Lukematta paskaa: kirjallisuutemme uudistavat teesit


Aika harvoin (enää) jaksan kimmastua mistään. Ihmiset puhuva mitä sylki suuhun tuo ja se kaikille sallittakoon. Kukaan meistä ei tiedä kaikesta kaikkea ja aika usea ei tiedä mistään mitään. Jos rakastaa omia oivalluksiaan, niistä on vaikea päästää irti, vaikka ne alkaisivat mädätä käsiin.

Tuolla ihanaisessa twitterissä törmäsin Särön jakamaan haastatteluun, jossa Stefan Moster kertoo kaiken suomalaisista kirjailijoista, heidän tavastaan työskennellä, elää ja kuolla. Kiinnitin Mosterin iloisiin lausuntoihin huomiota jo 2006, kun Moster oli Finlandia-palkinnon esiraadissa. Hän raadin puheenjohtajana sanoi mm. näin:
Joko on niin että suomalaisten kirjailijoiden keskuudessa on todella vähän intellektuelleja – tai sitten intellektuellit naamioituvat silloin kun kirjoittavat romaaneja, koska eivät ilkeä näyttää kasvojaan.”  

”Joko on niin, että kustantajat eivät aina haasta kirjailijoita tarpeeksi. Tai sitten jotkut kirjailijat eivät suostu työlääseen, parhaaseen muotoon johtavaan prosessiin, jossa kyseenalaistetaan omia ratkaisuja.”

Sellaista oli hurjana vuonna 2006. Suomalaiselle kaunokirjallisuudelle tuli raadilta piiskaa Mosterin suulla. Nyt nuo jylhät ajatukset ovat kypsyneet lisää vuosikymmenen verran ja alkaa olla selvää, että vuoden 2006 raadin syvämietteinen filosofia oli Mosterin ikiomaa tajunnanvirtaa. Tuossa tuoreessa haastattelussa hän lausuu tutusti näin:
Kustannustoimittajatkaan eivät näytä haastavan kirjailijoita riittävästi: liian usein teokset ovat kielellisesti vaatimattomia ja ajatustasoltaan tavanomaisia.”

Vuonna 2006, jolloin kirjallisuutemme toki oli vielä lapsenkengissä, tuo väite varmasti pitikin paikkansa. Aleksis Kivi oli juuri saatu hautaan ja pesimme vasta käsiämme lapioimisen jäljiltä. Moster oli raatilaisena tietenkin lukenut kaikki sinä vuonna julkaistut romaanit ja kirjallisuutemme tuskallinen tila vei häneltä yöunet.  Sen jälkeen hän on sinnikkäästi jatkanut luku-urakkaansa ja huomannut, ettei homma ole muuttunut miksikään. Kustantajat eivät vaan haasta kirjailijoita riittävästi, kirjat ovat huonoja, ah, niin perin huonoja.

Moster esittää haastattelussaan joukon väitteitä, joita hän ei perustele millään lailla. Hänellä on varmasti runsaasti mehevää taustatietoa, jota hän ei viitsi rahvaalle paljastaa, mutta tässä on osa ajatushautomossa kiteytyneistä timanteista:
1) Suomalainen kirjailija loukkaantuu kyseenalaistamisesta
2) Suomessa ei kirjailijoita haasteta keskusteluissa tarpeeksi
3) Kirjallisuuskritiikki on Suomessa usein kilttiä ja mitäänsanomatonta
4) Kustannustoimittajat eivät haasta kirjailijoita
5) Suomalaiset teokset ovat usein kielellisesti vaatimattomia ja ajatustasoltaan tavanomaisia
6) Suomessa kirjailijan asema on parempi kuin muualla maailmassa
7) Suomi on ainoa maa, jossa kirjailija pääsee (naisten)lehtien kanteen
8) Kirjailijana Suomessa on helppo päästä kolumnistiksi
9) Suomessa kirjailijat ovat hemmoteltuja hienon apurahajärjestelmän takia
10) Suomessa vapaaksi kirjailijaksi ryhdytään laskien apurahojen varaan
11) Suomessa kirjailijat väistävät ajankohtaisia ilmiöitä

