Yritin olla kirjaihminen, mutta luovuin kirjasta kahden viikon jälkeen


Kaikki alkoi ihan hyvin. Olin jo monta vuotta vakavasti harkinnut, että voisin hankkia kirjan. Missä tahansa kuljinkin, näin onnellisia kirjanomistajia. Metrossa, junassa ja busseissa ihmiset lukivat kirjojaan, hymyilivät ja nauroivat itsekseen. He olivat selvästi onnellisia. Ajattelin kateellisena, että minäkin voisin olla onnellinen.

Turun kirjamessuilla se sitten tapahtui. Olin esiintymässä, eikä minulla ollut aikomusta hankkia kirjaa. Olisin halunnut harkita asiaa hiukan pitempään. Aulassa minua odotti kuitenkin yllätys. Tarjolla oli ilmainen, suloinen kirja!

Päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. Silitin sen kiiltävää pintaa, nuuhkin tuoreen painomusteen tuoksua. Minusta tuntui, että meistä voisi tulla hyvät ystävät. Pakkasin kirjan hellästi kassiini. Kaikki kirjaihmiset hymyilivät minulle, vihdoinkin kuuluin joukkoon!

Elämä kirjan kanssa yllätti minut. Ehkä olisin kestänyt sen, että kirja vei ikävästi tilaa kirjahyllystä kukkopillikokoelmaltani ja keräsi harmaata, nukkaista pölyä. Olisin voinut tottua siihen, joskus. Mutta pian huomasin miettiväni, että kirja pitäisi lukea. Aina kun minun piti sopia menoja, jouduin miettimään, onko tämä nyt pois kirjan lukemisesta. Koska kirja oli aloittamatta, halusin varata sille aikaa. Sosiaalinen elämäni alkoi kuihtua.

Lopulta avasin kirjan. Luin siitä muutamia rivejä ja huomasin pian, etten jaksanut enempää. Rivit olivat pitkiä, sanat outoja. Katsoin, montako sivua kirjassa oli. 405 sivua, mieletön määrä, mutta ehkä selviäisin. Kunnes tajusin, että niteessä on kaksi osaa, ensimmäinen osa oli 421 sivua pitkä. Tiesin, että minun olisi luovuttava kirjasta. En voinut sitoutua siihen niin pitkäksi aikaa, kuin lukeminen olisi vaatinut.  Vein kirjan itkien paperinkeräykseen, sillä en halunnut kenenkään tietää epäonnistumisestani.

Ota minut omaksesi!

Pahin ei ollut vielä ohi. Ystäväni tiesivät, että olin hankkinut kirjan. He kyselivät, kuinka pitkällä olin, olinko pitänyt kirjasta. Eikö kirja ollutkin mainio, henkilöhahmot elävät ja miljöö kiinnostava. He olivat innoissaan mutta minussa ei ollut syntynyt kirjaa kohtaan mitään tunteita. Valehtelin kirjan olevan kesken. Oli muita kiireitä, halusin lukea rauhassa, antaa sille aikaa. Kun näin junassa ihmisiä lukemassa, vaihdoin vaunua.

Kirjasta luopuminen oli traumaattinen kokemus. Salaisuuteni paljastui hiljalleen, kirjaa ei ollut hyllyssäni enkä osannut keskustella siitä mitään. Ystävieni oli vaikea ymmärtää, ettei kirjat ole kaikkia varten. Olin pettynyt, ettei missään varoiteta kirjan vaaroista. Kaikkialla kerrotaan lukemisen hyvistä puolista, mutta kaikki eivät voi olla kirjaihmisiä. On vastuutonta jättää kertomatta niistä rasitteista ja vaivoista, joita kirja voi aiheuttaa.

En ole vieläkään toipunut kunnolla. Usein mietin, että voisin ottaa lainakirjan. Mutta entä jos en jaksa lukea sitäkään ja selviää, ettei välillemme syntynyt mitään aitoa kiintymystä? Oikeat kirjaihmiset syyttäisivät minua siitä, että veisin kirjan joltakin, joka aidosti osaisi rakastaa sitä. Ehkä on vain parempi myöntää, etten ole kirjaihminen. Toivoisin vain, että ympäröivä maailma ymmärtäisi sen myös, eikä syyllistäisi minua.

Jos joku jostakin syystä on mieltynyt kirjoihin, niitä löytyy monelta kasvattajalta. En suosittele, mutta ymmärrän kyllä, että kaikki meistä eivät ymmärrä omaa parastaan.

Kasvattaja JP Koskinen, kirjoja vapaana!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s