Tilauksessa mesenaatti: Missä on meidän Ruth Lilly?


Olympiavoittajia kohdannut iloinen testimenttilahjoitus kirvoitti toisaalla keskustelun siitä, kuinka kulttuurin sarallakin moiset yllätykset olisivat tervetulleita. Kirjailijathan ovat jatkuvassa rahapulassa, syystä tai syyttä. Jos vielä luomisvoimissaan oleva kirjailija löytäisi itselleen mesenaatin, joka rahoittaisi hänen taivaltaan hautaan saakka, kiitollisuuden määrää ei voisi mitata.

Tokihan Suomessa on ollut ja on yhä mesenaatteja, joiden kulttuuria tukeva panos on erittäin merkittävä. Erilaisten rahastojen jakamat apurahat ovat pelastaneet monen kirjailijan nälkäkuolemalta, tai ainakin mahdollistaneet luovan työn jatkumisen. Ilman rahastojen apurahoja monen romaanin sijaan olisi syntynyt kuutioittain saunapuita tai liimattu metritolkulla vaneria, kolmessa vuorossa.

On tietysti naiivia ajatella, että joku suomalainen raharuhtinas ilahtuisi kirjailijan tuotannosta niin paljon, että mahdollistaisi testamentillaan tälle vapaan taiteellisen loppuelämän. Mutta jos nyt ajatuksella haluaa leikkiä, niin erään Ruth Lillyn lahjoitus oli jo sitä luokkaa, että sillä pitäisi leivässä melkein koko suomalaisen aktiivisen kirjailijakunnan.

Kun Lillyn lahjoitus väännetään euroiksi, jää meille kouraan 150 miljoonaa euroa. Tuolla summalla saisi pyörimään jo melkoisen rahoitusruletin. Säätiöitynä 7% vuosituotto ei pitäisi olla ongelma, ja silloinhan jaettavaa olisi vuodessa 10 500 000 euroa. Tällä summalla saisi jaettua n. 520 vuosiapurahaa, 20 000 euroa kullekin. Ja eihän Kirjailijaliitossa ole kuin 670 jäsentä, joten ongelma olisi yhdellä Ruth Lillyllä melkeinpä ratkaistu!

Ruth Lilly

Ilahtukaa teoksistani, te tulevat mesenaattini!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s