Kevään 2020 kirjat


Aika on kulunut tänä keväänä oikein mukavasti,  ei ole liiemmälti ollut turhia menoja. Omat kirjoitukset ovat hyvällä mallilla, mutta lukemista kaivataan aina.  Elämä on ollut julmaa jo ennen koronaa, ihmisiä on kuollut aikaisemminkin, vaikka nyt sitä on vaikea lehtiä lukiessa uskoa. Joka tapauksessa tuoni on vienyt viime vuosina niin E. L.  Doctorowin kuin Philip Kerrin, joiden uusia kirjoja aina kovasti odotin.

Mutta eipä hätää, sillä hyvissä voimissa on vielä moni kirjailija, joiden teoksia odotan. Erityisesti olen tykästynyt Björkin seikkailuihin, joita meille tarjoilee Virpi Hämeen-Anttila. Sarjahan liikkuu sillä iloisemmaksi osoittautuneella 20-luvulla, jolloin rikostutkinta ei vielä ollut välineurheilua. Kirjoissa on mukava historiallinen tunnelma, joka vie mukanaan, kuten hyvän kirjan pitääkin.  Tyyliltäänhän Karl Axel Björk -dekkarit ovat täysin erilaisia kuin vaikkapa omat Murhan vuosi -dekkarini. Siksipä juuri ne ovat jo monen vuoden ajan tuoneet piristystä kevääseen. Tämä uusin näyttää nyt tulevan kesäkuussa, mutta hyvää jaksaa odottaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s