Minä ja kustantamo(t)

Minä ja Olavi, WSOY:n tiloissa.

Kirjailijan tie on usein pitkä ja kivinen tai lyhyt ja kivinen. Ala muuttuu jatkuvasti ja kilpailu tuntuu vain kovenevan kaikilla rintamilla. Kun raha lähtee ovesta, lentää rakkaus ikkunasta.

Kollegani Tiina Raevaara kirjoitti Hesariin kolumnin otsikolla Ammattikirjailija etsii ammattimaista kustantamoa. En sen enempää kommentoi Tiinan huomioita tai johtopäätöksiä, mutta innostuin muistelemaan omia kokemuksiani kustannusmaailmasta. Aika monta kustantamoa olen jo ehtinyt nähdä, kuinka monta lie vielä tulee nähtyä.

Kokemukseni ovat aika simppeleitä. Kustantamolla on yleensä se suuri tai pieni rahallinen kehys, jonka puitteissa liikutaan. Siihen pitää kaikkien nöyrtyä. Sitten on eri työtehtävät, joita ihmiset hoitavat parhaan kykynsä mukaan. Jos kyseessä on suuri kustantamo, puhutaan osastoista, jos pieni, sama ihminen voi hoitaa useita rooleja. Kustantamo ei ole monoliitti, vaan se on työntekijöidensä summa. Kustantamo ei sinällään ole hyvä tai huono, ellei sen kaikki työntekijät ole hyviä tai huonoja.

Kustantaminen jakautuu pääasiassa kahteen jykevään pilariin, taiteelliseen ja taloudelliseen. Kaikki alkaa kaunokirjallisesta toiminnasta. On käsikirjoitus, joka halutaan julkaista. Sitä hiotaan kirjailijan kanssa niin hyväksi, kuin suinkin mahdollista. Yhdessä sovitaan aikarajoja, milloin kirjailija tekee työnsä ja milloin kustantaja. Huono kustannustoimittaja voi jo kättelyssä leimata kustantamon huonoksi. Se onnistuu aika helposti. Kirjailija ei saa palautetta silloin kun on sovittu. Kirjailijan saama palaute on sekavaa. Kustannustoimittaja ei vastaa, kun kysytään, missä mennään.

Tässä vaiheessa kirjailija olisi tietysti valmis manaamaan kustantamon alimpaan helvettiin. Mutta käykin niin, että talon sisältä hommaan laitetaan toinen kuistannustoimittaja. Nyt palaute saapuu ajallaan. Kommentit ovat oivaltavia, käsikirjoitus kehittyy. Kun kirjailija kysyy, kustannustoimittaja vastaa viimeistään muutaman arkipäivän aikana. No hitto, kustantamo onkin aivan mahtava.

Kun kirja on saatu kustannustoimittajan kanssa valmiiksi (tai yleensä kyllä jo ennen sitäkin), astuu kuvioon markkinointi ja viestintä. Kuinka tämä kirja myydään maailmalle. Nyt markkinatalouden realiteetit iskevät vastaan. Pienessä kustantamossa mainostamiseen ei paukkuja ole, se menee minimillä mutta mahdollisimman tehokkaasti muutamilla mainoksilla. Siinä ei paljoa neuvotteluja tarvita. Isossa kustantamossa kirjailija on sitten joko A, B tai C -korissa. C-kori on sama kuin pienessä kustantamossa, ei istuta, mennään minimillä. B-korissa istutaan alas ja mietitään jotain, mihin raha riittää. A-korissa kadunvarret paukkuvat mainoksista ja apuna on muutama ylimääräinen ammattilainen. Jako A,B ja C-koriin tulee edellisten kirjojen myynnin mukaan, noin karkeasti ottaen.

Markkinointi on seuraava vaihe, jossa kustantamo voi leimautua paskaksi. Kirjailija voi olla sitä mieltä, että hän on väärässä korissa. Kustantaja torpedoi menestyksen liian vähäisellä panostuksella markkinointiin. Voi myös olla, että panostus olisi riittävä, mutta keinot huonot ja kaikki ilmainenkin mainos missataan markkinahenkilön visioiden takia. Voi käydä niin, ettei markkinointihenkilökään vastaile kirjailijalle, joka haluaisi tietää, miksi kirja on kadonnut kokonaan tutkasta. Kun markkinahenkilö vaihdetaan, homma toimii paremmin ja muutama kirjailija muuttuu tyytymättömästä tyytyväiseksi. Kaikki eivät, sillä C-korista halutaan B-koriin ja B-korista A-koriin, niin se vain menee. Mutta paska kustantamo voi taas olla ihan hyvä kustantamo.

Kirjailijan ongelma on aina se, että kirjassa on 100% hänen vuoden tuotannostaan. Suurelle kustantamolle se on ehkä 2% vuoden koko kakusta, suurikaan katastrofi ei vielä suista firmaa turmioon. Siksipä kirjailija reagoi kaikkeen kuin hukkuva. Jos jotakin menee pieleen, peli on pelattu. Kustantaja lohduttaa, että seuraavalla kerralla kaikki sujuu paremmin. Ehkä sujuukin, mutta kirjailijan rajallisten voimavarojen tähden hänen koko tuotannostaan on voinut palaa 1/10 kustantamon huonojen rekrytointien koeponnistuksessa tai kokeellisten markkinointitaktiikoiden uhrialttarilla. Tarkkana pitää siis olla, puolin ja toisin.

