1h + kk + kirjasto

 Sataa vettä. Levoton mieli estää palaamasta kotiin. Kaupungilla on tarjottavana hauskoja vaihtoehtoja. Baarin auki unohtunut takaovi, marketin nihkeä aula pelikoneineen, keilahallin hämyinen aula samoilla mausteilla. Valitsen kirjaston. Pitkät, korkeat hyllyt, rauhalliset lukunurkkaukset. Sade vasten suuria ikkunoita. Löydän hyllystä kirjan, jonka olemassaolosta en edes tiennyt mitään. Kun viimein lähden kotiin, sade on loppunut.

Erään toisen, erittäin tärkeän asian yhteydessä Anja Snellman nosti esiin ajatuksen kirjastojen arvoista. Kun nykyään kaikki mitataan suoraan rahassa, välittömissä säästöissä, tuhkan painona kirjarovion jälkeisenä aamuna, on vielä jotakin, johon ei juustohöylällä saa otetta. On asioita, jotka elävät omaa elämäänsä, heikkojen perhosten siiveniskuja, joista joskus voi kehittyä myrsky.

Kirjastolaitos on sivistyksemme kulmakivi. Se tarjoaa kirjoja kaikille, rotuun, varallisuuteen, uskoon ja säätyyn katsomatta. Kirjasto on viimeinen paikka, jossa olemme oikeasti tasa-arvoisia. Mutta kirjasto on paljon muutakin. Se tuottaa myös mielenterveyttä, ehkäisee syrjäytymistä monella tasolla. Kirjasto on monen yksinäisen ihmisen olohuone. Siellä voi tarvittaessa tuntea edes hetken olevansa osa jotakin suurempaa, istua muiden joukossa. Lukea lehti, jota ei ole varaa tilata. Ehkä jopa löytää ystävän, ken tietää.

Maailman rahasuonet on viilletty auki ja markkinatalous vuotaa kuiviin. Tiedämme sen, siitä ovat kaikki ne, joilta ei kinkkua puutu leivän päältä, kertoneet meille tuhansin eri tavoin. Mutta onko viisasta ajaa alas instituutiota, jonka kaikkia hyviä vaikutuksia on niin vaikea tunnistaa saatikka mitata rahassa? Vain hullu jättää ostamatta 10 euron talvirehut ja tappaa 1000 euron lypsylehmänsä nälkään.

Kirjastoja ei saa lakkauttaa. Jos meillä ei ole varaa alkeelliseenkaan sivistykseen, mihin me niitä rahoja säästämme? Seuraavaan juustohöylään, jolla voidaan höylätä seuraavat säästöt?