Luomiskausia: 1. kausi, vuodet 1992 – 1995


IMG_0989Kuvataiteessa puhutaan usein taiteilijan luomiskausista. Taidemaalarin mieltymys väreihin muuttuu, hän kehittyy, vaihtaa tyyliä tai aiheita, joita haluaa kuvata. Tutkijat saattavat hyvinkin tarkasti erotella taiteilijan kaudet, niiden välikaudet ja kukoistuksen hetket ja hiipumisen.

Kirjailijoiden kohdalla harvemmin puhutaan luomiskausista. Siirtymiä tuotannossa tai sen laadussa paaluttavat kriitikoiden tarkalla silmällä tunnistamat välityöt. Jari Olavi Hiltusen Kiiltomadossa julkaistussa artikkelissa pohditaan ansiokkaasti, olisiko kirjailijan syytä keskittyä pääteoksiin, tai peräti vain yhteen teokseen, magnum opukseen, joka tyhjentäisi kerralla kirjailijan koko pajatson.

Vaihdoimme Jarin kanssa tästä aiheesta muutaman ajatuksen ja annoin itseni päätyä samaan lopputulokseen kuin Jari, ettei toimintamalli ole järkevä aktiiviselle kirjailijalle, ei henkisesti eikä varsinkaan taloudellisesti. Nostin esiin teoriani kirjailijan luomiskausista. Onko sellaisia, ja voiko kirjallisuuskriitikko löytää ne? Oma ajatukseni oli, että kirjailijan jokainen luomiskausi tuottaa, tai saattaa tuottaa, pääteoksen, ehkä parikin. Valtavan monoliitin sijaan kirjailija luo jokaisessa kehitysvaiheessa jotakin, joka on kyseisen aikakauden loppu ja vapauttaa hänet siirtymään eteenpäin. Tätä on kirjailijan itse hyvin vaikea osoittaa objektiivisesti omasta tuotannostaan, mutta päätin pohtia asiaa parhaani mukaan. 

Jos yritän analyyttisesti rajata ensimmäisen luomiskauteni, se varmaankin kattaa vuodet 1992 – 1995. Tämä esiromaaninen kausi aloitti urani kirjailijana, tai ainakin se käynnisti matkan kohti kirjailijan uraa. Luonteelleni tyypilliseen tapaan asetin riman tietysti heti korkealle. Mekaanisella kirjoituskoneella aloin paukutella kasaan romaania, kuinkas muuten.  Vaikka kovasti muistelin tehneeni kovinkin monta teosta, arkistot paljastavat, että niitä syntyi neljässä vuodessa vain viisi: Sininen enkeli, Veljet! Sotilaat!, Viides evankeliumi, Lochingart Leppymätön ja Koiran elämää. 

Tätä ensimmäistä kautta leimaa lähinnä valtava into, jossa tarina vei enemmän miestä kuin mies tarinaa. Tekniikan hiominen vei vielä paljon huomiota varsinaiselta estottomalta luomiselta. Mutta pelottavasti jo ensimmäinen luomiskausi peilasi tulevaa. Sininen enkeli, ensimmäinen käsikirjoitukseni, oli dekkari. Veljet! Sotilaat! on Suomen sotaan sijoittuva historiallinen romaani, Viides evankeliumi vuoteen 30 sijoittuva historiallinen romaani ja Lochingart vuoden 600 tienoille osuva historiallinen romaani. Koiran elämää on leukaileva veijariromaani.

Temaattisesti kaikissa tarinoissa kulkee mukana valta ja sen synnyttämä petos, tavalla taikka toisella. Jos minun pitäisi näistä löytää se helmi, joka huipentaa koko tuon kirjallisen aikakauden teemat, se on Lochingart Leppymätön. Tämä on aika rohkea päätös, sillä en ole kirjaa lukenut sen valmistumisen jälkeen, eli yli 20 vuoteen. Sen verran muistan, että tässä romaanissa draaman kaari sivujuonineen ja rytmityksineen alkoi löytyä. Voi olla, että kirja on kuraa ja muistelen sitä lämmöllä vain sen vuoksi, että taoin sitä parhaassa vaiheessa vähintään 16 liuskaa vuorokaudessa aamukolmeen saakka. Jos kirjoittaminen tuntuu joskus liian helpolta, kannattaa kokeilla tuota shokkihoitoa. Mekaanisella koneella paukuttelu tekee höpöä myös sorminivelille ja opettaa sietämään kipua.

Viisi_todistajaa

Klikkaa kuvaa ja OSTA!

Ensimmäisen luomiskauden hedelmistä jäi poimimatta lähes kaikki, joten ulkopuolisen on vaikea päätellä tästä kaudesta mitään. Jos julkaisukynnyksen ylitys on jokin kriteeri, Viides evankeliumi on tämän kauden ehdoton kultakimpale. Se ilmestyi 2005 nimellä Viisi todistajaa, raskaasti muutettuna, mutta kirjan sielu pysyi samana. Koiran elämästä muokkasin myöhemmin käsikirjoituksen, jolla pääsin johonkin TV2:n käsikirjoituskilpailun finaaliin. Jätin kässärin kuitenkin sikseen, kun kukaan ei sen perään huudellut.

Ensimmäinen luomiskausi päättyi näiden käsikirjoitusten hylkäämisiin, sillä en jaksanut niitä nuorena miehenä muokkailla. Sen verran luotin jo varhain ehtymättömään ideoiden virtaan, etten vilkuillut taakseni ja otin nuo teokset vielä opin kannalta. Nuorena sitä kohauttaa olkiaan kielteisille palautteille, vaikka ne alkaisivat näin: ”Käsikirjoitus on kiitettävää työtä, kielellisesti moitteeton ja jännittävä.” Romaanien uudelleentyöstämisen sijaan päätin hakea vauhtia novellikirjoituskilpailujen ihmeellisestä maailmasta.

Julkaisuja:
Ei mitään!  

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s