Tulen synty


Olin 11.9. Helsingin musiikkitalossa katsomassa ja kuuntelemassa Apocalypticaa. Ensinnäkin, musiikkitalon sali on aivan mahtava! Mikään kuva ei kerro koko totuutta, jokaisen on nähtävä sali ihan itse. Toiseksi, akustiikka pelaa hienosti vaikka perinteisen rockin (sitähän Apocalyptica rumpukappaleiden kera on) kannalta joka suuntaan antava lava on pienoinen ongelma.

Paikan päällä heräsi tietysti kaikenlaisia ajatuksia elämisen ja olemisen taiteesta. Koska kyseessä oli musiikkitalon ensimmäinen raskaampi musiikkiesitys, paikalle oli saapunut isännöimään myös Kauppalehti VIP-vieraidensa kera. Heille oli pyhitetty yläkerran lämpiö yksityisesti tunniksi ennen konserttia. Kuohuviinipullojen poksahtelun lomasta ylhäältä kantautuivat myös puheenpitäjän varoitukset siitä, kuinka meno saattaa äityä kovaääniseksi. Kun katsoi kutsuvieraiden puketumista, saattoi hyvin kuvitella, että varoitus oli tarpeen.

Konsertin aikana, juuri kun laskin mielessäni, että sellojen ääntä voisi vielä huoletta nostaa, vierustoverini oikaisi kravattiaan ja kävi hakemassa aulasta – korvatulpat. Muistelin virnistellen erästäkin Mötley Cruen keikkaa, jonka ensimmäinen kappale niitti ääniaalloilla seisomakatsomon lakoon kuin viikate viljan. Kaikki on suhteellista ja me ihmiset kovin erilaisia.

Apocalyptica on osasyyllinen myös Paholaisen vasaran syntyyn. Kirjoittaessani kirjaa kuuntelen yleensä musiikkia vailla sanoja. Esimerkiksi Cult ja Reflections -levyt pyörivät mukavasti ilman editointia täysin instrumentaaleina. Uudempaa tuotantoa pitää jo vähän karsia mutta eihän sekään mikä ongelma ole.

Toinen Paholaisen vasaran musiikki oli ehdottomasi Sibeliuksen viulukonsertto . Jo kirjan suunnitteluvaiheessa kuuntelin joka ilta tämän konserton, Pekka Kuusiston soittamana. Kuuntelen sitä yhä lähes joka ilta ja voin kauhuksenne paljastaa, että olen kunnellut sen nyt jo yli 700 kertaa viimeisten vuosien aikana. Toiveeni olisi tietysti päästä kuulemaan se parhaille paikoille Helsingin musiikkitaloon Pekka Kuusiston soittamana, mutta jos sellainen konsertti järjestetään, nuo paikat on varmasti varattu Kauppalehden tai Urheilulehden VIP vieraille…

Luomisen tiet ovat monimutkaiset. Ei varmaankaan ole sattumaa, että kunnioitan näitä rohkeita oman polkunsa kulkijoita (Sibelius, Toppinen, Lötjönen, Kivilaakso, Lilja). Jotakin tinkimätöntä kai minussakin on, kun haluan tehdä kaiken aina omalla tavallani, luottaen sisäiseen palooni. Ehkä juuri Paholaisen vasarassa kiteytyy tulen synty, alkuvoima. Mitä kirkkaammin se loistaa, sen tulisemmin se polttaa palvojansa.

Kirjan syntymusiikki on kuitenkin kohdallaan. Viulu on paholaisen soitin, sello Jumalan. Tässä kirjassa ne soivat hienosti yhteen.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Tulen synty

  1. Mä taas muistelen vähemmän virnistellen nuoruuden hevikeikkoja, joista jäi muistoksi korviin lähes jatkuva taustakohina sekä jonkinasteinen ääniyliherkkyys :-/ Ja siihen aikaan vehkeistä ei kai edes irronnut sellaisia volyymeja kuin tänäpänä… Luultavasti kyseisestä syystä inhoan nykyään esim. baareja joissa musiikki huutaa täysillä, ja leffateattereissakin ärsyttää ihan sikana kun ääniraita pauhaa niin että penkit tärisee.

  2. Juu, Anu, ei enää nykyään vanhoilla volyymeilla soiteta, vaan paljon hiljempaa 😉 Valvonta on tiukkaa. Ennen tosiaan kuulo saattoi, siis saattoi, palata kolme päivää keikan jälkeen. Tuolla musiikkitalossa kipuraja oli valovuosien päässä. Olisi helposti pystynyt puhumaan vierustoverinsa kanssa, ja jotkut puhuivatkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s