Voi kun riittäis pieni taivas


Syksyn valtavan kiireen keskellä olen ensimmäistä kertaa joutunut nokikkain sen tosiasian kanssa, että kun kynttilää polttaa molemmista päistä, jossakin vaiheessa sormet palaa. Minullahan ei toki millään yksittäisellä saralla ole töitä liikaa, ainoastaan sarkoja on liikaa.

En koskaan suunnitellut asioiden menevän näin. Kun kirjoitin ensimmäistä romaaniani, en ollut vielä päivätöissä ja opiskelutkin olivat kesken. Ajattelin, että romaanin myötä päivätöitä ei tarvitakaan. Kun esikoinen ei natsannut, jatkoin kirjoittamista ja hoidin opiskelut loppuun. En halunnut lähteä pienkustantamoiden kelkkaan, sillä menneellä vuosisadalla ne eivät olleet nykyisten veroisia. Ajattelin, että harjoitus tekee mestarin, niin kuin tekikin.

Ajalla on ikävä taipumus kulua nopeasti. Treenasin novellit kuosiin ja keräsin palkintoja eri kisoissa pitkään, sitten oli taas vuorossa romaanit. Suunnitelmani oli aina se, että kirjoitan käännöskelpoisista aiheista enkä tartu päivän pintavaahtoon. Näin olen onnistunutkin tekemään. Paljon olen lukijoilta, ja jopa kriitikoilta, saanut kiitosta juuri tästä; kirjani eivät kuole käsiin. Mutta medialle moinen lähestymistapa on ollut myrkkyä. Kirjan aiheessa on oltava uutinen, jokin piikki. Tasainen maanjäristys häviää varpaille tallomiselle.

Ajoittain olen ollut enemmän tai vähemmän pettynyt siitä, etten ole saanut kirjoilleni sitä julkisuutta kuin olisin halunnut. Hyvin usein saan kiittävää palautetta lukijoilta, jotka eivät olleet koskaan kuulleet minusta ja kirjoistani mitään. Joskus tunnelma on melkein syyttävä, miksi olen piilotellut kirjojani. Tunne on hämmentävä, toisaalta olen iloinen, toisaalta vihainen. 

Tänä syksynä päätin jättää pettymyksen taakseni. En kanna enää murhetta siitä, ettei minusta tullut Parnasson kansikuvapoikaa tai Hesarin kestosuosikkia. Olen tehnyt sen minkä olen tehnyt niin hyvin kuin osaan. Saan kirjoittaa ja kirjoittaminen on yhä suuri nautinto. En enää odota toimittajien haastattelupyyntöjä. Minulle riittävät lukijoiden kirjeet ja heidän tyytyväiset ilmeensä, kun he kertovat nauttineensa kirjoistani. 

Pieni taivas taitaa sopia minulle muutoinkin paremmin.

Tässä muutama vielä tuntemattomampi työni vuosien varrelta:
Diameter Credit-Control Application
Charging In a Communication System
Sälää

3 kommenttia artikkeliin ”Voi kun riittäis pieni taivas

  1. Luen hitaasti mutta varmasti sitä Miekan ja Ristin tietä. Olen pohdiskellut, että tyylisi tuossa kirjassa muistuttaa Waltarin tyyliä, se on niin kauniin haikea. (Tosin en tiedä vielä kuinka tarina kulkee loppua kohti :))

    Samalla olen pohtinut sitä, miksi tämän tyylinen historiallinen romaani ei ole nykypäivänä yhtä suosittu kuin Waltarin aikaan. Enkä ole vielä löytänyt vastausta. Kenties syy on se, että nykyaikana kaikilla on niin kiire ja tällaisen kirjan lukeminen vaatii keskittymistä. Tai sitten kysymys on ihan vaan markkinoinnista, eli että kirjojasi ei kenties ole markkinoitu niin laajasti. (Tarjotaanko kirjoja muuten ”standardisti” esim aikakauslehdille arvosteltavaksi?)

    Pieni taivas saisi tosin riittää meille kaikille. Isossa olisi varmaan yksinäinen olo…

  2. Niin tuttua, vaikka nuorisokirjailijat on median kannalta vielä vähemmän raflaavia kuin ajattomien aikuistenkirjojen kirjoittajat😉 Ja vaikka lukijoiden tykkääminen ON ihan oikeasti tässä työssä se tärkein, suurin ja ihanin palkkio, niin eiköhän jokainen kirjailija silti haaveile siitä bestselleristä, joka räjäyttää potin ja mahdollistaa kirjojen kirjoittamisella elämisen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s