Kirjan voit ostaa tästä.
No niin, tehdään muutama asia heti kättelyssä selväksi. Ensinnäkin, paras neuvonantajani sanoi, ettei minun pitäisi kirjoittaa tätä juttua. Toiseksi, mitään poliisitutkintaa en ole suorittanut ja kaikki mitä kirjoitan, on vain omaa subjektiivista tulkintaani, josta jokainen voi päätellä itse ihan mitä haluaa. Faktat ovat tässäkin jutussa faktoja, lähdeaineiston puitteissa.
Sattuneesta syystä olin Harri Nykäsen uusimman kirjan julkistustilaisuudessa ja sain myös kirjan luettavakseni. Kirja on erittäin mielenkiintoinen kuvaus rikostoimittajan työstä, mutta vielä mielenkiintoisempi kurkitus vallan kabinetteihin. En ole koskaan luottanut suuriin viskaaleihin, koska jo nuorena näin, ettei heidän ylimielisyydellään ollut mitään rajaa. Jos heikompaa pystyi sortamaan, he tekivät sen surua tuntematta. Ikävä kyllä tämän kirja myötä selviää, että en ole ollut kovinkaan väärässä.
Jokainen voi itse kerrata tästä kirjasta niitä tapauksia, joissa korkeiden virkamiehien ketkuilut ovat jääneet Nykäsen haaviin. Oikeudessa asti puidut jutut ovat päätyneet usein poliisin pöydälle, ja tuomioita on ollut pakko jakaa. Lakihan on sama kaikille vasta silloin, kun joku rikkoo omertan lain ja uskaltaa puhu isokenkäisiä vastaan.
Lehdistöä on usein sanottu neljänneksi valtiomahdiksi päätösvallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan rinnalla. Tutkivat journalistit vetävät hämärien kabinettien oviverhot auki ja paljastavat kansalle, jos nämä kolme valtiomahtia tekevät keskenään lehmänkauppoja. Tutkivan journalismin yhdistys jakaa vuosittain Lumilapio-palkinnon toimittajille, jotka ovat ansiokkaasti paljastaneet yhteiskunnan epäkohtia.
Harri Nykäsen ura Helsingin Sanomissa oli värikäs ja päättyi lopulta erottamiseen, joka tietysti nykykäytännön mukaan saatiin teknisesti näyttämään eroamiselta. Nykänen sai vielä viimeisestä suuresta jutustaan, Ahde-gatesta, toisen Lumilapio-palkinnon. Hän siis teki työnsä hyvin, mutta astui liian monille varpaille. Helsingin Sanomat ei suurena mediamahtina enää ollut riippumaton vaan sen päälliköt olivat linkittyneet liian syvälle vaikuttajien verkostoon. Kirjasta saa kuvan, ettei rikkaiden ja vaikutusvaltaisten ystävien nokkimista enää suvaittu ja esitetyt faktat tukevat tätä käsitystä.
Osta jos haluat.
Mennyt on mennyttä ja nykyään kaikki on paremmin. Kun Paholaisen vasara-kirjani kustannustoimittanut Jyri Hänninen siirtyi uusille urille Helsingin Sanomien taloustoimitukseen, tiesin, että tulossa on varmasti teräviä juttuja. Niitä ei tosiaan tarvinnut kauaa odottaa, sillä Hänninen kaiveli esille veroparatiiseissa lymyävät omaisuudet. Tästäkin jutusta moni raharuhtinas sai rytmihäiriöitä ja on helppo kuvitella, että veljesverkoston sähköpostit ovat laulaneet kiihkeästi. Lumilapio napsahti myös Hänniselle ja aiheesta tehtiin kirja.
Tapasin Jyrin tuossa kesällä ja juttelimme mukavia mukavassa juhlassa. Kuulin, ettei Helsingin Sanomat uusinut Jyrin määräaikaista sopimusta. Hänen oli siis siirryttävä uusien haasteiden pariin uuteen firmaan. Jotenkin kummasti minun mieleeni tuli, että Hesarin johdon eri tahojen sponsoroimat Lapin matkat, mukavat illalliset ja kortti-illat olivat taas häiriintyneet sen verran, että jotakin oli tehtävä. Tämä on tietysti silkkaa kirjailijan mielikuvitusta, puhdasta katupojan spekulaatiota.
Mutta jos olisin Hesarissa töissä ja minulla olisi iso asuntolaina, yrittäisin välttää sellaisen rikkaiden touhuja penkovan jutun tekoa, josta edes teoriassa voisin saada Lumilapio-palkinnon. Isäntä sen tietää, tyhjä ruokakuppi tekee jokaisen koiran nöyräksi.
Savurenkaita 