Harmaalla alueella


Urheilussa harmaa alue on juuri sitä, miltä se kuulostaa. Hämyinen rajavyöhyke, jossa on vaikea nähdä, missä oikea loppuu ja väärä alkaa. Kaikki urheilijat, jotka ovat pärjänneet isosti, ovat harhailleet tuolla alueella.

Kulttuurissa harmaa alue on todella harmaa. Taidehan on pyyteetöntä tekemistä, jossa taiteilijan tavoite on vaikuttaa kokijan tunteisiin ja ajatteluun subjektiivisella tasolla, saada hänet siis ajattelemaan. Taiteen ensisijainen tavoite ei ole tuottaa suurella volyymilla hyödykkeitä, joita voi myydä maksimaalisella voitolla.

Taiteilija on metka nimitys varsinkin kirjailijalle. Harva kirjailija vakavalla naamalla kutsuu itseään taiteilijaksi. Nimitys tuntuu liian hienolta. Mutta kirjailijat ovat todellisia taiteilijoita. Heidän pitää jatkuvasti taiteilla kulttuurin ja kapitalismin rajamaastossa. Tehdä pyyteetöntä, tinkimätöntä taidetta ja elää sillä. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös omasta näkemyksestä.

Kaikissa ammateissa on tärkeää, että tehdyllä työllä voi ansaita elantonsa. Suomessa kulttuurin sarka on niin kapea, että taiteen monimuotoisuutta turvataan myös yksityisillä ja julkisilla apurahoilla. Veroton vuosiapuraha huitelee jossakin 20 000€ korvilla. Se takaa siis noin 1600€/kk tulon, joka on ihan hyvä. Kolmi- ja viisivuotiset apurahat antavat kyllä riittävän työrauhan kun muistetaan, ettei nykyään vapailla työmarkkinoilla voi pitää mitään työpaikkaa varmana.

Miksi pelkällä kirjoittamisella on sitten niin vaikea elää? Siihen on muutama hyvä syy. Ensinnäkin, kirjailijalle on erittäin hyvä tahti, jos hän kykenee julkaisemaan yhden romaanin vuodessa. Jotta myynti toisi käteen tuon apurahaa vastaavan summan, olisi romaania myytävä kutakuinkin 10 000 kappaletta. Vuonna 2012 vähintään tuohon lukuun ylsi 20 kaunokirjaa ja 19 kirjailijaa. Lasten- ja nuortenkirjoissa rajan puhkaisi 11 kirjaa mutta vain 5 kirjailijaa. 2012 julkaistiin 290 kaunokirjaa, 67 runoa tai näytelmää ja 313 lasten- tai nuortenkirjaa. Näistä teoksista siis reilusti yli 600 jäi myynnissä alle maagisen 10 000 kappaleen rajan ja luultavasti 500 alle 1000 kappaleen myynnin. Olivatko nuo reilut 600 teosta huonoja? Varmasti osa oli sitäkin. Mutta totuus on se, ettei Suomen markkinoille mahdu 670 uutta teosta vuosittain, ei edes 290 romaania.

Voidaan sanoa, että kirjoja aktiivisesti ostava joukko on enintään 200 000 henkilöä. Jos heistä jokainen ostaisi viisikin kotimaista kirjaa vuodessa, elättäisivät he tasaisesti jaettuna 100 kirjailijaa. Sekään ei ole paljon verrattuna julkaistuun teosmäärään. Markkinoilla ei siis ole edes teoreettisesti potentiaalia elättää kuin nuo valitut sata joka vuosi julkaisevaa kirjailijaa.

Olen monta kertaa kuullut, että kirjoja julkaistaan liikaa pieneen markkina-alueeseen nähden. Normaalissa kapitalismissa liika tarjonta kuihtuisi pois ja kannattamattomat toimijat älyäisivät lyödä pillit pussiin. Kirjailijoiden kohdalla näin ei tapahdu, sillä suurin osa kirjailijoista tekee toista työtä tai kattaa vajettaan juuri apurahoilla. Mutta onko totuus ylituotannosta näin yksinkertainen?

Kirjailijat elättävät sekä kustantamoiden että kirjakauppojen työntekijöitä. Kun hyväkin sopimus jakaa tuloista neljänneksen kirjailijalle ja kolme neljännestä kustantajalle, rahaa on paljon enemmän liikkeellä kuin voisi äkisti kuvitella. Ja kannattaa muistaa, että usein kirjakauppa ostaa kirjat 50% halvemmalla kustantajalta kuin kuluttaja kirjakaupasta. Tosin alennukset tasoittavat tämän eron nopeasti, mutta näin periaatteessa mennään uusien kirjojen kanssa.  Yleisen kirjallisuuden arvonlisäveroton nettomyynti oli kuitenkin vuonna 2012 huikeat 173 000 000 euroa. Kun summasta lyö puolet kirjailijoiden käteen, saisi 4250 kirjailijaa sen 20 000 euron vuositulon. Mutta tämä on vain teoreettista leikkiä harmailla luvuilla.

Ollaan yksinkertaisempia. Kun kirjailijoiden osuuskunta voi kolminkertaistaa kirjailijan tulot, alkaa kuvio näyttää taas erilaiselta. Nyt elämiseen riittää reilun 3000 kirjan myynti. Tuo luku alkaa olla jo huomattavasti useamman kirjailijan haarukassa. Mutta onko meillä varaa ajaa alas kustantamot, joissa tehdään työtä kirjallisuuden markkinoinnin ja laadun eteen? Jos vastaus on ei, on meillä varaa ajaa vararikkoon tai epätoivon partaalle kustantamoiden sijaan kirjailijat, jotka pyörittävät koko systeemiä.

Totuus ei ole koskaan näin mustavalkoinen. Silti uskoisin, että tekijänpalkkioita olisi aika tarkistaa ylöspäin. Tällä menolla CrimeTime tuskin jää ainoaksi osuuskunnaksi. Totuus on muutoinkin monimutkainen juttu.  Koska CrimeTime ei ole kustannusyhdistyksen jäsen, sen kirjat eivät näy myydyimpien kirjojen listoilla vuositilastoissa. Liikumme harmaalla alueella.

Lukekaa myös Markon asiaan liittyvä (tai liittymätön) kirjoitus.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Harmaalla alueella

    • Minäkin voin kutsua sinua taiteilijaksi, mutta itseäni en kutsu taiteilijaksi koskaan. Se on määritelmä, jonka joku voi minulle antaa jos haluaa, mutta itse en sitä itselleni anna.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s