Tässä vaiheessa syksyllä ilmestyvä uusi kirja jännittää ehkä eniten. Tekemättä ei ole enää muuta kuin taiton oikoluku. Nyt, kun romaani on jäähtynyt jo jonkin aikaa, alkaa ajatus nivaskan paluusta hiukan kihelmöidä. Miltä se kirja vaikuttaa? Vieläkö siitä jaksaa innostua, vaikka nippua käy läpi ties kuinka monetta kertaa?
Uudesta kirjasta on pitänyt/saanut puhua haastatteluissa jo jonkin aikaa. On aina aavemainen tunne, kun puhuu kirjasta, jota muut eivät voi vielä kosketella. Kukaan ei voi väittää, etteikö se olisi sellainen kun sanon. Ei ole vielä muita tulkintoja, ainoastaan omani. Ehkä kirjaa ei tulekaan ja kaikki puheet siitä muuttuvat myytiksi.
”Olipa kerran kirja, josta puhuttiin paljon mutta kukaan ei koskaan saanut lukea sitä...”
Mainokset
Haa, ollaan siis melkein samoissa meiningeissä 🙂 Taitto on tosin vielä jännempi kuin viimeinen ”vapaaversio”… Uijui, tuskin maltan odottaa, Rasputin on aika vetävä aihe! Onnea ja menestystä! 😀
Kiitos! Kohta ei ole enää mitään tehtävissä ja kirja lähtee maailmalle…
Paluuviite: Hiljaisia muutoksia « Savurenkaita