Tuossa on jo tuhti kasa tuubaa, joka verhotaan ihanan passiivin taakse. Rankka yleistäminen on tyhmyyden yksi muoto. On aika laiskaa aivotyötä niputtaa kaikki suomalaiset kirjailijat, kriitikot ja kustantajat samaan nippuun, vaikka käytettävissä oleva järjen köysi olisikin lyhyt. Tämä ilmaus on tietenkin symbolinen, kielellinen leikittely, ei muuta. Paljon on Moster varmasti lukenut ja tutkinut, mutta tuskin nyt kuitenkaan ihan niin paljon, että tietäisi kirjallisuutemme koko kuvan ihan oletusarvoisesti.

Perataan tätä kasaa nyt vähän, hyvän pelihuumorin hengessä.  Katsotaanpa vaikka tuota ensimmäistä väitettä, sehän pitää paikkansa! Minä loukkaannuin tästä artikkelista ja loukkaannun varmasti, jos kyseenalaistatte rakenteen romaanissa Ystäväni Rasputin tai tematiikan Luciferin oppipojissa. Olen suomalainen kirjailija. MOT. Stefan johtaa siis 1-0.  Entäpä tämä toinen väite, Suomessa ei kirjailijoita haasteta keskusteluissa tarpeeksi. Kyllä kuule haastetaan. Viimeksi Jyväskylässä tultiin keskustelemaan ihmisten ystävistä ja samaan kyytiä haastamaan riitaa, pitkä tukka ei kuulu miehille, johan sen Paavalikin sanoo. Olen myös kuullut huhuja, että jossakin Kirja vieköön -tapahtumassa kysellään kiperiä. Tilanne on 1-1.

Entä onko meidän kirjallisuuskritiikki kilttiä ja mitäänsanomatonta, kuten kolmas väite julistaa? Ei kyllä ole Pekka Jäntin Matriarkasta leipoma heitto kiltti:

Suomalaiset ovat masokistinen kansa, ja sen takia meidän on muita helpompaa ottaa vastaan väkisin väännettyjä taidetimantteja.

Tai Kai Hirvasnoron luonnehdinta Tulivuoresta:

Vares-kirjojen suosiota en vaan ymmärrä. Jännitystä Tulivuoressa on kahden kiperän tilanteen verran, joista Vares selviää ”kuin ihmeen kaupalla”. Etsivän työtä Vares ei harjoita käytännössä ollenkaan. Huumori on typerää.”

Syvempään analyysiin ei ole syytä. Kaksi on monta, eikä joku miinus monta ole usein. Tilanne on nyt 1-2, sori vaan. Neljäs väite kustannustoimittajien haastamattomuudesta on suoralta kädeltä kukkua. Minut on haastettu monta kertaa hiomaan tekstiä ja Sofi Oksasen kustantaja haastoi peräti oikeuteen. Kamppailu on tilanteessa 1-3, haastava juttu.

Viidenteen väitteeseen sanon vain, että lukekaa vaikka Rimmistä tai Lindstediä, tai Sinikka Vuolan Replika. Ei onnistu ajatuksen katkeamatta ruuhkabussissa. Noh, usein, mikä nyt sitten on usein? Taas ollaan epämääräisyyden äärellä, kyllä kolumnin kirjoittajan pitäisi haastaa itsensä tarkempaan ilmaisuun. Mutta tuskin suomalainen sortuu lepsuuteen yhtään sen useammin kuin ulkomaiset kollegat, joten en niele tätä. Tulostaulussa on lukemat 1-4, tutkikoot tarkemmin ne, joilla on enemmän kolumnirahaa. Kuudes väite siitä, että Suomessa kirjailijan asema on parempi kuin muualla maailmassa, on aika hankala todistettava. Olemme minimaalisella kielialueella operoivia introvertteja, joten en oikein sisäistä tätä noin absoluuttisena väitteenä. Missään maapallon kolkassa ei siis kirjailijan asema ole niin hyvä kuin Suomessa? Tuskin olemme huonoimmassa neljänneksessä mutta emme kyllä asemamme puolesta ole varmasti myöskään ihan kärjessä. En ole tutkinut asiaa kaikissa Suomen tunnustamissa 195 valtiossa, kuten Moster. Menköön tämä tasan, ei anneta pistettä kummallekaan.

