Kirjailijoita lauteilla


Kirjan aika  oli ja meni viime viikolla. Hämeenlinnassa järjestetty tapahtuma oli kaikilla mittareilla menestys. Väki viihtyi ja niin viihtyivät vieraatkin. Itse olin yleisönä kuuntelemassa proosaa sekä haastattelemassa Seppo Jokista ja Jarkko Sipilää.

Proosan kuuntelu oli sillä tavalla kohtalokasta, että menin ostamaan kirjan. Olli Jalosen Poikakirja tarttui mukaani. Ostin sen siis ihan oikealla ja omalla rahalla, vaikka olisin sen kai saanut venkoiltua ilmaiseksikin tavalla taikka toisella. Tällä tavalla kirjailijakin saa jotakin, jolla ostaa voita leivän päälle. Ja vaikka taisin kirjailijalle luvata, että luen sen vasta kun minulla on siihen täysi rauha, tuli tuo lupaus rikkottua. Vaikka minulla on nyt romaani kesken, luin Poikakirjan parissa päivässä. En analysoi kirjaa tässä, mutta voisin lyödä vetoa, että kun kirjallisuuspalkintoja pian jaetaan, tämä kirja löytyy ehdokkaitten joukosta.

Sunnuntaina oli vuorossa dekkaribrunssi, jossa vieraina oli tosiaan Sipilä ja Jokinen. Ihmisiä tuli paikalle niin paljon, että jouduimme vartin verran lykkäämään aloitusta, muutoin kaikki eivät olisi ehtineet asettua paikoilleen.

Haastattelu oli oikein antoisa. Sipilä ja Jokinen osasivat kertoa elävästi niin kirjoistaan kuin kirjoittamisen arjestakin. Yleisö oli hyvin mukana ja kysymyksiä sateli tasaiseen tahtiin. Fiktiivisten henkilöiden yhdistämisestä puhuttaessa Sipilä väläytti, että jos Takamäki ja komisario Koskinen tutkisivat yhdessä rikosta, sen täytyisi tapahtua puolueettomalla maaperällä, eli Hämeenlinnssa. Vastassa olisi luonnollisesti Baggen luomat rikolliset. Ajatus oli mahtava, ehkä kolmikko Sipilä-Jokinen-Bagge joskus kirjoittaa tuollaisen tarinan.

Niin, ja tiedoksi kaikille, että Takamäki sekä Raid kohtaavat jo kirjassa Paha, paha tyttö!

Minusta tuo tilaisuus oli erittäin onnistunut ja herätti monen kiinnostuksen kirjailijoiden teoksia kohtaan. Eräs lukija osti tilaisuuden jälkeen kaikki 10 Takamäki -romaania ja 15 komisario Koskista!

Tuon tilaisuuden tiimoilta voin suositella lukulistallenne muutamaa kirjaa. Niin, ja kaikki mitä suosittelen olen tietysti itse myös lukenut.

Jalonen, Olli: Poikakirja
– kuten edellä todettu
Jalonen, Olli: 14 solmua Greenwichiin
– tällä hinnalla tämä kirja on todellakin ilmainen, jos siis ostaa haluatte. Tässä kirjassa on mahtavan hieno tarina ja lopussa on twisteri, joka suorastaan saa pään tutisemaan.
Jokinen, Seppo: Räätälöity ratkaisu
– tässä on mukana paljon nykyajan kirouksia rikosten muodossa. Koskinen jatkaa vaikeuksista huolimatta Tampereen katujen puhdistamista omalla tyylillään.
Sipilä, Jarkko: Katumurha
– Syyskuussa alkaa tapahtua! Poliisin työ ei ole pelkkää toimistolla lojumista vaan aika rankkaa soluttautumistakin.

Ostakaa, lainatkaa mutta varastamista välttäkää.

4 kommenttia artikkeliin ”Kirjailijoita lauteilla

  1. Poikakirja on hieno! Nyt odotan, että saan sen kovakantisena (kritiikkiä tehdessä ei ollut vielä kuin A4-pinkka). Siteerattava kirja. Kulkee mukana jo nyt, ajatuksen tasolla.

    Mut vielä, kiitos haastattelusta, kohtaamisesta, mukanahengaamisesta. Hauskaa oli, ensi vuonna uudelleen!

    Melkoinen vaikutus muuten dekkaribrunssilla, jos joku intoutuu hankkimaan kahden kirjailijan tuotantoa tuollaiset määrät. Varokaa, kirjallisuustapahtumat ovat vaarallisia!🙂

  2. Saako tässä kehua myös blogin pitäjän kirjaa?! Ei se mitään, kehun silti. Luin just Punaisen talven, ja olipa mieeelettömän hyvä!🙂 Kerronnassa leijui läpi koko tarinan pahaenteinen, tummasävyinen tunnelma. Joitakin kirjoja lukiessa tapahtumat näkee ikäänkuin elokuvana päässään, mutta Punaisen talven synnyttämät mielikuvat muistutti Didier Comèsin piirroksia.

    Ja vuosikymmenien taakse sijoittuvan tarinan aihekin on yhä ajankohtainen, kun työntekijöiden pitää taas tiivistää rivejään monenlaista epäinhimillistä kohtelua vastaan.

  3. Päivi, kun juontaja innostaa niin yleisö ostaa😉

    Anu, saa kehua! Minustakin tuo on ajankohtainen kirja, ja niin se oli joidenkin valveutuneiden kriitikoidenkin mielestä.

    Punainen talvi on pohjimmiltaan hätähuuto pienen ihmisen puolesta.

  4. Jatkan anuh:n jatkamalla linjalla.

    Savurenkaita on edelleenkin mielestäni nykyaikaisen suomalaiskirjallisuuden klassikko. Juuri sellainen mikä pitää löytää, ja sen tapahduttua ei suostu luopumaan siitä. Se on niin valloittava ja omanlaisensa.

    Että kiitos siitä =).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s