Kustantamo on kuitenkin joukko ihmisiä. Toiset ovat parempia kuin toiset, kolmannet jopa väärällä alalla. Sopivat tiimit syntyvät ajan kuluessa ja ikävä kyllä myös hajoavat. Maailmassa tarvitaan aina taidon lisäksi myös rahaa ja onnea. Kirjailija, jolla on onni työskennellä kustantamossa juuri silloin, kun kaikki palaset on siellä kohdallaan, ei kohtaa koskaan ongelmia. Kivitalo ei tee töitä, eikä logo, vaan ihmiset.

Jyri, Jan ja Eetu.

Mitä siis voisin kertoa kustantamoistani? Nykyisistä ja jo menneistä? Ehkä jotain. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Helsinki-kirjat, jonka siipien suojissa sain tehdä Paholaisen vasaran. Kustannustoimittaminen oli loistavaa, visiointi räiskyvää ja markkinointi briljanttia. Kustantamon ydinkolmikko oli parasta A-ryhmää, mutta rahoitus sakkasi juuri siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt katsoa kortit, mennäänkö ylös vai ajetaanko alas. Lämmöllä muistelen tuota puulaakia, kuten varmaan myös Antti.

Minä ja Sanna.

Nykyisistä yhteistyökumppaneista pitkäaikaisin on jo kunnioitettavaan 116 vuoden ikään ponnistava Karisto. Tuon kustantamon kautta julkaisin esikoisteokseni, joka on jokaiselle kirjailijalle se suuri kynnys ja merkkipaalu. Karistokin on näiden kuluneiden vuosien aikana kokenut suuria muutoksia. Välillä on mennyt paremmin, välillä huonommin. Se on kuitenkin onnistunut pitämään pintansa ja varsinkin sen julkaisema lasten- ja nuortenkirjallisuus on noussut maan huippuluokkaan. Itsekin julkaisen yhä Kariston siipien suojista lasten- ja nuortenkirjoja. Aikuisten kaunon kanssa siirryin aikoinaan muualle, mutta eipä siihen suurta draamaa sisältynyt. Minusta kirja, jota ei haluttu julkaista, oli julkaisemisen arvoinen, ja se menikin juuri Helsinki-kirjoille. Onnistuneen yhteistyön takana on pitkä historiamme, tunnemme kustannusjohtajan Sanna Niemen kanssa toistemme vinkeet aika hyvin. Ja minä tiedän kustantamon rajat.

Mika ja minä Bulevardilla.

Kovaa kaunokirjallisuuttani kustantaa WSOY. Voin aivan rehellisesti myöntää, että kirjailijaurani alussa tavoitteeni oli päästä juuri WSOY:n kirjailijaksi. Tuo haave on siis toteutunut ja siitä olen ollut, ja olen yhä, onnellinen. WSOY on minun aikanani läpikäynyt kovat muutokset mutta selvinnyt niistä, ja minusta suunta on nyt taas ylöspäin. WSOY:n kanssa meillä on ollut kaikenlaista vääntöä. Odotukseni suureen taloon siirtymisen jälkeen olivat tietysti katossa ja osittain odotuksiini myös vastattiin. Haasteet ovat kovat, kun kirjailijana asetan riman korkealle, onhan Södikka kustantamoiden aatelia. Realiteetit lyövät joskus vastaan, ja niitä aina kärkkäästi myös haastan, syystä tai syyttä. Kaunokirjallisuuden kustantaja Anna-Riikka Carlson on ollut aina tukenani heikkoina hetkinä. Jos yhteistyömme joskus loppuu, en siitä varmasti ainakaan iloitse.

Minä ja Tiina.

Lisäksi teen töitä myös Haamu Kustannuksen kanssa. Haamu on Tiina Hautalan perustama kustantamo, joka jo pienuutensa vuoksi on todellinen rakkaudesta kirjoihin -yritys! Järki jo sanoo, ettei Haamu varmaankaan osta minulle Hesarin etusivua, mutta sen sijaan Haamun kautta tulleet Gariel Hullo -kirjat kiertävät maata ahkerasti eri tilaisuuksissa. Juuri se onkin hämmentävää, että pieni kustantamo voi pitää kirjat näkyvissä ja myynnissä tehokkaasti, jolloin kirja myykin yllättävän hyvin! Siksi onkin hyvä miettiä, kannattaako olla mitätön silli suuressa meressä vai iso hauki pienessä lammessa.

Sanomattakin lie selvää, että näiden kustantamoiden kanssa minulla on kirjoista asialliset sopimukset. Ennakot ja tilitykset on aina hoidettu ajallaan, kuten ammattilaiset tekevät. Se on kirjailijan elinehto ja puulaaki, joka ei näitä hoida, ei ole oikeasti kustantamo, edes paska sellainen.

Mitä tästä nyt jäi käteen? Aika usein olen vaatimassa parannuksia vähän kaikkeen. Ja parannettavaa tietysti onkin. Mutta yritän muistaa myös sen, että kustantamo koostuu ihmisistä, ei kivestä ja laastista. Jotkut asiat takkuavat henkilökemian vuoksi, ei firman logon takia. Joskus vikaa on varmasti ollut myös minussa. Kaikesta huolimatta olen joka aamu todella onnellinen, että minulla on lupa ja mahdollisuus tehdä työtä, josta eniten pidän. Kirjojen kaupallinen julkaiseminen on lopulta melkoista tiimityötä.

PS. Silti se Hesarin etusivun mainos…