Ihmisen yksinäisyys


WanhaJPOlen kateellinen. Kun Helsingin Sanomat uutisoi kulttuurisivuillaan joidenkin ainutlaatuisesta kyvystä ottaa vastaan viestejä tuonpuoleisesta tai naistenlehdet raportoivat jonkun toisen kyvystä nähdä enkeleitä, masennun.

En tiedä, mitä vikaa minussa on. Jumala ei ole enää puhunut minulle sen jälkeen kun täytin viisi vuotta. Silloin asuintalomme pihapiirissä levisi innostus osallistua pyhäkouluun, jota naapurikerrostalon täti piti joka lauantai. Pyhäkoulussa sai jokaisen osallistumiskerran jälkeen yhden sivun sarjakuvaa, jonka päähenkilö oli Jeesus. Minä sain kokoon vain yhden sivun. Jokin korkeampi voima kuiskutti minulle, että pyhäkoulu oli turhaa. Suunnaton lämpö ja helpotus täyttivät minut, kun livistin porraskäytävään. Pyhäkouluni päättyi siihen. Seurailin Jeesuksen seikkailuja muiden tienaamista sarjakuvasivuista. En muista, kuinka jännittävä tarina päättyi.

Lapsena muistan rukoilleeni, kun jokin suuri vääryys tai suru jäyti mieltäni. Tosin jo kouluiässä aloin hävetä, että kehtasin vaivata Jumalaa mitättömillä pyynnöilläni. Omatuntoni soimasi minua ankarasti ja usein sorruin pyytelemään apuja vain muille. Jos minulla olin jokin vaiva, toivoin saman vaivan paranevan tuttavaltani. Kyllä kai Jumala tuollaisen vinkin ymmärtäisi.

Mutta Jumala ei puhunut minulle enää. Ajattelin, että hänellä oli kiire, niin kuin kylmän sodan aikana varmasti olikin. Rippikoulussa olin jo varma, että huutelimme tyhjässä huoneessa. Jos Jumala oli jossakin, niin ei ainakaan siellä, missä kirkko. Nuoren vihaisen miehen tarmolla ajattelin, että on helvetin suurta itsekkyyttä edes huudella Jumalaa apuun joka pikku vaivaan, kun samaan aikaan miljoonia ihmisiä kuoli nälkään. Ihmisen on seistävä omilla jaloillaan.

Ajan kuluessa olen huomannut ettei ihminen halua ottaa vastuuta teoistaan tai elämästään. Sokeaa sattumaa ei hyväksytä sen paremmin kuin väistämätöntä elämän kiertokulkua. On oltava joku suurempi voima, joka tekee meistä ainutkertaisia, juuri sinusta ja minusta. Joku, joka välittää meistä, joku jolla on suuri suunnitelma varallemme. Lukemattomien ihmisten joukossa kaikki ovat ainutlaatuisia, omasta mielestään.

Ehkä näin on. Ehkä enkelit näyttäytyvät vain niille, jotka ovat erikoisia ja tärkeitä. Ehkä kuolleet lohduttavat niitä, joilla on suuri, kuolematon sielu. Me muut saamme tulla toimeen omillamme.

En ole pystynyt muodostamaan järkkymätöntä mielipidettä suuntaan taikka toiseen. En halua Jumalan puhuvan minulle, hänellä pitäisi olla muita kiireitä. Tyydyn epävarmuuteen ja ihmisen yksinäisyyteen. Sillä jos Jumala on, ei minun tarvitse uskoa häneen, riittää, että hän uskoo minuun.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Ihmisen yksinäisyys

  1. Kiitos JP! Ihmisen rakkaudella itseään kohtaan ei ole mitään määrää. On luotava jumalat, enkelit, ym. ”tuonpuoleiset”, jotta sietäisi ja tulisi joten kuten toimeen oman yksinäisyytensä, raadollisuutensa, welt merzinsä kanssa. Ajatuksesi jaan ja olen jakanut jo nuoresta saakka. Helepotti taas hetkeksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s