Joukkohysterian allergia


WanhaJPNyt se on myönnettävä. Olen selkeästi allerginen somelle. Olen allerginen myös ihquille jutuille, joista kaikki tykkäävät. Minusta harmiton joukkohysteria on aina ollut merkki vakavasta aivotoiminnan häiriöstä.

Mutta miksi näin on? Toki olen omasta mielestäni aina oikeassa ja muut väärässä, mutta reagointini nopeus ja syvyys kielivät jostain mutkikkaammasta ilmiöstä. Päätin hiukan analysoida asiaa ja kas, tässä tulos.

En ole koskaan ollut lastentarhassa. En siis altistunut ennen kouluvuosia suurille laumoille lapsia, jotka marssivat käsi kädessä suojatien yli, syövät, juovat ja laulavat samaan aikaan samoja lauluja, nukkuvat päiväunia. Pienet aivoni eivät synkronoituneet laumaelämään tarpeeksi pienenä. Sen ajan, minkä lapsena olin hoidossa, olin pienryhmässä, 2-3 vekaraa maksimissaan kanssani. Siihenkin aikaan mahtuu konflikteja, joita muistelen yhä. Eräs hoitotäti luopui hyvästä pestistä, kun ei saanut minua palaamaan sisälle ulkotuokion jälkeen. Olin mahdoton hoidettava. Toinen täti taas ymmärsi yskän, ja muiden lasten lähdettyä päästi minut oman, jo kotoa muuttaneen, lapsensa huoneeseen leikkimään legoilla ja antoi minun olla rauhassa.

Minusta ei kasvanut ryhmätöiden ystävää. Talkoita en kutsu kokoon, mutta osallistun kyllä mielelläni, jos joku luulee minusta apua olevan. Kaikkiin ongelmiin haen ratkaisua itse. Hätä on todella suuri, jos pyydän jonkun apua. Yleensä pyydän jonkun muun pyytämään. Koulussa en langennut opettaja psykoosikompiin, jossa laskutehtäviin esitettiin väärää vastausta ja samaa mieltä olevat nostivat kätensä ylös. Kaikki muut nostivat, minä en. Armeijassa tienasin toistuvasti pekkaa, kun en säntäillyt päättömästi muun lauman mukana.

Olen siis kasvanut kieroon. En haista niitä feromoneja, jotka kimppaannuttavat muut ihmiset. En tykkää mistään vain sen vuoksi, että muut tykkäävät. Ehkä pitäisi, sillä se olisi helpompaa. Jatkuva luottamattomuus joukkovoimaan on myös raskasta. Maailma näyttäytyy turhan ärsyttävänä, välillä tuntuu, kuin sanakirjastani puuttuisi joukoittain sanoja, joita maailman käsittämiseen tarvitaan.

En ole yksin, se on varma. Mutta kaltaiseni eivät perusta yhdistyksiä ja kokoonnu yhteen. Tai he voivat kyllä kokoontua yhteen, mutta heti kun aletaan luoda sääntöjä, lakeja ja jumppahetkiä, homma hajoaa hetkessä.

Syytän siis lapsuutta ja ympäristötekijöitä. Tai paremminkin kiitän. Terapiakäynnin hinta säästetty.

 

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Joukkohysterian allergia

  1. Oi samaistus. Silti rääkkään itseäni someilemalla, ehkä käytän allergialääkkeeksi yksinäisiä päiviä kummallisten kirjojen parissa, joiden ainoa lukija kuvittelen olevani. Mutta esim. tiettyjen kirjojen ja elokuvien hype on niin karkoittava tekijä, että pystyn kokemaan ne vasta, kun ne ovat enemmän kuin passé. Silloinkin pitkin hampain. Ja raja on häilyvä, pitää ehtiä siinä välissä, etteivät vaan tule uudestaan muotiin, piru vie.

  2. Varmaan tässä on sekin, että kun kaikki kanavat tuuttaavat samaa, erakkoluonteisella nousee karvat pystyyn. Siitä suositustakin kirjasta voi tykätä, kunhan sen saa lukea rauhassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s