Tiede on puukko reidessä, usko on sen aiheuttama kipu


Pääsiäisenä on hyvä hetki miettiä ihmiskunnan taistoa omien uskomuksiensa ja uskonnon kanssa. Kun joskus kauan sitten apina putosi puusta ja nousi jalkeille, avautui savannin ylitse laaja näkökenttä. Liekö kaukana siintävä horisontti saanut esi-isämme pohtimaan, mistä hän oli tullut ja mihin menossa, kun tuota lääniäkin näytti olevan niin laajalti.

Horisontin näkemisestä kaikki alkaa. Mitä on horisontin takana? Ken katsoo eteensä, tahtoo tietää tulevaisuuden, taakse vilkuilevaa kiinnostaa, mitä oli ennen. Kun ihmiselle jäi ylimääräistä aikaa tuijotella tuleen, hänen ajatuksensa alkoivat askarrella abstraktien asioiden parissa. Koska kaikilla on isä ja äiti, kuka oli ensimmäisen isän isä ja äidin äiti? Jostakin kaiken on alettava, sillä onko kukaan nähnyt ääretöntä keppiä tai niittyä, joka ei koskaan loppuisi? Näistä asioista leirinuotiolla keskusteltiin ja niin syntyivät jumalat.

Jumalat ovat ihmiskunnan isiä ja äitejä. Heidän puoleen voimme kääntyä, kun mikään muu ei enää auta. Heillä on tietoa ja taitoa, jota meillä ei ole. Kun ihminen tietää, että on olemassa vielä joku, joka voi auttaa häntä kun kukaan muu ei voi, hän ei vaivu epätoivoon.

Jumaluuden paras anti on ollut juuri toivottomuuden poistaminen. Ihminen, joka uskoo johonkin jumalaan, ei voi olla koskaan yksin. Tämä ajatus on lohduttanut monia vuosisatojen saatossa olipa kyseessä Ukko ylijumalaan uskonut esi-isämme tai kristilliseen jumalaan uskonut marttyyri, joka tyynesti kesti kidutuksen uskonsa voimalla. Uskon voima on kiistämätön, sen ovat lääkäritkin huomanneet suolapillereitä jaellessaan.

Uskon ongelmassa kiteytyy ihmisten perimmäiset ongelmat. Koska uskoa ei voi purkittaa ja tuoda torille näytille, sen luonnetta ei voida tarkasti kuvata. Jokaisella ihmisellä on uskonsa, ja jokainen on oikeassa. Ja siellä missä yksi on oikeassa, tuhat on tietysti väärässä. Kun uskovat liittyvät yhteen ja muodostuu uskonto, sapelit alkavat kalista.

Ongelmamme ei ole usko, vaan tietämättömyys. Haluamme tietää kaiken, mutta emme kykene ratkaisemaan oman alkuperämme arvoitusta. Sitä emme tietenkään voi itsellemme myöntää, että ehkä järkemme ei vain riitä ratkaisemaan kaikkia arvoituksia. Kautta aikojen ilmiöt, joita ei ole kyetty selittämään, ovat olleet tiedemiesten mielestä järjettömiä tai yliluonnolisia. Luonnollistahan on vain se, mikä kyetään toistamaan yhä uudestaan ja uudestaan laboratoriossa.

Tässä vaiheessa minun pitäisi tietysti kertoa teille, mikä on totuus. Ikävä kyllä voin vain sanoa sen, mitä Vladislaus sanoo Matiakselle Paholaisen vasarassa.

”Hän sanoi minulle, että minulla ei ollut uskoa ja ilman uskoa maailma pysyi tyhjänä. Ei ollut alkua eikä loppua ja kaikki siltä väliltä oli yhdentekevää. Jotta jotakin saattoi vivuta liikkeelle, oli oltava kiintopiste. Arkhimedes lupasi vivuta maailman radaltaan jos joku antaisi hänelle kiintopisteen. Mutta mikään kiintopiste ei riitä ihmiselle, jolla ei ole uskoa, sillä jos hän ei usko kiintopisteensä kestävän, sen kestämistä tai täydellistä liikkumattomuutta ei voi koskaan todistaa.”

Ehkä Vlad oli oikeassa, ehkä ei.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s