Julkaisemattomat klassikot


Nyt kun uusi kässäri alkaa olla pian valmis, tuli mieleeni kaikki ne mahtavat projektit, joista ei koskaan tullut mitään. Ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että teen kirjani ihan tasan tarkkaan valmiiksi ennen kuin näytän niitä kenellekään. En siis koeponnista ideoita enkä edes alkulukuja kustannustoimittajilla. Minulla on kirjoittaessa kirkas visio siitä, mitä olen tekemässä, enkä kaipaa siihen kenenkään kommentteja kesken matkan. Vasta sitten, kun käsikirjoitus on kokonaan valmis, kierrätän sitä muillakin.

Tällä tavalla olen onnistunut pitämään tuotantoni sellaisena, että voin yhä olla siihen tyytyväinen. Tietysti tarinoita on hiottu myös kustannustoimittajien kanssa, mutta mihinkään kompromissiaivoriihiin en ole koskaan osallistunut.    

Oman polun kulkemisella on tietysti hintansa. Kun viulut maksava julkaisija näkee käsikirjoituksen vasta valmiina, hän voikin todeta, ettei tämä nyt sovi kustannusohjelmaan syystä tai toisesta. Kirja jää odottamaan parempaa aikaa, mikä minun tapauksessani tarkoittaa sitä, että asiaan ei yleensä ihan heti palata. Olen tuossa vaiheessa yleensä jo matkalla kovaa vauhtia eteenpäin ja niskani on sen verran jäykkä, että aika huonosti kykenen katselemaan taaksepäin.

Kaikista tarinoista ei itsekään jaksa enää innostua jälkikäteen, mutta muutamat julkaisemattomat klassikot eivät unohdu. Yksi näistä on tietysti Nouseva kuu jonka tein aikoinaan ristiretkitrilogiani päätösosaksi. No sitähän ei koskaan julkaistu, joten trilogiani hiipui torsoksi ja julkaisuluettelooni jäi ammottava aukko, jonka tarkat lukijat ovat havainneet vuoden 2008 tienoilla.

Nousevan kuun aikoihin tein toisenkin romaanin, jota ei ole julkaistu. Graduani varten kirjoitin taiteellisen osion, kokonaisen rikosromaanin, Tapaturma tammikuussa, jonka ohjaajana toimi maestrojen maestro  Olli Jalonen. Tuota romaania on sattuneesta syystä analysoitu niin terävästi, että sellainen toistuu tuskin koskaan. No, onhan tuo julkaistu, kun gradu on painettu. Kirjan omistavat Ollin lisäksi Tapani Bagge, Leena Lehtolainen, Seppo Jokinen, Tuula Mai Salmela ja Taija Tuominen.  Painos on siis aika pieni. Mutta johtuen ehkä Ollin analyysistä, jota kirjasin keskustelujemme aikana  ylös 20 sivua, en ole tarjonnut tuota romaania julkaistavaksi. Uusi, parempi versio on takaraivossa. Vanha on erinomainen, uusi olisi aivan loistava…

Olisihan noita klassikoita enemmänkin, mutta mainitaan nyt vielä yksi. Tuossa taannoin Teos järjesti scifiromaanikilpailun, johon tempaisin romaanin viidessä viikossa. Emmi Itäranta voitti ansaitusti kisan, mutta minunkin teokseni olin salaisella short-listalla, eli niiden kymmenen käsikirjoituksen joukossa, jotka lopulta voitosta kisasivat. Luciferin oppipojat oli Teoksen raadin mukaan mainio, mutta ei aivan valmis. No, myönnetäköön, 15 liuskaa lisää ei olisi ollut pahitteeksi, muutama kohtaus ja muutaman kohtauksen lavennus jäi tekemättä. Jostakin syystä tuo vuoden 2011 alku oli niin kiireinen, etten ihan lopulliseen iskuun ehtinyt kässäriä virittää. Tämän(kin) voisi kyllä tehdä loppuun.

Paljon on kirjallisuudessa salaisia kansioita, mutta eiköhän tältä erää suljeta kannet. Lukekaa niitä kirjoja, joita on saatavilla!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s