Seitsemäs väite on taas ihan dadaa. Kuvahaun tulos haulle j k rowling magazineKirjailijat irvistelevät lehtien kansissa ympäri maapalloa, vaaka kallistuu lukemiin 1-5. Kahdeksas väite on sekin ihan kuraa. Pari vuotta sitten, kun rahat olivat tiukalla, hain toista kolumnistin paikkaa kolmestakymmenestä eri lehdestä. En saanut yhtään paikkaa, ainoastaan viisitoista lupausta palata asiaan. Kukaan ei palannut. Syytöstaakka on lukemissa1-6. Ja en nyt tässä mieti, miksi se olisi kauhea rikos, jos kirjailijat pääsisivät helposti kolumnisteiksi? Kai se on, piruko tästä lainsäädännöstä EU-aikana tietää.

Suomessa kirjailijat ovat hemmoteltuja apurahoilla, julistaa yhdeksäs teesi. Osa voi olla, mutta koska näissä jutuissa yksi edustaa kaikkia, niin ei todellakaan pidä paikkaansa. Tuskin se, ettei saa apurahaa, on hemmottelua. Kannattaa kahlata somea silloin, kun hylsykirjeitä jaetaan. Apurahoitta jääneet sanovat 1-7, ja pitäkää tunkkinne. Kymmenes ulvahdus väittää, että Suomessa ryhdytään vapaaksi kirjailijaksi apurahoihin luottaen? Siis pelkästään apurahoihin luottaen? En tunne ketään, jolla usko apurahoitukseen on ollut ihan noin vahva. Itsekin ryhdyin vapaaksi (huomatkaa kielellisesti vaatimaton ilmaus) vasta, kun kirjoilla saatava tulo alkoi ylittää kipurajan. Mutta tämä jäi kyllä kaivelemaan, olenhan apurahalla, joten piste kotijoukkueelle ja tilanne on 2-7.  Moster on kuitenkin tehnyt laajan haastattelukiertueen vapaiden kirjailijoiden parissa, he ovat asian salaisissa istunnoissa paljastaneet.

Yhdestoista väite on ehkä se suurin lukematta paskaa -täysosuma. Suomalainen kirjallisuus ei ole vain itkuproosaa. Dekkarit ovat usein turhankin ajankohtaisia. Nuortenkirjamme ovat ajassa ja sen ilmiöissä kiinni kuin takiainen villakoirassa. Jos haluan tietää ajan ilmiöistä, luen Siri Kolun tai Salla Simukan uusimman kirjan. Mitään järjestelmällistä väistelyä en ole nähnyt. 2-10 ja ei todellakaan mennä katsomaan videolta, tuliko maali vai ei.

Maria Carolen postaus Kirjailijoiden haluttomuudesta yhteiskunnalliseen keskusteluun  on paljon parempaa luettavaa kuin tämä. Minulla on kynä tylsynyt kaiken hemmottelun keskellä, kun kustantajatkaan eivät haasta minua ja kriitikot ovat minulle kilttejä. En jaksa, enkä ehdi, ajatella enempää, sillä täytyy kiirehtiä MeNaisten kansikuvauksiin, kirjoittamaan kahdeksan kolumnia ja väistelemään ajankohtaisia ilmiöitä. Se on rankkaa puuhaa se!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s