista rikosromaanisarjaani, kun dekkarien lukija ei sitä osaa/uskalla ostaa, koska se voi olla lastenkirja, tai historiallinen romaani? Vastaus on yksinkertainen. Teen aina ihan sitä mitä haluan ja tiedän kyllä, mikä hinta siitä maksetaan. Kyllähän tässäkin hommassa pitää olla vapaus, ja jos ette tunnista minua, ei se haittaa. Kirjan tunnistaa lukemalla! Tästäkin huolimatta, tai juuri tämän takia, erittäin hyvää dekkariviikkoa!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s